Elämäntapa
Farkut täyttävät tänä vuonna 150 vuotta: 10 mielenkiintoista faktaa kaikkien suosikkivaatteesta
Siniset farkut, Levikset, patentoitiin toukokuun 20. päivänä vuonna 1873. Sen jälkeen tuo vaatekappale on kulkenut pitkän matkan kaivoksilla käytettävästä työvaatteesta catwalkeille.
Vuosikymmenten ajan farkut olivat kullankaivajien, maanviljelijöiden, cowboyden ja motoristien suosikkeja kestävyytensä vuoksi. Kun farkut ilmestyivät valkokankaille sellaisten tähtien kuin James Deanin ja Marlon Brandon päällä, oli suosiolle vain taivas rajana. Siniset farkut suorastaan pelottivat konservatiivisimpia vanhempia, mikä oli tietenkin omiaan lisäämään nuorison kapinahenkeä.
Levi Strauss, rahoittaja ja patentin toinen hakija, ei ikinä itse pitänyt farkkuja, koska oli varakas liikemies, ja farkut oli tehty köyhille.
Yves Saint Laurent, kuuluisan ja nimeään kantavan muotitalon perustaja on sanonut, että ei kadu urallaan mitään, mutta olisi halunnut olla maailman upeimman, seksikkäimmän ja käytännöllisimmän vaatekappaleen – eli farkkujen – keksijä.
Mitä muuta mielenkiintoista? Sukella Listafriikki.com:n kanssa tänä vuonna jo 150-vuotta täyttävien farkkujen ihmeelliseen maailmaan!
Farkkujen nimen alkuperä
Vaikka patentti farkuille, tai todellisuudessa niiden tikkauksia vahvistaville kupariniiteille (siitä pian lisää), heltisi vuonna 1873, oli denim-kangasta käytetty jo vuosisatojen ajan.
Arvellaan, että denim on saanut nimensä ranskalaisesta Nîmesin kaupungista, jossa sitä joidenkin tutkijoiden mukaan on ensimmäisenä kudottu. Denim olisi siis tullut sanoista de Nîmes (suom. Nîmesistä).
Toisen teorian mukaan farkkukangas on syntynyt Genovassa, Pohjois-Italiassa. Genovan ranskankielinen nimi Gênes olisi toiminut alkuperänä englanninkieliselle jeans-sanalle.
Suomenkielinen farkut-sana on tietenkin lyhenne farmarihousuista.
Perustaminen
1870-luvun alussa nevadalaisella räätälillä Jacob Davisilla oli käsissään positiivinen ongelma. Hän oli valmistanut metsureina työskenteleville ja junaratoja rakentaville miehille kestävästä farkkukankaasta housuja ja päätynyt lisäämään niiden heikoimpiin kohtiin kupariset niitit vahvistukseksi. Kysyntää oli kuitenkin huomattavasti enemmän kuin mitä Davis pystyi tarjoamaan.
Latviassa syntyneeltä Davisilta tilattiin kasoittain hajoamattomia työhousuja, ja hän pelkäsi sanan kiirivän ja jonkun suuren yhtiön nappaavan niitti-idean itselleen. Hänellä ei ollut tarpeeksi rahaa patentin hakemiseksi, joten hän kääntyi toisen eurooppalaisen maahanmuuttajan, saksalaisen Levi Straussin, puoleen. Davis oli jo pitkään tilannut kankaita San Franciscossa maahantuontifirmaansa pyörittävältä Straussilta, joten samalla alalla työskentelevä kumppani oli hyvä valinta patentin rahoittajaksi.
Davisille ja Straussille toukokuun 20. päivänä vuonna 1873 myönnetty patentti koski nimenomaan niiteillä vahvistettuja työhousuja, ei varsinaisesti sinisiä farkkuja, vaikka Leviksestä kyseisen vaatekappaleen pioneeri tulikin. Vuonna 1890 patentti umpeutui, ja siksi niitit eivät enää ole Leviksen tavaramerkki.
Indigonsininen
Vaikka farkkuja voi nykyään ostaa kaikissa sateenkaaren väreissä, ovat siniset farkut ne alkuperäiset ja ikonisimmat.
Alunperin farkuissa tärkeintä olivat niiden käytännöllisyys ja kestävyys; ulkonäköseikat olivat toissijaisia. Kankaat tunteva Strauss valitsi housuihin Amoskeagin tekstiilitehtaan denimkangasta, joka värjättiin kasviperäisellä indigolla. Väriaine oli edullista ja sitä oli helppo saada indigokasvista. Nopeasti indigoa alettiin myös tuottaa synteettisesti.
Eräs tärkeimmistä valinnan takana olleista syistä oli se, että helppokäyttöinen väriaine pysyi värjätyn kankaan toisella puolella eikä sitä päässyt denimin läpi. Raskaan työpäivän jälkeen ei olisi ollut mukavaa huomata, että hikoilleet jalat olivat värjäytyneet sinisiksi. Sininen väri myös peitti tahrat melko hyvin.
Nykyäänkin ”oikeissa” farkuissa sisäpuoli on vaalea.
Pienen taskun tarina
Leviksissä on oikean etutaskun sisäpuolella pikkuruinen tasku, jonka funktiota on vuosikymmenten aikana paljon arvuuteltu. Sen on epäilty olleen muun muassa tulitikkutasku, kondomitasku, kolikkotasku ja lipputasku.
Oikeasti se on tehty suojaamaan taskukelloa. Työmiehet, jotka farkkuja ensimmäisinä käyttivät, eivät pitäneet töissä päällään takkeja tai liivejä, joiden rinta- tai povitaskuun kellon olisi voinut laittaa. Siksi farkuissa on alusta asti ollut kellotasku.
Vielä taskuista: Vaikka pientä kellotaskua kutsutaan monesti viidenneksi taskuksi, oli se mukana jo aivan ensimmäisissä Leviksissä. Tuolloin taskuja oli neljä kappaletta: kaikki kolme etutaskua sekä oikeanpuoleinen takatasku nahkaisen merkin alla. Vasen takatasku tuli housuihin vasta vuonna 1901.
Kaiken aloittaneet niitit harvenevat
Vuoteen 1937 mennessä Levi Strauss & Co. oli saanut jonkin verran asiakaspalautetta takataskujen niiteistä. Ne raapivat ikävästi huonekaluja, autonpenkkejä ja satuloita. Farkkuvalmistaja päätti ensin peittää niitit kankaalla, mutta koska ne porautuivat paksuimmankin denimin läpi, päätettiin takataskujen niitit poistaa kokonaan vuonna 1966.
Toki niittejä oli heivattu farkuista jo aiemminkin.
Toisen maailmansodan aikaan oli tarve valmistaa suuri määrä aseita. Kaikki mahdollinen metalli siirrettiin aseteollisuuden käyttöön ja Levi Strauss & Co. halusi olla kantamassa kortensa kekoon. Farkuista jätettiin pois kellotaskun kaksi niittiä sekä haarovälissä ollut niitti.
Viimeisimmän ympärillä on pyörinyt myös urbaanilegenda, jonka mukaan nappikiinnitystä tukenut metalliniitti olisi kuumentuessaan aiheuttanut nuotiolla istuneille palovammoja arkoihin paikkoihin, ja siksi se olisi poistettu käytöstä.
Farkut Suomessa
Kun farkkuja alkoi näkyä Suomen katukuvassa 1950-luvulla, olivat ne selvä merkki tietynlaisesta kapinallisuudesta ja auktoriteettien uhmaamisesta. Hollywood-elokuvat ja rock-musiikki siivittivät farkkujen voittokulkua, vaikka virallisesti niitä ei vielä tuolloin tuotu maahamme.
Koska farkkuja ei kaupoissa ollut myytävänä, oli niitä haluavien pakko käyttää luovia keinoja. Farkkuja hankittiin pyytämällä jotain sukulaista postittamaan pari rapakon toiselta puolelta. Uskaliaimmat menivät rannikkokaupunkien satamiin tekemään kauppaa merimiesten kanssa.
Farkut olivat joissain kouluissa ja muun muassa teattereissa vielä 1950-luvulla kiellettyjä, mutta vastustus oli voimaton. Lopulta Suomeenkin ilmestyi useita farkkutehtaita, eturintamassa Vaaksa Oy ja James-merkkiä valmistanut Mattisen Teollisuus Oy.
Missä farkkuja ei saa pitää?
1.) Pohjois-Koreassa
Vuonna 2016 Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un kielsi maassaan farkkujen käytön, ainakin Kiinan rajalla sijaitsevilla alueilla, joissa asukkailla on helpompi mahdollisuus päästä käsiksi ulkopuolelta tulevaan informaatioon ja myös trendeihin. Kim Jong-unin mielestään farkut edustavat yhdysvaltalaista imperialismia ja ovat siksi ehdottomasti kiellettyjä – monien muiden länsimaalaisuuteen viittaavien asioiden lisäksi. Maassa vierailevat harvat turistit voivat pukeutua farkkuihin, mutta silloinkin matkatoimistoista suositellaan välttämään sinistä denimiä.
2.) Valkoisessa talossa
Valkoisessa talossa farkut ovat olleet presidentistä riippuen kiellettyjä. George W. Bush palautti oman isänsä aikana vallinneen farkkukiellon ensitöikseen vuonna 2001. Bushien välissä presidenttinä toiminut Bill Clinton oli suosinut rennompaa pukukoodia, jonka taas Barack Obama toi vuonna 2009 takaisin, farkkuineen päivineen. Tällä hetkellä farkkuja koskevaa pukukoodia ei ole tiedossa, mutta ainakin presidentti Joe Biden on useaan otteeseen kuvattu Valkoisen talon nurmella farkuissa, joten kielto tuskin on palannut.
3.) Kanadalaisessa kenkäkaupassa
Erityismainintana vielä allekirjoittaneen aiempi työpaikka Torontossa. (En vertaa Pohjois-Koreaan tai Valkoiseen taloon, mutta hauska esimerkki nyky-yhteiskunnasta.) Olin töissä aivan tavallisessa, vapaa-ajan jalkineita myyvässä kenkäkaupassa. Työvaatteiden oli oltava tietenkin siistit, mutta farkut olivat ehdoton no-no. Vähän yritin, farkkujen historian hengessä, kapinoida sääntöä vastaan: ”Jos niissä ei ole reikiä? Entäs, jos farkut ovat mustat?”. Mutta vastaus oli aina sama, farkut ovat liian rennot ja tarkoitettu työasuksi muunlaiseen työhön. Legginsit sen sijaan olivat sallittu alaosa.
Kansalaisoikeuksien edelläkävijä
Leviksiä valmistettiin vielä 1900-luvun puoliväliin saakka pelkästään Yhdysvaltain länsirannikolla, mutta toisen maailmansodan jälkeinen nousukausi tarkoitti uusien ompelimoiden perustamista ja yhtiö halusi laajentaa muualle maahan. Virginiassa sijaitseva Blackstonen kaupunki oli valikoitunut sopivaksi paikaksi.
Kaupunki kuitenkin edellytti uuden laitoksen toteuttavan työntekijöidensä osalta rotuerottelua. Se ei sopinut yhteen yhtiön arvojen kanssa, joten Tom Harris, yksi Leviksen johtajista, ilmoitti Levi Strauss & Companyn siinä tapauksessa vievän tehtaansa johonkin muualle.
Koska kaupunki ei voinut perääntyä sen luokan työllistäjästä, avasi LS & Co yhden Yhdysvaltojen ensimmäisistä kaikille yhteisistä tehtaista vuonna 1960. Uskomattominta on se, että tehdas avattiin neljä vuotta ennen kuin maassa säädettiin kansalaisoikeuslaki, joka kielsi kaikenlaisen rotuun perustuvan syrjinnän.
Farkut todistusaineistona
Vuonna 1997 Charles Barbee yhdessä rikoskumppaneidensa kanssa tuomittiin vankeuteen kahdesta pankkiryöstöstä Spokanen kaupungissa Washingtonissa. Oikeudessa raskauttavin todiste oli valvontakamerakuvissa näkyneen ryöstäjän farkut ja niiden sauman kuluneisuus. Asiantuntijatodistuksen mukaan kulumiskuvio vastasi täysin Barbeen asunnosta löytyneitä farkkuja.
FBI on käyttänyt vaatteiden, ei vain farkkujen, yksityiskohtia tunnistuksissa vuosien ajan, ja monet rikostutkijat ovatkin sanoneet farkkukankaan yksilöllisen kuvioinnin ja kulumisen olevan mitä loistavin tunnistuskeino. Nykyään metodin luotettavuus on laajasti kyseenalaistettu, ei vähiten valtavan massatuotannon takia.
Maailman vanhimmat farkut
Levi Strauss & Companylla on hallussaan vuonna 1879 valmistetut farkut. Ne ovat tiettävästi maailman vanhimmat ehjänä säilyneet klassikot.
Vain kuusi vuotta yrityksen perustamisen jälkeen valmistetut housut ovat tallessa tulenkestävässä holvissa, jonka pääsykoodin tietää vain kaksi ihmistä maailmassa.
Maailman vanhimmissa farkuissa ei ole vyölenkkejä, mutta toisaalta niissä on napit henkseleiden kiinnittämiseksi. Polvien kulumisesta ja venymisestä asiantuntijat ovat voineet päätellä, että housut ovat olleet käytössä vähintään kolmella eri ihmisellä. Silloin oltiin kaukana kertakäyttökulutuksesta!
Farkut, joihin saa koskea vain valkoisilla hansikkailla, ovat mallia XX, jolla alkuperäinen patentti haettiin. Vuonna 1890 XX sai uuden nimen; niistä tuli 501, Leviksen legendaarisin farkkumalli.