Elämäntapa
10 huippukiinnostavaa totuutta valehtelusta – osa 1
Valehteleminen on äärimmäisen kiehtova aihe, koska kaikki ihmiset valehtelevat ja vielä suhteellisen paljon. Listafriikki sukeltaa nyt valehtelun maailmaan kymmenen faktan verran.
Tutkijoiden mukaan ihmiset alkoivat kertoa valheita hyvin pian puhekyvyn kehittymisen jälkeen. Se taas on asiantuntijasta riippuen kehittynyt 50 000 – 2 miljoonaa vuotta sitten, joten haarukka on suhteellisen laaja. Valehtelun uskotaan kehittyneen, koska se on ollut väkivaltaista yhteenottoa helpompi tapa saada haluamansa. Vähän kuin nykypäivänä: pyramidihuijaus on kätevämpi tapa varastaa rahaa kuin pankin ryöstäminen.
Me kaikki valehtelemme. Tutkimusten mukaan vähintään kerran päivässä ja valehtelun ”jalo” taito opitaan noin kaksivuotiaana. Useimmat valheista ovat pieniä lipsautuksia eikä niistä aiheudu mitään pahaa, mutta valehtelulla voi olla myös äärimmäisiä seuraamuksia.
Listalla tutustumme muun muassa valheenpaljastimiin ja totuusseerumiin sekä yritämme saada selville, miten valehtelijan voi tunnistaa.
Tämä lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi kiinnostavaa faktaa valehtelusta voit lukea tästä:
Miehet ja naiset valehtelevat yhtä paljon, mutta eri syistä: 10 totuutta valehtelusta
Valheenpaljastin ei saa pätevää valehtelijaa nalkkiin
Vaikka valheenpaljastustestien tulokset voivat joissain oikeusaleissa olla käypää todistusaineistoa, on ajan mittaan tullut hyvin selväksi, että testilaitetta on suhteellisen helppo huijata. Ei siis varmaan sinun tai minun tältä istumalta, mutta asiansa osaava henkilö, oli kyseessä sitten vaikkapa psykopaatti tai vakooja, pystyy kontrolloimaan kehoaan ja huijaamaan laitetta satanolla.
Pohjimmiltaan kaikki perinteiset valheenpaljastimet mittaavat kehon stressireaktioita ja hermostuneisuutta, joten hyvällä paineensietokyvyllä pääsee jo pitkälle.
Toki laitteita kehitetään koko ajan ja uusimmissa valjeenpaljastuslaitteissa on muun muassa useampi kamera, jotka seuraavat ilmeitä ja jopa yksittäisiä kasvojen verisuonia. Kinkkisimmät havaittavat ovat niin sanotut mikroilmeet, jotka jäävät ihmissilmältä näkemättä, mutta jotka edistyneillä järjestelmillä saadaan taltioitua.
Tällaisellakin menetelmällä tarkkuus on vain noin 70 prosentin luokkaa, mutta niitä on jo käytössä muun muassa lentokentillä, joissa rajavirkailijan kysymyksiin valheeellisesti vastaavista voidaan napata epäilyttävät henkilöt tarkempiin kuulusteluihin. Palataan paljastaviin mikroilmeisiin hieman myöhemmin.
Aivokuvantamiseenkin perustuvaa valheenpaljastinta voi huijata
Voiko tosiaan olla niin, että kaikella nykyään olemassa olevalla teknologialla ei ole tapaa selvittää kiistatta, valehteleeko joku vai ei. Voisiko toiminnallista magneettikuvausta (fMRI) käyttää, kun sillä kyetään reaaliaikaisesti seuraamaan aivojen eri alueiden aktiivisuutta mittaamalla happipitoisuuksien muutoksia? Ja kaikessa yksinkertaisuudessa: kokeiltu on, ei toimi.
Oletuksen mukaan ihmisen aivojen eri alueiden pitäisi olla huomattavasti aktiivisemmat hänen valehdellessaan, koska silloin joutuu keksimään asioita. Tutkimuksissa on todettu, että näin tosiaan on, ja eräässä kokeessa valehtelu kyettiin havaitsemaan sataprosenttisesti. Ongelma numero yksi on kuitenkin se, että esimerkiksi psykopaatin aivot toimivat eri tavalla kuin terveen henkilön. Ongelma numero kaksi on huijaaminen.
Kaikissa valheenpaljastustesteissä, myös aivojen kuvantamisessa, laitteet on kalibroitava kunkin testattavan mukaan. Se tehdään kysymällä sellaisia merkityksettömiä kontrollikysymyksiä, jotka eivät herätä tunteita. Jos koehenkilö kuitenkin aiheutti itselleen kipua, esimerkiksi kieleensä puremalla, aktivoituivat aivojen stressikeskukset samalla tavalla kuin valehdellessa. Tällöin ”oikeiden” kysymysten aikana tapahtuvaa, valehtelusta johtuvaa aktiivisuuden lisääntymistä ei voida erottaa kontrollikysymysten vasteesta.
Ja jos kivun tuottaminen ei houkuttele, niin varpaiden, sormien tai pään heiluttelu tuottivat saman tuloksen. Täysin huomaamaton tapa on tietysti keksiä tarinoita päässään tai ratkoa mielessään vaikeita matemaattisia tehtäviä, kun testaaja varmistaa sinun omaa nimeäsi.
Aitojen tunteiden peittely on hankalaa
Kuten äskeisessä kohdassa todettiin, ei millään teknologialla ole mahdollista saada valehtelijaa sataprosenttisesti kiinni. Palataan nyt niihin jo mainittuihin mikroilmeisiin.
Taitava valehtelija osaa hallita ilmeitään, mutta mikroilmeet ovat tahattomia ja lyhtkestoisia ilmeitä, joita on äärimmäisen vaikea peittää. Ne kestävät vain sekunnin murto-osia ja ilmaisevat ihmiskunnalle universaaleja tunteita kuten inhoa, pelkoa, surua ja onnellisuutta. Mikroilmeitä esiintyy kasvoilla silloin, kun ihminen pyrkii peittelemään sitä, mitä hän oikeasti tuntee.
Brittiläisen Kolumbian yliopistossa vuonna 2008 tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että 100 prosentilla koehenkilöistä aito tunne välähti koesarjan aikana kasvoilla vähintään kerran. Vaikka lipsahdus voi lyhimmillään kestää vain neljä sekunnin sadasosaa, pystytään muutos havainnoimaan huippukameroiden ja muun teknologian avulla. Negatiivisia tunteita, kuten vihaa ja pelkoa, oli vaikeampi peitellä kuin positiivisia. Mikroilmeet pilkahtivat tällöin helpommin näkyviin.
Laboratorio-olosuhteissa tehdyssä tutkimuksessa on tietysti omat rajoitteensa; on mahdollista, että koehenkilöt eivät esimerkiksi ole yhtä motivoituneita valehtelemaan uskottavasti, kun valheilla ole seuraamuksia.
Niinpä sama kanadalainen tutkimusryhmä teki vuonna 2012 kattavan analyysin, jossa tutkittiin 78 kansainvälistä katoamistapausta. Kun kadonneiden läheiset olivat televisiossa puhumassa ja vetosivat mahdollisiin kidnappaajiin tai murhaajiin omaistensa kohtaloiden selvittämiseksi, tallensi tutkimusryhmä kasvojen ilmeitä 30 kuvaa sekunnissa.
Noin puolessa näistä tapauksista murheen murtamina esiintyneet läheiset oli myöhemmin todettu syyllisiksi ja tuomittu kyseisen henkilön murhasta. Tämä oli nähtävissä myös tutkimusryhmän analyysissä. Teeskennellyn surun seasta ”vuoti” esiin iloisia mikroilmeitä.
Ihmiset valehtelevat enemmän kirjoittaessaan
Ei ehkä ole mitenkään yllättävää, että ihmiset valehtelevat kirjoittaessaan paljon enemmän kuin kasvotusten. Mutta ei ole yhdentekevää, millä alustalla keskustelua käydään. Nyrkkisäännöksi käy: mitä kauempana toinen osapuoli on, fyysisesti tai ajatusten tasolla, sitä helpompaa on valehtelu.
Massachusettsin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa koehenkilöt valehtelivat kasvotusten käytyyn keskusteluun verrattuna kolme kertaa enemmän käyttäessään pikaviestimiä. Sähköpostissa valehtelun määrä oli jopa viisinkertainen.
Sähköpostin välityksellä eleet, ilmeet ja spontaanit reaktiot eivät välity, joten valehtelijan ei tarvi olla huolissaan kiinnijäämisestä. Reaaliaikaisen keskustelun mahdollistavissa pikaviestimissä keskustelun osapuolten välillä on myös etäisyyttä, mutta harkinta-aikaa ei ole samalla tavalla.
Mitä kauempana valehtelija on vastaanottajasta, sitä todennäköisemmin ihminen tekee niin sanotusti kylmiä ja järkiperäisiä ratkaisuja, jotka tässä kohtaa tarkoittavat valehtelua. Mitä ”todellisempi” toinen henkilö on, sitä vaikeammiksi vääriksi koetut teot tulevat.
Vielä hauskana knoppitietona: Vaikka perinteinen kirje on kaikista kanssakäymisistä etäisin, valehdellaan kynällä paperille kirjoitettaessa huomattavasti vähemmän kuin sähköpostissa.
Valehtelu on harjoittelulaji
Kuten niin monessa muussakin asiassa, myös valehtelussa harjoitus tekee mestarin. Mitä enemmän valehtelee, sitä taitavammaksi siinä tulee. Valheet myös kasvavat: mitä enemmän niitä ruokkii, sitä isompia niistä tulee.
Jos ihminen valehtelee jatkuvasti, alkavat aivot sopeutua siihen. Muutos aivoissa on konkreettista eli sarjavalehtelija ei vain harjaannu palturin puhumisessa, vaan aivot eivät vain enää reagoi samalla tavalla.
Satunnaisesti valehtelevan mantelitumakkeet, jotka ovat aivojen tärkeitä tunnekeskuksia, aktivoituvat valehdeltaessa ja sen vuoksi epärehellisyydestä tulee huono omatunto. Toiminnallisella magneettikuvauksella on voitu havaita, että jatkuvasti valehtelevan mantelitumakkeissa ei tapahdu samanlaista aktivoitumista.
Tunnekeskus kyllä edelleen tietää, kun suusta pääsee ulos epätotuuksia tai jos esimerkiksi jättää tuloja ilmoittamatta verottajalle. Mantelitumake ei kuitenkaan ole enää niin herkkä, sillä valehteleminen on sille ”normijuttu”, joten syyllisyyden tunteen laukaisevia sähköimpulsseja ei muodostu eikä tarvittavia hormoneja erity. Se on biologiaa. Samasta syystä valehtelijan valheiden mittakaava kasvaa, kun tunnereaktion laukeamisen kynnys aivoissa kohoaa.