Elämäntapa
Hauskat suomalaiset urheiluseurojen nimet: Alapäitä ja Korven korpia!
Listafriikki iskee nyt pöytään hauskat suomalaiset urheiluseurojen nimet – tarkalleen ottaen kymmenen sellaista – näin viikonlopun päättymisen piristykseksi.
Lopetetaas tämä viikko hieman rennommissa merkeissä eli käsittelyyn otetaan hauskat suomalaiset urheiluseurojen nimet.
Tietenkin tähän listalle oltaisiin voitu ottaa esimerkiksi alasarjaseuroja, joiden kohdalla nimet ovat täysin tahallisesti jopa todella härskejä, ja onhan näistä nimellisesti ei niin mairittelevista seuroista osa esiintynyt lopulta myös pääsarjatasolla: esimerkiksi kaukalopalloseura Sakta Farten on Suomen mestari. Sitten löytyy varsin mielenkiintoisia lyhenteitä tarjoavat urheiluseurat, kuten Kyröskoskeen Pärske, mutta tämän lyhenteen käytölle ei saatu virallista vahvistusta. Niinpä me päätimme jättää ilman sen kummempaa mietintää esimerkiksi nämä kaksi edellä olevaa esimerkkiä tämän Hauskat suomalaiset urheiluseurojen nimet -listan ulkopuolelle.
Ennen kaikkea tähän listalle siis haettiin sellaiset urheiluseurat, joiden nimet liittyvät suoranaisesti itse lajiin tai esimerkiksi kaupunkiin, kylään tai paikkakuntaan ja ne ovat sitä kautta tavalla tai toisella hauskoja ja/tai huvittavia.
Seuraavassa käsittelyyn otetaan siis hauskat suomalaiset urheiluseurat nimensä osalta; toivottavasti nämä maistuvat huumorin osalta myös teille.
Alapään seurat
Hauskat suomalaiset urheiluseurojen nimet -lista aloitetaan sukeltamalla heti pää edellä sinne syvään päähän: vaikka näillä seuraavassa esiteltävillä seurojen nimillä ei varsinaisesti ole mitään tekemistä alapäähuumorin kanssa, vaan ne liittyvät ennen kaikkea paikannimeen: entisessä Nurmon kunnassa, joka on nykyisin osa Seinäjokea vuonna 2009 tapahtuneen kuntaliitoksen myötä, sijaitsee Alapään alue, jossa totta kai on urheilu- ja liikuntatoimintaa.
Alueelta löytyy esimerkiksi pelkästään naisvoimistelijoille tarkoitettu Nurmon Alapään venyttelijät. Alapäässä asuville siinä ei ole mitään humoristista, mutta sen sijaan muualla asuvat ovat täysin erilaisessa tilanteessa ja eivät voi sen myötä nähdä tällaisen nimen kuin yhdellä tavalla: alapäähän liittyen.
Nurmossa toimi myös aikanaan sellainen seura kuin Alapään Koitto, joka sittemmin yhdistyi Yläpään Kaverien kanssa (ei, me emme vitsaile) yhdeksi ja samaksi seuraksi eli Nurmon Jymyksi. Nurmon Jymyn joukkueet ovat esiintyneet esimerkiksi eri urheilulajeissa pääsarjatasolla ja tällä hetkellä muun muassa miesten salibandyn F-liigajoukkue pelaa siis pääsarjatasolla.
Alapäät eivät kuitenkaan jää tähän, vaan oman lisämausteensa tähän listan kohtaan tuo paikallinen jousi- ja tikkaseura Alapään Nuolijat.
Kaikkein tärkein seikka tässä listan kohdassa on siis tuo Alapään alue, sillä lisäsipä sen perään sitten melkein mitä tahansa, kaksimieliseksihän se oma ajattelu välittömästi menee.
FC Kuusysi
Lahden alueella pelasi aikanaan jalkapalloseura Upon Pallo, mutta se fuusioitui vuonna 1969 Lahden Reippaan kanssa ja sen seurauksena syntyi täysin uuden nimen omannut seura Lahti-69. Tuo lahtelaisseura pelasi miesten jalkapallossa pääsarjatasolla ja hiljalleen siitä alettiin käyttää lempinimeä Kuusysi, joka tuli siis tuosta seuran nimestä ja perustamisvuodesta.
Viisi vuotta myöhemmin eli vuonna 1974 seuran nimi muuttui virallisesti Lahti-69:stä Kuusysiksi ja vuonna 2010 tuon Kuusysi-nimen eteen liitettiin kirjainpari FC, joka on lyhenne englanninkielistä sanaparista Football Club eli jalkapalloseura. Historiansa saatossa FC Kuusysi on pelannut jopa Euroopan kentillä, ja vaikka tänä päivänä esimerkiksi miesten edustusjoukkue pelaa vasta Suomen neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla, on Kuusysi tärkeä osa suomalaista jalkapallohistoriaa.
Niihin aikoihin, kun nimi Kuusysi otettiin käyttöön, perustuen puhtaasti siis nimen vaihtamisvuoteen, esimerkiksi seksiin liittyvistä asioista ei puhuttu kovinkaan paljoa julkisesti. Sittemmin maailma on muuttunut melkoisesti ja esimerkiksi asento ”69” on tullut varsin tutuksi monille ihmisille; olemassa se on ollut jo useiden satojen vuosien ajan, mutta niin kovinkaan moni ei ole siitä tiennyt.
Kun siis kuulee urheiluseuran kulkevan nimellä Kuusysi, kaksimielisyys ottaa herkästi vallan ja näin on käynyt monille esimerkiksi keskustelupalstoilla julkaistuista kommenteista päätellen: siksi tämä lahtelaisseura löytyy tältä Hauskat suomalaiset urheiluseurojen nimet -listalta.
Hevosystäväinseurat
Siinä nyt ei ole sinällään mitään väärää, että maailmasta löytyy hevosten ystäviä, mutta miksi ihmeessä sitten tulee perustaa hevosurheiluun tai hevosharrastukseen liittyviä seuroja, joihin on isketty kylkeen oleellisena osana tuo ystävyys hevosten kanssa?
Niin sanottuja hevosystäväinseuroja – tai ei itse asiassa mitään niin sanottuja, vaan ihan konkreettisesti hevosystäväinseuroja – löytyy useammasta paikkaa Suomesta. Pääosin nimet näiden seurojen välillä ovat keskenään identtisiä, mutta pientä vaihteluakin on havaittavissa.
Hevosharrastajille on tarjolla sellaisia vaihtoehtoja kuin Itä-Savon Hevosystäväinseura, Lahden Hevosystäväinseura ja Valkealan Hevosystäväinseura, mutta onneksi pientä vaihtelua tähän tuo hieman erilaisesti asian muotoillut Uudenkaupungin Hevosystävä-seura. Ihan jokaista tämä listan kohta ei välttämättä saa räjähtäen nauramaan, mutta hauska ja koominen tämä nimitys joka tapauksessa on.
Miten olisi ihan vain Hevosseura? Anyone?! Toisaalta tällaisella Hevosystäväinseuran jäsenyydellä sitä voi ihan virallisesti patsastella hevosten ystävänä ja samalla saada näkyvyyttä Listafriikin Hauskat suomalaiset urheiluseurojen nimet -listalla.
Honka Playboys
Suomesta löytyy jonkin verran urheiluseuroja, jotka perustavat nimensä vieraskielisiin sanoihin/nimiin ja valtaosa näistä seurojen nimistä on nimenomaan englanninkielisiä. Monet muistavat varmasti Suomen menestyneimpiin koripalloseuroihin lukeutuvan Espoon Hongan, jonka toiminta päättyi seitsemän Suomen mestaruuden jälkeen vuonna 2011, kun tästä perinteikkäästä urheiluseurasta ei ollut hoitamaan liigapaikan edellyttämiä velvoitteita.
Aina ei ole kuitenkaan välttämättä fiksu idea kääntää nimeä englanninkieliseen muotoon ja nämä sanat pätevät kieltämättä siihen aikaan, kun Espoon Honka ei ollut vielä Espoon Honka. Honka Pelipojat olisi nimittäin voinut vielä mennä, vaikka se hieman tönköltä omaan korvaan kuulostaakin, mutta sen englanninkielisen käännöksen käyttäminen eli seuran kulkeminen nimellä Honka Playboys ei nyt välttämättä ollut ihan se paras mahdollinen ratkaisu.
Ja, jos nyt tämä ei syystä tai toisesta aukene ihan jokaiselle, mikä on sinällään ihan ymmärrettävää, koska en minäkään sitä pikkupoikana tajunnut mentyäni katsomaan Kauhajoella koripallon divaripelejä Honka Playboysia vastaan, niin Playboy on ennen kaikkea maailman tunnetuin ja erittäin eroottissävytteinen miestenlehti.
Playboy-termi tarkoittaa myös niin sanottua pelimiestä eli perinteisessä merkityksessään melkoista naisteniskijää, jolla on enemmän tai vähemmän tavoitteena vain yksi asia.
Lienee siis ihan hyvä asia, että tuosta Playboys-nimityksestä luovuttiin, nimeksi tuli Espoon Honka ja siten espoolaisseura esiintyy tällä Hauskat suomalaisten urheiluseurojen nimet -listalla vain historiansa osalta.
Kaunis Nainen Futis
Tämä oli sitä aikaa, kun urheiluseurat olivat vahvasti naimisissa kaupallisen maailman eli yritysten kanssa. Toki sitä näkee tietyllä tapaa myös tänä päivänä, sillä esimerkiksi salibandyn F-liigasta eli miesten pääsarjatasolta löytyy Esport Oilers. Kyseessä on espoolainen salibandyseura, joka tunnettiin vuoteen 2013 saakka nimellä Espoon Oilers, mutta sen jälkeen seura meni niin sanotusti naimisiin Esport-yhteisöjen kanssa: sen seurauksena lopputuloksena oli siis uusi seuran nimi eli Esport Oilers.
Esport Oilers ei kuitenkaan itsessään aiheuta naurunpurskahduksia, mutta sen sijaan Kaunis Nainen Futis eli KNF on asia erikseen; se saa aikaan vähintäänkin hymähtelyä oman pään sisällä, sillä kyseessä on korni ja hieman koominen nimi, joka ei istuisi nykypäivään enää mitenkään päin.
Kaunis Nainen Futis perustettiin vuonna 1981 ja kyseessä oli siis jalkapallojoukkue, jonka päätukijaksi lähti nimellä Kaunis Nainen tunnettu kosmetiikka-alan yritys. Kaunis Nainen Futis voitti myös Suomen mestaruuden, mutta kun tuo joukkueen nimen määrittänyt yritys poistui takavasemmalle, lopettaen seuran tukemisen, pelit loppuivat KNF:n osalta siihen ja toiminta siirtyi Pallo-Poikien alaisuuteen. Tuokaan nimi ei toki oikein toiminut, joten joukkue kulki nimellä PP-Futis.
1990-luvun kynnyksellä joukkueen toiminta siirtyi Helsinki United -nimen alle, mikä oli selkeä askel oikeaan suuntaan, mutta myöskään tuota seuraa ei ole enää olemassa, sillä se kaatui voitetun Suomen mestaruuden jälkeen talousvaikeuksien seurauksena.
Korven Korvenpojat
Tässä kun tuli perattua läpi noin 1 000 suomalaisen urheiluseuran nimet, välillä sitä pysähtyi naureskelemaan sille ihmisten tietynlaiselle mielikuvituksettomuudelle, joka siis nosti näitä mitä erilaisimpien urheiluseurojen nimiä selaillessa päätään esille useammin kuin vain kerran.
Yksi tällaisista seurojen nimistä on Korven Korvenpojat. Kyseessä on Nurmijärvellä sijaitseva urheiluseura, joka on perustettu jo vuonna 1912, ja se toimii sekä Rajamäen että Röykän taajamissa. Nimi kantautunee kaukaa historiasta, sillä Röykän historia kulkee käsi kädessä Korven kylän kanssa.
Sinällään siis historiankirjojen valossa Korven Korvenpojat ei ole jättänyt pienintäkään epäilystä siitä, mistä tässä nimessä oikein on kyse, mutta totaalista mielikuvituksen puutetta se kyllä osoittaa – ihan niin kuin yksi Korpi ei olisi riittänyt – ja eipä sitä nimeä ole sitten lähdetty myöhemminkään muuttamaan.
Sitä voi sitten vain miettiä, millaista kuittailua Korven Korvenpojissa pelanneet nuoret ovat saaneet ikätovereiltaan, sillä itsessään jo korvessa asuminen – ihan ilman asian jatkuvaa toistamista urheiluseuran nimessä – tarjoaa monille isommissa kaupungeissa ja keskustoissa asuville nuorille mahdollisuuden kuittailuun.
Toisaalta, voihan sen nähdä myös hienona asiana, että perinteistä halutaan pitää kiinni, mutta perinteitä kunnioittamalla pääsee myös Hauskat suomalaisten urheiluseurojen nimet -listalle.
KosSUA
Kuva: Santeri Viinamäki | CC BY-SA 4.0 | Kuvaa rajattu
Ilmajoen kuntaan kuuluva Koskenkorva saattaa olla jo itsessään nimenä etenkin Etelä-Pohjanmaan ulkopuolella asuville ihmisille hauska – assosioidaanhan se ihan ensimmäisenä suomalaisten keskuudessa suosittuun väkijuomaan – mutta jokainen vähintäänkin hymähtänee, kun siirrytään koskenkorvalaisen autourheilun pariin.
Sitä voisi kuvitella, että paikalliset autourheilijat ja autourheilun ystävät ovat olleet ihan tarkoituksenmukaisesti liikenteessä, kun he ovat lähteneet rakentamaan yhdistykselleen nimeä; tuo nimi, kun voisi olla esimerkiksi Koskenkorvan Urheiluautoilijat, jolloin siitä käytettäisiin todennäköisesti termiä KosUA, mutta lisäämällä sana ”seutu” mukaan se on päästy saattelemaan muotoon KosSUA.
Kyseinen lyhenne tulee siis yhdistyksen nimestä, joka kulkee muodossa Koskenkorvan Seudun Urheiluautoilijat. Onhan se toki huomiota herättävä nimi ja ulkopaikkakuntalaiset se vie entistä voimakkaammin pääkopassaan Koskenkorvan tehtaalla valmistettavan väkijuoman pariin.
Lopen Uupuneet
Siitä, onko sellaista urheiluseuraa kuin Lopen Uupuneet olemassa, ollaan montaa mieltä. Aiheesta on käyty jopa jonkinasteista keskustelua internetin ihmeellisessä maailmassa, niin keskustelupalstoilla kuin myös median toimesta, ja epäilijöitä on ollut melkoinen määrä. Tälle keskustelulle ja suomalaismedian kirjoittamille artikkeleille voidaan kuitenkin lyödä nyt stoppi, sillä tällainen seura on toden totta olemassa.
Suomesta siis löytyy kuin löytyykin urheiluseura, joka tunnetaan nimellä Lopen Uupuneet – ainakin urheiluseurojen arjessa mukana kulkevan Nimenhuudon mukaan. Nimenhuudossa olevassa esittelytekstissä kerrotaan, että Lopen Uupuneet on ollut olemassa jo vuodesta 1819 saakka ja näin ollen liikuttanut loppilaisia jo yli kolmen vuosisadan ajan.
Ja kuten te lukijat varmasti hyvin tiedätte, Listafriikki on äärimmäisen kriittinen käyttämiensä lähteiden osalta. Siksi emme halua jäädä tässä pelkästään Nimenhuudon kaltaisen palvelun varaan, joten otamme asiassa varman päälle: Lopelta löytyy Lopen Uupuneet Ratsastajat Ry eli tällainen nimi on toden totta olemassa urheilun ja/tai liikuntaharrastusten osalta.
Tässä kohtaa loppelaiset ansaitsevatkin vilpittömät kehut, sillä he ovat löytäneet urheiluun liittyvän varsin koomisen nimen, jolle on satavarmasti tässä vuosien aikana naurettu kerran jos toisenkin: ei muuta kuin tervetuloa siis tälle Hauskat suomalaiset urheiluseurojen nimet -listalle.
Melanvilauttajat
Tämä menee nyt osittain siihen kategoriaan urheiluseurojen nimien osalta, mitkä on mitä todennäköisimmin keksitty kosteissa tunnelmissa, perinteisen saunaillan merkeissä, ja siitä syystä se aiheutti hieman pohdintaa myös Listafriikin toimituksessa niiltä osin, voidaanko sitä ottaa mukaan listalle. Kriteerinämme oli kuitenkin se, että urheiluseuran nimellä tulee olla aidosti jokin yhtymäkohta itse lajiin ja Jyväskylän Melanvilauttajat täyttää nämä kriteerit: sieltähän se mela vilahtelee, kun sitä paahtaa menemään esimerkiksi kanootilla, kajakilla tai SUP-laudalla vedessä.
Suomestahan löytyy paljon melomiseen erikoistuneita urheiluseuroja, ja jostain syystä ainakin allekirjoittaneella on hieman haasteita lueskella niitä purskahtamatta nauruun – minkäs teet, kun olet kaksimielinen ihminen – mutta Melaunvilauttajien kohdalla sitä kaksimielisyyttä ei enää edes tarvita.
Mela yhdistetään paitsi vedessä harrastettaviin liikuntamuotoihin, joita vesiurheiluksikin kutsutaan, myös miehen sukupuolielimeen. Heikki Paunosen kirjoittama Tsennaaks Stadii -kirja, joka liittyy Stadin eli Helsingin slangiin, paljastaa, että nämä kaksi asiaa oltaisiin yhdistetty toisiinsa jo 1950-luvulta lähtien.
Melanvilauttelijat on perustettu vuonna 1985 ja kyseessä on siis jyväskyläläinen melonnan yleisharrastusseura. Tämä yhdistys tarjoaa melonnasta kiinnostuneille aloittelijoille, ja myös kokeneemmille konkareille, mahdollisuuden harrastaa melontaa Keski-Suomessa.
Riihimäen Cocks ja Dicken
Minä voin ainakin ihan huoletta todeta nauraneeni kerran jos toisenkin, kun käsipallon miesten SM-sarjan finaaliotteluissa vastaan ovat astelleet riihimäkeläinen Cocks ja helsinkiläinen Dicken, minkä esimerkiksi Yle on usein uutisoinut Teksti-TV:nsä pääsivuilla isoin kirjaimin.
Ja mikä siinä sitten onkin, että juuri nämä kaksi tällaista nimeä omaavat joukkueet ovat kuuluneet pitkään miesten käsipallossa sinne menestyvien urheiluseurojen vakiokalustoon (tämä on siis retorinen kysymys). Näin se nyt kuitenkin on eli jokainen voi klikata itsensä vaikka tästä Ylen Teksti-TV:n sivulle 260, sillä sieltä ne löytyvät taas molemmat joukkueet ylemmästä jatkosarjasta.
Mutta mistä ihmeestä nämä Cocks- ja Dicken-nimet sitten ovat saaneet alkunsa? Cocksin kohdalla vastauksen saa puhtaasti katsastamalla seuran logon, jossa komeilee kukko. Cocks-sana on siis englanninkielinen monikkomuoto tuosta kukko-sanasta, mutta ikävä kyllä cock viittaa sanana myös miehen sukupuolielimeen. Ja niin viittaa myös dick-sana.
Dicken tunnettiin alun perin kokonaisuudessaan nimellä Drumsö Idrottskamrater r.f., mutta vuonna 1983 se muutettiin muotoon Drumsö Idrottskamrater Dicken rf.
Itse asiassa yhdysvaltalainen mediajätti Sports Illustrated uutisoi Cocks-Dicken-finaalisarjasta vuonna 2014: luonnollisestikaan suomalainen käsipallo ei nyt varsinaisesti rapakon toisella puolen ihmisiä kiinnosta ja tuo uutinen perustuikin täysin näiden kahden seuran nimiin. Ei siis liene kenellekään ihme, että tämä kaksikko päätyi tutkaparina tälle Listafriikin Hauskat suomalaiset urheiluseurojen nimet -listalle.
Lue myös:
- Bändien nimet: 10 hauskaa tarinaa suosittujen yhtyeiden nimien taustalla
- Top 10 oudoimmat nimet, joita vanhemmat ovat yrittäneet antaa lapsilleen
- Top 10 oudoimmat paikannimet maailmalla: Naurutakuu!
🤷♂️ Mitkä hauskat suomalaiset urheiluseurojen nimet sinulla ovat jääneet mieleen? Kommentoi aihetta alla olevissa kommenttikentissä ⬇️ ⬇️ tai somekanavissamme!
Bumerangi on Australian alkuperäisväestön käyttämä puukapula, joka ilmaan viskaamisen jälkeen palaa takaisin heittäjälle. Listafriikki heittää nyt tiskiin bumerangeihin liittyviä faktoja, jotka todistavat, että esine ja sen historia eivät ole ollenkaan niin yksinkertaisia!
Tällä listalla ravistellaan sitä tietämystä, mikä monilla on bumerangeista. Tässä muutama esimerkki: Kaikkia bumerangeja ei ole tarkoitettu palaaviksi. Niitä on ollut käytössä muun muassa Amerikan mantereella, Pohjois-Afrikassa ja Euroopassa kymmeniä tuhansia vuosia sitten. Ja oletus siitä itse heittämisestä: se ei todellakaan ole niin yksinkertaista, miltä se näyttää.
Ota bumerangin heittäminen mukaan kesän pihapeleihin, mutta muista varata tarpeeksi tilaa. Bumerangilla saa helposti auton lommolle tai varomattomille sivullisille kuhmun päähän.
Bumerangi oli ensimmäinen lentävä esine
Bumerangi eroaa muista heitettävistä tai laukaistavista aseista sillä, että se ei noudata ballistista lentorataa eli se ei kaareudu ensin ylös ja sitten alas. Se voi lentää verraten pitkän matkan ”suoraan”.
Tuliaseestakin laukaistu ammus voi näyttää kulkevan suoraan, mutta sen lentorata lähtee välittömästi laskemaan muun muassa painovoiman ja ilmanvastuksen vuoksi. Bumerangilla kohdetta heitettäessä ei tarvitse tähdätä ylöspäin, sillä se lentää – oikeasti. Sitä pidetäänkin ensimmäisenä ihmisen kehittämänä, lentävänä esineenä. Tietenkin se jossain vaiheessa tulee alas, sillä siltä puuttuu energianlähde.
Käyrän bumerangin malli ja pinnanmuodot saavat sen lentämään kuuluisalla tavalla. Perinteisessä bumerangissa on kaksi lapaa, jotka ovat kuin lentokoneen siivet: yläpuolelta hieman kuperat ja alapuolelta tasaiset. Kun ilma kulkee lavan ylä- ja alapuolilta eri nopeuksilla, syntyy nostetta, jota pyörimisliike vielä lisää.
Kukaan ei tiedä varmaksi, miten palaavat bumerangit on alunperin keksitty. Todennäköisesti esine on muokattu litteäksi veistetystä heittokepistä, jollaisella sekä Australian alkuperäisväestö että esimerkiksi pohjoisamerikkalaiset navajot edelleen metsästävät. Kiertävä lentorata syntyi luultavasti vahingossa, kun metsästäjät yrittivät säätää heittokeppejään lentämään suoraan.
Miksi bumerangi palaa?
Bumerangit ovat tietenkin tulleet kuuluisiksi siitä, että ne palaavat heittäjälleen. Mutta kun asiaa oikein alkaa pohtimaan, niin onhan se perin merkillistä, että kymmenien metrien päähän lentävä esine palaa takaisin heittokohtaan – taitavan heittäjän ei täydellisissä olosuhteissa tarvitse liikkua paikaltaan napatakseen bumerangin kiinni.
Palaavan bumegangin salaisuus piilee sen pyörivissä lavoissa, joiden mallista jo äsken puhuttiin. Ylä- ja alapuolen erilaisuuden lisäksi siitä on epäsymmetrisesti viilattu puuta pois, minkä vuoksi oikea- ja vasenkätinen heittäjä eivät voi käyttää samaa bumerangia. Ainakaan onnistuneesti. Koska bumerangia heitetään lähes pystysuorassa, saa ylempi lapa aikaan enemmän nostetta ja kun lavat kääntyvät vuorotellen ilmavirtaa kohti ja siitä poispäin, vaihtelee niiden tuottama noste.
Kun nostovoima vaihtelee, pääsee lapoihin vaikuttamaan myös hyrrävoima, joka vähitellen kääntää pyörivän bumerangin rataa siten, että se palaa takaisin lähtöpaikkaansa. Tämän linkin kautta voit lukea mekanismista syventävästi.
Jos bumerangin yrittäisi heittää vaakasuoraan, nousisi se vain vauhdilla suoraan ylös ja tippuisi pian alas. Väline on oltava siis lähes pystysuorassa ja heittäjän tulee olla kohti tuulta; harjoitteluun sopii parhaiten tuuleton sää. Bumerangia ei kuitenkaan heitetä suoraan tuulta päin, vaan keskimäärin 50 asteen kulmassa tuuleen nähden eli hieman oikealle, jos kyseessä oikeakätinen heittäjä. Oikeakätisen bumerangi tekee ilmassa kierroksen vastapäivään ja vasenkätisen bumerangi taas myötäpäivään.
Bumerangin heittäminen ei todellakaan ole niin helppoa kuin miltä se osaavissa käsissä näyttää.
Bumerangi on metsästykseen tarkoitettu ase
Vaikka nykyään bumerangin heittäminen on enimmäkseen vapaa-ajanviettotapa ja toisaalta kilpailtu urheilumuoto, on bumerangi alunperin ollut ase.
Australian alkuperäisväestö ja kaikki muut bumerangien käyttäjät kehittivät välineen siis aseeksi. Riippuen koosta ja mallista, voi bumerangi lentää jopa kolme kertaa pidemmälle kuin metsästykseen tarkoitettu keihäs; puhutaan useista kymmenistä metreistä. Taidokkaimmin valmistetuilla bumerangeilla on voinut napata jopa 200 metrin päässä olevan eläimen.
Bumerangeilla on metsästetty kenguruita ja emuja sekä useaita pienempiä eläimiä. Tällöin kyseessä on ollut malli, joka ei palaa. Tällaiset bumerangit ovat huomattavasti tarkempia, painavampia (jopa muutaman kilon) ja lentävät kovaa vauhtia. Yhdellä heitollakin saaliin kaataminen on onnistunut, mutta usein riitti pelkkä eläimen tainnuttaminen, jolloin homma hoideltiin loppuun lähietäisyydeltä.
Joissakin ei-palaavissa bumerangeissa toinen pää on koukun mallinen tai reunat veitsen terävät. Näitä tappamiseen tarkoitettuja bumerangeja ei tekisi hirveästi mielikään lähteä nappaamaan kiinni.
Erilaisia käyttötarkoituksia
Kuva: Guillaume Blanchard | CC BY-SA 1.0 (kuvaa rajattu)
Bumerangi on yksi monikäyttöisimmistä aseista ikinä, sillä sitä on perinteisesti käytetty hyvin erilaisiin tehtäviin. Vastoin yleistä uskomusta, palaavia bumerangeja ei ole suunniteltu tappamaan saalista ja palaamaan kolkkauksen jälkeen metsästäjän käteen, sillä välineen matka kyllä tyssää osumaan. Palaavat bumerangit eivät myöskään oli kovin tarkkoja paitsi liitäessään takaisin heittäjän käteen.
Siitäkin huolimatta palaavia bumerangeja on käytetty apuna metsästyksessä. Palaavilla bumerangeilla on säikäytetty lintuja liikkeelle, jolloin ne on ollut helppo keihästää tai napata verkkoihin. Maassa olevaa lintuparvea on helppo huijata, sillä ne todennäköisesti luulevat yläpuolella kaartavaa bumerangia haukaksi tai joksikin muuksi petolinnuksi ja nousevat lentoon päätyen suoraan puiden väliin pingotettuun verkkoon.
Bumerangia perinteisesti käyttäville ihmisille se on ollut kuin aseiden sveitsiläinen linkkuveitsi, joka on toiminut monenlaisissa askareissa apuvälineenä. Sitä on käytetty apuna muun muassa tulenteossa, hiilten sekoittamisessa, kuoppien kaivamisessa ja paistetun lihan paloittelussa. Bumerangit ovat olleet tärkeä osa myös erilaisia rituaaleja ja seremonioita.
Tappava sotaväline
Vuonna 2014 Australiasta löydettiin hauta, jossa oli alle kolmekymppisenä väkivallan seurauksena kuollut mies. Kuolinsyyksi pääteltiin pääkallossa selvästi erottunut syvä haava, vaikka ruhjeita näkyi kehossa muuallakin.
Australialaisten luolamaalausten perusteella on tiedetty jo pitkään, että bumerangeja on käytetty metsästyksen lisäksi myös sotimiseen. Tuo edellä mainittu bumerangi-iskun uhri on kuitenkin ensimmäinen konkreettinen todiste siitä, että aseella oli mahdollista riistää ihmishenki.
Miehen luuranko löytyi Tooralen kansallispuistosta ja ensin tämän uskottiin saaneen kuolettava iskun miekasta. Miehen luurangossa oli nähtävissä monia muitakin ruhjeita, jotka muistuttivat kovasti jälkeä, joka luihin jää metallisesta terästä. Mutta kun jäänteet ajoitettiin yli 800 vuotta vanhoiksi, jäivät eurooppalaisten valloittajien miekat pois laskuista, koska vasta he toivat metalliset aseet Australiaan. Kaakutja-nimen saanu mies oli elänyt ja kuollut satoja vuosia aiemmin.
Tutkijat kääntyivät sen jälkeen perinteisten aboriginaaliaseiden puoleen; olisiko kuolettava isku ja ruhje tullut kivikirveestä tai puunuijasta? Kaakutjan päässä oli kuitenkin 15 senttiä pitkä haava, joten aseessa olisi pitänyt olla vähintään sen mittainen terä. Mikä muu kuin miekka saa aikaan tuollaista jälkeä?
Syventyminen alueella eläneiden heimojen elämään ja aseisiin johdatti tutkijat taistelubumerangien jäljille. Vaikka tuo ase luokitellaan bumerangeihin, muistutti se enemmän miekan terää kuin vaikkapa palaavaa bumerangia.
Kaakutjan käsissä ei vaikuttanut olevan mitään puolustautumisjälkiä, joten tutkijat arvelevat miehellä olleen jonkinlainen kilpi suojanaan tai sitten hän tuli yllätetyksi kenties nukkuessaan.
Bumerangi ei ole kaikkien Australian aboriginaalien käyttämä sana
Koska Australiassa ei ole vain yhtä aboriginaalikieltä, tarkoittaa se sitä, että kaikissa noissa sadoissa kielissä on oma sanansa sille, mitä me kutsumme bumerangiksi. Ensimmäisen kerran englanninkielinen boomerang ilmestyi kirjoitettuun tekstiin vuonna 1822.
Se tulee todennäköisesti Dharawal-kansan murteesta, jota puhuttiin nykyisen Sydneyn eteläpuolisilla jokialueilla, kun eurooppalaiset alkoivat rakentaa siirtokuntiaan. Dharawalin kielessä boornarang-sanalla viitattiin palaavaan heitettävään keppiin.
Jo ennen kuin boomerang sai englanninkielisen nimen, olivat eurooppalaiset uudisasukkaat todistaneet bumerangin käyttöä aseena. Siitä tietenkin kirjoitettiin paikallislehdissä, muun muassa The Sydney Gazzette and New South Wales Advertiser raportoi vuonna 1804, että alkuperäiskansojen välisissä yhteenotoissa oli todistettavasti käytetty mutkalla olevaa puukapulaa, jota miehet ”heittivät käsittämättömällä tarkkuudella”. Osuessaan kovalla vauhdilla vastapuolen jäseneen ”ase jätti jälkeensä hirvittävän ruhjeen”.
Bumerangi oli siis nähty tositoimissa, mutta sille ei vielä oltu saatu nimeä.
Bumerangeja on käytetty laajasti ympäri maailman
Kuva: Suaudeau | CC BY-SA 4.0 (kuvaa rajattu)
Vaikka bumerangi nykyään onkin yksi Australian tunnetuimmista symboleista ja se oli pääosassa vuoden 2000 kesäolympialaisten logossa, on samanlaisia aseita ollut käytössä monessa muussakin maailman kolkassa.
Nykyisen Arizonan alueella elävä Hopi-kansa on metsästänyt jäniksiä bumerangeilla. Floridassa sijaitsevalta, arkeologisesti merkittävältä Little Salt Springin alueelta, on löytynyt 9000 vuotta vanha bumerangi.
Nykyisen Irakin alueella eläneillä sumerilaisilla, jotka kehittivät ensimmäisen kirjoitusjärjestelmän, oli noin 5000 vuotta sitten käytössään bumerangia muistuttava kirjoitusmerkki. Maailman vanhin – siis säilynyt – bumerangi löytyi vuonna 1986 Oblazowan luolasta Puolasta. Taidokkaasti mammutin syöksyhampaasta veistetyn bumerangin on arvioitu olevan 30 000 vuotta vanha.
Bumerangeja on käytetty myös muinaisessa Egyptissä. Tutankhamon, joka hallitsi noin 1334–1325 eaa., on tunnettu vuonna 1922 löydetystä, poikkeuksellisen hyvin säilyneestä haudastaan. Hautakammiosta löytyi paljon erilaisia esineitä, joiden joukossa oli joukko bumerangeja; sekä palaavia että metsästysbumerangeja. Yllä oleva kuva on otettu vuonna 2019 Pariisissa esillä olleesta Tutankhamon-näyttelystä. Kuvan neljä bumerangia eivät ole palaavia malleja johtuen niiden kaarevuudesta; tai sen puutteesta.
Suurimmat, pienimmät ja pisimmälle lentäneet
Maailman pienin virallisessa kilpailussa onnistuneesti lentänyt palaava bumerangi on 48 millimetriä eli alle viisi senttiä pitkä. Sen heitti Sadir Kattan Australiassa järjestetyissä bumerangin heiton kansallisissa mestaruuskisoissa maaliskuun 22. päivänä vuonna 1997. Tuo minibumerangi lensi yli 20 metrin päähän, joka on hyväksytyn heiton raja, ja palasi sääntöjen mukaan tarpeeksi lähelle heittäjää.
Maailman suurimmalla palaavalla bumerangilla taas on mittaa 2,74 metriä. Sitä heitti Ison-Britannian bumerangijärjestö Lontoossa huhtikuun 28. päivä vuonna 2014. Videolla nähtävä heittäminen ei ole kovinkaan sulavan näköistä, mutta ennätys tuli rikottua, koska bumerangi palasi hyväksytylle alueelle.
Pisin bumerangiheitto on samaan aikaan pisin heitto, jonka ihminen on tehnyt ilman, että esineessä on vauhtia lisääviä osia, kuten häntä. David Schummy viskasi bumerangin 427,2 metrin päähän maaliskuun 15. päivänä vuonna 2005. Se rikkoi ryminällä vuonna 2003 Aerobie-frisbeellä tehdyn edellisen ennätyksen, joka oli 406,3 metriä.
Lue myös:
Arki ei aina ole leppoisaa ja mukavaa, mutta nämä 10 nerokasta life hack -ideaa saattavat pelastaa päiväsi ja tehdä elämästä huomattavasti helpompaa!
Elämässä tulee aina vastaan pieniä ongelmia, jotka eivät kaada maailmaa, mutta ovat melko ärsyttäviä. Nämä ovat niitä ”first world problems” -tyyppisiä vastoinkäymisiä. Vähän jopa ottaa päähän, että ärsyttää. Onneksi internet on täynnä toinen toistaan parempia ja myös huonompia vinkkejä siihen, miten elämää voi helpottaa kotikonstein ja varsin pienillä jutuilla.
Listafriikki syventyi life hacksien ihmeelliseen maailmaan ja poimi kymmenen – toivottavasti – hyödyllistä niksiä sujuvampaan ja huolettomampaan arkeen.
Ja jos jotkut neuvot vaikuttavat erikoisilta ja jopa hölmöiltä, niin life hack -vinkkien on tarkoituskin olla vähän sellaisia; kotikonstein ja laatikon ulkopuolelta ajateltuna! Tämä ei onneksi ole niin vakavaa.
Syö täytetty tortilla toisen tortillalevyn päällä
Tortillojen syöminen on sotkuista puuhaa. Aina sitä suunnittelee täyttävänsä lätyn maltillisesti, mutta useimmiten (lue: aina) täytteet pursuavat yli äyräiden. Vähintään neljäsosa täytteistä putoaa lautaselle ja saman verran rinnuksille tai ties mihin. Tortillat eivät tosiaankaan ole paras mahdollinen valinta esimerkiksi ensimmäisille treffeille. Siinä muuten yksi life hack lisää!
Sotkulta tällä vinkillä ei varsinaisesti säästy, mutta ainakaan täytteitä ei tarvitse haarukoida lautaselta ennen uutta tortillaa. Niksi on yksinkertainen ja kuuluu seuraavasti: Laita tortillalevy lautaselle, kun alat syömään edellistä. Kun täytteitä putoilee, tippuvat ne suoraan uudelle levylle. Nerokasta!
Äläkä vain kysy, mitä viimeisen tortillan kanssa kuuluu toimia – Listafriikki on neuvoton!
Kokkausta viinin kanssa
Viinin kanssa kokkaamisella ei tässä kohdassa tarkoiteta ruoanlaitossa ”avustavaa” lasillista vaan ruoan maustamista. Jos viiniä käyttää kokkauksessa paljon, niin sen säilyvyyden kanssa ei ole ongelmia. Sama juttu, jos aiot nauttia aterian kanssa viiniä.
Mutta tuntuu turhalta haaskaukselta avata viinipullo, lorauttaa siitä pieni määrä vaikkapa kastikkeeseen, pataan, keittoon tai marinadiin, ja sitten laittaa pullo säilöön. Viini ei säily avatussa pullossa hyvänä pitkään.
Näppärä vinkki on täyttää tavallinen jääpalamuotti viininjämillä ja pakastaa neste talteen seuraavaa kertaa varten. Pakastetut viinipalat toimivat loistavasti myös (alkoholillisen) boolin viilentäjinä, sillä sulaessaan ne tuovat vain lisää makua. Tai miltä kuulostaisi viinijää – aikuisten versio mehujäästä?
Kaapelit järjestykseen vessapaperihylsyillä
Kenellä muulla on se pahamaineinen laatikko, joka on täynnä toisiinsa kietoutuvia johtoja ja kaapeleita? Niitä ei voi heittää pois, koska johonkin laitteeseen ne kuuluvat, mutta kukaan ei kuitenkaan tiedä mihin. Ja mitä jos niitä huomenna tai viidentoista vuoden päästä tarvitsee?
Nuo johdot elävät laatikossa omaa elämäänsä, joten sieltä on täysin mahdoton löytää mitään tai saada juuri se tarvitsemansa johto siististi ulos ilman solmuista koostuvan pulmapelin ratkaisua.
Jos et voi samaistua edellä mainittuun purkaukseen, niin onnea: olet jotenkin onnistunut ratkaisemaan tämän ongelman. Mutta niille, joille ajatuskin kaapelilaatikon avaamisesta aiheuttaa tuskaa, on tiedossa helpottava life hack!
Kaapeliorgiat saa vältettyä vessapaperihylsyjen avulla. Kukin kaapeli kääritään oman hylsynsä sisään ja voilà – johdot pysyvät erillään toisistaan. Hylsyt voi järjestää vaikka tyhjään kenkälaatikkoon tai sitten käyttää jo olemassa olevaa säilytysratkaisua.
Jos oikein haluaa lähteä hifistelemään, niin jokaiseen hylsyyn voi tussilla kirjoittaa, mikä kaapeli on kyseessä; jos sen käyttötarkoituksen yleensä ottaenkaan tietää.
Jos valinta tuntuu mahdottomalta, niin heitä kolikkoa – kuvaannollisella twistillä
Tai heitä vaikka ihan kirjaimellisella twistillä! Tämä life hack vaikuttaa humpuukilta: antaa nyt sattuman päättää jokin vaikea asia. Mutta anna sille kuitenkin mahdollisuus.
Tarkoitus ei ole antaa kruunan tai klaavan päättää sinun puolestasi, vaikka kolikonheitosta onkin kyse. Kun heität kolikon ilmaan, alat alitajuisesti toivoa jompaakumpaa lopputulosta eli sitä, minkä sisimmässäsi haluat.
Huolimatta siitä, minkä tuloksen kolikko antaa, olet jo saanut vastauksen.
Yllättävä life hack rintaliivien käyttäjille
Automaattisesti voisi ajatella, että valkoisen paidan alle ”kuuluu” laittaa valkoiset rintaliivit, jotta ne eivät näy läpi. ”Kuuluu” on lainausmerkeissä siksi, että tietenkään ei ole olemassa mitään sääntöä siitä, että rintaliivit eivät saisi näkyä läpi. Laita vaikka rintsikat paidan päälle – mikä tahansa tuntuu itsestä hyvältä!
Mutta JOS ei halua liivien kuultavan läpi valkoisten vaatteiden alta, niin valkoiset liivit eivät ole paras vaihtoehto. Lähellä omaa ihonväriä olevat alusvaatteet – olivat ne sitten kermanvärisiä, mustia tai jotain siltä väliltä – toimivat erinomaisesti, mutta tämä ei ole se yllättävä vinkki.
Valkoisen kanssa paras valinta on punainen! Punaiset rintaliivit sulautuvat jostain ihmeen syystä täydellisesti kaikkiin ihon sävyihin eivätkä ne kuulla valkoisen paidan läpi. Älä kuitenkaan valitse pinkkiä tai fuksiaa, vaan valitse puhtaasti kirkkaanpunainen tai sitten jokin hieman syvempi punaisen sävy.
Naarmut pois puupinnoista pähkinällä
Puussa oleviin syviin naarmuihin tepsii ainoastaan hionta ja uusi käsittely, mutta pienemmät naarmut saa häivytettyä kotikonstein nopeasti ja edullisesti.
Väline sinulla on todennäköisesti jo valmiina keittiön ruokakaapissa, sillä hommaan tarvitaan pähkinä. Esimerkiksi saksanpähkinä, manteli ja parapähkinä toimivat loistavasti puisen lattian tai huonekalujen siistimisessä.
Pähkinää hangataan naarmuun, jolloin siitä irtoavat luonnolliset öljyt saavat viirut kaikkoamaan. Öljyt täyttävät ja tummentavat pienet kolhut niin tehokkaasti, että pinta on pian kuin uusi. Tietenkään naarmu ei konkreettisesti katoa, kyse ei ole taikatempusta, mutta ainakin sen saa häivytettyä.
Rahat piiloon huulirasvaputkiloon
Mikäs sen ikävämpää, kuin joutua lomareissulla taskuvarkaan uhriksi. Toki ryöstön kohteeksi voi päätyä ihan kotikulmillakin, mutta taskuvarkaat ovat erityisesti suurempien kaupunkien riesa. Monesti rikolliset ovat niin taitavia, että uhrilla ei ole tekohetkellä mitään käsitystä. Joskus ryöstö voidaan tehdä aseella uhaten, jolloin uhria vaaditaan antamaan kaikki mukanaan oleva arvokas tavara.
Näitä tilanteita varten kannattaa olla muutama pienempi seteli lompakossa, jottei varas jää tyhjin käsin. Usein reissulla on kuitenkin mukana normaalia enemmän käteistä, mutta ne kannattaa piilottaa.
Tähän tarkoitukseen käy hyvin tyhjä ja vanhasta sisällöstä puhdistettu huulirasvaputkilo. Setelit vain kääritään tiukalle rullalle ja sujautetaan viattomaan putkiloon. Kikka toimii myös hotellihuoneeseen jätetyille rahoille, jos sieltä ei löydy lukollista tallelokeroa.
Ketä varasta nyt kiinnostaisi toisen huulirasva!? Paitsi jos tämä life hack on jo kiirinyt pitkäkyntisten korviin…
Ota avainnippu haltuun kynsilakalla
Jos avainnippu alkaa muistuttaa esinettä, jota heilauttamalla saisi jonkun tyrmättyä, on oikean avaimen löytäminen todennäköisesti hankalaa. Varsinkin, jos avaimet ovat keskenään samanlaisia.
Kyllä, avaimiin myydään värikkäitä muovipäitä, mutta ne menevät rikki – kokemusta on. Pysyvämmän ratkaisun saa kynsilakalla!
Lakkaa avainten päät mieleisillä väreillä, eivätkä ne enää koskaan mene sekaisin. Toki sitten täytyy muistaa, että mikä väri kuuluu mihinkin oveen, joten sattumanvaraisen sutimisen sijaan maalaus kannattaa suunnitella loogisesti. Ulko-oveen vaikka talon seinän väristä, varastoon mustaa ja niin edelleen. Siinä voi joutua – tai päästä – kynsilakkaostoksille!
Hankalinkin hautakynttilä syttyy spagetin avulla
Monella voi olla kotona sellainen kynttilä, joka on jo sen verran palanut, että sytyttäminen on hankalaa. Näpit palavat, ja jos kynttilän yrittää sytyttää kääntämällä sen väärinpäin, valuu käsille kuumaa ja sulaa steariinia.
Usein tämä ongelma tulee vastaan hautausmaalla, sillä korkeissa hautakynttilöissä sydän on monesti todella syvällä. Mikä neuvoksi?
No kaivetaan esiin spagetti; etukäteen tietenkin, sillä jos probleemaan törmää ollessaan jo hautausmaalla, niin harvalla on pastaa takataskussaan. Ainakaan kokonaista spagettia.
Sitten vain spagetti palamaan ja kynttilää sytyttämään. Liekehtivällä spagetilla yltää syvälläkin olevaan sydämeen.
Sangon täyttäminen rikkalapiolla
Isomman astian, kuten pesuvadin tai sangon täyttäminen voi olla yllättävän hankalaa. Astia ei mahdu altaaseen, joten sitä ei saa kirveelläkään hanan alle. No, ehkä kirveellä voisikin saada…
Yksi ilmiselvä keino on käyttää vaikkapa pienempää vesikannua, mutta sangon täyttäminen onnistuu myös rikkalapion kanssa. Rikkalapio laitetaan hanan alle ja vesi valuu kahvaa pitkin sankoon. Tietysti homman onnistuminen vaatii tietynlaisen rikkalapion eli sellaisen, jonka kahvassa vesi pääsee virtaamaan.
Ja kyllä, sangon voi täyttää suihkussakin, mutta jos pienessä suihkukaapissa on kiinteä suihkupää ylhäällä eikä ollenkaan hanaa, on oman mielenterveyden kannalta parempi turvautua rikkalapioon.
Jos tuntuu, että kirjoittajalla on henkilökohtaisia patoumia, niin arvio on oikea. Ulkomailla asuessa ikävöi monia suomalaisia asioita, joita kotimaassa pitää itsestäänselvyytenä. Kuten käsisuihkua, joka olisi pesuvadinKIN täyttämiseen ehdoton kapistus.
Lue myös: 10 tavallista suomalaista asiaa, joita kaipaat ulkomailla asuessasi
Jos vinkit ja niksi kiinnostavat, niin tässä lisää luettavaa:
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tällä kertaa sen, että miksi suosiota osoitetaan nimenomaan taputtamalla. Nythän se vaikuttaa täysin luonnolliselta toimintatavalta, mutta mistä tapa on saanut alkunsa.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miksi suosiota osoitetaan taputtamalla?
Ihmiset lyövät käsiään yhteen ollessaan innoissaan, kannustaessaan sekä osoittaessaan suosiota. Mutta miksi olemme ruvenneet taputtamaan?
Taputtaminen on ikivanhaa perua, sillä se on universaali tapa kommunikoida eli joka puolella maailmaa sen merkitys on sama. Ihminen on alunperin taputtanut nimenomaan innostuneena. Reaktio on selvästi kehittynyt vasta ihmiselle, sillä muut kädelliset eivät luonnossa taputa samasta syystä – ne voivat kyllä oppia matkimalla, mutta villeillä apinoilla taputus on muun muassa merkki pelosta.
On mahdotonta tietää, miksi ja milloin innostuneet ihmiset ovat alkaneet taputtamaan, mutta ensimmäiset aplodit saadaan kyllä merkattua historian aikajanalle; ainakin ensimmäiset dokumentoidut sellaiset. Roomalainen näytelmäkirjailija Titus Maccius Plautus päätti teoksensa 200-luvulla eaa. sanaan plaudite, jolla yleisöä kehotettiin antamaan suosionosoitukset taputtamalla.
Sitä ennen aplodeja oli annettu ainoastaan johtajille. Ateenassa oli jo 500-luvulla eaa. säädetty laki, jonka mukaan alamaisten on taputettava hallitsijoille ja sotaherroille.
Taputtaminen ei kuitenkaan ollut ainoa tapa, sillä suosiota osoitettiin myös jalkoja tömistelemällä ja sormia napsuttelemalla. Plautus kuitenkin antoi tarkat ohjeet siitä, miten hänen näytelmiensä jälkeen tuli toimia: suosionosoitukset piti suorittaa nimenomaan kämmeniä yhteen lyömällä.
Vielä sellainen huomio loppuun, että Vanhan Testamentin Toisessa kuninkaiden kirjassa kerrotaan eräässä kohdassa väkijoukon taputtaneen juuri kruunatulle Joasille. Joas nousi Israelin kuninkaaksi noin vuoden 800 eaa. tienoilla, mutta kirjan tekstit on kirjoitettu 500-luvulla eaa. On toki mahdollista, että sanat ja lauseet ovat muuttaneet muotoaan lukuisten käännösten myötä ja tuhansien vuosien aikana.
Lue myös:
Elämäntapa
Etelä-Amerikan maissa vannotaan veristä kostoa Espanjalle: 10 erikoista faktaa kansallislauluista – osa 2
Kansallislaulut ovat verrattain uusi ”keksintö” ja monella niistä on yllättävän mielenkiintoinen alkuperä. Nyt lähdemme tutustumaan eri maiden kansallislauluihin ja tarinoihin niiden takana.
Monet maat alkoivat omaksua kansallislauluja nationalismin nostaessa päätään 1800- ja 1900-luvuilla, ja ajan henkeen sopien niiden oli tarkoitus kohottaa kansallismielisyyttä ja ihmisten yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Lopullinen sysäys tuli kuitenkin olympialiikkeeltä, kun vuonna 1920 päätettiin, että olympiavoittajien saadessa kultamitalinsa heille soitetaan oman maan kansallislaulu. Viimeistään silloin nekin maat, joilla ei aiemmin ollut omaa hymniä, totesivat sellaisen olevan paikallaan.
Listafriikki kokosi nyt kymmenen eri kansallislaulua, joiden sanoituksissa on jotain eriskummallista, kuten toivomuksia hautautumisesta tulivuoren tuhkaan tai vihollisen veren täyttämät pellot. Lisäksi mukaan mahtuu hauskoja tarinoita siitä, miten pakko on joskus paras suostuttelija, kun kansakunnalta uupuu oma laulu.
Lista on julkaistu kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi hauskaa, erikoista tai yllättävää tarinaa kansallislauluista voi lukea tästä:
God Save the King ja murskaa samalla pari skottia
Yhdistyneen kuningaskunnan kansallislaulu God Save the King on siitä erikoinen, että sen nimi vaihtuu hallitsijan mukaan.
Pitkän aikaa, yli 70 vuotta kestäneen hallitsijakauden ajan, laulettiin pelastusta kuningattarelle, mutta kun kuningatar Elisabet II kuoli syyskuussa 2022, vaihtuivat hallitsijan myötä myös kansallislaulun sanat.
Nyt onnea ja menestystä toivotetaan kuninkaalle, ja jos kaikki menee suunnitellusti, niin kansallislaulu tulee pitämään God Save the King -nimensä nykyisen hallitsijan lisäksi vielä vähintään kahden seuraavan monarkin kohdalla.
Kyseinen laulu otettiin käyttöön vuonna 1745 kuningas Yrjö II:n valtakaudella, ja alunperin se alkoi sanoilla: ”God save great George our king” eli Jumala pelasta kuninkaamme, mahtava Yrjö. Sanoja piti viilata muutaman Yrjö-nimisen kuninkaan jälkeen, kun Vilhelm IV:n nimi ei enää istunutkaan melodiaan. Puhumattakaan tämän veljentyttärestä Viktoriasta.
Laulusta ei useinkaan lauleta kuin ensimmäinen ja viides säkeistö, sillä mukana on hieman arkaluontoista tekstiä, jos ottaa huomioon kuningaskunnan tämän hetkisen kokoonpanon. Viimeisessä säkeessä nimittäin puhutaan ”kapinallisten skottien murskaamisesta”, joka ehkä satoja vuosia sitten oli ok, kun Englannin ja Skotlannin kuningaskunnat sotivat keskenään, mutta Yhdistyneessä kuningaskunnassa kyseistä säettä tuskin on sopivaa lurauttaa.
”Lord, grant that Marshal Wade,
May by thy mighty aid,
Victory bring.
May he sedition hush,
and like a torrent rush,
Rebellious Scots to crush,
God save the King.”
Nepalin kansallislaulu on tarkoitettu Casion kosketinsoittimilla säestettäväksi
Kansallislauluissa harvoin otetaan mitään suuria musiikillisia riskejä ja oikeastaan kaikki ovat tyyliltään hyvin samankaltaisia. Nepal eroaa virkistävällä tavalla massasta.
Nepalissa oli aiemmin perinteinen kansallishymni, mutta vuoden 2006 vallankumouksen jälkeen kansakunta halusi eroon kuningasta ylistävästä sanoituksesta, jossa tavalliset ihmiset oli unohdettu kokonaan. Vuonna 2007 uudessa Nepalin demokraattisessa liittotasavallassa järjestettiin kilpailu kansallislaulun löytymiseksi.
Alankomaat kumartaa Espanjan kuninkaalle
Alankomaiden kansallislaulu on sanoitukseltaan akrostikon eli runo, jonka säkeitten ensimmäisistä (tai keskimmäisistä tai viimeisistä) kirjaimista muodostuu peräkkäin luettuna sana tai lause. Tämän kansallislaulun viidentoista säkeen alkukirjaimista muodostuu runon nimi – Willem van Nazzov.
Vilhelm Vaitelias, josta kansallislaulu kertoo, oli Espanjan kuningasta vastaan kapinoinut sankari Alankomaiden itsenäisyyssodassa vuosina 1566–1648. Lisäksi runo on kirjoitettu minä-muodossa, kuin Vilhelm kertoisi itse tarinaa.
Alankomaiden kansallislaulua on muualla maailmassa pidetty hieman kummallisena, sillä ensimmäisessä säkeistössä vannotaan ikuista uskollisuutta Espanjan kuninkaalle, ja tämä säkeistö on juuri se, mitä virallisesti nykyäänkin lauletaan. Se tuntuu hieman kummalliselta vallankumousta johtaneen sotasankarin suusta.
Mutta jos kansallislaulua lukee tai laulaisi eteenpäin, niin käy selväksi, että Vilhelm oli toki ollut lojaali kuninkaalle, mutta tilanne muuttui, sillä espanjalaiset ampuivat ja polttivat alankomaalaisia elävältä, koska nämä eivät olleet katolilaisia.
Niinpä Vilhelm kasasi joukot ja lähti sotimaan kuninkaan armeijaa vastaan. Runon lopussa jopa kerrotaan siitä, kuinka espanjalaiset tuhosivat kyliä ja raiskasivat asukkaita ennen teloittamista – näitä säkeistöjä ei sattuneesta syystä tänä päivänä lauleta.
Joten vaikka urheilutapahtumissakin kuullussa kansallislaulussa vannotaan uskollisuutta Espanjan kuningasta kohtaan, ovat sanat kokonaisuudessaan kertomus selkäänpuukottamisesta.
Kun Tšekki ja Slovakia eivät tehneet asioista turhan vaikeita
Kun Tšekkoslovakian tasavalta perustettiin vuonna 1918, liitettiin siinä yhteen historiallisesti ja kulttuurillisesti kaksi hyvin erilaista aluetta. Tietenkin uudelle maalle piti löytää kansallislaulu, jossa lopulta tehtiin kumpaakin kansakuntaa miellyttävä kompromissi.
Kansallislaulun alkuosa oli otettu tšekkiläisestä komediamusikaalista ja toisen osan muodosti slovakialainen kansanlaulu. Kumpikaan noista kappaleista ei ollut minkäänlaisessa virallisessa asemassa ennen Tšekkoslovakian muodostamista.
Juuri ennen 1990-luvun vaihdetta maassa alkoi rauhanomainen samettivallankumous, jonka seurauksena Tšekkoslovakia hajosi ja vuoden 1993 ensimmäisenä päivänä Tšekki ja Slovakia julistautuivat itsenäisiksi.
Tuoreet valtiot tarvitsivat jälleen kerran kansallislaulut, ja koska itse hajoaminenkin oli sujunut kivuttomasti, päätettiin myös kansallislaulu pistää keskeltä jakoon: Tšekki sai luonnollisesti ensimmäisen säkeistön ja Slovakia toisen.
Etelä-Amerikan laulut Espanjaa vastaan
Kuva: Timwryan | CC BY-SA 3.0 | Kuvaa rajattu
Monessa Etelä-Amerikan maassa kansallislaulut on tehty suoraan entisiä siirtomaavaltoja vastaan. Espanja- ja Portugali-vihaa ei ole mitenkään edes peitelty.
Lauluissa toistuvat samanlaiset teemat: ne ovat kuin eepoksia maan ja kansakunnan historiasta, johon kuuluu surua ja tuskaa. Ja lopuksi vannotaan, että niin ei pääse enää ikinä tapahtumaan!
Argentiinan kansallislaulun alkuperäisessä versiossa puhutaan julmista valtaajista ja verenhimoisista tiikereistä, jotka levittävät surua ja kyyneliä pitkin etelän kaupunkeja. Erikseen mainitaan muun muassa La Paz (Bolivia), Caracas (Venezuela), Quito (Ecuador) ja México (Meksiko), joten Argentiinassa laulettiin koko Etelä-Amerikan vapauden puolesta. Espanjalaisia vastaan taistelemisesta kertovia säkeistöjä ei kuitenkaan ole enää vuosisataan ollut sallittua laulaa.
Perun kansallislaulussa (osiossa, jota ei varmaankaan olympialaisissa veisata) muistellaan 300 vuotta kestänyttä kurjuutta ja orjuutusta, ja vannotaan kostoa: ”Olkoot kätemme, jotka tähän päivään saakka ovat olleet aseettomat, aina valmistelemassa tykkejä, sillä jonain päivänä Iberian rannat saavat tuntea niiden kauhun”.
Ecuadorissa taas on valmistauduttu espanjalaisten uuteen tulemiseen, mutta sen sijaan, että laulussa kehotettaisiin taisteluun, kääntävät ecuadorilaiset katseensa suureen Pichincha-tulivuoreen. Jos raakalaismaiset orjuuttajat olisivat jonain päivänä jälleen valmiina ketjujensa kanssa, pyydetään Pichinchaa syöksemään sisuksensa ulos ja hautaamaan koko maa ja sen asukkaat tuhkaan, ettei espanjalaisille jäisi mitään valloitettavaa.
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä pohditaan sitä, mikä oikein onkaan h-hetki. Monelle tuttu ja usein käytetty ilmaus, mutta mistä ihmeestä se on peräisin?
Listafriikki etsii vastauksen myös siihen, että kukahan kumma keksi Lego-palikat.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:
https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Mikä on h-hetki?
H-hetki on tärkeän tapahtuman alkamishetki tai jokin muuten vain kriittinen hetki. Se on lainattu englanninkielisestä sotilastermistä H-hour, jolla viitataan hyökkäyksen tai operaation käynnistymisajankohtaan.
Ilmaisun H-kirjain on napattu tuntia tarkoittavasta hour-sanasta vain korostamaan tietyn hetken merkityksellisyyttä. Armeijakielessä esimerkiksi H-2 tarkoittaa kaksi tuntia ennen hyökkäyshetkeä ja H+3 tarkoittaa kolme tuntia operaation alkamisen jälkeen.
Ensimmäiset kirjalliset todisteet h-hetken käytöstä ovat peräisin ensimmäisestä maailmansodasta. Yhdysvaltalaisjoukoille syyskuun 2. päivänä vuonna 1918 annetussa hyökkäyskäskyssä määrättiin aloittamaan h-hetkenä isku, jonka tavoitteena oli saksan rintamakiilan kukistaminen St. Mihielissä, Ranskassa. Hyökkääjät onnistuivat pitkälti erinomaisen ja tarkan suunnittelun ansiosta.
H-hour eli ”h-tunti” ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita suunnittelua tunnin tarkkuudella, joten siksi suomenkielinen h-hetki on kuvaavampi. Hämeen rykmentin yliluutnantti Otto Pekkarinen kertoi vuonna 2010 Ylelle, että ohjesääntöihin kirjatun h-hetken määrittäminen on jopa sekunnintarkkaa hommaa: ”Synkronoidaan hyökkäyksen eri elementit yhteen tarkoituksen mukaisesti”. Pekkarisen mukaan esimerkiksi jalkaväkeä tukevan tykistötulen täytyy loppu juuri ennen h-hetkeä.
Vaikka h-hetki on saanut alkunsa sotimisesta ja liittyy vahvasti armeijan sanastoon, on se nykyään hyvin yleisesti käytetty termi. Arkipäivässä jos joku sanoo h-hetken lähestyvän, niin eipä kai kukaan oleta, että kohta on hyökkäys käsillä.
Kuka keksi Legot ja koska?
Legojen syntyhistoria ei ole ruusuinen.
Puuseppä Ole Kirk Kristiansen perusti vuonna 1916 pieneen tanskalaiseen Billundin kaupunkiin pajan, jossa valmistettiin huonekaluja ja muita kodin tarve-esineitä. Bisnes ei kukoistanut ja kaiken huipuksi verstas tuhoutui tulipalossa. Kristiansen ei lannistunut, vaan rakensi suuremman tehtaan ja päätti keskittyä puisten lelujen valmistamiseen. Sukulaisilta ei herunut apuja tai lainarahaa, sillä he eivät nähneet leluissa tulevaisuutta tai mahdollisuutta tienaamiseen. Kristiansen vähät välitti epäluuloisten arvostelusta ja valitsi yrityksensä nimeksi Lego, joka rakentui sanoista leg godt eli leiki hyvin.
Toisen maailmansodan aikana tehdas paloi taas, mutta edelleenkään Kristiansen ei ollut valmis hylkäämään yritystään. Valmistui jälleen uusi tehdas ja tuolloin mukana oli myös hänen poikansa Godtfred Kirk Kristiansen.
Sodan jälkeen muovista tuli halvempaa, joten nuoremman Kristiansenin alkuvastusteluista huolimatta Lego alkoi keskittyä muovisten lelujen valmistamiseen. 1940-luvun lopulla Kristiansenit alkoivat tehdä muottien avulla muovisia palikoita, jotka lukkiutuvat toisiinsa. Huolellisen kehitystyön jälkeen nykyisin käytössä oleva kiinnitysjärjestelmä patentoitiin vuonna 1958. Yrityksen nimestä tuli vuosien mittaan synonyymi kaikkien rakastamille palikoille.
Lue myös:
Elämäntapa
Morsian huijasi petipuuhilla ja pakotti miehensä runoilemaan: 10 hauskaa faktaa kansallislauluista – osa 1
Kansallislaulut ovat suhteellisen uusi ”keksintö”, ja monella niistä on melko mielenkiintoinen alkuperä ja tarina. Nyt lähdetään tutustumaan niihin!
Monet maat alkoivat omaksua kansallislauluja nationalismin nostaessa päätään 1800- ja 1900-luvuilla., ja niiden oli tarkoitus kohottaa kansallismielisyyttä ja ihmisten yhteenkuuluvuuden tunnetta. Mutta usko tai älä, niin lopullinen sysäys tuli olympialiikkeeltä, kun vuonna 1920 päätettiin, että olympiavoittajien saadessa kultamitalinsa heille soitetaan oman maan kansallislaulu. Viimeistään silloin nekin maat, joilla ei aiemmin ollut omaa hymniä, totesivat sellaisen olevan paikallaan.
Listafriikki kokosi nyt kymmenen eri kansallislaulua, joiden sanoituksissa on jotain eriskummallista, kuten toivomuksia hautautumisesta tulivuoren tuhkaan tai vihollisen veren täyttämät pellot. Lisäksi mukaan mahtuu hauskoja tarinoita siitä, miten pakko on joskus paras suostuttelija, kun kansakunnalta uupuu oma laulu.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset kansallislaulufaktat ovat luvassa myöhemmin.
Naiselliset avut käyttöön Meksikossa
Meksikon kansallislaulussa ei sinänsä ole mitään erityisen kummallista: se on nopeatempoinen marssi ja sanat ylistävät kotimaata ja kannustavat syöksymään sotaan Meksikon puolesta. Eli hyvin perinteinen veisu. Mutta Himno Nacional Mexicanon syntytarina lyö ehkä kaikkien muiden kansallislaulujen syntytarinat sata-nolla.
Meksikossa järjestettiin vuonna 1853 kirjoituskilpailu, johon kuka vain sai osallistua. Kolmikymppinen runoilija Francisco González Bocanegra ei ollut innokas laatimaan omaa ehdotustaan, sillä hän koki, että omaa alaa olevat rakkausrunot poikkeavat niin suuresti isänmaallisesta tyylistä, jota kansallislaulun sanoittaminen vaatisi.
Hänen kihlattunsa Guadalupe González del Pino oli kuitenkin vakuuttunut sulhasensa taidoista ja yritti kovasti painostaa tätä osallistumaan kilpailuun, mutta Bocanegra oli järkkymätön.
Niinpä González del Pino päätti ottaa naiselliset avut käyttöön ja kutsui Bocanegran vanhempiensa kotiin rentoon illanviettoon. Neuvokas morsian houkutteli Bocanegran yhteen makuuhuoneeseen, suuteli tätä ovensuussa ja juuri kun mies oli pääsemässä vauhtiin avaten jo innokkaana paitansa nappeja, työnsi González del Pino hänet sisään huoneeseen ja lukitsi oven ulkopuolelta.
González del Pino oli etukäteen täyttänyt huoneen lehtileikkeillä ja kuvilla Meksikosta, ja ilmoitti Bocanegralle, että tämä pääsisi ulos siinä vaiheessa, kun sanoitus kansallislauluun olisi valmis. Neljän tunnin kuluttua mies työnsi oven alta kymmenen säkeistöä valmista tekstiä.
Kiitos isänmaallisen ja päättäväisen morsion, Bocanegran teksti voitti kilpailun ja siitä saatiin sanat Meksikon kansallislauluun.
Verinen Marseljeesi
Ranskan kansallislaulu, La Marseillaise eli Marseljeesi, on varmasti siellä top 5 maailmanlaajuisesti tunnetuimpien joukossa. Marseljeesin sävelsi ja sanoitti vuonna 1793 Claude Joseph Rouget de Lisle, kun Ranska oli julistanut sodan Itävaltaa vastaan. Sen nimikin oli alunperin Reinin armeijan sotalaulu. Muutamaa vuotta myöhemmin se julistettiin tasavallan kansallislauluksi.
Myöhemmin Marseljeesista on tullut ympäri maailman käytetty vallankumouksellisten tunnuskappale ja muun muassa Venäjällä vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen väliaikainen hallitus otti Marseljeesin kansallislaulukseen; uudella sanoituksella tokikin.
Jos ranskan taidot ovat ruosteessa, niin Marseljeesin sanat saattavat olla mysteeri. En usko, että voin enää ikinä tämän jälkeen katsoa pokerinaamalla esimerkiksi Ranskan jalkapallomaajoukkuetta rivissä laulamassa kansallislauluaan – siinä on nimittäin sen verran raa’at sanat.
Toki monessa muussakin kansallislaulussa on, mutta kuten tulemme tämän listan aikana huomaamaan, on kaikkein pahimmat säkeistöt usein jätetty pois nykyisin käytössä olevista versioista. Näin ei kuitenkaan ole Marseljeesissa.
Yllä on video, jossa sanat on suomennettu, mutta tiivistettynä huippukohtia ovat esimerkiksi verisen lipun nostaminen ja taisteleminen siihen saakka, että vihollisen epäpuhdas veri kastelee pellot. Oma suosikkini on kohta, jossa varoitetaan villeistä vihollisista, jotka tulevat leikkaamaan poikien ja vaimojen kurkut auki.
Baseball-peli antoi lähtölaukauksen Yhdysvaltain kansallislaululle
Jos on Marseljeesi laajasti tunnettu, niin sitä on myös Tähtilippu eli Yhdysvaltain kansallislaulu The Star-Spangled Banner. Atlantin toisella puolella kansallislaulu on ollut virallisessa käytössä vasta vuodesta 1931 saakka, vaikka puolustusvoimat oli käyttänyt 1800-luvun alussa valmistunutta laulua jo pitkään kansallishymnin tavoin.
Lopullinen sysäys laajemmalle suosiolle ja lopulta nousemiseen kansallislauluksi saatiin syyskuussa 1918, kun Yhdysvaltain laivaston orkesteri soitti sen vähän yllättäen Boston Red Soxin ja Chicago Cubsin välisessä baseball-ottelussa. Kyseessä oli kaiken lisäksi ensimmäinen peli World Series -loppuottelusarjasta.
Mukana oli muutama pelaaja, jotka olivat olleet rintamalla ensimmäisessä maailmansodassa ja he olivat saaneet etuoikeuden palata kotimaahan pelaamaan. Kuullessaan Tähtilipun ensimmäiset sävelet he nousivat pystyyn ja kääntyivät kohti Yhdysvaltain lippua. Muut pelaajat seurasivat perässä ja painoivat kätensä sydämelleen, ja kohta seisomaan noussut yleisökin otti pelaajista mallia.
Tuon päivän jälkeen Tähtilippu soitettiin jokaisessa baseball-pelissä ja sieltä se levisi muihinkin urheilutapahtumiin. Niin, ja lopulta kansallislauluksi.
Yllä oleva video ei liity mitenkään Tähtilipun nousemiseen kansallislauluksi tai sen enempää kyllä baseballinkaan. Se on vain hyvä esimerkki siitä, miten Yhdysvaltain kansallislaulua lauletaan monesti hyvinkin vapaalla tyylillä.
Takuusumma: yksi kansallislaulu Costa Ricalle
Jos Meksikon kansallislaulun sanoittaja joutui ikävällä tavalla vietellyksi, huijatuksi ja teljetyksi huoneeseen, oli Costa Rican hymnin säveltäjällä hieman karumpi kohtalo. Vuonna 1853 sekä Yhdysvalloista että Isosta-Britanniasta oli saapumassa suurlähettiläät San Joséhen ja tervetuloseremoniaa suunnitellut presidentti Juan Rafael Mora Porras tajusi kauhukseen, että maalla ei ollut kansallislaulua.
Presidentti ei antanut tämän pikkuseikan hidastaa tahtia vaan kääntyi kapteeni Manuel Maria Gutierrezin puoleen. Tämä kyseinen mies johti kansallisen armeijan orkesteria. Gutierrez kieltäytyi kohteliaasti säveltämästä maalleen kansallislaulua, sillä ei uskonut pystyvänsä suoriutumaan niin vastuullisesta tehtävästä. Hän myös väitti, ettei tiennyt säveltämisestä yhtään mitään.
Presidentti Mora reagoi kuten kuka tahansa täysijärkinen valtionjohtaja, ja heitti Gutierrezin vankilaan – sieltä pääsisi pois, kun laulu olisi valmis.
Ei ehkä tule yllätyksenä, että Gutierrezin säveltäjäntaidot palasivat tai ilmestyivät kuin tyhjästä hänen ollessaan vankisellissä. Kesäkuun 11. päivänä hänen tekemänsä sävellys esitettiin Costa Rican kansalliskokoukselle, joka hyväksyi sen maan kansallislauluksi.
Sanat Gutierrezin melodiaan saatiin vuonna 1900; silloin ketään ei kuitenkaan laitettu telkien taakse vaan sanoituksesta järjestettiin kilpailu.
Hätä keinot keksii, sanoi malesialainen sulttaanin avustaja
Kun Malesia oli vielä Yhdistyneen kuningaskunnan siirtomaa, seilasi Perakin osavaltion sulttaani Idris Murshidul Azzam Shah edustamaan maataan kuningas Edvard VII:n kruunajaisiin vuonna 1901.
Tapana oli, että vieraita kunnioitettiin soittamalla heidän kansallislaulunsa, mutta kun juhlallisuuksista vastannut virkailija astui satamaan tulleeseen laivaan tiedustelemaan hymniä, meni sulttaanin porukalla sormi suuhun. Perakin osavaltiolla ei ollut kansallislaulua, mutta sulttaanin henkilökohtainen avustaja Raja Harun ei häpeissään suostunut sitä myöntämään. Hän ei halunnut heidän vaikuttavan takapajuisilta.
Mutta mikä neuvoksi, kun kuningashuone halusi kunnioittaa sulttaania tervetuloseremoniassa? Raja Harunin aivot raksuttivat ylikierroksilla ja hän kertoi virkailijalle, että nyt harmittavasti kansallislaulun nuotit olivat jääneet kotiin. Nuottien puutteessa hän tarjoutui hyräilemään kappaleen.
Siihen annettiin lupa ja Raja Harun lurautti kotipuolessa suositun Terang Bulan –kappaleen, joka todellisuudessa oli Ranskasta peräisin oleva melodia. Sulttaani itse oli ihastunut lauluun ollessaan maanpaossa Seychelleillä ja tuonut sen sitten mukanaan Malesiaan.
Terang Bulan soitettiin Englannissa ylpeästi sulttaanin kunniaksi ja siitä lähtien se on ollut Perakin osavaltion ja lopulta itsenäisen Malesian kansallislaulu. Nykyään laulu kulkee nimellä Negaraku.
Lue myös:
Tällä listalla ovat esittelyssä erikoiset lentokentät, joista jokaiseen liittyy jotain ainutlaatuista. Myös jännitys näiden lentokenttien läheisyydessä voi olla huipussaan niilläkin, jotka eivät normaalisti kärsi lentopelosta.
Tässä siis erikoiset lentokentät, jotka ovat monella tavalla ainutlaatuisia kokemuksia. Oletko sinä päässyt matkustamaan näille kentille?
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiseen viiteen erikoiseen lentokenttää voit tutustua täällä:
Barran kansainvälinen lentokenttä on käytössä vain laskuveden aikana
Skotlannin länsirannikolla, Barran saarella on maailman ainoa lentokenttä, jossa kaupalliset reittilennot käyttävät rantaa kiitoratanaan. Rantahiekka on ollut käytössä jo 1930-luvulta saakka ja lennonjohtotornista operoidaan vuosittain yli tuhatta lähtevää ja saapuvaa lentoa.
Puisilla paaluilla merkityt kolme kiitorataa muodostavat kolmion, minkä ansiosta koneet pääsevät lähes aina laskeutumaan vastatuuleen. Valaistuksen puutteesta johtuen Barran lentokentälle voi laskeutua öisin vain ambulanssilennot, kunhan kiitoradalle on erikseen asetettu heijastinliuskoja ja rannalle on saatu ajoneuvoja valaisemaan laskeutumista.
Nämä kaikki edellä mainitut ominaisuudet riittäisivät takaamaan Barran lentokentälle paikan top 10 erikoiset lentokentät -listalla, mutta eivät omituisuudet tähän loppuneet.
Barran lentoliikenne on täysin aikataulutettu vuoroveden mukaan, sillä nousuveden aikaan ranta on meren peitossa.
Courchevelin ylä- ja alamäki
Kuva: MartinPUTZ | CC BY-SA 3.0 | Kuvaa rajattu
Ranskan Alpeilla sijaitsevan Les Trois Vallées -laskettelukeskuksen yhteydessä on yksityiskoneille tarkoitettu Courchevelin lentokenttä. Maisemat ovat upeat lumisine vuorenhuippuineen, mutta kiitoradalle laskeutuminen ja siltä nouseminen saattavat hurjuudessaan viedä huomion jylhältä vuoristolta. Samalla tavalla kuin Luklan kentällä, myös Courchevelin kiitorata päättyy pystysuoraan pudotukseen vuoren rinteeltä, joten ilmaan on mieluiten päästävä 518 metrin kiihdytyksessä. Laskeutuminen ei ole yhtään sen helpompaa, vaan lentäjillä täytyy olla suoritettuna erikoislupa, jonka turvin usein jäiselle ja arvaamattomien tuulenpuuskien ympäröimälle kentälle saa laskeutua.
Jos tuossa ei vielä ollut tarpeeksi jännitystä, niin kiitorata on laskettelukeskuksen hengen mukaisesti mäessä: Noustessa lasketellaan alas ja laskeutuminen tehdään ylämäkeen. Kiitorata on 18,66 prosentin nousullaan sen verran jyrkkä, maailman jyrkin, että pienet koneet voisivat periaatteessa rullata mäen alas käynnistämättä moottoreita ja saada silti tarpeeksi vauhtia ylösnousuun.
Courcheveliin laskeutumisen pelkokerrointa lisää valaistuksen ja ulkopuolisen avun puute, joten oli kyseessä sitten sankka lumisade tai puuroinen sumu, ollaan ohjaamossa täysin omillaan.
Cristiano Ronaldon lentokenttä vaatii erityistaitoja
Kuva: Alberto-g-rovi | CC BY 3.0 | Kuvaa rajattu
Portugaliin kuuluvalla Madeiran saarella on yksi Euroopan vaarallisimmista lentokentistä. Santa Cruzissa sijaitsevan lentoaseman nimi muutettiin vuonna 2016 Funchalin lentokentästä Cristiano Ronaldon lentokentäksi saarella syntyneen jalkapallotähden mukaan.
Kun Madeiran lentokenttä avattiin vuonna 1964, aiheutti se kokeneillekin lentäjille pelkoa ja harmaita hiuksia. Alunperin kiitotie oli vain 1600 metriä pitkä, mikä on aivan liian vähän suurille matkustajakoneille. Se jouduttiin todistamaan Portugalin historian pahimmassa lentoturmassa vuonna 1977, kun TAP Portugal -lentoyhtiön Boeing 727 -kone liukui kolmannella laskeutumisyrityksellään ulos kiitoradalta.
Olosuhteet olivat surkeat, ja vaikka kaksi yritystä oli jo epäonnistunut, lähti kapteeni yrittämään kolmatta kertaa. Laskeutuminen meni pitkäksi ja kone liukui kiitotieltä ulos rysähtäen läpi betonisillan ja päätyen vastakkaiselle rannalle. Koneessa oli 164 matkustajaa ja miehistön jäsentä; heistä 131 sai surmansa.
Onnettomuuden jälkeen kiitorataa pidennettiin 200 metrillä ja vielä 2000-luvun alussa siihen rakennettiin lisää pituutta. Ainoa vaihtoehto oli jatkaa kiitorataa rannan ja meren päälle, ja nyt koneet laskeutuvat pilareilla tuetulle alustalle. Pituutta alkaa olla jo suurillekin matkustajakoneille riittävä 2781 metriä.
Madeiralle laskeutuminen ei silti ole mikään leikin asia, sillä vaikka kiitorata on nyt kunnollisen mittainen, on sille laskeutuminen edelleen kinkkistä sen sijainnin vuoksi. Merituulet ovat arvaamattomat ja lähestyminen vaatii kylmiä hermoja. Lentäjän on ohjattava kone suoraan kohti Madeiran vuoria ja sitten tehtävä jyrkkä äkkikäännös, jotta kone on kiitoradan kanssa samassa suunnassa. Monesti laskeutuminen ei onnistu ensimmäisellä kerralla, tämän lentokentän hankaluudesta voi katsoa videon tästä.
Äärimmäisyyksien lentokenttä
Maailman äärimmäisimmissä olosuhteissa on itse asiassa useita lentokenttiä. Tai kiitoratoja. Etelämantereella sijaitsevia tutkimusasemia palvelee suurimman osan vuodesta kiitorata nimeltään Ice Runway.
Nimikin antaa ymmärtää, että päällystettyä rataa ei ikijäiseltä mantereelta löydy, joten lentokoneet laskeutuvat jäälle. Toisin kuin monella muulla tämän lista lentokentistä, ei Ice Runwaylla ole puutetta tilasta, joten jättimäiset rahtialukset voivat laskeutua sille melkein ilman huolen häivää.
Ongelmaksi muodostuu lähinnä koneiden paino. Toivottavaa nimittäin on, että lentokone ei riko jäätä ja pahimmassa tapauksessa mene siitä läpi. Vaarana on myös pehmeään lumeen juuttuminen, koska milläs se kone sieltä kiskotaan irti. Jos jäässä havaitaan halkeamia, ohjataan koneet laskeutumaan muille kiitoradoille.
Kovat antarktiset tuulet tuovat laskeutumiseen lisämausteensa, sillä kun muutenkin joka puolella on vain valkoista, voivat kiitoradan merkit hävitä pöllyävän lumen johdosta kokonaan lentäjän näkyvistä. Laskeutuessa jarruja ei voi juurikaan käyttää, joten koneen pysäyttäminen kestää normaalia pidempään. Mutta onneksi jäätiköllä on tilaa.
Eräältä rahtikoneen lentäjältä, Jason Finlaylta kysyttiin kerran, että minkälaista jääradalle on laskeutua: ”Matka pysähtymiseen vaikuttaa loppumattoman pitkältä, sillä jättimäinen kone tuntuu koko ajan lähtevän käsistä ja sitä vain odottaa, koska pyöriminen alkaa.”.
Bhutanin Paro: Lentokenttä, jolle vain kourallinen lentäjiä saa laskeutua
Bhutanin ainoa kansainvälinen lentoasema on Paron lentokenttä. Kuten otsikosta voi päätellä, vaatii Paroon laskeutuminen erityisiä taitoja. Ja kylmähermoisuutta.
Lentokenttä on maisemissa, joiden veroisia saa etsiä. Yli kahden kilometrin korkeudessa sijaitsevaa Paroa ympäröivät viiteen ja puoleen kilometriin nousevat vuoret, joten noissa korkeuksissa sää on vaihteleva ja näkyvyys usein sumun vuoksi heikko.
Mutta ei siinä tosiaankaan vielä kaikki.
Käytössä ei ole tutkia ohjauksen avuksi, vaan laskeutuminen on tehtävä täysin manuaalisesti. Lentäjille on opetettu maastosta tietyt merkit, joita käyttämällä he määrittävät vauhdin ja koneen korkeuden. Juuri tämän vuoksi vain muutamat pilotit saavat operoida Paron lentokentälle lentäviä koneita.
Lisäksi lentäjät joutuvat lähestymään kenttää sokkona, sillä näköyhteys kiitorataan tulee vuorten takaa aivan viime hetkellä. Viime hetkellä tarkoittaa muutamaa kilometriä, mutta verrattuna siihen, että normaalisti lentokenttään on näköyhteys jopa kymmenien kilometrien päästä, on kyseessä hyvin pieni matka. Lentokone on myös ohjattava kohti määränpäätä 45 asteen kulmaan kallistettuna, jotta se mahtuu lentämään vuorten välissä.
Monikohan laittaa työhakemuksen menemään, kun lentoyhtiöt hakevat lentäjiä Paroon liikennöiville reiteille!?
Lue myös:
Elämäntapa
Top 10 erikoiset lentokentät: Pystysuoria pudotuksia, järkyttävän lyhyitä kiitoratoja ja upeita maisemia – osa 1
Listafriikki esittelee nyt erikoiset lentokentät, joista jokainen on omalla laillaan uskomaton, erityinen tai jopa pelottava. Kyllä, listalla on myös sellaisia lentokenttiä, joille laskeutuminen ja nouseminen voi aiheuttaa ylimääräistä sydämentykytystä.
Jännitys näiden lentokenttien läheisyydessä voi olla huipussaan niilläkin, jotka eivät normaalisti kärsi lentopelosta.
Tässä siis erikoiset lentokentät, jotka ovat monella tavalla ainutlaatuisia kokemuksia. Oletko sinä päässyt matkustamaan näille kentille?
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi erikoista lentokenttää ovat luvassa myöhemmin.
Maailman lyhin kiitorata: Juancho E Yrausquin
Kuva: Fyodor Borisov | CC BY-SA 3.0 | Kuvaa rajattu
Alankomaiden Antilleihin kuuluva Saba on 13 neliökilometrin kokoinen paratiisisaari Karibialla. Suuret matkustajakoneet eivät Saballe lennä, mihin on hyvin ymmärrettävä syy: Juancho E. Yrausquin lentoaseman kiitorata on vain 396 metriä pitkä. Se on vain muutamia kymmeniä metrejä pidempi kuin suurimmat lentotukialukset.
Kiitorata kulkee poikki tuulisen niemenkärjen eikä lentäjillä ole varaa yhteenkään virheeseen. Laskeutumisen on osuttava nappiin, varsinkin kun kiitoradan kummassakin päässä on vielä X:llä merkitty turva-alue, johon koneen pyörien ei sopisi osua.
Saban saaren tuonti tapahtuu suurilta osin laivoilla, mutta säännöllisesti tarvittavat asiat, kuten postin saapuminen, ovat taidokkaiden ja rohkeiden pilottien varassa. Näitä pakollisia kuljetuksia ja säännöllisiä reittilentoja lähisaarilta tekevät vain tarkoin valikoidut ja vaativan koulutuksen hyväksytysti läpikäyneet lentäjät.
Miksi sitten maailman lyhin liikennelentokoneiden käyttämä kiitorata on rakennettu näin hankalaan paikkaan? No, Saban saaren pinnanmuotojen vuoksi vaihtoehtoja ei juuri ollut.
Tenzing–Hillaryn lentoasema – se maailman vaarallisin lentokenttä
Kuva: Reinhard Kraasch | CC BY-SA 4.0 | Kuvaa rajattu
Kun erikoiset lentokentät laitetaan listan muotoon, on maailman vaarallisin sellainen tietenkin mukana. Nepalissa sijaitsevalla Tenzing–Hillaryn lentokentällä on monien asiantuntijoiden mielestä kaikkein vaarallisin kiitorata. Lentoasema on tietysti nimetty Mt. Everestin huipulle ensimmäisinä kiivenneiden Tenzing Norgayn ja Edmund Hillaryn mukaan. Se tunnetaan myös Luklan lentokenttänä.
Tämä varsin pieni lentoasema on maailmankuulu muutamastakin syystä. Maailman vaarallisimman lentokentän titteli on eittämättä tuonut valtavasti huomiota. Ja ehkä vielä suurempana tekijänä: jos Nepalin puolelta lähtee kapuamaan maailman korkeimmalle vuorelle, lähtee matka kohti perusleiriä juuri tältä lentoasemalta. Siksi se onkin koostaan huolimatta yksi Nepalin vilkkaimmista lentokentistä.
Lentoliikenne Luklan ja pääkaupunki Katmandun välillä on päivittäistä ja matka kestää vaivaiset puoli tuntia. Lentoja tehdään kuitenkin vain valoisaan aikaan ja sään salliessa. Lentokenttä sijaitsee 2850 metrin korkeudessa ja sen kiitorata on 11,7 prosentin nousullaan yksi jyrkimmistä. Pituutta sillä on 480 metriä ja leveyttä vaivaiset 20 metriä – laskeutua saa vain pienellä koneella tai helikopterilla.
Vaaralliseksi lentokentälle laskeutumisen ja siltä nousemisen tekee jyrkänteen reuna, johon kiitorata päättyy, tai vaihtoehtoisesti laskeutuessa alkaa. Lentäminen tuuliseen ja usein sumuiseen Himalajan laakson rotkoon on joka kerta kokeneellekin pilotille haastavaa.
Kun koneen pyörät on laskeutuessa saatu koskettamaan maata, ei vaara ole vielä ohi: lentokone on saatava nopeasti pysähtymään, sillä toisessa päässä odottaa kallionseinämä.
Kun miettii kaikkia vaaratekijöitä, niin ei ole yhtään kumma, että onnettomuuksiakin on nähty. Yksi pahimmista sattui vuonna 2008, kun Yeti Airlinesin pienkone yritti sakeasta sumusta huolimatta laskeutua ja törmäsi kohtalokkaasti kallioon. Vain koneen kapteeni selvisi hengissä; muut koneessa olleet 18 henkilöä menehtyivät törmäyksessä ja sen aiheuttamassa tulipalossa.
Lue myös: Mount Everest: Tragediaa ja uskomattomia selviytymistarinoita
Gibraltarin lentoaseman kiitorata risteää vilkkaan pääkadun kanssa
Espanjan eteläisessä kärjessä on Isoon-Britanniaan kuuluva Gibraltar ja sen erikoinen lentokenttä. Toisen maailmansodan aikaan rakennetulla kansainvälisellä lentokentällä on kaupallisen lentoliikenteen lisäksi Yhdistyneen kuningaskunnan ilmavoimien, RAF, tukikohta.
Erikoiset lentokentät -listalle Gibraltarin lentoasema pääsee ainutlaatuisen kiitoratansa ansiosta. Gibraltarilla oli käytännössä yksi ainoa paikka, johon lentokenttä kiitoratoineen voitiin rakentaa, sillä niemimaan toisella reunalla kohoaa Gibraltarin vuori ja toisella reunalla on kaupunkialuetta.
Tästä johtuen merestä mereen ulottuva kiitorata katkaisee Gibraltarin vilkkaimman kadun, Winston Churchill Avenuen. Vanhoilla vihreillä ei näissä liikennevaloissa kannata yrittää ajaa, sillä mahdollisessa kylkeenajossa taittuisi kyllä muutakin kuin vähän peltiä – siksipä kiitoradan ja pääkadun risteystä säädellään puomeilla.
Lentäjien ei siis periaatteessa tarvitse huolehtia siitä, että joku tyhmänrohkea painaisi risteyksessä kaasua. Tarkkana saa kuitenkin olla, sillä vaikka kiitorata on 1,8 kilometrin mittainen, joutuu jarrut painaa pohjaan saman tien, kun pyörät osuvat maahan. Muussa tapauksessa kone syöksyy auttamatta Välimereen.
Auringon- ja lentokoneiden palvontaa Saint-Martinilla
Jos lentokonebongareiden pitäisi mainita yksi paikka maailmassa, johon on ehdottomasti kerran elämässä päästävä ihailemaan fanituksen kohteita, olisi monen vastaus varmasti Maho Beach. Tuo valkohiekkainen ja turkoosivetinen ranta sijaitsee Saint-Martinin saarella Karibialla.
Reilun 90 neliökilometrin kokoinen saari on jo itsessään erikoisuus, sillä se on jaettu kahtia Ranskan ja Alankomaiden kesken. Saint-Martin elää vahvasti turismista ja pienestä koostaan huolimatta sillä sijaitsee kaksi kansainvälistä lentokenttää, joille laskeutuu isojakin matkustuskoneita; muun muassa Jumbo Jetinä tunnettu yli 70 metriä pitkä Boeing 747-kone, joka oli vuosikymmenien ajan maailman suurin matkustajalentokone.
Alankomaiden puolella sijaitseva Prinsessa Julianan lentokenttä on aivan edellä mainitun Maho Beachin vieressä, ja koneet laskeutuvat ja nousevat rannan yläpuolella. Siis kirjaimellisesti aivan yläpuolella, sillä suurimmat koneet ylittävät auringonpalvojat vain 10-20 metrin korkeudelta. Paljon lähemmäksi ei ilmassa olevaa lentokonetta voi päästä.
Vaaratilanteilta ei ole vältytty, sillä esimerkiksi vuonna 2012 ranskalainen teinityttö kiipesi uimarannan ja kiitotien väliselle aidalle seuraamaan lentokoneen nousua. Turbiineista lähtenyt ilmavirta paiskasi tytön pää edellä katukivetykseen ja tämä sai päähänsä syvä haavan – pahemminkin olisi voinut käydä.
Kuningas Fahdin kansainvälinen lentoasema on maailman suurin lentokenttä
Saudi-Arabiassa, Dammamin kaupungin lähistöllä sijaitseva Kuningas Fahdin kansainvälinen lentoasema on maailman suurin lentokenttä. Tietenkin kokoa voidaan mitata erilaisissa kategorioissa, mutta puhtaasti pinta-alaltaan tämä kyseinen kenttäalue on omassa luokassaan.
Se on kooltaan 776 neliökilometriä. Toisella sijalla on Denverin kansainvälinen lentokenttä 136 neliökilometrillä. Euroopan suurin lentoasema on Pariisissa sijaitseva Charles de Gaullen kansainvälinen lentokenttä, jolla kokoa on vähän reilu 32 neliökilometriä. Eli Saudi-Arabian ylpeys on valovuosia muita isompi – alaltaan.
Jos Kuningas Fahdin kansainvälinen lentokenttä olisi valtio, niin se olisi pinta-alaltaan vasta 24. pienin. Se peittoaa koollaan muun muassa Maltan, Andorran ja Singaporen. Onko maailman suurin lentokenttä myös isompi kuin naapurivaltio Bahrain? Ehkä, mutta siinä puhutaan vain muutamista neliökilometreistä ja tulos riippuu täysin mittaavasta tahosta.
Koska lääniä on vaikka muille jakaa, on lentokenttäalueella muun muassa moskeija, johon mahtuu tuhansia ihmisiä. Erikoispiirteenä, joskaan ei täysin ainutlaatuista Saudi-Arabiassa, on kuninkaallinen terminaali, joka siis on nimensä mukaisesti varattu vain ja ainoastaan kuningasperheen käyttöön.
Vielä hauska knoppitieto tästä maailman suurimmasta lentokentästä: Vuonna 1999 valmiiksi tullut rakennusprosessi meinasi moneen otteeseen mennä totaalisen puihin, sillä rakentajilla oli jatkuvasti puutetta makeasta vedestä, jota ilman betonia ei pystytä valmistamaan. Ilmeisesti sitä jostain saatiin kuitenkin hankittua.
Lue myös:
-
Elämäntapa6 päivää sittenMiksi bumerangi palaa takaisin? Yllättäviä faktoja bumerangeista
-
Yleistieto3 päivää sittenLukijoilta: Heiluttaako susi häntäänsä, kun se on innostunut?
-
Yhteiskunta5 päivää sittenPatjapinot kaatuivat kuin WTC-tornit: 10 markkinointikampanjaa, jotka menivät pahasti pieleen – osa 1
-
Elämäntapa1 viikko sitten10 näppärää life hack -ideaa jokapäiväisen elämän helpottamiseksi
Juha Somerla
13.08.2023 at 10:31
Tierva! Rehellisessä Varkaudessa pelataan kaupungin sähly puulaaki työpaikkojen ja asuinalueiden mukaan.jo monta vuotta mainiosti on pärjännyt Alapään Karvaajat. Toivotan onnea uudelle pelikaudelle, mailojen teippaus ja gripin vaihdot lienee jo menossa.t.juhas