{"id":11994,"date":"2024-06-07T19:19:42","date_gmt":"2024-06-07T17:19:42","guid":{"rendered":"https:\/\/listafriikki.com\/?p=11994"},"modified":"2024-06-10T21:05:49","modified_gmt":"2024-06-10T19:05:49","slug":"10-tarinaa-villilapset","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/listafriikki.com\/en\/yhteiskunta\/10-tarinaa-villilapset\/","title":{"rendered":"Villilapset: 10 tarinaa el\u00e4inten kasvattamista lapsista \u2013 osa 1"},"content":{"rendered":"

T\u00e4m\u00e4n listan villilapset ja heid\u00e4n tarinansa ovat kaikkea muuta kuin onnellisia satuja el\u00e4m\u00e4st\u00e4 el\u00e4inten keskuudessa.<\/p>\r\n

Tosiel\u00e4m\u00e4n tarzaneiksi ja mowgleiksi kutsutut villilapset ovat joutuneet omilleen luontoon ja el\u00e4neet el\u00e4inten kanssa pitk\u00e4n aikaa ilman mink\u00e4\u00e4nlaista ihmiskontaktia. Toisin kuin satuhahmot, n\u00e4m\u00e4 lapset eiv\u00e4t useinkaan opi puhumaan ja sopeutuminen yhteiskuntaan on \u00e4\u00e4rimm\u00e4isen hankalaa.<\/p>\r\n

Monet tarinat villilapsista ovat osoittautuneet lopulta keksityiksi, kuten on k\u00e4ynyt esimerkiksi hyvinkin kuuluisien, intialaisten siskosten Amalan ja Kamalan kohdalla. Jo 1920-luvulta l\u00e4htien nuo susilapsiksi nimetyt sisarukset ovat olleet oppikirjoissa ja mediassa esimerkkin\u00e4 villilapsista. On kuitenkin k\u00e4ynyt ilmi, ett\u00e4 molemmat tyt\u00f6t k\u00e4rsiv\u00e4t vakavasta kehitysvammasta ja heit\u00e4 k\u00e4ytettiin vain orpokodin markkinoinnissa ja maineen kohottamisessa. He eiv\u00e4t olleet susien kasvattamia. Mutta Listafriikki<\/a> l\u00f6ysi tapauksia, jossa sudet tosiaankin ovat ottaneet lapsia mukaan laumaansa.<\/p>\r\n

T\u00e4ss\u00e4 on kymmenen tarinaa villilapsista, jotka ovat oikeasti ja todistetusti el\u00e4neet el\u00e4inten keskuudessa ja selvinneet hengiss\u00e4 ainoastaan niiden avustuksella.<\/p>\r\n

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista t\u00e4m\u00e4 on ensimm\u00e4inen. J\u00e4lkimm\u00e4iset viisi tarinaa voit lukea t\u00e4st\u00e4:<\/p>\r\n

Villilapset: 10 tarinaa el\u00e4inten kasvattamista lapsista \u2013 osa 2<\/strong><\/a><\/p>\r\n

Marcos Rodr\u00edguez Pantoja<\/h2>\r\n

\"\"<\/p>\r\n

Marcos Rodr\u00edguez Pantoja<\/strong> oli seitsem\u00e4nvuotias k\u00f6yh\u00e4n perheen lapsi, joka myytiin is\u00e4ns\u00e4 toimesta vuohipaimenelle Sierra Morenan vuoristossa Espanjassa. Paimen kuitenkin menehtyi pian ja pojan oli opittava selviytym\u00e4\u00e4n yksin.<\/p>\r\n

H\u00e4n oli ehtinyt oppimaan v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00f6mi\u00e4 taitoja ja selvisi vuorilla 12 vuotta (1953-1965) ilman mink\u00e4\u00e4nlaista kontaktia muihin ihmisiin. Yksin h\u00e4n ei kuitenkaan ollut, vaan yst\u00e4vystyi susilauman kanssa.\u00a0<\/p>\r\n

Poliisi otti pitk\u00e4tukkaisen ja peuran nahkaan pukeutuneen Rodr\u00edguezin 19-vuotiaana kiinni, mink\u00e4 j\u00e4lkeen t\u00e4m\u00e4 aloitti pitk\u00e4n sopeutumisen takaisin ihmisten pariin. Vuonna 2018 tehdyss\u00e4 haastattelussa mies kuitenkin kertoi, ett\u00e4 ei koskaan tuntenut oloaan t\u00e4ysin kotoisaksi ep\u00e4luotettavien ihmisten parissa, ja oli monesti 50 vuoden aikana haaveillut palaavansa takaisin vuoristoon.<\/p>\r\n

Susiin Rodr\u00edguez kertoi tutustuneensa hyvin alkuvaiheessa. H\u00e4n oli er\u00e4\u00e4n\u00e4 sateisena p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 ry\u00f6minyt suojaan l\u00f6yt\u00e4m\u00e4\u00e4ns\u00e4 luolaan vain todetakseen, ett\u00e4 siell\u00e4 oli suden pentuja. Kun niiden emo saapui saaliin kanssa pes\u00e4\u00e4n, oli se ensin murissut tunkeilijalle, mutta sitten tarjonnut palan lihaa my\u00f6s h\u00e4nelle. Rodr\u00edguez oli voittanut susien luottamuksen<\/a>.<\/p>\r\n

Monet pit\u00e4v\u00e4t miehen tarinaa sepitettyn\u00e4, mutta antropologi Gabriel Janer Manila<\/strong>, joka 1970-luvulla tutki Rodr\u00edguezin el\u00e4m\u00e4\u00e4, on vakuuttunut siit\u00e4, ett\u00e4 kertomus pit\u00e4\u00e4 paikkansa. H\u00e4n ja muut tutkijat eiv\u00e4t kuitenkaan usko, ett\u00e4 sudet pitiv\u00e4t miest\u00e4 yhten\u00e4 omistaan, vaan l\u00e4hinn\u00e4 sietiv\u00e4t t\u00e4t\u00e4 laumansa h\u00e4nnystelij\u00e4n\u00e4, joka ei ollut mill\u00e4\u00e4n lailla uhka.<\/p>\r\n

Todenn\u00e4k\u00f6isesti lauman johtaja piti miest\u00e4 jollain tavalla hy\u00f6dyllisen\u00e4, sill\u00e4 Rodr\u00edguez on kertonut muun muassa jatkuvasti kalastaneensa koko laumalle sy\u00f6t\u00e4v\u00e4\u00e4.<\/p>\r\n

John Ssebunya<\/h2>\r\n

\"\"<\/p>\r\n

Ugandalainen John Ssebunya<\/strong> pakeni kotoaan noin kolmivuotiaana, kun h\u00e4n todisti is\u00e4ns\u00e4 surmaavan \u00e4itins\u00e4. Kun Ssebunya lopulta voin vuoden j\u00e4lkeen pelastettiin viidakosta, alkoi sopeutuminen yhteiskuntaan uudelleen ja opettajapariskunta Paul<\/strong> ja Molly Wasswa<\/strong> adoptoi h\u00e4net.<\/p>\r\n

Ssebunya on kertonut, ett\u00e4 muistaa h\u00e4m\u00e4r\u00e4sti sen, kun vihermarakatit l\u00e4hestyiv\u00e4t h\u00e4nt\u00e4 ensimm\u00e4isen kerran tarjoten p\u00e4hkin\u00f6it\u00e4 ja juuria ruoaksi. Ne olivat aluksi varuillaan, mutta koska pieni poika ei osoittautunut vaaralliseksi, alkoivat ne opettaa h\u00e4nt\u00e4 kulkemaan mets\u00e4ss\u00e4, etsim\u00e4\u00e4n ruokaa ja kiipe\u00e4m\u00e4\u00e4n puihin.\u00a0<\/p>\r\n

Koska Uganda oli 1980-luvun lopulla verisen sis\u00e4llissodan n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6n\u00e4, eiv\u00e4t ihmiset uskaltaneet kulkea vapaasti mets\u00e4ss\u00e4. Er\u00e4\u00e4n\u00e4 p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 vuonna 1989 Millie-niminen nainen harhautui polttopuita ker\u00e4tess\u00e4\u00e4n tavallista syvemm\u00e4lle viidakkoon ja kohtasi lauman vihermarakatteja. Yksi niist\u00e4 kuitenkin n\u00e4ytti kummalliselta; sill\u00e4 ei ollut h\u00e4nt\u00e4\u00e4. L\u00e4hempi tarkastelu tuotti Millielle el\u00e4m\u00e4ns\u00e4 shokin. Kyseess\u00e4 olikin ihminen! Apinat yrittiv\u00e4t suojella poikaa kyl\u00e4l\u00e4isilt\u00e4, jotka tulivat pelastamaan h\u00e4nt\u00e4 mets\u00e4st\u00e4: ne kiljuivat villisti ja heitteliv\u00e4t keppej\u00e4 tunkeilijoita kohti.<\/p>\r\n

Takaisin ihmisten parissa Ssebunyaa opetettiin hiljalleen irti viidakon tavoista<\/a>: h\u00e4nelle annettiin kypsennetty\u00e4 ruokaa, mik\u00e4 johti kolmen p\u00e4iv\u00e4n sairaalareissuun, h\u00e4n osasi puhua, mutta hitaasti ja harkitsevasti, ja k\u00e4veleminen sujui v\u00e4h\u00e4n vinosti. Pojan polvet olivat valkoisten kovettumien peitt\u00e4m\u00e4t ja kynnet pitk\u00e4t ja kaartuvat.\u00a0<\/p>\r\n

Ssebunya ei viel\u00e4 kymmenen vuoden j\u00e4lkeenk\u00e4\u00e4n ottanut mielell\u00e4\u00e4n katsekontaktia ihmisiin ja l\u00e4hestyi vieraita usein sivusuunnasta, kuten apinoilla on tapana tehd\u00e4. Ssebunyalla oli my\u00f6s omalaatuinen tapa hymyill\u00e4: h\u00e4n veti huulensa rullalle niin ett\u00e4 ikenet n\u00e4kyiv\u00e4t kokonaan.\u00a0<\/p>\r\n

Kun teini-ik\u00e4iselt\u00e4 Ssebunyalta kysyttiin haastattelussa vuonna 1999, ett\u00e4 mink\u00e4laisin tuntein h\u00e4n muistelee apinoita, oli vastaus seuraava: ”Olen tietenkin kiitollinen, mutta en niiden osoittaman rakkauden vuoksi vaan siksi, ett\u00e4 ilman niit\u00e4 en olisi ikin\u00e4 selvinnyt hengiss\u00e4 ja p\u00e4\u00e4ssyt kokemaan ihmisten antamaa rakkautta.<\/em>”.\u00a0<\/p>\r\n

Andrei Tolstyk<\/h2>\r\n
\"\"

Kuva: Pixabay<\/a><\/p><\/div>\r\n

Altain tasavallassa Etel\u00e4-Siperiassa alettiin vuonna 2004 ihmettelem\u00e4\u00e4n, ett\u00e4 miksi Andrei Tolstyki\u00e4<\/strong> ei oltu ilmoitettu kouluun. Kun paikalliset sosiaality\u00f6ntekij\u00e4t p\u00e4\u00e4ttiv\u00e4t l\u00e4hte\u00e4 k\u00e4ym\u00e4\u00e4n Tolstykin perheen luona, oli j\u00e4rkytys talolla suuri: vastassa oli seitsem\u00e4nvuotias poika koiran kanssa. Oli selv\u00e4\u00e4, ett\u00e4 talossa ei ollut asunut ket\u00e4\u00e4n muuta vuosikausiin.<\/p>\r\n

Kun Tolstyk oli vain kolmen kuukauden ik\u00e4inen, olivat h\u00e4nen vanhempansa j\u00e4tt\u00e4neet poikansa oman onnensa nojaan. Kovin kauaa noin pieni vauva ei ilman huolenpitoa selvi\u00e4isi hengiss\u00e4, ja kuin ihmeen kaupalla perheen lemmikkikoira oli hoivannut lasta ja saanut pidetty\u00e4 t\u00e4m\u00e4n elossa. Kukaan ei tied\u00e4 miten.\u00a0<\/p>\r\n

H\u00e4n oli omaksunut monia koiramaisia k\u00e4yt\u00f6smalleja<\/a>: h\u00e4n esimerkiksi haisteli kaikkea ruokaansa ennen sy\u00f6mist\u00e4 ja suhtautui ihmisiin joko pelokkaasti paeten tai aggressiivisesti purren. H\u00e4n ei osannut puhua ja liikkui nelj\u00e4ll\u00e4 raajalla.<\/p>\r\n

Orpokotiin viety Tolstyk oppi vain muutamassa viikossa k\u00e4velem\u00e4\u00e4n kahdella jalalla ja k\u00e4ytt\u00e4m\u00e4\u00e4n lusikkaa. Kommunikointi muiden lasten ja orpokodin ty\u00f6ntekij\u00f6iden kanssa sujui yksinkertaisia k\u00e4simerkkej\u00e4 k\u00e4ytt\u00e4m\u00e4ll\u00e4.\u00a0<\/p>\r\n

Vanyu Yudin<\/h2>\r\n
\"\"

Kuva: Pixabay<\/a><\/p><\/div>\r\n

Vanyu Yudin<\/strong> ei kasvanut villin\u00e4 luonnossa, vaan kahden makuuhuoneen asunnossa \u00e4itins\u00e4 kanssa. H\u00e4n ei silti saanut kokea ihmiskontaktia, sill\u00e4 h\u00e4n eli lukittuna yhteen huoneeseen seuranaan \u00e4itins\u00e4 kymmenet lemmikkilinnut. \u00c4iti ei koskaan puhunut pojalleen, vaan ruokki t\u00e4t\u00e4 samalla kun lintujaankin \u2013 poika oli yksi lemmikeist\u00e4.<\/p>\r\n

Seitsem\u00e4nvuotias Yudin ei ollut oppinut puhumaan, vaan piipitti ja sirkutti, kuten ainoat seuralaisensa<\/a>. Sosiaality\u00f6ntekij\u00e4 Galina Volskaya<\/strong> on kertonut pojan huostaanotosta ja siit\u00e4, kuinka h\u00e4n ei puhutellessa osannut muuta kuin visert\u00e4\u00e4.<\/p>\r\n

Jos Yudin ei kokenut tulleensa ymm\u00e4rretyksi, h\u00e4n heilutti k\u00e4sivarsiaan ja k\u00e4mmeni\u00e4\u00e4n kuin lintu siipi\u00e4\u00e4n. Sosiaaliviranomaisten huostaanottama Yudin siirrettiin kotoaan psykiatriseen hoitoon, ja 31-vuotias \u00e4iti sai sakot laiminly\u00f6nnist\u00e4, mutta ilmeisesti oli vain tyytyv\u00e4inen saadessaan jatkaa el\u00e4m\u00e4\u00e4ns\u00e4 lintujensa kanssa.<\/p>\r\n

Marina Chapman<\/h2>\r\n