{"id":18726,"date":"2021-06-08T05:26:00","date_gmt":"2021-06-08T02:26:00","guid":{"rendered":"https:\/\/listafriikki.com\/?p=18726"},"modified":"2021-06-08T05:38:59","modified_gmt":"2021-06-08T02:38:59","slug":"10-kuuluisat-huijaukset","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/listafriikki.com\/en\/yleistieto\/10-kuuluisat-huijaukset\/","title":{"rendered":"Kuuluisat huijaukset: 10 historiallista ved\u00e4tyst\u00e4, jotka osuivat ja upposivat"},"content":{"rendered":"

Historian saatossa on n\u00e4hty jos jonkinlaisia huijareita ja Listafriikki<\/a> esittelee niist\u00e4 nyt kymmenen. T\u00e4ss\u00e4 ovat kuuluisat huijaukset, joiden on vaikea uskoa onnistuneen.<\/p>\n

On eritt\u00e4in vaikea kuvitella, ett\u00e4 joku uskoisi merenneitoihin, keijuihin tai olemattomiin valtioihin, mutta niin vain on! T\u00e4m\u00e4n listan kuuluisat huijaukset ovat hyv\u00e4 osoitus siit\u00e4, ett\u00e4 kaikkea \u2013 ehk\u00e4 suurinta osaa \u2013 kuulemastaan ja lukemastaan ei kannata uskoa. Ainakaan nykyp\u00e4iv\u00e4n\u00e4. Suurin osa n\u00e4ist\u00e4 tarinoista on historiallisen vanhoja, mutta p\u00e4\u00e4semme kyll\u00e4 t\u00e4m\u00e4nkin vuosituhannen puolelle.<\/p>\n

T\u00e4ss\u00e4 siis kuuluisat huijaukset, jotka puijasivat kaikkia tavallisesta kansasta asiantuntijoihin. Monessa kohtaa tekee mieli py\u00f6ritell\u00e4 p\u00e4\u00e4t\u00e4\u00e4n ja sanoa: miten t\u00e4m\u00e4 voi olla mahdollista!?<\/p>\n

Han van Meegeren<\/h2>\n
\"\"

Kuva: Koos Raucamp – GaHetNa (Nationaal Archief NL)<\/a> | Copyrighted free use<\/a><\/p><\/div>\n

Han van Meegeren<\/strong> oli klassisen koulutuksen saanut hollantilainen taidemaalari, jota 1930-luvulla kritisoitiin omaper\u00e4isyyden puutteesta, vaikka h\u00e4n oli itse asiasssa varsin taitava siin\u00e4, mit\u00e4 teki. Kostaakseen arvostelijoilleen van Meegeren rupesi luomaan kokonaan uusia maalauksia Johannes Vermeerin<\/strong> nimell\u00e4. Vermeer on yksi tunnetuimmista alankomaalaisista taidemaalareista, jonka kuuluisin teos on Turbaanip\u00e4inen tytt\u00f6<\/em>, joka my\u00f6s Tytt\u00f6 ja helmikorvakoru<\/em> -nimell\u00e4 tunnetaan.<\/p>\n

Van Meegeren k\u00e4ytti samoja v\u00e4riaineita ja kankaita, joita Vermeer oli 1600-luvulla k\u00e4ytt\u00e4nyt. H\u00e4n my\u00f6s k\u00e4sitteli maalauksensa bakeliitilla, joka sai maalipinnan n\u00e4ytt\u00e4m\u00e4\u00e4n satoja vuosia vanhalta. Huijaus onnistui t\u00e4ydellisesti ja muutaman vuoden aikana mies teki monta ”Vermeeri\u00e4” ja niiden lis\u00e4ksi muidenkin hollantilaisten mestareiden maalauksia. Ne eiv\u00e4t siis olleet kopioita, vaan vanhojen taidemaalareiden ”uusia” teoksia, jotka meniv\u00e4t asiantuntijoille ja kriitikoille t\u00e4ydest\u00e4.<\/p>\n

Lopulta van Meegeren j\u00e4i kuitenkin kiinni, melko ik\u00e4v\u00e4ll\u00e4 tavalla, sill\u00e4 h\u00e4net pid\u00e4tettiin syytettyn\u00e4 maanpetoksesta. H\u00e4n myi itse tekem\u00e4\u00e4ns\u00e4 Vermeeri\u00e4 Saksan\u00a0valtakunnanmarsalkka Hermann G\u00f6ringille<\/strong> toisen maailmansodan aikana, mik\u00e4 oli jyrk\u00e4sti kielletty\u00e4; Hollannin kansallisaarteita ei haluttu miss\u00e4\u00e4n nimess\u00e4 natsien haltuun.<\/p>\n

Van Meegerenin ainoa keino puolustautua oli kertoa totuus: maalaukset olivat v\u00e4\u00e4renn\u00f6ksi\u00e4<\/a>. Oikeudessa h\u00e4nen tuli todistaa sanansa maalaamalla viel\u00e4 yksi Vermeer (kuvassa). Se riitti todistukseksi.<\/p>\n

Kuuluisat huijaukset -listan aateliin kuuluva Han van Meegeren kuoli pian oikeudenk\u00e4ynnin j\u00e4lkeen, mutta h\u00e4nen maalauksistaan tuli haluttua tavaraa ja h\u00e4nt\u00e4 pidet\u00e4\u00e4nkin 1900-luvun merkitt\u00e4vimp\u00e4n\u00e4 taidev\u00e4\u00e4rent\u00e4j\u00e4n\u00e4.<\/p>\n

Piltdownin ihminen<\/h2>\n
\"\"

Kuva: John Cooke | Public Domain<\/a><\/p><\/div>\n

Siit\u00e4 l\u00e4htien, kun Charles Darwin<\/strong><\/a> julkaisi Lajien synty<\/em> -kirjansa vuonna 1859, yrittiv\u00e4t ihmiset kuumeisesti l\u00f6yt\u00e4\u00e4 puuttuvan lenkin, joka todistaisi ihmisen evoluution. Vuonna 1912 harrastelija-arkeologi Charles Dawson<\/strong> kaivoi Piltdownissa, Englannissa, sijainneesta soramontusta esiin p\u00e4\u00e4kallon, joka ravisutti tiedeyhteis\u00f6\u00e4 maailmanlaajuisesti: puuttuva lenkki oli l\u00f6ytynyt.<\/p>\n

Joulukuussa samana vuonna Dawson esitteli 500 000 vuotta vanhan Piltdownin ihmisen<\/a>\u00a0Geological Society of London -tiedeseuran j\u00e4rjest\u00e4m\u00e4ss\u00e4 juhlallisessa seremoniassa siit\u00e4kin huolimatta (tai ehk\u00e4 juuri siksi), ett\u00e4 skeptikoiden joukko oli \u00e4\u00e4nek\u00e4s. Ep\u00e4ilij\u00f6iden mielest\u00e4 p\u00e4\u00e4kallo oli kursittu kasaan apinan leukaluusta ja ihmisen p\u00e4\u00e4kopasta \u2013 mit\u00e4 se siis nimenomaan olikin. Ne, jotka uskoivat l\u00f6yd\u00f6ksen olevan aito, vetosivat t\u00e4h\u00e4n samaan faktaan: tietysti puuttuvassa lenkiss\u00e4 on osia sek\u00e4 apinasta ett\u00e4 ihmisest\u00e4. Skeptikoille ly\u00f6tiin luu kurkkuun vuonna 1917, kun Piltdownista l\u00f6ytyi toinenkin, rakenteeltaan samanlainen, p\u00e4\u00e4kallo.<\/p>\n

Seuraavien vuosikymmenten aikana Piltdownin ihmisen aitous alkoi hiljalleen kokea kolauksia, kun muita varhaisten ihmisten p\u00e4\u00e4kalloja rupesi l\u00f6ytym\u00e4\u00e4n muun muassa Kiinasta ja ymp\u00e4ri Afrikkaa; niiss\u00e4 rakenne oli p\u00e4invastainen ja nimenomaan kallo oli apinamainen ja leuka ihmism\u00e4inen. Koko huijaus paljastui vuonna 1953, kun tutkijat tekiv\u00e4t p\u00e4\u00e4kallolle yksityiskohtaisia testej\u00e4. Se oli itseasiassa rakennettu ihmisen p\u00e4\u00e4kopasta ja orangin alaleuasta, ja saatu raudan ja kromihapon avulla n\u00e4ytt\u00e4m\u00e4\u00e4n satoja tuhansia vuosia vanhalta.<\/p>\n

Yksi erikoisimmista k\u00e4\u00e4nteist\u00e4 koko jutussa, usko tai \u00e4l\u00e4, on se, ett\u00e4 huijaria ei ole koskaan saatu selville. Todenn\u00e4k\u00f6isesti se on Dawson, mutta moni syytt\u00e4v\u00e4 sormi on osoittanut my\u00f6s Sherlock Holmesin luoneeseen Arthur Conan Doyleen<\/strong>. Doyle kuului samaan tiedeseuraan kuin Dawson ja vieraili usein Piltdownin ihmisen l\u00f6yt\u00f6paikalla. Lis\u00e4ksi h\u00e4n tarinoi The Lost World<\/em> -kirjassaan, ett\u00e4 luiden j\u00e4ljittely on yht\u00e4 helppoa kuin valokuvan v\u00e4\u00e4rent\u00e4minen. Antoiko Doyle kirjassaan vihjeen?<\/p>\n

Piltdownin ihminen on yksi historian suurimmista tieteellisist\u00e4 huijauksista, ja siihen liittyy siis edelleen ratkaisematon mysteeri. Nyt tarvittaisiin Sherlock Holmesia!<\/p>\n

Mary Toft synnytti j\u00e4niksi\u00e4<\/h2>\n
\"\"

Kuva: Wellcome Collection<\/a> | CC BY 4.0<\/a> (kuvaa rajattu)<\/p><\/div>\n

Siirryt\u00e4\u00e4n kuuluisat huijaukset -listalla englantilaiseen palvelusneitoon nimelt\u00e4\u00e4n Mary Toft<\/strong>. Vuonna 1726 Toft sai \u2013 ikuisesti selvitt\u00e4m\u00e4tt\u00f6m\u00e4st\u00e4 syyst\u00e4 \u2013 ajatuksen ved\u00e4tt\u00e4\u00e4 kanssaihmisi\u00e4. Er\u00e4\u00e4n\u00e4 p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 Toft rupesi kaikkien suureksi yll\u00e4tykseksi synnytt\u00e4m\u00e4\u00e4n ja avuksi kutsuttiin naapuri Mary Gill<\/strong>, joka l\u00f6ysi s\u00e4ngyst\u00e4 koko joukon erilaisia el\u00e4inten osia<\/a>. Sekasotkua tutkimaan h\u00e4lytettiin paikallinen kirurgi John Howard<\/strong>, joka totesi 24-vuotiaan Toftin synnytt\u00e4neen muun muassa kolme kissan jalkaa, sian virtsarakon, j\u00e4niksen k\u00e4p\u00e4l\u00e4n ja ankeriaan selk\u00e4rangan.<\/p>\n

L\u00e4\u00e4ketieteen ammattilaisena Howard ep\u00e4ili tapahtuneen aitoutta, mutta ep\u00e4ilykset kaikkosivat, kun Toft synnytti h\u00e4nen silmiens\u00e4 edess\u00e4 kaniinin. Seuraavan kuukauden aikana Toft synnytti Howardin valvonnassa lis\u00e4\u00e4 kuolleita kaniineja. Ihmiset olivat t\u00e4ysin lumoutuneita Toftista ja t\u00e4m\u00e4n j\u00e4lkikasvusta, vaikka yleisen reaktion olisi kuvitellut olevan aivan toisenlainen. Toisaalta 1700-luvun Englannissa ihmiset maksoivat sievoisia summia p\u00e4\u00e4st\u00e4kseen n\u00e4kem\u00e4\u00e4n kaikenlaista outoa ja yliluonnollista. Mary Toft nousi julkkiksen asemaan ja sana kiiri Lontooseen kuninkaalliseen hoviin saakka.<\/p>\n

Niinp\u00e4 h\u00e4net vietiin kuningas Yrj\u00f6 I:n<\/strong> l\u00e4\u00e4k\u00e4reiden tutkittavaksi. J\u00e4nisten synnytt\u00e4minen loppui siihen. Hieman ennen joulua er\u00e4s vahtimestari j\u00e4i kiinni, kun h\u00e4n yritti salakuljettaa kanin poikasia Toftin makuuhuoneeseen. Selvisi my\u00f6s, ett\u00e4 Toftin aviomies oli ostanut lukuisia kaneja ymp\u00e4ri kaupunkia. Mystisyys j\u00e4niksi\u00e4 synnytt\u00e4v\u00e4n naisen ymp\u00e4rill\u00e4 alkoi h\u00e4lvet\u00e4 ja kun todisteita rupesi kasaantumaan, my\u00f6nsi Toft viimein keksineens\u00e4 koko jutun. H\u00e4n kertoi tunkeneensa kuolleita kaniineja sis\u00e4lleen, jotta ”synnytys” vaikuttaisi mahdollisimman aidolta. Toft heitettiin muutamaksi kuukaudeksi vankilaan, mink\u00e4 j\u00e4lkeen h\u00e4n palasi kotikyl\u00e4\u00e4ns\u00e4 eik\u00e4 en\u00e4\u00e4 koskaan synnytt\u00e4nyt el\u00e4imi\u00e4 tai niiden osia.<\/p>\n

Cardiffin j\u00e4ttil\u00e4inen<\/h2>\n
\"\"

Kuva: Wikimedia Commons | Public Domain<\/a><\/p><\/div>\n

Cardiffin j\u00e4ttil\u00e4inen on yksi 1800-luvun legendaarisimmista huijauksista. Newyorkilaisen maanviljelij\u00e4n William Newellin<\/strong> farmille tungeksi v\u00e4ke\u00e4 ihmettelem\u00e4\u00e4n yli kolmemetrist\u00e4 j\u00e4ttil\u00e4ist\u00e4, jonka kaksi kaivoa kaivamassa ollutta miest\u00e4 l\u00f6ysi lokakuun 16. p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 vuonna 1869.<\/p>\n

Maanomistaja Newell n\u00e4ki dollarin kuvat silmiss\u00e4\u00e4n, pystytti j\u00e4ttil\u00e4isen suojaksi teltan ja alkoi veloittaa kaikilta uteliailta 25 sentti\u00e4 \u2013 ja my\u00f6hemmin kovan kysynn\u00e4n vuoksi 50 sentti\u00e4 \u2013 vierailusta teltassa. Jotkut uskoivat j\u00e4ttil\u00e4isen olevan onondaga-alkuper\u00e4isheimon esi-is\u00e4, kun taas toisten mielest\u00e4 se oli todiste Raamatussa mainituista j\u00e4ttil\u00e4isist\u00e4. Kansan kiinnostus ei laantunut mill\u00e4\u00e4n lailla, vaikka useat asiantuntijat\u00a0ilmoittivat kivettyneen j\u00e4ttil\u00e4isen olevan v\u00e4\u00e4renn\u00f6s.<\/p>\n

Kun Newell oli k\u00e4\u00e4rinyt jo sievoisen summan sis\u00e4\u00e4np\u00e4\u00e4symaksuilla, myi h\u00e4n muumion joukolle liikemiehi\u00e4, jotka vuorostaan p\u00e4\u00e4siv\u00e4t rahastamisen makuun l\u00e4hett\u00e4m\u00e4ll\u00e4 j\u00e4ttil\u00e4isen kiertueelle. Jopa maailman kuuluisin showmies P. T. Barnum<\/strong> tarjosi 50 000 dollaria saadakseen ainutlaatuisen muumion osaksi omaa omituisuuksien kokoelmaansa.<\/p>\n

Hypetys j\u00e4ttil\u00e4isen ymp\u00e4rill\u00e4 sai kolauksen joulukuussa, vain muutama kuukausi l\u00f6yd\u00f6ksen j\u00e4lkeen, kun muuan George Hull<\/strong> tuli julkisuuteen ja kertoi koko homman olleen yht\u00e4 suurta valhetta. H\u00e4n oli tehnyt suunnitelman \u00e4kkirikastumisesta ja ostanut suuren k\u00f6ntin kipsi\u00e4. Sitten h\u00e4n palkkasi kivenveist\u00e4j\u00e4n muotoilemaan kipsist\u00e4 suuren ihmishahmon ja hautasi 1300 kilon painoisen j\u00e4ttil\u00e4isen serkkunsa William Newellin<\/strong> suostumuksella t\u00e4m\u00e4n maille Cardiffin kyl\u00e4ss\u00e4.<\/p>\n

Vaikka huijaus paljastuikin, pysyiv\u00e4t rahahanat auki, sill\u00e4 ihmiset halusivat edelleen n\u00e4hd\u00e4 Cardiffin j\u00e4ttil\u00e4isen. Nyky\u00e4\u00e4n se on n\u00e4ytteill\u00e4 museossa<\/a> Cooperstownissa.<\/p>\n

Pierre Brassau hurmasi ruotsalaiset taidekriitikot<\/h2>\n
\"\"

Kuva: \u00c5ke Axelsson | Public Domain<\/a><\/p><\/div>\n

Kuuluisat huijaukset -listalle p\u00e4\u00e4tyi van Meegerenin lis\u00e4ksi my\u00f6s toinen taidehuiputus. Menn\u00e4\u00e4n Ruotsiin ja helmikuuhun 1964. Silloin avantgardista tyylisuuntaa edustavan ranskalaisen taidemaalarin Pierre Brassaun nelj\u00e4 teosta tuotiin esitteille Gallerie Christinaeen, G\u00f6teborgiin. N\u00e4yttelyss\u00e4 oli mukana teoksia my\u00f6s monilta muilta eurooppalaisilta taiteilijoilta, mutta tuntemattoman Brassaun maalaukset varastivat huomion.<\/p>\n

Kaikki opiskelijoista taidetoimittajiin ja -kriitikoihin ylistiv\u00e4t l\u00e4hes yhteen \u00e4\u00e4neen Brassaun taidetta<\/a>. Rolf Anderberg<\/strong> kirjoitti G\u00f6teborgs-Posten<\/em> -sanomalehdess\u00e4, ett\u00e4 suurin osa n\u00e4yttelyn teoksista oli tylsi\u00e4 ja k\u00f6mpel\u00f6it\u00e4, mutta Brassau oli eri maata: ”Pierre Brassau maalaa voimakkain vedoin, mutta samalla hyvin m\u00e4\u00e4r\u00e4tietoisesti. H\u00e4nen siveltimens\u00e4 vedot kiertyv\u00e4t raivoisalla tarkkuudella. Pierre on taiteilija, jonka ty\u00f6n j\u00e4lki muistuttaa balettitanssijan hienostuneisuutta.<\/em>”. Vain yksi kriitikko poikkesi valtavirrasta, kun h\u00e4n arvioi Brassaun teoksia: ”Vain apina voisi maalata t\u00e4llaista.<\/em>”.<\/p>\n

T\u00e4m\u00e4 v\u00e4hemmist\u00f6\u00f6n kuulunut kriitikko oli oikeassa, sill\u00e4 Pierre Brassau oli oikeasti nelivuotias simpanssi nimelt\u00e4\u00e4n Peter.<\/p>\n

Pierre Brassau oli G\u00f6teborgs-Tidningen <\/i>-lehden toimittajan \u00c5ke Axelssonin<\/strong> keksint\u00f6, jolla h\u00e4n halusi testata taidekriitikkojen ammattitaitoa: osaisivatko n\u00e4m\u00e4 erottaa modernin taiteen simpanssin maalauksista. Axelsson sai varmasti odottamansa vastauksen.<\/p>\n

Bor\u00e5sin el\u00e4intarhassa el\u00e4nyt Peter-simpanssi sai k\u00e4ytt\u00f6\u00f6ns\u00e4 siveltimi\u00e4 ja \u00f6ljyv\u00e4rej\u00e4, ja vaikka se aluksi keskittyikin sy\u00f6m\u00e4\u00e4n maalia, alkoi se jossain vaiheessa levitt\u00e4m\u00e4\u00e4n v\u00e4ri\u00e4 my\u00f6s kankaalle. Koska koboltinsininen oli Peterin lempiv\u00e4ri \u2013 se siis maistui parhaalta – oli kyseinen v\u00e4ri voimakkaasti edustettuna sen taiteessa.<\/p>\n

Rolf Anderberg, joka oli kehunut Brassaun eli Peterin maalaukset ja hienostuneen sivellinty\u00f6skentelyn maasta taivaaseen, pysyi kannassaan: h\u00e4nen mielest\u00e4\u00e4n nuo nelj\u00e4 teosta olivat n\u00e4yttelyn ehdottomasti parasta antia. Aivan sama, olivatko ne simpanssin tekemi\u00e4. Ainakin yksi Peterin tekem\u00e4 maalaus myytiin yksityiselle ker\u00e4ilij\u00e4lle 90 dollarin hintaan, joka nykyrahassa on reilut 600 euroa.<\/p>\n

Fid\u017ein merenneito<\/h2>\n
\"\"

Kuva: Daderot | Public Domain<\/a><\/p><\/div>\n

Fid\u017ein merenneito<\/a> teki pitk\u00e4n matkan ennen kuin se p\u00e4\u00e4tyi ”kummajaisistaan” tunnetun sirkus- ja showmiehen P. T. Barnumin kokoelmaan. Tarinan mukaan Fid\u017eilt\u00e4 alunperin l\u00f6ydetty ”merenneidon muumio” tuli ensin n\u00e4ytteille lontoolaiseen museoon ja sitten Atlantin toiselle puolelle Bostoniin Moses Kimballille<\/strong>, joka vuonna 1842 esitteli sen Barnumille.<\/p>\n

Ammattihuijari ei halunnut tulla huijatuksi, joten Barnum kutsui koko joukon asiantuntijoita tutkimaan muumiota ja varmentamaan sen merenneidoksi. Kukaan ei kuitenkaan kyennyt antamaan tyhjent\u00e4v\u00e4\u00e4 vastausta, jolloin merenneidon mahdollisuutta ei voitu my\u00f6sk\u00e4\u00e4n sulkea pois. Niinp\u00e4 Barnum p\u00e4\u00e4tti, ett\u00e4 kummajainen menee yleis\u00f6lle t\u00e4ydest\u00e4, jos sen vain kerrotaan olevan merenneito. H\u00e4n vuokrasi muumion ja aloitti ankaran markkinoinnin. H\u00e4n l\u00e4hetti sanomalehtiin julkaistavaksi kirjeit\u00e4, joissa kerrottiin tohtori J. Griffinist\u00e4 joka s\u00e4ilytti hotellihuoneessaan merenneidon muumiota. Sit\u00e4 p\u00e4\u00e4si maksua vastaan ihastelemaan.<\/p>\n

Ihmiset olivat haltioituneita ja rynt\u00e4siv\u00e4t sankoin joukoin katsomaan otusta, joka oli puoliksi ihminen ja puoliksi kala \u2013 ja suhteellisen kaukana siit\u00e4 romanttisesta kaunottaresta, jollaiseksi merenneidot on yleens\u00e4 kuvailtu.<\/p>\n

Barnum esitteli sit\u00e4 my\u00f6s omassa show’ssaan ymp\u00e4ri maata. Huijaus meni niin pitk\u00e4lle, ett\u00e4 merenneito annettiin ja otettiin n\u00e4ytteille New Yorkissa sijaitsevaan American Museum of Natural History -museoon, jonka k\u00e4vij\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4 kolminkertaistui uuden vetonaulan my\u00f6t\u00e4. Pian sen j\u00e4lkeen merenneito katosi mystisesti; todenn\u00e4k\u00f6isesti yhdess\u00e4 Barnumin varastojen lukuisista tulipaloista.<\/p>\n

Mit\u00e4\u00e4n tohtori Griffini\u00e4 ei kuitenkaan ollut; t\u00e4t\u00e4 esitti yksi Barnumin ty\u00f6ntekij\u00f6ist\u00e4. My\u00f6sk\u00e4\u00e4n merenneito ei \u2013 yll\u00e4tys, yll\u00e4tys \u2013 ollutkaan merenneito, vaan pitk\u00e4t perinteet omaava uskonnollinen esine. Esimerkiksi indonesialaisten kalastajien tiedet\u00e4\u00e4n valmistaneen t\u00e4llaisia omituisuuksia yhdist\u00e4m\u00e4ll\u00e4 pienen orangin yl\u00e4ruumiin suuren kalan pyrst\u00f6\u00f6n.<\/p>\n

Fid\u017ein merenneito ei ole miss\u00e4\u00e4n nimess\u00e4 ainoa merenneito, jota on museoissa esitelty aitona. Niit\u00e4 on edelleen n\u00e4ytteill\u00e4, kuten yll\u00e4 olevan kuvan kauhistus Harvardin yliopiston kokoelmissa. Se on tehty paperimassasta, mutta mukailee elollisista olioista tehty\u00e4 versiota. Nykyisinh\u00e4n t\u00e4llaiset merenneitojutut eiv\u00e4t en\u00e4\u00e4 menisi l\u00e4pi… Paitsi kun Animal Planet<\/em> ja Discovery<\/em> n\u00e4yttiv\u00e4t vuonna 2012 dokumentin tyylisesti tehdyn fiktiivisen ohjelman merenneidoista, uskoivat tuhannet ihmiset kaiken<\/a> kerrotun.<\/p>\n

Yhdysvaltain liittovaltion s\u00e4\u00e4- ja valtamerentutkimusorganisaatio, NOAA, joutui lukemattomien tiedustelujen j\u00e4lkeen julkaisemaan lausunnon, jossa kerrottiin, ett\u00e4 merenneitoja ei ole olemassa<\/a>. Mutta tuho oli jo tapahtunut: ”Jos NOAA valehtelee meille merenneitojen olemassaolosta, niin se valehtelee meille varmasti my\u00f6s ilmastonmuutoksesta<\/em>.”. Valeuutiset toimivat 2010-luvulla yht\u00e4 tehokkaasti kuin yli 200 vuotta aiemmin.<\/p>\n

Lue my\u00f6s: 10 salaper\u00e4ist\u00e4 kryptidi\u00e4, jotka olivatkin totta<\/a><\/p>\n

Konstantinuksen lahjakirja<\/h2>\n
\"\"

Kuva: Pixabay<\/a><\/p><\/div>\n

Konstantinuksen lahjakirjaa<\/a> on kutsuttu yhdeksi maailman merkitt\u00e4vimmist\u00e4 v\u00e4\u00e4renn\u00f6ksist\u00e4, joten sen paikka kuuluisat huijaukset -listalla on kiistaton. Se on my\u00f6s yksi tunnetuimmista ja pitk\u00e4ik\u00e4isimmist\u00e4 huijauksista; kestih\u00e4n se jopa 800 vuoden ajan.<\/p>\n

Tarinan mukaan paavi Sylvester<\/strong> paransi vuonna 330 Rooman valtakunnan keisarin Konstantinus Suuren<\/strong> spitaalista ja siit\u00e4 kiitollisena keisari siirsi laajoja alueita paavin vallan alaisuuteen. Paavi Sylvesterille lahjoitettiin muun muassa Aleksandria, Konstantinopoli ja Jerusalem sek\u00e4 suurilta osin koko L\u00e4nsi-Eurooppa. N\u00e4iden lis\u00e4ksi Rooma annettiin kirkon ikuiseen hallintaan eli se tulisi siirtym\u00e4\u00e4n paavilta toiselle.<\/p>\n

Kun frankkien\u00a0kuningas\u00a0Pipin Pieni<\/strong>\u00a0luovutti vuonna 756 Rooman kaupungin katolisen kirkon haltuun, l\u00f6ytyi samassa ryt\u00e4k\u00e4ss\u00e4 jostain paavinistuimen k\u00e4tk\u00f6ist\u00e4 yli 400 vuotta vanha lahjakirja, joka vankisti ja todisti kirkon oikeuden kaupunkiin. Miten k\u00e4tev\u00e4\u00e4! My\u00f6hemm\u00e4t frankkikeisarit luovuttivat kirkolle alueita samaisen paperin vuoksi.\u00a0<\/sup><\/p>\n

Vuonna 1049 paavi Leo IX<\/strong> kaivoi lahjakirjan esiin ja heilutteli sit\u00e4 ymp\u00e4ri Eurooppaa aina kun h\u00e4nell\u00e4 v\u00e4h\u00e4nkin tuli erimielisyyksi\u00e4 muiden hallitsijoiden kanssa. Erityisesti Pyh\u00e4n saksalais-roomalaisen keisarikunnan johtajaa pidettiin t\u00e4ll\u00e4 dokumentilla kirkon viet\u00e4viss\u00e4. Samalla kirkko sai rakentaa Vatikaania rauhassa, ja paavi kasvatti valtaansa ja varallisuuttaan.<\/p>\n

Ajassa t\u00e4ytyi tulla satoja vuosia eteenp\u00e4in, ett\u00e4 joku alkoi kyseenalaistamaan dokumentin aitouden. Tuo joku oli katolinen pappi ja oppinut Lorenzo Valla, joka huomasi vuonna 1440, ett\u00e4 lahjakirjassa k\u00e4ytetty latina ei ollut 300-luvulla k\u00e4ytetty\u00e4 kielt\u00e4 ja siin\u00e4 oli mainittu kirkkoja, joita ei oltu tuolloin viel\u00e4 rakennettu. V\u00e4hemm\u00e4n yll\u00e4tt\u00e4en katolinen kirkko oli Vallan kanssa eri mielt\u00e4.<\/p>\n

Vasta 1600-luvulla kirkko joutui my\u00f6ntym\u00e4\u00e4n ja my\u00f6nt\u00e4m\u00e4\u00e4n, ett\u00e4 dokumentti oli tekaistu joskus 700-luvun puoliv\u00e4lin tienoilla ja vihdoin Konstantinuksen lahjakirja todistettiin v\u00e4\u00e4renn\u00f6kseksi. Historioitsijoiden mukaan Konstantinus Suuri ei koskaan edes sairastanut spitaalia.<\/p>\n

Mit\u00e4 luulet, kuinka paljon kirkko tiesi ja moniko paavi oli huijauksessa mukana?<\/p>\n

Lue my\u00f6s: 10 asiaa, joita Vatikaanin salainen arkisto huhujen mukaan piilottelee<\/a><\/p>\n

Cottingleyn keijut<\/h2>\n
\"\"

Kuva: Elsie Wright | PD-US\u00a0<\/span><\/a><\/p><\/div>\n

Cottingleyn keijut on yksi historian tunnetuimmista huijauksista. Ja kaiken lis\u00e4ksi se oli kahden lapsen keksim\u00e4.<\/p>\n

Englantilaiset Elsie Wright<\/strong> ja Frances Griffiths<\/strong> leikkiv\u00e4t usein Wrightin kotitalon l\u00e4heisyydess\u00e4 sijaitsevalla purolla. Vanhemmilleen he sanoivat menev\u00e4ns\u00e4 sinne n\u00e4hd\u00e4kseen keijuja. Todistaakseen v\u00e4itteens\u00e4 16-vuotias Wright lainasi er\u00e4\u00e4n\u00e4 p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 vuonna 1917 is\u00e4ns\u00e4 kameraa.<\/p>\n

Kun kuvat kehitettiin, n\u00e4kyi niiss\u00e4 kaikkien yll\u00e4tykseksi keijuja. Ensimm\u00e4isess\u00e4 kuvassa oli 9-vuotias Griffiths nelj\u00e4n keijukaisen kanssa (yll\u00e4 oleva kuva). Wrightin is\u00e4 oli ep\u00e4ilev\u00e4inen, mutta \u00e4iti uskoi keijutarinan ensin\u00e4kem\u00e4lt\u00e4 ja tieto yliluonnollisista olennoista alkoi levi\u00e4m\u00e4\u00e4n. Koko kansan tietoisuuteen Wright, Griffiths ja heid\u00e4n keijunsa nousivat, kun Arthur Conan Doyle kirjoitti heist\u00e4 vuonna 1919 artikkelin lehteen ja kertoi uskovansa ilman ep\u00e4ilyksen h\u00e4iv\u00e4\u00e4k\u00e4\u00e4n valokuvien aitouteen. Artikkelin yhteydess\u00e4 julkaistiin viisi tytt\u00f6jen ottamaa kuvaa. T\u00e4m\u00e4n listan my\u00f6t\u00e4 on muuten tullut varsin selv\u00e4ksi, ett\u00e4 Sherlock Holmesin luoja halusi aina olla pist\u00e4m\u00e4ss\u00e4 lusikkaansa soppaan, kun jotain j\u00e4risytt\u00e4v\u00e4\u00e4 ja kummallista tapahtui.<\/p>\n

Vaikka ep\u00e4ilij\u00f6it\u00e4kin oli, uskoi iso osa Wrightin ja Grifftihsin kertomuksen ja olivathan kuvat kiistaton todiste keijuista<\/a>. Kaiken lis\u00e4ksi nuo tyt\u00f6t, jotka kasvoivat aikuisiksi naisiksi, pitiv\u00e4t vankkumatta kiinni kuvien aitoudesta.<\/p>\n

Kunnes eiv\u00e4t en\u00e4\u00e4 pit\u00e4neet. Vuonna 1983 kahdeksankymppiset naiset paljastivat The Unexplained<\/em> -lehden haastattelussa, ett\u00e4 kuvat olivat lavastettuja: he olivat leikanneet tanssivien tytt\u00f6jen kuvia lehdest\u00e4 ja Wright oli piirt\u00e4nyt niille siivet. Sitten he olivat tukeneet hahmot pahvilla ja pist\u00e4neet hattuneuloilla maahan pystyyn. Kukaan lukuisista kuvia tutkineista asiantuntijoista ei ollut huomannut lavastusta. Koko huijaus oli alkanut hauskana hullutteluna, eiv\u00e4tk\u00e4 he olleet voineet kuvitellakaan, miten helposti ihmiset olivat tarinan uskoneet. Tyt\u00f6ist\u00e4 my\u00f6s tuntui, ett\u00e4 he eiv\u00e4t voineet en\u00e4\u00e4 per\u00e4\u00e4nty\u00e4k\u00e4\u00e4n, varsinkin kun monet nimekk\u00e4\u00e4t miehet \u2013 Doyle etunen\u00e4ss\u00e4 \u2013 puolustivat heit\u00e4 niin voimakkaasti.<\/p>\n

Cottingleyn keijujen omituinen tarina ei kuitenkaan loppunut tuohon haastatteluun, sill\u00e4 Frances Griffiths v\u00e4itti kuolemaansa saakka, ett\u00e4 viidest\u00e4 kuvasta viimeinen oli aito. Siis ett\u00e4 siin\u00e4 ei ollut lehdest\u00e4 leikattuja kuvia kuten muissa, vaan kyseess\u00e4 oli oikeita keijuja. Ja kummatkin naiset olivat yht\u00e4 mielt\u00e4 siit\u00e4, ett\u00e4 kokemus oli todellinen: kuvat he lavastivat, mutta he olivat oikeasti n\u00e4hneet puron varressa keijuja.<\/p>\n

Persialainen prinsessa<\/h2>\n

\"\"<\/p>\n

Nyt tullaankin kaikkein tuoreimpaan tapaukseen t\u00e4ll\u00e4 kuuluisat huijaukset -listalla. Menn\u00e4\u00e4n lokakuun 26. p\u00e4iv\u00e4\u00e4n vuonna 2000, jolloin pakistanilainen arkeologi Ahmad Hasan Dani<\/strong> esitteli shokeeraavaa l\u00f6yd\u00f6st\u00e4. Islambadin Quaid-e-Azamin yliopistossa ty\u00f6skennellyt Dani oli yksi arvostetuimmista Keski- ja Etel\u00e4-Aasian arkeologian ja historian asiantuntijoista, joten kun h\u00e4n kertoi Pakistanin vuoristosta l\u00f6ytyneest\u00e4 muumiosta, ei monikaan osannut ep\u00e4ill\u00e4 vilppi\u00e4. Eik\u00e4 Dani ket\u00e4\u00e4n tietoisesti huijannutkaan. Joku muu niin kyll\u00e4kin teki.<\/p>\n

Muumioitu nainen oli l\u00f6ytynyt puisesta arkusta, joka puolestaan oli kivisess\u00e4 sarkofagissa. Naisella oli kultainen kruunu ja rinnan p\u00e4\u00e4lle aseteltuna kultainen laatta, jonka mukaan h\u00e4n oli prinsessa Rhodugune<\/strong>, Persian kuninkaan Kserkses I:n<\/strong> tyt\u00e4r. Kserkses hallitsi 400-luvulla ennen ajan laskun alkua. Toiset tutkijat olivat ep\u00e4ilev\u00e4isi\u00e4, sill\u00e4 Persiassa ei harjoitettu palsamointia, mutta ehk\u00e4p\u00e4 Rhodugune oli naitettu jollekin korkea-arvoiselle egyptil\u00e4iselle.<\/p>\n

Kuninkaallisen muumion tarina alkoi ep\u00e4selv\u00e4st\u00e4, Karachin vuoristossa kuvatusta videosta, jolla prinsessaa yritet\u00e4\u00e4n myyd\u00e4 mustassa p\u00f6rssiss\u00e4 11 miljoonan dollarin hinnalla. Pakistanin museoviranomaiset alkoivat selvitell\u00e4 asiaa poliisin kanssa, ja johtolangat veiv\u00e4t heid\u00e4t eristyksiss\u00e4 olevaan vuoristokyl\u00e4\u00e4n, jonne muumio oli salakuljetettu Iranista. Tarinan mukaan se oli paljastunut maanj\u00e4ristyksen j\u00e4lkeen.<\/p>\n

Kun Pakistanin poliisi oli takavarikoinut muumion, p\u00e4\u00e4st\u00e4\u00e4n vihdoin hetkeen, kun arkeologi Ahmad Hasan Dani toi prinsessan julkisuuteen. Pian sen j\u00e4lkeen Iranin viranomaiset vaativat muumiota luovutettavaksi Iraniin sill\u00e4 perusteella, ett\u00e4 vainaja kuului Persian kuninkaalliseen perheeseen. Pakistanin ulkoministeri kielt\u00e4ytyi jyrk\u00e4sti l\u00e4hett\u00e4m\u00e4tt\u00e4 arvokasta l\u00f6yd\u00f6st\u00e4 mihink\u00e4\u00e4n, ja kun Unesco ja Interpol alkoivat selvitell\u00e4 kenelle muumio todella kuului, joutui ”Persian prinsessa” keskelle diplomaattista kriisi\u00e4.<\/p>\n

Newyorkilaisen Metropolitanin taidemuseon ty\u00f6ntekij\u00e4 Oscar White Muscarella<\/strong> oli lopulta avain koko vyyhdin purkautumiseen. Muscarella oli maaliskuussa 2000 saanut yhdysvaltalaiselta taidev\u00e4litt\u00e4j\u00e4lt\u00e4 tarjouksen persialaisen prinsessan muumiosta. Sen verran Muscarella oli vaatinut todistusaineistoa, ett\u00e4 myyj\u00e4 l\u00e4hetti h\u00e4nelle n\u00e4ytteen arkusta. Radiohiiliajoituksessa selvisi, ett\u00e4 puu oli noin 250 vuotta vanhaa, mik\u00e4 ei k\u00e4ynyt yhteen yli 2000 vuotta sitten el\u00e4neen ja kuolleen prinsessan kanssa. Niinp\u00e4 Muscarella oli j\u00e4tt\u00e4nyt kommunikoinnin siihen ja nyt uutiset n\u00e4hdess\u00e4\u00e4n otti yhteytt\u00e4 Interpoliin.<\/p>\n

Kansainv\u00e4list\u00e4 poliisioperaatiota ei lopulta tarvittu, kun tarkemmat tutkimukset osoittivat prinsessan muumion olevan varsin uusi. Todisteet olivat yksiselitteiset: muumiosta l\u00f6ytyi pesuaineita, arkussa ollut matto oli vain viisi vuotta vanha, puisen arkun kirjailut oli tehty modernilla kyn\u00e4ll\u00e4 ja kultaisen laatan kirjoituksessa oli paljon virheit\u00e4 eik\u00e4 se ollut kunnollista muinaispersiaa. Lis\u00e4ksi palsamointi oli tehty varsin huonosti, sill\u00e4 muumio oli alkanut haista.<\/p>\n

Persialaisen prinsessan muumio oli siis v\u00e4\u00e4renn\u00f6s.<\/p>\n

Kuka tuo mystinen ”prinsessa” sitten oli? Sen verran vainajasta saatiin selville, ett\u00e4 h\u00e4n on parikymppinen nainen, joka oli muutama vuosi aiemmin kuollut selk\u00e4\u00e4n tai lantioon osuneeseen iskuun \u2013 vammat viittasivat siihen, ett\u00e4 h\u00e4nt\u00e4 p\u00e4in oli ajettu autolla. Viel\u00e4 samana kev\u00e4\u00e4n\u00e4 Pakistanin kansallismuseo ilmoitti, ett\u00e4 kuninkaallinen muumio olikin todenn\u00e4k\u00f6isesti melko tuoreen murhan uhri<\/a>. H\u00e4net saatettiin haudan lepoon vasta vuonna 2008.<\/p>\n

Kaikkien huijareiden is\u00e4: Gregor MacGregor<\/h2>\n
\"\"

Kuva: Wikimedia Commons | Public Domain<\/a><\/p><\/div>\n

Gregor MacGregor<\/strong> on sellainen henkil\u00f6, jonka seikkailuista voisi tehd\u00e4 aivan oman artikkelinsa, mutta kun listan aiheena on kuuluisat huijaukset, ei h\u00e4nt\u00e4 voi j\u00e4tt\u00e4\u00e4 pois.<\/p>\n

Gregor MacGregor keksi vuonna 1820 kokonaisen valtion<\/a>.<\/p>\n

Skotlannin yl\u00e4mailta kotoisin olleen MacGregorin mielikuvitusvaltio sijaitsi V\u00e4li-Amerikassa l\u00e4hell\u00e4 Hondurasia. Se oli hieman Walesia suurempi ja t\u00e4ydellinen paratiisi t\u00e4ynn\u00e4 rikkauksia. H\u00e4n oli luonut valtiolle lipun ja vaakunan sek\u00e4 keksinyt ja painattanut rahaa. Skotti v\u00e4itti olevansa maan prinssi ja kertoi varakkaille lontoolaisille yst\u00e4v\u00e4llisest\u00e4 kansastaan. Hiljattain itsen\u00e4istynyt valtio oli nimelt\u00e4\u00e4n Poyais ja se kaipasi ulkopuolisia investoijia noustakseen t\u00e4yteen loistoon. Ja tosiaan, koko Poyaisia ei ollut olemassakaan.<\/p>\n

Huijaus tuli luonnostaan, sill\u00e4 MacGregor oli jo aiemmin esiintynyt portugalilaisena aatelissuvun j\u00e4senen\u00e4 sek\u00e4 Sir MacGregorina, oman klaaninsa p\u00e4\u00e4llikk\u00f6n\u00e4. Avioliitto korkea-arvoisen amiraalin tytt\u00e4ren kanssa siivitti MacGregorin nousukiitoa Lontoon ylimyst\u00f6n parissa, mutta jotain oli keksitt\u00e4v\u00e4, kun Maria-vaimo yll\u00e4tt\u00e4en kuoli vuonna 1811. Tyhj\u00e4n p\u00e4\u00e4lle j\u00e4\u00e4nyt MacGregor listautui armeijaan ja p\u00e4\u00e4si tutustumaan Etel\u00e4-Amerikkaan, jossa valtio toisensa j\u00e4lkeen itsen\u00e4istyi. Euroopassa oli vaikea pysy\u00e4 k\u00e4rryill\u00e4 alati muuttuvista rajoista ja uusista maista. MacGregor n\u00e4ki hetkens\u00e4 tulleen, kun Briteiss\u00e4kin elettiin huimaa talouskasvun aikaa eiv\u00e4tk\u00e4 rikkaat tienneet, mihin pist\u00e4\u00e4 rahojaan.<\/p>\n

Niinp\u00e4 kaikkien aikojen huijari palasi kotikonnuilleen ja alkoi markkinoimaan ainutlaatuista mahdollisuutta osallistua uuden kansakunnan rakentamiseen sijoittamalla Poyaisin joukkovelkakirjoihin. MacGregor ker\u00e4si noilla velkakirjoilla ja tonttikaupoilla 1,3 miljoonaa puntaa (nykyrahassa on noin 3,6 miljardia puntaa eli noin 4,2 miljardia euroa).<\/p>\n

Kaikkien aikojen huijaus p\u00e4\u00e4ttyi lopulta sen takia, ett\u00e4 se oli niin uskottava. Britit innostuivat Poyaisista toden teolla ja monet halusivat muuttaa sinne. MacGregor seisoi satamassa vaihtamassa uuteen maailmaan l\u00e4htevien puntia Poyaisin dollareiksi ja toivotti hyv\u00e4\u00e4 matkaa l\u00e4hett\u00e4ess\u00e4\u00e4n hyv\u00e4uskoisia maksajia olemattomaan maahan.<\/p>\n

Tietenk\u00e4\u00e4n asiat eiv\u00e4t meren takana sujuneet muuttajien suunnitelmien mukaan ja vain kourallinen noin 250 uudisasukkaasta palasi hengiss\u00e4 takaisin Britanniaan. Monet heist\u00e4 eiv\u00e4t siltik\u00e4\u00e4n suostuneet uskomaan, ett\u00e4 MacGregor oli huijari, vaikka olivat sijoittaneet kaiken omaisuutensa ja n\u00e4hneet omin silmin, ett\u00e4 Poyaisia ei ollut. MacGregor ei j\u00e4\u00e4nyt odottamaan mahdollisia seuraamuksia, vaan pakeni Ranskaan ja yritti siell\u00e4 samaa huijausta uudelleen. Se toimi ranskalaisille yht\u00e4 loistavasti, kunnes viranomaisten h\u00e4lytyskellot alkoivat soida kansalaisten hakiessa sankoin joukoin passeja tarkoituksenaan muuttaa olemattomaan Poyaisiin. MacGregor huomasi huijauksen tulleen tiens\u00e4 p\u00e4\u00e4h\u00e4n ja muutti loppuel\u00e4m\u00e4kseen Venezuelaan.<\/p>\n

Lue my\u00f6s:<\/strong><\/span><\/p>\n