{"id":25147,"date":"2025-12-25T18:38:57","date_gmt":"2025-12-25T16:38:57","guid":{"rendered":"https:\/\/listafriikki.com\/?p=25147"},"modified":"2026-03-06T17:14:57","modified_gmt":"2026-03-06T15:14:57","slug":"top-10-hullut-tiedemiehet-osa-1","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/listafriikki.com\/en\/tiede\/top-10-hullut-tiedemiehet-osa-1\/","title":{"rendered":"Mit\u00e4 tahansa tieteen nimiss\u00e4: 10 hullua tiedemiest\u00e4, jotka tekiv\u00e4t kokeita itsell\u00e4\u00e4n \u2013 osa 1"},"content":{"rendered":"

N\u00e4m\u00e4 hullut tiedemiehet p\u00e4\u00e4ttiv\u00e4t menn\u00e4 kokeissaan \u00e4\u00e4rimm\u00e4isyyksiin, sill\u00e4 mit\u00e4p\u00e4 kunnon tieteilij\u00e4 ei tekisi selvitt\u00e4\u00e4kseen mielt\u00e4\u00e4n askarruttavia asioita.<\/p>\n

Tutkijan el\u00e4m\u00e4 ei useinkaan ole sellaista kuin elokuvissa annetaan ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4. Yksitt\u00e4iset heureka-hetket ovat hyvin harvinaisia, pulloista ei nouse vuorokauden ymp\u00e4ri salamyhk\u00e4ist\u00e4 h\u00f6yry\u00e4 eik\u00e4 tutkijoiden hiukset ole kokeiden j\u00e4ljilt\u00e4 pystyss\u00e4. Mutta t\u00e4m\u00e4n listan sankarit ansaitsisivat saada tarinansa Hollywoodiin.<\/p>\n

Nyt Listafriikki<\/a> tutustuttaa lukijansa siis tieteentekij\u00f6ihin, jotka olivat valmiita tekem\u00e4\u00e4n mit\u00e4 tahansa, ja nimenomaan itselleen. Ehk\u00e4 sopivaa koehenkil\u00f6\u00e4 ei l\u00f6ytynyt tai tutkija totesi testin olevan eettisesti niin arveluttava, ett\u00e4 oli parasta vain k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 omaa kroppaa kohteena. Toisinaan metodit saavat ep\u00e4ilem\u00e4\u00e4n henkil\u00f6iden mielenterveytt\u00e4, mutta joskus riski vain on otettava; tieteen nimiss\u00e4!<\/p>\n

T\u00e4ss\u00e4 siis, kaikella rakkaudella, hullut tiedemiehet.<\/p>\n

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista t\u00e4m\u00e4 on ensimm\u00e4inen. J\u00e4lkimm\u00e4iset omalaatuiset nerot voit katsastaa t\u00e4st\u00e4:<\/p>\n

10 hullua tiedemiest\u00e4, jotka tekiv\u00e4t kokeita itsell\u00e4\u00e4n \u2013 osa 2<\/strong><\/a><\/p>\n

Michael Smith<\/h2>\n
\"\"

Kuva: Terri Sharp | Pixabay<\/a><\/p><\/div>\n

Hy\u00f6nteisten pistojen aiheuttaman kivun uraauurtava tutkija Justin Schmidt<\/strong> kehitti vuonna 1983 Schmidtin kipuasteikon, jolla mitataan eri lajien antamien pistosten aiheuttamaa kipua ja kivun kestoa. Cornellin yliopistossa mehil\u00e4isten k\u00e4ytt\u00e4ytymisest\u00e4 v\u00e4it\u00f6skirjaa tehneen Michael Smithin<\/strong> mielest\u00e4 tutkimuksesta kuitenkin puuttui oleellinen osa, eli se, miten kipe\u00e4lt\u00e4 pistot tuntuvat vartalon eri kohdissa. Niinp\u00e4 h\u00e4n p\u00e4\u00e4tti toteuttaa itsell\u00e4\u00e4n vuonna 2012 yhden suurimmista MIKSI? -ihmiskokeista.<\/p>\n

H\u00e4n antoi tarhamehil\u00e4isten pist\u00e4\u00e4 itse\u00e4\u00e4n 25 eri kohtaan vartalossaan<\/a>. Reilun kuukauden aikana h\u00e4n otti vastaan arviolta 200 pistosta ja tulokset olivat yksiselitteiset. Miehen vartalossa on kolme kohtaa, joissa kipu on kaikkein pahin: penis, yl\u00e4huuli ja sierain. Ehk\u00e4 hieman yll\u00e4tt\u00e4en kaikkein lamauttavin kipu tuntui sieraimessa.<\/p>\n

Smith on sanonut, ett\u00e4 jos olisi pakko valita, niin kymmenen kertaa kymmenest\u00e4 h\u00e4n ottaisi mehil\u00e4isen piston ennemmin sukuelimeens\u00e4 kuin nen\u00e4\u00e4ns\u00e4. Hyv\u00e4 pit\u00e4\u00e4 mieless\u00e4, jos mehil\u00e4inen joskus uhkailee!<\/p>\n

Regine Gries<\/h2>\n

\"\" Luteet. Y\u00e4k. Vaikka nuo \u00f6iset verenimij\u00e4t ovat suurimmalle osalle ihmisist\u00e4 pahin painajainen, ovat ne Regine Griesille<\/strong> jokap\u00e4iv\u00e4isi\u00e4 seuralaisia. Vuosien ajan kanadalaisessa Simon Fraser -yliopistossa ty\u00f6skennellyt Gries k\u00e4\u00e4ri hihansa ja antoi tuhansien luteiden purra itse\u00e4\u00e4n k\u00e4sivarteen.<\/p>\n

Griesin ja h\u00e4nen tutkimusryhm\u00e4ns\u00e4 tavoitteena oli kehitt\u00e4\u00e4 pyydyksi\u00e4, joiden kemiallinen houkutin kiinnostaisi luteita enemm\u00e4n kuin s\u00e4nkyjen patjat ja ihmisveri. Alunperin Gries ja h\u00e4nen opiskelijansa sy\u00f6ttiv\u00e4t luteille l\u00e4heiselt\u00e4 teurastamolta saatua kananverta, mutta koska kyseiset kanat olivat vahvasti l\u00e4\u00e4kittyj\u00e4, tappoi niiden ep\u00e4puhdas veri pienet imij\u00e4t.<\/p>\n

Kanafiaskon j\u00e4lkeen Gries p\u00e4\u00e4tti kokeilla marsuja, mutta luteet eiv\u00e4t kyenneet imem\u00e4\u00e4n niiden tihe\u00e4n turkin l\u00e4pi. Marsut piti rauhoittaa ja ajella ennen jokaista ateriahetke\u00e4, joten Gries p\u00e4\u00e4tti luovuttaa ja ruveta itse p\u00e4iv\u00e4lliseksi. Varotoimenpiteet olivat mittavat ja jokainen ”sy\u00f6tt\u00f6” tehtiin ohuen verkkokankaan l\u00e4pi, sill\u00e4 kuten Gries on itse sanonut, h\u00e4n ”ei toivoisi ludeongelmaa edes pahimmalle vihamiehelleen”.<\/p>\n

Gries arvioi, ett\u00e4 luteet ovat purreet h\u00e4nt\u00e4 reippaasti yli 200 000 kertaa, mutta nainen ei uhrautunut turhaan, sill\u00e4 vuonna 2017 markkinoille tulivat ensimm\u00e4iset h\u00e4nen kehitt\u00e4m\u00e4ns\u00e4 feromonipohjaiset ludeansat.<\/p>\n

Stubbins Ffirth<\/h2>\n

\"\" Stubbins Ffirth<\/strong> oli vain kaksikymmenvuotias, kun h\u00e4n l\u00f6ysi kutsumuksensa toimiessaan l\u00e4\u00e4k\u00e4riharjoittelijana philadelphialaisessa sairaalassa vuonna 1804. Vuosikymmen aiemmin tuossa Yhdysvaltojen silloisessa p\u00e4\u00e4kaupungissa oli koettu valtava keltakuume-epidemia, joka vain muutamassa kuukaudessa tappoi arviolta 5000 ihmist\u00e4 eli noin 10 prosenttia v\u00e4est\u00f6st\u00e4. Sen j\u00e4lkeen tauti j\u00e4i kiert\u00e4m\u00e4\u00e4n pysyv\u00e4sti, aiheuttaen aina silloin t\u00e4ll\u00f6in pienempi\u00e4 epidemioita.<\/p>\n

Ffirth oli t\u00e4ysin varma, ett\u00e4 tauti ei ollut tarttuva, vaan johtui kes\u00e4n paahtavasta kuumuudesta. Todistaakseen teoriansa h\u00e4n p\u00e4\u00e4tti ruveta testaamaan tarttumista itsell\u00e4\u00e4n. Nuori amanuenssi valeli iholle tekemiins\u00e4 haavoihin keltakuumeesta k\u00e4rsivien potilaiden sylke\u00e4, hike\u00e4 sek\u00e4 virtsaa, ja lopulta my\u00f6s verta ja oksennusta. Oksennusta h\u00e4n piikitti suoniinsa ja laittoi sit\u00e4 silmiins\u00e4 sek\u00e4 kynsinauhojensa alle. H\u00e4n my\u00f6s keitti nestett\u00e4 ja hengitteli siit\u00e4 nousevia h\u00f6yryj\u00e4.<\/p>\n

Mutta se ei Ffirthille riitt\u00e4nyt. H\u00e4n lantrasi mustaksi v\u00e4rj\u00e4ytynytt\u00e4 oksennusta vedell\u00e4 ja joi seoksen. Maku oli miehen oman arvion mukaan ”hieman hapokas”.<\/p>\n

Keltakuumetta h\u00e4nelle ei edelleenk\u00e4\u00e4n tullut. Ffirth oli tavallaan oikeassa ja tavallaan v\u00e4\u00e4r\u00e4ss\u00e4. Keltakuume ei normaalissa<\/em> kontaktissa tartu ihmisest\u00e4 toiseen, mutta silti se on tartuntatauti. Vasta vuonna 1881, vuosikymmeni\u00e4 Stubbins Ffirthin jo kuoltua, kuubalainen l\u00e4\u00e4k\u00e4ri Carlos Finlay<\/strong> ehdotti, ett\u00e4 keltakuumeen aiheuttava virus siirtyisi ihmisest\u00e4 toiseen hyttysten v\u00e4litt\u00e4m\u00e4n\u00e4.<\/p>\n

Kaiken j\u00e4rjen mukaan Ffirthin olisi pit\u00e4nyt saada tartunta hieroessaan potilaiden verta auki oleviin haavoihinsa (ja viimeist\u00e4\u00e4n oksennus-cocktailin j\u00e4lkeen), mutta my\u00f6hemmin on selvinnyt, ett\u00e4 potilaat olivat taudissaan jo sellaisessa vaiheessa, ett\u00e4 tartuntariski oli olematon.<\/p>\n

Jos\u00e9 Rodr\u00edguez Delgado<\/h2>\n
\"\"

Kuva: Patrick Gantz | Pixabay<\/a><\/p><\/div>\n

Neurofysiologia on tieteenala, joka tutkii aivojen, hermojen ja lihasten s\u00e4hk\u00f6ist\u00e4 toimintaa. Vuosien 1946 ja 1974 v\u00e4lill\u00e4 espanjalainen Jose Delgado<\/strong> ty\u00f6skenteli Yalen yliopistossa ja tutki ajatusten ohjailua stimuloimalla aivoja s\u00e4hk\u00f6ll\u00e4.<\/p>\n

Yhdess\u00e4 tunnetuimmista kokeistaan Delgado seisoi ja odotti, kun h\u00e4rk\u00e4 rynnisti sarvet ojossa h\u00e4nt\u00e4 kohti kuin, noh, raivo h\u00e4rk\u00e4. Matadori voisi pysy\u00e4 tilanteessa rauhallisena, mutta kuka tahansa muu juoksisi henkens\u00e4 edess\u00e4. Miksi Delgado ei siis juossut?<\/p>\n

Koska h\u00e4n oli vakuuttunut siit\u00e4, ett\u00e4 saisi h\u00e4r\u00e4n pys\u00e4htym\u00e4\u00e4n kirjaimellisesti napin painalluksella. Delgado oli erityisen kiinnostunut el\u00e4inten aivoista ja halusi kontrolloida niiden tunteita ja k\u00e4ytt\u00e4ytymist\u00e4. H\u00e4n kehitti tahdistimen, stimoceiver-sirun, jolla pystyi antamaan s\u00e4hk\u00f6isen \u00e4rsykkeen tietyille aivojen alueille.<\/p>\n

Toukokuun 22. p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 vuonna 1965 h\u00e4n marssi pienelle h\u00e4rk\u00e4taisteluareenalle Madridissa ja odotti turva-aidan takana, kun kokeneet h\u00e4rk\u00e4taistelijat h\u00e4rn\u00e4siv\u00e4t Lucero-nimist\u00e4 h\u00e4rk\u00e4\u00e4. Sitten aivotutkija astui esiin pelkk\u00e4 kauko-ohjain k\u00e4dess\u00e4\u00e4n ja Lucero l\u00e4hti hy\u00f6kk\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4n h\u00e4nt\u00e4 kohti. H\u00e4r\u00e4n aivoihin oli istutettu stimoceiver-siru<\/a>, ja kun el\u00e4in oli tarpeeksi l\u00e4hell\u00e4, painoi Delgado nappia ja l\u00e4hetti s\u00e4hk\u00f6iskun sen aivoihin. H\u00e4rk\u00e4 pys\u00e4htyi h\u00e4mmentyneen\u00e4 ja l\u00e4hti rauhassa k\u00e4yskentelem\u00e4\u00e4n toiseen suuntaan.<\/p>\n

Seuraavana p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 lehdet Atlantin molemmin puolin ylistiv\u00e4t tutkijaa: toisen aivoja tosiaan voi kontrolloida! Delgadon ty\u00f6 oli arvatenkin kiistanalaista, sill\u00e4 my\u00f6hemmin h\u00e4n asetti siruja sairaille ihmisille psykiatrisessa hoitolaitoksessa. Itse h\u00e4n uskoi laitteensa voivan olla apuna esimerkiksi masennuksen ja skitsofrenian hoidossa, mutta yleisesti ajatus ihmisaivojen ohjailusta oli tiedeyhteis\u00f6llekin liikaa.<\/p>\n

Delgadon ty\u00f6 j\u00e4i vaille tunnustusta, vaikka stimoceiver onkin toiminut esimerkkin\u00e4 lukuisille nyt kehitteill\u00e4 oleville laitteille, joita ehk\u00e4 joskus voidaan k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 muun muassa Parkinsonin taudin hoidossa.<\/p>\n

Tim Friede<\/h2>\n