{"id":28104,"date":"2023-09-12T18:47:18","date_gmt":"2023-09-12T16:47:18","guid":{"rendered":"https:\/\/listafriikki.com\/?p=28104"},"modified":"2026-06-20T14:50:52","modified_gmt":"2026-06-20T12:50:52","slug":"havinneet-koirarodut","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/listafriikki.com\/en\/tiede\/havinneet-koirarodut\/","title":{"rendered":"H\u00e4vinneet haukut: 10 sukupuuttoon kuollutta koirarotua \u2013 osa 1"},"content":{"rendered":"

Kun puhutaan eli\u00f6iden sukupuutosta, niin ensimm\u00e4isen\u00e4 mieleen eiv\u00e4t varmaankaan tule koirarodut<\/a>. Mutta historian saatossa lukuisia koirarotuja on h\u00e4vinnyt erin\u00e4isist\u00e4 syist\u00e4.<\/p>\n

Kyse voi olla muun muassa vakavasta tautiepidemiasta tai siit\u00e4, ett\u00e4 kyseinen rotu ei ole en\u00e4\u00e4 tarpeellinen ihmisille siin\u00e4 muodossa, johon se alunperin jalostettiin.<\/p>\n

Voi my\u00f6s olla, ett\u00e4 jatkojalostus ja sekoittuminen muihin rotuihin on johtanut tietyn rodun katoamiseen. Tai sitten yksinkertaisesti jokin koirarotu ei ole en\u00e4\u00e4 ollut ihmisen silm\u00e4\u00e4 miellytt\u00e4v\u00e4, jolloin sen suosio on romahtanut ja lopulta johtanut h\u00e4vi\u00e4miseen.<\/p>\n

Koirarotujen sukupuutto ei kuitenkaan ole mik\u00e4\u00e4n kaukaiseen historiaan j\u00e4\u00e4nyt tapahtuma. Kansainv\u00e4linen koiranjalostusliitto FCI tunnustaa 356 rotua, joiden joukossa on useita uhanalaisia koirarotuja.<\/p>\n

T\u00e4ll\u00e4 listalla esitell\u00e4\u00e4n 10 koirarotua, jotka ovat jo syyst\u00e4 tai toisesta h\u00e4vinneet. Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista t\u00e4m\u00e4 on ensimm\u00e4inen. J\u00e4lkimm\u00e4isen osan voit lukea t\u00e4st\u00e4:<\/p>\n

H\u00e4vinneet haukut: 10 sukupuuttoon kuollutta koirarotua \u2013 osa 2<\/strong><\/a><\/p>\n

Dalslanninkoira<\/h2>\n
\"\"

Kuva: K. F. Karlsson | Public Domain<\/a><\/p><\/div>\n

Ruotsalainen dalslanninkoira olisi saattanut vaipua kokonaan unholaan, ellei rodusta intohimoisesti kiinnostunut Il \u00d6hman<\/strong> olisi ruvennut tutkimaan ja selvittelem\u00e4\u00e4n sen historiaa. \u00d6hman kiersi 1950-luvulla syrj\u00e4isi\u00e4 kyli\u00e4 etsien sinnikk\u00e4\u00e4sti rodun mahdollisia j\u00e4ljell\u00e4 olevia yksil\u00f6it\u00e4, mutta yht\u00e4k\u00e4\u00e4n ei l\u00f6ytynyt. Dalslanninkoira oli jo ehtinyt h\u00e4vit\u00e4.<\/p>\n

Monet pienten kylien ihmiset kuitenkin muistivat dalslanninkoiran ja \u00d6hman kirjasi yl\u00f6s kertomuksia n\u00e4ist\u00e4 pelottomista vartijoista. Vaikka rotu oli kadonnut, sai \u00d6hman kuitenkin k\u00e4siins\u00e4 vuodelta 1904 per\u00e4isin olleen harvinaisen valokuvan, joka esitt\u00e4\u00e4 puhdasrotuista dalslanninkoiraa nimelt\u00e4\u00e4n Bella. Bella ja omistajansa poseeraavat yll\u00e4 olevassa kuvassa.<\/p>\n

Kukaan ei tied\u00e4 varmasti, mik\u00e4 dalslanninkoiran alkuper\u00e4 oli. Syntyik\u00f6 rotu Ruotsissa vai tuotiinko sit\u00e4 maahan jo puhtaaksi jalostettuna. Jo ensimm\u00e4isen vuosituhannen lopulta per\u00e4isin olevissa viikinkien tarinoissa mainitaan suuria, pitk\u00e4karvaisia vahtikoiria, mutta on tietysti mahdoton sanoa, olivatko n\u00e4m\u00e4 juuri dalslanninkoiria. Faktana tiedet\u00e4\u00e4n se, ett\u00e4 1600-luvulla dalslanninkoiria oli Lounais-Ruotsin maatiloilla vahteina.<\/p>\n

Dalslanninkoiria k\u00e4ytettiin p\u00e4\u00e4asiassa suojelemassa karjaa suurpedoilta, kuten karhuilta ja susilta. Vaikka rotu oli vahva ja ketter\u00e4, eiv\u00e4t koirat suojeluvaistonsa ja rohkeutensa vuoksi v\u00e4lttyneet yhteenotoilta petojen kanssa. Vakavat vammat eiv\u00e4t olleet harvinaisia, joten omistajat rupesivat laittamaan koirille kaulaan suurilla piikeill\u00e4 varustettuja pantoja. T\u00e4llaisia pantoja oli my\u00f6s viikinkilegendojen vahtikoirilla.<\/p>\n

1800-luvun ensimm\u00e4isin\u00e4 vuosikymmenin\u00e4 dalslanninkoirien m\u00e4\u00e4r\u00e4 alkoi laskea tasaisesti; osittain siksi, ett\u00e4 susien ja karhujen m\u00e4\u00e4r\u00e4 v\u00e4hentyi etel\u00e4isess\u00e4 Ruotsissa. My\u00f6s karjanhoidon kehittyminen ja tuliaseiden yleistyminen johtivat siihen, ett\u00e4 dalslanninkoirien ty\u00f6t v\u00e4heniv\u00e4t: karja ei en\u00e4\u00e4 laiduntanut vapaasti kaukana maatilasta ja ihmiset kykeniv\u00e4t aseilla ajamaan petoja pois.<\/p>\n

Vuonna 1854 iskenyt raivotautiepidemia v\u00e4hensi koirien m\u00e4\u00e4r\u00e4\u00e4 ja 1860-luvun lopun suuret katovuodet olivat viimeinen niitti. Suurien ja pitk\u00e4lti tarpeettomiksi tulleiden koirien pit\u00e4minen oli n\u00e4l\u00e4nh\u00e4d\u00e4n vuosina aivan liian kallista.<\/p>\n

Vaikka rotua pyrittiin 1800-luvun lopulla viel\u00e4 elvytt\u00e4\u00e4, olivat yritykset tuloksettomia. Dalslanninkoira julistettiin h\u00e4vinneeksi vuonna 1913.<\/p>\n

Cordobantaistelukoira<\/h2>\n
\"\"

Kuva: Wikimedia Commons | Public Domain<\/a><\/p><\/div>\n

Cordobantaistelukoira<\/a> jalostettiin nimens\u00e4 mukaisesti Argentiinan C\u00f3rdobassa. Ja niin ik\u00e4\u00e4n nimens\u00e4 mukaisesti t\u00e4m\u00e4 koirarotu oli jalostettu koiratappeluihin.<\/p>\n

Se oli tunnettu \u00e4\u00e4rimm\u00e4isest\u00e4 kivunsietokyvyst\u00e4\u00e4n ja valmiudestaan taistelemaan kuolemaan saakka. Taisteluvietti ja aggressio muita koiria kohtaan oli niin voimakas, ett\u00e4 toisinaan urokset ja naarat k\u00e4viv\u00e4t mieluummin toistensa kimppuun kuin parittelivat. Astuttaminen ei siis ollut mik\u00e4\u00e4n l\u00e4pihuutojuttu. Kuten ei ollut mets\u00e4stysk\u00e4\u00e4n.<\/p>\n

Mets\u00e4styksess\u00e4 ei voitu k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 isoa koirajoukkoa, ja pienenkin ajueen oli koostuttava sek\u00e4 nartuista ett\u00e4 uroksista; muuten koko homma meni tappeluksi. Vaikka cordobantaistelukoira oli taitava mets\u00e4st\u00e4j\u00e4, johti aggressiivisuus muita koiria kohtaan ja kyvytt\u00f6myys laumaty\u00f6skentelyyn lopulta rodun kohtaloksi.<\/p>\n

Cordobantaistelukoirien lukum\u00e4\u00e4r\u00e4 oli 1900-luvulle tultaessa laskenut l\u00e4hes olemattomaksi \u2013 osittain siksi, ett\u00e4 niin moni rodun edustaja menetti henkens\u00e4 hurjissa koiratappeluissa. Viimeinen niitti tuli kuitenkin 1920-luvulla, kun vain 18-vuotias Antonio Nores Martinez<\/strong> p\u00e4\u00e4tti l\u00e4hte\u00e4 luomaan uutta argentiinalaista koirarotua.<\/p>\n

Nores Martinezin tavoitteena oli synnytt\u00e4\u00e4 rotu, joka kykenisi mets\u00e4st\u00e4m\u00e4\u00e4n suurriistaa, kuten puumia ja villisikoja, ja toimimaan saumattomasti muiden koirien kanssa. Sata vuotta sitten argentiinalaiset mets\u00e4st\u00e4j\u00e4t eiv\u00e4t k\u00e4ytt\u00e4neet tuliaseita, vaan puukkoja, joten koirien piti olla tarpeeksi vahvoja ja pelottomia pit\u00e4m\u00e4\u00e4n suurikin peto paikallaan.<\/p>\n

Moni haluttu ominaisuus oli kohdallaan cordobantaistelukoirassa, joten Nores Martinez k\u00e4ytti sit\u00e4 uuden rodun pohjana. Jalostuksessa k\u00e4ytettiin my\u00f6s useita muita rotuja, joilta saatiin mukaan muun muassa rauhallisempaa luonnetta erityisesti muita koiria kohtaan. Vuonna 1928 Nore Martinez kirjoitti ensimm\u00e4isen rotum\u00e4\u00e4ritelm\u00e4n luomuksestaan, joka sai nimen dogo argentino. Sen my\u00f6t\u00e4 viimeisetkin puhtaat cordobantastelukoirat olivat h\u00e4vinneet.<\/p>\n

Turnspit<\/h2>\n
\"\"

Kuva: Henry Wigstead | Public Domain<\/a><\/p><\/div>\n

Turnspit oli koirarotu, jota k\u00e4ytettiin 1500-luvun Englannissa ty\u00f6koirana isoissa keitti\u00f6iss\u00e4 niin majataloissa kuin kotitalouksissa. Rotua voisi suomeksi kutsua vaikkapa vartaank\u00e4\u00e4nt\u00e4j\u00e4ksi, sill\u00e4 sen ty\u00f6teht\u00e4viin kuului suurten lihavartaiden py\u00f6ritt\u00e4minen.<\/p>\n

Useita tunteja kest\u00e4v\u00e4 rattaiden veivaaminen k\u00e4sin oli ihmisille tuskallista puuhaa, joten kyseist\u00e4 hommaa varten ruvettiin jalostamaan sopivaa koirarotua. Lyhytraajainen ja pitk\u00e4vartaloinen koira juoksi rattaassa, joka oli yhteydess\u00e4 tulipes\u00e4n yll\u00e4 paistuvaan vartaaseen. N\u00e4in liha kypsyi tasaisesti jokaiselta puolelta.<\/p>\n

Ongelmitta ei kuitenkaan n\u00e4iden ty\u00f6koirien kanssa selvitty. Ne tiesiv\u00e4t, milloin oli ty\u00f6p\u00e4iv\u00e4 ja l\u00e4htiv\u00e4t usein omille teilleen ennen vuoronsa alkua. T\u00e4ll\u00f6in rattaita py\u00f6ritt\u00e4m\u00e4\u00e4n valjastettiin hanhia.<\/p>\n

Koirat my\u00f6s aistivat, milloin niiden normaali ty\u00f6aika loppui, joten jos p\u00e4iv\u00e4 vaikutti menev\u00e4n kovasti ylit\u00f6iden puolelle, hypp\u00e4siv\u00e4t ne oma-aloitteisesti rattaasta pois. Paistakoot ihmiset omat lihansa!<\/p>\n

Vaikka turnspit-koirat saivat olla vapaalla sunnuntaisin ja osallistua kirkonmenoihin omistajiensa jalkojen l\u00e4mmitt\u00e4jin\u00e4, pidettiin niit\u00e4 ennemminkin keitti\u00f6ty\u00f6v\u00e4linein\u00e4 kuin lemmikkein\u00e4.<\/p>\n

T\u00e4st\u00e4 syyst\u00e4 niiden m\u00e4\u00e4r\u00e4 alkoi laskea 1800-luvulla, kun vartaiden py\u00f6ritt\u00e4miseen keksittiin erillinen laite \u2013 rodusta tuli ihmisille tarpeeton. Seuraavan vuosisadan alussa turnspit oli jo h\u00e4vinnyt koirarotu.<\/p>\n

Salishinvillakoira<\/h2>\n
\"\"

Kuva: Paul Kane | Public Domain<\/a><\/p><\/div>\n

Pohjois-Amerikassa Salishin meren<\/a> ymp\u00e4rist\u00f6ss\u00e4 el\u00e4neill\u00e4 kansoilla ei ollut lampaita ja villien lumivuohien villan ker\u00e4\u00e4minen oli \u00e4\u00e4rimm\u00e4isen vaikeaa. Tekstiilej\u00e4 kuitenkin tarvittiin, joten ihmiset jalostivat tuohon tarpeeseen sopivan villakoiran.<\/p>\n

Salishinvillakoiraksi<\/a> kutsutulla rodulla oli valkea, pitk\u00e4 ja paksu karva, joka aina vuosittain alkukes\u00e4st\u00e4 kerittiin. 10\u201320 koiran laumat pidettiin visusti erossa muista koirista, jotta rotu pysyi puhtaana. Raa’alla lohella ruokitut villakoirat eliv\u00e4t eristettyin\u00e4 aidatuissa luolissa.<\/p>\n

”Villasta” tehtiin tietenkin vaatteita, mutta my\u00f6s kallisarvoisia vilttej\u00e4. Uskonnollisissa seremonioissakin k\u00e4ytettyj\u00e4 vilttej\u00e4 pidettiin l\u00e4hes samanarvoisina kuin orjia.<\/p>\n

Salishinvillakoiran p\u00e4iv\u00e4t rotuna l\u00e4htiv\u00e4t vetelem\u00e4\u00e4n viimeisi\u00e4\u00e4n 1820-luvulla, kun mantereen it\u00e4osissa jo parisataa vuotta kukoistanut turkiskauppa laajeni l\u00e4nsirannikolle. Salishin mereen laskevien suurten jokien varsille perustettiin muutama suuri turkiskauppapaikka, joiden my\u00f6t\u00e4 l\u00e4nteen saapui massatuotannolla koneellisesti tehtyj\u00e4 vilttej\u00e4.<\/p>\n

Yhden perinteisen viltin tekemiseen tarvittiin monen koiran karvat, ja koiralaumallisen ruokkiminen vaati yhteis\u00f6ilt\u00e4 paljon. Jos valmiin viltin sai ostettua vain muutamalla majavannahalla, niin valinta oli helppo. Lis\u00e4ksi vuosisadan puoliv\u00e4liin tultaessa saatavilla oli valmiiksi v\u00e4rj\u00e4tty\u00e4, lampaanvillasta tehty\u00e4 lankaa, eik\u00e4 salishinvillakoirien karvaa en\u00e4\u00e4 tarvittu.<\/p>\n

Kauppiaat toivat l\u00e4nnest\u00e4 my\u00f6s muita koiria, jotka risteytyiv\u00e4t salishinvillakoirien kanssa h\u00e4vitt\u00e4en rodun lopullisesti. Joitakin harvoja yksil\u00f6it\u00e4 kerrotaan el\u00e4neen syrj\u00e4isiss\u00e4 reservaateissa viel\u00e4 1900-luvun alussa, mutta rodun puhtaudesta ei tietenk\u00e4\u00e4n voida olla varmoja.<\/p>\n

Havaijinkoira<\/h2>\n
\"\"

Kuva: Louis Choris | Public Domain<\/a><\/p><\/div>\n

Ensimm\u00e4iset koirat saapuivat Havaijille yhdess\u00e4 polynesialaisten uudisasukkaiden kanssa jo ennen 1000-luvulle siirtymist\u00e4. Ne eliv\u00e4t vapaasti yhdess\u00e4 sikojen kanssa, mutta eiv\u00e4t koskaan villiintyneet \u2013 mahdollisesti siksi, ett\u00e4 ihmisten l\u00e4heisyydess\u00e4 riitti helppoa ruokaa.<\/p>\n

Havaijilla ei ollut isoja petoja eik\u00e4 muitakaan kookkaita maanis\u00e4kk\u00e4it\u00e4, ihmisten tuomia sikoja lukuunottamatta, joten koirille ei ollut tarvetta vahteina tai apuna mets\u00e4styksess\u00e4. Eiv\u00e4tk\u00e4 ne varsinaisesti olleet lemmikkej\u00e4. Mik\u00e4 siis oli havaijinkoiran teht\u00e4v\u00e4?<\/p>\n

Niin kamalalta kuin se kuulostaakin, niin t\u00e4m\u00e4 koirarotu oli lihakarjaa. Havaijilaisen uskonnon mukaan naiset eiv\u00e4t saaneet sy\u00f6d\u00e4 sianlihaa, koska sika oli Lono-jumalan ruumiillistuma ja se kantoi sis\u00e4ll\u00e4\u00e4n ainoastaan miehille suotuja voimia. Havaijinkoirat olivat siis varsinkin naisille kallisarvoisen proteiinin l\u00e4hde.<\/p>\n

Koiria ruokittiin paikallisen taaro-kasvin tyvimukuloista tehdyll\u00e4 sakealla nesteell\u00e4, sill\u00e4 tietenk\u00e4\u00e4n arvokasta sianlihaa ei tuhlattu koirien ruokasi. Taikinamaisen poi<\/em>-ruoan lipitt\u00e4minen lihotti koirista laiskanpulleita.<\/p>\n

Koirarotua ei tarkoituksella jalostettu mihink\u00e4\u00e4n suuntaan, mutta aikojen kuluessa niille kehittyi k\u00e4ytt\u00f6tarkoituksensa ja ruokavalionsa vuoksi tiettyj\u00e4 ominaispiirteit\u00e4. Havaijinkoira oli pullea, lyhytjalkainen, litte\u00e4kalloinen ja hidasliikkeinen. Kuuluisa tutkimusmatkailija James Cook<\/strong>, joka oli ensimm\u00e4inen Havaijisaarille seilannut eurooppalainen, kuvaili paikallisia koiria p\u00f6mpp\u00f6mahaisiksi.<\/p>\n

Havaijinkoiran tarina omana rotunaan tuli p\u00e4\u00e4t\u00f6kseen, kun sankoin joukoin saapuneet eurooppalaiset siirtolaiset toivat saarille muita koiria. Havaijinkoirat risteytyiv\u00e4t muiden rotujen kanssa, eik\u00e4 1900-luvulle tultaessa ollut j\u00e4ljell\u00e4 en\u00e4\u00e4 yht\u00e4\u00e4n puhdasta rodun edustajaa. H\u00e4vi\u00e4mist\u00e4 edesauttoi alkuper\u00e4isuskonnon kielt\u00e4minen, eiv\u00e4tk\u00e4 l\u00e4nsimaiset valtaajat my\u00f6sk\u00e4\u00e4n katsoneet hyv\u00e4ll\u00e4 koiranlihan sy\u00f6mist\u00e4.<\/p>\n

Ainoa varmaksi luokiteltu kuvallinen todiste havaijinkoirasta on saksalaisen maalarin ja tutkimusmatkailijan Louis Chorisin<\/strong> taiteilema piirros vuodelta 1816. Muuten se el\u00e4\u00e4 vain vanhoissa kertomuksissa.<\/p>\n

Lue my\u00f6s:<\/h3>\n