Oudoimmat
Kamala luonto – eläinten mysteeriset joukkokuolemat
Eläinten joukkokuolemat ovat yksi oudoimmista luonnossa tapahtuvista ilmiöistä. Miten on mahdollista, että jollakin paikalla kuolee kerralla suuri määrä saman lajin eläimiä?
Monesti kuolemiin löytyy nopeasti hyvin looginen selitys, kuten esimerkiksi elintilan saastuminen tai tuhoisa tauti, mutta joskus syy jää täydeksi mysteeriksi. Maailmanloppua tuskin tarvii pelätä, vaikka sitäkin näistä kamalista tapahtumista syytetään.
Joukkokuolemat ovat hämmentäneet myös tutkijoita vuosikymmenten ajan, eikä joihinkin mysteereihin ehkä koskaan saada vastausta.
Listafriikki alkoi perehtyä aiheeseen, kun viime viikolla uutisoitiin norsujen joukkokuolemasta Botswanassa. Minkälaisia muita kammottavia ja mystisiä tapauksia on vuosien saatossa sattunut?
Botswanan norsut
Botswanassa on toukokuusta 2020 asti (kirjoitushetkellä siis muutama kuukausi) kuollut oudolla tavalla yli 350 norsua. Osa eläimistä oli ennen menehtymistään kiertänyt päämäärättömästi kehää, mikä tutkijoiden mukaan viittaa neurologiseen häiriöön. Monet norsuista ovat löytyneet lampien ja järvien läheisyydestä, mikä puolestaan viittaisi saastuneeseen veteen. Kuivuudesta tai ruoan puutteesta nämä kuolemat eivät johdu.
Kuitenkaan yhdestäkään testatusta norsusta ei ole löytynyt merkkejä sellaisista taudeista, jotka voisivat olla syynä massiiviseen joukkokuolemaan. Aiemmin arveltiin myös salametsästäjien osuutta asiaan, sillä he ovat valitettavan tunnettuja siitä, että myrkyttävät eläimiä syanidilla ja keräävät ruhoista arvokkaat osat talteen. Kuitenkaan yhdeltäkään norsulta ei ole viety syöksyhampaita, eivätkä myrkkyseulatkaan ole paljastaneet mitään.
Outoa on myös se, että osa norsuista on kuollut hyvin äkillisesti; ne ovat kirjaimellisesti vain kaatuneet suoraan naamalleen. Toisaalta jotkut ovat, kuten jo aiemmin mainittua, kiertäneet jonkin aikaa pientä ympyrää.
Syytä mystiseen joukkokuolemaan yritetään etsiä kuumeisesti, sillä Botswanassa edelleen valloillaan olevasta tilanteesta puhutaan nyt luonnonsuojelukatastrofina, mutta sen pelätään voivan pahimmillaan olla yleinen terveysuhka.
Humboldtinkalmarit Kaliforniassa
Joulukuussa 2012 tuhansittain suurikokoisia Humboldtinkalmareita rantautui Kalifornian rannikolle, eikä se ollut ensimmäinen kerta. Kalmareiden rantautumisia ja joukkokuolemia on samoilla rannoilla jouduttu todistamaan ainakin vuosina 2005 ja 2002.
Näiden kalmareiden elämästä tiedetään hyvin vähän, sillä niiden tutkiminen lähes kilometrin syvyydessä ja pimeydessä on kovin hankalaa. Siksi myöskään niiden massiivisille ja itsetuhoisille rantautumisille ei ole keksitty järkeenkäypää syytä.
On epäilty, että uudelle alueelle uivat parvet hämmentyisivät ja eksyisivät vahingossa liian matalaan rantaveteen, sillä monet kuolleista kalmareista ovat olleet nuoria yksilöitä. Tuoreimpien arvelujen mukaan kalmarit ovat mahdollisesti altistuneet eräiden levien erittämälle neurotoksiinille, domoiinihapolle, joka huumaa ne, ja saa niiden aivot sekä suuntavaiston kirjaimellisesti sekaisin.
Levämyrkkyteoriassa on kuitenkin aukko, sillä kuolleilta eläimiltä otetuista näytteistä ei ole löytynyt kovinkaan suuria pitoisuuksia domoiinihappoa. Sillä saattaa olla osansa traagisissa rantautumisissa, mutta jos meressä olisi tavallista korkeampi myrkkypitoisuus, löytyisi rannalta myös muita eläimiä.
Valaiden rantautuminen
Valaiden joukkoitsemurhiksi kutsutuista tapauksista joutuu lukemaan aivan liian usein. Valaiden rantautuminen on niiden pelastajille ongelma, sillä vaikka miten suuri joukko ihmisiä olisi rannalla yrittämässä palauttaa niitä mereen, ei se useinkaan onnistu merinisäkkäiden valtavan koon ja suuren määrän vuoksi.
Alkuvuodesta 2009 yli 400 pallopäävalasta kuoli Australiassa, Tasmanian rantavesillä, ja samojen viikkojen kuluessa kymmenittäin pullokuonodelfiineitä koki saman kohtalon. Osa rantautuneista saatiin pelastettua, sillä kumpikaan laji ei ole niin massiivinen kuin jotkut sukulaisistaan.
Tutkijat eivät ole käytöksen syystä yksimielisiä, mutta syyllistä on etsitty muun muassa sairauksista, saalistajista sekä äärimmäisistä sääolosuhteista. Eniten kannatusta on saanut teoria, jonka mukaan valaat päätyvät rannoille navigointivirheiden vuoksi. Ne käyttävät suunnistamiseen kaikuluotausta ja onkin epäilty, että ihmisen toiminta merialueilla aiheuttaisi suunnistamista häiritseviä ääniä.
Mutta entäs historia, ja aika, kun ihminen ei tähän malliin hallinnut meriä?
Määrällisesti suurin rantautuminen tapahtui yli sata vuotta sitten, kun reilu tuhat valasta rantautui Uudelle-Seelannille kuuluvilla Chathamsaarilla. Myös fossiiliaineistoista on löydetty merkkejä valaiden joukkorantautumisista niinkin kauan aikaa kuin 9 miljoonaa vuotta sitten.
Kallionreunalta hypänneet lampaat
Vuonna 2005 joukko turkkilaisia paimenia joutui seuraamaan kauhun vallassa, kun heidän lampaansa, yksi toisensa jälkeen, juoksivat ja hyppäsivät kallionreunalta alas. Ensimmäiset yli neljäsataa eläintä kuolivat 15-metrisessä pudotuksessa, mutta loput 1100 selvisi hengissä, koska ne tippuivat jo menehtyneiden lampaiden muodostaman pehmeän kerroksen päälle.
Isku oli valtava itäisessä Vanin provinssissa sijaitsevalle kylälle, sillä jokaisella perheellä oli vähintään parisenkymmentä lammasta, jotka takasivat työpaikan ja elannon. Moni menetti mystisessä surmansyöksyssä kaiken.
Lampaat ovat hyvin arkoja eläimiä ja ne elävät tiiviissä laumoissa, joten syynä reunalta hyppäämiselle on pidetty voimakasta tarvetta seurata muiden esimerkkiä. Yksi lammas on saattanut tippua kallionreunalta vahingossa, mikä sai aikaan itsetuhoisen ketjureaktion.
Kallionreunalta hypänneet lehmät
Lampaiden hyppääminen kuolemaan voi selittyä yksinkertaisesti vain sillä, että ne seuraavat sokeina toisiaan. Mutta vuonna 2009 joukko lehmiä hämmästytti karjanomistajaa, poliisia ja tutkijoita Sveitsissä, kun ne hyppäsivät satojen metrien pudotukseen vuoren reunamalta.
Yleensä Alpeilla laiduntavat lehmät ovat tottuneet ympäristöönsä ja osaavat varoa vuorten reunoja, joten syy joukkokuolemaan on täysi mysteeri. Alueella oli tuolloin ollut rajuja ukkosia, joiden epäiltiin säikäyttäneen lehmäparat, mutta toisaalta ne ovat kaikki kesät ulkosalla, joten myrskyt eivät olleet mikään uusi kokemus.
Kaikkein kummallisinta asiassa oli se, että kyseiset 28 lehmää eivät tehneet loikkaa kerralla, vaan koko kauheus tapahtui vähitellen kolmen päivän aikana. Kaikki eläimet olivat kuitenkin hypänneet täysin samaan kohtaan.
Kymmeniätuhansia kaloja ja myös lokkeja
Eriejärven Kanadan puolisella rannalla herättiin eräänä kesäkuisena aamuna vuonna 2012 kammottavaan hajuun. Lähde löytyi hyvin nopeasti, sillä kymmeniätuhansia erilaisia kaloja makasi kuolleena rantahietikolla. Kalojen joukossa oli myös suuri määrä kuolleita lokkeja.
Ensimmäiseksi huolenaiheeksi nousi tietenkin se, onko järveen päässyt jotain myrkkyä, joka saattaisi olla myös ihmiselle vaarallinen. Testien mukaan vedestä ei kuitenkaan löytynyt mitään normaalista poikkeavaa.
Aina silloin tällöin järvessä tapahtuu luonnollinen ilmiö nimeltään inversio, jossa viileä ja vähähappinen vesi nousee pintaan. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, voivat kalat tuolloin tukehtua hapenpuutteeseen. Eriejärven massiivisen kalojen joukkokuoleman arveltiin johtuvan juuri inversiosta, joskin raatojen määrä oli moninkertainen mihinkään aiempaan verrattuna. Mutta tutkijoiden mukaan säässä ei ollut tapahtunut mitään sellaista, joka olisi saanut ilmiön aikaan.
Inversio ei myöskään lainkaan selitä sitä, miksi lokit olivat kohdanneet saman kohtalon.
Rupikonnien joukkoräjähdys
Hampurissa, Saksassa, nähtiin keväällä 2005 brutaali joukkokuolema, kun tuhannet rupikonnat paisuivat paisumistaan ja lopulta räjähtivät väkivaltaisesti paloiksi.
Konnien sisäelimet lensivät jopa metrin päähän jättäen paikalle apokalyptistä verilöylyä muistuttavan näyn. Syyksi epäiltiin aluksi jonkinlaista infektiota tai myrkytystä, mutta kummastakaan vaihtoehdosta ei löytynyt merkkejä; ei vedestä, eikä rupikonnien riekaleista.
Lopulta syyllinen kuitenkin paljastui, ainakin yhden tutkijaryhmän mukaan: Paisumisen ja räjähtämisen olivat aiheuttaneet konnia nokkineet varikset. Ne olivat viisaina lintuina oppineet nokkaisemaan reiän rupikonnan vartaloon ja nappaamaan elävältä konnalta sen maksan.
Sisäelimen riistäminen sai konnissa aikaan pullistumisen, joka on niiden luonnollinen puolustusreaktio. Mutta koska rupikonnan vartalossa oli variksen nokan kokoinen reikä, halkesivat verisuonet, keuhkot ja muut sisäelimet rajoittamattoman paisumisen seurauksena. Kamalinta on se, että räjähtäminen ei tapahtunut hetkessä, vaan maksaton konna saattoi sinnitellä useita minuutteja ennen karmeaa loppuaan.
Jos varikset tosiaan ovat rupikonnien joukkoräjähdyksen takana, niin mysteerinä säilyy se, miksi linnut käyttäytyvät sillä tavalla. Onko maksan nokkaiseminen irti monelta rupikonnalta helpompaa ja palkitsevampaa kuin yhden kokonaisen konnan jakaminen vaikka muutaman kaverin kanssa?