Oudoimmat

10 hullua asiaa, joita ihmiset tekevät unissaan

Julkaistu

Useimmille meistä nukkuminen on vuorokauden rauhallisin hetki. Toisin on niillä, jotka joutuvat joka ilta miettimään, että mitähän tänä yönä tulee touhuttua unissaan.

Parasomniat ovat unihäiriöitä, joissa henkilö liikkuu ja/tai käyttäytyy epänormaalisti. Tunnetuimmat parasomniat, unissakävely ja unissapuhuminen, tapahtuvat pääosin syvän unen vaiheessa, jolloin ihmistä voi olla hyvin vaikea saada hereille. Unissakävelijällä on usein silmät auki, mutta niissä on lasittunut katse. Hän voi myös touhuta muutakin kuin kävellä, eikä hän yleensä itse muista tapahtuneesta mitään.

Listafriikki keräsi hauskoja ja vähemmän hauskoja tilanteita, joihin ihmiset ovat päätyneet unissaan. Kuulisimme myös mielellämme minkälaisia yöllisiä uniseikkailuja lukijoillamme on ollut 😄

Yöllinen happihyppely

Unissakävelystä ”kärsii” noin prosentti ihmisistä. Sillä tarkoitetaan niitä, jotka lähtevät liikkeelle useammin kuin kaksi kertaa kuukaudessa. Unissakävelijän herättäminen ei yleisestä uskomuksesta huolimatta ole vaarallista, mutta voi säikäyttää unesta virkoavan kulkijan. 

Kotona seikkailu ei yleensä ole vakavaa (todistan myöhemmissä kohdissa tämän toteamukseni vääräksi), mutta kun ulko-oven avaa, edessä onkin jos jonkinlaista uhkaa.

Vuonna 2015 coloradolainen 19-vuotias Taylor Gammel heräsi yhtenä lokakuisena aamuna seisoessaan tienposkessa sukkasillaan ja verkkarit ja T-paita päällään. Hänen vanhempansa olivat jo ehtineet ilmoittaa tyttärensä kadonneeksi, mutta onneksi mitään pahempaa ei ollut ehtinyt tapahtua. Gammelin makuuhuoneen oveen oli asennettu hälytin toistuvien unissakävelyjen vuoksi, mutta jotenkin hän oli onnistunut ohittamaan sen.

Advertisement

Herätessään Gammel oli 15 kilometrin päässä kotoaan ja tunnisti edessään näkyvän elokuvateatterin. Paikallisen poliisin mukaan on epätodennäköistä, että Gammel olisi kulkenut osan matkasta bussilla, koska hänellä ei ollut mitään omaisuutta mukana. Luonnollisesti nuori nainen ei osannut kertoa yön tapahtumista yhtään mitään.

Kuka on taas tyhjännyt jääkaapin?

Unenaikaisesta syömishäiriöstä, SRED:stä, kärsivillä on yleensä täysin terve suhtautuminen ruokaan. Silloin kun he ovat valveilla. Mutta kun syvän unen vaihe koittaa, siirtyvät he jääkaapille ja syövät kaikkea mahdollista (tai kaiken). Hyvin mieluista mässäiltävää ovat kaikki sokeripitoinen, maapähkinävoista siirappiin, eikä syöjällä ole yöllisestä ahmimistuokiosta mitään muistikuvaa. Monesti ainut merkki unenaikaisesta syömisestä on tyhjentynyt jääkaappi.

Joskus SRED:stä kärsivät voivat jopa alkaa kokkaamaan, mikä tietysti johtaa erilaisiin vaaratilanteisiin muun muassa veitsien ja kuuman keittolevyn kanssa. On havaittu, että vaikka unissakävelijät pystyvät uskomattomiin suorituksiin, eivät heidän valmistamansa ateriat aina ole kovin järkeviä. Jos perheessä on SRED:stä kärsivä henkilö, niin kannattaa tarkistaa hänen yöllä tekemänsä lasagne yllätysaineosien varalta.

Unenaikaisesta syömisestä kärsivät voivat myös syödä ja juoda kaikkea muutakin kuin ravinnoksi sopivaa, muun muassa tupankantumppeja, raakaa pekonia tai puhdistusaineita.

Kadonnut timanttisormus

Syyskuussa 2019 kalifornialainen Jenna Evans oli junassa kihlattunsa Bob Howellin kanssa. Pariskunta oli joutunut uhkaavaan tilanteeseen pahisten kanssa ja Howell totesi, että Evansin on parasta niellä arvokas kihlasormuksensa suojellakseen sitä. Niinpä nainen otti 2.4 karaatin timanttisormuksensa sormestaan ja nielaisi korun vesilasillisen avustamana.

Ja sitten Evans heräsi.

Hänen unensa olivat aina olleet hyvin todentuntuisia ja jännittäviä, eikä James Bond -tyyppinen seikkailu junassa ollut tavallista ihmeellisempi. Säpsähdettyään hereille Evans oli olettanut, että myös sormuksen nieleminen oli unta ja laittoi uudelleen silmät kiinni. 

Advertisement

Seuraavana aamuna herätessään hän huomasi kauhukseen sormuksensa olevan poissa. Nopean googlailun, panikoinnin ja muutaman kyyneleen jälkeen Evansille selvisi, ettei tapahtunut ollut täysin ennennäkemätöntä, harvinaista toki, ja niinpä nainen suuntasi ensiapuun. Vaati hieman vakuuttelua, että sairaalan henkilökunta uskoi hullun tarinan, mutta lopulta röntgenkuvat paljastivat sormuksen sijainnin. Lääkäreiden mukaan oli turvallisinta poistaa sormus tähystyksellä eikä antaa sen kulkea läpi suoliston ja tulla ulos luonnollista kautta.  

Kihlasormus oli jo matkannut mahalaukusta ohutsuoleen, mutta lääkärit onnistuivat nappaamaan sen pois, ja Evans sai sormuksen takaisin sormeensa.

Suurin osa tämän listan unihäiriöistä tapahtuu syvän unen vaiheessa, mutta Evansin kokema sormuksen nieleminen kuuluu behavioraaliseen REM-unihäiriöön, RBD:hen. Normaalisti REM-unen eli vilkeunen aikana kaikki lihakset ovat rentoina, vain silmät ja hengityksestä vastaavat lihakset liikkuvat. RBD:ssä ihminen alkaa kuitenkin toimimaan unensa mukaisesti ja voi esimerkiksi heilauttaa nyrkkiään, jos sattuu näkemään unta tappelusta.

Yöunet nostokurjen päällä

Kesäkuun 25. päivänä vuonna 2005 eteläisen Lontoon poliisi sain puoli kahden aikaan yöllä hätääntyneen puhelinsoiton. Dulwichin kaupunginosasta soittanut huolestunut kansalainen ilmoitti, että 40 metriä korkean nostokurjen päällä makaa nainen.

Poliisi ja palomiehet saapuivat rakennustyömaalle valmistautuneena siihen, että kiipeilijällä on mahdollisesti itsetuhoisia ajatuksia. Pelastusoperaatioon lähtenyt palomies ryömi nosturin puomia pitkin kohteen luo ja huomasi tämän olevan teini-ikäinen tyttö, täydessä unessa. 

Herättely piti tehdä varovasti, ettei tyttö säikähdä ja tipu. Lopulta parin tunnin operaation jälkeen uhkarohkea nukkuja saatiin alas saksilavan avulla. Nimettömänä pysynyt teini vietiin varotoimena sairaalaan tutkimuksiin, mutta hän pääsi saman tien kotiin.

Advertisement

Tytöllä ei ollut tapauksesta mitään muistikuvia, mutta ennenkin unissaan kävelleenä hän arveli niin käyneen nytkin. Koskaan aiemmin hän ei toki ollut kiivennyt kymmenien metrien korkeuteen, ryöminyt nostokurjen puomia ja jatkanut rauhassa uniaan.

Miltä tuntuu herätä keskelle painajaista?

Floridalainen James Currens heräsi eräänä marraskuisena yönä vuonna 1998 kirjaimellisesti keskelle pahinta painajaistaan. 77-vuotias eläkeläinen oli havahtunut unestaan seistessään syvällä vedessä, jalat painuneena ja juuttuneena mutaisen lammen pohjaan. 

Pelottavinta tilanteessa oli se, että lammessa uiskenteli alligaattoreita. Matelijat olivat enimmillään metrin mittaisia, mutta silti oikein tehokkaita vahingoittamaan ihmistä. Ennen asunnostaan lähtemistä Currens oli unissaan napannut kävelykeppinsä mukaan, onneksi niin, koska sillä hän sai hätisteltyä alligaattoreita kauemmas samalla huutaen naapureita apuun. 

Poliisi tuli kiireen vilkkaa paikalle ja hätyytti alligaattorit kauemmas valonheittimien avulla. Currens selvisi kauhujen unissakävelystä vain pienillä haavoilla, vaikkakin syvästi järkyttyneenä.

Nolot unitekstarit

Vaikka unissaan puhuminen, käveleminen ja syöminen ovat tieteellisesti tunnustettuja ongelmia, ei tekstiviestin lähettäminen nukkuessa ole vielä päässyt virallisten häiriöiden listalle. Ehkä pian pääsee.

Monet nukkuvat puhelin yöpöydällä tai jopa sängyllä vieressä. Uniasiantuntijoiden mukaan puhelimen ääni herättää nukkuvan hetkellisesti ja tämä voi kirjoittaa viestin, josta ei aamulla muista yhtään mitään. Monesti viesti on täynnä kirjoitusvirheitä tai silkkaa siansaksaa, mutta joskus niissä voi olla ”järkevää” tekstiä.

Esimerkiksi 31-vuotias Casey Vandeventer oli lähettänyt ystävälleen viestinä hiljattain menehtyneen isänsä nimen. Yhtä harmittomasti ei sujunut Alex Thielenin viestittely, sillä hän oli kuukausien hiljaisuuden jälkeen vaihtanut entisen poikaystävänsä kanssa muutaman tekstarin juuri ennen nukkumaanmenoa. Aamulla herätessään hän yllättyi, kun keskustelu olikin jatkunut ja hän oli jopa ehdottanut tapaamista. Ainakin päivänvalossa ja järjellä ajateltuna se ei Thielenin mielestä ollut hyvä idea, joten katumus oli suuri.

Advertisement

Taas yksi hyvä syy siihen, miksi kännykkä kannattaa jättää makuuhuoneen ulkopuolelle ja hankkia ennemmin perinteinen herätyskello.

Nukkuvat tappajat

Mikä on pahinta, mitä ihminen voi tehdä? Tietenkin murhata jonkun toisen. Uni ei ole poikkeus; tiedetään tapauksia, joissa murhaaja on ollut surmatyön aikana täydessä unessa. Miten se todistetaan? Sepäs onkin ongelma, eikä puolustuksen väite höyhensaarilla olosta yleensä vapauta murhasyytteestä. Mutta…

Yksi kuuluisimpia tapauksia on kanadalaisen Kenneth Parksin tarina. Vuonna 1987 hän ajoi kotoaan 20 kilometrin päässä asuvien appivanhempiensa luo, puukotti ja hakkasi anoppinsa rengasraudalla hengiltä ja yritti kuristaa appiukkonsa. Väkivaltaisuuksien jälkeen Parks nousi autoonsa, heräsi kesken ajon ja kurvasi lähimmälle poliisiasemalle tunnustamaan. 

Parksin syyllisyyden puolesta puhuivat hänen taloudelliset ongelmansa ja pahaksi äitynyt peliriippuvuus. Syyttömyydestä (tai tiedostamattomuudesta ja tahattomuudesta) taas suuri katumus, motiivin puuttuminen, stressi, pitkäaikainen unettomuus ja taipumus unissakävelyyn.

Miehen kädet olivat pahoilla viiltohaavoilla, koska hän oli anoppiaan puukottaessaan osunut useasti itseensä. Laajoissa unitutkimuksissa Parksin aivosähkökäyrä osoitti hyvin epänormaalia aktiivisuutta syvän unen vaiheessa, joten asiantuntijat todistivat oikeudessa olevan täysin mahdollista, että mies on ollut unessa murhan aikaan. Lukuisissa kuulusteluissa Parks pysyi erittäin johdonmukaisena, eikä kertomus yön tapahtumista muuttunut, vaikka kuulustelijat yrittivät häntä johdatella.

Nämä kaikki faktat johtivat vuoden 1992 oikeudenkäynnissä siihen, että valamiehistö vapautti Parksin murhasyytteestä. 

Advertisement

Uniseksi

Miehillä on kahdeksan tunnin unien aikana noin 5 erektiota, joista jokainen kestää keskimäärin 25 minuuttia. Se on ihan normaalia.

Normaalia ei kuitenkaan ole sexsomnia eli uniseksi. Tämä erittäin harvinainen unen häiriö saa ihmiset suorittamaan seksuaalisia tekoja itsekseen tai jollekin muulle. Sekä miehillä että naisilla on tavattu sexsomniaa, mutta miehillä se on yleisempää. 

Sexsomnia voi johtaa kiusallisiin tilanteisiin, erityisesti silloin jos aktin toinen osapuoli ei ole myöntyväinen. Suomessakin on ollut oikeudenkäyntejä, joissa raiskauksesta syytetty on vedonnut unen häiriöön. Keväällä 2019 saatiin ennakkotapaus, kun korkein oikeus vapautti miehen raiskaussyytteistä. Hän oli kesällä 2014 työntänyt sormensa nukkuvan naisen emättimeen, mutta ei ollut ymmärtänyt lainkaan mistä on kyse, kun oli vihdoin havahtunut naisen huutoon. 

Oikeudessa syytetyn avopuoliso kertoi, että mies kävelee paljon unissaan ja on tehnyt hänellekin toistuvasti seksuaalisia tekoja unen aikana. Avopuolison todistuksen ja asiantuntijalausuntojen myötä miehen todettiin olleen unessa ja täten syytön rikokseen.

Yhdysvalloissa sexsomnia-oikeudenkäynteihin törmää useamminkin, se on houkutteleva puolustus. Harvoin syytteistä kuitenkaan luovutaan, sillä unihäiriötä on vaikea todistaa.

Aataminasussa hotellin respaan

Ja jotta unissakävelijöiden elämä ei olisi liian yksinkertaista, niin yllättävän usein nukkuja lähtee liikkeelle ilman rihman kiertämää. Kotona se ei niin haittaa, mutta esimerkiksi hotellissa yöpyessä se voi olla melko kiusallista. 

Se on itseasiassa niin yleistä, että hotelliketju Travelodge on vuodesta 2007 asti ohjeistanut työntekijöitään miten toimia, kun alaston unissakävelijä tulee tiskille kyselemään vaikkapa päivän sanomalehteä. Vastaanotoissa pidetään tahattomia nakuilijoita varten pyyhkeitä, joilla kriittisimmät kohdat saadaan peittoon.

Advertisement

Jotkut hotellivieraat eivät kuitenkaan tyydy vaeltamaan vain neljän seinän sisällä. Manchesterissa todistettiin vuonna 2016 tilannetta, jossa alasti ollut mies yritti viittoilla itselleen taksia. Poliisit hälytettiin luonnollisesti paikalle, koska miehen ajateltiin pelleilevän. Hän oli kuitenkin syvässä unessa, joten poliisit herättivät hänet varovasti ja antoivat omia takkejaan suojaksi. Ei sillä etteivätkö sukukalleudet olisi olleet jo koko tienoon nähtävillä. 

Hämmentynyt mies saateltiin poliisin toimesta takaisin hotelliinsa, ja onneksi hän lopuksi suhtautui asiaan ainoalla mahdollisella tavalla, huumorilla.

Unissa-ajaminen

Jos unissaan voi kävellä, syödä ja harrastaa seksiä, niin miksi ei voisi ajaa autolla? Unissaan ajamisen yleisyyttä tai sen aiheuttamien onnettomuuksien yleisyyttä on kuitenkin hankala arvioida.

Kuulostaa vaaralliselta, ja sitä se onkin. Vaikka unissakävelijä osaa ajaa autolla, ei se tarkoita sitä, että hän pystyisi samalla lailla havainnoimaan ympäristöä kuin hereillä oleva. Hän toimii kuin automaattiohjauksella.

Eräänä helmikuisena iltana vuonna 2008 liverpoolilainen Becky Mason oli nauttinut ystävänsä kanssa useamman lasin viiniä ja nukahtanut sen jälkeen sohvalle. Vähän ennen kymmentä illalla hän oli tietämättään noussut ja lähtenyt ajamaan kohti työpaikkaansa, 8 kilometrin päässä sijaitsevaa työvoimatoimistoa. Toimistolla vastassa ollut, kummastunut vartija oli ilmoittanut pyjamaan pukeutuneelle Masonille, että hänen maanantainen työvuoronsa alkaa vasta 36 tunnin kuluttua. Nainen oli lähtenyt ajamaan takaisin kotiin ja törmäsi autollaan lyhtypylvääseen. Mason selvisi loukkaantumatta, mutta hänen verensä alkoholipitoisuus oli kolme kertaa yli sallitun rajan.

Mason ei muistanut mitään ennen kolaroidusta autosta nousemista. Hänelle myös selvisi vasta tapauksen jälkeen, että kävelee usein unissaan. Humalassa ajamisesta nostettiin tietenkin syyte, mutta asiantuntijoiden ja työpaikan vartijan todistusten perusteella tuomari julisti Masonin syyttömäksi. Hän oli todennäköisesti ajanut pylvästä päin, koska oli ollut siirtymässä syvempään unen vaiheeseen. 

Advertisement

Tapauksen jälkeen Mason on antanut autonsa avaimet aina yöksi turvaan kämppikselleen.

Lue myös:

Suosituimmat

Exit mobile version