Oudoimmat
10 kuuluisaa kirousta, joihin on uskottu jopa jo vuosisatojen ajan
Moni pitää kirouksia vain taikauskoisena hölynpölynä, mutta toisille ne ovat totisinta totta. Listafriikki esittelee nyt 10 kirousta, joihin ihmiset ovat uskoneet jopa vuosisatojen ajan.
Ovatko kiroukset vain mielikuvituksen tuotetta ja epäonnista sattumaa vai voiko niissä olla jotain perää? Siihen ei nyt saada vastausta; me kerromme vain mitä on tapahtunut – jokainen tehköön sitten oman päätelmänsä.
Näiden kirousten parissa mennään urheilusta teatteriin ja timanteista tulivuorten jumalattariin. Uskotko sinä, että jokin asia voi olla kirottu?
Urheilumaailman kuuluisin kirous: Billy Goat ja Chicago Cubs
Kun listan aiheena on kuuluisat kiroukset, on mukana oltava urheilua, sillä missä muualla muka puhutaan yhtä paljon kirouksista!? Kirousta on helppo syyttää, jos oma joukkue ei menesty. Eikä se ole vain sanahelinää, vaan toiset uskovat vakaasti siihen, että joku yliluonnollinen loitsu on menestyksen esteenä.
Tämä oli tilanne baseball-seura Chicago Cubsin fanien keskuudessa yli 70 vuoden ajan. Kaikki sai alkunsa vuonna 1945, kun William ”Billy Goat” Sianis toi lemmikkivuohensa Murphyn Wrigley Field -stadionille seuraamaan World Series -loppuottelusarjan neljättä peliä Cubsin ja Detroit Tigersin välillä.
Billy ja Murphy tekivät kunniakierroksen kentällä ennen pelin alkua ja suuntasivat sitten istumapaikoilleen seuraamaan jännittävää ottelua – Billy oli ostanut liput kummallekin. Muut katsojat kuitenkin valittivat Murphyn pahasta hajusta, joten seuran omistaja Philip Knight Wrigley heitti kaksikon ulos kesken pelin.
Billy Sianis tulistui vuohensa solvaamisesta ja langetti joukkueen ylle kirouksen. Sen mukaan Cubs ei tulisi enää koskaan etenemään finaalisarjaan eikä siten voittaisi ikinä mestaruutta. Cubsin edellinen mestaruus oli vuodelta 1908.
Tigers vei vuoden 1945 World Seriesin nimiinsä. Sen jälkeen Cubs tuli surullisen kuuluisaksi hyvin sujuneista kausistaan, jotka erikoisilla ja jopa epäonnisilla tavoilla kuivuivat ratkaisuhetkillä kasaan. Muutamaan otteeseen Cubs oli erittäin lähellä edetä finaalisarjaan, mutta joukkue ei vain pystynyt säilyttämään johtoaan.
Nekin, jotka eivät olleet Cubs-faneja, alkoivat vuosikymmenien mittaan tuntea sympatiaa kirouksesta kärsivää joukkuetta kohtaan. Sianisin langettamaa kirousta yritettiin moneen otteeseen murtaa, esimerkiksi tuomalla teurastettuja vuohia stadionin ulkopuolelle, pyytämällä eri uskontokuntien pastoreita rukoilemaan stadionilla joukkueen puolesta ja onpa eräs ortodoksipappi käynyt pirskottamassa vihkivettä Cubsin vaihtopenkille. Mikään ei kuitenkaan toiminut – kirous oli ja pysyi. Seura kutsui myös moneen otteeseen vuonna 1970 kuolleen Billy Sianisin sukulaisia katsomaan otteluita; tämän veljenpoika kävi usein peleissä ja otti aina vuohen mukaansa.
Mutta sitten vihdoin tuli vuosi 2016. Cubsin edellisestä mestaruudesta oli tuolloin kulunut 108 vuotta ja viimeisestä World Series -finaalisarjasta oli kulunut 71 vuotta. Lokakuun 22. päivänä Cubs varmisti paikkansa World Seriesiin.
Se oli Billy Sianisin kuoleman vuosipäivä.
Cubs voitti mestaruuden – kirous murrettu!
Lue myös: Urheilu – Top 10 maailman kalleimmat keräilyesineet
Hope-timantin kirous
Hopen timantti on yksi maailman tunnetuimpia jalokivä. Tuo syvän sininen, 45,5 karaatin timantti löydettiin 1600-luvulla Intiasta, josta sen osti mustan pörssin kautta ranskalainen Jean Babtiste Tavernier. Pimeä kauppa ja salakuljetus olivat kuitenkin turhia, sillä sininen on kuoleman jumalan Yaman väri ja intialaiset pitävät sinisiä timantteja kirottuina. Toisen tarinan mukaan Tavernier varasti sinisen timantin Sita-jumalattaren patsaasta, mikä olisi aiheuttanut kirouksen.
Oli miten oli, Hope-timantti, jonka nimi tarkoittaa ”toivoa”, on tuonut omistajilleen pelkkää epäonnea, surua ja tuskaa. Tai näin ainakin legenda kertoo.
Tavernier myi suuren sinisen timantin Ranskan kuningashuoneelle, ja sen kuuluisin omistaja on varmasti kuningas Ludvig XVI yhdessä vaimonsa Marie Antoinetten kanssa. Pariskunta päätyi giljotiiniin vuonna 1793. Tuon jälkeen timantti kiersi ympäri Eurooppaa ja 1900-luvun alkuun mennessä se oli päätynyt kultaseppä Pierre Cartierin haltuun. Hänellä oli suuria vaikeuksia saada arvokas timantti myytyä, joten hän kehitti sen ympärille mystisen tarinan kirouksesta, joka kohtaisi jokaisen korua kantaneen. Siinä Cartier oli oikeassa, että pelottava historia herätti kiinnostusta. Hän sai sen myytyä Evalyn Walsh McLeanille, varakkaalle yhdysvaltalaiselle perijättärelle, joka oli lumoutunut sinisestä timantista ja sen vaarallisesta kirouksesta. McLean oli aiemmin kertonut Cartierille, että jostain syystä hänen käsissään kaikki huonoa onnea tuottavat esineet muuttuivatkin onnenkaluiksi. Kaupat oli helppo tehdä.
Jos Hope-timantin pahamaineisuus oli siihen asti keksittyä, niin Evalyn McLeanille siitä todella tuli kirous. Hänen ensimmäinen poikansa Vinson kuoli auto-onnettomuudessa vain 9-vuotiaana ja hänen tyttärensä riisti oman henkensä 25 vuoden iässä. Näiden menetysten päälle McLeanin aviomies Edward lähti toisen naisen matkaan, todettiin myöhemmin – ajankuvaan mukaan epäkorrektilla tavalla ilmaistuna – ”hulluksi” ja suljettiin mielisairaalaan vuoden 1941 kuolemaansa saakka. Evalyn menehtyi pian Edwardin jälkeen ja heidän lapsenlapsensa myivät Hope-timantin jalokivikauppias Harry Winstonille maksaakseen vararikkoon ajautuneen perheen suuret velat.
Winston lahjoitti Hope-timantin vuonna 1958 Smithsonian-instituutille, jonka luonnontieteellisessä museossa se on nytkin nähtävillä. Ainakaan vielä pahamaineinen timantti ei ole ulottanut kirouksensa lonkeroita museoon. Lukuun ottamatta postinkantajaa, joka toimitti timantin Winstonilta museolla. Hänen vaimonsa ja koiransa kuolivat pian työkeikan jälkeen ja hänen kotinsa tuhoutui tulipalossa.
Tippecanoen kirous
Tippecanoen kirous on Yhdysvaltain presidentteihin kohdistunut, niin sanottu kahdenkymmenen vuoden kirous. Se sai alkunsa vuonna 1840, kun presidenttiehdokas William Henry Harrison voitti vaalit käytettyään sloganinaan ”Tippecanoe and Tyler Too”.
Voitokas iskulause viittasi vuonna 1811 käytyyn Tippecanoen taisteluun shawnee-heimon ja liittovaltion joukkojen välillä. Tuolloin Indianan territorion kuvernöörinä toimineen Harrisonin johtama armeija päihitti heimopäällikkö Tecumsehin joukot, mikä teki Harrisonista kuuluisan ja varsin arvostetun sotasankarin.
Legendan mukaan Tecumseh langetti yliluonnollisia kykyjä omaavan veljensä Teskwatawan avulla kirouksen Harrisonille ja samalla myöhemmille presidenteille.
Tämä kuuluisa kirous ei kuitenkaan koskettanut jokaista presidenttiä, vaan vain niitä, jotka valittiin virkaan tasakymmenvuosina kahdenkymmenen vuoden välein.
Harrison siis valittiin presidentiksi vuonna 1840 ja pian virkaanastujaisten jälkeen hän kuoli keuhkokuumeeseen.
Abraham Lincoln voitti presidentinvaalit vuonna 1860 ja hänet murhattiin toisen kautensa alussa.
James A. Garfield valittiin virkaan vuonna 1880 ja hänet murhattiin jo ensimmäisenä presidenttivuotenaan.
William McKinley valittiin toiselle presidenttikaudelle vuonna 1900 ja hänet ammuttiin seuraavan vuoden syyskuussa.
Warren G. Harding kuoli presidenttikautensa aikana sydänkohtaukseen tultuaan valituksi vuonna 1920.
Franklin D. Roosevelt kuoli aivoverenvuotoon historiallisella neljännellä presidenttikaudellaan. Vuonna 1940 hänet oli valittu presidentiksi kolmannen kerran.
John F. Kennedy valittiin presidentiksi vuonna 1960. Hänet salamurhattiin marraskuussa 1963.
Olikohan Ronald Reagan yhtään peloissaan, kun hänet valittiin Yhdysvaltain presidentiksi vuonna 1980? Jos puntti tutisi, niin ihan syystä, sillä vain kolme kuukautta virkaanastujaisten jälkeen Reagan yritettiin murhata. John Hinckley onnistui ampumaan Reagania käsivarteen ja rintakehään sillä seurauksella, että presidentin keuhko puhkesi. Reagan kuitenkin toipui kuntoon ja uskomuksen mukaan rikkoi siinä samalla 140 vuotta kestäneen ja seitsemän presidentin hengen vaatineen Tippecanoen kirouksen. Vuonna 2000 presidentiksi valittu George W. Bush selvisi myös virkakausistaan hengissä; miten käy Joe Bidenin?
Hämähäkkimiehen kirous
Teräsmiehen kirous saattaa olla tuttu: Moni Teräsmiestä valkokankaalla näytellyt on joko kuollut nuorena tai kohdannut suuria vastoinkäymisiä elämässään. Tuorein Teräsmies Henry Cavill vaikuttaa ainakin vielä välttäneen elokuvasarjan kirouksen. Mutta toiseen supersankariin, nimittäin Hämähäkkimieheen, liittyy myös kirous. Siirrytään Hollywoodista Broadwayn teatterilavoille.
Spider-Man: Turn Off The Dark -musikaalin ennakkonäytökset alkoivat marraskuussa 2010, mutta lukuisten onnettomuuksien ja muiden hankaluuksien vuoksi virallista ensi-iltaa jouduttiin lykkäämään useaan otteeseen ja se saatiin järjestettyä vasta kesäkuussa 2011.
Kaikki alkoi harjoituksista, kun eräs näyttelijöistä mursi jalkansa ja sai aivotärähdyksen katapultin mentyä epäkuntoon. Pian sen jälkeen stuntmies mursi molemmat ranteensa. Ensimmäisessä ennakkonäytöksessä yksi pääosan esittäjistä sai aivotärähdyksen, kun raskas köysi kolahti hänen päähänsä, minkä jälkeen kyseinen näyttelijä jätti tuotannon. Hänet korvannut näyttelijä joutui astumaan sivuun vain kahden viikon kuluttua satutettuaan niskansa taistelukohtauksessa.
Tällaisia ”pienempiä” vammoja sattui paljon, mutta vakavimmin loukkaantui stuntmies Christopher Tierney, jonka turvaköysi katkesi yleisön edessä kesken esityksen ja hän tippui 10 metristä orkesterimonttuun (yllä oleva video). Tierney sai murtumia pääkalloon, lapaluuhun ja kyynärpäähän, minkä lisäksi häneltä murtui neljä kylkiluuta ja kolme selkänikamaa. Viimeinen loukkaantunut oli tanssija, jonka jalka ruhjoutui jäätyään jumiin lavan laitteistoon elokuussa 2013.
Media ja yleisö olivat yhtä mieltä siitä, että Spider-Man oli kirottu ja kaikki vain odottivat, milloin joku esiintyjistä menettää henkensä. No, onneksi kukaan ei kuollut, ellei mukaan lasketa alkuperäistä tuottajaa, 52-vuotiasta Tony Adamsia, joka menehtyi aivoinfarktiin vuonna 2005, kun tuotantotiimi oli vasta saanut nimet sopimuspapereihin. Taikauskoiset näkevät Adamsin kuoleman langettaneen kirouksen musikaalin ylle.
Marraskuussa 2013 tuotantoyhtiö ilmoitti, että show lopetetaan seuraavan vuoden alussa heikon lipunmyynnin ja vakuutusongelmien vuoksi; tuotannolle ei enää myönnetty tapaturmavakuutusta. Kirous tai ei, niin vakuutusyhtiöiden päätös on ymmärrettävä!
Surullisen kuuluisa kirous: 27-vuotiaana kuolleiden kerho
Kuva: Psychology Forever | CC BY-SA 4.0 (kuvaa rajattu)
Kun listataan 10 kuuluisaa kirousta, kuuluu mukaan ehdottomasti viihdemaailman tunnetuin – eli 27 ikävuoden – kirous.
Kun rocktähti täyttää 27 vuotta, on hänen ehkä syytä hidastaa vauhtia ja ottaa varman päälle; ainakin jos uskoo 27-kerhon kiroukseen. Tähän kerhoon, jonka jäseneksi harva haluaa, kuuluu koko joukko 27-vuotiaina kuolleita muusikoita. Alkuperäiseen klubiin kuuluvat The Rolling Stonesin kitaristi ja perustajajäsen Brian Jones, Jimi Hendrix, Janis Joplin ja The Doorsin laulaja Jim Morrison. He kaikki kuolivat enemmän tai vähemmän päihteiden vuoksi vuosien 1969 ja 1971 välillä. Alkuperäiseen 27-kerhoon liittyi vuonna 1994 oman käden kautta Nirvanan keulahahmo Kurt Cobain.
Kirouksen sanotaan kuitenkin alkaneen jo vuonna 1938, kun kitaristi ja laulaja Robert Johnson menehtyi myrkytyksen jälkeisiin komplikaatioihin vain 27-vuotiaana. Iän lisäksi on toinenkin syy siihen, miksi häntä pidetään kirouksen alkulähteenä. Johnson, jota Eric Clapton on kutsunut ”merkittävimmäksi bluesmuusikoksi, joka koskaan on elänyt”, soitti kitaraa niin taidokkaasti, että joidenkin mukaan hänen oli täytynyt tehdä sopimus paholaisen kanssa. Takaisinmaksun aika oli 27-vuotiaana.
Onko 27-kerho vain sattumaa vai onko kyse velkojen lunastuksesta? Muitakin menestyneitä artisteja on menehtynyt saman ikäisenä; tunnetuimpana (edellä mainittujen ohella) vuonna 2011 alkoholimyrkytykseen kuollut Amy Winehouse.
Erään tarinan mukaan kaikkia 27-kerhon jäseniä on yhdistänyt myös se, että jokaisella olisi ollut kuollessaan valkoinen sytkäri, mutta tuo myytti on murrettu. Ikävuoteen liittyvä kirous sen sijaan elää vahvasti edelleen ja nykyisin kerhoon on otettu muusikoiden lisäksi myös menestyneitä näyttelijöitä ja taiteilijoita.
Lue myös: Hollywoodin kirous – Julkkisten 10 lyhyttä avioliittoa
Puhelinnumeron kirous
Mikä on pahamaineisin luku? Joku voisi vastata 13, joku toinen taas 666. Bulgariassa vastaus on 0888-888-888 ja kuten formaatista voi päätellä, on se puhelinnumero. Teleoperaattori A1, joka aiemmin oli Mobiltel, ei enää anna kyseistä numeroa kenellekään, sillä jokainen sen aiempi haltija on kuollut.
Kirous sai alkunsa Mobiltelin toimitusjohtajasta Vladimir Grashnovista, joka menehtyi vain 48-vuotiaana syöpään vuonna 2001. Vaikka Grashnovin liiketoimet olivat ainakin päällisin puolin olleet puhtoisia, alkoi kuoleman jälkeen kiertää villejä huhuja siitä, että joku kilpailija olisi sairastuttanut hänet radioaktiivisella myrkyllä.
Kun numero vapautui Grashnovilta, annettiin se mafiapomo Konstantin Dimitroville. Dimitrovin kohtalo ei ammatin huomioon ottaen ollut erityisen yllättävä, sillä hämäräbisneksiä pyörittänyt mies ammuttiin vuonna 2003 Amsterdamissa, jossa hän oli tarkastamassa huumerinkinsä toimintaa.
Ja taas 0888-888-888 oli vapaana. Numeron kolmas haltija oli kiinteistönvälittäjä Konstantin Dishliev, joka ammuttiin Bulgarian pääkaupunki Sofiassa sijaitsevan intialaisen ravintolan eteen vuonna 2005. Dishlievin uskotaan salakuljettaneen sivubisneksenä kokaiinia.
Kun kolmas kuolonuhri tuli Mobiltelin tietoon, alkoivat hälytyskellot soida. Kukaan Mobilteliltä ei ole suostunut kommentoimaan mahdollista kirousta, mutta Dishlievin taposta lähtien 0888-888-888 on ollut jäädytettynä eikä sitä enää tarjota asiakkaille.
Macbethin kirous
Kuva: Bard on the Beach Shakespeare Festival | CC BY 2.0 (kuvaa rajattu)
Teatterimaailma on täynnä erilaisia tapoja, jotka siirtyvät sukupolvelta toiselle. Vaikka moni näyttelijä voi vähän vitsaillen heittää olevansa taikauskoinen, pidetään tietyistä uskomuksista tiukasti kiinni, esimerkiksi kenellekään ei kuulu toivottaa onnea – sillä on päinvastainen merkitys. Onnentoivotusten sijaan koko työryhmä antaa toisilleen onnenpotkuja. Englanninkielisissä maissa ei myöskään missään nimessä toivoteta onnea, vaan siellä toivotellaan näyttelijöille jalan rikkoutumista eli break a leg.
Yksi kuuluisa kirous liittyy William Shakespearen Macbeth-näytelmään. Uskomuksen mukaan macbeth-sanan sanominen teatterissa, muutoin kuin itse näytelmässä, tietää huonoa onnea. Legendan mukaan Shakespeare käytti teksteissään noitien oikeita loitsuja, mikä suututti noidat siinä määrin, että he langettivat loitsun Macbethin ylle. Kirouksen vuoksi näytelmä on kohdannut epäonnea, kun monet näyttelijät ja tuotannossa mukana olleet ovat loukkaantuneet vakavasti tai jopa kuolleet. Näin siis tarina kertoo.
Tämän vuoksi kukaan ei Isossa-Britanniassa kutsu näytelmää teatterin seinien sisäpuolella sen oikealla nimellä, vaan siihen viitataan skottilaisena näytelmänä eli The Scottish Play. Hahmoista taas käytetään termejä herra ja rouva M.
Todellisuudessa lukemattomissa Macbeth-tuotannoissa ei ole ollut yhtään keskimääräistä enempää onnettomuuksia, mutta toki sen yli 400-vuotiseen historiaan mahtuu myös tragediaa. Kyseessä ei kuitenkaan taida olla kirous, vaan todennäköisyys ja sattuma. Silti – uskaltaisitko uhmata Macbethin väitettyä kirousta?
Jos sitten käy niin ikävästi, että Macbeth livahtaa huulten välistä ilmoille, on syytä tarttua välittömästi vastatoimiin. Kirouksen mahdin voi yrittää välttää pyörimällä paikallaan kolme kertaa ympäri, sylkäisemällä olan yli ja lopuksi kiroilemalla mieleisillään sanoilla. Toisen tavan mukaan lipsauttajan kuuluu mennä ulos teatterista, kiertää rakennus kolme kertaa, koputtaa oveen kolmesti ja sisälle päästyään lausua kohtaus Hamletista, Venetsian kauppiaasta tai Kesäyön unelmasta. Siinä pitää olla Shakespearen tuotanto hallussa! Kiroilu vaikuttaa huomattavasti helpommalta tavalta.
Lue myös: 10 maailman oudointa testamenttia ja viimeistä tahtoa
Tulivuoren jumalattaren kirous
Havaijilaisen uskomuksen mukaan jumalatar Pele pitää tulivuoria ja laavakiviä lapsinaan. Havaijin yliopiston historian professori Lilikalā Kame’eleihiwa varoittaa kaikkia saarilla vierailijoita jumalattaren mahdista: ”Jos olet Peleä kohtaan epäkunnioittava, hän tappaa sinut.”. Kannattaa laittaa varoitus mieleen, jos Havaijilla joskus lomailee.
Ilmeisesti yhdysvaltalainen Timothy Murray ei ollut tietoinen Pelen mahdista, kun hän muutti töiden perässä Honoluluun. Murrayn mukaan hänellä oli aina ollut tolkuttoman hyvä onni, mikä kuitenkin loppui kuin seinään hänen suututettuaan tulen ja tulivuorten jumalattaren.
Vieraillessaan Hawaii Volcanoes -kansallispuistossa Murray oli lumoutunut mustasta hiekasta ja päätti viedä sitä vesipullossa kotiin. Siitä alkoikin alamäki. Murrayn puoliso purki kihlauksen varoittamatta. Murrayn rakas lemmikki kuoli yllättäen. Liittovaltion poliisi pidätti miehen tietokoneohjelman kopioimisesta omaan käyttöönsä – mitä monet tekevät, mutta harvoin kukaan yksityishenkilö joutuu asiasta ongelmiin. Jopa FBI:n agentit ihmettelivät Murrayn kiinnijäämistä: ”Sinun on todella täytynyt suututtaa joku!”. Nimenomaan.
Timothy Murray on vain yksi esimerkki. Havaijin laavakiviä ja -hiekkaa ovat ottaneet mukaansa lukuisat turistit, jotka ovat sittemmin saaneet kokea Pelen kirouksen. Ja onhan se ymmärrettävää: jos kivet kerran ovat Pelen lapsia, niin niiden nappaaminen tietää varmaa kostoa.
Onko kyseessä vain taikauskoisten keksimä kirous tai markkinointikikka vai voiko asiassa olla perää? Ainakin kansallispuisto vastaanottaa kuukausittain ympäri maailmaa tulevia, kiviä täynnä olevia paketteja. Niitä lähettävät huonoa omaatuntoa potevat henkilöt, joita on kohdannut suuri epäonni Havaijin loman jälkeen. Monessa paketissa on mukana suoraan jumalatar Pelelle osoitettu anteeksipyyntökirje, jossa tätä anellaan murtamaan kirous.
Timur Lenkin kirous, joka johti miljoonien kuolemaan
Kuva: Willard84 | CC BY-SA 4.0 (kuvaa rajattu)
Vuonna 1941 Neuvostoliiton johtaja Josif Stalin lähetti antropologeista koostuneen retkikunnan Uzbekistaniin avaamaan 1300-luvulla eläneen turkkilaismongolialaisen valloittajan Timur Lenkin hautaholvia (kuvassa). Tarkoitus oli kaivaa kansallissankarin asemassa pidetty julma sotapäällikkö haudastaan.
Uzbekistanilaiset muslimijohtajat varoittivat Stalinin tutkijoita ja yrittivät epätoivoisesti estää Timur Lenkin haudan avaamisen. Heidän mukaansa hautarauhan häiritseminen johtaisi kolmen päivän päästä suureen katastrofiin. Tutkimusmatkan johtaja Mikhail Gerasimov piti varoituksia vain paikallisena taikauskona ja Timur Lenkin hautakammio avattiin kesäkuun 19. päivänä vuonna 1941. Hautaholvin sisällä olleessa arkussa luki: ”Jos joku avaa hautani, tulee hän kohtaamaan vielä minuakin hirveämmän vastuksen ja maailmaa alkaa vavista”.
Vaikka maa ei kirjaimellisesti alkanutkaan vapisemaan, niin aikaisin sunnuntaiaamuna, kesäkuun 22. päivänä, Saksa käynnisti operaatio Barbarossan ja hyökkäsi Neuvostoliittoon rikkoen aiemman hyökkäämättömyyssopimuksen. Sattumaa?
Edelleen löytyy joukko ihmisiä, joiden mielestä Stalin vapautti Timur Lenkin raivon ja saksalaisten hyökkäys johtui nimenomaan Timur Lenkin kirouksesta.
Seuraavana kesänä Stalin määräsi Timur Lenkin jäänteet haudattavaksi takaisin Uzbekistaniin islamilaisen seremonian saattelemana. Pian sen jälkeen Stalingradissa käytiin yksi maailmanhistorian suurimmista ja verisimmistä taisteluista, joka käänsi toisen maailmansodan suunnan. Saksa ja muut akselivallat eivät toipuneet 850 000 miehen menetyksestä ja olivat pakotettuja perääntymään, mikä johti osaltaan toisen maailmansodan päättymiseen.
Oliko Stalin murtanut Timur Lenkin kirouksen? Ne, joiden mielestä kirous on täyttä totta, vastaisivat myöntävästi, mutta samaan hengenvetoon he syyttävät kirousta miljoonista kuolleista venäläisistä, jotka tapettiin Saksan miehityksen aikana.
James Deanin kirottu Porsche Spyder
Kuva: Brad Hammonds | CC BY 2.0 (kuvaa rajattu)
Syyskuun 30. päivänä vuonna 1955 näyttelijä James Dean kuoli liikenneonnettomuudessa. Törmäys vastaantulevaan autoon johtui Deanin holtittomasta ohittelusta ja ylinopeudesta, mutta onneksi muut onnettomuudessa osallisena olleet säilyivät hengissä.
Vuoden sisällä Deanin kohtalokkaasta onnettomuudesta Little Bastard eli Pikku Paskianen -lempinimellä tunnettu auto (kuvassa replica) oli tavalla tai toisella osallisena muissakin vammoihin tai kuolemiin johtaneissa onnettomuuksissa.
Automuotoilija George Barris osti lyttääntyneen Spyderin tragedian jälkeen hajottaakseen sen varaosiksi. Kun Porsche toimitettiin hänen pajalleen, putosi se rekan lavalta murtaen erään mekaanikon jalan. Barris myi moottorin lääkäri Troy McHenrylle, joka lokakuussa 1956 kuoli kilpa-ajoissa ajoneuvonaan Porsche Spyder. Varmaksi ei kuitenkaan voida sanoa, oliko autossa kirotun Little Bastardin moottori.
Toinen losangelesilainen lääkäri William Eschrid osti Barrisilta James Deanin auton vaihdelaatikon ja loukkaantui myöhemmin vakavasti auto-onnettomuudessa. Kaksi Little Bastardin rengasta myytiin New Yorkiin, jossa niiden uusi omistaja joutui pahaan onnettomuuteen, kun molemmat renkaat puhkesivat mystisesti yhtä aikaa kesken ajon.
Auton korin kohtalo on hienoinen mysteeri. Erään tarinan mukaan sitä näyttelyistä toiseen kuljettamassa ollut rekka joutui vesiliirtoon, jota seuranneessa onnettomuudessa kuljettaja menehtyi. Kun poliisit saapuivat tapahtumapaikalle, oli Little Bastard kadonnut. Toisen tarinan mukaan Little Bastardia kuljettanut rekka saapui kyllä määränpäähänsä, mutta vaunu olikin tyhjä. Ainoa asia, mistä kaikki ovat samaa mieltä, on se, että auto on hävinnyt jälkiä jättämättä. Sen olinpaikkaa ei edelleenkään tiedetä. Ehkä hyvä niin.
Nyt jos mietit ankarasti sitä, että miten esimerkiksi kuuluisat Tutankhamonin kirous tai Kennedyjen kirous olivat jääneet pois, niin käy lukemassa lisää aiemmilta listoilta:
10 selkäpiitä karmivaa, kummittelevaa ja kirottua esinettä
10 kirottua sukua: Kennedyt, Monacon ruhtinasperhe ja muut