Oudoimmat
10 maailman epäonnisinta ihmistä: lukuisia salamaniskuja, missattu lottopotti ja meteoriitti kylkeen
Nyt listataan maailman epäonnisimpia ihmisiä, onhan perjantai 13. päivä aivan nurkan takana. Ota siis jäniksenkäpälä käteen ja toivo itsellesi parempaa onnea kuin näillä poloisilla on ollut.
Osa listan tarinoista on kummallinen sekoitus epäonnea ja onnea. Jos joutuu lukuisiin onnettomuuksiin, mutta selviää niistä hengissä, niin kummastako on kyse. Onnettomuuden hetkellä ei varmaan kukaan ajattele olevansa onnekas.
Epäonninen voi olla monella tavalla ja vielä useaan otteeseen. Joten kun maailma tuntuu joskus potkivan päähän, niin mieti tämän listan henkilöitä – kyllä alkaa aurinko paistaa risukasaankin!
Lähes jokainen on voittaja
Olennainen osa espanjalaista joulunviettoa on El Gordo eli Paksukainen. Se on yksi maailman suurimmista lottoarvonnoista, johon koko Espanja haluaa osallistua.
Pienessä Sodeton kylässä oli vuonna 2011 aihetta juhlaan. Jokainen kylän 70 kotitaloudesta oli ostanut jouluarvan ja joulukuun 22. päivänä kaikki hiljentyivät jännittämään arvontaa. Paikallisella naisjärjestöllä oli tapana ostaa vuosittain nippu arpoja samalla numerolla ja myydä niitä sitten ovelta ovelle kotikylässään. Kukaan ei koskaan uskonut voiton osuvan kohdalle, mutta oli mukava jännittää ja haaveilla yhteisestä jättipotista.
Kun voittonumero 58268 paljastui, ei riemulla ollut rajaa, sillä kyläläiset olivat voittaneet. Suurin osa voittajista oli köyhiä maanviljelijöitä ja työttömiä rakennustyöläisiä, jotka nyt rikastuivat kuin taikaiskusta.
Pieni korjaus kuitenkin. Kun mainittiin, että kaikki kyläläiset olisivat ostaneet arvan, niin se ei pidä täysin paikkaansa. Poikkeus oli Costis Mitsotakis, jonka ovelle arpoja myynyt järjestö ei ollut koskaan koputtanut. Kyseessä oli ollut täysi vahinko.
Mitsotakis heräsi uniltaan siihen, kun naapurit ilakoivat kaduilla. Mies ei kanna kenellekään kaunaa, vaikka onkin New York Timesin haastattelussa sanonut, että ”olisi ollut ihan mukavaa olla mukana voittoporukassa”.
Epäonninen fani
Baseball-otteluissa nähdään aina silloin tällöin tilanteita, joissa yleisön edustajat nappaavat katsomoon lentäviä palloja. Se on yleensä hurrauksien arvoinen suoritus.
Steve Bartman on kuitenkin surullisenkuuluisa koppari, joka sai kansakunnan tai ainakin Chicagon vihat niskoilleen vuosikausiksi. Vuonna 2004 Bartman kurotti napatakseen häntä kohti kiitäneen pallon, mutta oli niin keskittynyt suoritukseen, että ei huomannut Moisés Alouta.
Chicago Cubsin Aloulla oli nimittäin mahdollisuus napata pallo räpyläänsä ja viedä joukkue askeleen lähemmäs MLB:n loppuottelusarjaa. Bartmanin kurottelu palloon kuitenkin häiritsi Alouta sen verran, että pelaajalta jäi koppi ottamatta. Cubs hävisi pelin ja unelma World Seriestä karkasi jälleen käsistä. Edellisestä mestaruudesta oli kulunut ennätykselliset 95 vuotta ja nyt oli oltu jo niin lähellä loppuotteluun pääsemistä.
Kaikki syyttivät Bartmania.
Häntä ruvettiin solvaamaan jo pelin aikana ja muu yleisö heitteli tuoppeja hänen niskaansa. Turvamiehet joutuivat saattamaan Bartmanin ulos ja poliisit olivat hänen kotonaan vartioimassa, sillä tappouhkaukset olivat alkaneet. Netissä oli myös välittömästi julkaistu Bartmanin yhteystiedot. Illinoisin kuvernööri ehdotti miehelle todistajansuojelua ja esimerkiksi Floridasta tarjottiin jo turvapaikkaa; tilanne oli täysin hallitsematon.
Bartman pyysi julkisesti, mutta turhaan, anteeksi ja katosi täysin vuosiksi. Anteeksiantoa tämä maailman epäonnisin fani sai odottaa vuoteen 2016 saakka, jolloin Cubsin 108-vuotinen kuiva kausi päättyi ja joukkue voitti vihdoin mestaruuden.
Yli vuosikymmenen kestäneen kaltoinkohtelun hyvittämiseksi joukkue teetätti Bartmanille oman mestaruussormuksen, jonka mies vastaanotti kaikessa hiljaisuudessa; hän ei missään nimessä halunnut mediaa paikalle.
Hän kuitenkin julkaisi tiedotteen: ”Otan tämän sormuksen nöyrästi vastaan, mutta en vain historiallisen urheilusaavutuksen symbolina, vaan tärkeänä muistutuksena siitä, miten meidän tulisi kohdella toisiamme nykymaailmassa. Lisäksi toivon, että tämä ele on kaikille asianosaisille merkittävä alku paranemiseen ja sovintoon.”.
Lue myös, kuinka Chicago Cubsin epäonnesta syytettiin kirousta, jonka oli langettanut vuohensa puolesta tulistunut fani: 10 kuuluisaa kirousta, joihin on uskottu jopa jo vuosisatojen ajan.
Kun meteoriitti tipahti syliin
On äärimmäisen epätodennäköistä, että henkilö on keskellä hurrikaania, joutuu tornadon tielle ja saa vielä salamaniskun samaan aikaan. Kuulostaa naurettavalta. Mutta vielä epätodennäköisempää on, että saa osuman avaruudesta tippuvasta meteoriitista.
Yhdysvaltain Alabamassa elänyt Ann Hodges on kuitenkin päihittänyt tuon todennäköisyyden, sillä hän on tietojen mukaan ainoa ihminen, johon on osunut meteoriitti. Onni onnettomuudessa Hodges selvisi laakista vain ilkeällä mustelmalla.
Marraskuun 30. päivänä vuonna 1954 ihmiset raportoivat nähneensä kirkkaanpunaisen väläyksen taivaalla, mikä herätti kaikenlaisia epäilyjä. Päivänokosillaan ollut Hodges sai kuitenkin tuta tuon valoilmiön konkreettisesti, sillä 4,5 miljardia vuotta vanha kivenlohkare oli törmäyskurssilla hänen kanssaan.
Meteoriitti rysähti katon läpi, otti radiosta kimmokkeen ja päätti matkansa 34-vuotiaan Hodgesin kylkeen.
Naisesta tuli tapauksen jälkeen pikkujulkkis, mutta hyeenat olivat valmiina. Hodges asui vuokralla ja talon omistanut henkilö oli sitä mieltä, että meteoriitti kuului hänelle. Hodges oli eri mieltä: ”Oikeuteen haastaminen on ainoa tapa, jolla hän tulee sen ikinä saamaan. Uskon, että jumala tarkoitti kiven minulle. Loppujen lopuksihan se osui minuun!”.
Kiista kuitenkin sovittiin ennen oikeuteen menemistä. Hodges maksoi vuokraemännälle 500 dollaria ja sai pitää meteoriitin itsellään. Hodgesin kylkeen syöksynyt nelikiloinen meteoriitti oli toimi hetken aikaa ovistopparina, mutta myöhemmin nainen lahjoitti kiven Alabaman luonnontieteelliseen museoon.
Kuva: Pixabay
Itse asiassa salama voi iskeä samaan henkilöön vaikka miten monta kertaa tahansa. Olemme kirjoittaneet aiemmin käsittämättömistä yhteensattumista ja tuolla listalla kerrottiin muun muassa yhdysvaltalaisesta Roy Sullivanista, joka joutui salamaniskun kohteeksi seitsemän kertaa.
Tällä epäonnisten ihmisten listalla otetaan käsittelyyn toinen useiden salamaniskujen koettelema henkilö: Walter Summerford. Englantilainen majuri Summerford sai ensimmäisen täräyksen vuonna 1918 ollessaan rintamalla ensimmäisessä maailmansodassa. Hän oli ratsailla ja vaikka salama tappoi hevosen, säilyi Summerford hengissä.
Seuraavat salamaniskut Summerford koki vuosina 1924 ja 1930. Niistäkin Kanadaan muuttanut mies selvisi säikähdyksellä ja pienillä palovammoilla. Hän kuitenkin menehtyi pari vuotta myöhemmin ja hänet haudattiin Vancouveriin.
Ukkosen jumalat eivät kuitenkaan jättäneet Summerfordia rauhaan edes haudassa, sillä vuonna 1936 salama iski hänen hautakiveensä halkaisten sen paloiksi.
Amerikan epäonnisin nainen
Yhdysvaltalaista Melanie Martinezia ruvettiin vuonna 2005 kutsumaan Amerikan epäonnisimmaksi naiseksi, eikä syyttä. Hän oli menettänyt elämänsä aikana neljä kotia hurrikaaneille. Ensin lapsena vuonna 1965 iski hirmumyrsky Betsy, sitten vuonna 1985 Juan, vuonna 1998 George ja vuonna 2005 surullisenkuuluisa Katrina. Martinez toki ymmärsi vaaran, sillä se oli hinta, joka Louisianassa asumisesta oli joskus maksettava. Mutta neljä tuhoutunutta kotia on liikaa.
Martinez valittiin hirmumyrsky Katrinan jälkeen televisio-ohjelmaan, jossa hänen täysin romuttunut kotinsa remontoitiin ja elämä näytti vihdoin hymyilevän. Amerikan epäonnisin nainen uskoi onnensa viimein kääntyneen.
Turha toivo.
Elokuun 29. päivänä vuonna 2012, tasan seitsemän vuotta Katrinan jälkeen, saapui hurrikaani Isaac. Martinez pääsi perheensä kanssa pakenemaan pelastusveneen kyydissä, mutta kaikki muu oli mennyttä:”Olen nyt menettänyt viisi taloa viidelle myrskylle. Jokaisella kerralla täydellinen hävitys”.
Suuronnettomuudesta toiseen
Uruguayssa vuonna 1840 syntynyt Ramón Artagaveytia oli liikemies, joka matkusti työnsä vuoksi Atlantin molemmin puolin. Joulukuussa 1871 hän oli höyrylaiva American kyydissä, kun aluksella syttyi tuhoisa tulipalo. Vain 65 matkustajaa selvisi hengissä. Heidän joukossaan oli Artagaveytia, joka pelastui hyppäämällä veteen ja uimalla turvaan Montevideon satamaan.
Kokemus oli kuitenkin sen verran järkyttävä, että Artagaveytia ei kyennyt vuosikymmeniin matkustamaan ilman jäytävää pelkoa. Alkuvuodesta 1912 hän kirjoitti serkulleen kirjeen, joka huokui helpotusta: ”Vihdoin pystyn taas matkustamaan ja, mikä tärkeintä, nukkumaan rauhaisasti. American uppoaminen oli kammottavaa ja painajaiset ovat piinanneet minua jopa kaikkein rauhallisimmillakin matkoilla. Herään öisin unesta ja kuulen ne kohtalokkaat huudot: ”Tulipalo! Tulipalo! Tulipalo!”. Olen jopa päätynyt kannelle seisomaan pelastusliivi ylläni.”.
Pahimmat painajaiset vaikuttivat siis olevan ohi ja Artagaveytia oli matkannut Berliiniin tapaamaan sukulaisiaan. Paluumatkan kotiin hän päätti suorittaa tyylillä ja osti liput Titanicille. Mielenrauhaa toivat lupaukset aluksen uppoamattomuudesta ja mahdollisuus sähkeiden lähettämiseen. Kriisitilanteessa sähköttäminen varmistaisi välittömän kommunikoinnin.
Silminnäkijöiden mukaan Artagaveytia seisoi muutaman muun matkustajan kanssa Titanicin kannella huhtikuun 15. päivän yönä, kun pelastusveneitä laskettiin hyiseen mereen. Hän ei vaikuttanut olevan ollenkaan huolissaan mahdollisesta uppoamisesta. Artagaveytian ruumis löydettiin vedestä noin viikkoa myöhemmin.
Lue myös: Titanicin uppoaminen – 10 faktaa, joita et oppinut elokuvasta
Britannian epäonnisin mies
Kuva: Pixabay
Brittiläinen John Lyne on saanut ikävän, mutta varsin kuvaavan lempinimen, sillä hänet tunnetaan epäonnisena Johnina. Hän on elämänsä aikana selvinnyt ainakin 16 vakavasta onnettomuudesta.
Lynen kohtalo sinetöitiin jo syntymän hetkellä, sillä lääkärit eivät uskoneet pojan selviävän hengissä, koska hänen keuhkonsa eivät olleet tarpeeksi kehittyneet. Mutta Lyne päihitti todennäköisyydet ja on siitä lähtien pysytellyt samalla tiellä.
Puolentoista vuoden ikäisenä Lyne hörppäsi löytämästään muovipullosta desinfiointiainetta ja hänet kiidätettiin pikavauhtia vatsahuuhteluun. Myöhemmällä iällä hän on muun muassa ollut kolmessa autokolarissa, tippunut kaivoon, saanut salamaniskun ja vastaanottanut kaivoksessa ollessaan kiven niskaansa. Lyne on myös menettänyt kahdeksan hammastaan, kun katapultin sinkoama kivi iskeytyi suoraan hänen kasvoihinsa.
Kaikkein kuuluisin Lynen monista onnettomuuksista on teiniajoilta, kun hän tipahti puusta murtaen kätensä. Käsi kipsattiin sairaalassa ja nuorukainen lähti kotia kohti linja-autolla. Bussi joutui kuitenkin pahaan onnettomuuteen, jossa Lynen juuri kipsattu käsi murtui toisesta kohtaa. Tämä tapahtumaketju on tunnettu siksi, että se sattui perjantaina 13. päivänä.
Epäonnea vai silkkaa tyhmyyttä?
Vastaan heti tuohon otsikon kysymykseen: silkkaa tyhmyyttä! Toki tällä herralla oli epäonneakin matkassa, mutta jos hän olisi heittänyt törttöilynsä johdosta henkensä, niin Darwinin palkinto olisi ollut varma.
Yhdysvaltalainen Harry Jenkins oli parin kaverinsa kanssa pilkkimässä minnesotalaisella järvellä. Jenkinsillä ja kumppaneilla ei ollut kiinnostusta ruveta kairaamaan, joten he päättivät turvautua nopeampaan, mutta totaalisen laittomaan keinoon – dynamiittiin.
Jenkins sytytti sytytyslangan ja viskasi dynamiitin jäälle.
Mies ei kuitenkaan ollut ottanut huomioon labradorinnoutajaansa Jerryä, joka ampaisi dynamiittipötkön perään; se luuli omistajansa heittäneen kepin.
Jerry poimi dynamiitin suuhunsa välittämättä Jenkinsin huudoista. Sitten se lähti häntä heiluen noutamansa ”kepin” kanssa takaisin kohti miehiä. Jenkins ja kumppanit lähtivät juoksemaan koiraa pakoon, mutta sehän vain innosti Jerryä. Kaikesta huolimatta miehet selvisivät räjähdyksestä – Jerry luonnollisesti ei.
Jysäys toki rikkoi myös jään, mutta mukavasti sen verran lähellä Jenkinsin autoa, että kulkuneuvo vajosi järveen.
Jenkins yritti kääntää tapahtumat vielä voitokseen hakemalla vakuutusyhtiöltä korvausta menetetystä autosta. Hän kuitenkin kertoi avoimesti talvisen päivän tapahtumista järvellä, joten vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta vahingonkorvauksia. Ei mennyt se pilkkireissu putkeen.
Mies, joka pakeni Hiroshimasta Nagasakiin
Kuva: Pixabay
Tsutomu Yamaguchi on ainoa henkilö, jonka on virallisesti vahvistettu selvinneen sekä Hiroshiman että Nagasakin pommituksista.
Elokuun 6. päivänä vuonna 1945 Yamaguchi oli työmatkalla Hiroshimassa. Aamulla kello 8.15 nuori insinööri oli astumassa ulos raitiovaunusta, kun hän näki valtavan valonvälähdyksen ja tipahti tajuttomana maahan. Little Boy -atomipommi räjähti vain kolmen kilometrin päässä Yamaguchista, ja hän sai pahoja palovammoja, hänen toinen tärykalvonsa tuhoutui ja hän sokeutui väliaikaisesti. Mies kuitenkin säilyi hengissä – kolmasosa Hiroshiman väestöstä eli noin 80 000 ihmistä kuoli välittömästi.
Yamaguchi vietti yön ilmahyökkäyssuojassa ja matkusti seuraavana päivänä tuhoutuneesta Hiroshimasta kotikaupunkiinsa Nagasakiin. Pari päivää myöhemmin, elokuun 9. päivänä, Yhdysvallat tiputti Nagasakiin Fat Man -atomipommin. Jälleen kerran Yamaguchi oli vain muutaman kilometrin päässä, kun hän todisti jo valitettavan tutuksi tullutta sokaisevaa välähdystä. Mutta Tsutomu Yamaguchi nousi jälleen.
Toisaalta Yamaguchia voisi kutsua onnekkaaksi, sillä hän selvisi hengissä kahdesta ydinpommista. Mutta asia ei ole näin mustavalkoinen. Palovammoista parantuminen kesti vuosia, toinen korva oli kuuroutunut ja hänen koko perheensä kärsi jälkivaikutuksista.
Pari tuntia kestänyt musta sade, joka sisälsi suurimman osan myrkyllisestä radioaktiivisesta laskeumasta, kasteli Yamaguchin vaimon läpikotaisin ja tämä sairasti koko loppuelämänsä. Vaimo menehtyi munuais- ja maksasyöpään vuonna 2008. Pariskunnan poika Katsutoshi kuoli syöpään vuonna 2005 ja myös kaksi tytärtä ovat kärsineet sairauksista. Yamaguchi itse eli 93-vuotiaaksi ja menehtyi vuonna 2010 mahasyöpään.
Liian mehukas tarina ollakseen totta!?
Henry Zieglandin tarinaa on kerrottu yli sadan vuoden ajan. Ensimmäisen kerran se julkaistiin teksasilaisessa sanomalehdessä vuonna 1905, minkä jälkeen legenda on elänyt ja sen todenperäisyydestä ollaan montaa mieltä.
Tämä tarina on kyllä sellainen sattumien sarja, joten vaikka se olisi pelkkää satua, niin sopii hyvin tämän listan loppuun kevennykseksi.
Kaikki sai alkunsa vuonna 1883, kun Ziegland oli jättänyt tyttöystävänsä. Tyttöystävä oli niin murheen murtama, että riisti itseltään hengen. Tytön veli hurjistui ja syytti Zieglandia tapahtuneesta. Hän vannoi tappavansa Zieglandin, vaikka se olisi hänen viimeinen tekonsa. Veli etsi kohteen käsiinsä, ampui Zieglandia ja päätti sitten omat päivänsä.
Ziegland oli saanut luodista osuman, mutta vain hipaisun, ja luoti oli jatkanut matkaansa suuren puun runkoon. Ziegland totesi olevansa äärimmäisen onnekas.
Sitten siihen epäonniseen lopputulemaan.
Vuosia myöhemmin Ziegland päätti jostain kumman syystä kaataa puun, jonka sisällä hänelle tarkoitettu luoti edelleen oli. Suuren puun hakkaaminen vaikutti kuitenkin liian työläältä, joten hän päätti räjäyttää sen dynamiitilla. Räjähdyksessä puun sirpaleet eivät olleet ainoita ympäristöön lentäneitä asioita, sillä rungossa ollut luoti ampaisi niin ikään voimalla matkaan ja suoraan Zieglandin päähän. Hän kuoli välittömästi.