Tiede
Syntymäsokeus suojaa skitsofrenialta: 10 tajunnanräjäyttävää faktaa ihmisen uskomattomista aivoista – osa 2
Ihmisen aivot pystyvät täysin käsittämättömiin asioihin, joita on vaikea uskoa todeksi! Silti olemme todennäköisesti raapaisseet vain pintaa, sillä aivot yllättävät jatkuvasti, kun niistä opitaan lisää.
Vaikka aivomme ovat olleet vuosisatojen ajan tutkijoiden ja lääkärien kiinnostuksen kohteena, ja nykyisin meillä on käytössämme uskomattomia välineitä niiden tutkimiseen, ei tuosta kiehtovasta elimestä tiedetä läheskään kaikkea.
Listafriikki esittelee aivoista nyt kymmenen tajunnanräjäyttävää faktaa, joista et todennäköisesti ole aiemmin kuullutkaan.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi faktaa ihmisen ihmeellisistä aivoista voit lukea tästä: 10 tajunnanräjäyttävää faktaa ihmisen uskomattomista aivoista – osa 1.
Ihminen puhuu itsestään, koska se tuntuu hyvältä
Ihminen on sosiaalinen eläin, joka viettää ison osan valveillaoloajastaan kommunikoiden muiden lajitovereiden kanssa: koulussa, töissä, kaupassa, puhelimessa tai vaikka sosiaalisessa mediassa.
Keskustelunaiheita on loputtomasti ja yhdessä muiden ihmisten kanssa me haaveilemme tulevaisuudesta, muistelemme menneitä, teemme suunnitelmia, vitsailemme ja ratkomme ongelmia. Mutta kaikista mahdollisista vaihtoehdoista huolimatta ihmiset puhuvat eniten itsestään.
Keskimäärin ihminen käyttää 60 prosenttia kaikesta keskustelusta itsestään puhumiseen. Sosiaalisessa mediassa kommunikoidessa osuus kasvaa 80 prosenttiin.
Miksi sitten olemme näin itsekeskeisiä? Tutkimusten mukaan siihen on hyvin yksinkertainen syy: se tuntuu hyvältä.
Harvardin yliopistossa on tutkittu koehenkilöitä toiminnallisella magneettikuvauksella, jolla kyetään reaaliaikaisesti seuraamaan, mitä aivoissa tapahtuu minäkin hetkenä. Kokeessa osallistujia pyydettiin puhumaan sekä omista että muiden ihmisten mielipiteistä ja luonteenpiirteistä. Kun ihmiset puhuivat itsestään, huomattiin aivojen motivaatio- ja palkitsemiskeskuksessa huomattavasti enemmän aktiivisuutta verrattuna siihen, kun keskustelu koski jotakin toista henkilöä. Yllättävää kyllä, aivojen mielihyväjärjestelmä aktivoitui merkittävästi enemmän myös silloin, kun ihmiset olivat yksin ja vain ajattelivat itseään.
Mutta ei huolta, tällainen itsekeskeisyys on tutkijoiden mukaan ollut evolutiivisesti tärkeää, jotta ihminen on kehittynyt lajina sellaiseksi kuin se nyt on. Henkilökohtaisten asioiden jakaminen muille auttaa luomaan uusia ja vahvoja sosiaalisia siteitä ja sen on todettu lisäävän ihmisten välistä positiivista kemiaa.
Nämä ovat välttämättömiä selviytymisen kannalta: aiemmin ihan fyysisen hengissäpysymisen vuoksi ja nykyään enemmän mielenterveyden ja onnellisuuden kokemisen kautta.
Joten älä pelkää puhua itsestäsi, mutta muista: rajansa kaikella. Tuo 60 prosenttia kuulostaa hurjan suurelta määrältä, joten omien keskustelujen sisältöihin kannattaa kiinnittää huomiota.
Syntymäsokeus suojelee skitsofrenialta
Koskaan, ikinä, missään ei sokeana syntynyt henkilö ole sairastunut skitsofreniaan. Siitä lähtien, kun yhteys ensimmäisen kerran 1950-luvulla havaittiin, on aiheesta tehty mittavia tutkimuksia asian varmistamiseksi, ja tulokset ovat melko yksiselitteiset: syntymäsokeus todellakin suojaa skitsofrenialta.
Joulukuussa 2018 Schizophrenia Research -lehdessä julkaistussa, Länsi-Australian yliopiston psykiatrian laitoksen toteuttamassa laajassa pitkäaikaistutkimuksessa todettiin, että ilmiö liittyy synnynnäiseen kortikaaliseen sokeuteen. Näissä tapauksissa sokeus johtuu neurologisesta häiriöstä eikä vammasta silmissä. Silmät kyllä ”näkisivät”, mutta näköaivokuori ei toimi kuten pitäisi.
Mutta mikä kumma yhteys näkemisen ja skitsofrenian välillä sitten on?
Tutkijat arvelevat, että sokeana syntyminen johtaa aivoissa muiden alueiden vahvistumiseen ja nuo kyseiset alueet ovat juuri niitä, joissa skitsofreenikoilla havaitaan häiriöitä.
Näitä ovat esimerkiksi havaintokykyyn ja tarkkaavaisuuteen sekä muistiin ja kielenkäyttöön liittyvät alueet. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan näköaivokuoren häiriöt voivat estää myös muiden psykoottisten sairauksien puhkeamista.
Edessä on paljon työtä ja mitä-miksi-kuinka-ja-miten -kysymyksiä, mutta tuoreet löydökset saattavat olla ratkaisevassa asemassa skitsofreniatutkimuksessa ja siinä, miten sairautta voitaisiin tulevaisuudessa hoitaa.
Ovatko ihmisen aivot ajatusten satunnaisgeneraattori?
Yhdysvaltain tiedesäätiön vuonna 2005 julkaiseman tutkimuksen mukaan ihmisellä on keskimäärin 12 000-60 000 ajatusta päivässä. Vaihteluväli on melko suuri, mutta toisaalta me ihmiset olemme kaikki erilaisia yksilöitä eikä yksikään päivä elämässämme ole aivan samanlainen.
Aivoilla on aikamoinen työmaa, kun ne tuottavat parhaimmillaan yli 40 erillistä ajatusta minuutissa. Älä kuitenkaan yritä itse laskea – oman empiirisen tutkimukseni perusteella se ei toimi, tietenkään, koska siinä alkaa vain ajatella ajatustensa laskemista.
Aivot eivät kuitenkaan ole satunnaisten ajatusten synnyttämisessä erityisen luova elin. Näin on siis siinä tapauksessa, kun vain mietiskelee niitä näitä. Ajatuksista nimittäin 95 prosenttia on tismalleen samoja, kuin mitä päähän on edellisenä päivänä pälkähtänyt. Tuohon ei ehkä voi kovinkaan paljon vaikuttaa, sillä aivot toimivat miten haluavat.
Mutta tähän seuraavaan prosenttiosuuteen luulisi ja toivoisi olevan mahdollista vaikuttaa, sillä sattumanvaraisista ajatuksista noin 80 prosenttia on negatiivisia. Positiivisella elämänasenteella saa varmasti vähennettyä kielteisyyttä, mikä vaikuttaa suunnattomasti elämänlaatuun. Käyhän ihminen suurimman osan keskusteluistaan itsensä kanssa: joskus ääneen, mutta useimmiten päänsisäisesti.
Mielikuvaharjoittelu ei ole huuhaata
Olet varmasti kuullut toteamuksen ”harjoitus tekee mestarin”, mutta tiesitkö, että mielikuvaharjoituskin tekee mestarin.
Jonkun uuden taidon opetteleminen vaatii lukemattoman määrän toistoja, ja niiden päälle vielä vähän lisää toistoja. Onneen ei ole oikotietä, ellei sitten ole kyse pianon soittamisesta.
Vuonna 1904 espanjalainen neurotieteilijä ja lääkäri Santiago Ramón y Cajal havaitsi, että pianonsoiton opettelussa mentaalinen harjoittelu on yhtä tehokasta kuin fyysinen soittaminen. Ramón y Cajal jakoi koehenkilöt kahteen ryhmään, eikä kellään ollut aiempaa kokemusta pianonsoitosta.
Toinen ryhmä opetteli soittamista pianolla, ja toista opetettiin mielikuvilla eli Ramón y Cajal kertoi heille, miten sormia tulee liikuttaa ja miltä nuotit kuulostavat. Tutkimuksen lopuksi kummatkin ryhmät osasivat soittaa saman pätkän yhtä hyvin. Ramón y Cajal ei ollut kuka tahansa tutkija, sillä hän keksi, että hermoston perusyksikkö on neuroni ja sai uraauurtavasta työstään myös Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkinnon. Häntä pidetään modernin neuroanatomian isänä.
Yli sadan vuoden takaiset tutkimukset toistettiin vuonna 1995, jolloin käytössä oli jo edistyneitä välineitä aivojen kuvaamiseen. Yhdysvaltain terveysviraston eli National Institutes of Healthin tutkimuksessa todettiin, että mielikuvaharjoittelu tosiaankin vaikuttaa aivoihin juuri samalla tavalla ja samoille alueille kuin todellinen soittaminen.
Näissä tutkimuksissa käytettiin esimerkkinä pianonsoiton opettelua, mutta tulokset pätevät moneen muuhunkin asiaa. Maailman parhaaksi, tai edes kylän parhaaksi, ei pelkällä kuvittelulla varmastikaan pääse, mutta kiistatonta hyötyä mentaaliharjoittelusta kuitenkin on.
Kaikkien sohvaperunoiden unelma: Lihaksia voi kasvattaa ajatuksen voimalla
Kuva: Pixabay
Kesä lähestyy (ainakin kalenterin mukaan) ja kohta kaikki lehdet toitottavat etusivuillaan parhaita keinoja päästä rantakuntoon. No, rantakuntohan on juuri se kunto, jossa kukin rannalle astelee, mutta jos hauista haluaa kasvattaa ja vyötäröltä nipistää senttejä, on syytä nostaa takapuoli sohvalta.
Tai sitten ei.
Ohion yliopistossa vuonna 2014 tehdyn tutkimuksen mukaan lihaksia voi vahvistaa pelkästään ajatuksen voimalla. Fysiologian ja neurotieteen professorin Brian Clarkin johtama työryhmä kipsasi koehenkilöiden ranteet, ja puolta osallistujista kehotettiin miettimään keskittyneesti ranteen lihasten jännittämistä päivittäin 11 minuutin ajan.
Toinen puoli ryhmästä sai jättää kipsatun ranteensa huomiotta ja mukana oli myös kontrolliryhmä, johon kuuluvien käsiä ei kipsattu. Kuukauden tutkimusjakson jälkeen ryhmien ranteiden lihasvoimat testattiin ja ne, jotka olivat tehneet mielikuvaharjoituksia, olivat vahvistaneet lihaksiaan tuplaten enemmän kuin kahden muun ryhmän jäsenet – oli näillä kipsiä tai ei.
Samantyylisiä tutkimuksia on tehty lukuisia ja mielikuvaharjoittelun on todettu aktivoivan samoja aivojen alueita kuin varsinainen treenaminen. Kuulostaa erikoiselta, mutta hermosto on monimutkainen verkosto, jonka saloja tullaan vielä pitkään selvittelemään.
Saako menetelmällä sitten hankittua rautaisen sikspäkin? Ei varmasti saa. Tai kuka tietää – ehkäpä on syytä kokeilla ja ruveta kuvittelemaan istumaannousuja ja lankkuja töiden lomassa!?