Tiede
Haitalliset vieraslajit: 10 tuhoa kylvävää tunkeilijaa
Vieraslajit ovat kautta aikojen aiheuttaneet peruuttamatonta tuhoa alueilla, joille ne ihmisen toimesta, tarkoituksella tai vahingossa, ovat levinneet.
Eliölajeja uusiin elinympäristöihin levittämällä ihmiset ovat yrittäneet hyödyttää itseään esimerkiksi siirtämällä metsästettäviä eläimiä mantereelta toiselle. Joskus lajit siirtyvät vahingossa laivoissa, turistien laukuissa tai karkaamalla kodeista ja puutarhoista luontoon.
Sen lisäksi, että ne aiheuttavat valtavaa haittaa alkuperäiselle eliöstölle, voi niistä olla suurta harmia ja jopa terveydellistä vaaraa myös ihmisille. Koska maailma on nykyään avoinna ja matkustus lisääntyy jatkuvasti, löydetään vuosittain lukuisia lajeja sellaisilta seuduilta, jonne ne eivät luonnostaan kuulu.
Tulokaslajit ovat asia erikseen: jos eläin omin avuin liikkuu ja laajentaa elinympäristöään paikasta toiseen, ei sitä hirveästi kiinnosta kulkeeko se maiden rajojen yli. Nekin lajit voivat olla ihmisen silmissä haitallisia, mutta se on luonnollista siirtymää eikä pidä olla estettävissä.
Tällä listalla Listafriikki keskittyy kuitenkin kymmeneen vieraslajiin, joiden istuttaminen ja siirtäminen on aiheuttanut ennennäkemätöntä tuhoa ja vaaraa.
Jättikonna
Jättikonnien luontainen elinalue levittäytyy Yhdysvaltojen lounaisosista läpi Väli-Amerikan ja kauttaaltaan Etelä-Amerikan pohjoisosaan.
Sieltä se on kuitenkin tarkoituksella siirretty muun muassa Havaijille, Filippiineille ja Australiaan. Konnia istutettiin uusille alueille sillä tarkoituksella, että ne toimisivat biologisina torjuntavälineinä ja söisivät tuholaisia viljelmiltä. Karibialla jättikonnat suoriutuivat tehtävästään loistavasti, ja siellä niitä suureksi osaksi pidetään neutraalina uutena lajina.
Havaijilta vuonna 1935 Australiaan tuodut konnat ovat aivan eri tarina: niiden ja kohdetuholaisten lokerot eivät kohdanneet, mutta se ei estänyt jättikonnaa leviämästä kulovalkean tavoin. Pohjois-Australiaan istutetut konnat siirtyvät edelleen joka vuosi etelämmäksi, ja vaikka niistä on monin keinoin yritetty päästä eroon, on pysäyttäminen mahdotonta.
Luontaisella elinalueellaan jättiläiskonnia on huomattavasti harvemmassa kuin istututusalueilla; osissa Australiaa niitä elää satakertaisesti tiheämmässä kuin Amerikan mantereilla. Ongelmana uusilla alueilla on luontaisten vihollisten puute tai lähinnä se, että pedot eivät ole ehtineet sopeutumaan jättikonnien myrkyllisyyteen.
Monien liskojen ja lintujen kannat ovat laskeneet, koska eläimet ovat yksinkertaisesti kuolleet konnien myrkkyyn. Jopa 70 prosenttia jo valmiiksi harvinaisista kääpiökrokotiileista on kadonnut viimeisen kymmenen vuoden aikana, eli lähtien siitä, kun jättikonnia ensi kerran sen elinalueella tavattiin.
Myrkyllisyytensä lisäksi jättikonnat ovat erityisen sitkeitä. Niiden tiedetään selvinneen Montserrat-saaren tulivuorenpurkauksista, Australian metsäpaloista ja eläneen 40 minuuttia koiran mahassa, kunnes koira oli oksentanut täysin voimissaan olevan konnan ulos.
Burmanpyton
Jopa viisimetrisiksi ja 75-kiloisiksi kasvavat burmanpytonit elävät luontaisesti Kaakkois-Aasian kosteikoilla, mutta vuodesta 1979 saakka niitä on tavattu valtameren toisella puolella, Floridassa.
Yhdysvaltoihin käärmeet tulivat lemmikkikaupan kautta ja aina silloin tällöin jokin yksilö karkasi. Vuonna 1992 hurrikaani Andrew iski Bahamalle ja Floridaan, ja kaiken muun tuhon lisäksi hirmumyrsky hajotti pytoneita kasvattaneen eläintarhan, jolloin valtava määrä käärmeitä pääsi vapaaksi. Burmanpytoneita alkoi olla Evergladesin suoalueella jo sen verran, että ne muodostivat elinvoimaisen ja vauhdilla lisääntyvän populaation, joka virallisesti julistettiin vieraslajiksi vuonna 2000.
Rämeikön alkuperäiset lajit ovat pulassa kymmenien tuhansien pytoneiden kanssa. Pienet nisäkkäät ja linnut häviävät alueelta, mikä puolestaan verottaa muun muassa punailvesten ja floridanpuumien määrää. Ei sillä, etteivätkö pytonit kävisi isojen kissojenkin kimppuun. Niiden tiedetään tappaneen alligaattoreitakin. Matelijasukulaisensa kanssa se vähintäänkin taistelee samasta paikasta ravintoketjun huipulla.
Nykyisin burmanpytoneiden pitäminen lemmikkinä on Floridassa laitonta, mutta mitenköhän paljon se ihmisiä estää?
Kanadanhanhi
Kuka muu on harmitellut uimarannalla jopa sadoittain päivystäviä kanadanhanhia ja niiden iljettäviä jätöksiä? Täytyy myöntää, että olen aiemmin niiden kohdalla ihmetellyt vieraslajikäsitettä, koska olin hölmösti ajatellut lintujen vain lentäneen Suomeen. Mutta haloo, mitä Pohjois-Amerikassa luontaisesti elävät linnut tekisivät Euroopassa? Nehän lentävät vain etelämmäksi talvehtimaan.
Eli ihmisellä on kanadanhanhienkin leviämisessä näppinsä pelissä. Se on nimittäin istutettu Eurooppaan vuonna 1678 riistalinnuksi. Suomessa ensimmäiset yksilöt havaittiin vuonna 1955, minkä jälkeen sitä yritettiin tuloksettomasti istuttaa meillekin. Toivosta ei kuitenkaan luovuttu ja parikymmentä vuotta ensihavainnon jälkeen Suomeen oli saatu muodostettua vakaa kanta.
Muulle Suomen eliöstölle kanadanhanhesta ei ole haittaa, mutta ihmisille ne ovat murheenkryyni. Eikä tosiaankaan vain rantojen, puistojen tai golfkenttien kutsumattomana vierailijana, sillä hanhet voivat aiheuttaa maanviljelijöille mittavia taloudellisia tappioita tuhoamalla satoa.
Tiikerihyttynen
Kaakkois-Aasiassa kotoperäisenä esiintyvän tiikerihyttysen leviämistapa muualle maailmaan tiedetään hyvin tarkasti: kansainvälinen autonrengaskauppa.
Ulkoilmassa varastoitaviin autonrenkaisiin kerääntyi sadevettä, joka oli otollinen alusta hyttysten lisääntymiselle, ja renkaiden mukana hyttysen munat ja toukat siirtyivät muille maille.
Tutkijoiden mukaan tiikerihyttynen on maailman nopeiten ja laajimmalle levinnyt vieraslaji, sillä Aasiasta lähtemisen jälkeen se oli vain kahdessa vuosikymmenessä vakiinnuttanut paikkansa jokaisella mantereella. Se viihtyy lämpimissä ja kosteissa olosuhteissa, joten ainakaan vielä tiikerihyttystä ei tavata Suomessa.
Sen tiedetään levittävän useita ihmiselle hengenvaarallisia taudinaiheuttajia, kuten denguevirusta, Länsi-Niiilin virusta ja zikavirusta. Lisäksi tiikerihyttysestä tekee erityisen vaarallisen sen ruoka-ajat. Monet sen sukulaiset ruokailevat vain iltahämärän ja aamuruskon välillä, mutta tiikerihyttynen imee verta läpi vuorokauden.
Villikani
Mikään muu yksittäinen asia ei ole vaikuttanut niin voimakkaasti Australian kotoperäisten lajien sukupuuttoon kuin villikaniinin istuttaminen.
Kaneja tuli Australiaan jo ensimmäisten siirtolaisten mukana vuonna 1788. Ne tuotiin todennäköisesti ravinnoksi, mutta seurauksia ei kukaan ollut osannut ajatella. Kanit lisääntyvät lähes rajoittamattomasti ja yksi naaras voi synnyttää 30 poikasta vuodessa.
Lopullinen räjähdys tapahtui kuitenkin vuonna 1859, kun englantilainen uudisasukas Thomas Austin vapautti tiluksilleen 24 kania. Hänen tiedetään sanoneen, ”mitä harmia muutaman kanin vapauttamisesta voisi seurata?”. No katsotaanpas.
Ne lisääntyivät keskenään ja risteytyivät alueella jo villeinä elävien kanien kanssa. Kymmenen vuoden päästä niitä oli jo niin paljon, että parin miljoonan kanin ampuminen ja kiinniottaminen ei vaikuttanut populaatioon millään tavalla.
Sen lisäksi, että kanit aiheuttavat pussieläinlajien kuolemista sukupuuttoon, on niiden määrä niin suuri, että ne vaikuttavat jo maaperäänkin. Kasvillisuuden väheneminen on saanut aikaan vakavaa maaperän eroosiota, ja hävitettyään ruohokasvit joiltain alueilta, ovat kanit siirtyneet pensaisiin ja puuntaimiin. Lisäksi ne aiheuttavat mittaamattomat taloudelliset tappiot maanviljelijöille.
Kanien leviämistä on yritetty vähentää satojen kilometrien mittaisilla aidoilla, myrkyillä ja istuttamalla niihin monenlaisia tauteja. Mikään ei kuitenkaan ole pitkässä juoksussa ollut tehokas keino.
Niilinahven
Niilinahven esiintyy kotoperäisenä lajina useissa Afrikan järvissä ja joissa. Mutta mantereen suurin järvi, Victoriajärvi, ei alunperin ollut sen elinympäristöä.
Niilinahvenen istutuksen jälkeen vuonna 1950 Victoriajärvi oli lähes ainoastaan yhden lajin asuinpaikka – niin kovasti tämä vieraslaji verotti muuta kalakantaa. Kaksimetriseksi ja 200-kiloiseksi kasvava kala oli tietenkin mahtava laji kaupalliseen kalastukseen ja Victoriajärven rannoille nousikin menestyviä kalastusyrityksiä. Kanta saatiin pari vuosikymmentä pidettyä aisoissa, mutta populaatio räjähti käsiin 1980-luvulla ja satoja järven alkuperäislajeja hävisi.
Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto, IUCN, on määritellyt niilinahvenen yhdeksi maailman pahimmista elintilaa valtaavista vieraslajeista. Nykyisin kantaa on saatu hieman pienennettyä, mutta niilinahvenen ja Victoriajärven tarina on yksi karmaisevimmista esimerkeistä, mitä vieraslajin istuttaminen täysin uuteen ympäristöön voi aiheuttaa.
Vaeltajasimpukka
Vaeltajasimpukka on kotoisin Kaspian- ja Mustanmeren alueilta, mutta on sieltä levinnyt lisääntyneen laivaliikenteen, jokien ja kanavien kautta pohjoiseen Eurooppaan, Isoon-Britanniaan ja Pohjois-Amerikkaan.
Vaeltajasimpukka on ollut erityisen haitallinen Yhdysvaltojen ja Kanadan rajalla sijaitsevilla Suurilla järvillä. Simpukat leviävät vauhdilla ja peittävät alleen kaiken muun kasvuston. Taloudellisesti ne tuottavat vuosittain miljoonien tappiot, koska ne kiinnittyvät sankoin joukoin patoihin, tukkivat voimaloiden ja kastelujärjestelmien vedenottoputkia, ja ovat upottaneet jopa kelluvia merimerkkejä. Suuren määränsä vuoksi ne käyttävät ison osan järvien planktonista, jolloin kalakannat kärsivät.
Vaeltajasimpukat aiheuttavat suurinta tuhoa nimenomaan makeissa sisävesissä, eivätkä ne ole esimerkiksi Itämeressä saaneet aikaan samanlaista tuhoa kuin Pohjois-Amerikan järvissä ja joissa – vielä. Toki joillain eteläisen Itämeren alueilla ne ovat jo syrjäyttäneet alkuperäisen sinisimpukan ja Neva-joen suistossa on tavattu jo valtavia massaesiintymiä. Koska vaeltajasimpukka on nopea lisääntymään, on sen esiintyminen muun muassa Loviisan ydinvoimalan jäähdytysvesiputkien lähellä aiheuttanut huolta.
Suomen järviin vaeltajasimpukka ei ole tutkijoiden tietojen mukaan ole vielä levinnyt, mutta Laatokassa ja joissain Ruotsin järvissä se on jo ottanut jalansijaa.
Keltamajavankaali
Kaunis keltamajavankaali on luokiteltu jokaisessa Euroopan unionin maassa haitalliseksi vieraslajiksi. Se tarkoittaa sitä, että kasvia ei saa tuoda EU:n alueelle, sen ostaminen, hallussapito, levittäminen ja istuttaminen on kiellettyä. Eli kaikki, mitä voit ajatella liittyvän huumekauppaan, on laitonta myös keltamajavankaalin kohdalla.
Keltamajavankaali tuotiin Pohjois-Amerikan länsiosista koristekasviksi Eurooppaan vuonna 1901. Näyttävän ulkomuotonsa ansiosta se on ollut suosittu kasvi vesipuutarhoissa ja sen siemenet leviävät luonnossa virtaavan veden välityksellä. 1900-luvun lopulla keltamajavankaali alkoi kuitenkin levitä puutarhoista ympäröivään luontoon ja muodostaa laajoja ja tiheitä kasvustoja, jotka tukahduttavat kosteikoiden alkuperäisen kasvillisuuden.
Suomessa ensimmäinen ”vapaaksi päässyt” keltamajavankaali huomattiin vuonna 2005 ja sen jälkeen on putkahtanut esille yksittäisiä kasvustoja siellä täällä. Siemenet pääsevät leviämään helposti puutarhajätteen mukana, joten jos istutuksissasi on tätä laitonta kasvia, käsittele jätteet niin, etteivät itämiskykyiset siemenet säily.
Keltamajavankaalia pidetään biodiversiteettiä uhkaavana lajina jo muun muassa Saksassa ja Sveitsissä, ja Suomessakin se kuuluu niiden harvojen haitallisten vieraslajien joukkoon, joiden bongaamisesta luonnossa on tärkeää ilmoittaa luonnontieteelliselle keskusmuseolle seurantaa varten.
Piisami
Piisami, tuo vekkuli majavalta näyttävä, puolimetriseksi kasvava myyrälaji, täyttää myös kaikki heroiinikaupan kriteerit. Se on koko EU:n alueella haitalliseksi vieraslajiksi julistettu ja havainnoista tulee myös ilmoittaa eteenpäin luonnonvarakeskukselle.
Laajasti koko Pohjois-Amerikassa elävä piisami tuotiin Eurooppaan, silloiseen Tšekkoslovakiaan, vuonna 1905. Eläin levisi nopeasti läpi mantereen. Suomeen piisami istutettiin turkismetsästys mielessä vuonna 1922 ja meiltä se siirtyi seuraavina vuosikymmeninä Ruotsiin ja Norjaan.
Suomessa piisami ei ole aiheuttanut erityistä harmia, joskin joiltain rajoitetuilta alueilta se on syönyt lähes kaiken kasvillisuuden. Keski-Euroopassa, etenkin Alankomaissa, se on piinannut kaivamalla koloja maapatoihin sekä merivedeltä suojaaviin valleihin.
Aasianrunkojäärä
Aasianrunkojäärä ei ole haitallinen, kuten listan kaksi edeltävää vieraslajia. Se on astetta pahempi vihulainen, joka luokitellaan vaaralliseksi karanteenikasvintuhoojaksi. Aasianrunkojäärä pyritään hävittämään Suomesta ja havainnoista on viipymättä ilmoitettava Suomen ruokavirastolle.
Toukkavaiheessa aasianrunkojäärä vahingoittaa lehtipuita syömällä pehmeää, mahlaista kaarnaa ja kasvaessaan ne kaivautuvat syvemmälle puun runkoon. Aikuiset hyönteiset tunkeutuvat heikentyneen puun kuoren läpi ulos, ja siinä vaiheessa puu on jo niin vioittunut, että se kuolee. Aasianrunkojäärän ravinnoksi kelpaavat useimmat lehtipuut ja pensaat, mutta havupuihin se ei pesiydy.
Aasianrunkojäärän luontainen elinalue on Kiinassa, josta se on levinnyt pakkausmateriaalien mukana Pohjois-Amerikkaan ja Eurooppaan. Suomessa ensimmäinen havainto tehtiin Vantaalla lokakuussa 2015, mutta nopean toiminnan ansiosta kaikki saastuneet puut saatiin sinä talvena kaadettua ja hyönteisesiintymä tuhottua.
Lue myös: