Tiede

Aivovamma teki neron: 10 uskomatonta toipumistarinaa – osa 2

Julkaistu

Tämän listan henkilöt ovat loistavia esimerkkejä siitä, että vakavastakin aivovammasta voi selvitä hengissä. Eikä vain selvitä hengissä, vaan kehittää sen seurauksena uskomattomalta tuntuvia kykyjä.

Selviytymistarinoita, joissa aivovamma on muuttanut ihmisen persoonallisuutta, tunnetaan paljon. Mutta joskus hyvin harvoin käy niin, että vammasta toipuneesta kuoriutuu nero. Neroksi kutsutaan henkilöä, jolla on aivan erityislaatuinen lahjakkuus ja kyky luoda uutta – usein jollakin yhdellä tietyllä elämän osa-alueella.

Oli se sitten matemaattinen lahjakkuus, musikaalisuus tai taiteellisuus, nämä tarinat saavat toden totta hämmästelemään ihmisen aivojen ihmeellisyyttä. Miksi joillekin harvoille aivovamman saaneille sitten kehittyy kuin tyhjästä jokin kyky, joka muuttaa heidän elämänsä päälaelleen?

Tutkijat ja filosofit kautta historian ovat kamppailleet tämän kysymyksen kanssa, mutta ainakaan vielä kukaan ei osaa antaa tyhjentävää vastausta. Syyn ajatellaan olevan sama, joka aiheuttaa neroutta autisminkirjon oireyhtymissä.

Mutta sitä, mikä se jokin syy on, ei edelleenkään tiedetä.

Advertisement

Nyt Listafriikki esittelee 10 henkilöä, jotka ovat aivovamman seurauksena saaneet uuden ja odottamattoman kyvyn, mutta maksaneet neroudestaan myös kovan hinnan.

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi uskomatonta tarinaa voit lukea tästä:

Aivovamma teki neron: 10 uskomatonta selviytymistarinaa – osa 1

Anthony Cicoria

Vuonna 1994 ortopedi Anthony Cicoria oli lopettelemassa puhelinkopissa puhelua äidilleen. Juuri tuolloin, kuin tyhjästä, iski puhelimeen ja Cicorian kasvoihin sokaisevan kirkas valo. Mies kaatui iskun voimasta ja menetti tajuntansa.

Cicoriaan oli iskenyt salama, minkä vaikutuksia kukaan ei osannut ennustaa. Aluksi mies kärsi muistioireista eikä kyennyt keskittymään kunnolla kirurgin työhönsä. Nuo ongelmat kuitenkin katosivat muutaman kuukauden jälkeen, mutta tilalle oli tullut jotain käsittämätöntä; aiemmin täysin yhdentekevästä musiikista oli muodostunut hänelle pakkomielle.

Advertisement

Musiikki täytti Cicorian ajatukset ja unet, ja hän opetteli soittamaan pianoa saadakseen päässään muodostuvat kappaleet ulos. Kuunteleminen, soittaminen ja säveltäminen täyttivät päivän jokaisen hetken, eikä edes avioero vaikuttanut Cicorian uuteen rakkauteen.

Hän alkoi 2000-luvun lopulla esiintyä, ja upeita konsertteja on esitetty televisiossa ympäri maailmaa. Cicoriaa tutkinut neurologi Oliver Sacks on arvellut salaman aiheuttaneen jonkinnäköisen hetkellisen halvauksen miehen ohimolohkossa, minkä seurauksena tämän persoonallisuus sai uusia piirteitä ja musiikki otti vallan. Mutta miten se tapahtui, on täysi mysteeri.

Jon Sarkin

Jon Sarkin eli 1980-luvulla amerikkalaista unelmaa. Hänellä oli vaimo, lapsi ja nousujohteinen ura kiropraktikkona. Sarkin harrasti golfia ja oli kiinnostunut pörssikursseista. Sitten elämä muuttui kerta heitolla.

Vuonna 1988, kesken golfin peluun, 35-vuotias Sarkin sai massiivisen aivoverenvuodon, jonka seurauksena osa hänen aivoistaan jouduttiin poistamaan, jotta hänen henkensä säilyisi. Palan poistaminen aiheutti jotain uskomatonta.

Herättyään leikkauksesta Sarkinin oli vallannut järjetön halu tehdä taidetta. Kiropraktikon työt saivat jäädä. Jos edellä mainitun Anthony Cicorian vei mukanaan musiikki, niin Sarkinin elämän täyttivät maalaaminen ja kuvanveistäminen.

Advertisement

Hänen maalauksistaan on kirjoitettu maailman suurimmissa lehdissä ja taidetta on esillä gallerioissa ympäri maailmaa. Yli kolmekymmentä vuotta leikkauksen jälkeen Sarkinin halu maalata ei ole tippaakaan laantunut, ja nykyään hän pystyy jo näkemään aivoistaan puuttuvan palasen pelkkänä onnenpotkuna.

Jason Padgett

Jason Padgett, 31-vuotias patjamyyjä, oli eräänä syyskuisena perjantai-iltana vuonna 2003 lähdössä karaokebaarista, kun hänen kimppuunsa hyökkäsi kaksi miestä. Padgett sai kovia iskuja päähänsä, mutta onnistui konttaamaan läheiseen sairaalaan. Hänellä todettiin muiden vammojen lisäksi aivotärähdys, mutta kipulääkkeiden kanssa hänet lähetettiin pian kotiin.

Padgettin käytös kuitenkin muuttui nopeasti. Hän ei halunnut mennä ulos ja hän kehitti pakko-oireisen häiriön, joka oli seurausta pahoinpitelyn aiheuttamasta aivovammasta. Padgett alkoi myös nähdä asioita kuvina ja kummallisina muotoina kuin pikseleinä.

Koulunsa nuorena kesken jättänyt ja matematiikkaa syvästi inhonnut mies rupesi yhtäkkiä kiinnostumaan yhtälöistä, ja aivojen myöhemmästä kuvantamisesta voitiin päätellä, että hän oli alkanut nähdä ympäröivän maailman matemaattisten kaavojen kuvina. Se johti kykyyn piirtää käsin hyvin monimutkaisia fraktaalikuvioita, joita alan asiantuntijat tekevät tietokoneohjelmilla. Taidon syntymekanismi on tietenkin täysi arvoitus.

Padgett on myöhemmin opiskellut matematiikkaa, ihan vain ymmärtääkseen paremmin omaa kykyään, ja kehittänyt uusia teorioita sekä tietysti jatkanut upeiden geometristen kuvioiden piirtämistä.

Advertisement

Orlando Serrell

Orlando Serrell oli aivan tavallinen 10-vuotias urheilua rakastava poika. Eräs baseball-peli vuonna 1979 muutti kuitenkin hänen elämänsä.

Serrell oli syöksymässä ensimmäiselle pesälle, kun pallo osui häntä pään vasemmalle puolelle, ja sai hetkellisesti tajunnan heikkenemään. Hän halusi jatkaa pelaamista, joten ei kertonut iskusta kellekään. Sen takia myös lääkärillä käynti jäi väliin.

Iskun jälkeiset oireet alkoivat lamauttavilla päänsäryillä, jotka kestivät päiväkausia, mutta niiden loputtua tuli tilalle jotain muuta. Serrell huomasi pystyvänsä laskemaan monimutkaisia laskuja päässään; se oli jotain, mihin pieni poika ei todellakaan aiemmin ollut kyennyt. Erityisesti kalenterista tuli Serrellin osaamisaluetta.

Hän pystyy laskemaan ja kertomaan oikean viikonpäivän mille tahansa päivämäärälle, vaikka se olisi sata vuotta menneisyydessä tai tulevaisuudessa. Hän osaa myös kertoa, mitä hänellä minäkin kohtalokkaan baseball-pelin jälkeisenä päivänä on ollut päällään ja millainen sää on ollut.

Eadweard Muybridge

Kirjakauppias Eadweard Muybridge oli vuonna 1860 mukana vakavassa hevosvaunuonnettomuudessa, jonka seurauksena hän vaipui muutamaksi päiväksi koomaan. Herättyään hän oli tilapäisesti nähnyt näkyjä ja menettänyt kuulo-, haju- ja makuaistinsa useaksi kuukaudeksi. Onnettomuuden jälkeen 30-vuotias Muybridge päätti muuttaa Yhdysvaltain Teksasista takaisin kotimaahansa Englantiin ja innostui tuolloin valokuvauksesta. Ala ei ollut hänelle mitenkään entuudestaan tuttu.

Advertisement

Hän oli erityisen kiinnostunut eläinten liikkeestä ja alkoi kehittää kuvaustekniikoita, joilla saisi ikuistettua muun muassa hevosen laukan eri vaiheet. Muybridge on nykyisin tunnettu siitä, että hän oli ensimmäinen ihminen maailmassa, joka loi liikkuvaa kuvaa; hän siis teki ensimmäiset elokuvat.

Kalifornian yliopiston psykologi Arthur P. Shimamura on myöhemmin tutkimusaineiston perusteella päätellyt, että onnettomuudessa saatu aivovamma oli muuttanut Muybridgen persoonallisuutta äkkipikaiseksi ja väkivaltaiseksi. Toisaalta aivovamma todennäköisesti toi Muybridgessä esille taiteellisen neron, jolla oli ilmiömäinen kyky kehittää ennennäkemättömiä tekniikoita.

Lue myös:

Suosituimmat

Exit mobile version