Tiede

Ei jos, vaan kun purkaus tapahtuu: Tässä ovat maailman vaarallisimmat tulivuoret

Julkaistu

Mikä on ykköspaikalla, kun listataan maailman vaarallisimmat tulivuoret? No tietenkin se, joka seuraavana purkautuu. Listafriikki keräsi kasaan tulivuoret, jotka havittelevat nimeään kärkeen.

Niin, eiväthän nämä vaarallisimmat tulivuoret tietenkään mietiskele toimia ihmisen ja muun luonnon harmiksi. Ne ovat vain vuoria, joiden kautta Maan sisuksista pääsee purkautumaan magmaa ja tulikuumia kaasuja. Tulivuorten purkaukset ovat kuitenkin ihmiselle vaarallisia monestakin eri syystä, joista ehkä vähäisin on magma, jota maanpinnalle tultuaan sanotaan laavaksi. Se virtaa hyvin rauhallisesti ja paikallisesti, joten sen uhriksi päätyminen vaatii ihmiseltä aktiivista lähestymistä; yleensä laavaa ehtii oikein mainiosti pakoon.

Kaikki tulivuorten reunoilta syöksyvät virrat eivät sitten olekaan yhtä vaarattomia; niihin tutustutaan listan parissa. Lisäksi ihmishenkiä uhkaavat kuumat ja myrkylliset kaasut, ja sitten on vielä se tuhka, joka saattaa pahimmillaan vaikuttaa koko maapallon ilmastoon, kuten indonesialaisen Krakataun purkauksessa vuonna 1883, tai pysäyttää kaiken lentoliikenteen suuriltakin alueilta, kuten islantilainen Eyjafjallajökull teki Euroopassa vuonna 2010.

Tulivuorien, varsinkin aktiivisten sellaisten, kohdalla ei jossitella. Seuraava purkaus on tulossa – oli se sitten huomenna tai 600 vuoden päästä. Kukaan ei voi ennalta arvata, että missä tai koska. Listafriikki esittelee nyt maailman vaarallisimmat tulivuoret, joista mikä tahansa voi aiheuttaa seuraavan katastrofin.

Mount Rainier, Yhdysvallat

Yhdysvaltojen länsirannikolla, Washingtonin osavaltiossa, sijaitseva Mount Rainier on pitänyt pitkään hiljaiseloa, sillä se on purkautunut viimeksi vuonna 1895. Tästä huolimatta se lasketaan aktiivisten tulivuorien joukkoon ja sitä seurataan herkeämättä. Kymmenien vulkaanisten maanjäristysten sarja havaittiin viimeksi helmikuussa 2021.

Advertisement

Vaaralliseksi Mt. Rainierin tekee se, että sen lähialueilla on runsaasti asutusta ja tutkijat ovat selvittäneet, että jopa 150 000 ihmisen kodit on rakennettu maahan, jossa on jälkiä aiemmista purkauksista. Eli jos Mt. Rainier alkaa kunnolla jyrähdellä, ovat nämä kaikki suuressa vaarassa.

Mt. Rainierin purkautumisessa suurin uhka ovat liejuvirrat. Niitä syntyy, kun tulivuoren rinteiden lumi ja jää sulaa silmänräpäyksessä, sekoittuu maa-ainekseen ja syöksyy vuorelta alas valtavalla voimalla. Kyseessä on siis pysyvän jäätikön peittämä tulivuori. Laskelmien mukaan Mount Rainierilta lähtevä virta voisi aiheuttaa tulvia ja tuhoja lähes 100 kilometrin päässä sijaitsevan Seattlen esikaupunkialueilla.

Skenaario ja uhka ovat todellisia, sillä juuri näin kävi vuonna 1985 Kolumbiassa, kun Nevado del Ruiz -tulivuori purkautui ja sen aiheuttama, 60 kilometrin tuntivauhtia edennyt mutavyöry eli lahari tuhosi lähes 50 kilometrin päässä sijainneen Ameron kaupungin tappaen noin 25 000 ihmistä.

Mt. Rainierin tulivuoren läheisyydessä asuvilla on evakuointisuunnitelmat niin kotiin kuin vaikkapa työpaikoillekin ja viranomaisilla on kattavat hälytysjärjestelmät. Teiden varsilla on lisäksi liikennemerkkejä ohjaamassa evakuointireiteille, joiden on arvioitu olevan pienimmässä vaarassa joutua liejuvyöryjen peittämiksi.

Lue myös:
10 järkyttävää valokuvaa ja tarinat niiden taustalla

Advertisement

Taal, Filippiinit

Filippiineillä on käytössä kuusiportainen hälytysjärjestemä, jossa 0 tarkoittaa rauhallista tulivuorta, jonka ei uskota lähitulevaisuudessa purkautuvan, ja 5 tarkoittaa sitä, että tulivuori purkautuu ja yhteisöt sen läheisyydessä ovat välittömässä vaarassa.

Noin 65 kilometriä Filippiinien pääkaupungista Manilasta etelään sijaitseva Taal on jo pitkään ollut erittäin aktiivinen: se syöksee jatkuvasti höyryä ja järisyttää maata. Sen riskiluokitusta joudutaan tasaisin väliajoin nostamaan ja taas laskemaan, sillä Taal puhkuu ja puhisee useita kertoja vuodessa. Taal ei äkkiseltään näytä uhkaavalta, sillä se on melko matala ja sen kraaterissa on järvi, jonka keskellä on saari, jolla on toinen kraateri. Tässäkin kraaterissa on järvi, jonka keskellä on pieni saari. Pysyitkö mukana?

Tammikuun 12. päivänä vuonna 2020 Taal pölläytti sisuksistaan valtavan tuhkapilven ja seismologit havaitsivat magman liikkuvan syvältä maan sisältä kohti tulivuoren kraateria. Luzonin saarelta, jolla Taal sijaitsee, ja sen lähialueilta evakuoitiin hätämajoitukseen kymmeniä tuhansia ihmisiä, kun tuhkapilvessä havaittiin vulkaanista salamointia ja tulivuori alkoi syöstä ulos laavaa 500 metrin korkeuteen. Tuhkasade tuhosi useita kyliä ja muutamia kymmeniä asukkaita menehtyi, koska he eivät olleet noudattaneet evakuointimääräystä. Monet menettivät kotinsa ja elinkeinonsa, sillä tuhka pilasi maanviljelijöiltä koko vuoden sadon.

YK:n mukaan yli 450 000 ihmistä asuu vuonna 2020 määritellyllä 14 kilometrin vaaravyöhykkeellä, mutta viimeaikaisen aktiivisuuden vuoksi viranomaiset ja tavalliset kansalaiset osaavat nyt varautua tulevaan. Kun Taal jälleen helmikuussa 2021 osoitti lisääntynyttä aktiivisuutta, evakuoitiin saaren väestö ennalta ehkäisevästi. Ulospäin tulivuori näytti rauhalliselta, mutta sen sisäpuolella tapahtui. Maaliskuun 15. päivänä vuonna 2021, eli muutama päivä sitten, havaittiin jopa puolen kilometrin korkeuteen nousevia kaasusuihkuja, joten saattaa olla, että pian Filippiineiltä kuuluu jälleen ikäviä uutisia. Tällä hetkellä Taal on riskiluokituksen kohdassa 2 eli ”lisääntynyt levottomuus”.

Merapi, Indonesia


Yksi Indonesian aktiivisimmista tulivuorista, Jaavan saarella sijaitseva Merapi, on purkautunut säännöllisesti jo 1500-luvulta lähtien, eikä se osoita mitään rauhoittumisen merkkejä.

Advertisement

Vaikka reilun 2900 metrin korkuinen Merapi on hyvin aktiivinen ja sellaisena erittäin vaarallinen, on sen rinteillä puoleentoista kilometriin saakka kyliä, jotka ovat houkuttelleet asukkaita hedelmällisellä maaperällä.

Suurin Merapin purkautumiseen liittyvä uhka ovat pyroklastiset virtaukset, jotka ovat sekoitus kiviä, hiekkaa, tuhkaa ja vulkaanisia kaasuja. Pyroklastinen virtaus ei matele rauhallisesti vuoren rinteitä alaspäin, vaan saapuu usein yli 100 kilometrin tuntivauhtia maanpinnan tasossa syöksyvänä pilvenä. Virta voi olla kymmeniä, jopa parikin sataa metriä syvä, joten se vie armotta mukanaan kaiken tielleen osuvan.

Tuho voi levittyä hyvin laajoille alueille ja Merapi todella ansaitsee paikkansa tällä maailman vaarallisimmat tulivuoret -listalla, sillä aivan sen läheisyydessä asuu yli 70 000 ihmistä. Vain muutaman kymmenen kilometrin säteellä asuu useita miljoonia ihmisiä. Vuonna 2010 sattuneen, 347 ihmishenkeä vaatineen mittavan purkauksen jälkeen tulivuoren ympäristö määrättiin kansallispuistoksi. Tuolloin yli 400 000 ihmistä joutui jättämään kotinsa eikä alueelle ole missään nimessä suositeltua asettua.

Evakuointeja tehtiin myös vuosina 2018 ja 2020, kun Merapi purkautui puskien korkealle ilmaan kaasuja, kiveä ja tuhkaa. Vuoden 2021 alku ei ole ollut yhtään rauhallisempi, sillä Merapi jylisee jälleen. Sen laavakupoli kasvaa ennennäkemättömällä tavalla ja pieniä pyroklastisia virtauksia on havaittu useampia. Tulivuoren ympärille on määrätty viiden kilometrin turva-alue, jolle kenenkään itsesuojeluvaistoa vähänkään omaavan ei kannata mennä.

Cotopaxi, Ecuador

Yksi Ecuadorin aktiivisimmista tulivuorista on myös yksi maailman korkeimmista lajissaan. Cotopaxin huippu sijaitsee 5897 metrin korkeudessa ja on jäätikön peittämä. Siinä piileekin sen suurin riski, sillä samoin kuin aiemmin mainitulla Mount Rainierilla, myös Cotopaxilla ihmisiä uhkaavat liejuvyöryt.

Advertisement

Cotopaxin lähiympäristö on kansallispuistoa, joten räjähtävän tulivuorenpurkauksen aiheuttamat vaarat – laava ja lentävät kivet – eivät uhkaa paikallisia, koska alueella ei ole asutusta. Mutta valtavan kokoinen jäätikkö saa sulaessaan aikaan sellaisen liejuvyöryn, että vaarassa ovat kaikki tulivuorelta lähtevät jokilaaksot, jotka hedelmällisen maaperänsä vuoksi ovat tiuhaan asutettuja. Noin 50 kilometrin päässä sijaitseva, kahden miljoonan asukkaan Quito ei sekään säästyisi tuhkasateelta suuren purkauksen sattuessa kohdalle. Kaupungeista suurimmassa vaarassa olisi reilun 30 kilometrin päässä sijaitseva Latacunga, joka on ainakin kahdesti tuhoutunut täysin hirvittävän liejuvirran seurauksena. Edellinen kerta oli vuonna 1877.

Viimeksi Cotopaxi purkautui elokuussa 2015 ja vaikka ihmishenkien menetyksiltä säästyttiin, aiheutti tuhka mittavia tuhoja asutuksille ja viljelyksille. Ihmiset evakuoitiin, mutta massiivisia liejuvirtoja ei tuolla kertaa nähty.

Cotopaxin kohdalla esiin nousee kuitenkin vähemmän esillä ollut vaara: paikallisten mielenterveys. Eläminen jatkuvassa epätietoisuudessa ja uhassa on saanut aikaan täysin ainutlaatuisen traumaperäisen stressihäiriön. Ahdistus, masennus ja unettomuus ovat lisääntyneet huomattavasti vuoden 2015 purkauksen jälkeen ja paikalliset voivat erittäin huonosti. Paniikki on valitettavasti aiheellinen. Cotopaxin varjossa eläviin yhteisöihin on asennettu kovaäänisiä hälytysjärjestelmiä, mutta asukkaat tietävät, että jos pillit alkavat viheltää, on heillä korkeintaan puolituntia aikaa paeta tappavaa liejuvirtaa.

Mount Fuji, Japani

Mount Fuji on yksi tunnistettavimpia Japanin symboleita, jonka luminen huippu kuvataan keväisin kauniiden kirsikkapuiden taustalla. Edellisen kerran Fuji purkautui vuonna 1707 ja vaikka se on viimeaikoina ollut melko hiljainen, lukeutuu se edelleen aktiivisten tulivuorten joukkoon. Vulkanologien mukaan seuraava purkautuminen on vain ajan kysymys.

Mt. Fuji on erityisen ongelmallinen tapaus siinä mielessä, että edellisestä purkauksesta on kulunut niin kauan aikaa, että sen lähikylät ovat kasvaneet suuriksi kaupungeiksi ja alle sadan kilometrin päässä sijaitsee suur-Tokio, maailman suurin metropoli, jossa asuu yli 37 miljoonaa ihmistä. Tuhkasade aiheuttaisi miljardien eurojen mittaiset tuhot ja virallisen hätätilan, jos veden- ja sähkönjakelu seisahtuisivat. Puhumattakaan ihmishenkien menetyksestä.

Advertisement

Kioton yliopiston vulkanologian professorin Hiroki Kamatan mukaan Mount Fuji on valmis purkautumaan, sillä sen purkausten välillä ei ole koskaan aiemmin ollut yli kahtasataa vuotta. Nyt ollaan rutkasti yliajalla. Lisäksi epävakaus on lisääntynyt vuonna 2011 tapahtuneen Tōhokun maanjäristyksen jälkeen. Järistyksen lähettämä tsunami aiheutti Fukushiman ydinonnettomuuden. Minkä tahansa tulivuoren lähellä tapahtuvat maankuoren liikkeet saattavat herkästi laukaista purkauksia ja Mount Fujin kohdalla ollaan edelleen varpaillaan. Kamatan mukaan seuraava purkaus on vääjäämättä edessä lähitulevaisuudessa.

Vesuvius, Italia

Kuten jo aivan alussa mainittiin, on vaarallisin tulivuori se, joka seuraavana purkautuu täydellä voimalla. On täysin mahdoton sanoa, mikä se tulee olemaan. Mutta jos jotain pitäisi veikata, niin monien asiantuntijoiden sormet osoittaisivat samaan suuntaan: Vesuviukselle Italiaan.

Ainakin se on monien vulkanologien papereissa ykköspaikalla, kun listataan maailman vaarallisimpia tulivuoria. Vesuviuksen purkaukset ovat tyypillisesti olleet hyvin räjähtäviä ja se sijaitsee erittäin tiiviisti asutulla alueella – Napoli on vain noin 20 kilometrin päässä.

Napolinlahdella sijaitseva Vesuvius on purkautunut viimeisen reilun sadan vuoden aikana kolmesti; edellisen kerran vuonna 1944. Nämä purkaukset olivat pieniä ja tuhosivat ”vain” muutamia kyliä. Edellinen suurempi, 4000 ihmishenkeä vaatinut purkaus tapahtui vuonna 1631 ja sen jälkeen Vesuvius on pitänyt hiljaiseloa, mikä ei ole hyvä merkki. Vesuviuksen kuuluisin purkaus tapahtui syksyllä 79, jolloin se hautasi Pompeijin ja lukuisia muita kaupunkeja ja kyliä.

Vuonna 2018, kun Vesuviuksella havaittiin seismisen aktiivisuuden lisääntymistä, saivat viranomaiset sovittua mittavasta evakuointisuunnitelmasta, jos ja kun pahin tapahtuu. Asukkaat on tarkoitus siirtää veneillä noin 500 kilometrin päässä sijaitsevalle Sardinian saarelle ja nykyisen Pompeijin pormestarin Pietro Amitranon mukaan alueella on tehtävä tarkka väestönlasku, jonka perusteella päätetään, mihin kaupunkeihin asukkaat Sardiniassa evakuoidaan.

Advertisement

Nyiragongo, Kongon demokraattinen tasavalta


Yksi maailman johtavista tulivuoritutkimuksen instituutioista on Oregon State University Yhdysvalloissa. Yliopiston tutkijoiden näkemyksen mukaan Kongon demokraattisessa tasavallassa sijaitseva Nyiragongo on kärkipaikalla maailman vaarallisimmat tulivuoret -listalla. Yli 9 miljoonaa ihmistä asuu siitä alle sadan kilometrin säteellä ja kahdenkymmenen kilometrin päässä on yli puolen miljoonan asukkaan Goma.

Nyiragongo on tasahuippuinen tulivuori, jonka kraateriin kerääntyy tulikuumaa laavajärvi. Tuo järvi tulee tasaisin väliajoin täyteen, jolloin se tyhjenee ympäröiville alueille. Vaikka alussa mainittiin, että laava ei yleensä ole se vaarallisin tuote tulivuorenpurkauksissa, on se juuri sitä Nyiragongon kohdalla. Sen laava on nimittäin erittäin nestemäistä, koska se on vellonnut omissa liemissään tulivuoren kraaterissa jopa muutaman vuosikymmenen ajan. Jos laava normaalisti kulkee 1-10 kilometrin tuntivauhtia, on Nyiragongon maailman vikkelimmän laavan vauhti parhaimmillaan ollut 97 kilometriä tuntia.

Nyiragongosta purkautuva laava virtaa siis vauhdilla ja pitkälle, mikä todistettiin karmaisevalla tavalla tammikuussa 2002.

Parhaimmillaan kilometrin levyinen ja kaksi metriä syvä laavavirta tuhosi tuolloin lähes puolet Goman asukkaiden kodeista ja muista rakennuksista, mutta onneksi tulivuorta tarkasti seuranneet tutkijat antoivat varoituksen hyvissä ajoin ja suurin osa gomalaisista ehdittiin evakuoida. Laavavirta kulki siis kaksikymmenstä kilometriä! Tulikuuma ja sula kiviaines ympäröi myös Goman kansainvälisen lentokentän ja peitti alleen kolmasosan sen kiitoradoista.

Niin vaarallista kuin Nyiragongon laava onkin, nousee tulivuoresta vieläkin pahempi uhka: näkymättömät ja myrkylliset kaasut. Laavajärvestä nouseva rikkidioksidi ja maanpinnan halkeamista suurina pitoisuuksina tihkuva hiilidioksidi tunnetaan paikallisesti nimellä mazuku eli tappava tuuli, sillä kaasuihin menehtyy vuosittain sekä ihmisiä että eläimiä.

Advertisement

Vuoden 2020 lopulla tutkijat ilmoittivat laavajärven kasvaneen huomattavasti ja kaikki merkit viittaavat siihen, että viimeistään vuonna 2024 koetaan seuraava jättimäinen purkaus, ellei maanjäristys laukaise sitä jo ennemmin. Tutkijat pitävät jälkimmäistä skenaariota erittäin todennäköisenä.

Suosituimmat

Exit mobile version