Tiede
Faktoja ihmiskehosta: 10 erikoista asiaa, joita et ehkä tiennyt
On paljon ihmeellisiä asioita, joita emme tiedä meistä itsestämme. Tämän listan asiat tiedetään, mutta oletko sinä ennen kuullut näitä faktoja ihmiskehosta?
Ihminen ja luonto hämmästyttää ja kummastuttaa. Myös Listafriikin toimituksessa. Siksi halusimme koota ihmisestä 10 faktaa, jotka ovat hassuja, yllättäviä ja vähän omituisiakin.
Listalla on myös useammassa kohdassa vinkkejä, miten voi viihdyttää itseään ja muita kokeilemalla erilaisia oman vartalon ominaisuuksia! Kaikki on henkilökohtaisesti testattu 😉
Tässä siis Listafriikki.com:n erikoisia faktoja ihmiskehosta.
Sarveiskalvo saa hapen ilmasta
Kaikki ihmisen elimet ja solut tarvitsevat happea toimiakseen. Tuota elintärkeää molekyyliä ympäri meidän kehoamme toimittaa veri, jonka hemoglobiini-molekyyleihin happi kiinnittyy keuhkojen kaasujen vaihto operaatiossa.
On kuitenkin yksi elin, jossa ei ole verisuonia: silmän sarveiskalvo. Emme näkisi näin selvästi, jos kalvolla olisi suonia, koska valon on päästävä esteettä läpi. Mutta jostainhan sarveiskalvon solujen on saatava happea, muuten ne eivät pysyisi hengissä.
Solut ottavat hapen suoraan ilmasta. Se on ainoa ihmiskehon alue, jolla hapen otto tapahtuu pelkästään näin. Kun ihminen nukkuu, välittää hapen kyynelneste, jota on ohuena kerroksena sarveiskalvon päällä.
Piilolinssien käyttäjille tämä on tärkeää infoa. Monet varmasti tietävät (opastuksesta tai kokemuksesta), että piilolinssien kanssa ei kannata nukkua. Kun ihminen on hereillä ja räpsyttää silmiään, liikkuu piilolinssi juuri sen verran silmän päällä, että sarveiskalvon solut ehtivät napata happea, ja kyynelnestettä levittyy linssin alla oleviin kohtiin. Mutta tarina on toinen, kun ihminen nukkuu. Piilolinssi pysyy paikoillaan, jolloin solut eivät saa happea. Tämä voi pahimmillaan aiheuttaa pienten verisuonten kasvamisen sarveiskalvoon (koska luonto löytää aina keinot), aiheuttaa kivuliasta valoherkkyyttä ja pysyvää näön heikentymistä.
Vain ihmisellä on leuka
Listafriikki.com ei nyt väitä, että muilla eläimillä ei olisi leukaluuta. Listan nimi on faktoja ihmiskehosta, joten pysyttäydytään tosiasioissa.
Mutta muilla eläimillä ei silti ole leukaa.
Niillä ei ole ulkonevaa luuta hampaiden alapuolella. Katso vaikka ihmisen lähimpiä sukulaisia: simpansseja ja gorilloja. Äläkä anna karvapeitteen hämätä. Jos tutkit niiden pääkalloja (ja mikset tutkisi), huomaat ettei niillä tosiaan ole leukaa.
Evoluutiobiologeja leuan kehittyminen on luonnollisesti kiehtonut: miksi ihmisellä on tuollainen ulkonema? On ehdotettu, että se olisi tuonut leukaluille lisävoimaa pureskeluun, mutta tuosta lisävoimasta ei kuitenkaan ole mitään näyttöä.
On myös epäilty, että se olisi voinut muodostua sukupuolivalinnan seurauksena, mutta useimmiten seksuaalivalinnan tuloksena kehittyy ominaisuuksia vain toiselle (valinnan kohteena olevalle) sukupuolelle: isot sarvet, lintujen höyhenpuku jne. Sekä miehillä että naisilla on leuka, eikä sen koko riipu sukupuolesta.
Sanomattakin lienee selvää, että syy leuan olemassaoloon ei ole selvinnyt.
Minulla on erittäin epätieteellinen teoria: leuka on kehittynyt, jotta lakanoita ja pyyhkeitä voi viikata yksin.
*standing ovation*
Itseään ei voi kutittaa
Kutituksessa aktivoituvat aluksi samat aivojen alueet, jotka viestittävät meille, että jokin tuntematon vaara uhkaa. Esimerkiksi selän päällä kävelee myrkyllinen hämähäkki, ja me hätkähdämme, vaikka emme sitä näe. Yllättävä kosketus koetaan vaaraksi.
Kutitus ei ole miellyttävä tai hauska tunne, vaikka silloin usein naurattaakin. Kehomme kokee kutittamisen hyökkäyksenä ja nauru on tässä kohtaa muinainen reaktio uhkaan ja tapa viestittää vahvemmalle vastustajalle, että nauraja ei ole taistelemassa vastaan. Nyt tietysti tuntuu hassulta, mutta se on aikoinaan ollut elintärkeää. Voimme toki yrittää valmistautua, jos tiedämme kutituksen olevan tulossa, mutta kehomme synnynnäinen reaktio on niin vanha ja vahva, että emme saa sammutettua satutetuksi tulemisen pelkoa.
Jos henkilö itse yrittää kutittaa itseään, on yllätyksen ja vaaran elementit poissa, joten pikkuaivot osaavat varautua kutitustuntemuksiin, eivätkä rekisteröi niitä uhkina.
Tämä kuuluu siihen kategoriaan, jolla voi saada kanssaihmiset käyttäytymään viihdyttävästi. Kokeile joskus puolihuolimattomasti heittää ilmoille toteamus: ”itseään ei voi kutittaa”. Toinen kokeilemisen arvoinen on: ”omaa kyynärpäätään ei voi nuolla”. Voi sitä riemua!!!
Joko yritit?
Kudokset uusiutuvat jatkuvasti, hampaat eivät ikinä
Kaikki ihmisen elimet uusiutuvat, tavallaan. Solut jakautuvat ja kuolevat. Päällimmäiset ihosolumme uusiutuvat parin viikon välein. Punasolut elävät noin nelisen kuukautta. Hermosolut voivat olla kymmeniä vuosia vanhoja. Luutkin uusiutuvat, ja vaikka prosessi kestää vuosia, pysyvät luumme siksi kunnossa koko elämämme. Maksa vasta ihmeellinen onkin: siitä voidaan leikkauksessa poistaa jopa 75%, mutta se pystyy korjaamaan itsensä ja kasvattamaan uutta, toimivaa maksakudosta menetetyn tilalle.
Mutta ihmiskehossa on kohta, joka ei uusiudu, ikinä. Hampaat.
Hampaat eivät missään nimessä ole luuta. Jos luuhun tulee särö, on sillä mahdollisuus korjautua itsestään. Koska hammas ei ole elävää kudosta, ei regeneraatiota pääse tapahtumaan. Hampaassa olevan tuhon etenemisen voi yrittää pysäyttää, mutta kelloa ei saa käännettyä takaisin. Huonoja uutisia niille, jotka eivät huolehdi hammashygieniasta. Jos hampaassa on reikä tai se lohkeaa, on turvauduttava keinotekoisiin korjausmenetelmiin.
Kun sanotaan, että meillä on vain yksi keho, josta on syytä pitää huolta, on se ainakin hampaiden osalta totta.
Vatsahapot ”sulattaa” metallia, olemme silti hengissä
Happamuus ilmoitetaan pH-arvona, joka on välillä 0-14. Pienet luvut ovat happamia, pH 7 on neutraali ja siitä ylöspäin pH on emäksinen. Asteikon kummassakin ääripäässä olevat aineet ovat vaarallisia ja syövyttäviä. Meidän vatsassamme oleva mahaneste sisältää vetykloridia eli suolahappoa, ja sen pH on yleensä 1-2. Vahvimmillaan se vastaa lähes akkuhappoa. Tuon nesteen ei pitäisi pysyä mahalaukun sisäpuolella, vaan sen pitäisi syövyttää sinne reikiä.
Tutkimuksia mahanesteen voimakkuudesta on tehty ihmiskehon ulkopuolella. Tarpeeksi pitkään nesteessä ollut metallinpala, testeissä usein partaterä (nyt ymmärrät kokeet mahan ulkopuolella), on alkanut syöpymään. Miten sitten on mahdollista, että vahingossa tai tahallaan nieltyjä asioita tulee ruoansulatuskanavan läpi vahingoittumattomana? Kyse on vain hapolle altistumisen kestosta.
Erittäin voimakas happamuus on tärkeää, koska ruoan valkuaisaineita pilkkova pepsiini-entsyymi tarvii happaman ympäristön toimiakseen. Mahalaukkuun päätynyt ruoka pitää saada nopeasti suolessa paremmin liikkuvaan, ja ravintoaineet vapauttavaan, muotoon.
Miten mahalaukun sisäpinta sitten pärjää? Sehän on hapon kanssa kosketuksissa jatkuvasti. Keholla on tähän oma suojamekanisminsa: mahan epiteeli- eli pintasolut tuottavat limakalvoa, joka muodostaa konkreettisesti fyysisen esteen hapon ja kudoksen välille.
Kun edellisessä listan kohdassa puhuttiin solujen uusiutumisesta, niin mahan epiteelisolut ovat erittäin tiuhasti vaihtuvia. Puhutaan vain muutamista päivistä, koska solut ovat tärkeässä suojaavassa roolissa ja joutuvat kovalle kulutukselle suhteellisen vihamielisessä ympäristössä.
Meissä on enemmän muita soluja kuin ihmissoluja
Mikä tekee ihmisestä ihmisen? Sellaisen, mitä me tällä hetkellä olemme? Ihmisen koko perimä selvitettiin vuonna 2003, mutta se ei tietenkään tarkoita, että siitä lähtien olisimme tienneet kaiken mahdollisen, mitä ihmisen kehosta on tiedettävissä. Tuo a, t, g ja c -kirjaimien sekalainen jono ei voisi ikinä kertoa meille kaikkea ihmisen toiminnasta.
Vuosikymmeniä sitten ajateltiin, että ihmiskehossa on 10 kertaa enemmän bakteerisoluja kuin ihmissoluja. Tuosta arviosta ollaan tultu reilusti alaspäin, mutta bakteerisolut vievät silti voiton. Ihmissoluja on noin 43%, ja muista soluista suurin osa on bakteereita, loput sieniä ja arkkeja. Bakteerisolut ovat huomattavasti meidän omia solujamme pienempiä, joten niiden yhteispaino on vain noin 200 gramman luokkaa. Suurin osa bakteereista elää suolistossa, joten aina kun käyt vessassa, muutut hetkeksi hiukan enemmän ihmiseksi…
Vasta aivan viime vuosina on ihmiskehon tutkimuksessa alettu kiinnittää huomiota mikrobiomin (nämä seuralaisemme) vaikutuksiin. Miten bakteerit pitävät meidät terveinä ja toiminnassa tai toisaalta miten ne vaikuttavat sairauksien ja tautien syntyyn. Ne ovat yhtälailla syntymästämme asti osa meitä, samoin kuin ihmis-DNA:ta sisältävät solumme.
Ja jos vielä mennään tuohon ihmisen perintöainekseen, DNA:han, ja siihen, miksi koko perimän sekvensointi ei voi paljastaa kaikkia ihmiskehon salaisuuksia. Meidän kromosomimme sisältävät vähän yli 20 000 proteiinia koodaavaa geeniä. Mutta jos kaikki ihmiskehossa oleva perintöaines lasketaan yhteen, on meissä minä hetkenä hyvänsä toiminnassa 2-20 miljoonaa geeniä, kun lasketaan koko mikrobiomi (solullisten eliöiden lisäksi myös virukset) yhteen. Ja kaikki nämä vaikuttavat ympäristönsä, eli meidän, toimintaan.
Toistan alun kysymyksen: Mikä tekee ihmisestä ihmisen?
Ihmisellä on syntyessään 300 luuta, aikuisena vain 206
Voiko oikeasti olla totta, että vauvoilla on melkein sata luuta enemmän kuin aikuisilla?
Monet varmasti tietävät sen pehmeän kohdan vauvan päälaella. Se voi olla vähän pelottavakin. Jossain vaiheessa pääkallon luut kasvavat yhteen ja peittävät samalla tuon suojaamattoman kohdan.
Samanlaista luiden yhteensulautumista tapahtuu muuallakin ihmiskehossa. Itseasiassa iso osa vauvan luustosta on rustoa, siksikin ne ovat niin pehmoisia ja taipuisia. Pikkuhiljaa rusto kuitenkin korvautuu kovalla luulla, jolloin myös erillisinä osina olleista palasista tulee yhtenäisiä.
Navan ympärillä kasvaa nöyhtää kerääviä karvoja
Kaikki omfalofobiasta kärsivät siirtykää seuraavaan kohtaan listalla! Nyt tulee puhetta navasta.
Jostain käsittämättömästä syystä napanöyhtä on kiinnostanut ihmisiä niin kovasti, että sitä on tutkittu niin Wienin teknillisessä yliopistossa Itävallassa kuin Sydneyn yliopistossa Australiassa. Wienissä tutkimusta johtanut tohtori Georg Steinhauser oli kerännyt ensin vuosien ajan OMAA napanöyhtäänsä ja tutkinut sen koostumusta ja kerääntymistä napaan. Nöyhtä ei koostunut vain vaatekuiduista vaan myös hiestä, rasvasta ja kuolleista soluista. Ja epäilemättä myös mikrobeista. Myöhemmin hän oli laajentanut tutkimustaan ja saanut näytteitä myös muilta ihmisiltä.
Steinhauser oli todennut, että navan ympärillä on erityisiä karvoja, joiden pinnan suomut toimivat kuin koukut ja irrottavat vaatteista kuituja. Lisäksi karvojen kasvusuunta on napaa ympäröivä, jolloin ne ohjaavat moskan onkaloon.
Australiassa taas laajan 5 000 koehenkilöä kattaneen tutkimuksen lopputulema oli se, että tyypillinen henkilö, jolle napanöyhtää kertyy, on ”hiukan ylipainoinen keski-ikäinen mies, jolla on karvainen vatsan alue”.
Nobel-palkinnon tuloa ei voi estää.
Meillä on enemmän kuin viisi aistia
Näkö, tunto, haju, maku ja kuulo. Niinhän meille koulussa opetetaan. Mutta aisteja on paljon muitakin!
Oletko ikinä nähnyt televisiossa, kun poliisi arvioi pysäytetyn kuskin alkoholin- tai huumeidenkäyttöä erilaisilla testeillä? Ei liity aiheeseen, mutta eikö alkometri tai huumetesti olisi parempi ja vähemmän subjektiiviseen arvioon perustuva vaihtoehto?
Testissä kuski laitetaan esimerkiksi kävelemään suoraa linjaa tai luettelemaan aakkosia väärinpäin (kokeile muuten ihan huvikseen selvin päin, että miten tuo onnistuu).
Yhdessä testissä on tarkoitus silmät suljettuina koskettaa sormella omaa nenän päätä. Se yleensä onnistuu, ellei ole nauttinut liikaa keskushermoston toimintaan vaikuttavia aineita. Tällä testataan asentoaistin toimivuutta.
Asentoaistin avulla pystymme siis aistimaan itsemme. Kuulostaa kummalliselta, mutta asentoaisti kertoo meille, missä ruuminosamme milloinkin menevät (yleensä eivät kovin kaukana). Tämä aisti mahdollistaa myös esimerkiksi rappusten kävelyn ilman, että joka kerta täytyisi tarkistaa askeleen korkeus.
Muita aisteja ovat muun muassa tasapainoaisti ja lämpötilan aistiminen. Valitettavasti ihmisiltä puuttuu muutama eläimillä havaittu aisti. Esimerkiksi hait pystyvät aistimaan tulevasta lounaastaan lähtevää sähköisyyttä ja lepakot suunnistavat maapallon magneettikenttiä apuna käyttäen.
Käsi saa voiman pikkurillistä
Kun mietit arjen askareita, millä sormilla puuhastelet eniten? Pidät kiinni kynästä, laitat vetoketjun kiinni, avaat napin… Käytät näihin toimintoihin varmasti peukaloa, etusormea ja keskisormea. Ja nuo kolme sormea ovatkin vastuussa kaikenlaisesta jokapäiväisestä tarttumisesta ja näpertelystä.
Jos pitäisi luopua jostain sormesta (Älä kysy miksi, leiki vain mukana 😂), vastaisitko pikkurillin. Tuon lähes tarpeettomalta tuntuvan sormen.
Älä kuitenkaan aliarvioi sitä. Menettäisit pikkurillin mukana jopa puolet kätesi voimasta! Yleensähän pikkurilli ei ole mukana missään tärkeässä sorminäppäryyttä vaativassa hommassa, mutta voiman tuotossa se on vertaansa vailla. Jos myös nimetön poistuisi kuvioista pikkurillin lisäksi, olisi käden voimasta jäljellä enää noin 30%.
Olen nyt pari päivää puristellut käteen sattuneita esineitä erilaisilla sormikokoonpanoilla ja oman tutkimukseni perusteella voin todeta tämän pitävän paikkansa. Kuulisin mielelläni, onko muilla samanlaisia kokemuksia?
💁♀️ Oliko listalla jotain yllättäviä ja uusia faktoja ihmiskehosta? Kerro kommenttikentässä tai somekanavissamme aiotko laittaa jonkun ihmiskehon ihmeellisyyden testiin ⬇⬇