Tiede

Eläimellistä menoa ristiriidassa: Maailman vanhimmaksi elävät sekä jo kadonneet eläimet

Julkaistu

Listafriikki.com julkaisee kuluvan viikon aikana alkuvuoden 2022 luetuimmat listat. Vuoden ensimmäiseen puolikkaaseen on mahtunut paljon kaikenlaista mielenkiintoista ja ennen kaikkea huippumielenkiintoisia listoja.

Myös listafriikkiläiset tarvitsevat pienen irtioton arjesta. Sen myötä me tulemme tällä viikolla (27.06. – 03.07.2022) julkaisemaan kalenterivuoden 2022 ensimmäisen puoliskon luetuimmat listat; olemmehan me jo kesäkuun loppupuolella.

Järjestys menee siten, että viikon lopussa – tarkalleen ottaen sunnuntaina – vuorossa ovat kaksi vuoden 2022 toistaiseksi luetuinta listaa.

Täysin sattumalta, nämä kaksi ensimmäistä tässä artikkelissa julkaistavaa uutta listaa liittyvät eläinten ihmeelliseen maailmaan, ja samaan aikaan näiden kahden listan välillä on aiheiden osalta todellinen ristiriita.

10 harvinaista kuvaa sukupuuttoon kuolleista eläimistä

LUE LISTA TÄÄLTÄ!

Advertisement

Tutkijat olivat löytäneet vuoteen 2014 mennessä noin 2 miljoonaa kasvi- ja eläinlajia. Joka vuosi uusia kasvi- ja eläinlajeja löytyy noin 18 000, joten me opimme koko ajan lisää tätä planeettaamme asuttavista asukeista. Näiden 18 000 kasvi- ja eläinlajin kohdalla ei ole kuitenkaan kyse uusista syntyneistä lajeista, vaan yksinkertaisesti ihmisten maapallolta löytämistä lajeista, joista me emme aiemmin olleet tietoisia.

Samaan aikaan järisyttävän suuri määrä eläinlajeja kuolee sukupuuttoon yhden kalenterivuoden aikana. Tarkkoja lukuja ei ole olemassa, sillä esimerkiksi osa eläinlajeista on jo niin harvinaisia, ettei niitä juurikaan nähdä luonnossa. Tästä syystä sille on mahdotonta tehdä tarkkaa arviota, miten monta eläinlajia kuolee sukupuuttoon vuotta kohden, mutta tutkijat arvioivat, että noin 0,01-0,1 prosenttia kaikista maailman eläinlajeista kuolee sukupuuttoon vuosittain. Tämä tarkoittaa sitä, että noin 200-2000 eläinlajia katoaa maapallolta per vuosi.

Tällä kyseisellä listalla me keskityimme harvinaisiin kuviin jo sukupuuttoon kuolleista eläimistä, joita me emme valitettavasti pääse enää näkemään.

10 maailman vanhimmaksi elävää eläintä

LUE LISTA TÄÄLTÄ!

Edellä oleva lista oli eittämättä surullinen, sillä tuskin meistä kukaan toivoo ainoallekaan eläinlajille kohtaloa sukupuuttoon kuolemisesta. Tällä toisella listalla katseet suunnataan kuitenkin huomattavasti iloisempiin asioihin: me nostimme esille 10 maailman vanhimmaksi elävää eläintä.

Advertisement

Mutta, mitkä sitten ovat ne maailman vanhimmiksi elävät eläimet? Kuuluuko ihminen näiden eläinten joukkoon?

Moni teistä saattaa tietää, että esimerkiksi kilpikonnat elävät todella vanhoiksi, mutta tiesitkö, ettei kyseessä ole suinkaan se maailman vanhimmaksi elävä eläin, vaikka se kymmenen joukkoon niukasti mahtuukin?

Kannattaa lukea niin ikään tämä äärimmäisen mielenkiintoinen lista yläpuolelta löytyvästä linkistä.

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä listoista:

Suosituimmat

Exit mobile version