Viihde
Leffatriviaa: 10 nippelitietoa elokuvista
Yksi Listafriikin suosikkiaiheista on leffat, joista onneksi löytyy mielenkiintoisia faktoja vaikka kuinka paljon!
Näillä tietoiskuilla voi pitää vaikka pienen triviahetken kavereille tai hämmästyttää kilpailijat ja omat joukkuetoverit paikallisessa pubivisassa. Faktoja voi myös heitellä kesken rauhallisen leffaillan, joskin muutama voi jopa hieman pilata kokemusta.
Jos haluat säilyttää illuusion esimerkiksi karjuvista dinosauruksista, niin Listafriikki esittää jo tässä vaiheessa spoiler-varoituksen!
Pulp Fiction ja neulan iskeminen
Quentin Tarantinon vuoden 1994 kulttielokuvassa, Pulp Fictionissa, on monia legendaarisia kohtauksia, mutta yksi puhuttavimmista on se, kun John Travoltan esittämä Vincent Vega lyö adrenaliinipiikin heroiiniyliannostuksen ottaneen Mia Wallacen (Uma Thurman) rintaan.
Tuotantotiimi oli jo hankkinut kohtausta varten keinotekoisen rintakehän, mutta Tarantino päätti olla käyttämättä sitä. Sen sijaan hän kuvasi iskemisen takaperin. Todellisuudessa Travolta siis vetää neulan Thurmanista, ja silmänräpäyksen kestävä otos liitettiin elokuvaan editointivaiheessa väärin päin.
Sushia á la Matrix
Vuonna 1999 ensi-iltansa saaneessa tieteiselokuva Matrixissa nähdään tummalla taustalla liikkuvia vihreitä symboleita, joiden voisi ajatella olevan monimutkaisia algoritmeja.
Suursuosion saaneen elokuvan symboleista on tehty näytönsäästäjiä ja ties mitä muuta oheistuotetta, mutta monikohan tietää mistä tuo mystinen koodi on peräisin.
Digitaalinen sade oli tuotantosuunnittelija Simon Whiteleyn käsialaa. Hänellä oli ensin toisenlainen idea, mutta ohjaajina ja käsikirjoittajina toimineet Lana ja Lilly Wachowski halusivat jotain erilaista, jotain japanilaiseen mangaan viittaavaa. Whiteleyn vaimo on japanilainen, joten apu oli lähellä.
Kotona oli paljon japanilaisia keittokirjoja, joita Whiteley kävi läpi, kunnes löysi mieleisensä reseptin. Ei makujen vaan merkkien osalta. Elokuvassa vilisevä vihreä koodi on siis ruokaohje! Whiteley ei kuitenkaan ole koskaan paljastanut, mikä tai mitkä annokset ovat kyseessä. Onkohan kukaan yrittänyt kokata tuon reseptin mukaan?
Kulkukissa tähdeksi
Vuoden 1972 Kummisetä-elokuvan avauskohtauksessa esitellään sekä Marlon Brandon esittämä Vito Corleone että tämän harmaaraitainen kissa. Kissa ei kuitenkaan ollut mukana käsikirjoituksessa, sillä Francis Ford Coppola löysi sen vaeltelemasta Paramount-tuotantoyhtiön parkkipaikalta. Ja mitäs muuta ohjaaja kulkukissalle tekisi, kuin ottaisi sen leffaansa mukaan.
Päähänpistona elokuvaan päätyneen kissan oli tarkoitus näyttää mafiapomosta pehmeämpi puoli. Jääkin sitten katsojan pääteltäväksi, minkälaisia tunteita se herättää, että Corleone silittelee kissaansa pohtiessaan saako joku elää vai kuolla.
Kissa nautti filmitähteydestään täysin rinnoin ja kehräsi paikoin niin äänekkäästi, että Brandon vuorosanoja jouduttiin äänittämään uudelleen, koska ne peittyivät tasaisen hurinan alle. Tarina ei kerro, mitä kissalle tapahtui kuvausten jälkeen, mutta ainakin Brando tunnettiin eläinrakkaudestaan, joten ehkä kulkuri löysi tämän luota uuden kodin.
Parittelevat kilpikonnat Jurassic Parkissa
Vuonna 1993 ilmestyneestä Jurassic Parkista tuli historian eniten tienannut elokuva muutaman vuoden ajaksi (Titanic paahtoi ohi vuonna 1997). Dinosaurukset valloittivat ja saivat selkäpiin karmimaan ei vain ulkonäöllään, vaan myös ääntelyllään.
Vaikka T-Rex on elokuvan tähti, kuuluu pelottavimpien saalistajien palkinto sivuosan esittäjille: velociraptoreille. Niiden ääntely lisäsi painajaismaisuutta, mutta ehkä katselukokemus olisi ollut erilainen, jos olisimme tienneet, mitä äänet todellisuudessa olivat.
Äänisuunnittelija Gary Rydstrom ei käyttänyt keinotekoisia tehosteita, vaan loi esihistoriallisten dinosaurusten ääntelyn yhdistelemällä eri eläinten ääniä.
Rydstrom on kertonut, että toistensa kanssa kommunikoivien velociraptorien ääntely on itse asiassa kahden kilpikonnan korahtelua parittelun lomassa. Tyrannosaurus rexin ääni lainattiin Rydstromin omalta jackrussellinterrieriltä, Busterilta, ja T-Rexin karjumisesta vastasivat norsunpoikaset.
Oscar-palkinnon äänityksestä voittanut Rydstrom istutti dinosaurusten suuhun ääniä myös kiimassa olevilta hevosilta ja delfiineiltä. Tallenteita tarjosivat lisäksi kalkkarokäärmeet, joutsenet, pöllönpoikaset, hanhet ja lehmät.
Halloween-naamio oli William Shatnerin kasvot
Mitä yhteistä on Halloween-elokuvilla ja Star Trekillä?
Lähtökohtaisesti moni meistä varmasti vastaisi tuohon sen kummemmin asiaa penkomatta ”ei mitään”, mutta itse asiassa niillä on yksi hyvinkin merkittävä yhtäläisyys. William Shatnerin Star Trekissä näyttelemän hahmon, Kapteeni Kirkin, kasvot nimittäin päätyivät Halloween-elokuviin.
Mutta miten ihmeessä Shatnerin ja tarkemmin sanottuna Kirkin kasvot päätyivät Halloween-elokuvien sarjamurhaaja Michael Myersille? No, tälle on olemassa hyvin mielenkiintoinen ja tarkemmin sanottuna kotikutoinen selitys. Kun tälle legendaariselle hahmolle haettiin naamiota, päätti ensimmäisen Halloween-elokuvan tuotantotiimi hakea läheisestä Halloween-kaupasta halvimman mahdollisen naamion ja se sattui olemaan juuri Shatnerin näyttelemän Kapteeni Kirkin naamio.
Luonnollisestikaan Myersia ensimmäisessä Halloween-elokuvassa näytelleet Nick Castle, Tony Moran ja Tommy Lee Wallace eivät vetäneet naamaria päähänsä sellaisenaan, vaan se maalattiin elokuvaa varten valkoiseksi.
On varsin mielenkiintoista ajatella, miten Star Trekin luojat olisivat suhtautuneet asiaan, mikäli he olisivat jo noihin aikoihin tienneet, että fiktiivisen sarjamurhaajan ulkoinen habitus, ainakin naamavärkin osalta, perustui varsin sankarillisessa asemassa olleen Kapteeni Kirkin kasvoihin… Jotenkin tulee sellainen tunne, että siitä ei oltaisi aivan hirveästi innostuttu ja oltaisiinpa moinen käyttö saatettu jopa estää.
Shokeeraava Psyko
Alfred Hitchcockin vuonna 1960 ohjaama Psyko oli yleisöä shokeeraavaa monellakin tavalla. Se rikkoi elokuvatuotannon säännöstöä seksuaalisella ja väkivaltaisella sisällöllään (tuntuu hassulta nykypäivänä).
Robert Blochin romaaniin perustuvassa elokuvassa poiketaan paikoin kirjan yksityiskohdista, esimerkiksi kirjassa eräs tärkeä vihje on kylpyhuoneesta löytyvä korvakoru. Hitchcock päätti tehdä jotain täysin ennenkuulumatonta ja muutti johtolangan paperin palaksi, joka ei huuhtoudu vessanpöntöstä alas.
Se oli ensimmäinen kerta, kun elokuvassa tai televisiossa vedettiin vessa. Sitä pidettiin tuohon aikaan valkokankaalle sopimattomana ja se oli saastaisuudessaan jopa kiellettyä jo aiemmin mainitun säännöstön mukaan. Jos leffa ei muuten kauhistuttanut, niin viimeistään pytyn huuhtominen sai yleisön järkyttymään; juuri se, mitä ohjaaja ideallaan haki.
Vaikutukset olivat kauaskantoiset, sillä Hitchcock olisi halunnut kuvata erään myöhemmän elokuvansa Disneylandissa, mutta Walt Disney oli pitänyt Psykoa sen verran vastenmielisenä, että kielsi tuotannon huvipuistossaan.
Cluedo – pelaa henkesi edestä
Cluedo on lautapeli, jossa pelaajien tulee selvittää murhamysteeri. Vuonna 1985 tehtiin elokuva, Cluedo – pelaa henkesi edestä, mikä oli ajatuksena täysin ennenkuulumaton: lautapeliin pohjautuva leffa!?
Ohjaaja Jonathan Lynn halusi olla sen verran uskollinen alkuperäiselle konseptille, että elokuvaan tehtiin kolme vaihtoehtoista loppua. Elokuvateattereille jaettiin sattumanvaraisesti jokin kolmesta versiosta, joten eri paikkakunnilla leffaan menneet näkivät erilaisen ratkaisun mysteeriin. Neljäskin versio kuvattiin, mutta sen Lynn jätti kokonaan pois, sillä se oli hänen omien sanojensa mukaan ”yksinkertaisesti surkea”. Kun Cluedosta julkaistiin kotivideoversio, paljastettiin samalla, että ”Loppu C” oli se oikea tapahtumien kulku. Kaikki vaihtoehdot olivat VHS:llä mukana.
Kriitikot vihasivat ratkaisua ja julistivat sen olevan rahanhimoinen markkinointikikka. Cluedo nousi kuitenkin faniensa keskuudessa kulttiklassikoksi.
Kannibaalien polttouhri vei tekijänsä oikeuteen
Kannibaalien polttouhri (Cannibal Holocaust) ei ollut ensimmäinen yleisöä todentuntuisuudellaan järkyttänyt dokumenttityylinen elokuva, mutta se taitaa olla kaikkein tunnetuin. Eikä vähiten seuraamustensa vuoksi.
Vuonna 1980 ensi-iltansa saaneessa italialaisessa leffassa selvitetään Amazonin sademetsässä kadonneiden tutkimusmatkailijoiden kohtaloa, joka selviää kaikessa karmeudessaan viidakosta löytyneestä videomateriaalista.
Ohjaaja Ruggero Deodato kuvasi elokuvaan oikeita sademetsän alkuperäiskansoja, ja todentuntuinen filmatisointi sai osan ihmisistä arvelemaan, että leffan kuolemat olivat aitoja.
Huhut johtivat elokuvan esittämisen keskeyttämiseen vain 10 päivää ensi-iltansa jälkeen, ja Deodato joutui syytteeseen siveettömyydestä ja myöhemmin jopa murhasta. Asiaa ei myöskään auttanut se, että elokuvan neljän päänäyttelijän sopimuksissa oli pykälä, jonka mukaan heidän oli pysyteltävä pois julkisuudesta yhden vuoden ajan. Vaikka elokuvan tuotantotiimi todisti oikeudessa ohjaajansa puolesta, ei murhasyytteistä luovuttu ennen kuin ”kadoksissa” olleet näyttelijät tekivät sopimusrikkomuksen ja esiintyivät televisiossa täysissä sielun ja ruumiin voimissa.
Vaikka ihmisten tappaminen oli lavastettua, oli elokuvassa käytetty aitoa kuvaa eläinten teurastamisesta, mikä johti Deodaton, tuottajien, käsikirjoittajan ja ammattijärjestön edustajien tuomioon eläinrääkkäyksestä.
Aavikolle haudatut lavasteet
Cecil B. DeMillen ohjaama mykkäfilmi Kymmenet käskyt vuodelta 1923 oli aikakaudelleen poikkeuksellisen suuri spektaakkeli.
DeMille ei halunnut tehdä juutalaisten karkotusta Egyptistä kuvaavaa elokuvaa kahta kättä heittäen, vaan päätti, että Egypti tuodaan Kalifornian rannikolle keinolla millä hyvänsä. Pienoismallit eivät kelvanneet, vaan tuhannet työntekijät rakensivat muun muassa patsaita Guadalupe-Nipomon hiekkadyyneille.
Kun kuvaukset päättyivät, osoittautui lavasteiden siirtäminen muualle liian kalliiksi, mutta toisaalta DeMille ei halunnut missään nimessä jättää arvokasta esineistöä muiden elokuvantekijöiden saataville. Niinpä hän päätti haudata kaiken aavikolle.
Vuonna 2017, eli 94 vuotta elokuvan ensi-illan jälkeen, joukko arkeologeja kaivoi artefakteja esiin kuin muinaisen Egyptin kalleuksia konsanaan. Yllätys oli melkoinen, kun hiekan alta paljastui 21 erinomaisesti säilynyttä sfinksiä. Vaikka niitä ei Afrikan esikuviensa lailla oltu tehty kivestä vaan kipsistä, olivat ne priimakunnossa.
DeMillen perfektionismista kertoo myös se, että ”patsaat” oli maalattu. Kymmenet käskyt kun oli mustavalkoinen elokuva.
Myös tosielämän Ihmenainen
Wonder Woman eli Ihmenainen nousi vuonna 2017 supersankarielokuvien osalta kaikkien aikojen suurimmat lipputulot elokuvateattereissa keränneeksi alkuperäiselokuvaksi, ohittaen pitkään piikkipaikkaa pitäneen vuoden 2002 Spider-Man-elokuvan. Wonder Woman sai ensi-iltansa toukokuussa 2017 ja saman vuoden marraskuussa sen keräämät lipputulot nousivat 821,749 miljoonaan dollariin.
Mutta nyt emme ole kuitenkaan puhumassa tässä Wonder Womanin saavutuksista taloudellisessa mielessä, vaikka sekin istuu niin ikään tähän elokuvatrivian täyttämään listaamme; sen sijaan keskitymme Ihmenaista näytelleeseen Gal Gadotiin, jota voidaan kutsua eittämättä myös tosielämän Ihmenaiseksi.
Elokuvan tuotanto käynnistyi vuoden 2015 lopulla ja vasta selvästi jälkikäteen on selvinnyt, että Ihmenaista näytellyt Gadot oli valtaosan kuvauksistaan raskaana, eikä vain raskaana, vaan hän oli kuvaamassa elokuvaa vielä viidennelläkin raskauskuukaudellaan. Se aiheutti omia haasteitaan, sillä Gadotin raskausvatsa oli luonnollisesti jo nähtävillä ja se täytyi editoida pois CGI-grafiikasta vastanneen tiimin johdolla; raskaana oleva Ihmenainen, kun ei olisi välttämättä toiminut: ”Lähiotoksissa näytin Ihmenaiselta, mutta laajakulmassa olin kuin Ihmenainen, joka odotti Kermit-sammakkoa”, Gadot on kommentoinut. Editointi tapahtui siten, että Gadotin asuun lisättiin vihreää kangasta, joka mahdollisti jälkikäsittelyn; onneksi Ihmenaista tehtäessä kohtauksia ei tarvinnut ottaa jälkikäteen juurikaan uusiksi.
Mahtaakohan muuten Gadotin nyt jo yli kolmevuotias Maya-tytär olla kaikkien aikojen nuorin elokuvassa ”esiintynyt” näyttelijä… Eittämättä ainakin yksi nuorimmista!