Viihde
10 näyttelijää, jotka ovat inhonneet ikonisia roolejaan, eivätkä ole salanneet mielipidettään – osa 1
Vaikka elokuva olisi vienyt tekijänsä maailmantähteyteen, ei se aina tarkoita sitä, että työhönsä olisi tyytyväinen. Nämä näyttelijät ovat jälkeenpäin saaneet rooleistaan vain vilunväristyksiä.
Syitä voi olla monia, esimerkiksi oma roolisuoritus ei mennyt putkeen tai elokuva oli huono – omasta ja kaikkien muiden mielestä. Monet listan näyttelijöistä ovat niitä kaikkein tunnetuimpia ja menestyneimpiä tähtiä, joten ainakaan flopit eivät ole uraa hidastaneet.
Päinvastoin: Joidenkin kohdalla juuri se suurin inhokkirooli polkaisi uran valtaisaan nousukiitoon, mutta kiitoksen sijaan tiedossa on ollut vain kritiikkiä. Yleisön rakastama roolihahmo saattaa olla juuri se, jonka näyttelijä toivoisi painuvan unholaan.
Tämä lista julkaistaan kahdessa osassa, joista jälkimmäisen voit lukea tästä: 10 näyttelijää, jotka ovat inhonneet ikonisia roolejaan, eivätkä ole salanneet mielipidettään – osa 2
Kate Winslet tekisi Titanicin kernaasti uudestaan
Kuva: D. Jiménez | CC BY-SA 4.0
Kate Winsletin maailmanmaineeseen vienyt rooli vuonna 1997 ensi-iltansa saaneessa Titanicissa oli työn ja tuskan takana. Winslet ei antanut periksi, vaan vaati jalkaa polkien roolia itselleen ja sai lopulta ohjaaja-käsikirjoittaja-tuottaja James Cameronin vakuuttuneeksi. Ja hyvä niin, sillä Winslet oli täydellinen Rose. Nainen itse on toista mieltä.
Rooli, josta Winslet sai Oscar-ehdokkuuden, on aiheuttanut näyttelijälle myöhemmin ainoastaan päänvaivaa. Winslet on myöntänyt olevansa hyvin kriittinen itseään kohtaan, kuten useimmilla näyttelijöillä on tapana olla, mutta roolisuoritus Titanicissa aiheuttaa hänessä lähinnä kauhunsekaista tuskaa: ”Jokaisesta kohtauksesta ajattelen, että ’Ihanko oikeasti? Päätit tehdä sen noin?’ En voi edes kuunnella amerikkalaista aksenttiani, sillä se on niin hirveä.”.
The Telegraphille antamassaan haastattelussa Winslet kertoo, että jos voisi mennä ajassa taaksepäin, niin tekisi mieluusti koko elokuvan ja roolisuorituksensa uudestaan.
Robert Pattinson ei voi sietää Twilightia
Monikaan näyttelijä ei ole arvostellut niin voimakkaasti itsensä tähdeksi nostanutta elokuvaa kuin Robert Pattinson. Twilight-elokuvasarjan ensimmäinen osa sai ensi-iltansa vuonna 2008 ja viiden leffan saaga saatiin päätökseen neljä vuotta myöhemmin. Pattinson vihasi jokaista hetkeä.
Pattinson on kertonut lukuisissa haastatteluissa, että ei juurikaan pitänyt Twilight-kirjoista eikä varsinkaan tähdittämistään elokuvista. Mutta kaikkein eniten hän vihasi esittämäänsä hahmoa – vampyyri Edward Cullenia. ”Mitä pidemmälle luin käsikirjoitusta, niin sitä enemmän inhosin sitä tyyppiä. Kaiken lisäksi hän on 108-vuotias neitsyt, joten selvästi hänellä on jotain ongelmia”, kertoi näyttelijä Empire-lehden haastattelussa.
Stephenie Meyerin kirjoittamista kirjoista Pattinson on myös ilmaissut mielipiteensä: ”Kuin luin teoksen, niin se vaikutti kirjalta, jota ei koskaan olisi pitänyt julkaista.”. Hän ei ymmärrä, miksi joku oikeasti tykkäisi lukea niitä tai katsoa niihin perustuvia elokuvia.
Ja tosiaan ne leffat – YouTubesta löytyy läjäpäin kokoelmavideoita, joihin on kasattu pätkiä haastatteluista, joissa Pattinson laukoo näkemyksiään roolihahmostaan ja koko elokuvasarjasta. Kun häneltä esimerkiksi kysyttiin, että ottiko hän kuvauspaikalta jotain mukaansa, kun viimeinen elokuva oli saatu purkkiin, oli vastaus paljonkertova: ”Omanarvontuntoni”.
Katherine Heigl kritisoi leffansa naiskuvaa
Vuoden 2007 Paksuna-komedia on yksi Katherine Heiglin tunnetuimmista elokuvarooleista, mutta näyttelijä itse ei aina nauttinut sen tekemisestä. Heigl on äänekkäästi kertonut, että elokuva oli hänen mielestään ”hieman seksistinen” ja että jotkin kuvauspäivät olivat vaikeita, koska hahmot olivat niin liioiteltuja.
”Miehet kuvataan rakastavina, höpsöinä ja hauskoina, mutta kaikki naiset ovat takakireitä ja huumorittomia äkäpusseja.”, harmittelee Heigl Vanity Fairin haastattelussa. Hän kuitenkin sanoo, että suurimmaksi osaksi elokuvan tekeminen oli mahtava kokemus, mutta itse elokuvasta hän ei erityisemmin pidä. Varsinkin oma roolihahmo aiheutti kiukkua: ”Miksi hän on sellainen ilonpilaaja? Miksi naiset halutaan kuvata tällaisina?”.
Myöhemmin Heigl pyysi julkisesti elokuvan käsikirjoittajalta ja ohjaajalta Judd Apatowilta anteeksi kritisoivia kommenttejaan.
George Clooney on pyytänyt Batmaniaan anteeksi
Vaikka George Clooneyn Batmanista on vierähtänyt jo rutosti aikaa, ei näyttelijä ole päässyt yli vuonna 1997 ensi-iltansa saaneesta Batman & Robin -elokuvasta. Hän ei ole elokuvan fani eikä pidä tippaakaan omasta suorituksestaan siinä.
Clooney on vuosien mittaan toistuvasti lytännyt elokuvan. Vuonna 2006 hän sanoi 160 miljoonan dollarin budjetilla valmistuneen leffan olleen pelkkää rahojen tuhlausta. Vuonna 2011 Clooney antoi paukkua seuraavasti: ”Jälkeenpäin on helppo sanoa, että ’vau, se oli täyttä paskaa ja olin siinä umpisurkea’. Tuossa elokuvassa oli vaikea olla hyvä enkä tiedä, mitä olisin voinut tehdä paremmin. Mutta jos kerran olen Batman & Robin -elokuvassa Batman, niin olen todellakin osasyyllinen epäonnistumiseen”.
Clooneylta kysyttiin vuonna 2013 mielipidettä siitä, että Ben Affleck tulisi astumaan Batmanin rooliin – valintaa kritisoitiin aikanaan ankarasti. Clooney oli tapansa mukaan suorasukainen: ”Olen viimeinen ihminen kommentoimaan ketään, joka näyttelee Batmania, sillä tuhosin itse sen roolin niin karmealla tavalla.”.
Yllä olevalla videolla Clooney kertoo Graham Nortonin haastattelussa, miten on pyytänyt elokuvaa anteeksi lukuisia kertoja. Hän paljastaa luulleensa roolin olevan loistava veto uran kannalta, mutta sitä se ei sitten ollutkaan. Clooney oli pelännyt tuhonneensa koko Batmanin, mutta onneksi niin ei käynyt ja Lepakkomies palasi myöhemmin menestyksekkäästi valkokankaalle – mutta jonkun muun näyttelemänä.
Halle Berry otti kunnian surkeasta Kissanaisesta
Pysytään vielä DC Comics -sarjakuvayhtiön hahmoissa. Halle Berry ei ole salaillut mielipidettään vuoden 2004 Catwoman-elokuvasta, jossa hän esittää pääroolia.
Seuraavana vuonna hänen roolisuorituksensa oli ehdolla Golden Raspberry -palkinnon saajaksi ja ilmeisesti hän oli varma voitostaan, sillä osallistui palkintogaalaan. Razzie-palkinnothan ovat parodia Oscareista ja ne jaetaan vuosittain huonoimmille elokuville ja näyttelijöille. Harvoin palkintojen ”voittajat” ovat vastaanottamassa kyseenalaista kunniaa, mutta Halle Berry oli yksi poikkeuksen tehneistä.
Catwoman palkittiin muun muassa vuoden surkeimpana elokuvana ja Berry valittiin odotetusti huonoimmaksi naispääosan esittäjäksi. Kiitospuhe ei jättänyt mitään arvailujen varaan: ”Haluan kiittää Warner Brothersia siitä, että sain roolin tässä järkyttävän paskassa elokuvassa.”.
Muutamaa vuotta aiemmin Berry oli voittanut Oscarin parhaasta naispääosasta elokuvassa Monster’s Ball ja viittasi puheessaan pilke silmäkulmassa myös tähän saavutukseen: ”Juuri tätä urani tarvitsi: olin huipulla ja sitten Catwoman pudotti minut pohjalle”.
🤷♀️Pilasivatko nämä näyttelijöiden mielipiteet suosikkielokuvasi vai ovatko Titanic, Twilight ja Catwoman edelleen maailmanhistorian parhaita leffoja⁉️
Lue myös:
Viihde
Eläinnäyttelijät Rin Tin Tinistä Babe-possuihin sulattivat sydämet: Hollywoodin 10 karvaista sankaria – osa 2
Kun eläimet tähdittävät elokuvia, tulee niistä monesti suositumpia hamoja kuin ihmiskollegoistaan. Tässä ovat Hollywoodin eläinnäyttelijät, jotka ovat nousseet kaikkien rakastamiksi tähdiksi.
Listafriikki keräsi nämä eläinnäyttelijät eri aikakausilta – mukana on eläimellisiä tähtiä niin mykkäelokuvista kuin viime vuosien kassamagneeteistakin. Myös lajikirjo on laaja, sillä mukaan mahtuu koiria, possuja, erilaisia apinoita, kissa, hevonen, karhu, korppi ja miekkavalas.
Ehkä jotkut listan eläinnäyttelijät ovat sinulle jo ennestään tuttuja; arvaatko keitä mukana on!?
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset valkokankaan karvaiset tähdet voit lukea tästä:
Hollywoodin karvaiset sankarit: 10 valloittavaa eläinnäyttelijää – osa 1
Rin Tin Tin -koira
Kaikkiaan 29 elokuvassa esiintynyt saksanpaimenkoira Rin Tin Tin oli 1920-luvun suurin tähti – ainakin jos kategoriana ovat eläinnäyttelijät. Vaikka sen seikkailut valkokankaalla olivat päätä huimaavia, eivät ne vetäneet vertoja koiran oikean elämän käänteille.
Rin Tin Tin syntyi Ranskassa vuonna 1918, keskelle ensimmäisen maailmansodan melskettä. Amerikkalainen sotilas Lee Duncan löysi kaksi pentua pommituksissa pahoin tuhoutuneesta kennelistä ja otti ne hoiviinsa. Hän oli vaikuttunut siitä, miten tottelevaisia Rin Tin Tiniksi ja Nanetteksi nimetyt pennut olivat, ja miten nopeasti ne oppivat erilaisia temppuja.
Sodan päätyttyä Duncan päätti viedä koirat mukaan Kaliforniaan, mutta valitettavasti Nanette menehtyi ennen uuteen kotiin pääsemistä. Rin Tin Tin oli kuitenkin elämänsä kunnossa.
Ensiksi Duncan järjesti näytöksiä, joissa Rin Tin Tin esitteli taitojaan, joista kuuluisin oli sen yli neljä metriä korkea hyppy. Eräässä näytöksessä koirasta otettiin hidastettua kuvaa (joka oli tuolloin uusinta uutta teknologiaa), mikä sai Duncanin aivan sekaisin; hän oli varma, että Rin Tin Tin voisi olla elokuvamaailman seuraava eläintähti. Hän tuputti lemmikkiään kaikille vähänkin alaan liittyville ihmisille, mutta ura urkeni lopulta vahingossa.
Satunnaisella kuvauspaikalla dollarin kuvat silmissään käveleskellyt Duncan pani merkille, että elokuvaan värvätty, koulutettu susi ei totellut käskyjä. Niinpä hän tarjosi rooliin Rin Tin Tiniä, joka tietenkin suoriutui mallikkaasti omistajansa ohjauksessa. Legenda oli syntynyt, kun Rin Tin Tin ilmestyi valkokankaalle vuoden 1922 mykkäelokuvassa The Man from Hell’s River. Monesti myöhemminkin Rin Tin Tin astui esi-isiensä saappaisiin ja omaksui suden roolin.
Rin Tin Tinistä tuli niin suuri tähti, että sen suosion on sanottu pelastaneen Warner Brothers -tuotantoyhtiön konkurssilta vuonna 1932. Samana vuonna aikansa superstara kuitenkin kuoli. Rin Tin Tinin suosiosta kertonee paljon se, että kaikki radio-ohjelmat keskeytettiin, jotta kuolemasta voitiin kertoa heti tuoreeltaan.
Cheeta-simpanssi
Jos pyydettäisiin nimeltä mainitsemaan joku eläinnäyttelijä, niin moniko vastaisi Cheeta? Johnny Weissmullerin 1930- ja 1940-luvulla tähdittämistä Tarzan-elokuvista maailmanmaineeseen nousseen Cheeta-simpanssin ”henkilöllisyydestä” on kuitenkin ollut vuosikymmenten ajan kovasti kiistaa.
Joidenkin mukaan Cheetaa esitti aina yksi ja sama, myös Jiggs-nimellä tunnettu, simpanssi, joka mahdollisesti olisi edelleen elossa. Vaikka simpanssit elävät useita vuosikymmeniä, niin on hyvin harvinaista, että ne yltäisivät 70-vuoden ikään. Onkin todennäköisesti ja joissain määrin todistettua, että Cheetaa esitti Tarzaneissa usea eri simpanssi riippuen siitä, minkälaisia taitoja kussakin kohtauksessa tarvittiin.
Cheeta/Jiggs oli kuitenkin se simpanssi, joka vei kunnian ja esimerkiksi Yle uutisoi sen ennätyksellisen korkeasta iästä vuonna 2007. Silloin viihdealan apinoiden rauhoitusalueella Kaliforniassa eläneen Cheetan uskottiin täyttäneen 75 vuotta. Sen syntymäpäivää toitotettiin kansainvälisessä mediassa suureen ääneen eikä kukaan epäillyt rakastetun eläinnäyttelijän tarinan totuudenmukaisuutta. Guinnessin ennätystenkirja oli myöntänyt Cheetalle maailman vanhimman apinan tittelin ja simpanssi viihdytti fanejaan maalaamalla taideteoksia niin vesiväreillä kuin ulosteellaan.
Lehdet rummuttivat Cheetan elämäntarinaa ja hauskaa kertomusta siitä, kuinka ensimmäinen omistaja Tony Gentry oli hankkinut sen Liberiasta ja salakuljettanut takkinsa sisällä Pan Am -yhtiön lennolla Yhdysvaltoihin vuonna 1932; sopivasti ensimmäisen Tarzan-elokuvan kuvauksiin. Lennolla Cheeta oli karannut Gentryltä ja koikkelehtinut vaipoissaan pitkin koneen käytäviä. Cheeta oli rauhoittunut vasta, kun lentoemännät tarjosivat sille tuttipullosta lämmintä maitoa.
Iskevä tarina toki, mutta Atlantin ylittävät kaupalliset lennot aloitettiin vasta vuonna 1939. Kovimmat Tarzan ja Cheeta -fanit eivät kuitenkaan välittäneet epäloogisuuksista.
Crystal-kapusiiniapina
Jos tämän vuosituhannen eläinnäyttelijät pitäisi laittaa järjestykseen kuuluisuuden mukaan, niin varmasti piikkipaikalla olisi Crystal, vaikka sen ura alkoikin jo vuonna 1997 Brendan Fraserin tähdittämässä Viidakon Ykä -elokuvassa.
Sittemmin tämä kapusiiniapina on valloittanut sydämiä muun muassa sellaisissa elokuvissa kuin Eläintohtori, American Pie, Kauhea kankkunen 2 ja Koti eläintarhassa sekä televisiosarjoissa Paluu pulpettiin ja Rillit huurussa. Crystalin tunnetuin roolisuoritus on kuitenkin Night at the Museum – yö museossa -elokuvassa ja sen jatko-osissa, joissa se esittää ilkikurista Dexteriä. Tällä hetkellä Crystal tähdittää Applen tuottamaa Bad Monkey -televisiosarjaa.
Kaikki Crystalin kanssa tekemisissä olleet ylistävät sen maasta taivaisiin ja sanovat sen olevan erityislaatuisin ja taitavin eläin, jonka kanssa he ovat ikinä työskennelleet.
Edesmenneellä Robin Williamsilla oli kuitenkin päinvastaistakin sanottavaa, joskin tapansa mukaan pilke silmäkulmassa, nimittäin Crystal oli Night at the Museum -elokuvan kuvauksissa löytänyt hotelli helpotuksen Williamsin päältä: ”Crystalissa yhdistyvät pahimmat puolet lasten ja eläinten kanssa työskentelemisestä, koska se on lapselta näyttävä eläin. Ja kuka ihminen voi muka ulostaa toisen päälle kesken kohtauksen ja kaikki ympärillä olijat vain huokailevat kuin jotain suloista olisi tapahtunut?”.
Liekö syömisillä olla tekemistä asian kanssa, sillä kuvauspäivinä Crystalin suurinta herkkua ovat suklaa, Nutella, kananmuna, viinirypäleet ja pähkinät. Tavallisessa arjessa sen ruokavalio koostuu pitkälti hämähäkeistä ja kärpäsistä.
Babe-possut
Ei varmaan ole olemassa toista possua, joka on sulattanut ihmisten sydämet niin laajasti ympäri maailman, kuin Babe. Vuonna 1995 ensi-iltansa saaneessa Babe – urhea possu -elokuvassa ei kuitenkaan esiintynyt vain yksi pieni porsas, vaan kokonaista 46. Niiden lisäksi tietyissä kohtauksissa käytettiin hyväksi myös robotiikkaa.
Miksi ihmeessä noin monta porsasta; eikö yksi olisi riittänyt?
Syy oli tuotannon aikataulussa ja valitussa sikarodussa. Australiassa suoritetut kuvaukset kestivät viisi kuukautta, mutta Babe-possu ei tietenkään saanut elokuvan aikana kasvaa. Siksipä joka kolmas viikko kuvauksiin tuotiin uusi kuuden pikkuporsaan joukko, joka korvasi osansa tehneet ja liian suuriksi kasvaneet edeltäjänsä. Sikojen täytyi olla puhdasrotuisia, jotta ne näyttäisivät varmasti tarpeeksi samanlaisilta, ja valittu rotu on jalostettu kasvamaan vauhdilla. Yhteensä elokuvaa varten hankittiin 48 possua, joista yksi ei saanut lainkaan paistatella parrasvaloissa ja yksi toimi mainosmateriaalin kasvona.
Possuja tiiminsä kanssa väsymättä kouluttanut Karl Lewis Miller on sanonut niiden olleen kovin mekaanisia kaikessa tekemisessään, mutta toisaalta hän myöntää kaikkien possujen nauttineen hurjasti rapsutuksista ja oppineen asioita huomattavasti koiria nopeammin. Yhteensä Miller joukkoineen koulutti elokuvaa varten 970 eläintä, joista noin 500 pääsi lopulliseen versioon.
Elokuvassa Baben sukupuolta ei tarkoituksenmukaisesti missään vaiheessa kerrota; se on täysin tarpeetonta tarinan kannalta. Tästä huolimatta kaikki possunäyttelijät olivat naaraspuolisia; siitä yksinkertaisesta syystä, että urospossujen sukuelimet olisivat olleet liian näkyvät.
Sitkeästä urbaanilegendasta huolimatta elokuvan sankareita ei grillattu kuvausryhmän illanvietoissa, vaan jokainen päätyi ennalta sovitusti viettämään lokoista elämää eri maatiloille.
Keiko-miekkavalas
Kuka tahansa 1990-luvulla elänyt muistaa Free Willy -elokuvat. Supersuosittu elokuvasarja kertoo teini-ikäisestä pojasta, joka ystävystyy vesipuiston miekkavalaan kanssa. Vuonna 1993 ilmestyneessä ensimmäisessä osassa Willy-miekkavalasta esitti Keiko, vuonna 1979 Islannin edustalta muutaman vuoden ikäisenä poikasena vangittu miekkavalas, joka oli esiintynyt yli vuosikymmenen ajan eri huvipuistoissa. Myöhemmissä osissa miekkavalas oli tehty robotiikan avulla.
Free Willy aiheutti valtavan palauteryöpyn, jossa Keikolle vaadittiin parempia elinoloja, joten Warner Brothers -tuotantoyhtiön rahoittamana ja lahjoitusten turvin miekkavalaalle rakennettiin 7 miljoonan dollarin fasiliteetit. Tarkoitus oli sopeuttaa Keiko takaisin luontoon. Vuonna 1998 se lennätettiin Islantiin tutustumaan syntymävesiinsä ja hiljalleen oppimaan elämään omillaan.
Vuonna 2002 Keiko vapautettiin avomerelle lopullisesti. Tarina ei kuitenkaan sen osalta päättynyt onnellisesti, sillä ihmisiin ja ruokintaan tottunut Keiko ei koskaan sopeutunut uuteen laumaansa eikä se osannut saalistaa tehokkaasti. Jo seuraavana vuonna se menehtyi aliravittuna, todennäköisesti keuhkokuumeeseen.
Vaikka Keikon elämä oli valitettavaa kurjuuttaa aivan sen ensimmäisiä elinvuosia lukuun ottamatta, jätti se varsin merkittävän perinnön. Keikon ansiosta ihmiset tulivat tietoisemmiksi miekkavalaiden kohtelusta ja yleinen mielipide niiden pitämisestä tarhattuina pienissä altaissa rupesi kääntymään negatiiviseksi.
Lue ensimmäinen osa: Hollywoodin karvaiset sankarit: 10 valloittavaa eläinnäyttelijää – osa 1
Lue myös:
Monesti elokuvien karvaiset sankarit nousevat suosituimmiksi hahmoiksi. Tässä tulee kymmenen eläinnäyttelijää, jotka ovat nousseet kaikkien rakastamiksi tähdiksi.
Listafriikki keräsi nämä eläinnäyttelijät eri aikakausilta – mukana on eläimellisiä tähtiä niin mykkäelokuvista kuin viime vuosien kassamagneeteistakin. Myös lajikirjo on laaja, sillä mukaan mahtuu koiria, possuja, erilaisia apinoita, kissa, hevonen, karhu, korppi ja miekkavalas.
Ehkä jo jonkun listalla vastaan tulevan eläinnäyttelijän arvaatkin!?
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset valkokankaan karvaiset sankarit ovat luvassa myöhemmin.
Bart-karhu
Bart-karhun vastanäyttelijöiden lista on niin hulppea ja täynnä alan suurimpia tähtiä: Morgan Freeman, John Candy, Annette Bening, Ethan Hawke, Robert Redford ja Brad Pitt – vain muutamia mainitakseni. Harva ihmisnäyttelijäkään voi sanoa työskennelleensä sellaisen kaartin kanssa. Vuonna 1998 Bart oli mukana myös Oscar-gaalassa: se ojensi kouluttajansa välityksellä kirjekuoren Mike Myersille.
Bartin huima Hollywood-ura alkoi vuonna 1981 Intiaanikosto -lännenelokuvassa, jossa se oli vielä pentu. Se oli kuitenkin vain alkusoittoa ja Bartista tuli yksi legendaarisimmista eläinnäyttelijöistä. Se esiintyi 14 elokuvassa ja lukuisissa eri televisiosarjojen jaksoissa.
Lähes kolmen metrin mittainen ja 700-kiloinen Bart häikäisi taidoillaan ja olemuksellaan Hollywoodin suurimmat tähdet. Esimerkiksi Intohimon tuulet ja Reunalla -elokuvissa Bartin kanssa työskennellyt Anthony Hopkins oli täysin karhun valloissa. Hopkins saattoi istua sen äärellä tuntikausia ja vain tuijottaa lumoutuneena majesteettista eläintä. Hän kunnioitti Bartia vertaisenaan kollegana. Luotto karhuun ja sen kouluttajiin oli kova, sillä Hopkins halusi tehdä useimmat kohtaukset Bartin kanssa itse ilman stunttia.
Bartin uran kohokohta oli vuonna 1988 ensi-iltansa saanut Karhu-elokuva, joka kertoo aikuisen karhun kanssa ystävystyvästä orvosta pennusta. Bartin suoritusta elokuvassa ylistivät sekä kriitikot että katsojat, ja sille haluttiin jopa Oscar-ehdokkuutta, mikä ei tokikaan sääntöjen puitteissa ollut mahdollista.
Elokuvan kulisseissa saatiin kuitenkin muistutus siitä, että Bart oli karhu. Ohjaaja Jean-Jacques Annaud meni varoituksista huolimatta Bartin aitaukseen ja karhu kävi hänen kimppuunsa. Annaudin vammat jäivät lieviksi eikä hän missään vaiheessa lakannut ihailemasta Bartia.
Vuonna 1998 Bartilla todettiin tassussa kasvain, joka pariinkin kertaan leikattiin, mutta palasi aina takaisin. Toukokuun 10. päivänä vuonna 2000 Bart lopetettiin ja se haudattiin kouluttajansa Lynne Seusin maatilalle.
Orangey-kissa
Hollywoodin tunnetuin kissa on varmasti Orangey, joka oli hyvin tietoinen omasta supertähteydestään. Sen läpimurtorooli oli vuoden 1951 Rhubarb-elokuvassa, joka kertoo miljoonaomaisuuden ja baseball-seuran perivästä kulkukissasta. Lukuisissa elokuvissa näytellyt Orangey jätti nimensä elokuvahistorian kirjoihin viimeistään esiinnyttyään Audrey Hepburnin rinnalla ikonisessa Aamiainen Tiffanylla -elokuvassa vuonna 1961.
Orangey vahvisti lajitovereihinsa liitettyä stereotypiaa olemalla varsin itsenäinen ja itsepäinen sekä hankalasti koulutettava. Erään studion johtajan on kerrottu kutsuneen sitä maailman ilkeimmäksi kissaksi. Vaikka Orangey varasti katsojien sydämet, oltiin sen kanssa kuvauspaikoilla välillä helisemässä – sillä oli tapana karata kesken kuvausten, joten studiot hankkivat vahtikoiria pitämään elokuvien tähti työpaikallaan ja aikataulussa.
Orangeyn tarkkaa kuolinsyytä, kuolinpäivää tai viimeistä lepopaikkaa ei tiedetä, mutta jälkimmäisestä on melko hyvä veikkaus. Orangeyn omistanut Frank Inn oli hyvin kiintynyt moniin kouluttamiinsa eläimiin, joten ne tuhkattiin ja Inn piti uurnat itsellään. Yksi Innin viimeisistä toiveista oli se, että hänen omassa arkussaan olisi tilaa rakkaimpien eläinten uurnille, jotta kaikki voitaisiin haudata yhdessä. Todennäköisesti sinne päätyivät myös Orangeyn tuhkat.
Jimmy-korppi
On monia ohjaajia, jotka työskentelevät mielellään jonkun tietyn näyttelijän kanssa uudestaan ja uudestaan. Yhteistyö sujuu saumattomasti ja ammatillisella suhteella on mahdollisuus kehittyä syvemmälle tasolle, mikä näkyy myös lopputuloksessa. Mykkäelokuvista uransa aloittanut ohjaajalegenda Frank Capra (1897-1991) ei ollut poikkeus ja hänen kestosuosikkejaan olivat muun muassa James Stewart ja Gary Cooper. Mutta kaikkein pitkäaikaisin työkaveri oli korppi nimeltään Jimmy.
Tarinan mukaan eläintenkouluttaja Curly Twyford löysi linnunpoikasen hylättynä pesästä Mojaven autiomaassa. Muidenkin varislintujen tapaan Jimmy osoittautui älykkääksi ja taitavaksi, ja se sai ensimmäisen roolinsa juuri Capran ohjaamassa Komedia meistä ihmisistä -elokuvassa vuonna 1938. Näyttelijäkaartiin kuului myös edellä mainittu James Stewart, jonka lempinimi oli Jimmy. Stewart kertoi myöhemmin, että kuvauspaikalla kävi monesti niin, että kun joku kutsui Jimmyä, saapuivat paikalle sekä lintu että hän. Sekaannusten välttämiseksi Stewartia ruvettiin kutsumaan nimellä J.S.
Capra oli niin vaikuttunut Jimmy-korpin suorituksesta, että lintu oli mukana lähes kaikissa hänen myöhemmissä elokuvissaan. Vuoden 1946 Ihmeellinen on elämä -klassikkoon Capra kirjoitti Jimmylle aivan erityisen roolin, jossa se jälleen sai loistaa kaimansa Jimmy Stewartin rinnalla. Jimmy-korppi oli sen verran suuri stara, että sillä oli parhaimillaan yli 20 sijaisnäyttelijää. Ne hoitivat satunnaisen lentelyn ja patsastelun, jotta Jimmy sai keskittyä temppuihin kuten pienen moottoripyörän ajamiseen, kirjoituskoneella näpyttelyyn ja kirjeiden avaamiseen.
Jimmyn omistajan Twyfordin väite siitä, että lintu esiintyi yli tuhannessa elokuvassa, lienee kevyesti liioiteltu, mutta useissa kymmenissä leffoissa se kuitenkin liiteli. Sen legendaarisin roolisuoritus on varmasti vuoden 1939 Ihmemaa Oz -musikaalissa, jossa se laskeutuu Variksenpelättimen olkapäälle.
Jimmyn loppuelämä jäi ikuiseksi mysteeriksi, sillä kukaan ei tiedä mitä sille tapahtui Curly Twyfordin vuoden 1956 kuoleman jälkeen.
Trigger-hevonen
Roy Rogers, oikealta nimeltään Leonard Franklin Slye, oli amerikkalaisuuden ruumiillistuma ja yli sadan westernin tähti. Lännenelokuvissa hänen vierellään nähtiin niin ikään suureen suosioon noussut Trigger-hevonen. Vaalea Trigger on varmasti tuttu kaikille länkkäreiden ystäville ja seikkaili se 1960-luvun taitteessa Suomessakin julkaistussa Roy Rogers ja Trigger -sarjakuvalehdessä.
Trigger tunnettiin elokuva-alan fiksuimpana hevosena, ja sen erityistaitoihin lukeutui muun muassa tuolilla istuminen ja suussa pitämällään väriliidulla X-kirjaimen piirtäminen paperille. Trigger vietti paljon aikaa studioilla ja oli täysin sisäsiisti, mitä monet hevostenkouluttajat pitivät sen kaikkein suurimpana saavutuksena.
Triggeriä rakastettiin myös elokuvien ulkopuolella. Se kiersi Rogersin kanssa sairaaloissa ilostuttamassa sairaita lapsia ja kiipesi näppärästi portaita osastolta toiselle. Toisen maailmansodan aikana Trigger oli mukana keräämässä rahaa puolustusvoimille erilaisissa tapahtumissa. Triggerin kavionjäljet ovat nähtävillä Rogersin käden- ja jalanjälkien vieressä Grauman’s Chinese Theatre -elokuvateatterin edustalla Hollywood Boulevardilla.
Kun Trigger kuoli, halusi surun murtama Rogers pitää kumppaninsa lähellään ja antoi sen täytettäväksi. Elokuvatähti ja uskollinen ratsu päätyi Rogersin karjatilalle, paraatipaikalle talon olohuoneeseen.
Uggie-koira
Uggie-koiran oikea elämä on kuin suoraan Hollywoodista: Näin noustaan ryysyistä rikkauksiin. Varma menestys!
Vuonna 2002 syntynyt jackrussellinterrieri Uggie kiersi pentuna omistajalta toiselle, mutta kukaan ei halunnut pitää sitä, koska se oli liian villi. Uggie päätyi eläinsuojaan, josta sen pelasti ja adoptoi tunnettu eläintenkouluttaja Omar Von Muller. Von Muller näki Uggiessa heti potentiaalia ja kertoi myöhemmin haastattelussa, että pentu oli ”kahjo ja hyvin energinen, mutta myös todella älykäs ja halukas oppimaan”.
Uggie esiintyi uransa alussa mainoksissa, ja sai ensimmäisen suuren roolinsa Reese Witherspoonin ja Robert Pattinsonin rinnalla vuoden 2011 Vettä elefanteille -elokuvassa. Lopullinen läpimurto tapahtui kuitenkin samaisena vuotena ensi-iltansa saaneessa The Artist -elokuvassa, joka voitti muun muassa parhaan elokuvan ja ohjauksen Oscar-palkinnot. Uggiesta tuli elokuvan suurin tähti ja Yhdysvaltain elokuva-akatemialle ropisi vetoomuksia Oscareiden sääntöjen venyttämisestä, jotta koira olisi voinut olla ehdolla. Vaikka se ei onnistunut, rohmusi Uggie kaikki mahdolliset palkinnot, jotka eläinnäyttelijä vain voi saada.
The Artistin kuvauksissa Uggiella oli kaksi stunttia, Dash ja Dude, mutta niitä ei oikeastaan tarvittu, sillä Uggie hoiti roolinsa lähes kokonaan. Sen erikoisuuksiin kuuluu muun muassa takajaloilla käveleminen, kuolleen esittäminen, skeittaus ja vesihiihto. Uggien tassunjäljet on ikuistettu Hollywood Boulevardille, Grauman’s Chinese Theatre -elokuvateatterin edustalle.
Punaisilla matoilla astellut, monissa keskusteluohjelmissa vieraillut ja jopa omaelämäkerran julkaissut Uggie lopetettiin elokuussa 2015, kun sillä oli todettu eturauhassyöpä.
Lue myös:
Valitettavan usein leffoja katsoessa tietää jo ennalta, mitä tulee tapahtumaan. Tässä ovat top 10 väsyneimmät elokuvien kliseet, jotka toistuvat vuodesta ja leffasta toiseen.
Samoja toistuvia tilanteita nähdään myös televisiosarjoissa ja usein tuleekin mieleen, että eikö oikeasti ole keksitty mitään muuta.
Tässä lyhyesti mainittuna muutama klassikko, joita ei listallamme nähdä: Treffit sovittaessa ei ikinä käydä läpi yksityiskohtia, vaan pelkästään kellonaika. Puhelimessa ei koskaan hyvästellä. Sivuosan esittäjä kuvataan aina nörtiksi. Matalapalkkaisessa työssä käyvä asuu miljoonakaupungin ytimessä valtavassa asunnossa ja rahaa riittää.
Näitä voisi luetella satoja, mutta nyt otetaan Listafriikin näkemys siitä, mitkä ovat top 10 raivostuttavimmat elokuvien kliseet. Ottaako joku toistuva juttu sinua päähän?
10. Auto ei käynnisty tai sitten se räjähtää
Elokuvissa autot ovat ilmeisesti täysin erilaisia kuin todellisessa elämässä. Ne nimittäin räjähtävät pienimmästäkin syystä. Kun autoon ammutaan, niin se räjähtää pommin lailla. Nokkakolari aiheuttaa räjähdyksen. Ojaan ajaminenkin räjäyttää kulkuneuvon tuusan nuuskaksi.
Autot ovat muutenkin elokuvissa klassinen murheenkryyni. Täysin käsittämättömästä syystä autot eivät juuri hädän hetkellä käynnisty tai sitten ne piiputtavat ilman minkäänlaista varoitusta. Jälkimmäisessä tilanteessa tuhon voi todeta avaamalla konepellin ja katsella savun nousevan.
9. Kaikki ampumiseen liittyvä
Luodista saaminen on elokuvissa usein pikkujuttu, josta selviää painamalla haavaa hetkisen aikaa. Viimeistään seuraavana päivänä ei tunnu enää missään.
Sankarilla riittää luoteja lähes loputtomasti; usein myös pahiksilla. Sitten kuin taikaiskusta molempien kudit loppuvat yhtäaikaa, jolloin voikin siirtyä sujuvasti nyrkkitappeluun.
Jos siis pahis selviää tähän saakka, sillä elokuvissa viholliset ovat aina käsittämättömän surkeita tähtääjiä, vaikka olisi minkälainen palkkatappaja.
8. Oppitunti loppuu juuri parahiksi
Elokuvissa opettajan kavereilla ja kollegoilla on tapana marssia koputtamatta luokkaan sisään. Opetus on täydessä vauhdissa ja asiat pahasti kesken. Mutta hätä ei ole tämännäköinen, sillä vain sekunteja kutsumattoman vieraan saapumisen jälkeen kello soi välitunnin merkiksi. Miten menikin näin sopivasti!?
Oppilaat ovat pakanneet kimpsunsa ja kampsunsa salaman nopeudella, mutta laahustavat kohti luokkahuoneen ovea opettajan ohjeistaessa läksyistä tai muusta. ”Muistakaa, että ensi kerralla on esseen palautus” on klassikkokamaa.
7. ”Minulla on tärkeää kerrottavaa”
Jopa ampumahaavan sivuuttaminen ei ärsytä niin paljon, kuin tärkeän asian kertomatta jättäminen. Näin ei vain tapahdu. Hahmo sanoo toiselle, että hänellä on äärimmäisen tärkeää sanottavaa. Toinen keskeyttää sanoen jotain täysin turhanpäiväistä ja monologinsa päätteeksi muistaa kysyä, että mikähän se kaverin kriittinen kerrottava oli. Tämä ensimmäinen ei kuitenkaan ikinä saa asiaansa sanottua, vaan tyytyy usein vain toteamaan, että unohda – ei kyse ollutkaan mistään tärkeästä. Aargh!
6. ”Luota minuun”
Tämä menee vähän samaan kategoriaan edellisen kohdan kanssa. Roolihahmo sanoo: ”Sinun on vain pakko luottaa minuun, sillä ei ole aikaa selittää”.
Valtaosassa tällaisista kohtauksista aikaa on vallan mainiosti ja selitys kestäisi huomattavasti vähemmän aikaa kuin toisen vakuuttaminen siitä, että kannattaa lähteä summanmutikassa mukaan ties mihin aktiviteetteihin.
5. Breaking News
Kun hahmot elokuvissa avaavat television, tulee sieltä AINA juuri heihin tai leffan juonen kannalta olennaisiin tapahtumiin liittyvä uutislähetys. Nämä ovat toisaalta usein merkittäviä tapahtumia, joten on ymmärrettävää, että niistä uutisoitaisiin.
Mutta.
Vaikka uutislähetys olisi merkittävä, ei sitä kuitenkaan koskaan katsota loppuun, vaan aina joku nappaa kaukosäätimen tuskastuneena ja sulkee television.
4. Seksi on aina sujuvaa ja kiihkeää, mutta jälkeenpäin kainostellaan
Elokuvissa ei tarvita esileikkejä: suutelusta hypätään suoraan yhdyntään ja kaikki tapahtuu silmänräpäyksessä. Riittää, kun pari menee sänkyyn päällekkäin; taianomaisesti kaikki osat ovat välittömästi oikeissa paikoissa.
Entäs seksi autossa, suihkussa tai kylpyammeessa? Kuumaa ja ongelmatonta. Muutenkin vedessä touhuaminen on leffoissa vakkarikamaa, vaikka todellisuudessa vesi vie mukanaan kaiken luonnollisen liukkauden.
Kun ilotulitus on päättynyt, niin nainen nousee sängystä. Äskeinen intohimo ja estottomuus ovat kuitenkin muisto vain, sillä hän kääriytyy kainostellen lakanaan. Tekeekö joku näin oikeassa elämässä?
3. Synnytys
Synnytys iskee elokuvissa kuin salama kirkkaalta taivalta. Naisella ei ole mitää tuntemuksia, mutta seuraavassa hetkessä lapsivesi syöksyy hyökyaallon lailla ulos, jolloin synnytys on käynnistynyt. Ja sehän on siinä silmänräpäyksessä jumalatonta tuskaa ja äärimmäistä kipua. Nyt on kiire synnytyssaliin! Tosielämässäkin voi toki olla kiire ja hätä, mutta useimmiten synnytys alkaa hiljalleen ja jatkuu useita tunteja – jopa päiviä.
Niin, ja tietenkin se tie sinne synnytykseen alkaa raskaudesta. Jos edes likimain hedelmällisessä iässä oleva nainen oksentaa elokuvassa, on se varma merkki, että hahmo on raskaana.
Tämä ei muuten liity raskauteen ja synnytykseen mitenkään, mutta vähän samantapainen tulevien tapahtumien paljastava merkki on yskiminen: jos hahmo yskii, on se merkki varmasta kuolemasta. Elokuvissa yskä ei ole koskaan vain yskä.
2. Elokuvien pahikset eivät ole penaalin terävimpiä kyniä
Tiedät kohtauksen: elokuvamme sankari on pahisjoukon piirittämä ja odottaa, että porukka hyökkää kimppuun. Mutta niin ei kuitenkaan koskaan tapahdu, sillä vastapuoli käy kamppailuun yksi henkilö kerrallaan. Ja tämähän on hyviksellemme helppo nakki, sillä hän lyö jokaisen yksitellen kanveesiin, kun muut seuraavat vieressä ja odottavat vuoroaan.
Miten olisi, että kaikki pahikset kävisivät kimppuun samaan aikaan? Selviäisikö sankarimme siitä?
Elokuvien pahikset eivät ole vain hölmöjä, vaan myös ylimielisiä. Vihollinen on saanut sankarin satimeen ja koko homma voisi olla ohi välittömästi. Pahis voitti! Mutta niin ei käy, sillä ego ottaa vallan ja pahiksen on pakko kertoa yksityiskohtaisesti, mitä aikoo tuoliin sidotulle sankarille tehdä. Aikaa monologiin kuluu niin paljon, että sankari pääsee vapaaksi. Tämä on tuttua huttua esimerkiksi jokaisesta James Bond -elokuvasta.
Jos sankari ei pääse omin neuvoin pakoon, niin ei hätää: täysin avuttomalta vaikuttanut romanttisen mielenkiinnon kohde kalauttaa pahiksen tajuttomaksi paistinpannulla tai imurilla tai tuulettimella.
1. Kauhuelokuvien kliseet
Kauhuelokuvien kliseet ovat sieltä karmeimmasta päästä. Miksi ihmeessä on aina toistettava samat typerät virheet?
Kun ihmisjoukko on jäänyt metsään harhailemaan, ei kenenkään puhelimessa ole kuuluvuutta. Tämähän voi pitää paikkansa, mutta toteamus jää yhteen hetkeen eikä kukaan enää katso puhelintaan uudelleen. Ehkäpä pienen harhailun jälkeen verkko voisikin löytyä!? Toisaalta tämä voi olla mahdotonta, sillä useimmiten kaikkien porukan jäsenien puhelimista on akku lopussa tai viittä vaille loppumassa.
Entäs sitten hajaantuminen? Kukaan ei tosielämässä tekisi näin. Ja miksi täytyy aina lähteä tutkimaan ullakoita ja kellareita?
Miksi kauhuelokuvien murhaaja ei koskaan juokse? Viikatteen, puukon, moottorisahan tai minkä tahansa kättä pidemmän kanssa uhrejaan jahtaava murhaaja kävelee rauhallisesti. Mutta eihän tuolla toisaalta ole mitään väliä, sillä karkuun pinkova tunari kaatuu satavarmasti tehden murhaajan hommasta naurettavan helppoa.
Lue myös:
Viihde
Mukana myös Rakkautta vain -elokuvan tähti: Tiesitkö, että nämä kuuluisuudet ovat osallistuneet Euroviisuihin?
Euroviisuviikko on käynnissä ja spekulaatiot mahdollisista menestyjistä käyvät kuumana! Suomalaisille euroviisut ovat tänä vuonna erityisen jännittävät, sillä oman maamme edustajan lisäksi olemme omineet myös länsinaapurin osallistujan.
Vai voiko näin sanoa, kun kyseessä on kuitenkin suomalainen yhtye? No joka tapauksessa KAJ edustaa Ruotsia kappaleella Bara bada bastu, jolla se on jo raivannut tiensä kutkuttavaan loppukilpailuun.
Huomenna torstaina on vuorossa toinen semifinaali, jossa sitten selviää, nähdäänkö lauantain euroviisufinaalissa myös Suomen virallinen edustaja Erika Vikman kappaleellaan Ich komme.
Ennen kuin Eurovision laulukilpailu 2025 saa huipennuksensa Sveitsin Baselissa, otetaan pieni katsaus menneeseen. Historian saatossa Euroviisuissa on esiintynyt monenlaista artistia, joista suurimmasta osasta ei ole tullut maailmantähtiä tai kansainvälisesti tunnettuja esiintyjiä.
Yksi taitaa kuitenkin olla yli muiden: ABBA. Kaiken lisäksi ABBA nousi kansainväliseen tähteyteen nimenomaan Euroviisut ponnahduslautana, kun yhtye nappasi voiton Ruotsille vuonna 1974 Waterloo-kappaleella.
Tällä listalla tutustumme kuitenkin sellaisiin kuuluisuuksiin, joiden osallistumista Euroviisuihin ei monikaan ehkä tiennyt tai ainakaan muista!
Céline Dion
Sillähän ei ole mitään merkitystä, että mikä on esiintyjän kansalaisuus tai esityksen kieli. Jokainen Euroviisuihin osallistuva maa saa itse päättää, kuka esiintyjä ja mikä kappale maata kilpailussa edustaa. Tämähän on tietysti tullut meille suomalaisille harvinaisen selväksi myös Ruotsin tämänvuotisen euroviisuedustajan kautta.
Sveitsi valitsi vuoden 1988 euroviisuedustajakseen Euroopassa verrattain tuntemattoman kanadalaisen Céline Dionin. Kanadanranskalainen Dion oli tuolloin vasta 20-vuotias, mutta oli jo saavuttanut suosiota kotimaansa lisäksi Ranskassa.
Dion oli myös herättänyt sveitsiläisten lauluntekijöiden huomion, ja niinpä hänet valittiin edustamaan maata ranskankielisellä Ne partez pas sans moi -kappaleella.
Eikä turhaan: Dublinissa järjestetyssä Eurovision laulukilpailussa Sveitsi otti Dionin edustuksella voiton. Voitto oli äärimmäisen niukka ja ääntenlasku loppuun saakka kutkuttavan jännittävä, sillä Sveitsi päihitti toiseksi tulleen Yhdistyneen kuningaskunnan vain yhdellä pisteellä.
Euroviisut tekivät Dionista laajasti tunnetun myös Euroopassa, mutta lopulta päätös vaihtaa laulukieli ranskasta englanniksi oli avainasemassa maailmanlaajuisen menestyksen saavuttamisessa. Ensimmäinen englanninkielinen levy julkaistiin vuonna 1990 ja loppu onkin kliseisesti sanottuna historiaa. Céline Dionista tuli yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä, myydyimmistä ja palkituimmista artisteista.
Olivia Newton-John
Joku voisi ihmetellä, että miksi australialainen Olivia Newton-John edusti Yhdistynyttä kuningaskuntaa vuoden 1974 Euroviisuissa, mutta kuten edellisessä kohdassa jo mainittiin: esiintyjän kansalaisuudella ei ole mitään merkitystä.
Newton-John oli muuttanut Australiaan perheensä mukana ollessaan viisivuotias, ja oli syntyjään britti, joten hän edusti Euroviisuissa synnyinmaataan.
Hänet oli jo valittu edustajaksi, joten kansan tehtäväksi jäi äänestää viisukappale kuudesta eri vaihtoehdosta. Ihmiset äänestivät edustusviisuksi Long Live Love -kappaleen, josta Newton-John ei itse pitänyt ollenkaan; hänellä oli oma suosikkinsa. Long Live Love -laulun esittäminen itse Euroviisuissa ei ollut helppo tehtävä, kun kappale ei ollut laisinkaan mieluisa.
Ilmeisen hyvin Newton-John siitä kuitenkin taisi suoriutua, sillä sijoitus oli hienosti jaettu neljäs. Harmittavasti hänen ja muiden osallistujien kannalta tuo kyseinen vuosi 1974 oli ABBA:n ja Waterloon heiniä, joten muilla ei tainnut olla mitään mahdollisuuksia.
Euroviisut siivittivät Olivia Newton-Johnin menestystä näyttelijänä ja laulajana, vaikka ura oli jo toki lähtenyt hienoon nousukiitoon heti 70-luvun alussa. Pankki kuitenkin räjähti, kun hän tähditti vuonna 1978 ensi-iltaan tullutta Grease-elokuvaa yhdessä John Travoltan kanssa.
Julio Iglesias
Julio Iglesias on Espanjan kaikkien aikojen menestynein ja eniten myynyt laulaja. Tällä hetkellä 83-vuotias Iglesias on julkaissut 14 eri kielellä 77 albumia, joita on myyty maailmanlaajuisesti yli 300 miljoonaa kappaletta, mikä tekee hänestä yhden historian eniten myyneistä artisteista ikinä.
Vaikka Iglesias oli jo aloittanut musiikkiuraansa ennen vuoden 1970 Euroviisuja, oli laulukilpailuun osallistuminen todellinen ponnahduslauta menestykseen. Kotimaataan Espanjaa kappaleella Gwendolyne edustanut Iglesias sijoittui hienosti neljänneksi.
Vielä erikoinen fakta Iglesiaksesta, joka olisi voinut niittää menestystä muuallakin kuin musiikin saralla. Nuorena miehenä hänellä oli tavoitteena olla huippujalkapalloilija, mikä ei ollut vain tuulesta temmattu unelma, sillä hän pelasi maalivahtina Real Madridin reservijoukkueessa.
Ura jalkapalloammattilaisena tyssäsi kuitenkin traagisesti vuonna 1963, kun Iglesias oli vakavassa auto-onnettomuudessa. Hänen selkärankansa murskaantui osittain, eikä hänen uskottu enää koskaan kävelevän. Ja näin olikin seuraavat kaksi vuotta.
Mutta sinnikkäällä ja monia vuosia kestäneellä kuntoutuksella kävelykyky palautui. Sänkypotilaana ollessaan Iglesias sai eräältä hoitajalta kitaran, jolla hänen oli tarkoitus vahvistaa käsiä ja palauttaa sormien liikettä. Sairaalassa kitaraa näppäillessään Iglesias huomasikin musiikin olevan hänen juttunsa. Toki hän luki kuntouksen päätyttyä vielä hieman kieliä englantilaisessa korkeakoulussa ja opiskeli lakimieheksi kotikaupungissaan Madridissa.
Katrina & the Waves
Yhtye Katrina & the Waves ei ehkä nimenä soita kelloja, mutta jokainen tuntee varmasti bändin suurimman hitin Walking on Sunshine.
Vaikka tuo vuonna 1985 julkaistu menevä kappale niitti suosiota ympäri maailmaa, ja on edelleen 40 vuotta myöhemmin ahkerassa radiosoitossa, tuli yhtyeestä niinsanotusti yhden hitin ihme. Suuren suosion jälkeen Katrina & the Waves jatkoi vuosien mittaan säännöllistä levyttämistä, mutta uusia megahittejä ei syntynyt.
Aivan viime hetkellä he kuitenkin päättivät lähettää Love Shines A Light -kappaleen Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 1997 euroviisukarsintoihin, joista irtosikin sitten yllättäen voitto.
Eikä euroviisumenestys loppunut siihen, sillä Love Shines A Light voitti Irlannissa järjestetyt Eurovision laulukilpailut ylivoimaisesti. Eroa toiseksi tulleeseen isäntämaa Irlannin edustajaan oli 70 pistettä, joka oli tuolloin kaikkien aikojen suurin voittomarginaali.
Bonnie Tyler
Jos Katrina & the Waves on yhden hitin ihme, niin Bonnie Tyler on kahden hitin ihme. Walesilaisen Tylerin menestyskappaleet ovat vuonna 1983 julkaistu Total Eclipse of the Heart ja seuraavana vuonna ulos tuutattu Holding Out for a Hero. Ja ovathan ne isoja hittejä; soivat edelleen radiossa.
Erikoisena faktana mainittakoon, että Tylerin varsin omaleimainen ja käheä ääni on seurausta vuonna 1976 tehdystä leikkauksesta, jossa naisen äänihuulista poistettiin kyhmyjä.
Mutta sitten niihin Euroviisuihin, joissa menestys ei aivan ollut samaa tasoa kuin 80-luvun hiteillä.
Tyler edusti vuoden 2013 Euroviisuissa Yhdistynyttä kuningaskuntaa kappaleella Believe In Me. Yhdistynyt kuningaskunta yhtenä suurena rahoittajamaana pääsee suoraan finaalivaiheeseen, joten paikka 26 parhaan joukossa oli taattu. Siihen se sitten tyssäsikin, sillä vaikka Tyler ei kappaleellaan aivan viimeinen ollut, niin 19. sija oli maalle ja kansalle pettymys.
Nainen itse ei jäänyt sijoitusta harmittelemaan, vaan kertoi The Guardian -lehden haastattelussa, että oli todella nauttinut euroviisukokemuksesta: ”Tein parhaani mahtavalla kappaleella. En ole yhtään surullinen, vaan valmis juhlimaan!”.
Enya
Tässä kohdassa mennään hieman harmaalle alueelle, että kuuluuko tämä artisti listalle, sillä hän ei ole osallistunut Euroviisuihin.
Enya osallistui kuitenkin Irlannin euroviisukarsintoihin vuonna 1973 osana Clannad-yhtyettä, joka koostui laulajan sisarusparvesta. Folkmusiikkia esittänyt Clannad sai karsinnoissa suosiota kappaleella An Pháirc, mutta sijoittui kirvelevästi toiseksi, eikä siis päässyt varsinaisiin Euroviisuihin.
Tuo tappio ei kuitenkaan laulajatähteä hidastanut, sillä soolouralle siirryttyään hänestä tuli suuri kansainvälinen tähti ja yksi Irlannin kaikkien aikojen menestyneimmistä artisteista.
Lúcia Moniz
Portugalia vuoden 1996 Eurovision laulukilpailussa edustanut Lúcia Moniz ei varmaan äkkiseltään sano nimenä mitään. Tämä viihdealan monilahjakkuus on kuitenkin monelle tuttu eräästä rakastetuimmasta (ja toisaalta vihatuimmasta) jouluelokuvasta.
Moniz on nimittäin osa massiivista tähtikaartia, joka näytteli vuonna 2003 ensi-iltansa saaneessa Rakkautta vain -elokuvassa. Hän esitti elokuvassa Auréliaa, joka oli Colin Firthin roolihahmon ihastuksen kohde.
Moniz on tehnyt mittavan uran niin televisiossa kuin teatterilavoillakin, ja on julkaissut viisi albumia. Musiikkiura sai kotimaassa lentävän lähdön, kun vain 19-vuotias nainen voitti yllättäen Portugalin euroviisukarsinnat kappaleella O meu coração não tem cor ja sijoittui Euroviisuissa upeasti sijalle kuusi. Se on edelleen Portugalin toiseksi korkein sijoitus ikinä – paremmaksi pistää vain vuoden 2017 voitto.
Lue myös:
Viihde
Kovaääninen musiikki saa juomaan enemmän ja nopeammin: 10 erikoista tapaa, joilla musiikki vaikuttaa ihmiseen – osa 2
Toisille musiikki on pelkkää taustameteliä, mutta toisille se on äärimmäisen tärkeä osa jokapäiväistä elämää. Joka tapauksessa musiikki herättää tunteita laidasta laitaan; se ihastuttaa ja vihastuttaa.
Musiikki vaikuttaa meihin ihmisiin paljon syvemmin ja voimakkaammin, kuin olisimme osanneet arvatakaan. Musiikin avulla pystyy manipuloimaan mielialaa, liikuntasuoritusta tai vaikkapa sitä, kuinka paljon baarissa kaatuu kuppia.
Listafriikki keräsi kymmenen mielenkiintoista faktaa musiikista, ja erityisesti siitä, miten se vaikuttaa ihmisen tunteisiin ja käyttäytymiseen. Me olemme niin kovin helposti vietävissä!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi faktaa musiikin erikoisesta voimasta voit lukea tästä:
10 erikoista tapaa, joilla musiikki vaikuttaa ihmiseen – osa 1
Musiikki haittaa opiskelua
Walesin yliopistossa vuonna 2010 tehdyn tutkimuksen mukaan musiikin kuunteleminen häiritsee asioiden mieleen painamista.
Erilaisissa koeolosuhteissa olleiden henkilöiden tuli opetella ja muistaa lista satunnaisia kirjaimia. Taustalla oli joko täysin hiljaista, henkilön lempimusiikkia, henkilön inhokkimusiikkia, satunnaisia numeroita luetteleva ääni tai pelkkää numero kolmosta toistava ääni. Herää kysymys: Miksi juuri kolmosta? Valitettavasti tutkimus ei kerro syytä, joten jääköön se ikuiseksi mysteeriksi.
Koehenkilöt suoriutuivat muistitehtävästä selvästi huonoiten silloin, kun taustalla soi musiikki; oli se sitten mieleistä tai ei. Parhaiten suoriuduttiin, kun pänttääminen oli tehty täydessä hiljaisuudessa…tai kuunnellen kolmosen toistamista.
Tutkijat arvelivat, että vaihtuva melodia ja laulujen sanat häiritsevät mieleenpainamisprosessia sen verran, että opiskelun tai muistamista vaativan työn ohessa ei kannata kuunnella musiikkia.
Toisaalta joissakin muissa tutkimuksissa on selvinnyt, että musiikin kuunteleminen ennen muistamista vaativaa tehtävää saattaa parantaa suoritusta.
Eikä ihme, sillä kuten jo listan ensimmäisessä osassa todettiin, aktivoi musiikki aivoja kokonaisuudessaan. Sillä saa hyvin lämmiteltyä pään vetreäksi!
Kovaääninen musiikki saa juomaan enemmän ja nopeammin
Ranskalaisessa Etelä-Bretagnen yliopistossa vuonna 2008 tehdyn tutkimuksen mukaan ravintolassa tai baarissa soitetun musiikin äänenvoimakkuudella on vaikutusta asiakkaiden käyttäytymiseen.
Tutkijat olivat sopineet koeasettelusta baarien kanssa, mutta havainnoidut henkilöt eivät tienneet olevansa osallisina tutkimuksessa, vaan he olivat vain viettämässä iltaa hanaoluen parissa. Ja miksi mainitsin erikseen hanaoluen? No siksi, että koehenkilöiksi hyväksyttiin vain kyseisen juoman tilanneet ihmiset.
Tutkijat säätelivät musiikin voimakkuutta ja havaitsivat, että mitä kovempaa musiikki soi, sitä nopeampaa tahtia ja määrällisesti enemmän asiakkaat joivat.
Jo aiemmin oli todettu, että nopeatahtinen musiikki sai ihmiset juomaan nopeammin, ja musiikki yleisesti, verrattuna siihen, ettei musiikkia ole ollenkaan, sai ihmiset viettämään baarissa pidemmän aikaa. Tämä ranskalaistutkimus oli kuitenkin ensimmäinen, jossa tutkittiin kovaäänisen musiikin vaikutusta alkoholinkulutukseen.
Ihmisen persoonallisuus voidaan ennustaa tämän kuunteleman musiikin perusteella
Skotlantilaisen Heriot-Watt -yliopiston vuonna 2008 tekemässä tutkimuksessa tarkasteltiin yli 36 000, ympäri maailmaa olevan, musiikkifanin persoonallisuutta.
Tutkimuksessa todettiin, että mielimusiikki kertoo yleensä paljon ja hyvinkin osuvasti ihmisen persoonasta. Esimerkiksi country-musiikkia kuuntelevat ovat ahkeria ja ystävällisiä, jazzin ystävät ovat luovia, seurallisia ja omaavat hyvän itsetunnon, ja rap-fanit ovat itsevarmoja ja ulospäinsuuntautuneita. Toki näin rankka yleistäminen on aina hieman kyseenalaista, mutta tällaisiin tuloksiin tutkimuksessa oli tultu.
Mielenkiintoista tutkimuksessa oli se, että klassista musiikkia ja hevimetallia kuuntelevat henkilöt olivat iästä ja asuinpaikasta riippumatta hyvin samanlaisia. Molempien ryhmien ominaisuuksiin kuuluu luovuus, introverttius ja korkea itsetunto. Yhdistävänä tekijänä näissä kahdessa faniryhmässä on myös se, että ”omaan” musiikkiin suhtaudutaan hyvin intohimoisesti.
Tutkimuksessa todettiin myös se, että samanlaista musiikkia kuuntelevat, mutta eri puolilla maailmaa asuvat ihmiset ovat persoonallisuudeltaan lähempänä toisiaan kuin esimerkiksi seinänaapurit, jotka suosivat eri musiikkigenrejä.
Musiikki ja autolla ajaminen
Lähes kaikki kuuntelevat autossa musiikkia; oli se sitten oma soittolista lempikappaleista tai satunnainen radiokanava. Musiikki pitää hereillä ja tarkkaavaisena, eikö vaan?
No ei ihan niinkään. Hereillä ehkä kyllä, mutta tarkkaavaisuus kärsii. Israelilaisessa Ben-Gurionin yliopistossa vuonna 2013 tehdyn tutkimuksen mukaan musiikin kuunteleminen ajaessa on vaarallista muutenkin kuin sen takia, että säätäisi soitinta.
Koehenkilöiden liikennekäyttäytymistä tarkasteltiin kolmessa ääniympäristössä: omavalintaista musiikkia kuunnellen, tutkimusryhmän valitsemaa taustamusiikkia kuunnellen sekä täysin ilman musiikkia.
Lähes kaikki kokeeseen osallistuneet henkilöt (98%) tekivät lukuisia virheitä ja ajoivat huomattavasti aggressiivisemmin silloin, kun kaiuttimista tuli heidän lempimusiikkiaan. Virheisiin kuului muun muassa ylinopeus, turvavälin unohtaminen ja punaisia päin ajaminen.
Hieman yllättäen kaikkein virheettömimmin ja turvallisimmin koehenkilöt ajoivat silloin, kun musiikkina oli tutkijoiden valitsemia, satunnaisia kappaleita.
Joten huonoja uutisia niille (meille), jotka luukuttavat autossa suosikkejaan ja laulavat kurkku suorana mukana: Se tekee meistä vaarallisempia kuskeja. Joten radiosta vain joku kanava päälle; mieluiten sellainen, jossa soitetaan itselle tuntematonta ja ei-mieluista musiikkia.
Todistettuja terveysvaikutuksia
Musiikilla on todistetusti monia terveysvaikutuksia. Kuten tämän listana aiemmissa kohdissa on mainittu, vaikuttaa musiikki mielialaan, liikuntasuoritukseen ja oppimisprosessiin.
Rauhallisen, lyriikattoman musiikin kuuntelun tiedetään merkittävästi alentavan stressiä ja ahdistuneisuutta niissä, jotka pelkäävät muun muassa hammaslääkäriä tai leikkausta. Musiikki vaikuttaa suoraan sydämen sykkeeseen, verenpaineeseen ja hengitystiheyteen. Leikkauksista puheen ollen; ne, jotka kuuntelevat musiikkia ennen ja jälkeen leikkauksen, ja mahdollisesti myös sen aikana, kokevat tutkimusten mukaan vähemmän kipuja.
Muistisairaille ihmisille musiikki voi tuoda mieleen muuten jo kadonneita muistoja ja musiikkiterapian avulla voidaan pitää pidempään yllä Alzheimer-potilaiden kognitiivisia kykyjä.
Joten kuunnellaan musiikkia, se tekee (enimmäkseen) hyvää!
Lue ensimmäinen osa: 10 erikoista tapaa, joilla musiikki vaikuttaa ihmiseen – osa 1
Lue myös:
Musiikki herättää tunteita; se ihastuttaa ja vihastuttaa. Toisille se on taustameteliä ja toisille taas äärimmäisen tärkeä osa jokapäiväistä elämää.
Musiikki vaikuttaa meihin ihmisiin kuitenkin paljon syvemmin ja voimakkaammin, kuin olisimme osanneet arvatakaan. Musiikin avulla pystyy manipuloimaan mielialaa, liikuntasuoritusta tai vaikkapa sitä, kuinka paljon baarissa kaatuu kuppia.
Listafriikki keräsi kymmenen mielenkiintoista faktaa musiikista, ja erityisesti siitä, miten se vaikuttaa ihmisen tunteisiin ja käyttäytymiseen. Me olemme niin kovin helposti vietävissä!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi faktaa musiikin erikoisesta voimasta ovat luvassa myöhemmin.
Musiikki herättää suuria tunteita tai sitten ei minkäänlaisia
Musiikin tiedetään aiheuttavan ihmisessä samanlaisia tuntemuksia kuin hyvä ruoka, seksi tai vaikka laskuvarjohyppy (jälkimmäisin niille, jotka nauttivat jännityksestä).
Musiikin tiedetään vaikuttavan voimakkaasti aivojen limbiseen järjestelmään, joka osallistuu muun muassa tunteiden säätelyyn. Tuohon järjestelmään kuuluu tumakkeita ja keskuksia, jotka vapauttavat mielihyvähormoni dopamiinia.
Dopamiinin aikaansaamasta tunneryöpystä johtuu myös musiikin aiheuttamat kylmänväreet sekä ihon nouseminen kananlihalle. On todettu, että yleisesti ne ihmiset, jotka kuuntelevat paljon ja monenlaista musiikkia, ovat herkempiä saamaan voimakkaan tunne-elämyksen.
Joihinkin ihmisiin musiikki ei kuitenkaan vaikuta mitenkään. Barcelonan yliopistossa tehdyssä, musiikin vaikutuksia tarkastelevassa tutkimuksessa tuli esille, että viisi prosenttia kokeeseen osallistuneista ei reagoinut tunnetasolla minkäänlaiseen musiikkiin. Menevä musiikki ei saanut heitä jammailemaan mukana eikä koskettava musiikki aiheuttanut väreitä tai surumielisyyttä.
Tutkijat selvittivät hämmentävien tulosten jälkeen toimiko näiden koehenkilöiden aivojen tunnejärjestelmä kuten muillakin, ja kyllä toimi. He eivät olleet tunteettomia psykopaatteja, jotka eivät hätkähdä mistään. Heille mielihyvää tuottivat monet muut asiat; musiikki ei vain ollut yksi niistä.
Parantaa fyysistä suoritusta
Iso osa ihmisistä tykkää kuunnella urheillessaan musiikkia ja monelle se on lähes välttämättömyys oikeanlaiseen treenitunnelmaan pääsemiseksi.
Kun keho rupeaa urheillessa väsymään, lähettää se aivoille viestin, että nyt olisi syytä himmata. Musiikki kilpailee aivojen huomiosta ja harhauttaa niitä kehon hätähuudoilta. Hämäys toimii kevyemmissä suorituksissa, mutta kunnon rääkin aiheuttama uupumus ei jää aivoilta huomaamatta.
Musiikin vaikutus suoritukseen on ollut pitkään tiedossa. Jo vuonna 1911 yhdysvaltalainen tutkija Leonard Ayres havaitsi kokeissaan, että pyöräilijät polkivat nopeammin kuunnellessaan musiikkia kuin täydessä hiljaisuudessa.
Erityisesti samanlaisena toistuvan harjoituksen, esimerkiksi juuri pyöräilyn tai lenkkeilyn, yhdistäminen musiikkiin parantaa fyysistä suoritusta: sekä treenin kesto että tehokkuus kasvaa.
Myös musiikin temmolla on väliä, sillä vuonna 2012 tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että musiikin tahtiin polkevat pyöräilijät tarvitsivat keskimäärin 7 prosenttia vähemmän happea samaan suoritukseen kuin pyöräilijät, joiden suorituksen aikana taustalla soi satunnaista musiikkia. Ei siis ole pötypuhetta, että urheillessa kuunneltava musiikki kannattaa valita sen mukaan mitä tekee! Juoksulenkille menevämpää ja kävelylenkille rauhallisempaa.
Musiikin tunnelmalla on oikeasti väliä
Suomi on ollut jo vuosikymmenien ajan tekemässä uraauurtavaa tutkimustyötä musiikin vaikutuksesta ihmisen tunteisiin. Samalla suomalaiset tutkijat ovat osoittaneet, että musiikkiterapian avulla voidaan tehokkaasti säädellä tunteita.
Vuonna 2015 Jyväskylän ylipistossa tehdyssä tutkimuksessa haluttiin selvittää, voiko ihminen itse vaikuttaa merkittävästi mielialaansa ja mielenterveyteensä valitsemallaan musiikilla. Ja tulosten mukaan voi. Erityisesti negatiivisessa mielessä.
Tutkimus tehtiin soittamalla koehenkilöille tunnelmaltaan erilaisia kappaleita ja kuvantamalla heidän aivojensa aktiivisuutta, minkä jälkeen henkilöille tehtiin vielä psykologisia testejä.
Vaikka iloinen ja menevä musiikki saa ihmisen väliaikaisesti paremmalle tuulelle, ovat surullisen musiikin aiheuttamat tuntemukset pysyvämpiä ja voivat vaikuttaa negatiivisesti mielenterveyteen.
Joten vaikka moni haluaakin kuunnella surullisena tai masentuneena omaa tunnettaan vastaavaa musiikkia, ei niin kannata tehdä ainakaan pitkäaikaisesti.
Musiikki muuttaa sen, miten näemme maailman
Groningenin yliopistossa vuonna 2011 tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että mielialaan vaikuttamisen lisäksi musiikki voi muuttaa sitä, miten näemme maailman.
Koehenkilöille soitettiin musiikkia, minkä jälkeen heidän tuli tunnistaa piirrettyjä hymynaamoja. Kutakin kuvaa näytettiin tietokoneen ruudulla vain sekunnin kymmenesosa, ja mukana oli iloisia, surullisia ja neutraaleja hymynaamoja sekä tyhjiä ympyröitä. Koehenkilön piti valita oliko kuva iloinen vai surullinen, ja painaa vastaavaa näppäintä. Nappia sai painaa vain, jos oli täysin varma, että oli nähnyt jomman kumman hymynaaman.
Jos henkilölle soitettu musiikki oli iloista, tunnisti hän huomattavasti useammin nopeasti välähtävän iloisen hymynaaman. Surumielinen musiikki taas johti vastaavasti surullisen naaman tunnistamiseen. Eli musiikin tunnelmaa vastaavat hymynaamat tunnistettiin täsmällisemmin.
Vielä mielenkiintoisempaa oli se, että neutraalit hymynaamat ”tunnistettiin” kuunnellun musiikin mukaisesti. Koehenkilöt myös luulivat näkevänsä iloisia tai surullisia hymynaamoja, vaikka heille näytettiin tyhjiä ympyröitä.
Musisointi kehittää monia taitoja
Nyt, jos koskaan, on aika opetella soittamaan jotain instrumenttia! Vaikka musisoinnin merkitys muuhun kehitykseen ja taitoihin on suurimmillaan lapsena, voivat posiitiviset vaikutukset silti näkyä missä iässä tahansa.
Harvardin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan lapset, jotka olivat harjoitelleet jonkun instrumentin soittamista yli kolmen vuoden ajan, olivat vertailuryhmää etevämpiä hienomotoriikkaa vaativissa sekä kuullunymmärtämisen tehtävissä. Nämä käyvät järkeen.
Mutta muusikonalut suoriutuivat paremmin myös sanastonhallinnassa sekä päättelykykyä vaativissa tehtävissä, jotka ovat jo melko kaukana musiikin harjoittelemisesta.
Tulos ei kuitenkaan ole mikään suuri ihme, sillä Jyväskylän yliopistossa vuonna 2011 tehdyn tutkimuksen mukaan musiikki vaikuttaa suurimpaan osaan aivoja. Musiikki on yksi harvoista asioista, jotka aktivoivat aivot kokonaisuudessaan.
Suomalaistutkimus osoitti ensimmäistä kertaa sen, miten kokonaisvaltaisesti ja laajasti musiikin rytmi, sävy ja sävellaji aktivoivat aivojen eri osia, muun muassa liikekeskusta, tunnejärjestelmää ja luovuuteen yhdistettyjä alueita.
Jos pelkkä musiikin kuuntelu laittaa kaikki rattaat pyörimään, niin ei ole kumma, jos sen opettelu ja omin käsin tuottaminen kehittävät lapsia (tai ketä vain) monella eri osa-alueella.
Lue myös:
Viihde
Hain rauhoittaminen meni vikaan, peto raateli stunt-miehen: 10 traagista onnettomuutta elokuvien kuvauksissa – osa 2
Kaikki ei aina mene kuten elokuvissa; tai miten sen nyt ottaa. Sanotaanko, että kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan. Joskus elokuvien kuvauksissa sattuu hyvinkin ikäviä asioita – tässä 10 traagista onnettomuutta.
Monesti sijaisnäyttelijät eli stuntit ovat kaikkein suurimmassa riskissä loukkaantua tai pahimmassa tapauksessa jopa menehtyä, sillä he ovat yleensä niitä, jotka tekevät vaaralliset kohtaukset ja temput.
Listafriikki esittelee nyt elokuvamaailman 10 traagista onnettomuutta, jotka ovat sattuneet, kun meille kaikille on tehty viihdettä katsottavaksi. Synkän pilven kultareunus on kuitenkin se, että nämä tragediat ovat johtaneet tiukempiin turvallisuusvaatimuksiin, ja hyvä niin.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset tragediat elokuvien kuvauksissa voit lukea tästä:
10 traagista onnettomuutta elokuvien kuvauksissa – osa 1
Shark!
Kuva: Pixabay
Aloitetaan elokuvien 10 traagista onnettomuutta -listan jälkimmäinen puolikas hailla!
Vuonna 1969 ensi-iltaan tulleen Shark! -elokuvan piti olla alunperin nimeltään ”Caine”, leffan päähenkilön mukaan. Kun stuntmies Jose Marco kuoli karmealla tavalla elokuvan kuvauksissa, halusi tuotantoyhtiö ottaa julkealla tavalla ”kaiken ilon irti” onnettomuudesta. Siksi elokuva sai nimen Shark! ja sitä markkinoitiin purevilla iskulauseilla, kuten ”Todentuntuisesta elokuvasta tuli liian todellinen! Hai repii sinut palasiksi!”.
Elokuvassa sukelletaan Sudanin rannikon haita viliseviin vesiin, mutta kuvaukset suoritettiin Meksikossa. Stuntmies Marco oli vedessä sukellusvarusteet päällään, kun valkohai kävi hänen kimppuunsa.
Hain piti olla rauhoitettu, mutta lääkkeen annostelu oli epäonnistunut. Hai oli ensin hyökännyt kameraryhmää kohti, mutta muutti sitten mielensä ja otti kohteekseen Marcon. Mies raadeltiin hengiltä kameran käydessä.
Tuotantoyhtiö rupesi välittömästi elokuvan valmistuttua markkinoimaan tuotosta haihyökkäystä hyväksi käyttäen, mistä ohjaaja Samuel Fuller tulistui ja halusi nimensä pois tekijälistalta, mutta siihen ei missään nimessä suostuttu.
Huhujen mukaan joissakin meksikolaisissa elokuvateattereissa näytettiin alkutekstien aikaan filmimateriaalia oikeasta hyökkäyksestä, mutta laajassa levityksessä olleessa versiossa 32-vuotiaan Marcon kuolemaan johtanutta tilannetta ei esitetty.
Lue myös: Kun veden alla vaanii tappava vaara: 10 hirvittävää haihyökkäystä
Hämärän pelottavat varjot
Kuva: Pixabay
Heinäkuun 23. päivänä vuonna 1982 kuvattiin Hämärän pelottavat varjot -elokuvaan (Twilight Zone: The Movie) kohtausta Vietnamin sodan taisteluista, kun kolme näyttelijää menetti henkensä hirvittävällä tavalla.
Kohtauksessa Vic Morrowin (53) esittämä Bill Connor pakenee räjähdysten keskellä uhkaavasti lähestyvää helikopteria yhdessä kahden lapsen kanssa. Lapsinäyttelijät Renee Shin-Yi Chen ja Myca Dinh Le olivat tuolloin kuusi- ja seitsemänvuotiaat.
Erikoistehosteina käytetyt räjähteet kuitenkin yllättäen hankaloittivat helikopterin lentämistä, ja pilotti menetti kopterin hallinnan. Matalalla lentänyt helikopteri tippui lampea samaan aikaan ylittäneen kolmikon päälle, ja sen pääroottori leikkasi sekä Morrowin että Len päät irti. Chen kuoli jäätyään puristuksiin kopterin jalaksen alle.
John Landis, yksi elokuvan tuottajista ja ohjaajista, sai syytteen kuolemantuottamuksesta yhdessä neljän muun työryhmän jäsenen, muun muassa erikoistehostekoordinaattorin ja helikopterin lentäjän, kanssa. Kaikki viisi miestä vapautettiin syytteistä kuukausia kestäneen oikeusprosessin jälkeen.
Landis sai virallisen nuhtelun ja elokuva-alan ihmisten vihat niskaansa, sillä oikeudenkäynnin aikana tuli ilmi, että hän oli rikkonut lapsinäyttelijöitä koskevia lakeja. Ohjaaja oli maksanut lapsille pimeänä, eikä ollut hakenut vaadittua erikoislupaa yöllisten kohtausten kuvaamiseen. Landis oli arvellut, ettei sellainen irtoaisi, koska lapset olivat niin nuoria ja kohtauksessa käytettiin paljon räjähteitä.
Uhrien perheet nostivat siviilikanteen Landisia, Warner Brothers -tuotantoyhtiötä ja elokuvan toisena tuottajana ja yhtenä ohjaajana toiminutta Steven Spielbergiä vastaan. Osapuolet päätyivät sopimukseen, jonka todennäköisesti tähtitieteellistä summaa ei ole kerrottu julkisuuteen.
Resident Evil: The Final Chapter
View this post on Instagram
Syyskuun 5. päivänä vuonna 2015 stuntnainen Olivia Jackson toimi Resident Evil: The Final Chapter -elokuvassa pääosaa esittäneen Milla Jovovichin sijaisnäyttelijänä. Etelä-Afrikassa kuvatussa kovavauhtisessa takaa-ajokohtauksessa ei mennyt kaikki putkeen, sillä nainen ajoi moottoripyörällä täyttä vauhtia kameratelinettä päin.
Syy törmäykseen ei ollut Jacksonin. Mekaanisen telineen piti liikkua pois moottoripyörän edestä, mutta viimeiseksi tarkoitetussa ja jääneessä otossa mekanismi ei toiminutkaan. Jackson törmäsi telineeseen sillä seurauksella, että hänen toinen poskensa repeytyi irti ja vasen kätensä murskaantui niin, että se jouduttiin lopulta amputoimaan. Naista pidettiin 17 päivää koomassa, minkä aikana hänelle tehtiin useita kehoa kokoon parsineita leikkauksia.
Nykyään hänellä menee olosuhteisiin nähden hyvin, mutta tie ei ole ollut helppo – kuntoutus jatkuu edelleen, eikä hän ole saanut lukuisista oikeudenkäynneistä huolimatta minkäänlaisia vahingonkorvauksia. ”En pysty enää koskaan työskentelemään. Rakastin työtäni ja olin siinä erittäin menestynyt”, toteaa Jackson tänä vuonna tehdyssä Los Angeles Times -lehden haastattelussa. Ennen onnettomuutta stunt-nainen oli työskennellyt muun muassa Charlize Theronin sijaisnäyttelijänä Mad Max: Fury Road -elokuvassa sekä lukuisissa Marvelin tuotannoissa.
Resident Evil: The Final Chapter -elokuvan kuvauksien kauheudet eivät loppuneet Jacksonin onnettomuuteen. Ja hän jäi sentään henkiin. Vain pari kuukautta myöhemmin työryhmään kuulunut Ricardo Cornelius murskaantui kuoliaaksi jäätyään pyörivältä lavalta liukuneen auton ja seinän väliin.
Valloittaja
Vuonna 1956 valmistunut Valloittaja (The Conqueror) kertoo mongolialaisesta Temüdzinista, josta myöhemmin tuli sotilasjohtaja Tšingis-kaani. St. Georgen kaupungissa Utahissa kuvattua elokuvaa tehdessä kaikki sujui ilman vaaroja ja vaarallisia tilanteita, mutta pinnan alla kyti koko ajan.
St. George oli vain muutaman sadan kilometrin päässä Yhdysvaltojen nevadalaisesta ydinaseiden testauspaikasta. Ydinkokeita oli suoritettu vain vuosi ennen kuin Valloittajan kuvaukset alueella aloitettiin. Yhdysvallat tiesi jo tuolloin säteilyn vakavista terveyshaitoista, mutta sen puoleen elokuvan tekijöille tai, mikä pahempaa, alueella asuville ihmisille ei siitä kerrottu.
Seuraavien parin vuosikymmenen aikana 220 henkisestä filmiryhmästä 91 sairastui syöpään, ja heistä 46 lopulta menehtyi sairauteensa. Muun muassa ohjaaja Dick Powell sekä elokuvan tähdet Susan Hayward, John Wayne, Agnes Moorehead ja Pedro Armendáriz kuolivat syöpien seurauksena. Myös Waynen kaksi poikaa ja Haywardin poika, jotka olivat viettäneet kuvauspaikalla aikaa ja leikkineet Geiger-mittareilla ja ydinlaskeuman saastuttamilla kivillä, saivat syöpädiagnoosit, mutta he kaikki päihittivät sairauden.
Viranomaiset olivat julistaneet alueen turvalliseksi, vaikka mittauksissa oli ilmennyt epänormaalin korkeita säteilymääriä. Tuottaja Howard Hughes, joka ainoana filmiryhmän jäsenenä tiesi tutkimustuloksista, näytti kuvauksille vihreää valoa.
Kun Hughes huomasi kuvauksissa työskennelleiden ihmisten parissa leviävän syöpädiagnoosiin, hän jäljitti ja osti omantunnontuskissaan kaikki elokuvasta tehdyt kopiot ja piilotti ne kartanoonsa. Hän käytti hankintaan 12 miljoonaa dollaria, mikä oli puolet elokuvan alkuperäisestä budjetista.
Across the Border
Kuva: Klaus Stebani | Pixabay
Vuonna 1914 ensi-iltaan tullut Across the Border on ensimmäisiä elokuvia, joita tehdessä työryhmän jäseniä on menehtynyt kuvauksissa onnettomuuden seurauksena.
Mykkäfilmin kuvaukset olivat heinäkuun 1. päivänä käynnissä Arkansas-joella Coloradossa. Pääosan esittäjä Grace McHugh oli tekemässä kohtausta keskellä jokea; hän ylitti virtaa ratsastaen, kun jostain syystä hevonen kompuroi, ja McHugh tippui selästä ja joutui veden varaan. Lähistöllä ollut kameramies Owen Carter ei epäröinyt hetkeäkään, vaan hyppäsi pelastamaan näyttelijää.
Carter onnistui vetämään McHugh’n hiekkapenkalle, mutta ilo oli lyhytaikainen – ranta olikin juoksuhiekkaa, ja kuvausryhmä joutui järkyttyneen seuraamaan, kun kaksikko upposi näkymättömiin. Heidät löydettiin menehtyneinä muutamien päivien päästä.
Lue myös:
Elokuvia tehdessä ei kaikki aina mene niin kuin oli suunniteltu. Joskus kuvauksissa sattuu hyvinkin ikäviä asioita – tässä 10 traagista onnettomuutta.
Elokuvissa kaikki on mahdollista: helikopterionnettomuuksista, villieläinten hyökkäyksistä ja hengenvaarallisista takaa-ajoista selviää elossa. Tarinoiden takana on kuitenkin todellinen elämä, jossa asiat eivät aina suju käsikirjoituksen mukaan.
Monesti sijaisnäyttelijät eli stuntit ovat kaikkein suurimmassa riskissä loukkaantua tai pahimmassa tapauksessa jopa menehtyä, sillä he ovat yleensä niitä, jotka tekevät vaaralliset kohtaukset ja temput.
Listafriikki esittelee nyt elokuvamaailman 10 traagista onnettomuutta, jotka ovat sattuneet, kun meille kaikille on tehty viihdettä katsottavaksi. Synkän pilven kultareunus on kuitenkin se, että nämä tragediat ovat johtaneet tiukempiin turvallisuusvaatimuksiin, ja hyvä niin.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset tragediat voit lukea tästä:
Hai rauhoittaminen meni vikaan: 10 traagista onnettomuutta elokuvien kuvauksissa – osa 2
Crow
Yksi kuuluisimmista pahimmalla mahdollisella tavalla pieleen menneistä elokuvakohtauksista on peräisin elokuvasta Crow, jossa henkensä menetti näyttelijä Brandon Lee. Hän menehtyi kohtauksessa, jossa hänen esittämäänsä Ericiä ammuttiin. Luonnollisesti aseen, jota kohtauksessa käytettiin, ei pitänyt olla vaarallinen, mutta totuus oli toinen.
Mutta miten nämä luodit oikein päätyivät tuohon aseeseen, jota käytettiin kohtauksessa, joka ei koskaan ymmärrettävistä syistä päätynyt itse elokuvaan?
Lavastepuolella työskennellyt henkilö oli mennyt paikalliseen alan liikkeeseen hankkimaan rekvisiittaa kuvauksia varten. Kyseinen henkilö oli jostain syystä ostanut myös viisi oikeaa luotia ja tuonut ne kuvauspaikalle.
Luonnollisestikaan oikeita luoteja ei tulisi koskaan päätyä elokuvan kuvauspaikalle, ja elokuvan lavastevastaava oli ottanut ne huomatessaan talteen ja laittanut ne oman autonsa tavaratilaan.
Koska kuvauspaikalla ei ollut erästä toista kohtausta kuvattaessa räkäpäitä, aikaa säästääkseen nämä viisi aitoa luotia otettiin käyttöön ja muokattiin siten, etteivät ne aiheuta vahinkoa. Luoteja käytettiin erään kohtauksen lähiotoksessa, jossa uhriksi päätyvä elokuvan henkilö katsoo luodin piippua, kun sitä ladattiin.
Elokuvissa käytettävien räkäpäiden ja näiden aitojen luotien välillä on kuitenkin yksi oleellinen ero: räkäpäissä luodin pää on tehty pahvista, kun taas näissä aidoista luodeista muunnelluissa versioissa pahvin sijalla oli lyijypää. Kun tuota edellä mainittua kohtausta tehtiin, jumiutui luodin lyijypää aseen sisään. Kaksi viikkoa myöhemmin tätä samaista asetta käytettiin kohtauksessa, jossa Leetä ammuttiin. Kukaan ei tiennyt aseeseen jumiutuneista lyijypäistä.
Kohtaus kuvattiin ja kaikki vaikutti menneen hyvin, kun Lee putosi maahan, kuten otoksessa kuuluikin. Kohtauksessa Leetä ammuttiin aseella paperipussin läpi ja tuonne paperipussiin oli asetettu pieni räjähde, jolla kohtaus saatiin aidomman näköiseksi.
Tilanne muuttui kuitenkin kaoottiseksi, kun elokuvan ohjannut Alex Proyas huusi ”poikki” ja Lee jäi edelleen maahan makaamaan. Tuo lyijypää lensi pussissa tapahtuneen pienen räjähdyksen seurauksena suoraan Leen vatsan alueelle, navan yläpuolelle, ja hän jäi verta vuotavana makaamaan maahan.
Lee vietiin vauhdilla pohjoiscarolinalaiseen sairaalaan, jossa häntä operoitiin kuuden tunnin ajan. Valitettavasti Lee kuitenkin menehtyi leikkauspöydälle ja tämä karmea tragedia oli valmis.
Aseella ampunut näyttelijä Michael Massee kuvaili tapahtunutta aikanaan seuraavasti, Extran haastattelussa: ”Minun ei pitänyt alun perin edes käsitellä tätä asetta koko kohtauksessa, mutta kuvaushetkellä ohjaaja päätti muuttaa kohtausta. Sen kaiken jälkeen jätin Hollywoodin, menin vuodeksi New Yorkiin, enkä tehnyt siellä yhtään mitään. Se, mitä Brandonille tapahtui, oli traaginen onnettomuus, enkä usko, että tuollaisesta pääsee koskaan ylitse.”
Kaksi kuukautta tämän tragedian jälkeen elokuvaan saatiin noin 6,75 miljoonan dollarin ylimääräinen rahoitus ja se kuvattiin loppuun stunttinäyttelijöiden, Chad Stahelskin ja Jeff Cadienten näytellessä Brandon Leen hahmoa. Vaikka tapaus todettiin tutkimusten myötä onnettomuudeksi, maksettiin Leen äidille, Linda Cadwellille, ilman oikeuskäsittelyä rahallinen korvaus.
Midnight Rider
Laulaja-lauluntekijä Gregg Allmanin elämästä kertovan Midnight Rider -elokuvan kuvauksissa tapahtui helmikuun 20. päivänä vuonna 2014 käsittämätön onnettomuus, kun kuvausassistenttina toiminut Sarah Jones jäi junan alle. Kyseessä oli tuotannon ensimmäinen kuvauspäivä.
Kuvausryhmä oli Georgiassa, Altamaha-joen ylittävällä rautatiesillalla kuvaamassa, kun 93 kilometrin tuntivauhtia kulkenut juna ilmestyi näkyviin mutkan takaa. Työntekijät alkoivat kiireesti kerätä rekvisiittaa raiteilta, mutta juna lähestyi oletettua nopeammin ja aika loppui kesken – useita ihmisiä loukkaantui ja Sarah Jones menetti henkensä.
Raiteilla oli metallirunkoinen sänky, johon juna ensin osui murskaten sen palasiksi, jotka sitten lensivät kohti työryhmää. Yksi pala osui Jonesiin ja puski hänet suoraan junan alle.
Myöhemmin selvisi, että tuotantoyhtiöllä ei ollut luvat kunnossa raiteilla kuvaamista varten, joten sekä tuottajat että ohjaaja Randall Miller joutuivat rikosvastuuseen ja heidät todettiin oikeudessa syyllisiksi kuolemantuottamukseen ja luvattomaan tunkeutumiseen. Vuonna 2015 Miller tuomittiin 10 vuoden vankeuteen, josta hän istui telkien takana reilun vuoden ja suoritti loput ehdonalaisessa.
Elokuvaa ei ikinä tehty valmiiksi.
Kauhea kankkunen 2
Kun elokuvan lipputulot ovat noin 495 miljoonaa euroa ja voiton osuus kyseisestä summasta on noin 427,5 miljoonaa euroa, on käsittämätöntä ajatella, että elokuvassa lähestulkoon henkensä menettänyt ja pieleen menneen kohtauksen myötä halvaantunut australialainen stunttinäyttelijä Scott McLean ei saanut minkäänlaisia korvauksia sairaalakuluihinsa elokuvan levityksestä vastanneelta Warner Bros -tuotantoyhtiöltä.
McLean, joka oli aiemmin toiminut stunttina muun muassa Star Wars– ja The Matrix -elokuvissa, loukkaantui vakavasti Kaamea kankkunen 2 -elokuvan kuvauksissa. Vielä pahemmaksi asian tekee se, että McLean oli päässyt Warner Brosin kanssa sopimukseen vahingonkorvauksista oikeussalin ulkopuolella, mutta rahoja ei ollut kuulunut vielä kymmenenkään vuoden päästä. Viimeksi mediassa kirjoitettiin hänestä vuonna 2020 ja ainakaan sillon vahingonkorvauksia ei oltu maksettu.
Mutta sitten siihen, että mitä kuvauksissa oikein tapahtui.
McLean toimi näyttelijä Ed Helmsin stunttina elokuvassa ja hän loukkaantui kohtauksessa, jossa hänen oli nojauduttava ulos kovaa vauhtia ajaneen auton ikkunasta. Nojautuessaan ulos hänen päänsä osui kuorma-autoon ja tuon onnettomuuden seurauksena hän loukkaantui vakavasti, vajoten kuuden viikon ajaksi koomaan.
Vammojen lopullinen vakavuus selvisi sairaalassa ja ainakin vielä kaksi vuotta onnettomuuden jälkeen hän kärsi edelleen stressiperäisistä kohtauksista, joiden kesto oli yleisimmin noin 8-12 minuuttia, tarvitsi 24-tuntista hoitoa joka päivä ja joutui elämään lisähapella välttyäkseen kokemansa vakavan aivovamman pahenemiselta, unohtamatta tietenkään halvaantumista.
McLean on myöhemmin paljastanut, että elokuvan stunttikoordinaattori oli käskenyt autoa ajaneen kuljettajan kasvattaa auton nopeutta kyseisessä kohtauksessa, mikä oli omiaan johtamaan tähän traagiseen onnettomuuteen.
Roar
Roar. Maailman vaarallisimmaksi tituleerattu elokuva.
Aviopari Noel Marshallin ja Tippi Hedrenin yhteistyönä syntynyttä elokuvaa kuvattiin vuosien ajan heidän kotifarmillaan, jolle pariskunta oli hankkinut koko joukon villieläimiä leijonista ja tiikereistä lähtien. Kun elokuva vihdoin sai ensi-iltansa vuonna 1981, luki virallisessa mainosjulisteessa näin: ”Yhtäkään eläintä ei vahingoitettu elokuvaa tehtäessä. 70 filmiryhmän jäsentä kyllä.”
Koska eläimiä ei oltu koulutettu kunnolla ja niitä oli yhteensä noin 150, eivät lukuisat hyökkäykset ja loukkaantumiset ainakaan jälkeenpäin mietittynä yllätä lainkaan.
Perheen lapsista John ja Jerry Marshall sekä Melanie Griffith näyttelivät elokuvassa myös, ja John on myöhemmissä haastatteluissa kertonut, että elokuvajulisteen 70 loukkaantunutta oli vähättelyä. Tässä muutamia esimerkkejä.
Griffith joutui leijonan kynsiin, minkä takia hänen kasvonsa jouduttiin operoimaan (jo nuorellakin iällä) plastiikkakirurgin toimesta. John Marshall tuli melkein nuoren leijonan tappamaksi, kun eläin puri häntä päähän. Tippi Hedren ja Noel Marshall olivat kymmeniä kertoja sairaalassa pahojen puremien vuoksi. Kuvaaja Jan de Bont menetti päänahkansa ja apulaisohjaaja Doron Kauperia oltiin jossain vaiheessa jo raahaamassa kurkusta parempiin suihin.
On käsittämätöntä, että kukaan ei kuollut. Se myös on melko käsittämätöntä, että iso osa näistä hyökkäyksistä on nähtävissä kulttimaineeseen nousseessa elokuvassa.
Harry Potter ja kuoleman varjelukset
Harry Potter ja kuoleman varjelukset 2 eli koko saagan päätösosa on monilta osin yksi elokuvahistorian suurimmista elokuvista. Se on kaikkein korkeimmat lipputulot kerännyt Harry Potter -elokuva, sillä sen lipputulojen arvellaan olleen jopa 1,13 miljardia euroa.
Kyseiseen elokuvaan ja sen kuvauksiin liittyy myös valtaisa tragedia.
Kaikissa Harry Potter -elokuvissa Harry Potteria näytelleen Daniel Radcliffen stunttinäyttelijänä toiminut David Holmes nimittäin loukkaantui elokuvan kuvauksissa, kun hän teki niin sanottua Jerk Back -stunttia.
Kyseisessä kohtauksessa Harry Potter joutuu ilmassa keskelle räjähdystä ja kohtauksen tiimoilta järjestetystä harjoituksesta tuli traaginen, kun Holmes lensi räjähdyksen seurauksena ensiksi seinään ja putosi niskoilleen maassa olleen patjan päälle. Välittömästi putoamisensa jälkeen hän kertoi erään paikalla olleen ja nimettömänä pysytelleen lähteen mukaan menettäneensä tunnon vyötäröstä alaspäin ja sairaalassa selvisi, että hän oli murtanut niskansa.
14 vuoden iässä stunttityöt aloittaneen ja myös voimistelua harrastaneen Holmesin ura päättyi vain 25 vuoden iässä, liikuntakyvyn menettämiseen rintakehästä alaspäin.
Tästä traagisesta onnettomuudesta huolimatta Holmesin rakkaus stunttinäyttelijän työtä ei ole koskaan kadonnut ja elokuvien jälkeen hän aloitti muun muassa Cunning Stunts -podcastin tekemisen yhdessä Radcliffen kanssa: ”Sinun ei pidä mennä töihin, jos et ole valmis siihen, että kaikki asiat eivät mene hyvin ja toista ottoa ei välttämättä tule. Jouduin maksamaan äärimmäisen hinnan siitä, että tein mitä rakastin, mutta tapaan aina sanoa: olin stunttimies, menin töihin, otin riskin ja otin rahani (mitä minulle maksettiin).”
Muun muassa Radcliffe on auttanut keräämään hyväntekeväisyyden kautta rahaa Holmesille, Potter-elokuvien sijaisnäyttelijälleen.
Lue myös:
-
Oudoimmat6 päivää sittenTuhansien voittopotteja, koska Luis Suárez ei pitänyt hampaitaan kurissa: Top 10 maailman hulluimmat vedot – osa 1
-
Yhteiskunta3 päivää sitten10 käsittämätöntä syytä, miksi ihmiset ovat soittaneet hätänumeroon – osa 1
-
Yleistieto1 viikko sittenHeinäkuun lapsilla on kaikkein paras itsehillintä ja he ovat aurinkoisia kuin syntymäkuukautensa
-
Yleistieto6 päivää sittenMiksi nenää kirvelee ja polttaa, kun sinne pääsee vettä?
Nimetön
04.05.2022 at 11:26
wtf