Yhteiskunta
Todistajansuojelu on salaisista salaisinta: Minkälainen tämä Suomessakin toimiva ohjelma oikeasti on?
Todistajansuojeluohjelma on useimmille meistä tuttu vain amerikkalaisista elokuvista, mutta sellainen on olemassa myös Suomessa.
Pähkinänkuoressa todistajansuojeluohjelma tarkoittaa sitä, että todistajalle, jonka hengen tai terveyden tiedetään olevan vaarassa, tarjotaan uusi henkilöllisyys, uusi asuinpaikka ja konkreettista suojelua niin kauan kuin tarve vaatii.
Listafriikki vie lukijansa nyt hieman syvällisemmin todistajansuojelun (ulkoapäin katsottuna) kiehtovaan maailmaan. Suomessa tämä on varsin uusi juttu, eikä siitä ole julkistettu paljon tietoa. Ja hyvästä syystä.
Kotimaan lisäksi tutustumme Yhdysvaltojen todistajansuojeluohjelmaan, josta sen perustaja Gerald Shur on aikoinaan kirjoittanut kirjan WITSEC: Inside the Federal Witness Protection Program, ja suurin osa tiedoista perustuu juuri tähän lähteeseen.
Mainittakoon vielä se, että valtaosa kaikista todistajista, myös murhaoikeudenkäynneissä, saa tehdä kansalaisvelvollisuutensa rauhassa ja pelkoa tuntematta. Todistajansuojeluohjelma on siis erittäin harvinainen ja viimeinen keino, johon turvaudutaan erityisissä tapauksissa, kun kaikki muu on todettu tehottomaksi.
Suomeen tuli laki viimeisten joukossa Euroopan unionissa
Suomessa laki todistajansuojeluohjelmasta tuli voimaan maaliskuun alussa vuonna 2015. ”Todistajansuojeluohjelmalla ja sillä, että ihmiset uskaltavat todistaa ja pystytään suojelemaan todistajiksi ryhtyviä, on suuri yhteiskunnallinen merkitys”, kertoi keskusrikospoliisin tiedusteluosaston silloinen päällikkö Sanna Palo MTV Uutisille vuonna 2016. Palon mukaan todistajansuojelua koskevalle lainsäädännölle ja viralliselle ohjelmalle oli ollut jo pitkään tarvetta.
Vaikka todistajia on uhkailtu aina, yltyi toiminta 1990-luvulla, kun kansainväliset rikollisliigat löysivät tiensä Suomeen. Uhkailu ja väkivalta lisääntyi, jotkut menettivät jopa henkensä sen vuoksi, että olivat menossa todistamaan. Näistä ei liiemmin julkisuudessa puhuttu, mutta viranomaisille tämä oli massiivinen ongelma, kun oikeusjuttuja kaatui todistajien mukana.
Todistajansuojeluohjelman tarve liittyykin useimmiten järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja jengeistä irrottautumiseen, sillä näissä ryhmissä on voimakas väkivallan kulttuuri ja kostomentaliteetti. Tyypillinen suojeltava onkin niin sanottu kruununtodistaja eli henkilö, joka todistaa rikostovereitaan vastaan.
Moni voi ajatella, että todistajansuojeluohjelman kautta rikollinen pääsee kuin koira veräjästä. Tämä ei pidä paikkaansa. Ohjelmaan hyväksyminen ei vapauta rikosoikeudellisesta vastuusta, ja jos vankilatuomio on tulossa, niin sitä ei pysty suorittamaan yhtäaikaisesti.
Ennen vuotta 2015 suojelua pyytäneet olivat sitä totta kai saaneet, mutta kyse oli erikoisjärjestelyistä ja yksittäisistä toimenpiteistä. Virallisen ohjelman myötä keskusrikospoliisiin perustettiin oma yksikkönsä, jolla on jatkuva toimintavalmius ja tietyt menettelytavat.
Yhdysvalloissa ohjelma perustettiin kamppailuun mafiaa vastaan
Oikeusministeriössä työskennellyt Gerald Shur käynnisti vuonna 1970 todistajansuojeluohjelman, WITSEC:in, koska järjestäytyneelle rikollisuudelle oli tehtävä jotain. Hän toimi sen johdossa 25 vuoden ajan, joten parempaa lähdettä tuskin voi kuvitella. Ohjelman inpiraationa toimi Genovesen mafiaperheeseen kuulunut Joseph Valachi, joka vuonna 1963 vankilassa ollessaan ryhtyi ilmiantajaksi suojelua vastaan. Viranomaiset ymmärsivät, että todistajansuojelu oli tehokas ja kenties ainoa keino saada tuomittuja vankeja ja mahdollisia todistajia puhumaan. Mafian säännöstöön kuuluu keskeisenä osana omertà, hiljaisuuden laki, jonka rikkomisesta rangaistuksena on kuolema.
Valachi oli ensimmäinen, joka avoimesti tunnusti italialais-amerikkalaisen mafian olemassaolon. Valachin kuulustelujen myötä tunnetuksi tuli myös nimitys La Cosa Nostra, Yhdysvaltain vastine Sisilian mafialle. Sitä ennen koko mafian olemassaoloa ei oltu FBI:n pääjohtajaa J. Edgar Hooveria myöten haluttu tunnusta.
Shurin ja monen muun mukaan todistajansuojeluohjelma on suurin syy sille, miksi La Cosa Nostralla ei ole samanlaista vaikutusvaltaa Yhdysvalloissa kuin mafialla on esimerkiksi Italiassa. ”Sanotaanko näin, että ilman todistajansuojeluohjelmaa Sopranosit olisivat Valkoisessa talossa”, sanoo Shurin kanssa kirjan kirjoittanut toimittaja Pete Earley viitaten fiktiivisestä mafiaperheestä kertovaan draamasarjaan.
Miten ohjelmaan pääsee?
Turvallisuussyistä keskusrikospoliisi ei ole koskaan paljastanut tarkasti todistajansuojeluohjelmaan otettujen määrää, mutta vuosittain uusia suojeltavia tulee 5–10. Näin ainakin ohjelman alkuvuosina. Todistaja ei voi itse hakea suojeluohjelmaan, vaan esitykset tulevat paikallispoliisilaitosten poliisipäälliköiltä. Päätöksen tekee keskusrikospoliisi. Todistajaa ei kuitenkaan jätetä arvioinnin ajaksi yksin, vaan hänelle voidaan tarjota suojelua monen eri keinoin muun muassa videovalvonnalla tai turvataloon sijoittamalla.
Todistajan omat pelot toki otetaan huomioon, mutta poliisi tekee päätöksen tietyillä objektiivisilla kriteereillä: Kuinka todellinen uhka on? Miten sitoutunut todistaja on vaativaan suojeluohjelmaan? Ja tietenkin on selvitettävä myös se, onko henkilöstä yhteiskunnalle vaaraa.
Gerald Shurin mukaan kokonaisvaltainen ohjelma on tehokas, sillä Yhdysvalloissa noin 85 % todistajansuojelussa mukana olevista pysyy loppuelämänsä kaidalla tiellä. Vertauksena: ehdonalaista vankeustuomiota kärsivistä ja vankilasta vapautuvista noin puolet päätyy takaisin rikosten pariin. Heillä ei ole samanlaista tukiverkostoa käytettävissään kuin suojeluohjelmaan hyväksytyillä.
Suojeltava henkilö saa ensimmäisten kuukausien ajan sekä Suomessa että Yhdysvalloissa tukea elämisen ja asumisen peruskustannuksiin. Yleensä siihen saakka, että arki uudessa kaupungissa alkaa rullaamaan ja työpaikka löytyy. Suomessa yhden todistajan suojelu maksaa vuosittaisella tasolla 15 000–25 000 euroa.
Liittovaltion seriffit suojaavat Yhdysvalloissa
Jos Suomessa todistajansuojelusta vastaa krp, niin Yhdysvalloissa ohjelmassa mukana olevien turvallisuudesta vastaa oikeusministeriön alaisuudessa toimiva liittovaltion seriffi, United States Marshals Service. USMS:n vuonna 2020 julkaiseman raportin mukaan ohjelmassa on sen vuoden 1970 perustamisen jälkeen ollut yli 19 000 todistajaa ja heidän perheenjäsentään.
WITSEC:llä on Washingtonin alueella orientaatiokeskus, jossa voi kerrallaan olla kuusi eri perhettä toisistaan tietämättä. Keskuksessa tehdään mittavat lääkärin ja psykologin tarkastukset sekä arviointi todistajaan kohdistuvasta uhasta ja myös hänen itsensä aiheuttamista mahdollisista turvallisuusriskeistä. Jokaiselle perheelle määrätään oma seriffi, joka aluksi tarjoaa suojaa 24/7. Kun uusi elämä lähtee rullaamaan, eikä jatkuvaa turvaamista tarvita, täytyy todistajan olla seriffiinsä yhteydessä vain kerran vuodessa.
WITSEC ei kuitenkaan ole täydellinen ohjelma ja se kärsii resurssipulasta. Oikeusministeriön silloinen päätarkastaja Glenn A. Fine raportoi vuonna 2005 todistajien turvallisuuden vaarantaneesta tilanteesta, joka olisi ollut estettävissä huolellisemmalla taustatutkimuksella. Epähuomiossa kaksi ohjelmassa mukana ollutta todistajaa oli sijoitettu lähekkäin, sillä heidän ei tiedetty tunteneen toisensa edellisessä elämässä. Todistajat törmäsivät sattumalta ruokakaupassa, jonka jälkeen toinen jouduttiin sijoittamaan uudelleen, vaikka yllättävästä ja harmillisesta tilanteesta selvittiinkin ilman vahinkoa.
Todistajan sijoittaminen
Todistajansuojeluohjelmaan hyväksyttyä ei voida vain sijoittaa sattumanvaraisesti valittuun kaupunkiin. Ympäristön on oltava jollain lailla tuttu eli suurkaupungissa asunut voidaan siirtää toiseen suurkaupunkiin ja maalaiselämään tottunut sopeutuu tietysti paremmin rauhallisempaan ympäristöön.
Yhdysvaltojen ohjelman perustanut Gerald Shur on kertonut, että todistajan toiveita ei kuitenkaan oteta huomioon. Haastattelussa todistajalta kysytään kaikki paikkakunnat, joihin hänellä on koskaan ollut kytköksiä tai joissa hän kertoo haluavansa käydä. Nämä vedetään automaattisesti yli. Jos todistaja kertoo poliisille halunneensa aina asua Seattlessa, on hän todennäköisesti kertonut siitä joskus jollekin muullekin.
Ohjelman alkuaikoina Kalifornian Orange Countyssa asunut Donald McPherson oli yksi ainoista liittovaltion seriffeistä, jotka suostuivat olemaan tekemisissä mafian entisten jäsenten kanssa. Niinpä kaikki ohjelmaan hyväksytyt sijoitettiin noin tunnin ajomatkan päähän kyseisen miehen kodista. Tämä tarkoitti sitä, että alue kuhisi mafian palkkamurhaajia ja Medellínin kartellin huumediilereitä. Tällaisia ”hot spoteja” ei enää ole.
Toisin kuin voisi luulla, ei Suomi lainkaan ole niin pieni valtio, etteikö maan rajojen sisällä olisi mahdollista kadota. Keskusrikospoliisin todistajansuojeluyksikkö toimii hyvin ammattimaisesti ja uuden identiteetin omaavan suojeltavan turvallisuus pystytään varmistamaan täysin.
Uusi elämä koko perheelle
Vaikka suojeltava saa kaikki uudet dokumentit syntymätodistuksesta passiin, saa hän pitää jotain vanhaa. Etunimi voi pysyä samana, sillä näin henkilö reagoi luonnollisesti, kun häntä puhutellaan uudessa työpaikassa. Ja kun uutta työpaikkaa valitaan, otetaan huomioon suojeltavan työhistoria: uuden työn on oltava jokseenkin tuttua.
Ohjelmaan hyväksytyn todistajan perhe otetaan useimmiten suojeluun mukaan, sillä eihän lapsia haluta jättää syötiksi. Yhdysvalloissa tämä on tuonut ongelmia ja perustavaa laatua olevan lakimuutoksen, sillä eräässä tapauksessa todistajansuojeluohjelma esti isää, Thomas Leonhardia, tapaamasta tytärtään.
Lapsen äiti oli mennyt naimisiin myöhemmin todistajansuojeluun hyväksytyn henkilön kanssa, ja uusi salainen elämä toisella puolella maata teki isän ja tyttären tapaamiset mahdottomaksi kahdeksan vuoden ajaksi. Leonhard haastoi Yhdysvaltain hallituksen oikeuteen ja voitti. Lakimuutoksen myötä toisella vanhemmalla on nykyisin mahdollisuus hakea yksinhuoltajuutta ja evätä näin lapsen osallistuminen todistajansuojeluun.
Ohjelma on varsin rankka siis myös lapsille. Jos aikuisille tekaistaan uusi koulutus- ja työhistoria, niin samoin suojeltavien lapsille tehdään uusia todistuksia. Gerald Shurin mukaan ei ole mitenkään harvinaista, että vanhemmat pyytävät liittovaltiota parantamaan lastensa arvosanoja; tähän ei kuitenkaan koskaan suostuta.
Shurille esitettiin pitkän uransa aikana monia erikoisia pyyntöjä. Esimerkiksi eräs todistaja halusi ottaa tyttöystävänsä mukaan suojeluohjelmaan ja jättää vaimonsa ulos, koska tiesi tämän olevan murhaajien kohde. Tällaiset keplotteluyritykset eivät kuitenkaan mene läpi.
Todistajansuojelu ei vaadi plastiikkakirurgiaa
Elokuvat antavat monesti sellaisen käsityksen, että todistajansuojeluohjelmaan hyväksytyn ulkonäön muokkaaminen kirurgisin toimenpitein on tavanomaista. Ainakaan Suomessa tämä ei ole käytäntö, sillä ulkonäköä voi muuttaa radikaalisti muutenkin.
Yhdysvalloissa liittovaltio voi auttaa suojeltavaa plastiikkakirurgin pakeille, mutta rahoitusta se ei tarjoa. Näin ei ole ollut aina.
Gerald Shurin mukaan todistajansuojeluun mukaan otettu, Los Angelesin mafiaperheen johtajanakin toiminut, Jimmy Fratianno vaati vaimolleen kirurgisia toimenpiteitä, muun muassa silikonirinnat ja kasvojen kohotuksen. Liittovaltio maksoi mukisematta, jotta mies saatiin todistamaan. Epäselvää toki on se, miten rintojen suurentaminen takasi Fratiannon ja hänen vaimonsa turvallisuuden…
Eräälle ohjelmassa mukana olleelle maksettiin psykologin suosituksesta penisleikkaus. Ei siksi, että se olisi suojellut miehen henkilöllisyyttä, vaan koska hän oli masentunut ja tarvitsi itsevarmuutta todistaakseen.
Todistajansuojeluohjelman onnistuminen on suojeltavasta kiinni
Gerald Shurin mukaan ohjelman onnistumisprosentti on sata. Jos henkilö on sitoutunut ja elää ohjeiden mukaan, ei hänellä ole hätää. Shur sanoo kirjassaan, että suojeltavia henkilöitä on toki vuosikymmenten aikana menehtynyt, mutta omasta syystään.
Esimerkiksi ohjelman alkuvuosina Daniel LaPolla palasi kotiosavaltioonsa Connecticutiin osallistuakseen ohjeistuksesta huolimatta hautajaisiin. Hän päätti samalla käydä vanhassa kodissaan. Talo oli kuitenkin ansoitettu ja kun LaPolla astui ovesta sisään, räjähti hän rakennuksen mukana paloiksi.
Todistajansuojeluohjelmassa mukana oleva ei voi hakeutua julkiseen ammattiin ja hänen on pidettävä hiljaisuutta myös internetissä. Keskusrikospoliisin tiedusteluosaston entinen päällikkö Sanna Palo kertoi vuonna 2017 Ilta-Sanomille, että sosiaalisessa mediassa tekemisistään kertominen tekee täysin turhaksi viranomaisen yritykset suojella ihmistä: ”Eihän kukaan ihminen, joka oikeasti pelkää itsensä ja perheensä puolesta, tietenkään esiinny somessa nimellä kertomassa kuulumisia.”.
Periaatteista luistaminen johtaa ensin varoitukseen, mutta jatkuva laiminlyönti ja piittaamattomuus omasta turvallisuudesta saattavat tarkoittaa myös suojelun lopettamista. Kynnys on toki korkea, kertoo Palo, sillä vaakakupissa on suojeltavan elämä.
Jos suojelu päätetään lopettaa, täytyy poliisin tehdä laaja riskien kartoitus: Onko henkilön henki vielä vaarassa? Ja mistä suunnasta uhka saattaisi tulla? Suojeltava henkilö voi toki itse astua pois suojelun piiristä milloin tahansa, mutta usein nämä tapaukset päättyvät ikävästi.
Ankara sitoutuminen
Monelle puhtaalta pöydältä aloittaminen jossain kaukana ja uudella nimellä saattaa kuulostaa upealta mahdollisuudelta, mutta todellisuus on aivan jotain muuta. Siksi ohjelmaan pyrkivän täytyy käydä läpi kuukausia kestävä arviointi.
Sanna Palon mukaan todistajansuojelu vaatii äärimmäistä sitoutumista ohjelman periaatteisiin, eikä suojelu ole mahdollista, jos sitoutuminen puuttuu. Suojelu voi olla muutaman vuoden mittainen tai sitten kestää koko loppuelämän.
Ohjelmaan hyväksytyn täytyy katkaista kaikki siteensä vanhaan elämään. Äärimmilleen vietynä hänelle rakennetaan uusi elämä kokonaan toisessa maassa. Palon mukaan Suomesta voidaan lähettää ulkomaille ja myös Suomeen voidaan vastaanottaa muiden maiden ohjelmissa mukana olevia.
Todistajansuojeluohjelman Yhdysvaltoihin 1970-luvulla perustanut Gerald Schur kertoo kirjassaan, miten musertava kokemus ohjelma todellisuudessa on. Henkilö ei saa olla yhteydessä vanhoihin ystäviinsä, joskin liittovaltion seriffin valvoma yhteydenpito lähimpiin perheenjäseniin sallitaan salatulla puhelinlinjalla. Myös kirjeet ovat sallittuja, mutta ne täytyy molemmin puoli tuhota heti lukemisen jälkeen.
Todistajansuojelussa mukana oleva henkilö ei saa osallistua esimerkiksi läheistensä hautajaisiin. Shur sanoo joskus tehneensä tällaisissa tilanteissa erityisjärjestelyjä: henkilö on viety yön pimeydessä tarkoin vartioituna tapaamaan kuolevaa vanhempaansa sairaalaan. Kerran suojeltavalle oli ollut erittäin tärkeää nähdä menehtynyt ennen hautaamista, joten virkavalta oli kuljettanut ruumiin turvatalolle hyvästejä varten.
Todistajat sitoutuvat myös pitämään entisen elämänsä salassa. Se tarkoittaa sitä, että jos uudessa elämässä rakastuu ja menee naimisiin, on puolisolle valehdeltava. Historian salaaminen on välttämätöntä turvallisuuden kannalta. Vaikka nyt olisi täysi luottamus puolisoon ja onni kukoistaa, niin mitä sitten, jos suhde päättyy katkeraan eroon?
Kiistanalainen ohjelma
Murhaajia, terroristeja, huumediilereitä. Koko sen olemassaolon ajan todistajansuojeluohjelmaa on Yhdysvalloissa kritisoitu siitä, että vakavia ja julmia rikoksia tehneet todistajat sulautetaan yhteiskuntaan muiden ihmisten sekaan. Erityisesti amerikkalaisia kismittää se, että terroristeja otetaan mukaan. Shur ymmärtää tuohtumuksen, mutta varsinkin terrorismin kohdalla järjestöjen jäsenet ovat usein ainoita mahdollisia tietolähteitä.
Shur oli itse sijoittamassa terroristijärjestö al-Qaidan jäseniä, kun nämä todistivat järjestöä ja sen johtajia vastaan muun muassa vuoden 1993 World Trade Centeriin kohdistuneen iskun jälkeen. Heidät on sijoitettu Yhdysvaltoihin. Eläkkeelle 1990-luvun puolivälissä jäänyt Shur ei epäile hetkeäkään, etteikö todistajansuojelua oltaisi käytetty myös syyskuun 11. päivän terrori-iskujen selvittelyssä ja päätekijöiden nappaamisessa.
Mutta miksi nämä länttä ja erityisesti Yhdysvaltoja vihaavat henkilöt haluaisivat asua siellä? Shur muistuttaa, että ihminen haluaa vain selviytyä; varsinkin yksin jätettynä. Se on lopulta ihmisen vahvin vaisto. Lisäksi pitää muistaa, että hallitukselle parhaimpia todistajia eivät ole arvoasteikolla alimmat jalkasotilaat vaan korkeammat johtajat, joista iso osa on aikoinaan ollut vapaaehtoisesti opiskelemassa ja työskentelemässä Yhdysvalloissa. Maa ja sen tavat ovat tuttuja eikä Yhdysvallat ole maailman huonoin paikka elää. Fakta on myös se, että yksikään todistajansuojeluohjelmaan hyväksytty terroristi ei ole koskaan sortunut uusiin rikoksiin.
Vaikka terroristit kismittävät, niin sama juttu on mafiosojen kanssa: Gambinon mafiaperheen pahamaineinen päällikkö John Gotti tuomittiin vuonna 1992 elinkautiseen vankeuteen hänen alipäällikkönsä Sammy Gravanon todistajanlausunnolla. Gravano, 19 murhaa tunnustanut rikollinen, sain lyhennetyn tuomion ja pääsi mukaan todistajansuojeluun, koska hänen avullaan 35 muuta murhaajaa saatiin telkien taakse.