Yhteiskunta
10 Nobel-palkintoihin liittyvää skandaalia
Tällä viikolla olemme saaneet selville, ketkä ovat Nobel-palkintojen tämänvuotiset voittajat. Nyt kuitenkin muistellaan minkälaisia skandaaleja Nobelien historiaan on kuulunut.
Nobel-palkinto on perinteisesti jaettu viidessä kategoriassa ruotsalaisen keksijän Alfred Nobelin vuonna 1895 kirjoittaman testamentin mukaan. Nobel määräsi, että suurin osa hänen omaisuudestaan käytettäisiin palkintoihin, jotka jaettaisiin niille, jotka edeltävänä vuotena ovat eniten hyödyttäneet ihmiskuntaa. Sittemmin Nobelin vaatimusta ”edeltävän vuoden saavutuksista” on höllennetty koskemaan pidempää ajanjaksoa, sillä niin tieteessä kuin kirjallisuudessakin työn merkittävyys voidaan ymmärtää vasta useiden vuosien jälkeen.
Testamentin mukaisesti Ruotsin kuninkaallinen tiedeakatemia myöntää palkinnot fysiikasta sekä kemiasta, Karoliininen instituutti myöntää fysiologian tai lääketieteen palkinnon, Ruotsin akatemia jakaa kirjallisuuspalkinnon ja Norjan Nobel-komitea on vastuussa rauhanpalkinnosta. Ensimmäiset palkinnot jaettiin vuonna 1901, viisi vuotta Nobelin kuoleman jälkeen.
Vuodesta 1969 lähtien on myös jaettu Ruotsin keskuspankin taloustieteen palkinto Alfred Nobelin muistoksi, jota usein kutsutaan Nobelin taloustieteen palkinnoksi.
Koska Nobel-palkintoja pidetään yleisesti maailman arvostetuimpina palkintoina, liittyy niiden myöntämiseen lähes vuosittain erimielisyyksiä ja ihmettelyä; ansaitseeko joku saamansa kunnian, jäikö joku vaille palkintoa tai onko myöntävä taho esimerkiksi puolueellinen.
Nyt Listafriikki paneutuu menneiden vuosien skandaaleihin ja kiistoihin, joita Nobel-palkintojen myöntäminen on aiheuttanut.
Ruotsin akatemian kohu ja kirjallisuuspalkinto vuosina 2018 ja 2019
Aloitetaan tuoreimmalla skandaalilla.
Vuonna 2018 Ruotsin akatemia ei kyennyt jakamaan ollenkaan kirjallisuuden palkintoa, sillä joukossa oli käynyt kova kato.
Kaikki lähti liikkeelle vuonna 2017, kun maailmanlaajuinen MeToo-liike rantautui Akatemian välittömään läheisyyteen. Kaikkiaan 18 naista syytti akatemian jäsenen Katarina Frostensonin aviomiestä Jean-Claude Arnaultia seksuaalisesta häirinnästä, ja oikeuskäsittelyn jälkeen Arnault tuomittiin lokakuussa 2018 kahdeksi vuodeksi vankeuteen raiskauksesta.
Ahdisteluskandaalista sai alkunsa paljastusten vyyhti, johon liittyi laajan salailun lisäksi korruptiota ja Nobel-voittajien nimien vuotamista. Kaikki johti siihen, että Akatemia ei ollut enää toimivaltainen, kun sen 18 jäsenestä kahdeksan oli eronnut.
Vuonna 2019 Akatemia oli saanut pakkansa kasaan ja hyvä niin, sillä hommia riitti. Samalla kertaa annettiin vuoden 2018 Nobel-palkinto puolalaiselle Olga Tokarczukille ja vuoden 2019 palkinto itävaltalaiselle Peter Handkelle. Mutta siipeen tuli taas, sillä Handken valinta vihastutti, mutta sai samalla aikaan tärkeän keskustelun siitä, pystyykö ja täytyykö taiteilija erottaa taiteestaan.
Handke oli 1990-luvulla käydyissä Jugoslavian hajoamissodissa avoimesti serbinationalistien kannattaja, tuki Bosnian serbijohtajia Radovan Karadžićia ja Ratko Mladićia, ja viimeisenä niittinä hän on julkisesti kyseenalaistanut Srebrenican vuoden 1995 kansanmurhan tapahtumat.
Handken valinta johti siihen, että monet suurlähetystöjen edustajat boikotoivat Nobel-juhlaa, Tukholman kadut täyttyivät mielenosoituksista ja Akatemian ovet kävivät jälleen kerran.
Hätiköidyt palkinnot lääketieteen saralla
Nobel-komitealla on pahamaineinen tapa olla myöntämättä omia virheitään, ja jos jollekin on palkinto annettu, sitä ei voida pois ottaa.
Vuonna 1926 Nobel-komitea oli innoissaan: joku oli löytänyt syyn syövän synnylle, mikä epäilemättä tulisi johtamaan hoitokeinon löytymiseen niin monia piinaavaan sairauteen. Kuten tiedämme, lääkärit ja tutkijat kamppailevat samojen kysymysten kanssa edelleen.
Tanskalainen lääkäri ja patologian professori Johannes Fibiger tuli 1900-luvun alussa rottia tutkittuaan siihen tulokseen, että oli löytänyt täysin uuden loisivan sukkulamatolajin, joka aiheutti jyrsijöissä syöpää.
Hän antoi madolle Spiroptera carcinoma -nimen ja väitti pystyneensä kokeissaan osoittamaan, että sukkulamato sai rotissa aikaan mahasyövän. Karoliininen instituutti teki Nobel-historiansa suurimman töppäyksen, kun se myönsi fysiologian tai lääketieteen palkinnon Fibigerille.
Fibigerin tutkimustuloksia ei varmistettu ennen palkitsemista eikä niitä juurikaan kyseenalaistettu ennen hänen menehtymistään vuonna 1928. Sen jälkeen kokeita alettiin tekemään uudelleen ja nopeasti kävi ilmi, että virallisessa lajinmäärityksessä Gongylonema neoplasticum -nimen saanut sukkulamato ei olekaan karsinogeeninen, ja Fibigerin havaitsemat kasvaimet olivat olleet A-vitamiinin puutoksesta johtuvia.
Tämän tapauksen jälkeen komiteassa alettiin olemaan varovaisempia, ja arvioimaan hyvin tarkasti löydösten ja saavutusten merkitsevyyttä, ja sitä, kestävätkö ne aikaa ja kritiikkiä. Strategia ei ole toiminut aivan moitteettomasti, sillä vuonna 1949 Egas Moniz sai lääketieteen palkinnon kehittämästään ”viehättävästä” toimenpiteestä, lobotomiasta. Lobotomiasta oltiin jo laajasti luovuttu 1960-luvulle tultaessa, vaikka vuosikymmenen lopulla ainakin suomalaisessa Töölön sairaalassa leikkauksia vielä suoritettiin. Lobotomialla on kuitenkin kaikessa kamaluudessaan ollut suuri merkitys neurokirurgian kehityksessä.
Henry Kissingerin rauhanpalkinto
Niin nurin kurista kuin se onkin, niin rauhanpalkinto taitaa olla eniten eripuraa ja kohua aiheuttanut Nobel-palkinto. Toki historian kirjoihin on jäänyt monia ihmetystä herättäneitä valintoja, joista muutama pääsee tällekin listalle.
Aloitetaan yhdysvaltojen ulkoministerinä ja kansallisena neuvonantajana presidenttien Richard Nixon ja Gerald Ford aikana toimineesta Henry Kissingeristä.
Kissinger sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1973 ansioistaan Vietnamin sodan rauhanneuvotteluissa. Palkinto myönnettiin Kissingerin lisäksi pohjoisvietnamilaiselle vallankumousjohtajalle Le Duc Tholle, joka kuitenkin heti kättelyssä kieltäytyi ottamasta palkintoa vastaan. Hänen mukaansa Kissinger oli rikkonut rauhansopimusta, eikä sota ollut missään tapauksessa vielä ohi. Samaan aikaan, kun Pohjois-Vietnam ja Yhdysvallat olivat käyneet neuvotteluja aselevosta, oli Kissinger vuosina 1969-1975 määrännyt salaisia iskuja muun muassa Hanoihin sekä pohjoisvietnamilaisten joukkojen pommituksia Kambodžassa.
Kissinger otti palkinnon vastaan, mutta valtavan negatiivisen ryöpyn vuoksi ei uskaltanut lähteä henkilökohtaisesti Osloon. Kaksi Norjan Nobel-komitean jäsentä erosi hänen valintansa jälkeen. Monien mielestä lähes joka mantereella sotarikosten rajoja hipoen päsmäröinyt Kissinger on edelleen rauhanpalkintojen suurin häpeäpilkku.
Vietnamin sota päättyi ja maa yhdistyi, kun Pohjois-Vietnamin joukot saavuttivat Etelä-Vietnamin pääkaupungin Saigonin huhtikuussa 1975. Häviön jälkeen Kissinger tarjoutui palauttamaan Nobel-mitalinsa, mihin komitea ei tietenkään suostunut.
Mahatma Gandhi ei ikinä saanut rauhanpalkintoa
Mahatma Gandhi – asianajaja, Intian itsenäisyysliikkeen johtaja ja väkivallattoman vastarinnan kehittäjä oli ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi viisi kertaa vuosina 1937, 1938, 1939, 1947 ja 1948. Kertaakaan tätä 1900-luvun merkittävintä väkivallattomuuden symbolia ei kuitenkaan valittu palkinnon voittajaksi.
Vuonna 2006 Nobel Instituutin entinen johtaja Geir Lundestad nimesi Gandhin huomiotta jättämisen Nobel-historian suurimmaksi vääryydeksi. Syyn Lundestad uskoi olleen Nobel-komitean Eurooppa-keskeisyys ja siirtomavalloista vapautumista haluavien maiden ylenkatsominen.
Gandhi murhattiin tammikuussa 1948, mutta häntä oli jo ennätetty ehdottaa palkinnon saajaksi useamman tahon toimesta. Palkinnon myöntämistä postuumisti harkittiin erittäin vakavasti, mutta kaavoihin kangistunut komitea ei halunnut rikkoa silloin vielä kirjoittamatonta sääntöä.
Norjan Nobel-komitea päätti kuitenkin sinä vuonna jättää Nobelin rauhanpalkinnon kokonaan jakamatta, sillä ”tarjolla ei ollut sopivaa, elossa olevaa ehdokasta”.
Nobelin rauhanpalkinto vuonna 1994
Vuonna 1994 Nobelin rauhanpalkinto myönnettiin Jasser Arafatille, Shimon Peresille ja Yitzhak Rabinille heidän pyrkimyksestään saavuttaa rauha Lähi-itään.
Jokaisen kolmen palkinnonsaajan valintaa kritisoitiin ankarasti.
Nobel-komitean norjalaisjäsen Kåre Kristiansen erosi tehtävästään, kun Arafatin nimitys selvisi. Kristiansen, ja monet muut, pitivät Arafatia aikansa vaarallisimpana terroristina, joka tuki radikaaliliikkeitä rahallisesti ollessaan Palestiinan vapautusjärjestön puheenjohtajana.
Israelin pää- ja ulkoministerinä, sekä 2000-luvulla presidenttinä, toiminut Shimon Peres oli suurelta osin vastuussa maan ydinaseohjelman kehityksestä, ja häntä on syytetty israelilaisten sotilaiden suorittamasta libanonilaisten siviilien joukkomurhasta vuonna 1996.
Israelin pää- ja puolustusministerinä toiminut Yitzhak Rabin taas oli ollut toimeenpaneva voima arabien karkotuksessa ollessaan armeijan palveluksessa. Hän oli määrännyt väkivaltaisia hyökkäyksiä palestiinalaismielenosoittajia vastaan Israelin miehittämällä Länsirannalla ja Gazan kaistalla.
Mutta rauhan asialla kaikki toki.
Carl von Ossietzkyn rauhanpalkinto
Vuoden 1935 Nobelin rauhanpalkinto myönnettiin saksalaiselle Die Weltbühne -lehden päätoimittajalle Carl von Ossietzkylle, joka oli palkinnon julkistamisen aikaan ollut jo muutaman vuoden ajan vankina Esterwegenin keskitysleirillä.
Von Ossietzky oli äänekäs sodanvastustaja sekä kansallisosialistisen työväenpuolueen ja sen johtajan Adolf Hitlerin kritisoija, eikä pelännyt kertoa mielipiteitään lehdessä. Nobelin rauhanpalkinnon saantiin vaikuttivat myös 1920-luvulla julkaistut artikkelit, joissa hän paljasti Saksan rikkovan Versailles’n rauhansopimusta kiihtyvällä asevarustelullaan.
Hitler tietenkin tulistui arvostelijansa valinnasta, ja tuohtuneena jalkaa polkien ja nyrkkiään puiden kielsi jyrkästi saksalaisia hyväksymästä palkintoa, jos jollekin sellainen myönnettäisiin.
Tästä syystä Richard Kuhn (kemia, vuonna 1938), Adolf Butenandt (kemia, vuonna 1939) ja Gerhard Domagk (fysiologia tai lääketiede, vuonna 1939) joutuivat kieltäytymään Nobel-palkinnoistaan, mutta saivat tunnustuksensa toisen maailmansodan jälkeen. Kaksi ensimmäistä tutkijaa olivat hyvinkin natsimyönteisiä, ja Kuhn jopa kirjoitti Nobel-komitealle kirjeen, jossa arvosteli valintaansa julkeana houkutusyrityksenä saada hänet rikkomaan Führerin määräystä.
Rauhanpalkinnon saanutta von Ossietzkyä ei päästetty Osloon lunastamaan palkintoaan ja hän menehtyi toukokuussa 1938 tuberkuloosin ja keskitysleirillä kokemansa kidutuksen seurauksena.
Hitleriä itseäänkin ehdotettiin rauhanpalkinnon saajaksi vuonna 1939, joskin täytenä vitsinä.
Vuoden 2008 lääketieteen palkinto
Vuonna 2008 fysiologian tai lääketieteen palkinto jaettiin syöpää aiheuttavan papilloomaviruksen sekä HI-viruksen löytäjien kesken.
Saksalainen virologi Harald zur Hausen palkittiin papilloomaviruksen ja syövän yhteyden löytämisestä. Merkittävän löydöksen myötä kohdunkaulansyöpiä on voitu alkaa estämään yksinkertaisella rokotteella.
Kaikki hyvin tähän asti, mutta politiikan likaiset sormet eivät ole pysyneet poissa Nobel-palkinnoistakaan. Ruotsin poliisin antikorruptioyksikkö aloitti nimittäin palkinnon saajien julkistamisen jälkeen tutkimuksensa, sillä heidän tietoonsa oli tullut (epäilemättä jonkun palkinnotta jääneen toimesta??), että HPV-rokotteiden myynneistä rojalteja saava AstraZeneca -lääkeyhtiö tuki rahallisesti Nobel-palkintojen virallisia nettisivuja sekä dokumentteja ja etäluentoja järjestävää Nobel Mediaa. Lisäksi AstraZenecalla oli vahvat yhteydet muutamaan arvostettuun, lääketieteen palkinnosta päättäneeseen henkilöön. Tutkimuksissa ei kuitenkaan tullut esille mitään rikollista tai viitteitä suosimisesta.
Myös palkinnon HIV-osio aiheutti närää. Pasteur-instituutin virologit Luc Montagnier ja Françoise Barré-Sinoussi ansaitsivat kaikkien mielestä palkinnon ja tunnustuksen enemmän kuin hyvin, mutta tiedeyhteisössä kimpaannuttiin yhdysvaltalaisen Robert Gallon huomiotta jättämisestä. Vaikka Montagnierin johtama tutkimusryhmä oli ensimmäisenä eristänyt HI-viruksen, oli Gallo ensimmäinen, joka todisti viruksen aiheuttavan AIDS:in.
Tammikuun 9. päivänä vuona 2009 Science-lehdessä julkaistiin yli sadan tutkijan allekirjoittama kirje, jossa korostettiin Gallon merkitystä HIV:n löytämisessä. Myös Montagnier on kertonut olleensa yllättynyt, ettei Gallo ollut mukana palkituissa.
Fritz Haberin ristiriitaiset saavutukset
Saksalainen Fritz Haber sai vuonna 1918 kemian Nobel-palkinnon kehitettyään menetelmän ammoniakin teolliseen tuottamiseen. Haber-Bosch-menetelmällä tuotetut typpipohjaiset lannoitteet ovat pääsyy siihen, että 1900-luvun alun alle kahdesta miljardista lähes kahdeksaan miljardiin kasvanut väkimäärä on saatu ruokittua.
Maailmanlaajuisen ruoantuotannon tehostaminen on ehdottomasti yksi viime vuosisadan merkityksellisimmistä saavutuksista, mutta Haberia on ankarasti kritisoitu hänen osallisuudestaan ensimmäisen maailmansodan aikana käytettyjen kemiallisten aseiden kehitykseen. Oli Haberin idea käyttää myrkyllistä kloorikaasua vihollisia vastaan.
Haberin oma vaimo Clara Immerwahr, kemisti itsekin, vastusti syvästi miehensä työtä kemiallisten aseiden parissa ja näki sen olevan täysin tieteen aatteiden vastaista. Vuonna 1915, vain kymmenen päivää Saksan ensimmäisen kloorikaasuiskun jälkeen, Immerwahr teki itsemurhan.
Yksi syy siihen, miksi Alfred Nobel halusi perustaa nimeänsä kantavat palkinnot oli se, että hän halusi tulla muistetuksi muunakin kuin dynamiitin keksijänä. ”Kuoleman kauppiaaksikin” omaksi kauhukseen nimitetty Nobel halusi palkintojen menevän koko ihmiskunnan hyvinvointia ja rauhaa edistäville ihmisille. Siksi ei ole ihme, että Haberin valinta aiheutti närää jo palkitsemistilaisuudessa, jossa osa muista tutkijoista ei suostunut kättelemään häntä.
Nobel-voittaja menehtyi vain päiviä ennen palkinnon julkistamista
Vuodesta 1974 saakka Nobel-komitean säännöissä on kielletty palkinnon jakaminen postuumisti, ellei voittaja ole kuollut tiedon julkistamisen jälkeen. Sääntöä kuitenkin venytettiin vuonna 2011 sattuneessa erikoistapauksessa.
Tuolloin Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkinto myönnettiin Ralph Steinmanille, Bruce Beutlerille ja Jules Hoffmannille heidän työstään ihmisen immuunijärjestelmän toimintaperiaatteiden selvittämisessä.
Rockefellerin yliopistossa työskennellyt Steinman oli tehnyt pitkän uran tutkien dendriittisolujen osallisuutta vastustuskyvyn muodostumisessa, ja sairastuttuaan itse haimasyöpään, hän oli käyttänyt itse kehittämäänsä immunoterapiaa taudin hillitsemisessä.
Steinman valitettavasti kuoli vain muutama päivä ennen kuin hänet julistettiin Nobel-palkinnon saajaksi. Menehtyminen selvisi Nobel-komitealle vasta siinä vaiheessa, kun he puhelimitse tavoittelivat miestä onnitellakseen tätä valituksi tulemisesta.
Palkinto päätettiin säännöistä huolimatta myöntää postuumisti Steinmanille, sillä tietoista rikkomusta tapauksessa ei oltu tehty.
Kunnia ei aina mene niille, joille se kuuluisi
Jocelyn Bell Burnell on pohjoisirlantilainen astrofyysikko, joka vuonna 1967 Cambridgen yliopistossa jatko-opiskelijana ollessaan havaitsi ensimmäisenä pulsarien, eli neutronitähtien, olemassaolon. Hän työskenteli väsymättä huomattuaan datassaan mielenkiintoisia poikkeavuuksia ja kävi joka yö läpi metreittäin koneiden syöttämää paperidataa saadakseen asiaan selvyyden.
Bell Burnellin ohjaaja Antony Hewish ei ottanut nuoren opiskelijanaisen havaintoja todesta, vaikka tämä sinnikkäästi raportoi poikkeavuudesta. Hewishin mielestä kyseessä oli ihmisten aiheuttamaa häiriötä datassa.
Hewishin mielipide kuitenkin muuttui, ja vuonna 1974 hän sai yhdessä Martin Rylen kanssa fysiikan Nobel-palkinnon pulsarien löytämisestä. Bell Burnellia ei huomioitu.
Vaikka monet arvostetut fyysikot kritisoivat alkuperäisen löytäjän poisjättämistä, ei Bell Burnell itse ollut pahoillaan. Hänen mukaansa ohjaaja on aina vastuussa sekä projektin onnistumisesta että epäonnistumisesta, ja lisäksi opiskelijoiden palkitseminen Nobelilla alentaisi palkinnon arvoa, joten sitä voisi tehdä vain hyvin poikkeuksellisissa tapauksissa. Bell Burnell ei nähnyt oman osuutensa olleen sellainen.
51 vuotta merkittävän löydöksensä jälkeen, Bell Burnell vihdoin palkittiin, kun hän vuonna 2018 sai 3 miljoonan dollarin arvoisen fysiikan alalla jaettavan Breakthrough-palkinnon. Rahat hän ilmoitti antavansa Institute of Physics -järjestölle, jotta se voisi tukea naisia ja vähemmistöjen edustajia tieteen tekemisessä.
Ja edelleen hän on sitä mieltä, että Nobel-palkinto meni aikanaan täysin oikeaan osoitteeseen.