Yhteiskunta
Arvontoja ja täyttä vitsiä: 10 erikoista reittiä ja tapaa, joilla henkilö on valittu poliittiseen virkaan – osa 1
Olemme demokratiassa tottuneet siihen, että valtaapitävät valitaan poliittisiin virkoihin äänestämällä. Joskus politiikkaan pääse kuitenkin mukaan erikoista reittiä.
Vallankahvaan voi päästä vahingossa ja haluamatta, arvonnan kautta tai vaikkapa koko homman täysin lekkeriksi heittämällä. Jos kuluneella viikolla on seurattu Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemiehen valinnasta syntynyttä farssia, niin on sitä draamaa ja yllättäviä käänteitä nähty ennemminkin.
Vaikka mieli tekisi aina sanoa, että jokainen kunnollisilla vaaleilla virkaansa valittu on paikkansa ansainnut, niin tämän listan erikoiset vaalitulokset ja äänestyskiemurat kertovat aivan toista tarinaa.
Lista on jaettu kahteen osaan, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäisen osan voit lukea tästä: Kortinvetoa ja ruumiinryöstö: 10 erikoista reittiä ja tapaa, joilla henkilö on valittu poliittiseen virkaan – osa 2.
Vahingossa pormestariksi
Pormestari Gino Bertolo oli ainoa ehdokas, kun italialaisessa 507 asukkaan Cimolaisin kaupungissa käytiin pormestarivaaleja vuonna 2012. Bertolon mielestä oli kiusallista, että monikaan ei vaivautuisi äänestämään, koska hän oli varma voittaja.
Niinpä Bertolo ehdotti ystävälleen Fabio Borsattille, että ehkä tämä voisi lisätä nimensä ehdokaslistalle. Ihan vain siksi, että vaaleissa edes näennäisesti olisi jotain järkeä. Borsatti lupautui auttamaan kaveriaan, mutta ei missään nimessä halunnut pormestariksi; olihan hänellä oma hotelli pyöritettävänään eikä politiikka houkuttanut tippaakaan.
Miehet eivät kuitenkaan ottaneet suunnitelmassaan huomioon äänestäjiä. Borsatti nimittäin tuli valituksi – omaksi ja Bertolon järkytykseksi. ”Halusin Ginon voittavan. Koko perheeni ja kaikki sukulaisenikin äänestivät häntä”, tuskaili Borsatti tuloksen selvittyä. Hän sai 160 ääntä ja hyvä ystävä Bertolo vain 117.
Kaikesta huolimatta Borsatti päätti kunnioittaa äänestyksen tulosta eikä aikonut astua alas virasta, johon hänet oli vaalilla valittu. Hän halusi kantaa vastuun, joka hänelle oli äänestäjien toimesta uskottu.
Luonnollisesti Borsattilla ei ollut vaaliohjelmaa, joten hän ei ollut suonut ajatustakaan asioille, joita haluaisi pormestarina ajaa. Borsatti aikoi kuitenkin ottaa asiakseen muun muassa alueen turismin edistämisen; olihan hän pormestarin lisäksi myös hotellinomistaja.
Mitäs entinen pormestari Bertolo koko vaalifiaskosta sitten ajatteli? Päättyikö ystävyys siihen? No ei suinkaan, eikä Bertolo myöskään myöntänyt olevansa pahoillaan. ”Jotain perin erikoista tapahtui, mutta tämä ei ole vitsin aihe”, kommentoi mies häviötään mystisesti medialle.
Paavinvaali, joka vain jatkui jatkumistaan
Poliittisilta yhteenotoilta ei ole vältytty kirkonkaan piirissä. Kun paavi Klemens IV kuoli vuonna 1268, olivat kardinaalit totaalisessa pattitilanteessa: kaikkia miellyttänyttä ehdokasta ei löytynyt. Kukaan ei myöskään suostunut joustamaan omista periaatteistaan, joten paavinistuin oli tyhjänä kolmen vuoden ajan.
Paavinvaali järjestettiin silloisen tavan mukaan sillä paikkakunnalla, jossa edellinen paavi oli menehtynyt ja tällä kertaa kaupunki oli Viterbo, jossa monet 1200-luvun paavit majailivat. Viterbota kutsutaan edelleen paavien kaupungiksi.
Kaupungin virkamiehet olivat kuitenkin lopen kyllästyneitä kardinaalien päättämättömyyteen ja siihen, että he kävivät vain aina silloin tällöin äänestämässä Palazzo dei Papissa (kuvassa), paavien palatsissa. Kärsimättömyyden puuskassa otettiin kovat keinot käyttöön.
Kardinaalit lukittiin palatsiin ja heiltä estettiin kaikki kommunikointi ulkomaailmaan. Paavia ei silti saatu valittua, joten keppiä piti antaa lisää: kardinaaleilta vietiin katto pään päältä ja he saivat syötäväksi ainoastaan vettä ja leipää.
Erään tarinan mukaan osa kardinaaleista oli katon poistamisesta mielissään, sillä ”miten muuten Pyhä Henki voisi heidät löytää”. Osan mielestä katon poistaminen nimenomaan päästäisi Pyhän Hengen karkuun. Toisen legendan mukaan osa kardinaaleista tulistui suojan viemisestä ja uhkasi asettaa koko Viterbon pannaan.
Vuoden kestäneen vankeuden jälkeen kardinaaleille riitti ja he pääsivät vihdoin yhteisymmärrykseen. Oikein muita vaihtoehtoja ei ollut, sillä kahdestakymmenestä kardinaalista oli vuosia kestäneen pattitilanteen aikana ehtinyt kuollakin jo kolme.
Niinpä vuonna 1271 paaviksi valittiin Gregorius X, joka lähes ensitöikseen (kolmen vuoden kuluttua valinnastaan), vahvisti suljetun ja salaisen konklaavin, jonka tarkoituksena oli tulevaisuudessa estää järjettömäksi venähtävä valinta.
Pelleillen kongressiin
Taiteilijanimellä Tiririca tunnettu brasilialainen koomikko, näyttelijä, muusikko ja klovni päätti lähteä mukaan ehdolle vuoden 2010 kongressivaaleihin. Francisco Everardo Oliveira Silvalla eli Tiriricalla ei ollut mitään kokemusta politiikasta, mutta nimenomaan se auttoi siivittämään miehen valintaa Brasilian edustajainhuoneeseen.
Tiririca oli jo viihdetaiteilijana brasilialaisten suosikki, mutta kukaan ei odottanut miehen oikeasti nousevan kongressiin. Vaalilupauksena hän vannoi paljastavansa, mitä hallinnon suljettujen ovien takana tapahtuu: ”Mitä kongressiedustaja tekee? Totta puhuen en tiedä. Mutta jos äänestätte minua, niin otan siitä selvää ja kerron.”. Hän lupasi myös mahdollisen valinnan osuessa kohdalle auttaa kaikkia brasilialaisia perheitä – ”erityisesti omaani”.
Mitä ilmeisimmin kansa oli vaikuttunut vitsailevasta kampanjasta, johon kuului esimerkiksi yllä oleva video, joka pilailee muiden ehdokkaiden tosissaan tehtyjen mainosten kustannuksella. Toisaalta kansa oli myös kyllästynyt perinteisten poliitikkojen jatkuviin korruptioskandaaleihin, joten täysin erilainen ehdokas oli virkistävää vaihtelua.
Ja niinhän siinä kävi, että Tiririca valittiin yhdeksi São Paulon osavaltion edustajista valtaisalla äänivyöryllä. Tiririca kahmi kaksi kertaa enemmän ääniä, kuin toiseksi parhaan äänisaaliin saanut ehdokas. Samalla hänestä tuli Brasilian historian toiseksi eniten ääniä saanut ehdokas koskaan.
”Tämä ei voi mennä enää pahemmaksi” oli niin ikään yksi Tirirican ensimmäisen kampanjan iskulauseista, mutta ilmeisesti hänen työnsä politiikassa on ainakin jollain tasolla miellyttänyt, sillä vuonna 2022 hänet valittiin jo neljännelle kaudelle.
Vedetään pitkää tikkua
Jos tulosta ei meinata saada, niin aina voi turvautua onnenpeliin. Se on sitten eri asia, miten paljon pitkän tikun vetämiselle on tekemistä demokraattisten vaalien kanssa, mutta tällaiseen menettelytapaan päädyttiin Yhdysvaltain Mississippissä marraskuussa 2015.
Demokraattien Blaine Eaton II ja republikaanien Mark Tullos olivat kumpikin ehdolla Mississippin edustajainhuoneeseen ja molemmat saivat äänestyksessä tasan saman verran ääniä: 4589 kappaletta. Onneksi osavaltion laista löytyy ratkaisu tällaiseen pattitilanteeseen: ehdokkaat vetävät pitkää tikkua.
Sekä Eaton että Tullos kritisoivat valintatapaa kutsuen sitä moraalisesti ja filosofisesti vääräksi sekä auttamattomasti vanhentuneeksi käytännöksi. Kumpikin vannoi, että jos tulee valituksi, niin tekee kaikkensa järjestelmän muuttamiseksi. Mutta laki on laki.
Niinpä Mississippin kuvernöörin valvovan silmän alla kumpikin nosti pussista valitsemansa hopeisen rasian ja Eatonin rasiasta löytyi pidempi tikku. Jo 19 vuoden ajan edustajana toiminut Eaton sai tikun turvin jatkaa virassaan, mutta vain hetken.
Tullos ei nimittäin niellyt tappiotaan, vaan valitti vaalien tuloksesta osavaltion senaattiin. Republikaani-enemmistöinen senaatti kääntyi Tullosin puolelle ja hylkäsi viisi Eatonille annettua ääntä. Näin Tullos nousi edustajainhuoneeseen eikä tikunvedolla ollut lopulta mitään merkitystä.
Vedetään hatusta
Mississippin tapaus ei ole Yhdysvalloissa ainutlaatuinen, sillä monen osavaltion laissa on määritelty, että tasatilanteessa voittaja ratkaistaan vaikka sitten kolikkoa heittämällä.
Floridalaisen Mount Doran kaupungissa oltiin marraskuussa vuonna 2014 tukalassa tilanteessa, kun kaksi kaupunginvaltuustoon pyrkinyttä ehdokasta oli saanut saman verran ääniä. Istuva valtuutettu Nick Girone sekä ensikertalainen Marie Rich olivat kumpikin saaneet 2349 ääntä, mutta tilaa valtuustossa oli vain yhdelle.
Tasatilanteesta seurasi kuukauden mittainen farssi. Valtuusto ei halunnut järjestää uutta kansanäänestystä, koska se olisi maksanut liikaa; ehkäpä arvonta olisi paras ratkaisu. Piirikunnan tuomari kuitenkin kielsi arvonnan, ja käski valtuustoa äänestämään siitä, miten voittaja tulisi ratkaista. Kun kaupunginvaltuusto äänesti arvonnan puolesta, vaihtoi tuomari mielipidettään ja myöntyi onnenpelille. Jahkailun aikana kansalaiset tekivät valituksia ja osoittivat mieltään kumpaankin suuntaan.
Lopullinen päätös saatiin, kun eräs asianajaja ehdotti, että olisiko syytä noudattaa osavaltion lakia. Floridan laki määrää, että tasatilanteessa voittaja ratkaistaan arpomalla. Ilmeisesti lakipykälien tarkastaminen ei ollut aiemmin käynyt kenelläkään mielessä.
Niinpä satapäinen ihmisjoukko kerääntyi kaupungintalon portaille seuraamaan loppua jännittävälle saagalle, joka oli kiehtonut ja viihdyttänyt paikallisia jo viikkojen ajan. Vaikka monien mielestä uuden äänestyksen järjestäminen olisi ollut reilumpaa, oli sekoilu tuonut säpinää Mount Doraan.
Arvontamenetelmäksi oli valikoitunut hatusta vetäminen. Silinterihattuun tiputettiin kuusi sinetöityä kirjekuorta – kolmessa niistä oli Richin nimi ja kolmessa Gironen. Ehdokkaat pitivät yhteistuumin kiinni silinteristä, kun yksi kaupungin virkamiehistä nosti hatusta juhlallisesti esiin pienen kirjekuoren. Kuoresta paljastui Marie Richin nimi ja näin viimeinenkin valtuutettu oli saatu valittua.