Yhteiskunta

Uskomattomia tarinoita kaksosista

Julkaistu

Tarinat kaksosista ovat kiehtoneet ihmisiä aina. Tosielämän kertomukset telepaattisista yhteyksistä ja ihmeellisistä jälleennäkemisistä ovat välillä järjenvastaisia.

Listafriikki esittelee kaksosista nyt erikoisia tarinoita, joista osa on onnellisia, osa hieman surullisiakin, mutta kaikki todella mielenkiintoisia. 

Täydellinen rikos

Aamuyöllä tammikuun 25. päivänä vuonna 2009 kolme naamioitunutta miestä murtautui berliiniläiseen Kaufhaus Des Westens -luksustavarataloon. Varkaat onnistuivat anastamaan noin 5 miljoonan euron arvosta koruja ja kelloja, mutta yksi heistä jätti huolimattomasti hansikkaan rikospaikalle.

Hanskasta pystyttiin löytämään DNA:ta, ja poliisi oli innoissaan: ainakin yhtä syyllistä vastaan on vedenpitävä todiste. Mutta tutkimuksissa tuli vastaan odottamaton ja perin kummallinen ongelma.

DNA-tulos johtikin yllättäen kahden epäillyn jäljille. Kyseessä olivat 27-vuotiaat identtiset kaksoset Hassan ja Abbas O. Saksan silloisen lain mukaan rikoksesta voitiin syyttää ainoastaan siinä tapauksessa, että jokainen rikollinen voidaan todeta yksilöllisesti syylliseksi. Koska DNA-teknologia ei ollut vielä niin kehittynyttä, että lähes identtisen perimän omaavat kaksoset olisi voitu erottaa toisistaan, joutui virkavalta päästämään molemmat vapaaksi. 

Rikosrekisterin omaavat veljekset olivat mahdollisesti olleet kummatkin mukana yhdessä Saksan historian suurimmassa ryöstössä, mutta oikeuteen heitä ei saatu.

Advertisement

Niin erilaiset, mutta niin samanlaiset

Identtiset kaksoset Oskar Stohr ja Jack Yufe syntyivät tammikuun 16. päivänä vuonna 1933. Heidän saksalainen, katolinen äitinsä ja romanialainen, juutalainen isänsä erosivat, kun pojat olivat vain kuuden kuukauden ikäisiä. Kumpikin vanhempi otti yhden pojista, joten kaksosten tiet erkanivat heti elämän alkuvaiheessa.

Kun he tapasivat 21 vuotta myöhemmin rautatieasemalla Essenissä, Länsi-Saksassa, ei jälleennäkeminen ollut iloinen. Vaikka yhdennäköisyys samanlaisia silmälaseja ja vaatetusta myöden oli silmiinpistävä, eivät miehet lämmenneet toisilleen, vaan päättivät olla enää koskaan tapaamatta toisiaan. Syy oli selvä.

Miehet olivat kasvaneet hyvin erilaisissa ympäristöissä. Yufe oli elänyt isänsä kanssa Etelä-Amerikassa ennen Yhdysvaltojen San Diegoon asettumista. Hän oli palvellut Israelin laivastossa ja työskennellyt juutalalaisella kibbutsi-tilalla. Saksassa kasvanut Stohr taas oli saanut katolisen kasvatuksen ja liittynyt Hitler-Jugend nuoriso-organisaatioon. 

Meni vuosikymmeniä ennen kuin veljekset, lähinnä vaimojensa painostuksesta, suostuivat tapaamaan jälleen. Vuonna 1979 Stohr ja Yufe päättivät osallistua yhdysvaltalaiseen kaksostutkimukseen, joka edellytti tapaamista. Jälleen kerran veljekset kohtasivat lähes identtisessä vaatetuksessa ja jopa heidän viiksensä oli muotoiltu samalla tavalla. 

Viha toista kohtaan laantui hiljalleen ja miehet alkoivat löytää hauskoja yhtäläisyyksiä käyttäytymisestään. Kummatkin rakastivat voita ja tulista ruokaa. Molemmat pitivät kumilankoja ranteidensa ympärillä ja lukivat kirjoista aina lopun ensin. Kirjoittaessaan kumpikin laittoi teippiä kynän ympärille saadakseen pitävämmän otteen. 

Tutkimuksen myötä suhde muuttui läheisemmäksi, varsinkin kun veljekset sopivat, etteivät koskaan puhu uskonnosta tai sodasta.

Advertisement

Lucy ja Maria Aylmer

Kaikki kaksoset eivät näytä keskenään samanlaisilta, mutta joskus ero voi olla niin silmiinpistävä, että henkilöitä ei välttämättä uskoisi edes sisaruksiksi. Näin on esimerkiksi vuonna 1997 syntyneillä englantilaisilla Lucy ja Maria Aylmerillä, joiden isä on valkoihoinen ja äiti puoliksi jamaikalainen.

Lucy ja Maria ovat aivan erinäköiset: Lucylla on luonnostaan punaiset hiukset ja hyvin vaalea iho, kun taas Marian iho on tumma ja hiukset ovat mustat ja kiharat. He ovat perheensä ”ääripäät”; muut kolme sisarusta ovat väritykseltään kaksosten välimaastosta. Nuoret naiset ovat kiinnostuneita hyvin erilaisista asioista: Lucy on opiskellut taiteita ja graafista suunnittelua, ja Maria lakia ja psykologiaa. 

Toisin kuin monilla kaksosilla, Lucya ja Mariaa ei koskaan sekoitettu koulussa, ja heidän on ennemminkin täytynyt todistella läheistä sukulaisuuttaan. Ihmettely oli alkanut jo synnytyslaitoksella, kun hämmentynyt kätilö oli sanattomana ojentanut vauvat yhtälailla yllättyneille vanhemmille.

Hiljaiset kaksoset

June ja Jennifer Gibbons ovat yhdet tunnetuimmista kaksosista. He syntyivät huhtikuun 11. päivänä vuonna 1963, ja kasvoivat pienessä maalaiskaupungissa Walesissa vanhempiensa muutettua Barbadokselta Isoon-Britanniaan. Tyttöjä kiusattiin koulussa, sillä he olivat ainoat tummaihoiset oppilaat, mikä johti muista eristäytymiseen.

Lopulta June ja Jennifer eivät puhuneet enää kenellekään muulle kuin toisilleen ja kehittivät aivan oman nopeavauhtisen, englantiin perustuvan kreolikielensä, jota kukaan muu ei ymmärtänyt. He elivät kuin omassa maailmassaan, mukaillen täysin toistensa käytöstä.

Advertisement

Monet psykologit yrittivät saada hiljaisiksi kaksosiksi nimitettyjä tyttöjä puhumaan muillekin, mutta epäonnistuneiden yritysten jälkeen heidät päätettiin erottaa ja lähettää eri sisäoppilaitoksiin. Kokeilu ei kuitenkaan ollut onnistunut, sillä kumpikin meni erillään vain huonompaan suuntaan ja lähes katatoniseen tilaan. 

Takaisin yhteen ja kotiin palattuaan he eristäytyivät omaan huoneeseensa ja kehittivät monimutkaisia leikkejä ja tarinoita, jotka pyörivät häiritsevän paljon rikollisuuden ympärillä. He yrittivät julkaista kirjojaan, mutta niiden aiheet olivat monelle kustantamolle liian rajuja.

Teini-ikäisinä Gibbonsin kaksoset alkoivat käyttää huumeita, ja päätyivät sen myötä varastelemaan ja tekemään tuhopolttoja. Holtiton käytös johti lopulta 20-vuotiaiden tyttöjen päätymiseen korkean turvaluokituksen psykiatriseen sairaalaan, jossa he viettivät seuraavat 11 vuotta elämästään. Voimakkaan lääkityksen alaisina he tulivat siihen lopputulokseen, että toisen heistä on kuoltava, jotta toinen voisi elää normaalia elämää.

Pitkän harkinnan jälkeen Jennifer suostui uhraamaan itsensä. Maaliskuussa vuonna 1993 vähän alle kolmekymppiset naiset päätettiin siirtää ”kevyempään” laitokseen, johon saapuessaan Jennifer oli tajuton. Hän kuoli pian sairaalaan viemisen jälkeen. Merkkejä itseaiheutetusta vahingosta ei löytynyt, ja kuolinsyyksi määritettiin akuutti sydänlihastulehdus. 

June elää nykyisin rauhallista ja normaalia arkea Walesissa eikä tarvitse psykiatrista hoitoa, vaan on halunnut jättää ensimmäiset kolmekymmentä vuotta elämästään taakseen.

Advertisement

Vähemmän onnellinen loppu

Tammikuussa 2008 Englannissa annettiin oikeuden päätös hyvin ikävässä kaksostapauksessa. Nimettömänä pysynyt pariskunta haki mitätöintiä avioliitolleen, sillä heille oli selvinnyt vasta naimisiinmenon jälkeen, että he olivatkin pian syntymän jälkeen erotetut kaksoset.

Oikeuden asiakirjat määrättiin salaisiksi, joten henkilöiden historiasta tai esimerkiksi suhteen kestosta ei ole tullut julkisuuteen tietoja. Sen verran tarina oli kuitenkin oikeuslaitoksella kiertänyt, että asiasta päätöksen tehnyt tuomari oli kertonut kollegoilleen parin ”tunteneen sanoinkuvaamattoman yhteyden keskenään ja rakastuneen toisiinsa välittömästi”. 

Kyseisen, erittäin harvinaisen, tapauksen jälkeen maassa käytiin tiukkaa keskustelua adoptoitujen lasten oikeudesta tietää biologisista juuristaan. 

Erilliset, mutta identtiset elämät

Jim-kaksosina tunnetuiksi tulleet Jim Lewis ja Jim Springer erotettiin kolme viikkoa syntymänsä jälkeen vuonna 1940. He kasvoivat vain noin 70 kilometrin päässä toisistaan Ohiossa, Yhdysvalloissa, mutta tapasivat ensimmäisen kerran vasta 39-vuotiaina. Heidän elämänsä olivat kuitenkin olleet aavemaisen samankaltaisia. 

Molemmat pojille annettiin nimeksi James, joka lyheni Jimiksi. Kummallakin Jimillä oli lapsena ollut koira nimeltään Toy, ja koulussa molemmilla oli ollut hankaluuksia tavutuksen kanssa, mutta matematiikka ja puutyöt olivat olleet mieleisiä.

Kummatkin olivat menneet kahdesti naimisiin, ensin Linda-nimisen naisen kanssa ja avioeron jälkeen molempien rinnalle oli löytynyt Betty. Jim Lewisillä on poika nimeltään James Alan ja Jim Springerin poika on nimeltään James Allen.

Kumpikin oli kova tupakoimaan, omisti Chevrolet-merkkisen auton ja työskenteli turvallisuusalalla; Lewis vartijana ja Springer apulaisheriffinä. Kaiken kukkuraksi sekä Lewis että Springer kävivät usein lomailemassa samassa floridalaisessa rantakohteessa.

Advertisement

Suomalaiskaksosten järkyttävät onnettomuudet

On kummallisia kaksostapahtumia ollut Suomessakin.

Maaliskuussa 2002 tapahtui järkyttävä yhteensattuma, kun 71-vuotiaat kaksoset kuolivat Raahen seudulla liikenneonnettomuuksissa parin tunnin välein. Kumpikin miehistä menehtyi välittömästi.

Ensimmäinen veljeksistä jäi rekan noin puoli kymmenen aikaan aamulla, ja kun hänen henkilöllisyyttään oltiin vasta selvittämässä, joutui toinen kaksosveli kohtalokkaaseen onnettomuuteen vain reilut kaksi tuntia myöhemmin. Jälkimmäinen ei siis ollut tietoinen veljensä turmasta.

Täysin mystistä ikävästä aamupäivästä teki se, että molemmat miehet olivat olleet matkassa polkupyörillä, täysin toisistaan erillään, ja kummatkin jäivät rekka-auton alle samalla tiellä, valtatie kahdeksalla.

Puoli-identtiset kaksoset

Kaksosia on kahdenlaisia: identtisiä ja ei-identtisiä. Identtiset kaksoset syntyvät, kun hedelmöittynyt munasolu puolittuu, jolloin kummallakin kaksosella on sama lähes sama perimä. Ei-identtiset kaksoset syntyvät, kun äidiltä irtoaa yhtäaikaa kaksi munasolua, jotka molemmat hedelmöittyvät; tällöin kaksoset eivät ole geneettisesti sen samankaltaisempia keskenään kuin ”normaalit” sisarukset. 

Lääketiede tuntee kuitenkin kaksi tapausta, joissa on syntynyt puoli-identtiset kaksoset. Tuolloin yhden munasolun on hedelmöittänyt kaksi siittiötä, minkä pitäisi olla teoriassa mahdotonta, sillä munasolun pinta muuttuu läpäisemättömäksi, kun sen sisälle on yksi siittiö päässyt. Alkionkehityksen onnistumiseksi hedelmöittyneessä munasolussa täytyy olla kahden, ja vain kahden, sukusolun kromosomit, muuten homma tyssää saman tien. Ihmeitä kuitenkin tapahtuu.

Australiassa vuonna 2014 odottavan äidin varhaisessa ultraäänitutkimuksessa huomattiin, että kohdussa on kaksoset, jotka jakavat istukan. Kyseessä olivat siis identtiset kaksoset. Myöhemmässä ultrassa sikiöiden todettiin olevan poika ja tyttö, mikä aiheutti suurta hämmennystä lääkäreissä, sillä identtiset kaksoset ovat aina samaa sukupuolta. 

Advertisement

Lapset syntyivät terveinä ja DNA-testissä kaksosten todettiin saaneen saman geneettisen materiaalin äidiltään, mutta isän kahdet kromosomit olivat varhaisessa alkionkehityksessä jakaantuneet sopuisasti eri soluihin, joista terveet kaksoset olivat muodostuneet.

Identtisten kaksosten DNA on lähtökohtaisesti 100 % samankaltainen, kun taas ei-identtiset kaksoset jakavat perimästään puolet, mutta australialaiskaksosilla, jotka molemmat ovat täysin terveitä, on 89 %:sti sama DNA. 

Luonto vs kasvatus

Useampaankin dokumenttiin päätyneet Bobby Shafran, Edward Galland ja David Kellman ovat vuonna 1961 syntyneet identtiset kolmoset, jotka vauvoina adoptoitiin eri perheisiin. 

Adoptiovanhemmat eivät tienneet lastensa sisaruksista, sillä vauvat erotettiin toisistaan osana psykiatrien Viola Bernardin ja Peter Neubauerin pitkäaikaistutkimusta. Kokeen tarkoitus oli selvittää, miten perimä ja toisaalta erilainen kasvatus vaikuttavat yksilöiden elämään. 

Advertisement

Ihmiskokeessa oli mukana useita perheitä, jotka luulivat osallistuvansa vain lapsen kehitystä seuraavaan tutkimukseen. Neubauer ja Bernard kuitenkin tietoisesti jakoivat useita kaksosia ja nämä yhdet kolmoset sosioekonomisesti erilaisiin perheisiin saadakseen tietoa luonnon ja ympäristön vaikutuksesta. 

Kolmoset löysivät toisensa, kun Bobby saapui newyorkilaiseen yliopistoon ja häntä luultiin useaan otteeseen Edwardiksi. Kun 19-vuotiaat nuoret miehet tapasivat, oli päivänselvää, että he olivat kaksoset. Tapaus sai paljon medianäkyvyyttä, minkä johdosta Davidin adoptioäiti päätyi lukemaan lehtijutun vuosien jälkeen yhteen päätyneistä kaksosista. Järkytys oli melkoinen, kun artikkelikuvassa komeili kaksi täysin hänen poikansa näköistä miestä. Näin kolmoset saatiin kaikki kasaan.

Veljekset havaitsivat tavatessaan paljon yhtäläisyyksiä: lempiruoka ja tupakkamerkki olivat samat, ja ilmeet ja eleet lähes erottamattomat. Bobby, Edward ja David päätyivät asumaan yhdessä ja perustamaan yhteisen ravintolan. 

Tarina ei kuitenkaan päättynyt kaikkien osalta onnellisesti: Edward oli pitkään kärsinyt masennuksesta ja päätyi riistämään henkensä vain 33-vuotiaana. 

Julmana pidetyn kaksostutkimuksen tulokset, samoin kuin rahoittajina toimineet, eittämättä vaikutusvaltaiset tahot, on oikeuden päätöksellä salattu vuoteen 2066 saakka.

Advertisement

🤷‍♀️ Tiedätkö sinä kaksosia, joilla on erityinen yhteys? Tai oletko itse osa telepaattisen yhteyden omaavaa paria?

Kerro kommenttikentässä  tai somekanavissamme ⬇️⬇️  

Suosituimmat

Exit mobile version