Yhteiskunta
Kun oma napa ei ole tärkein: 10 epäitsekästä päätöstä, jotka pelastivat ihmishenkiä – osa 1
Tällä listalla Listafriikki haluaa nostaa esille ihmisiä, jotka ovat historian saatossa ja myös aivan nykypäivänä todistaneet olevansa poikkeus siihen sääntöön, että kaikki tuijottelisivat vain omaa napaansa.
Epäitsekkyys. Urheus. Muiden hyvinvoinnin asettaminen oman hyvinvoinnin edelle.
Nämä ominaisuudet tuntuvat valitettavasti olevan nykyaikana katoava luonnonvara. Kun jotain pahaa tapahtuu, ihmisillä tuntuu olevan ikävän tapahtuman estämisen sijaan tapana ottaa puhelin kouraan ja kuvata tilanne.
Ja mitä tulee sitten patentteihin, epäitsekkyys loistaa poissaolollaan. Patenteilla pyritään tekemään rahaa, myös niissä tilanteissa, joissa pelissä on ihmisten terveys, hyvinvointi ja elämä.
Tämän listan sankarit ovat omilla toimillaan – tavalla tai toisella – pelastaneet yhteensä vähintään satoja miljoonia ihmishenkiä. Meistä jokaisen tulisi kiittää heitä, joskin historiankirjoja lukuun ottamatta heistä monenkaan nimet eivät ole koskaan tulleet vastaan – ainakaan ennen tätä listaa.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset sankaritarinat tulevat ulos huomenna.
Eyamin kylä
Tällä listalla monessa kohdassa uhrauksia ovat tehneet yksittäiset henkilöt tai pieni joukko ihmisiä. Mutta Yersinia pestis -bakteerin aiheuttaman ruton riehuessa Englannissa vuonna 1665, tekivät Eyamin kylän asukkaat kovan päätöksen suojellakseen muita.
Vuosisatojen ajan mustaksi surmaksikin nimitetty rutto oli piinannut Eurooppaa, ja vuosien 1665-1666 aikana Lontoossa koettiin viimeinen epidemia, joka tappoi yli 100 000 ihmistä.
Aivan toisella puolella maata, Derbyshiressa, sijainnut muutaman sadan asukkaan Eyam oli turvassa pääkaupungin vitsaukselta, mutta kaikki muuttui, kun paikallinen räätäli sai syyskuussa 1665 kangaslähetyksen. Kangas oli saapuessaan hieman kostea, joten räätälin avustaja George Viccas levitti sen tulipesän lähelle kuivumaan. Kankaan kosteudessa bakteeria kantaneet kirput lähtivät liikkeelle, ja Viccasista tuli ensimmäinen ruton uhri Eyamissa.
Syksyn aikana 42 kyläläistä menehtyi, ja uudenvuoden koittaessa moni pelkäsi (ja hyvästä syystä) niin paljon oman ja perheensä hengen puolesta, että oli valmis jättämään kotinsa ja maatilansa taakseen ja pakenemaan naapurikyliin. Kylän tuore kirkkoherra William Mompesson sai asukkaat kuitenkin vakuuttuneiksi, että kaikkien olisi syytä jäädä karanteeniin epidemian leviämisen estämiseksi. Ylläolevassa kuvassa on yksi lukuisista rajakivistä, joita pidemmälle kyläläiset eivät saaneet liikkua.
Rutto runteli pientä yhteisöä karulla tavalla: pahimmillaan elokuussa 1666 uhriluku oli 6 henkilöä per päivä, eikä yksikään perhe säästynyt tragedialta. Kuolleita jouduttiin hautaamaan omille pelloille, sillä kylän hautausmaa täyttyi nopeasti.
Karanteeni toimi, sillä rutto oli tukahdutettu hieman reilu vuosi epidemian alkamisen jälkeen. Se jätti kuitenkin syvät arvet pieneen Eyamiin, sillä tauti tappoi kylän asukkaista suurimman osan, 260 henkilöä, mutta ihmisten käsittämätön uhraus ja epäitsekkyys pelasti monet lähiseudun yhteisöt samalta kohtalolta.
Lue myös: Pandemian uhka iskee – 10 katsausta menneestä tulevaisuuteen
Siemenpankin suojelijat
Leningradin (nykyinen Pietari) lähes 900 päivää kestäneessä piirityksessä kaupungin 2 miljoonasta asukkaasta kuoli nälkään ja tauteihin arvioiden mukaan 600 000 – 800 000. Saksalaiset saartoivat kaupungin syyskuussa 1941, jolloin maayhteydet muualle Neuvostoliittoon katkaistiin. Ruokavarannot olivat jo valmiiksi niukat, eikä lisää ollut tiedossa.
Leningradissa sijaitsee kasvi- ja viljelytutkimukseen erikoistunut Vavilov-instituutti, jonka siemenpankkiin oli lähes kahden vuosikymmenen ajan kerätty hyötykasvien siemeniä ympäri maailmaa: 187 000 eri lajia tai lajiketta, joista 40 000 oli ruokakasveja.
Säilössä pidettiin pusseittain riisiä, vehnää, herneitä, kauraa ja perunoita, joilla aika moni tutkija olisi varmasti ruokkinut itsensä ja läheisensä. Niin ei kuitenkaan ollut instituutin biologien tapauksessa. He olivat vannoneet suojelevan kallisarvoista varastoa tulevia sukupolvia varten ja olivat valmiita uhraamaan itsensä asian puolesta.
Miten paljon itsehillintää ja omistautumista vaatiikaan, että kuolee nälkään ruokaa täynnä olevien huoneiden ympäröimänä? Niin kuitenkin kävi maapähkinätutkija Aleksander Stchukinille, joka menehtyi työpöytänsä ääreen, sekä kasvibiologi Dmitry Ivanoville, joka nääntyi kuoliaaksi ollessaan päävastuussa instituutin lukuisista riisilajikkeista. Heidän lisäkseen seitsemän muuta työntekijää koki saman kohtalon.
Tutkijoiden ultimaattinen uhraus ei ollut turha, sillä piirityksestä ja sodasta selvinneen siemenpankin sisällöllä on välillisesti ruokittu miljoonia ihmisiä. Tänäkin päivänä maanviljelijät ympäri maailman kasvattavat satonsa instituutin kehittämistä lajikkeista.
Instituutin perustaja Nikolai Vavilov oli kerännyt kasveja maailman eri kolkista ja sittemmin näitä varastoja on käytetty lukuisissa laboratorioissa, kun tutkijat ovat kehittäneet kestävämpiä lajikkeita sietämään äärimmäisiä lämpötiloja ja tuholaisia.
Fukushiman ikäihmiset
Tokiossa, Japanissa, koettiin vuoden 2011 maaliskuussa kauhunhetkiä, kun maanjäristys aiheutti tsunamin, joka puolestaan johti Fukushiman ydinvoimalan kolmen toiminnassa olleen reaktorin automaattiseen pysähtymiseen. Reaktorien pysähtyminen oli se, mitä pitikin tapahtua, mutta sen sijaan sähköjen katkeaminen ei kuulunut suunnitelmiin. Kun voimalassa ei ollut virtaa, johti se näiden reaktorien ylikuumenemiseen, osittaiseen sulamiseen ja sitä kautta radioaktiiviseen säteilyyn.
Toukokuussa tilanne meni niin pahaksi ylikuumenemisen jälkiseurausten johdossa, että Japanin valtio joutui eristämään Fukushiman ydinvoimalan ympäriltä 30 kilometrin mittaisen alueen lentoliikenteeltä ja maan pinnalla tuo eristetty alue oli kooltaan 20 kilometriä.
Kun eläkkeellä oleva insinööri Yasuteru Yamada seurasi Fukushiman tapahtumia televisiosta, päätti hän olla ratkaisu ongelmaan, mitä tuli Fukushiman ydinvoimalan stabilointiin. Hän otti yhteyttä vanhoihin kollegoihinsa ja sitä kautta muodostui yli 200 eläkeläisen ryhmittymä, joka kulkee nimellä ”Skilled Veteran Corps” eli vapaasti suomennettuna ”Taitavat veteraanijoukot”.
Nämä eläkeläiset päättivät ottaa nuorten kollegoidensa paikan ja siten riskin säteilylle altistumisesta. Yamadan mukaan kyse ei ollut urheudesta, vaan logiikasta: ”Olen 72-vuotias ja keskiarvojen mukaan minulla on noin 13-15 vuotta elinaikaa jäljellä. Vaikka altistuisinkin säteilylle, veisi syövän kehittyminen kenties noin 20-30 vuotta, joten siksi meillä vanhemmilla on pienempi riski sairastua syöpään.”
Yamada voi tietenkin pukea sanansa juuri siten kuin hän asian kokee, mutta tosiasia on se, että kyllä tässä on kyse myös äärimmäisestä urheudesta: esimerkiksi säteilyn seurauksena syntyvä leukemia voi kehittyä huomattavasti nopeammin.
Lue myös: Maailman suurimmat aallot – viiden Vapaudenpatsaan korkuinen tsunami ja muut hirmuaallot
Tšernobylin ”itsemurhakolmikko”
Huhtikuun 26. päivänä vuonna 1986 Ukrainan sosialistisessa neuvostotasavallassa tapahtui eräs historian pahimmista katastrofeista, kun yksi Tšernobylin ydinvoimalan neljästä ydinreaktorista räjähti.
Valtava määrä säteilyä levittyi laajoille alueille Itä-Euroopassa, ja vaikutukset näkyivät Suomessakin. Eri asiantuntijoiden mukaan säteilyn välittömiin vaikutuksiin ja myöhemmin puhjenneisiin sairauksiin on yli kolmenkymmenen vuoden aikana kuollut useita kymmeniä tuhansia, jossain arvioissa jopa 200 000, ihmistä. Ydinvoimala-alueen ympärillä on edelleen 30 kilometrin laajuinen suojavyöhyke, joka tulee olemaan asumiskelvoton seuraavat 20 000 vuotta.
Tuho olisi voinut olla vielä paljon pahempi ja uhriluku suurempi, elleivät voimalan työntekijät Valeri Bespalov, Oleksiy Ananenko ja Boris Baranov olisi suostuneet tehtävään, jota monet nimittivät varmaksi itsemurhaksi.
Muutama päivä onnettomuuden jälkeen tutkijat huomasivat, että sulaa ydinmateriaalia oli valumassa reaktorin lattian läpi kohti alla olevaa jäähdytysallasta. Jos radioaktiivinen metalli pääsisi kosketuksiin veden kanssa, räjäyttäisi se kolme muuta reaktoria ja pyyhkisi mennessään puolet Euroopasta.
Vesi oli tyhjennettävä avaamalla kellarissa sijaitsevat venttiilit käsin. Suojapuvuissa ja yksinkertaiset hengityssuojat kasvoillaan itsemurhakolmikoksi nimetty ryhmä sitten laskeutui polviin asti ulottuvaan radioaktiiviseen veteen uhmaten säteilyä ja räjähdysvaaraa.
Bespalov, Ananenko ja Baranov onnistuivat ja pelastivat miljoonien ihmisten hengen. Myös miehet itse selvisivät todennäköisyyksien vastaisesti tehtävästään vahingoittumattomina.
Jonas Salk
Amerikkalainen lääkäri ja tutkija Jonas Salk erikoistui jo opiskeluaikoinaan virologiaan, ja tutki erilaisia viruksia monessa yliopistossa ennen kuin hän vuonna 1947 sai professuurin ja oman laboratorion Pittsburghin yliopistossa. Hyvin nopeasti tutkimuskohteeksi valikoituivat erilaiset poliovirukset, mikä johti aikanaan poliorokotteen kehittämiseen.
Tuohon aikaan useimmat tutkijat olettivat, että rokotteita voitiin tehdä vain elävillä viruksilla. Salk kuitenkin kasvatti viruksia laboratoriossaan ja teki ne toimintakyvyttömiksi formaldehydillä. ”Tapetuilla” viruksilla tehty rokote osoittautui tehokkaaksi ja turvallisemmaksi vaihtoehdoksi, koska viruksen jäänteet huijaavat kehon immuunijärjestelmää tuottamaan vasta-aineita, mutta riskiä tartunnalle ei ole.
Testattuaan rokotetta tuhansilla apinoilla, päätyi Salk aloittamaan ihmiskokeet vuonna 1952. Ensimmäisinä koehenkilöinä toimivat hän itse perheineen sekä muutama paikallinen lasten hoitolaitos. Maaliskuussa 1953 Salk julisti kansallisessa radiolähetyksessä, että toimiva rokote poliota vastaan oli löytynyt.
Vuonna 1955 Salkilta kysyttiin haastattelussa, että kuka omistaa rokotteen patentin. Tutkija vastasi: ”Sanoisin, että ihmiset”. Tutkimuksen pitkälti lahjoituksilla rahoittaneen March of Dimes -järjestön lakimiehet olivat selvitelleet rokotteen patentoimista, mutta Salkin vastahakoisuuden vuoksi asia jätettiin sikseen.
Forbes-talouslehden tekemien laskelmien mukaan Salk olisi saanut keksinnöllään kasvatettua 7 miljardin dollarin omaisuuden, mutta ahneus ei kuulunut hänen ominaisuuksiinsa. Hän halusi rokotteen kaikkien saataville, eikä vain niille, joilla siihen oli varaa.