Yhteiskunta
10 faktaa Kiinan julmasta syntyvyyden säännöstelystä
Tasan viisi vuotta sitten Kiinan kommunistinen puolue ilmoitti lakkauttavansa surullisen kuuluisan yhden lapsen politiikan. Mitä kaikkea syntyvyyden säännöstely aiheutti?
Lokakuun 29. päivänä vuonna 2015 Kiinassa päätettiin luopua yli 35 vuoden jälkeen kansakuntaan syvät arvet jättäneestä yhden lapsen politiikasta. Syntyvyyden säännöstelyllä on ollut pysyvät vaikutukset ei vain yksittäisiin ihmisiin ja perheisiin vaan myös koko valtioon ja sen tulevaisuuteen.
Aikoinaan väestönkasvun hillitsemiseksi käyttöön otettu politiikka sai osakseen paljon kansainvälistä kritiikkiä, mutta Kiina pääsi sillä tavoitteeseensa – väkiluku ei enää kasva samalla lailla. Nyt ongelma alkaa olla päinvastainen, ja siksipä syntyvyyden säännöstelyä on lievennetty. Mutta edelleenkään Kiinassa ei suvaita suurperheitä. Sekin voi kohta muuttua.
Listafriikki ottaa nyt kymmenen faktan katsauksen Kiinaan yhden lapsen politiikkaan ja siihen, miten se on vaikuttanut kiinalaisiin.
Miten syntyvyyden säännöstely sai alkunsa?
Jo silloin, kun Kiinan tasavalta vuonna 1949 perustettiin, oli tiedossa, että väestö kasvaa huimaa vauhtia, eikä resursseja välttämättä tule riittämään kaikille. Hallitus alkoi julistamaan perhesuunnittelun tärkeyttä ja kannustamaan ehkäisyn käyttöön, mutta mitkään rajoitukset eivät olleet pakollisia.
Vuoden 1960 molemmin puolin Kiinassa koettiin suuri nälänhätä, joka tappoi kymmeniä miljoonia ihmisiä, mutta se ei väestönkasvua hillinnyt – vuonna 1965 perheiden keskimääräinen lapsiluku lähenteli kuutta. Väkimäärä oli muutamassa vuosikymmenessä lähes tuplaantunut ja alkoi uhkaavasti lähestyä miljardia.
Vuonna 1979 silloisen johtajan, Deng Xiaopingin, aloitteesta otettiin käyttöön yhden lapsen politiikka, jotta kaikille kansalaisille riittäisi muun muassa vettä ja asuntoja. Lisäksi pelättiin, ettei talouskasvu olisi tarpeeksi nopeaa suhteessa väestönkasvuun.
Laki oli yksinkertainen: vain yksi lapsi per pariskunta. Käytännön oli tarkoitus olla vain yhden sukupolven mittainen, mutta kuten nyt tiedetään, seuraukset ovat olleet ja tulevat olemaan paljon kauaskantoisemmat.
Säännöt eivät olleet samat kaikille
Yhden lapsen politiikka ei suinkaan ollut kaikkia koskettava tai tasa-arvoinen, vaan siihen sisältyi muutamia poikkeuksia. Laki ei esimerkiksi koskenut maan etnisiä vähemmistöjä, vaan ainoastaan han-kiinalaisia, jotka kuitenkin kattavat väestöstä yli 90 prosenttia. Vähemmistöjäkin kannustettiin pitäytymään maksimissaan kahdessa lapsessa.
Tiukinta syntyvyyden säännöstely oli tiheään asutuissa kaupungeissa, joissa pariskunnilla oli vain muutama mahdollisuus saada isompi perhe: Jos kummallakaan vanhemmalla ei ollut sisaruksia, saivat he luvan kanssa hankkia toisen lapsen. Lisäksi siinä tapauksessa, jos ensimmäinen lapsi oli vakavasti sairas, oli mahdollista hakea ja saada lupa toiseen lapseen.
Maaseudulla toisen lapsen hankkiminen tuli sallituksi myös han-kiinalaisille vuonna 1984, mutta vain siinä tapauksessa, että ensimmäinen lapsi oli tyttö.
Kannustimia ja rangaistuksia
Ne vanhemmat, jotka kuuliaisesti noudattivat yhden lapsen politiikka, saivat hallitukselta todistuksen, joka oikeutti monenlaisiin etuihin. Työmahdollisuudet olivat paremmat, palkka korkeampi, äitiysloma pidempi, lapselle taattiin laadukas hoitopaikka ja perheelle hyvä asunto.
Ne, jotka toimivat hallituksen määräysten vastaisesti ja päättivät itse perheensä koon, joutuivat kohtaamaan rangaistuksia: kaupungeissa palkkoja alennettiin 15 prosentilla siihen saakka, kunnes ”kielletty” lapsi tai lapset täyttivät seitsemän. Toisen lapsen jälkeen monet perheet huomasivat nopeasti, että monien julkisten palveluiden käyttäminen ja virastoissa asioiminen oli yhtäkkiä äärimmäisen hankalaa. Useampilapsiset perheet joutuivat maksamaan myös valtavan kokoisia sakkoja, ja jos niihin ei ollut varaa, takavarikoivat hallituksen virkamiehet esimerkiksi huonekaluja, moottoripyöriä ja muuta omaisuutta.
Säännöstelyä tapahtui myös työpaikoilla. Työyhteisössä saattoi olla kiintiö sille, kuinka moni työntekijä, tai hänen vaimonsa, sai tiettynä ajankohtana olla raskaana. Jos kiintiö oli täynnä, ei tuleville vanhemmille jäänyt kuin yksi vaihtoehto, sillä harvalla oli varaa menettää työpaikka.
Kaksosbuumi
Ainoa hyväksyttävä keino saada perheeseen useampi kuin yksi lapsi, oli saada kaksoset. Ja kuten tiedämme, kaksosraskaudet ovat harvinaisia eikä kaksosia vain ”päätetä saada” (niin kuin ei tietysti lapsia yleensäkään). Mutta se ei estänyt kiinalaisia yrittämästä, sillä vanhemmilla oli lupa pitää molemmat lapset.
Kiinalaiset turvautuivat ulkomailta tulleisiin hedelmöityslääkkeisiin, joita oli saatavilla korkealla hinnalla monilla klinikoilla sekä apteekeissa. Virallisesti lääkettä sai vain reseptillä, mutta tiskin alta käytävä kauppa oli kannattavaa ja epätoivoiset kansalaiset helppo kohde. Monet vanhemmiksi halunneet päättivät turvautua lääkehoitoon, vaikka ”vauvapilleriksi” kutsutulla, monikkoraskauksien todennäköisyyttä lisäävällä, klomifeenillä saattaa olla väärinkäytettynä ja ilman terveydenhuollon kontrollia vakavia sivuvaikutuksia, kuten peruuttamattomia vaurioita naisen lisääntymiselimistöön.
Tammikuussa 2005 Kiinan terveysministeriö kielsi terveiltä naisilta hedelmällisyyttä edistävien lääkkeiden käytön, koska kaksosia syntyi keskimääräistä enemmän. Juuri vuonna 2005 esimerkiksi Nanjinginin kaupungin suurimmassa lastensairaalassa syntyi 90 kaksoset tai kolmoset, kun aiempina vuosina monikkoraskauksia oli raportoitu keskimäärin 20 vuodessa. Kansallisesti kaksosraskauksien määrän arvioitiin tuplaantuneen yhden lapsen politiikan aikana.
Pojat vs tytöt
Kiinalaisessa kulttuurissa suku jatkuu perinteisesti pojan kautta. Poikien oletetaan huolehtivan vanhemmistaan, kun nämä ikääntyvät, sillä tytöt ”jättävät” naimisiin mennessään perheensä ja siirtyvät osaksi aviomiehensä sukua. Heidän tehtävänsä on huolehtia appivanhemmistaan. Poikien koulutukseen ja tulevaisuuteen on satsattu aina paljon enemmän, ja jokaisessa perheessä oli itsestäänselvää, että raskauden aikana toiveissa on nimenomaan poikalapsi.
Koska iso osa eläkeiän saavuttavista kiinalaisista ei saa riittävää eläkettä tai he eivät ole kyenneet säästämään tarpeeksi rahaa elämiseen saatikka terveydenhuoltoon, ovat pojat olleet ainoa tapa turvata vanhuus. Pojat myös takasivat perheen nimen säilymisen ja suvun jatkumisen, koska kuten mainittua, tyttöjä ei enää avioliiton myötä laskettu siinä mielessä osaksi perhettä.
Siksi yhden lapsen politiikalla oli katastrofaaliset seuraukset tyttölapsille.
Järkyttävät välittömät seuraukset
Ankarat rangaistukset ja poikalapsia suosiva yhteiskunta johtivat yhden lapsen politiikan aikana hirveisiin seuraamuksiin. Tyttöjä ei yksinkertaisesti haluttu ja tytön saaminen oli pettymys; usein paljon enemmän aiempaa sukupolvea oleville ja vanhoillisemmin perinteisiin suhtautuneille isovanhemmille kuin lasta odottaneille vanhemmille.
Paine ja halu saada miespuolinen jälkeläinen johtivat siihen, että epätoivottuja tyttöjä annettiin paljon adoptioon, hylättiin kaduille ja jopa murhattiin ennen kuin lapsi ehdittiin virallisesti ilmoittaa syntyneeksi. Kiinassa tehtiin paljon sukupuolesta johtuvia abortteja, usein vielä silloinkin, kun raskaus oli hyvin pitkällä.
Syntyvyyden säännöstelyssä äärimmäiset keinot eivät kuitenkaan rajoittuneet ainoastaan tyttölapsiin. Kiinan hallituksella oli noin miljoona osa- tai kokoaikaista työntekijää, jotka valvoivat yhden lapsen politiikan toteutumista. Jos perheeseen oli tulossa toinen lapsi, saatettiin nainen uhkaillen pakottaa aborttiin. Toisinaan operaatio tehtiin korruptoituneiden lääkäreiden toimesta tavallisen tarkastuksen yhteydessä; nainen sidottiin sänkyyn, jos hän ei suostunut toimenpiteeseen. Pakkosterilisaatiot olivat yleisiä ja eräs toimivaksi todettu tapa oli kieltää kaikki kivunlievitys ensimmäisen synnytyksen aikana, jotta halu käydä sama läpi toistamiseen katoaisi.
Synnytysturismi muun muassa Hong Kongiin lisääntyi, sillä pariskunnat pelkäsivät oman ja lastensa turvallisuuden puolesta kiinalaisissa sairaaloissa.
Paperittomat lapset
Jos perheeseen syntyi luvaton lapsi, ei tällä ollut ilman vanhempien maksamaa roimaa sakkoa oikeutta hukouhun eli asuinpaikkaoikeuteen, jolla ihminen rekisteröidään joko kaupungissa tai maalla asuvaksi. Sillä on 1950-luvulta saakka yritetty vähentää ylikansoitettuihin kaupunkeihin muuttoa.
Hukou on välttämätön dokumentti, jota ilman ei pääse kouluun tai lääkärille. Hukouta tarvitaan sosiaalietujen saamiseen, vakuutuksen ottamiseen ja pankkitilin avaamiseen eikä ilman sitä ole mahdollista mennä naimisiin. Hukou on oltava myös esimerkiksi juna- ja lentolippuja ostettaessa. Monet lapset jäivät syntyvyyden säännöstelyn aikana ilman virallista kansalaisuutta.
Paperittomia on Kiinassa noin 25 miljoonaa, ja vaikka yhden lapsen politiikan lakkautuksen jälkeen hallitus lupasi myöntää hukoun kaikille, on prosessi Kiinan kokoisessa valtiossa hidas. Lisäksi vuosikymmeniä kestänyt sakotus ja väkivallan uhka aiheuttavat vanhemmissa edelleen pelkoa, joten he eivät uskalla ilmoittaa paperittomia lapsiaan viranomaisille.
Säännöstelyn lievennykset
Syntyvyyden säännöstelyä alettiin lieventämään hiljalleen ja asteittain. Vuonna 2013 kaupungeissa sallittiin kaksi lasta niille pariskunnille, joissa toinen osapuoli oli yksilapsisesta perheestä (vs. aiempi laki, jossa molempien täytyi olla ainoita lapsia).
Rajoituksia alettiin vähentämään alueellisesti, sillä pikku hiljaa herättiin siihen tosiasiaan, että vaikka väestönkasvua ollaankin saatu kuriin, on syntyvyyden säännöstelyllä ollut negatiivisiakin vaikutuksia.
Kun hallitus vuonna 2015 ilmoitti lakkauttavansa yhden lapsen politiikan ei se suinkaan tarkoittanut sitä, että perhekoosta olisi tullut vapaa. Siirryttiin nimittäin kahden lapsen politiikkaan.
Mitä kaikesta seurasi Kiinalle?
Kiina arvioi, että sen jyrkkä syntyvyyden säännöstely olisi estänyt noin 400 miljoonaa syntymää, mutta kansainvälisten arvioiden mukaan luku on liioiteltu ja maan suorittamaa propagandaa, jolla on haettu kansalaisten hyväksyntää ja oikeutusta tiukalle politiikalle. Maan virallisissa raporteissa on jätetty täysin huomiotta yleisen vaurastumisen, kaupungistumisen ja koulutustason nousun vaikutukset.
Yhdeksi suureksi ongelmaksi on noussut väestön ikääntyminen – nuoremman sukupolven ihmisiä ei ole tarpeeksi pitämään huolta vanhemmistaan ja isovanhemmistaan. Vaikka yhden lapsen politiikka on virallisesti lopetettu, on syntyvyys maailman alhaisimpien joukossa. Synnytystalkoot eivät alkaneet, vaikka säännöstely loppui – kiinalaiset olivat ehtineet tottumaan pieniin perheisiin.
Talouskasvua alunperin edistämään tarkoitettu laki voi pian olla juuri sen kasvun esteenä, kun palkansaajia ja kuluttajia on entistä vähemmän. Lisäksi työikäisten määrä suhteessa ikääntyviin tulee koko ajan pienenemään, joten resursseja vanhustenhoitoon on tultava valtiolta.
Tunnettu ongelma on myös naisten ja miesten määrällinen ero. Arvioiden mukaan Kiinassa on miehiä jopa 30 miljoonaa enemmän kuin naisia; se ei ole luonnollinen jakauma. Ja mistäs heille löydetään kumppanit? Sen verran Kiinan hallitus on myöntänyt, että nyt huolena ovat naisten kidnappaukset ja suoranainen ihmiskauppa, kun halukkaista morsiamista on valtava pula.
Eräs kiinalaistutkija on ehdottanut alhaiseen syntyvyyteen radikaalia ratkaisua, jossa käyttöön otettaisiin lapsettomuusvero. Sen mukaan kaikki alle 40-vuotiaat joutuisivat maksamaan veroa rahastoon, kunnes valtion haluama lapsiluku olisi täynnä, jolloin osan rahasta saisi tukina takaisin. Lienee selvää, että kiinalaiset eivät ole olleet ehdotuksesta järin innoissaan, sillä vain muutaman vuoden ero pakkoaborttien ja lapsettomuusveron välillä tuntuu vähätellen sanottuna epäreilulta.
Jotain positiivistakin
Kuten tässä on jo moneen kertaan tullut mainittua, ovat tytöt olleet huonommassa asemassa kuin pojat. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että jokaisessa perheessä tytär olisi hyljeksitty – moneen perheeseen syntyi syntyvyyden säännöstelyn aikaan erittäin toivottu ja rakastettu tyttö. Itse asiassa yhden lapsen politiikka on mahdollistanut sen, että vanhemmat ovat satsanneet kaiken ainoan lapsensa hyvinvointiin. Oli tämä kumpaa sukupuolta tahansa.
Poikia arvostavassa yhteiskunnassa perheiden tytöt ovat monesti jääneet huomioimatta, mutta tässä tilanteessa vanhemmilla on ollut mahdollisuus ja vähän pakkokin tarjota tyttärelleen sekä henkistä että taloudellista tukea opiskeluun ja aivan erilaiset mahdollisuudet hyvän työpaikan saamiseen. Aiemmin monet tytöt jäivät vaille koulutusta, koska se nähtiin turhana. Yhden lapsen politiikka on mahdollistanut tytöille erilaisen ja valoisamman tulevaisuuden.
Yleisestikin Kiinassa naisten asema on parantunut. Tasa-arvo on kasvanut sekä työmarkkinoilla että perheen sisällä, sillä yhden lapsen äideillä on ollut huomattavasti paremmat mahdollisuudet tehdä uraa ja harrastaa, verrattuna siihen, että kasvattaisi kuusilapsista katrasta.