Yleistieto
Paavin sveitsiläiskaartiin liittyy vuosisataisia perinteitä ja skandaaleja – 10 faktaa maailman pienimmästä armeijasta
Vatikaanissa voi ihailla Pietarin kirkkoa, paavia (jos hyvä tuuri käy) ja tietenkin vartijoita erikoisissa ja värikkäissä asuissaan. Listafriikki perehtyy nyt maailman pienimmän armeijan eli sveitsiläiskaartin saloihin.
Tammikuun 22. päivänä vuonna 1506 joukko sveitsiläisiä sotilaita saapui Roomaan. Tuona kyseisenä päivänä perustettiin sveitsiläiskaarti, jonka tehtävä on jo satojen vuosien ajan ollut Vatikaanin turvaaminen ja paavin suojeleminen.
Siitäkin huolimatta, että Vatikaani hyväksyi kolme vuotta sitten joukkojen laajentamisen 110 sotilaasta 135:een, on sveitsiläiskaarti edelleen maailman pienin armeija. Kaartilaiset ovat koulutettuja ja tarkasti valikoituja sotilaita, jotka vapaa-aikanaan opiskelevat italiaa, pelaavat jalkapalloa ja käyvät ampumaradalla pitämässä yllä osumatarkkuutta.
Tällä listalla tutustutaan siis sveitsiläiskaartin perinteisiin ja historiaan, johon katolisen kirkon tapojen mukaisesti kuuluu myös peiteltyjä skandaaleja.
Sveitsiläiskaartin synty
Sveitsiläisiä palkkasotureita pidettiin useiden satojen vuosien ajan maailman parhaina ja pelätyimpinä; heidän taidoistaan kirjoitti jo ajanlaskun ensimmäisellä vuosisadalla Rooman valtakunnassa vaikuttanut oppinut Tacitus. Monet Euroopan monarkit palkkasivat sveitsiläisiä henkilökohtaisiksi henkivartijoikseen, joten ei ole kumma, että maine kiiri myös Vatikaaniin. Yhteistyö sveitsiläisten sotilaiden ja paavin istuimen alkoi jo 1400-luvulla, kun paavi Sixtus IV rekrytoi näitä pelottomia sotureita joukkoihinsa.
Varsinainen sveitsiläiskaarti syntyi kuitenkin vasta paavi Julius II:n valtakaudelle, kun tämä pyysi Sveitsiltä vuonna 1503 pysyvää 200 miehen armeijaa suojelemaan itseään ja Vatikaania. Hankkeelle löytyi rahoitus, joten vuoden 1505 syyskuussa 150-henkinen sveitsiläissotilaiden joukko kapteeni Kaspar von Silenenin johdolla lähti marssimaan kohti Roomaa. Kaupungin porteille he saapuivat seuraavan vuoden tammikuussa, 22. päivänä, jolloin Vatikaaniin muodostettiin vakinainen armeija ja sveitsiläiskaarti oli virallisesti perustettu.
Se on yksi maailman vanhimmista edelleen toimivista sotilasyksiköistä.
Palkkasotilaiden valinta
Sveitsiläiskaarti on palkka-armeija, jossa sotilaat eivät rahoillaan pääse leveilemään. Kaartilaisen kuukausipalkka on 1300 euroa, jonka lisäksi Vatikaani tarjoaa majoituksen ja ruoan.
Pääsyvaatimukset maailman pienimpään armeijaan ovat tiukat. Palvelukseen kelpaavat vain 19–30-vuotiaat sveitsiläiset, katolilaiset miehet, joiden on oltava sekä fyysisesti että henkisesti hyvässä kunnossa.
Hakijan on oltava vähintään 174 cm pitkä ja hänen on oltava naimaton. Myöhemmin sveitsiläiskaartilaiset saavat kyllä astua avioon, kunhan ovat täyttäneet 25 vuotta ja edenneet sotilasarvoltaan korpraaliksi.
Jokaisen hakijan tulee olla käynyt Sveitsin yleiseen asevelvollisuuteen kuuluva 18-viikkoinen varusmiespalvelus, jonka lisäksi sveitsiläiskaartiin hyväksytysti valitut saavat Vatikaanissa vielä kaksi kuukautta kestävän erikoiskoulutuksen.
Muutama viikko sitten, tammikuun 6. päivänä, Vatikaaniin saapui Sveitsistä 15 innokasta nuorta miestä valmiina palvelukseen. He eivät kuitenkaan kävelleet uudelle työpaikalleen kuten kollegat yli 500 vuotta sitten. Uusien alokkaiden myötä sveitsiläiskaartin kuuluu nyt 134 sotilasta.
Sveitsiläiskaarti ei ole ainoa Vatikaania suojeleva joukko
Vaikka kaarti on varmasti tunnetuin Vatikaanin suojelija, toimii kaupunkivaltiossa myös oma poliisi, santarmit. Periaatteessa ja käytännössä sveitsiläiskaartilla ja Vatikaanin poliisilla on omat vastuualueensa, sillä kaarti on Pyhän istuimen sotilasyksikkö ja poliisi taas on kaupunkivaltion palveluksessa, ja sen alla toimii myös Vatikaanin palokunta. Sulassa sovussa siellä kuitenkin vartioidaan.
Näiden kahden lisäksi Vatikaanissa häärää vähän yllättäen roomalaisia poliiseja, joiden vastuualueena on järjestyksen ylläpito Pietarinaukiolla, joka siis on Vatikaanin muurien sisällä eli se ei ole osa Italiaa. Pietarinaukiolla toimivalta kuuluu kuitenkin Italian poliisille, mutta valtuudet päättyvät tasan tarkkaan Pietarinkirkon portaille.
Vatikaanissa vankeuteen tuomitut rikolliset suorittavat tuomionsa italialaisissa vankiloissa, sillä vangeille ei pienessä kaupunkivaltiossa ole tilaa lukuun ottamatta muutamaa väliaikaiseen säilytykseen tarkoitettua pidätysselliä.
Erikoiset asut
Kuva: Jean Barbault | Public Domain
Sveitsiläiskaartin virallinen puku eroaa kaikkien muiden armeijoiden univormuista merkittävästi. On olemassa yleinen uskomus, jonka mukaan puvun olisi suunnitellut joko Michelangelo tai Raphael, mutta vaikka kyseiset miehet muutoin kunnostautuivatkin Vatikaanin taiteen luomisessa (ensimmäisenä mainittu myös hieman kyseenalaisesti), ei heistä kummallakaan ollut mitään tekemistä sveitsiläiskaartin univormun kanssa.
Alkuperäistä suunnittelijaa ei itse asiassa tiedetä, mutta nykyinen juhlapuku on kaartin entisen komentajan Jules Repondin käsialaa vuodelta 1914. Hän teki asuun päivityksiä, mutta kunnioitti renessanssin aikaista mallia ja piti siinä perinteiset värit, jotka ovat peräisin kuuluisan Medici-mahtisuvun lipusta.
Vatikaanissa on oma vaatturi, joka valmistaa 154 osasta koostuvan juhlapuvun jokaiselle sotilaalle yksilöllisesti. Kun palvelusura päättyy, ei sotilas saa asuaan muistoksi mukaan, vaan se tuhotaan Vatikaanin muurien sisäpuolella. Jossain juhlatilaisuuksissa ja paraateissa sotilaat pitävät juhlapuvun kanssa myös rintapanssareita, joista osa on samoja, joita kaartilaiset käyttivät jo 1600-luvulla. Näihin haarniskoihin erikoistuneet sepät pitävät vanhat suojat kunnossa ja takovat tarvittaessa uusia. Juhlapukuun kuuluu myös kypärä, jossa on värjättyjä strutsinsulkia ja paavi Julius II:n perheen vaakuna.
Jokapäiväisessä palveluksessa ja partioidessaan ympäri Vatikaania kaartilaiset käyttävät nykyisin tummansinistä palveluspukua.
Sveitsiläiskaartin aseet
Vaikka sveitsiläiskaartin päivittäiset tehtävät ovat lähinnä seremoniallisia, ovat sotilaat viimeisen päälle aseistautuneita. Raitaisten pussihousujen ei kannata antaa hämätä, sillä kyseessä on tappamaan koulutettu palkka-armeija.
Sveitsiläiskaartilaisen tärkein ja näkyvin ase on hilpari eli pistoteräinen keihäs, jonka päässä on kirves ja sen toisella puolella koukku. Sveitsiläiset olivat aikoinaan ensimmäisiä eurooppalaisia, jotka käyttivät hilparia varsinaisena armeijan aseena. Alppien vuoristoisessa maastossa oli hankala kulkea hevosilla, joten jalkaväen oli käytettävä asetta, jolla pystyi tilanteen tullen taistelemaan ratsuväkeä vastaan. Sveitsin sotajoukot tulivatkin kuuluisiksi taitavina hilparin käyttäjinä.
Jokaisella kaartilaisella on myös miekka, jonka koristeellinen kahva vastaa kantajansa sotilasarvoa. Armeijan kaikkein korkeimmissa virka-asemissa olevat kulkevat yleensä aseitta tai sitten heillä on mukanaan lähikontaktissa oivallisesti toimiva pamppu.
Vaikka vartijan hilpari ovat kunnioitusta herättävä ilmestys, on sveitsiläiskaartin asearsenaali päivitetty vastaamaan nykyajan standardeja. Tuliaseita ei oikeastaan koskaan kanneta julkisesti näkyvillä, mutta vartijakopeissa on käden ulottuvilla valmiina liuta käsiaseita ja rynnäkkökivääreitä.
Valaseremonia
Toukokuun 6. päivä on joka vuosi kaartilaisille juhlapäivä, sillä silloin uudet sotilaat vannovat valan ja kirjoittavat sopimuksen kaksivuotisesta palveluksesta, jota voidaan sotilaan pyynnöstä jatkaa. Juhlalliseen valaseremoniaan osallistuu alokkaiden ja heidän läheistensä lisäksi korkea-arvoisia poliitikkoja ja kirkon ylin johto. Valassa uudet sveitsiläiskaartilaiset vannovat suojelevansa paavia ja Pyhää istuinta oman henkensä uhalla. Vala on elinikäinen, vaikka varsinainen palvelusaika jossain vaiheessa päättyykin: ”Kerran kaartilainen, aina kaartilainen”.
Uskollisuutta vannotaan myös valmiiksi jokaiselle mahdolliselle paavin seuraajalle ja luvataan suojella myös kardinaalien konklaavia, jonka tärkein tehtävä on valita uusi paavi. Konklaavi toimii väliaikaisesti kirkon johdossa, kun paavin istuin on tyhjä.
Jokainen uusi värvätty pääsee valapäivänä perheensä kanssa yksityiseen tapaamiseen paavin kanssa, minkä aikana hän saa henkilökohtaisen siunauksen.
Verisin päivä sveitsiläiskaartin historiassa
Toukokuun 6. päivä ei ole vain sattumalta valikoitunut suuren valaseremonian ajankohdaksi. Tuona päivänä vuonna 1527 koettiin paavin suojeluskaartin verisin yhteenotto, jota kutsutaan Rooman ryöstöksi, Sacco di Roma. Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan joukot, johon kuului yli 20 000 espanjalaista ja saksalaista sotilasta, hyökkäsivät Roomaan tuhoten tieltään kaiken mahdollisen. Tarkoituksena oli saada paavi Klemens VII päiviltään, jotta keisari Kaarle V nousisi yksinvaltiaana Italian ja katolisen kirkon johtajaksi.
Keisarikunnan joukkoja oli vastassa 5000 italialaista palkkasoturia ja 189-miehinen sveitsiläiskaarti. Sanomattakin on selvää, että paavia ja Roomaa suojelevat joukot olivat alakynnessä. Kun vastustajat alkoivat lähestyä Vatikaanin muureja, tekivät kaartilaiset sen, mitä olivat vannoneet: uhrasivat oman henkensä paavia suojellakseen. Vain 42 sveitsiläiskaartilaista selvisi taistelusta hengissä, koska tovereidensa uhrauksen ansiosta he olivat ohjaamassa paavia salaista maanalaista tunnelia, Passettoa, pitkin turvaan Castel Sant’Angelon linnaan.
Kuukautta myöhemmin Klemens VII antautui raskain ehdoin: paavilta riisuttiin valta, monet Italian kaupungit luovutettiin keisarikunnalle ja sveitsiläiskaarti hajotettiin. Katolisen kirkon hengellinen johtajuus kuitenkin säilytettiin paavilla, ja häntä sekä pyhää kaupunkia suojelemaan määrättiin saksalaisia palkkasotureita.
Kymmenen vuoden kuluttua paavi Paavali III kuitenkin palautti sveitsiläiskaartin Pyhän istuimen suojelijaksi. Italialaissotien päätyttyä vuonna 1559 sveitsiläiskaartin rooli muuttui: se ei enää ollut sotatoimiin osallistuva taisteluyksikkö vaan siitä tuli yksinomaan paavia ja Vatikaania suojeleva ryhmä.
Mitä sotilaiden työpäivään kuuluu?
Yksinkertaisuudessaan sveitsiläiskaartilaisten työpäivään kuuluu vartiointia ja uusimmilla sotilailla italian opiskelua, jos kieli ei jo valmiiksi ole hallussa. Italian puhuminen ei hieman yllättäen kuulu tiukkoihin pääsyvaatimuksiin. Kaartilaisista kaksi kolmasosaa on jatkuvasti turvaamassa Vatikaania ja he vartioivat sekä kaupungin että sen eri rakennusten porteilla. Jos vartija seisoo puhumattomana hilpari ojossa, on hän silloin kunniavartiossa, eikä lähestyminen ole sallittua. Kädet vapaana kuljeskeleville vartijoille voi mennä juttelemaan ja heidän kanssaan voi päästä jopa yhteiskuvaan.
Loput kaartilaisista toimivat paavin henkilökohtaisina turvamiehinä. He kulkevat paavin mukana virallisilla vierailuilla ympäri maailmaa ja ovat tämän mukana myös Castel Gandolfon kaupungissa sijaitsevalla kesäasunnolla. Nämä turvamiehet käyttävät tummia pukuja ja näyttävät korvanappeineen ja aurinkolaseineen enemmän salaisen palvelun agenteilta kuin perinteiseltä sveitsiläiskaartilta.
Kaartilaisilla on myös jatkuvasti lisäkoulutuksia ja he käyvät säännöllisesti ampumaradalla pitämässä yllä taitojaan. Paavi Johannes Paavali II:n ensimmäisen salamurhayrityksen jälkeen vuonna 1981 sveitsiläiskaartilaiset alkoivat saada koulutusta terrorismin torjuntaan, minkä määrä on varmasti tällä vuosituhannella vain kasvanut.
Kaartilaisten elämä Vatikaanissa
Elämä sveitsiläiskaartissa ei kuitenkaan ole pelkkää työtä ja sotilailla on myös vapaa-aikaa, jonka he saavat viettää (lähes) kuinka haluavat. Moni opiskelee Italian historiaa ja kulttuuria sekä tutustuu paikalliseen keittiöön, mihin ympäröivä Rooma antaa mitä parhaimmat mahdollisuudet. Vatikaanissa kaartilaisten kaikki ateriat valmistaa viisi puolalaista nunnaa, jotka tarjoilevat sekä italialaisia että kotoisia sveitsiläisiä perinneruokia.
Sveitsiläiskaartilla on myös oma soittokuntansa, joka esiintyy erityisinä juhlapäivinä kuten jouluna ja tietenkin toukokuun 6. päivänä uusien sotilaiden valaseremoniassa. Ehkä kaikkein suosituin vapaa-ajanviettotapa näillä nuorilla miehillä on jalkapallo. Vatikaanissa on itse asiassa oma vuosittainen mestaruusturnauksensa, johon osallistuu sveitsiläiskaartin FC Guardian lisäksi muun muassa Vatikaanin poliisin ja museovirkailijoiden joukkueet. Fyysisestä kunnosta pidetään jalkapalloilun lisäksi huolta viimeisen päälle varustellulla kuntosalilla.
Peitelty skandaali
Kun paavi Johannes Paavali II yritettiin vuonna 1981 murhata, oli ensimmäinen apuun syöksynyt sveitsiläiskaartilainen Alois Estermann. Toukokuussa vuonna 1998 Estermann ylennettiin juhlallisesti kaartin komentajaksi, mutta hän ei kauaa ehtinyt virassaan palvella. Vain kymmenen tuntia nimityksensä jälkeen komentaja ja tämän venezuelalainen vaimo Gladys Meza Romero murhattiin. Pariskunnan tappoi sveitsiläiskaartin korpraali Cedric Tornay, joka murhien jälkeen ampui myös itsensä.
Spekulaatiot murhien ympärillä alkoivat saman tien. Medioissa Estermannin kerrottiin paljastuneen itäsaksalaiseksi vakoojaksi, ja toisaalta Tornayn epäiltiin olleen katkera, ettei häntä oltu ylennetty. Komentaja Estermannin arveltiin myös olleen mukana Opus Dein ja vapaamuurarijärjestöjen välisissä kahnauksissa, minkä vuoksi hän olisi menettänyt henkensä. Tornayn perhe on ollut alusta asti sitä mieltä, että murhiin liittyy joku suurempi salaliitto ja 23-vuotias korpraali oli Vatikaanin puolelta asetettu helpoksi syntipukiksi.
Näiltä huhuilta kuitenkin katkaistiin nopeasti siivet, ja Vatikaani julkaisi tiedotteen, jonka mukaan Tornayn virtsassa oli ollut jäänteitä kannabiksesta ja ruumiinavauksessa hänen aivoistaan oli löytynyt kasvain – nämä löydökset selittivät harkintakyvyn katoamisen ja Tornayn verityöt. Dokumentteja ei ole koskaan annettu kenenkään muun nähtäväksi.
Seuraavana vuonna italialainen kirjailija Massimo Lacchei julkaisi paljastuskirjan, jossa hän kertoi tavanneensa Estermannin ja Tornayn useaan otteeseen läheisissä väleissä erään italialaisen poliitikon järjestämillä brunsseilla, jotka oli tarkoitettu ainoastaan homoseksuaaleille. Lacchein mukaan Estermann ja Tornay olivat olleet pitkään rakastavaisia, ja murhat olisivat johtuneet mustasukkaisuudesta. Nämä väitteet on luonnollisesti kiistetty jyrkästi sekä Vatikaanin että kaikkien kolmen menehtyneen perheiden toimesta.
Sveisiläiskaartissa vuosina 2002-2008 toiminut Elmar Mäder kertoi vuonna 2014 Schweiz am Sonntag -lehden haastattelussa, että suhteet kaartilaisten välillä eivät ole mitenkään harvinaisia ja vartijat saavat suorasukaisia ehdotuksia myös papistolta. Siinähän ei tietenkään ole mitään väärää, eikä Mäderkään ole entisiä alaisiaan siitä tuominnut, mutta hänen mukaansa miestenväliset rakkaussuhteet eivät ehkä sovi katolisen kirkon ytimessä toimivan sotilasjoukon imagoon.
🤷♀️ Kerro kommenttikentissä ⬇️⬇️ tai somekanavissamme oletko käynyt Vatikaanissa ja mahdollisesti jopa päässyt yhteiskuvaan sveitsiläiskaartiin kuuluvan vartijan kanssa.