Yleistieto
10 erikoista faktaa syksystä ja sen vaikutuksesta – osa 1
Nyt ollaan jo syksyssä. Sitä ei käy kiistäminen, vaikka säiden puolesta tuntuu keskikesältä. Listafriikki keräsi tästä masentavaksikin kutsutusta vuodenajasta erikoisia faktoja, jotka saattavat muuttaa suhtautumistasi.
Kun kysytään lempivuodenaikaa, on monen vastaus aurinkoinen ja lämmin kesä. Toiset rakastavat kevättä, jolloin luonto jälleen puhkeaa kukkaan. Joillekin talvi on parasta aikaa paukkuvine pakkasineen ja valkeine lumihankineen. Mutta harva odottaa syksyä. Onhan ruska toki kaunis, mutta sateet ja pimeys saavat alakuloiseksi.
Tällä listalla tarkastelemme syksyä hieman erilaisesta näkökulmasta. Miltä syksy näyttää, tuoksuu ja tuntuu? Ja miksi juuri syksy on rakkauden aikaa?
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset syysfaktat voit lukea tästä:
Syksy on rakkauden ja läheisyyden aikaa
Vastoin kaikkia yleisiä käsityksiä, syksy on rakkauden ja rakastumisen aikaa. Eniten parisuhteita hajoaa kesällä ja eniten uusia suhteita muodostetaan syksyllä. Sosiaalisen median statuksia tutkittaessa on todettu, että eniten muutoksia sinkusta parisuhteeseen, ja siitä edelleen kihloihin, tapahtuu syksyisin.
Myös pidemmät parisuhteet voivat syyskuukausina parhaiten: ehkä viileämpi ilma houkuttelee viettämään laatuaikaa kotona, jolloin kumppanin läheisyys tuntuu entistä mukavammalta. Pohjois-Amerikassa ja Tanskassa tehdyn tutkimuksen mukaan vauvoja saa eniten alkunsa vuodenajoista syksyllä, joten pimenevinä iltoina tehdään muutakin kuin katsotaan Netflixiä.
Joidenkin eläinten aivot muuttuvat
Syksy vaikuttaa joihinkin eläimiin kummallisella tavalla. Jotkut linnut ja monarkkiperhoset lentävät tuhansien kilometrien matkan talvehtiakseen lämpimässä, toiset eläimet valmistautuvat nukkumaan yli ankarien talvikuukausien ja muutamien eläinten aivot muuttuvat.
Aivoissa on hippokampus-niminen osa, jolla on keskeinen rooli erilaisissa muistitoiminnoissa. Muistiin olennaisesti liittyvä kognitiivinen kartta on tallennettuna hippokampukseen, ja sen avulla kykenemme hahmottamaan ympäristöä ja liikkumaan paikasta toiseen eksymättä. Hippokampus toimii eläimillä todennäköisesti aivan vastaavasti.
Hömötiaisen hippokampus kasvaa syksyn tullen noin 30 prosenttia. Kaikki uudet hermosolut tulevat tarpeeseen, sillä linnun on syksyisin kerättävä ja kätkettävä valtava määrä siemeniä talven varalle. Kun kevät koittaa, kutistuu hippokampus aiempaan kokoonsa, koska energiaa on syytä käyttää johonkin muuhun kuin muistamiseen.
Myös oravien hippokampukset kasvavat talven lähestyessä. Niillä kasvu on noin 15 prosentin luokkaa, ja syy on aivan sama kuin hömötiaisilla: ruokaa on kätkettävä satoihin eri piiloihin. Kaikkea laajentunut aivojen osakaan ei kuitenkaan pelasta, sillä vuonna 1998 tehdyn tutkimuksen mukaan oravat unohtavat jopa 74 prosenttia kaikista piilottamistaan pähkinöistä.
Hiustenlähtö vilkastuu syksyllä
Monet valittavat hiustenlähtöä syksyisin ja talvisin, eikä se tosiaankaan ole mitään kuvitelmaa.
Vuonna 2009 Dermatology-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan hiuksia irtoaa eniten nimenomaan syksyllä. Tutkimuksessa seurattiin kuuden vuoden ajan yli 800 naista, ja lopputulos oli selvä: kesäisin hiuksia irtoaa vähiten ja syyskuussa kaikkein eniten, lokakuun ja marraskuun seuraten heti perässä (myös) hiustenlähtökuukausina.
Ihmisen hius kasvaa kolmesta kuuteen vuotta, minkä jälkeen se asettuu telogeeniin eli lepotilaan. Normaalisti noin 90 prosenttia hiuksista on kasvuvaiheessa ja loput 10 prosenttia muutaman kuukauden ajan telogeenissa ennen tippumista.
Sveitsiläistutkimuksen mukaan naisilla oli eniten lepovaiheen hiuksia kesällä, jonka jälkeen ne tippuivat syksyn tullen pois. Tämän arvellaan johtuvan evolutiivisesta syystä: keho pitää tiukasti kiinni jo tippumisvalmiista hiuksista, koska ne suojaavat päänahkaa auringolta.
Muita teorioita selvään kausittaiseen hiustenlähtöön ovat syysflunssat ja D-vitamiinin saannin väheneminen, mutta ne ovat paljon tylsempiä syitä kuin luonnollisen aurinkosuojan vaaliminen.
Ruska
Päivien lyhetessä ja ilmojen viiletessä aloittavat lehtipuut vuosittaisen näytöksensä. Keltaisen, oranssin, punaisen ja jopa violetin sävyt hehkuvat upeina koko Suomessa, joskin pohjoisen ruska on omaa luokkaansa.
Kun mainitut syksyn merkit ilmaantuvat, lopettavat kasvit yhteyttämisen, ja siitä vastuussa olevien viherhiukkasten hajottaminen alkaa. Lehtisolujen viherhiukkasissa on klorofylliä eli lehtivihreää, joka pilkkoutuu siinä samalla. Hajotetut molekyylit siirtyvät odottamaan seuraavaa kevättä puun monivuotisiin osiin: runkoon ja juuriin.
Ruskan värit eivät ilmesty tyhjästä tai jostain puun säilöistä, vaan väriaineet ovat aina lehdissä; runsas lehtivihreä vain peittää kaikki muut pigmentit alleen keväisin ja kesäisin. Kun lehtivihreä on poissa kuvioista, pääsevät punaiset ja violetit antosyaanit, oranssit karotenoidit ja keltaiset ksantofyllit esille.
Syksyn tuoksu
Oletko ikinä syksyisin mennyt ulos ja todennut, että ilmassa on syksyn tuoksua? Et ole väärässä, ja siihen on parikin eri syytä.
Kesäisin lämmin ilma vahvistaa monien, myös pahojen, hajujen tuoksua. Kun ilma syksyisin viilenee, eivät pahat hajut katoa mihinkään, mutta ne eivät ole enää niin voimakkaita.
Mutta syksyllä on myös täysin oma tuoksunsa, joka on peräisin kuolleista lehdistä. Meteorologi Matthew Cappuccin mukaan juuri, kun lehdet ovat putoamassa puusta, ne ottavat tietyllä tapaa viimeiset henkäyksensä ja vapauttavat ilmaan erilaisia kaasuja. Monet niistä ovat yhdisteitä, joita kesäisin on lehtien pintaa suojaavissa öljyissä. Myös jo tippuneet, maatuvat lehdet antavat oman osansa syksyn tuoksuelämykseen.
Ihmisen hajuaisti on yhteydessä kolmoishermon eli suurimman aivohermon stimulaatioon. Tämä hermo kuljettaa kasvojen alueen, myös nenän, tuntoaistimuksia aivoihin, joten kun vedämme viileää syysilmaa sieraimista sisään, liittävät aivot kylmäntunteeseen hajuaistimuksen ilman tuoksun lähdettä.
Samoin kuin mikä tahansa haju, niin syksyn tuoksukin on yhdistelmä kaikkea mitä näemme, kuulemme ja tunnemme, fyysisesti ja emotionaalisesti. Syksyn tuoksu on siis todellinen asia, mutta jos sitä saisi haistella purkista valkoisessa laboratoriossa, olisi sen tunnistaminen todennäkoisesti hyvin hankalaa ilman jaloissa kahisevia lehtikasoja, värikästä ruskaa ja kirpakkaa syysilmaa.