Yleistieto
Kuuluisat huijaukset: 10 historiallista vedätystä, jotka osuivat ja upposivat
Historian saatossa on nähty jos jonkinlaisia huijareita ja Listafriikki esittelee niistä nyt kymmenen. Tässä ovat kuuluisat huijaukset, joiden on vaikea uskoa onnistuneen.
On erittäin vaikea kuvitella, että joku uskoisi merenneitoihin, keijuihin tai olemattomiin valtioihin, mutta niin vain on! Tämän listan kuuluisat huijaukset ovat hyvä osoitus siitä, että kaikkea – ehkä suurinta osaa – kuulemastaan ja lukemastaan ei kannata uskoa. Ainakaan nykypäivänä. Suurin osa näistä tarinoista on historiallisen vanhoja, mutta pääsemme kyllä tämänkin vuosituhannen puolelle.
Tässä siis kuuluisat huijaukset, jotka puijasivat kaikkia tavallisesta kansasta asiantuntijoihin. Monessa kohtaa tekee mieli pyöritellä päätään ja sanoa: miten tämä voi olla mahdollista!?
Han van Meegeren
Han van Meegeren oli klassisen koulutuksen saanut hollantilainen taidemaalari, jota 1930-luvulla kritisoitiin omaperäisyyden puutteesta, vaikka hän oli itse asiasssa varsin taitava siinä, mitä teki. Kostaakseen arvostelijoilleen van Meegeren rupesi luomaan kokonaan uusia maalauksia Johannes Vermeerin nimellä. Vermeer on yksi tunnetuimmista alankomaalaisista taidemaalareista, jonka kuuluisin teos on Turbaanipäinen tyttö, joka myös Tyttö ja helmikorvakoru -nimellä tunnetaan.
Van Meegeren käytti samoja väriaineita ja kankaita, joita Vermeer oli 1600-luvulla käyttänyt. Hän myös käsitteli maalauksensa bakeliitilla, joka sai maalipinnan näyttämään satoja vuosia vanhalta. Huijaus onnistui täydellisesti ja muutaman vuoden aikana mies teki monta ”Vermeeriä” ja niiden lisäksi muidenkin hollantilaisten mestareiden maalauksia. Ne eivät siis olleet kopioita, vaan vanhojen taidemaalareiden ”uusia” teoksia, jotka menivät asiantuntijoille ja kriitikoille täydestä.
Lopulta van Meegeren jäi kuitenkin kiinni, melko ikävällä tavalla, sillä hänet pidätettiin syytettynä maanpetoksesta. Hän myi itse tekemäänsä Vermeeriä Saksan valtakunnanmarsalkka Hermann Göringille toisen maailmansodan aikana, mikä oli jyrkästi kiellettyä; Hollannin kansallisaarteita ei haluttu missään nimessä natsien haltuun.
Van Meegerenin ainoa keino puolustautua oli kertoa totuus: maalaukset olivat väärennöksiä. Oikeudessa hänen tuli todistaa sanansa maalaamalla vielä yksi Vermeer (kuvassa). Se riitti todistukseksi.
Kuuluisat huijaukset -listan aateliin kuuluva Han van Meegeren kuoli pian oikeudenkäynnin jälkeen, mutta hänen maalauksistaan tuli haluttua tavaraa ja häntä pidetäänkin 1900-luvun merkittävimpänä taideväärentäjänä.
Piltdownin ihminen
Siitä lähtien, kun Charles Darwin julkaisi Lajien synty -kirjansa vuonna 1859, yrittivät ihmiset kuumeisesti löytää puuttuvan lenkin, joka todistaisi ihmisen evoluution. Vuonna 1912 harrastelija-arkeologi Charles Dawson kaivoi Piltdownissa, Englannissa, sijainneesta soramontusta esiin pääkallon, joka ravisutti tiedeyhteisöä maailmanlaajuisesti: puuttuva lenkki oli löytynyt.
Joulukuussa samana vuonna Dawson esitteli 500 000 vuotta vanhan Piltdownin ihmisen Geological Society of London -tiedeseuran järjestämässä juhlallisessa seremoniassa siitäkin huolimatta (tai ehkä juuri siksi), että skeptikoiden joukko oli äänekäs. Epäilijöiden mielestä pääkallo oli kursittu kasaan apinan leukaluusta ja ihmisen pääkopasta – mitä se siis nimenomaan olikin. Ne, jotka uskoivat löydöksen olevan aito, vetosivat tähän samaan faktaan: tietysti puuttuvassa lenkissä on osia sekä apinasta että ihmisestä. Skeptikoille lyötiin luu kurkkuun vuonna 1917, kun Piltdownista löytyi toinenkin, rakenteeltaan samanlainen, pääkallo.
Seuraavien vuosikymmenten aikana Piltdownin ihmisen aitous alkoi hiljalleen kokea kolauksia, kun muita varhaisten ihmisten pääkalloja rupesi löytymään muun muassa Kiinasta ja ympäri Afrikkaa; niissä rakenne oli päinvastainen ja nimenomaan kallo oli apinamainen ja leuka ihmismäinen. Koko huijaus paljastui vuonna 1953, kun tutkijat tekivät pääkallolle yksityiskohtaisia testejä. Se oli itseasiassa rakennettu ihmisen pääkopasta ja orangin alaleuasta, ja saatu raudan ja kromihapon avulla näyttämään satoja tuhansia vuosia vanhalta.
Yksi erikoisimmista käänteistä koko jutussa, usko tai älä, on se, että huijaria ei ole koskaan saatu selville. Todennäköisesti se on Dawson, mutta moni syyttävä sormi on osoittanut myös Sherlock Holmesin luoneeseen Arthur Conan Doyleen. Doyle kuului samaan tiedeseuraan kuin Dawson ja vieraili usein Piltdownin ihmisen löytöpaikalla. Lisäksi hän tarinoi The Lost World -kirjassaan, että luiden jäljittely on yhtä helppoa kuin valokuvan väärentäminen. Antoiko Doyle kirjassaan vihjeen?
Piltdownin ihminen on yksi historian suurimmista tieteellisistä huijauksista, ja siihen liittyy siis edelleen ratkaisematon mysteeri. Nyt tarvittaisiin Sherlock Holmesia!
Mary Toft synnytti jäniksiä
Kuva: Wellcome Collection | CC BY 4.0 (kuvaa rajattu)
Siirrytään kuuluisat huijaukset -listalla englantilaiseen palvelusneitoon nimeltään Mary Toft. Vuonna 1726 Toft sai – ikuisesti selvittämättömästä syystä – ajatuksen vedättää kanssaihmisiä. Eräänä päivänä Toft rupesi kaikkien suureksi yllätykseksi synnyttämään ja avuksi kutsuttiin naapuri Mary Gill, joka löysi sängystä koko joukon erilaisia eläinten osia. Sekasotkua tutkimaan hälytettiin paikallinen kirurgi John Howard, joka totesi 24-vuotiaan Toftin synnyttäneen muun muassa kolme kissan jalkaa, sian virtsarakon, jäniksen käpälän ja ankeriaan selkärangan.
Lääketieteen ammattilaisena Howard epäili tapahtuneen aitoutta, mutta epäilykset kaikkosivat, kun Toft synnytti hänen silmiensä edessä kaniinin. Seuraavan kuukauden aikana Toft synnytti Howardin valvonnassa lisää kuolleita kaniineja. Ihmiset olivat täysin lumoutuneita Toftista ja tämän jälkikasvusta, vaikka yleisen reaktion olisi kuvitellut olevan aivan toisenlainen. Toisaalta 1700-luvun Englannissa ihmiset maksoivat sievoisia summia päästäkseen näkemään kaikenlaista outoa ja yliluonnollista. Mary Toft nousi julkkiksen asemaan ja sana kiiri Lontooseen kuninkaalliseen hoviin saakka.
Niinpä hänet vietiin kuningas Yrjö I:n lääkäreiden tutkittavaksi. Jänisten synnyttäminen loppui siihen. Hieman ennen joulua eräs vahtimestari jäi kiinni, kun hän yritti salakuljettaa kanin poikasia Toftin makuuhuoneeseen. Selvisi myös, että Toftin aviomies oli ostanut lukuisia kaneja ympäri kaupunkia. Mystisyys jäniksiä synnyttävän naisen ympärillä alkoi hälvetä ja kun todisteita rupesi kasaantumaan, myönsi Toft viimein keksineensä koko jutun. Hän kertoi tunkeneensa kuolleita kaniineja sisälleen, jotta ”synnytys” vaikuttaisi mahdollisimman aidolta. Toft heitettiin muutamaksi kuukaudeksi vankilaan, minkä jälkeen hän palasi kotikyläänsä eikä enää koskaan synnyttänyt eläimiä tai niiden osia.
Cardiffin jättiläinen
Cardiffin jättiläinen on yksi 1800-luvun legendaarisimmista huijauksista. Newyorkilaisen maanviljelijän William Newellin farmille tungeksi väkeä ihmettelemään yli kolmemetristä jättiläistä, jonka kaksi kaivoa kaivamassa ollutta miestä löysi lokakuun 16. päivänä vuonna 1869.
Maanomistaja Newell näki dollarin kuvat silmissään, pystytti jättiläisen suojaksi teltan ja alkoi veloittaa kaikilta uteliailta 25 senttiä – ja myöhemmin kovan kysynnän vuoksi 50 senttiä – vierailusta teltassa. Jotkut uskoivat jättiläisen olevan onondaga-alkuperäisheimon esi-isä, kun taas toisten mielestä se oli todiste Raamatussa mainituista jättiläisistä. Kansan kiinnostus ei laantunut millään lailla, vaikka useat asiantuntijat ilmoittivat kivettyneen jättiläisen olevan väärennös.
Kun Newell oli käärinyt jo sievoisen summan sisäänpääsymaksuilla, myi hän muumion joukolle liikemiehiä, jotka vuorostaan pääsivät rahastamisen makuun lähettämällä jättiläisen kiertueelle. Jopa maailman kuuluisin showmies P. T. Barnum tarjosi 50 000 dollaria saadakseen ainutlaatuisen muumion osaksi omaa omituisuuksien kokoelmaansa.
Hypetys jättiläisen ympärillä sai kolauksen joulukuussa, vain muutama kuukausi löydöksen jälkeen, kun muuan George Hull tuli julkisuuteen ja kertoi koko homman olleen yhtä suurta valhetta. Hän oli tehnyt suunnitelman äkkirikastumisesta ja ostanut suuren köntin kipsiä. Sitten hän palkkasi kivenveistäjän muotoilemaan kipsistä suuren ihmishahmon ja hautasi 1300 kilon painoisen jättiläisen serkkunsa William Newellin suostumuksella tämän maille Cardiffin kylässä.
Vaikka huijaus paljastuikin, pysyivät rahahanat auki, sillä ihmiset halusivat edelleen nähdä Cardiffin jättiläisen. Nykyään se on näytteillä museossa Cooperstownissa.
Pierre Brassau hurmasi ruotsalaiset taidekriitikot
Kuuluisat huijaukset -listalle päätyi van Meegerenin lisäksi myös toinen taidehuiputus. Mennään Ruotsiin ja helmikuuhun 1964. Silloin avantgardista tyylisuuntaa edustavan ranskalaisen taidemaalarin Pierre Brassaun neljä teosta tuotiin esitteille Gallerie Christinaeen, Göteborgiin. Näyttelyssä oli mukana teoksia myös monilta muilta eurooppalaisilta taiteilijoilta, mutta tuntemattoman Brassaun maalaukset varastivat huomion.
Kaikki opiskelijoista taidetoimittajiin ja -kriitikoihin ylistivät lähes yhteen ääneen Brassaun taidetta. Rolf Anderberg kirjoitti Göteborgs-Posten -sanomalehdessä, että suurin osa näyttelyn teoksista oli tylsiä ja kömpelöitä, mutta Brassau oli eri maata: ”Pierre Brassau maalaa voimakkain vedoin, mutta samalla hyvin määrätietoisesti. Hänen siveltimensä vedot kiertyvät raivoisalla tarkkuudella. Pierre on taiteilija, jonka työn jälki muistuttaa balettitanssijan hienostuneisuutta.”. Vain yksi kriitikko poikkesi valtavirrasta, kun hän arvioi Brassaun teoksia: ”Vain apina voisi maalata tällaista.”.
Tämä vähemmistöön kuulunut kriitikko oli oikeassa, sillä Pierre Brassau oli oikeasti nelivuotias simpanssi nimeltään Peter.
Pierre Brassau oli Göteborgs-Tidningen -lehden toimittajan Åke Axelssonin keksintö, jolla hän halusi testata taidekriitikkojen ammattitaitoa: osaisivatko nämä erottaa modernin taiteen simpanssin maalauksista. Axelsson sai varmasti odottamansa vastauksen.
Boråsin eläintarhassa elänyt Peter-simpanssi sai käyttöönsä siveltimiä ja öljyvärejä, ja vaikka se aluksi keskittyikin syömään maalia, alkoi se jossain vaiheessa levittämään väriä myös kankaalle. Koska koboltinsininen oli Peterin lempiväri – se siis maistui parhaalta – oli kyseinen väri voimakkaasti edustettuna sen taiteessa.
Rolf Anderberg, joka oli kehunut Brassaun eli Peterin maalaukset ja hienostuneen sivellintyöskentelyn maasta taivaaseen, pysyi kannassaan: hänen mielestään nuo neljä teosta olivat näyttelyn ehdottomasti parasta antia. Aivan sama, olivatko ne simpanssin tekemiä. Ainakin yksi Peterin tekemä maalaus myytiin yksityiselle keräilijälle 90 dollarin hintaan, joka nykyrahassa on reilut 600 euroa.
Fidžin merenneito
Fidžin merenneito teki pitkän matkan ennen kuin se päätyi ”kummajaisistaan” tunnetun sirkus- ja showmiehen P. T. Barnumin kokoelmaan. Tarinan mukaan Fidžiltä alunperin löydetty ”merenneidon muumio” tuli ensin näytteille lontoolaiseen museoon ja sitten Atlantin toiselle puolelle Bostoniin Moses Kimballille, joka vuonna 1842 esitteli sen Barnumille.
Ammattihuijari ei halunnut tulla huijatuksi, joten Barnum kutsui koko joukon asiantuntijoita tutkimaan muumiota ja varmentamaan sen merenneidoksi. Kukaan ei kuitenkaan kyennyt antamaan tyhjentävää vastausta, jolloin merenneidon mahdollisuutta ei voitu myöskään sulkea pois. Niinpä Barnum päätti, että kummajainen menee yleisölle täydestä, jos sen vain kerrotaan olevan merenneito. Hän vuokrasi muumion ja aloitti ankaran markkinoinnin. Hän lähetti sanomalehtiin julkaistavaksi kirjeitä, joissa kerrottiin tohtori J. Griffinistä joka säilytti hotellihuoneessaan merenneidon muumiota. Sitä pääsi maksua vastaan ihastelemaan.
Ihmiset olivat haltioituneita ja ryntäsivät sankoin joukoin katsomaan otusta, joka oli puoliksi ihminen ja puoliksi kala – ja suhteellisen kaukana siitä romanttisesta kaunottaresta, jollaiseksi merenneidot on yleensä kuvailtu.
Barnum esitteli sitä myös omassa show’ssaan ympäri maata. Huijaus meni niin pitkälle, että merenneito annettiin ja otettiin näytteille New Yorkissa sijaitsevaan American Museum of Natural History -museoon, jonka kävijämäärä kolminkertaistui uuden vetonaulan myötä. Pian sen jälkeen merenneito katosi mystisesti; todennäköisesti yhdessä Barnumin varastojen lukuisista tulipaloista.
Mitään tohtori Griffiniä ei kuitenkaan ollut; tätä esitti yksi Barnumin työntekijöistä. Myöskään merenneito ei – yllätys, yllätys – ollutkaan merenneito, vaan pitkät perinteet omaava uskonnollinen esine. Esimerkiksi indonesialaisten kalastajien tiedetään valmistaneen tällaisia omituisuuksia yhdistämällä pienen orangin yläruumiin suuren kalan pyrstöön.
Fidžin merenneito ei ole missään nimessä ainoa merenneito, jota on museoissa esitelty aitona. Niitä on edelleen näytteillä, kuten yllä olevan kuvan kauhistus Harvardin yliopiston kokoelmissa. Se on tehty paperimassasta, mutta mukailee elollisista olioista tehtyä versiota. Nykyisinhän tällaiset merenneitojutut eivät enää menisi läpi… Paitsi kun Animal Planet ja Discovery näyttivät vuonna 2012 dokumentin tyylisesti tehdyn fiktiivisen ohjelman merenneidoista, uskoivat tuhannet ihmiset kaiken kerrotun.
Yhdysvaltain liittovaltion sää- ja valtamerentutkimusorganisaatio, NOAA, joutui lukemattomien tiedustelujen jälkeen julkaisemaan lausunnon, jossa kerrottiin, että merenneitoja ei ole olemassa. Mutta tuho oli jo tapahtunut: ”Jos NOAA valehtelee meille merenneitojen olemassaolosta, niin se valehtelee meille varmasti myös ilmastonmuutoksesta.”. Valeuutiset toimivat 2010-luvulla yhtä tehokkaasti kuin yli 200 vuotta aiemmin.
Lue myös: 10 salaperäistä kryptidiä, jotka olivatkin totta
Konstantinuksen lahjakirja
Konstantinuksen lahjakirjaa on kutsuttu yhdeksi maailman merkittävimmistä väärennöksistä, joten sen paikka kuuluisat huijaukset -listalla on kiistaton. Se on myös yksi tunnetuimmista ja pitkäikäisimmistä huijauksista; kestihän se jopa 800 vuoden ajan.
Tarinan mukaan paavi Sylvester paransi vuonna 330 Rooman valtakunnan keisarin Konstantinus Suuren spitaalista ja siitä kiitollisena keisari siirsi laajoja alueita paavin vallan alaisuuteen. Paavi Sylvesterille lahjoitettiin muun muassa Aleksandria, Konstantinopoli ja Jerusalem sekä suurilta osin koko Länsi-Eurooppa. Näiden lisäksi Rooma annettiin kirkon ikuiseen hallintaan eli se tulisi siirtymään paavilta toiselle.
Kun frankkien kuningas Pipin Pieni luovutti vuonna 756 Rooman kaupungin katolisen kirkon haltuun, löytyi samassa rytäkässä jostain paavinistuimen kätköistä yli 400 vuotta vanha lahjakirja, joka vankisti ja todisti kirkon oikeuden kaupunkiin. Miten kätevää! Myöhemmät frankkikeisarit luovuttivat kirkolle alueita samaisen paperin vuoksi.
Vuonna 1049 paavi Leo IX kaivoi lahjakirjan esiin ja heilutteli sitä ympäri Eurooppaa aina kun hänellä vähänkin tuli erimielisyyksiä muiden hallitsijoiden kanssa. Erityisesti Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan johtajaa pidettiin tällä dokumentilla kirkon vietävissä. Samalla kirkko sai rakentaa Vatikaania rauhassa, ja paavi kasvatti valtaansa ja varallisuuttaan.
Ajassa täytyi tulla satoja vuosia eteenpäin, että joku alkoi kyseenalaistamaan dokumentin aitouden. Tuo joku oli katolinen pappi ja oppinut Lorenzo Valla, joka huomasi vuonna 1440, että lahjakirjassa käytetty latina ei ollut 300-luvulla käytettyä kieltä ja siinä oli mainittu kirkkoja, joita ei oltu tuolloin vielä rakennettu. Vähemmän yllättäen katolinen kirkko oli Vallan kanssa eri mieltä.
Vasta 1600-luvulla kirkko joutui myöntymään ja myöntämään, että dokumentti oli tekaistu joskus 700-luvun puolivälin tienoilla ja vihdoin Konstantinuksen lahjakirja todistettiin väärennökseksi. Historioitsijoiden mukaan Konstantinus Suuri ei koskaan edes sairastanut spitaalia.
Mitä luulet, kuinka paljon kirkko tiesi ja moniko paavi oli huijauksessa mukana?
Lue myös: 10 asiaa, joita Vatikaanin salainen arkisto huhujen mukaan piilottelee
Cottingleyn keijut
Cottingleyn keijut on yksi historian tunnetuimmista huijauksista. Ja kaiken lisäksi se oli kahden lapsen keksimä.
Englantilaiset Elsie Wright ja Frances Griffiths leikkivät usein Wrightin kotitalon läheisyydessä sijaitsevalla purolla. Vanhemmilleen he sanoivat menevänsä sinne nähdäkseen keijuja. Todistaakseen väitteensä 16-vuotias Wright lainasi eräänä päivänä vuonna 1917 isänsä kameraa.
Kun kuvat kehitettiin, näkyi niissä kaikkien yllätykseksi keijuja. Ensimmäisessä kuvassa oli 9-vuotias Griffiths neljän keijukaisen kanssa (yllä oleva kuva). Wrightin isä oli epäileväinen, mutta äiti uskoi keijutarinan ensinäkemältä ja tieto yliluonnollisista olennoista alkoi leviämään. Koko kansan tietoisuuteen Wright, Griffiths ja heidän keijunsa nousivat, kun Arthur Conan Doyle kirjoitti heistä vuonna 1919 artikkelin lehteen ja kertoi uskovansa ilman epäilyksen häivääkään valokuvien aitouteen. Artikkelin yhteydessä julkaistiin viisi tyttöjen ottamaa kuvaa. Tämän listan myötä on muuten tullut varsin selväksi, että Sherlock Holmesin luoja halusi aina olla pistämässä lusikkaansa soppaan, kun jotain järisyttävää ja kummallista tapahtui.
Vaikka epäilijöitäkin oli, uskoi iso osa Wrightin ja Grifftihsin kertomuksen ja olivathan kuvat kiistaton todiste keijuista. Kaiken lisäksi nuo tytöt, jotka kasvoivat aikuisiksi naisiksi, pitivät vankkumatta kiinni kuvien aitoudesta.
Kunnes eivät enää pitäneet. Vuonna 1983 kahdeksankymppiset naiset paljastivat The Unexplained -lehden haastattelussa, että kuvat olivat lavastettuja: he olivat leikanneet tanssivien tyttöjen kuvia lehdestä ja Wright oli piirtänyt niille siivet. Sitten he olivat tukeneet hahmot pahvilla ja pistäneet hattuneuloilla maahan pystyyn. Kukaan lukuisista kuvia tutkineista asiantuntijoista ei ollut huomannut lavastusta. Koko huijaus oli alkanut hauskana hullutteluna, eivätkä he olleet voineet kuvitellakaan, miten helposti ihmiset olivat tarinan uskoneet. Tytöistä myös tuntui, että he eivät voineet enää perääntyäkään, varsinkin kun monet nimekkäät miehet – Doyle etunenässä – puolustivat heitä niin voimakkaasti.
Cottingleyn keijujen omituinen tarina ei kuitenkaan loppunut tuohon haastatteluun, sillä Frances Griffiths väitti kuolemaansa saakka, että viidestä kuvasta viimeinen oli aito. Siis että siinä ei ollut lehdestä leikattuja kuvia kuten muissa, vaan kyseessä oli oikeita keijuja. Ja kummatkin naiset olivat yhtä mieltä siitä, että kokemus oli todellinen: kuvat he lavastivat, mutta he olivat oikeasti nähneet puron varressa keijuja.
Persialainen prinsessa
Nyt tullaankin kaikkein tuoreimpaan tapaukseen tällä kuuluisat huijaukset -listalla. Mennään lokakuun 26. päivään vuonna 2000, jolloin pakistanilainen arkeologi Ahmad Hasan Dani esitteli shokeeraavaa löydöstä. Islambadin Quaid-e-Azamin yliopistossa työskennellyt Dani oli yksi arvostetuimmista Keski- ja Etelä-Aasian arkeologian ja historian asiantuntijoista, joten kun hän kertoi Pakistanin vuoristosta löytyneestä muumiosta, ei monikaan osannut epäillä vilppiä. Eikä Dani ketään tietoisesti huijannutkaan. Joku muu niin kylläkin teki.
Muumioitu nainen oli löytynyt puisesta arkusta, joka puolestaan oli kivisessä sarkofagissa. Naisella oli kultainen kruunu ja rinnan päälle aseteltuna kultainen laatta, jonka mukaan hän oli prinsessa Rhodugune, Persian kuninkaan Kserkses I:n tytär. Kserkses hallitsi 400-luvulla ennen ajan laskun alkua. Toiset tutkijat olivat epäileväisiä, sillä Persiassa ei harjoitettu palsamointia, mutta ehkäpä Rhodugune oli naitettu jollekin korkea-arvoiselle egyptiläiselle.
Kuninkaallisen muumion tarina alkoi epäselvästä, Karachin vuoristossa kuvatusta videosta, jolla prinsessaa yritetään myydä mustassa pörssissä 11 miljoonan dollarin hinnalla. Pakistanin museoviranomaiset alkoivat selvitellä asiaa poliisin kanssa, ja johtolangat veivät heidät eristyksissä olevaan vuoristokylään, jonne muumio oli salakuljetettu Iranista. Tarinan mukaan se oli paljastunut maanjäristyksen jälkeen.
Kun Pakistanin poliisi oli takavarikoinut muumion, päästään vihdoin hetkeen, kun arkeologi Ahmad Hasan Dani toi prinsessan julkisuuteen. Pian sen jälkeen Iranin viranomaiset vaativat muumiota luovutettavaksi Iraniin sillä perusteella, että vainaja kuului Persian kuninkaalliseen perheeseen. Pakistanin ulkoministeri kieltäytyi jyrkästi lähettämättä arvokasta löydöstä mihinkään, ja kun Unesco ja Interpol alkoivat selvitellä kenelle muumio todella kuului, joutui ”Persian prinsessa” keskelle diplomaattista kriisiä.
Newyorkilaisen Metropolitanin taidemuseon työntekijä Oscar White Muscarella oli lopulta avain koko vyyhdin purkautumiseen. Muscarella oli maaliskuussa 2000 saanut yhdysvaltalaiselta taidevälittäjältä tarjouksen persialaisen prinsessan muumiosta. Sen verran Muscarella oli vaatinut todistusaineistoa, että myyjä lähetti hänelle näytteen arkusta. Radiohiiliajoituksessa selvisi, että puu oli noin 250 vuotta vanhaa, mikä ei käynyt yhteen yli 2000 vuotta sitten eläneen ja kuolleen prinsessan kanssa. Niinpä Muscarella oli jättänyt kommunikoinnin siihen ja nyt uutiset nähdessään otti yhteyttä Interpoliin.
Kansainvälistä poliisioperaatiota ei lopulta tarvittu, kun tarkemmat tutkimukset osoittivat prinsessan muumion olevan varsin uusi. Todisteet olivat yksiselitteiset: muumiosta löytyi pesuaineita, arkussa ollut matto oli vain viisi vuotta vanha, puisen arkun kirjailut oli tehty modernilla kynällä ja kultaisen laatan kirjoituksessa oli paljon virheitä eikä se ollut kunnollista muinaispersiaa. Lisäksi palsamointi oli tehty varsin huonosti, sillä muumio oli alkanut haista.
Persialaisen prinsessan muumio oli siis väärennös.
Kuka tuo mystinen ”prinsessa” sitten oli? Sen verran vainajasta saatiin selville, että hän on parikymppinen nainen, joka oli muutama vuosi aiemmin kuollut selkään tai lantioon osuneeseen iskuun – vammat viittasivat siihen, että häntä päin oli ajettu autolla. Vielä samana keväänä Pakistanin kansallismuseo ilmoitti, että kuninkaallinen muumio olikin todennäköisesti melko tuoreen murhan uhri. Hänet saatettiin haudan lepoon vasta vuonna 2008.
Kaikkien huijareiden isä: Gregor MacGregor
Gregor MacGregor on sellainen henkilö, jonka seikkailuista voisi tehdä aivan oman artikkelinsa, mutta kun listan aiheena on kuuluisat huijaukset, ei häntä voi jättää pois.
Gregor MacGregor keksi vuonna 1820 kokonaisen valtion.
Skotlannin ylämailta kotoisin olleen MacGregorin mielikuvitusvaltio sijaitsi Väli-Amerikassa lähellä Hondurasia. Se oli hieman Walesia suurempi ja täydellinen paratiisi täynnä rikkauksia. Hän oli luonut valtiolle lipun ja vaakunan sekä keksinyt ja painattanut rahaa. Skotti väitti olevansa maan prinssi ja kertoi varakkaille lontoolaisille ystävällisestä kansastaan. Hiljattain itsenäistynyt valtio oli nimeltään Poyais ja se kaipasi ulkopuolisia investoijia noustakseen täyteen loistoon. Ja tosiaan, koko Poyaisia ei ollut olemassakaan.
Huijaus tuli luonnostaan, sillä MacGregor oli jo aiemmin esiintynyt portugalilaisena aatelissuvun jäsenenä sekä Sir MacGregorina, oman klaaninsa päällikkönä. Avioliitto korkea-arvoisen amiraalin tyttären kanssa siivitti MacGregorin nousukiitoa Lontoon ylimystön parissa, mutta jotain oli keksittävä, kun Maria-vaimo yllättäen kuoli vuonna 1811. Tyhjän päälle jäänyt MacGregor listautui armeijaan ja pääsi tutustumaan Etelä-Amerikkaan, jossa valtio toisensa jälkeen itsenäistyi. Euroopassa oli vaikea pysyä kärryillä alati muuttuvista rajoista ja uusista maista. MacGregor näki hetkensä tulleen, kun Briteissäkin elettiin huimaa talouskasvun aikaa eivätkä rikkaat tienneet, mihin pistää rahojaan.
Niinpä kaikkien aikojen huijari palasi kotikonnuilleen ja alkoi markkinoimaan ainutlaatuista mahdollisuutta osallistua uuden kansakunnan rakentamiseen sijoittamalla Poyaisin joukkovelkakirjoihin. MacGregor keräsi noilla velkakirjoilla ja tonttikaupoilla 1,3 miljoonaa puntaa (nykyrahassa on noin 3,6 miljardia puntaa eli noin 4,2 miljardia euroa).
Kaikkien aikojen huijaus päättyi lopulta sen takia, että se oli niin uskottava. Britit innostuivat Poyaisista toden teolla ja monet halusivat muuttaa sinne. MacGregor seisoi satamassa vaihtamassa uuteen maailmaan lähtevien puntia Poyaisin dollareiksi ja toivotti hyvää matkaa lähettäessään hyväuskoisia maksajia olemattomaan maahan.
Tietenkään asiat eivät meren takana sujuneet muuttajien suunnitelmien mukaan ja vain kourallinen noin 250 uudisasukkaasta palasi hengissä takaisin Britanniaan. Monet heistä eivät siltikään suostuneet uskomaan, että MacGregor oli huijari, vaikka olivat sijoittaneet kaiken omaisuutensa ja nähneet omin silmin, että Poyaisia ei ollut. MacGregor ei jäänyt odottamaan mahdollisia seuraamuksia, vaan pakeni Ranskaan ja yritti siellä samaa huijausta uudelleen. Se toimi ranskalaisille yhtä loistavasti, kunnes viranomaisten hälytyskellot alkoivat soida kansalaisten hakiessa sankoin joukoin passeja tarkoituksenaan muuttaa olemattomaan Poyaisiin. MacGregor huomasi huijauksen tulleen tiensä päähän ja muutti loppuelämäkseen Venezuelaan.
Lue myös:
- 10 uskomatonta Wikipedia-huijausta, jotka ehtivät levitä kenenkään epäilemättä
- 10 huippukiinnostavaa totuutta valehtelusta
🤷♀️ Kerro kommenttikentässä ⬇️⬇️ tai somekanavissamme, olisivatko nämä kuuluisat huijaukset menneet millään lailla sinulle läpi. Mikä näistä oli mielestäsi kaikkein törkein vedätys?
Nyt on taas lukijoiden kysymysten aika! Tänään paneudumme talvisiin kysymyksiin ja vastaamme muun muassa siihen, että mitä tulipalopakkanen tarkoittaa.
Lisäksi selvitämme, että miksi lumi narskuu kenkien alla ja miksi pakkanen paukkuu.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Mitä tarkoittaa tulipalopakkanen?
Kireä pakkanen ja tulipalo; miten nämä kaksi liittyvät yhteen?
Tulipalopakkanen tarkoittaa nimensä mukaisesti sitä, että kovalla pakkasella tulipalot lisääntyvät. Tämä ilmiö on selvästi nähtävissä pelastuslaitosten tehtävämäärissä.
Varsinaisesti pakkanen ei tietenkään sytytä mitään tuleen, vaan kyse on lämmityksestä. Kylmällä säällä rakennuksia lämmitetään innokkaammin ja normaalia enemmän, mikä lisää tulipalojen määrää. Ero oli nykyistä merkittävämpi aiemmin, kun puulämmitys oli yleisempää. Mutta edelleen tulipalopakkaset ovat nimensä veroisia.
Kaikki asiantuntijat eivät kuitenkaan ole olleet yksimielisiä siitä, mistä tulipalopakkaset ovat saaneet nimensä. Kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen erikoistutkijan Matti Vilppulan mukaan sanalla ei ole mitään tekemistä tulipalojen kanssa.
Koko pitkän työuransa suomen kielen alalla tehnyt, nyt jo edesmennyt Vilppula oli sitä mieltä, että kyseessä on kuvailmaus. Hänen mukaansa tulipalopakkanen on viittaus siihen polttavaan ihoaistimukseen, joka syntyy kovalla pakkasella.
Miksi lumi narskuu kenkien alla?
Kaikki lumi ei narsku samalla tavalla, kun sen päällä kävelee. Mitä kireämpi pakkanen, sitä natisevampaa lumi on.
Tämä johtuu pikkuriikkisistä lumikiteiden sakaroista!
Lumihiutaleet koostuvat useista lumikiteistä, jotka kaikki ovat ainutlaatuisia. Mutta niissä on silti jotain samaa: Lumikiteillä on säännöllinen kiderakenne, joka koostuu kuudesta pääsakarasta ja vaihtelevasta määrästä alasakaroita. Ne ovat siis kaikki kuusikulmaisia. Kiteiden yksilöllinen muoto vaihtelee olosuhteiden, kuten ja kosteuden ja tuulen, mukaan.
Kun pakkasta on paljon, on lumikiteissä paljon alasakaroita. Lumella käveltäessä nuo sakarat murtuvat ja saavat aikaa narskuvan äänen. Lauhemmalla kelillä lumikiteissä on vähemmän sakaroita, ja nollan tienoille tultaessa paine jalan alla sulattaa osan sakaroista vedeksi, joka toimii narskumista vähentävänä liukasteena.
Miksi pakkanen paukkuu?
Pakkasen paukkuminen ei ole vain sanonta, sillä hyvin kylmällä ilmalla ulkosalla voi tosiaankin kuulua kovaa rytinää; kuten talvisissa olosuhteissa asuvat hyvin tietävät.
Mutta mistä ääni on peräisin?
Vesi alkaa laajentua, kun lämpötila laskee alle neljän asteen – ei tarvitse siis mennä edes pakkasen puolelle. Esimerkiksi rakennusten seinänraoissa voi olla vettä, joka laajetessaan ja lopulta jäätyessään aiheuttaa liikettä rakenteissa ja näin paukkuvan äänen. Toisaalta rakennusten materiaalit voivat kovalla pakkasella kutistua, mikä myös aiheuttaa rakenteissa pauketta. Kumpikaan näistä ei yleensä aiheuta vaurioita, joten talven ääniä voi kuunnella ilman huolen häivää!
Sama ilmiö tapahtuu myös metsässä, jossa tietämätön voi sekoittaa puiden paukkumisen jopa ammuskeluääniin. Kova meteli kuuluu puiden halkeamisesta, joka taas aiheutuu kuorikerroksen alla olevien nesteiden jäätymisestä ja laajentumisesta.
Lue myös:
Yleistieto
Kiltti syntyi vasta 1700-luvulla: 8 keksintöä, jotka ovat huomattavasti uudempia kuin olisit uskonut – osa 2
Listafriikki esittelee asioita ja esineitä, jotka ovat huomattavasti tuoreempia, kuin voisi kuvitella. Tässä tulee 8 keksintöä, jotka ovat yllättävän uusia.
Lista on vähän kuin jatko-osa hiljattain julkaistulle 10 keksintöä, jotka ovat huomattavasti vanhempia kuin voisi kuvitella -listalle, mutta nyt käännetään aikakäsitys toiseen suuntaan, kuten otsikostakin voi jo päätellä.
Nyt listalle pääsevät muun muassa sudoku, kaupat ja kiltti. Miten vanhoja uskoisit noiden olevan? Kohta ei tarvi enää veikkailla, vaan lähdetään pidemmittä puheitta listan pariin – veikkaan, että edessä voi olla yllätyksiä!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset neljä yllättävän tuoretta keksintöä voit lukea tästä:
Luotiliivit naisille
Kaikkein tuorein keksintö tällä listalla – molemmat osat mukaan lukien – on luotiliivit naisille. Jonkinlaisia suojaavia varusteita on toki ollut lähes niin kauan kuin ihminen on sotinut, eli voisiko sanoa, että aina. Mutta ne on aina tehty miehille, vaikka naiset ovat yhtälailla olleet mukana kyseistä suojavarustetta vaativissa toiminnoissa, esimerkiksi puolustusvoimissa tai poliisissa.
Vaikka luotiliivejä on ollut olemassa erikokoisia, on ne suunniteltu miehen ylävartalolle. Samaa sukupuolta olevia ihmisiä ei voi tietenkään istuttaa samaan muottiin, mutta miehen ja naisen ruumiinrakenteessa on keskimääräisesti muutama vissi ero. Usein naisen ylävartalo on lyhyt ja jalat pitkät, kun verrataan saman mittaiseen mieheen.
Oikean mittaiselle henkilölle (lue: miehelle) suunniteltu luotiliivi on siis jättänyt naisen käsien alle vaarallisen aukon ja toisaalta esimerkiksi autossa istuessa liivi painaa lantioon tai nousee selästä ylöspäin. Myös liivin ylin osa on tehty miehen leveille hartioille, jolloin aseen nostaminen tähtäysasentoon on hankalaa ja käsien liikuttaminen rajoittunutta. Ja sitten tullaan siihen kaikkein yksinkertaisimpaan eroon: naisilla on rinnat. Monet naissotilaat ovatkin joutuneet rintojensa vuoksi ottamaan liian suuren liivin, jolloin asuste ei sitten muualta olekaan istunut.
Huolimatta näistä ilmiselvistä turvallisuusongelmista, naisille on ollut tarjolla omia luotiliivejä vasta vaivaiset 10 vuotta. Siihen asti naiset joutuivat käyttämään huonosti istuvia ja vaarallisia suojavarusteita.
Yhdysvaltain armeija alkoi vasta vuonna 2012 testata erityisesti naisille suunniteltuja luotiliivejä. Tuolloin armeijan aktiivipalveluksessa naisten osuus oli 14 %. Uudessa mallissa oli tuolloin muotoiltu rinta, säädettävä vyötärö, ja liivi oli hartioista kapeampi ja kokonaisuudessaan lyhyempi.
Yksi iso muutos oli myös suojalevyn siirtäminen liivin sisältä ulkopuolella sijaitsevaan taskuun, jolloin se edelleen suojasi sisäelimiä, mutta ei painanut kivuliaasti rintoja.
Ciabatta
Kuvittele mielessäsi italialainen ateria… Mieleesi piirtyy varmasti kuva lautasellisesta pastaa ja sen ohessa palanen ciabatta-leipää. Tämä mielikuvitusharjoitus olisi ollut erilainen vielä 1980-luvun alussa, sillä tuo peri-italialainen leipä on on kehitetty vasta vuonna 1982.
Leipää on tietysti leivottu vuosituhansia, mutta ciabatta, tuo leipomoiden suosituin ruokaleipä, on yllättävän uusi juttu. Se syntyi viikkoja kestäneen kehitystyön ja lukuisten kokeilujen jälkeen Venetsian lähellä sijaitsevassa Adrian kaupungissa, kun paikallisen mylläriperheen poika Arnaldo Cavallari päätti leipoa uudenlaisen leivän.
Tuon leipomuksen taustalla oli alati kasvava patonkien maahantuonti Ranskasta, ja vieraan maan leivät olivat nousemassa Italiassa markkinoiden ykköstuotteeksi. Oli siis aika kehittää kotimainen vastine.
Hieman samantyyppisiä leipiä oli toki tehty muuallakin Pohjois-Italiassa, mutta Cavallari nimesi oman, ainutlaatuisen kosteasta taikinasta tehdyn luomuksensa ciabattaksi, joka on viittaus leivän ulkonäköön. Italiankielinen ciabatta-sana tarkoittaa tohvelia. Tuo leipä sitten levisi kulovalkean tavoin ympäri Eurooppaa ja lopulta muualle maailmaan.
Ciabatta on vaatimattomasti nimetty leiväksi, joka pelasti Italian. Miltä? No, ehkä kansalliselta häpeältä ja ranskalaisen keittiön vyöryltä.
Kiltti
Kuva: Pixabay
Yhdistetäänkö mitään asiaa tai esinettä Skotlantiin enemmän kuin kilttiä. Tuo miesten kansallispukuun kuuluva polvipituinen ja laskostettu ruutuhame on skottilaisuutta parhaimmillaan. Perinteisesti kiltin kankaan ruutujen värin ja koon yhdistelmällä on saatu aikaan oman klaanin tunnus, joten mikä tahansa ruudullinen hame ei kiltiksi käy.
Kun puhutaan Skotlannin ylämaan klaaneista, laukkaavat ajatukset useiden satojen vuosien päähän. Varmasti skotit taistelivat ensimmäisen vuosituhannen jälkimmäisellä puoliskolla viikinkejä vastaan kiltit hulmuten!?
No ei mennyt aivan niin. Se kiltti, joka nykyään tunnetaan skotlantilaisuuden symbolina on itseasiassa syntynyt vasta 1720-luvulla. Myöhäisen syntyajankohdan lisäksi hämmennystä herättää kiltin keksijän, Thomas Rawlisonin, kotimaa: hän oli englantilainen, eli kansalaisuudeltaan pahin mahdollinen vihamies.
Toki skottiklaanien jäsenet olivat pukeutuneet tietyllä tavalla jo aiemminkin, joten ei Rawlison ruutuista hametta aivan tuulesta temmannut. Ylämailla, jossa kelit saattavat vuodenajasta riippumatta olla raadolliset, oltiin jo pitkään pukeuduttu monen metrin mittaiseen, tartaanikankaasta valmistettuun kaapuun.
Se oli todellinen monitoimiasuste: sitä voitiin käyttää viittana sateella tai lämpimänä peittona öisin. Päivisin se kiedottiin ja vyötettiin kantajan päälle. Koko Skotlannin asuste filleadh mòr ei kuitenkaan missään nimessä ollut, sillä muut kuin Ylämaiden asukkaat pitivät sitä sivistymättömyyden symbolina.
Mutta takaisin Rawlisonin. Hän siis lanseerasi skottien perinteisestä asusta muokatun version, sillä metrikaupalla kangasta ja lukuisia laskoksia sisältänyt mekko ei ollut käytännöllinen tehdastyössä ja teollisen vallankumouksen puskiessa päälle tarvittiin työvoimaksi kaikki Ylämaiden raavaat miehet. Niinpä Rawlison napsaisi miesten hameista puolet pois ja neuloi niihin muutamat laskokset valmiiksi kiinni.
Lue myös: 10 kiehtovaa faktaa viikinkien elämästä ja kulttuurista
Jalustimet
Mikä on historian saatossa ollut sodankäynnin merkittävin keksintö? Helppo kysymys: Kiinassa 800-luvulla keksitty ruuti tietenkin. Jokunen historioitsija saattaisi haastaa tämän näkemyksen tai ainakin nostaa ruudin rinnalle jalustimen.
Mennään ajassa ensin hieman kauemmas. Hevonen kesytettiin viimeistään 5000 vuotta sitten, mutta kesti jonkun tovin, ennen kuin ratsastamisesta koitettiin tehdä mukavampaa, ja ensimmäiset satulantapaiset viritelmät olivat käytössä Assyrian valtakunnan ratsujoukoilla joskus vuoden 700 eaa. tienoilla.
Luulisi, että jotain olisi keksitty jo hieman ennemmin.
Museoesineitä tutkittaessa on voitu päätellä, että hyvin pian pehmikkeiden lisäämisen jälkeen ihmiset alkoivat liittää niihin erilaisia remmejä ja jopa lautoja, joissa sai pidettyä jalkoja.
Erilaisia jalustinta edeltäneitä versioita kehiteltiin Aasiassa ajanlaskun alun molemmin puolin, mutta Euroopassa ”nautittiin” hevosen kyydistä ilman tukea. Jalustimet tulivat eurooppalaisille tutuiksi aikaisintaan 300-luvulla, kun Keski-Aasian aroilta tulleet hunnit ja Mustanmeren ympäristössä eläneet gootit osoittautuivat hevostensa kanssa täysin ylivertaisiksi vastuksiksi; kiitos jalustinten.
Jalustimet siis mullistivat sodankäynnin täysin. Ratsastajan oli mahdollista tukeutua jalustimiin ja saada huomattavasti enemmän voimaa ja tasapainoa taisteluihin. Ilman jalustimia ratsastaneet olivat heikoilla.
Kesti kuitenkin vielä muutaman sata vuotta (muutokset eivät tuohon maailmanaikaan tapahtuneet nopealla sykkeellä), ennen kuin eurooppalaiset tajusivat, mistä oikein on kyse.
Lue myös:
- Viagra kehitettiin rasitusrintakivun hoitoon, mutta lääke sai veren virtaamaan muualla: 10 keksintöä, jotka olivat täysiä vahinkoja – osa 1
- 10 ruokaa, joita sinun ei tule missään tapauksessa laittaa mikroaaltouuniin
- Synnytyslinko ja talutussysteemi käärmeelle: 10 ihastuttavan erikoista patenttihakemusta
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki pohtii tällä kertaa sitä, että mistä tulee sana pääkallokeli. Hurjalta kuulostava sana on muokkautunut monenlaisten käänteiden jälkeen nykyisenlaiseksi nimenomaan siksi, että se kuulostaa uhkaavalta.
Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:
https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Mistä tulee sana pääkallokeli?
Mitä pääkallokelistä tulee mieleen? Itselle ainakin nousee ensimmäisenä mieleen liukas jäätikkö, jossa helposti kaatuu ja lyö päänsä kohtalokkaasti. Tai sitten autonrattiin istuessa on syytä olla erityisen varovainen, sillä pääkallokelillä tiessä on mustaa jäätä.
Sanana pääkallokeli ei kuitenkaan ole syntynyt luun murtumat mielessä, vaan se on tekaistu sana. Kallo ei ole alunperin tässä yhteydessä tarkoittanut aivoja suojaavaa luista koppaa, ja pää on ollut osa sanaa vasta jokusen vuosikymmenen ajan.
Vanhat suomalaiset murresanat kalto, kaltto, kalla ja kallo tarkoittavat keväisin pitkään sulamatta pysyvää jäistä kohtaa, rannalle kasaantunutta jäätä tai ympäristöään korkeammalle jäänyttä jäistä tienkohtaa.
Etelä-Pohjanmaan murteessa on ensimmäisenä ollut käytössä sana kallokeli, jolla on viitattu iljanteiseen keliin eli sellaiseen, jossa maan tai lumen päällä on liukas jääkerros. Kun kaltto ja kalla ovat käyneet kielessämme harvinaisemmiksi, ja kallokin on yhdistetty pääkalloon, on kelin kuvaamiseen lisätty tarkentava jää-sana.
Sitten jossain vaiheessa jääkallokeli ei olekaan sopinut hyvin suuhun ja se on alkanut tuntua oudolta. Jää korvattiin päällä, sillä pääkallo oli jo vakiintunut sana, vaikka se ei mitenkään merkitykseltään liittynyt keliolosuhteisiin. Pääkallokeli mainitaan ensimmäisen kerran vasta vuonna 1990 ilmestyneessä Suomen kielen perussanakirjassa, joskin Suomen murteiden sana-arkistossa vanhimmat maininnat pääkallokelistä ovat 1930-luvulta.
Liikennetoimittajien sanavarastoon pääkallokeli omaksuttiin 1960-luvulla, sillä uhkaavalta kuulostavan sanan arveltiin saavan autoilijat suhtautumaan vakavasti hengenvaaralliseen ajokeliin.
Lue myös:
Yleistieto
Sudoku, nolla, valintamyymälä: Nämä keksinnöt ovat huomattavasti uudempia, kuin olisit uskonut – osa 1
Tällä listalla aiheena ovat keksinnöt ja nyt Listafriikki esittelee asioita ja esineitä, jotka ovat huomattavasti tuoreempia, kuin voisi kuvitella.
Lista on vähän kuin jatko-osa muutaman viikon takaiselle 10 keksintöä, jotka ovat huomattavasti vanhempia kuin voisi kuvitella -listalle, mutta nyt käännetään aikakäsitys toiseen suuntaan, kuten otsikostakin voi jo päätellä.
Nyt listalle pääsevät muun muassa sudoku, kaupat ja kiltti. Miten vanhoja uskoisit noiden olevan? Kohta ei tarvi enää veikkailla, vaan lähdetään pidemmittä puheitta listan pariin – veikkaan, että edessä voi olla yllätyksiä!
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset keksinnöt ovat luvassa myöhemmin.
Sudoku
Mitä ajatuksia tulee mieleen sanasta sudoku? Itsellä mielikuva liittää johonkin vuosisatojen päähän ja tietenkin Japaniin. Kummatkin olettamukset ovat virheellisiä, sillä sudoku keksittiin Yhdysvalloissa vuonna 1979!
Erilaisia numeroihin perustuvia pulmatehtäviä oli toki ollut aiemminkin, mutta ensimmäinen 9 × 9 -ruudukko, jossa on muutamia esitäytettyjä ruutuja, ilmestyi newyorkilaisessa Dell Puzzle Magazines -lehdessä vuonna 1979. Tehtävän nimi oli Number Place eli suoraan suomennettuna Numero Paikka, ja sen oli laatinut eläkkeellä ollut arkkitehti ja pulmatehtävien ystävä Howard Garns.
Japanilainen älytehtävien laatija Maki Kaji kiinnostui Garnsin tehtävistä ja rupesi suunnittelemaan sellaisia itsekin. Japanissa ilmestyneeseen lehteensä Kaji muutti pelille nimeksi sudoku, ja nousevan auringon maan kansalaiset pääsivät täyttämään sudokuja vuonna 1984. Länteen sudokut palasivat 2000-luvun alussa, kun uusiseelantilainen Wayne Gould kehitti tietokoneohjelman, joka valmisti sudokuja massatuotantona.
Sudokut saivat muutamaksi vuodeksi koko maailman polvilleen ja kaikki varmasti luulivat ratkovansa ikiaikaisia, japanilaisia älytehtäviä. Täällä ainakin nousee yksi käsi.
Kanadan lippu
Kanadan lippu on sellainen, jonka varmasti kaikki tunnistavat ja osaavat yhdistää oikeaan maahan. Sen kohdalla ei kansalaisuutta tarvitse arpoa, vaikka eri maiden lippujen tuntemus ei olisikaan parasta A-luokkaa.
Heinäkuun 1. päivänä vuonna 1867 perustettiin maa nimeltään Kanada, josta kuitenkin tuli saman arvoinen valtio Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa vasta vuonna 1931. Täydellisesti itsenäinen maasta tuli vasta vuoden 1982 perustuslakimuutoksen myötä, jolloin viimeiset hallinnolliset siteet entiseen siirtomaavaltaan poistettiin. Eli yllättävän nuori on Kanada itsessäänkin.
Mutta jos ajatellaan, että maa muodostettiin yli 150 vuotta sitten, on punavalkoinen vaahtaranlehtilippu otettu käyttöön todella myöhään, vasta vuonna 1965! Sitä ennen käytössä oli Red Ensign, Ison-Britannian kauppalaivaston lippu, koristeenaan neljän perustajamaan – Englannin, Skotlannin, Irlannin ja Ranskan kuningaskunnan – vaakunat. Kolme vaahteranlehtä kuvasi tietenkin uutta, muodostettua maata.
Eli vaahteranlehti oli jo kauan toiminut Kanadan symbolina, mutta vuonna 1965 siitä tuli lopullisesti kansallinen tunnus uuden lipun myötä.
Nolla
Ykkösen uskotaan olleen ensimmäinen ihmisten käyttämä numero, sillä yli 20 000 vuotta vanhoista luista on löytynyt merkkejä, jotka viittaavat jonkinlaiseen kirjanpitoon. Se tietysti on ihan maalaisjärjelläkin pääteltävissä, että ykkönen, vaikka sillä ei todennäköisesti mitään nimeä ollutkaan, oli ensimmäinen numero.
Sitten tullaankin rutkasti ajassa eteenpäin ja nykyisen Irakin alueella sijainneen Sumerin korkeakulttuurin kukoistuksen vuosiin 3000-luvulle eaa. Sumerin alueella sijaitsivat mahdollisesti maailman ensimmäiset kaupungit ja siellä syntyivät niin pyörä kuin kirjoitustaitokin.
Sumerilaiset alkoivat myös ensimmäisinä käyttää muitakin numeroita kuin ykköstä ja siellä matematiikka sekä syntyi että otti tieteenä valtavia harppauksia. Mutta nollaa he eivät käyttäneet. Niin kuin eivät ketkään muutkaan vuosituhansiin.
Babylonialaiset jättivät 200-luvulla eaa. esimerkiksi luvussa 4807 tyhjän kohdan siihen, missä nykyään on nolla. Koska se johti helposti sekaannuksiin, alkoivat he merkitä tyhjän kohdan sijasta numeroiden väliin kolmion mallisen kuvion. Sekään ei ollut numero, vaan vain laskemista selkeyttävä merkki.
Taas tultiin vuosisatoja eteenpäin.
Noin vuoden 350 tienoilla mayat alkoivat käyttää varsinaista numeerista nollaa, mutta hekään eivät käyttäneet sitä monimutkaisissa laskuissaan. Vasta 400-luvulla numero nolla, 0, sellaisena kuin me sen nykyään tiedämme, keksittiin Intiassa. Numerot ja matematiikka olivat olleet olemassa tuhansia vuosia ilman nollaa.
Intialaista nollaa pidetään yhtenä ihmiskunnan suurimmista keksinnöistä, sillä se oli täysin välttämätön modernin matematiikan ja fysiikan kehittymiselle – ja sitä myöten lähes kaikelle, mitä ympärillämme tapahtuu.
Valintamyymälä
Valintamyymälä, itsepalvelumyymälä, market tai ihan vain kauppa. Tuo arkipäiväinen instituutio on varsin nuori keksintö. Kaikkea ei aiemmin saanut saman katon alta ja erityisesti kaupungeissa ihmiset hakivat lihan lihakaupasta, leivän leipomosta ja kuivatuotteet sekatavarakaupasta.
Toinen suuri ero nykyisenlaiseen kauppaan on se, että vasta melko hiljattain asiakkaat ovat saaneet kiertää ostoksilla korin tai kärryn kanssa itsekseen. Itsepalveluperiaatetta ennemmin asiakas meni kauppaan ja ojensi ostoslistan kauppiaalle, joka sitten keräsi halutut tuotteet kasaan asiakkaan odottaessa.
Itsepalvelukäytännön keksijänä pidetään Clarence Saundersia, yhdysvaltalaista ruokakauppiasta, joka avasi Memphisiin vuonna 1916 ensimmäisen itsepalveluun perustuvan kaupan. Ajatus Piggly Wiggly -valintamyymälän takana oli se, että kun asiakkaat keräävät itse ostoksensa, tulee henkilöstökuluissa säästöä.
Itsepalvelumyymälät alkoivat levitä Yhdysvalloissa ja toisen maailmansodan jälkeen ne löysivät tiensä Eurooppaan; ensin Ruotsiin, Saksan liittotasavaltaan, Ranskaan ja Belgiaan. Suomeen, tarkemmin sanottuna Poriin, ensimmäinen itsepalvelumyymälä tuli vuonna 1949. Sitä pidettiin tuhoon tuomittuna ja täysin hulluna konseptina; toisin kävi.
”Kaikki saman katon alta” -myymälät syntyivät Yhdysvalloissa 1930-luvulla ja levisivät Eurooppaan samaan aikaan itsepalveluperiaatteen kanssa. Sodan runtelemassa Euroopassa ihmiset eivät lämmenneet ajatukselle supermarketeista, ja esimerkiksi Isossa-Britanniassa, jossa ensimmäinen supermarket avautui vuonna 1948, tuotteiden ottaminen hyllyistä itse tuntui asiakkaista epäkohteliaalta ja valikoiman suuri määrä tyrmistytti ihmisiä. Vielä 1950-luvulla supermarkettien markkinaosuus kaikista ruokaostoksista oli vain muutamia kymmeniä prosentteja.
Mutta niin vain maailma on muutamissa vuosikymmenissä muuttunut ja nyt on vaikea kuvitella, että yhdestä ruokakaupasta ei saisi lähes kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä.
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tällä kertaa muun muassa sen, että kauanko autolla olisi hyvä ajaa, kun se on seissyt kauan pakkasessa?
Koska olemme talvisissa tunnelmissa, niin lisäksi saamme vastauksen siihen, että kuka keksi lumikolan. Se ei olekaan suomalainen keksintö, niin kuin moni voisi olettaa!
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä? Mutta tässä siis tämän kertaisia lukijoiden kysymyksiä!
Kauanko autolla olisi hyvä ajaa, kun se on seissyt kauan pakkasessa?
Kuva: Pixabay
Kun pihalla on jäätävän kylmä ja paukkuva pakkanen, on pikainen pyrähdys lähikauppaankin houkuttelevaa tehdä autolla. Se ei kuitenkaan ole viisasta, sillä jatkuvat lyhyet ajot – varsinkin pakkaskelillä – ovat myrkkyä auton akulle.
Akun varaustila nimittäin laskee kylmässä ja tämän lisäksi käynnistäminen kuluttaa kovalla pakkasella enemmän virtaa. Vaarana siis on, että matka tyssää lyhyeen, kun akku hyytyy.
Kauanko autolla sitten olisi syytä ajaa, jotta akku pääsee latautumaan?
Heti käynnistämisen jälkeen akku on vielä kylmä, eikä ota virtaa vastaan. Siksi akun täytyy lämmetä tarpeeksi, jotta latautuminen pääsee edes alkuun. Välillä tulisi siis ajaa pidempiä matkoja – ihan vain auton akun vuoksi. Ja tuo riittävä aika on vähintään 30 minuuttia. Myös auton sisätilojen lämmitin on paukkupakkasilla akkua säästävä väline, sillä sen käyttäminen vähentää auton oman lämmittimen tarvitseman sähköenergian tarvetta.
Kuka keksi lumikolan?
Käsi pystyyn ne, jotka luulivat lumikolan olevan suomalainen keksintö! Listafriikki ilmoittautuu ensimmäisenä.
Lumen luomiseen on ollut välineitä varmasti niin kauan kuin ihminen on asunut lumisissa olosuhteissa. Pitkään käytössä oli erilaisia lapioita, mutta niin kuin jokainen lumitöitä tehnyt tietää, on niillä työskentely raskasta puuhaa. Näin ajatteli myös lumikolan patentin ensimmäisenä saanut yhdysvaltalainen Frank D. Rugg, joka patenttihakemuksessaan kirjoitti: lapiolla lumen nosteleminen ei sovi ”sydänvaivaisille”.
Rugg oli kehittänyt lumikolan 1920-luvulla ja patentti hänelle myönnettiin kesäkuun 24. päivänä vuonna 1930. Suurin ero lapioon verrattuna oli tietenkin lumikolan kahva eli putkiaisa, joka mahdollisti yhä suuremman kuupan, jolla sitten onnistui isonkin lumikuorman työntäminen.
Rugg toki kutsui ideaansa vielä lapioksi ja se oli tehty osittain puusta, mutta jostainhan se on aloitettava. Ruggin kehittämän mallin jälkeen monet ovat uudistaneet lumikolaa kevyempään, luistavampaa ja ergonomisempaan suuntaan.
Lue myös:
Yleistieto
Joulukuun lapset ovat harvinaisia ja todellisia joulun ihmeitä – Viihdettä ja faktoja joulukuusta!
Vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin ja siksi on luvassa faktoja joulukuusta! Kerromme muun muassa sen, miksi joulun lapset ovat todellisia ihmeitä.
Kuten aiemmillakin kuukausista kertovilla listoilla, niin tiedossa on nytkin tiukkaa faktaa ja nippelitietoa. Faktojen vastapainona tarjoilemme myös muun muassa henkieläimiä ja onnenkiviä.
Jos olet harvinainen tapaus eli joulukuussa syntynyt, niin löydätkö sinä itsesi tämän listan kohdista? Jos vastasit kyllä, niin edustat syntymäkuukauttasi juuri niinkuin viralliset tutkimukset – ja astrologia – osoittavat.
Horoskooppeja ja henkieläimiä
Joulukuun 21. päivään mennessä syntyneiden horoskooppimerkki on Jousimies. Loppukuun ajan synttäreitään viettävät ovat Kauriita. Länsimaisessa astrologiassa eläinradan merkit jakaantuvat neljään elementtiin, joita ovat tuli, maa, ilma ja vesi.
Jousimies on muiden ihailusta nauttiva tulimerkki. Tulimerkki on kunnianhimoinen ja idealistinen maailmanparantaja, jonka seuraan muut luonnostaan hakeutuvat. Kauris kuuluu maamerkkeihin, joiden edustajat ovat käytännönläheisiä realisteja. Maamerkki panee asiat tapahtumaan ja tekee ympärillään olevien elämästä kaikin tavoin parempaa.
Minkälaisia henkieläimiä joulukuussa syntyneillä sitten on?
Kuun alkupuoliskon synttärisankarit voivat ammentaa voimia hyvin eksoottisesta ja äärimmäisen harvinaisesta otuksesta: przewalskinhevosesta.
Kuten jo kertaalleen luonnosta sukupuuttoon kuolleeksi julistettu villihevoslaji, niin myös joulukuun alussa syntyneet nauttivat vapaudesta ja avarasta ympäristöstä. Przewalskinhevosen henkieläimekseen saaneet ovat seikkailunhaluisia, urheita ja rakastavat oppia uutta. He ovat myös kilpailunhaluisia, omapäisiä ja impulsiivisia.
Vaan eivätpä jää Kauriit eksoottisuudessa kakkoseksi, sillä loppukuusta syntyneiden henkieläin on pieni, mutta sitäkin pippurisempi hyppypäästäinen. Hyppypäästäiset ovat afrikkalainen nisäkäslahko, jonka sukulaisuus muihin nisäkkäisiin on epäselvä: niitä on pidetty esimerkiksi sorkkaeläinten, kuten kirahvien ja valaiden, sekä jäniseläinten sukulaisina ja uusimpien tutkimusten mukaan ne saattavatkin kuulua samaan ryhmään norsujen ja merilehmien kanssa. Joka tapauksessa varsin erityisiä pikkuotuksia.
Henkieläimenä hyppypäästäinen symboloi menestystä, vastuullisuutta ja korkeaa työmoraalia. Olet ehkä perhekeskeinen ja käytännöllinen, mutta ulkopuolisille ahkeruus ja menestykseen pyrkiminen saattavat vaikuttaa jopa kylmäkiskoiselta.
Syntymäkukka ja syntymäkivi
Vuoden viimeisen kuukauden syntymäkukkia ovat joulutasetti ja piikkipaatsama eli orjanlaakeri.
Vaikka narsisseihin kuuluvan joulutasetin yhdistäisi ennemminkin kevääseen ja pääsiäiseen, niin kasvin saa käsiteltyä (huijattua) kukkimaan myös jouluna. Valkoiset narsissit symboloivat puhtautta, kunnioitusta ja pyyteetöntä rakkautta.
Piikkipaatsaman kanssa sen sijaan ei tarvitse arpoa: se on todellakin jouluinen kukka. Punamarjainen piikkipaatsama symboloi onnellista perhe-elämää, toivoa, vaurautta ja hedelmällisyyttä. Monissa eri kulttuureissa sitä on käytetty karkottamaan pahoja henkiä. Ison-Britannian alueella piikkipaatsama on suosittu joulunajan koriste, mutta toisaalta paikallisen kansanperinteen mukaan pensaan kaataminen tuo huonoa onnea.
Syntymäkivien kohdalla mennään vahvasti sinisen eri sävyihin, sillä joulukuussa syntyneiden onnenkiviä ovat turkoosi ja tansaniitti.
Turkoosilla on uskottu olevan sekä mieltä että kehoa parantavia voimia. Monessa eri kulttuurissa turkoosin on katsottu tuovan menestystä ja vaurautta sekä onnellisuutta, rauhaa ja turvaa.
Valosta riippuen sinisen ja violetin eri sävyissä hehkuva tansaniitti tuo kantajalleen tyyneyttä ja rauhallisuutta hankalissa tilanteissa. Lisäksi sen uskotaan avaavan yhteyden korkeampaan tietoisuuteen ja parantavan siten vaistoja ja havainnointikykyä.
Joulukuu oli aiemmin talvikuu
Suomenkieliset kuukausien nimet mainittiin ensimmäisen kerran Mikael Agricolan vuonna 1544 julkaistussa Rucouskiriassa. Elokuu ja joulukuu olivat ainoat kuukaudet, joista Agricola käytti eri nimityksiä suomenkielisen kalenterin sisältäneessä kirjassa. Elokuu oli mätekw tai kyuökw eli mätäkuu ja kylvökuu. Joulukuu oli yhtä lailla olosuhteita kuvaavasti talvijkw eli talvikuu.
Ensimmäinen kirjallinen merkintä joulukuusta on peräisin vuodelta 1548 eli todennäköisesti se oli talvikuun kanssa samanaikaisessa käytössä.
Joulukuu on tietenkin saanut nimensä yhdestä vuoden suurimmasta juhlasta eli joulusta. Itse joulu-sana taas on lainattu ruotsin kielestä. Aiemmin kuukauden nimi oli myös ruotsiksi julmånad, mutta se muutettiin monen muun kielen lailla latinasta lainatuksi decemberiksi.
December
Joulukuu on monella kielellä december tai jotain hyvin samantapaista, kuten jo äskeisessä kohdassa mainittiin. December-sana viittaa joulukuun paikkaan vuoden kymmenentenä kuukautena; kymmenen on latinaksi decem. Mutta, mutta: joulukuuhan on vuoden 12. kuukausi!?
Tämä erikoisuus kaikissa loppuvuoden kuukausien nimissä johtuu ikivanhasta kymmenkuukautisesta kalenterista. Sitä käytettiin Rooman valtakunnassa, ennen kuin Julius Caesarin käskystä kehitettiin juliaaninen kalenteri karkauspäivineen.
Vuosi alkoi maaliskuusta ja loppui joulukuuhun. Loppuvuosi, eli se mikä nyt on tammi-ja helmikuuta, oli täysin merkityksetön ajanjakso, koska se ei ollut viljelykautta.
Joulukuu oli siis vuoden kymmenes kuukausi ja järjestysnumeronsa mukaisesti nimeltään December. Kun kalenteri pantiin uuteen uskoon, päätettiin vakiintunut nimi säilyttää epäloogisuudestaan huolimatta.
Joulun lapsi on todellinen ihme
Monissa kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu, että joulukuussa syntyy kaikkein vähiten lapsia; eikä Suomi ole poikkeus. Syitä tähän voi olla monia: perheenlisäystä suunnitellaan niin, että lapsi ei syntyisi pimeänä ja kylmänä vuodenaikana, tai sitten kyse on biologiasta – raskaus ei käynnisty yhtä helposti pitkän talven jälkeen, kun D-vitamiinin tuotanto on alhaisimmillaan vähäisen auringonvalon vuoksi.
Kaikkein vähiten lapsia syntyy jouluaattona ja joulupäivänä, mitä osittain selittää se, että suunniteltuja keisarileikkauksia ja synnytysten käynnistämisiä tehdään pääasiassa vain arkipäivisin.
Vaikka jouluna syntymäpäivien viettäminen saattaakin jossain kohtaa sapettaa, niin muista, että olet todellinen ihme!
Joulukuussa syntyneet pärjäävät hyvin koulussa
Voisi kuvitella, että loppuvuodesta syntyminen olisi ennemminkin haitta luokkatovereihin verrattuna, mutta näin ei ole. Joulukuussa syntyneet ovat kaikkia muita nuorempia, mutta se ei näy koulumenestyksessä negatiivisesti – päin vastoin.
Vaikka alku voi olla vähän hankala, ovat joulukuussa syntyneet keskimääräisesti luokkiensa priimuksia, kun peruskoulu tulee päätökseen.
Ei siis kannata olla huolissaan, kun oma kuusivuotias astuu ekalle luokalle: hän tulee ainakin tilastojen valossa pärjäämään luokkakavereitaan paremmin!
Ehkä tulevaisuudessa siintää ammatti hammaslääkärinä, sillä erään brittitutkimuksen mukaan hammashoidon parissa työskentelee prosentuaalisesti eniten joulukuussa syntyneitä.
Joulukuun lapset ovat aamuvirkkuja
Tutkimusten mukaan joulukuussa syntyneet ovat aamuihmisiä. He tykkäävät herätä aikaisin ja myös nukkumaan mennään aiemmin. Liekö jotain syytä sillä, että he ovat syntyneet vuoden pimeimpänä aikana, jolloin aurinko vain käväisee horisontin yläpuolella – jos sitäkään.
Oli syy mikä tahansa, niin kun muut vielä vetelevät hirsiä, ovat joulukuun lapset jo täydessä tohinassa.
The Old Farmer’s Almanac kertoo, mitä kannattaa tehdä ja koska
The Old Farmer’s Almanac, suoraan ja kökösti suomeksi käännettynä ”Vanha maanviljelijän almanakka”, kertoo jokaisen kuukauden parhaat päivät erilaisten toimintojen suorittamiselle. Pohjois-Amerikassa vuodesta 1792 saakka julkaistuun almanakkaan voi turvautua, kun haluaa tietää, milloin on suotuisin päivä ruveta laihikselle, käydä kampaajalla tai vaikkapa lopettaa tupakointi.
Joulukuussa varmasti aika moni aikoo leipoa. Niille, jotka eivät ole synnynnäisiä jauhopeukaloita, ovat joulukuun 16.-17. päivä kaikkein suotuisinta aikaa tarttua kaulimeen. Ja sehän on mitä parhain ajankohta joulupöydän antimia mietittäessä.
Hammaslääkärissä kannattaa käydä juuri ennen jouluun rauhoittumista 20.-22. päivänä. Ja saman tien siinä voi lopettaa myös tupakanpolton; hampaiden huolto ja savuttomuus menevät muutenkin vähän käsi kädessä.
Jouluaatto on kuukauden paras päivä mennä naimisiin, mikä vaikuttaa hieman kyseenalaiselta. Ellei kyseessä ole läheisen perheenjäsenen häät, niin tuskin kukaan mielellään viettää jouluaattoa häissä.
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tänään sen, miten rakko syntyy ja miksi ihmiselle tulee rakkoja. Harva asia kehossa tapahtuu ilman hyvää syytä ja näin on myös rakkojen laita.
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(at)gmail.com (muista muuttaa (at) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:
https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miten rakko syntyy?
Aloitetaan vastaamalla siihen, että miten rakko syntyy.
Ihon pintakerros on nimeltään orvaskesi eli epidermis. Orvaskesi jakautuu myös kerroksiin, joita on ihon paksuudesta riippuen neljä tai viisi: tyvikerros, okasolukerros, jyväiskerros, kirkassolukerros (vain paksussa ihossa), ja marraskesi.
Jalkapohjat ja kämmenet ovat karvattomia ja erityisen kuluvia ihoalueita, joten niillä orvaskesi paksumpi. Näillä ihoalueilla varsinkin jyväiskerros sekä keratisoituneista ja kuolleista soluista koostuva marraskesi ovat tavallista paksumpia. Koko orvaskesi on jalkapohjien ja kämmenten alueella tukevasti kiinni alla olevassa verinahassa, joten tällaiselle ihoalueelle kohdistuva paine ja venyminen aiheuttavat mikrorepeämiä okasolukerroksessa.
Jos hankaus vain jatkuu, syntyy mikrorepeämiä yhä enemmän ja lopulta ne yhtyvät toisiinsa muodostaen tyhjän ”onkalon”. Vähitellen vaurioitunut alue täyttyy kudosnesteellä. Näin on syntynyt rakko.
Kaikille ei tule samalla tavalla rakkoja
Toisille ihmisille rakkoja tulee helpommin kuin toiselle. Rakon syntymiseen vaikuttavat sekä ihotyyppi että kitkakerroin.
Perintötekijät määrittävät sen, minkälaista venytystä ja painetta iho kestää. Luonnollisesti sellaiseen ihoon, joka ei kestä voimakasta venytystä, syntyy helpommin rakkoja.
Usein rakkoja muodostuu juuri jalkoihin, kun kengät hankaavat. Kengissä syntyvä kuuman kostea mikroilmasto on täydellinen rakkojen muodostumiselle, sillä nihkeässä ihossa on korkeampi kitkakerroin kuin kuivassa tai ihan märässä ihossa.
Kitka on vastustava voima, joka johtuu pintojen epätasaisuudesta. Liikevastus ilmenee, kun kaksi pintaa liikkuu vastakkain. Kitka on alhaista, kun liikkuminen on liukuvaa, mutta se lisääntyy, kun pinnat pyrkivät tarttumaan toisiinsa.
Hengittämättömissä kengissä jalat hikoilevat enemmän, mikä entuudestaan lisää kitkaa, aiheuttaa ihon venymistä ja näin myös riskiä rakon syntymiseen.
Jalkapohja on muutenkin ihanteellinen paikka rakon muodostumiselle, sillä jalkaterän ja kengän väliin syntyy kohtisuora paine. Oman lisänsä tarjoavat vielä jalkaterän luut, jotka liikkuvat askeleen vaiheesta riippuen eteen- ja taaksepäin. Myös luiden jatkuva liike venyttää ihoa, mikä on täysin normaalia – ihon venymistä tapahtuu jokaisella askeleella.
Jalkaterän iho ja muut kudokset kestävät hyvin hakausta ja painetta, mutta liian voimakkaana, pitkään jatkuessa ja sopivissa olosuhteissa riski rakon syntymiselle kasvaa.
Miksi rakko syntyy?
Sitten päästään vihdoin siihen erityisen mielenkiintoiseen kysymykseen, eli miksi rakko syntyy.
Kuten alussa jo mainittiin, ei kehossa oikein mikään reaktion tapahdu ilman hyvää syytä. Rakkojenkin suhteen on näin. Ne ovat nimittäin yksi kehon puolustautumiskeinoista! Ihon uloimpaan kerrokseen muodostuvat kudosnesteen täyttämät taskut suojaavat alla olevia ihokerroksia.
Rakon muodostuminen ehkäisee vaurion leviämisen syvemmälle kudoksiin ja toisaalta rakon alla olevalla iholla on suojatyynyn ansiosta aikaa parantua ja uusiutua.
Rakko voi syntyä myös palovammaan ja paleltumaan
Kuumuudesta ja kylmyydestä aiheutuvat rakot ovat niin ikään puolustusmekanismi. Keho suojaa alempia kudoksia lämpötilan aiheuttamilta vaurioilta. Se on valmis uhraamaan uloimman kerroksen, jotta vauriot eivät pääse leviämään syvemmälle. Samasta syystä voimakkaat kemikaalit voivat aiheuttaa rakkoja.
Palovammojen suhteen rakon muodostumisaika auttaa vamman luokittelussa. Ihon pintaan välittömästi nouseva rakko viittaa toisen asteen palovammaan, mutta jos rakko syntyy joidenkin päivien kuluessa, on kyse ensimmäisen asteen palovammasta.
Mitä rakossa tapahtuu?
Kun rakko syntyy, uhraa iho koko marraskeden, kirkassolukerroksen, jyväiskerroksen sekä osan okasolukerrosta. Ensimmäisen vuorokauden aikana rakon alle alkaa muodostua uusia ihosolukerroksia. Koko paranemisprosessi kestää noin viisi päivää, jonka aikana rakon neste imeytyy kudokseen ja uhrattu solukerros irtoaa.
Useimmat tietävät, että rakkoa ei tule puhkaista, sillä se lisää tulehdusriskiä ja paranemisprosessi voi häiriintyä. Kivuliaskin rakko on muodostunut tarkoituksella ja sinun parastasi ajatellen, joten sen on syytä antaa tehdä tehtävänsä.
Myös tulinen ruoka voi aiheuttaa rakkoja
Chilissä tulisuutta aiheuttava aine on kapsaisiini, joka huijaa aivoja luulemaan, että suussa on jotain polttavaa. Vaikka näin ei tietenkään ole, reagoi keho uhkaan suojelemalla itseään, jotta kudokset eivät vaurioidu.
Lue myös: Top 10 maailman tulisimmat chilit ja muita polttavia chilifaktoja
Koska kapsaisiini sitoutuu samoihin reseptoreihin, jotka aktivoituvat lämmöstä ja hankauksesta, on elimistön vastekin samanlainen: uhrataan uloimmat solukerrokset, jotta vauriot eivät leviä syvempiin kudoksiin. Kudosnesteen täyttämät tyynyt ”imevät” kapsaisiinin poltteen.
Näin ei tietenkään käy tulista ruokaa syödessä, joten pelko pois! Jotta suuhun muodostuisi rakkoja, on maisteltava raakoja chilejä, joiden tulisuus nousee yli kahden miljoonan Scovillen asteikolla. Normaalissa ruoanlaitossa käytetään chilejä, joissa tulisuus on muutamia tuhansia tai kymmeniätuhansia Scovillen asteikolla.
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki pohtii tänään sitä, että miksi kuumeessa paleltaa. Sehän on melko kummallista, että kehon lämpötila nousee, mutta silti viluttaa!
Laittakaahan taas mieltänne askarruttavia ajatuksia tulemaan! Kysymyksenne, omat tai kaverin, voitte laittaa esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen listafriikki(ät)gmail.com (muista muuttaa (ät) tilalle miukumauku-merkki) tai liity mukaan Listafriikkiläiset-ryhmäämme ja esitä kysymyksiä sekä keskustele siellä!
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miksi kuumeessa paleltaa?
Kuumeen nouseminen on kaikille tuttu juttu ja vilunväristykset ovat siitä usein ensimmäinen merkki. Kehon lämpötila nousee, mutta hieman ristiriitaisesti silloin täytyy kietoutua vilttiin ja juoda jotain lämmintä.
Nyt paneudumme oikein huolella tuohon kysymykseen, että miksi kuumeessa paleltaa.
Terveyskirjaston mukaan kuume eli pyreksia on elimistön lämmönsäätelymekanismin häiriöstä johtuva elimistön normaalia korkeampi lämpötila, jota on mahdollista alentaa kuumelääkkeellä. Ja mikäs sen häiriön sitten aiheuttaa?
Kuumereaktion saavat aikaan kehon omat tai ulkopuolelta tulevat pyrogeenit. Erityisesti tiettyjen bakteerien lipopolysakkaridit ovat tehokkaita kuumeen aiheuttajia. Tällaiset ulkosyntyiset pyrogeenit saavat valkosoluihin kuuluvat makrofagit tuottamaan ja erittämään sytokiinejä, jotka ovat tärkeässä osassa elimistön immuunivasteessa.
Sytokiinit, eli kehon sisäsyntyiset pyrogeenit, voivat aloittaa kuumeen nousuun johtavan signaaliketjun myös ilman ulkosyntyistä tekijää. Tällainen tilanne voi syntyä esimerkiksi joissakin syövissä ja autoimmuunisairauksissa.
Sisäsyntyiset pyrogeenit, oli niiden eritys ulkopuolisen tekijän laukaisemaa tai ei, siirtyvät aivojen hypotalamukseen, jossa sijaitsee kehon lämmönsäätelykeskus.
Aivot tulkitsevat välittäjäaineiden tuoman viestin niin, että nyt on tuotettava lämpöä – korkea lämpö on myrkkyä useille tulehduksia aiheuttaville bakteereille ja viruksille. Hypotalamuksesta erittyvät aineet saavat kehon reagoimaan kuin olisi kylmä. Alkaa tulla vilunväristyksiä, iho nousee kananlihalle ja lämpöä säästetään supistamalla pintaverisuonia.
Nämä kaikki reaktiot tapahtuvat myös silloin, kun kehon lämpötila on vaarassa laskea liian alas kuten kylmällä säällä saattaa käydä. Siksi kuumeen kohdalla on tavallaan kyse häiriöstä, sillä ruumiinlämpöä pyritään nostamaan reilusti yli normaalin.
Kun pryrogeenien määrä verenkierrossa laskee tai ne häviävät kokonaan, menee hypotalamukseen siitäkin viesti ja silloin erittyy aineita, jotka potkaisevat käyntiin kehon viilennysmekanismin. Siksi kuumeen laskiessa hikoiluttaa, kun elimistö jäähdyttelee.
Lue myös:
-
Tiede3 päivää sitten10 omituista ja harvinaista psyykkistä sairautta – osa 1
-
Yhteiskunta1 viikko sitten10 uskomatonta tarinaa anteeksiannosta – osa 1
-
Oudoimmat5 päivää sittenMaailman vaikutusvaltaisimmat hahmot, joita ei oikeasti ole olemassa
-
Yleistä1 viikko sittenMitä eroa on joella ja purolla? Ja miten määritellään oja ja noro?