Yleistieto
Kuuluisat huijaukset: 10 historiallista vedätystä, jotka osuivat ja upposivat
Historian saatossa on nähty jos jonkinlaisia huijareita ja Listafriikki esittelee niistä nyt kymmenen. Tässä ovat kuuluisat huijaukset, joiden on vaikea uskoa onnistuneen.
On erittäin vaikea kuvitella, että joku uskoisi merenneitoihin, keijuihin tai olemattomiin valtioihin, mutta niin vain on! Tämän listan kuuluisat huijaukset ovat hyvä osoitus siitä, että kaikkea – ehkä suurinta osaa – kuulemastaan ja lukemastaan ei kannata uskoa. Ainakaan nykypäivänä. Suurin osa näistä tarinoista on historiallisen vanhoja, mutta pääsemme kyllä tämänkin vuosituhannen puolelle.
Tässä siis kuuluisat huijaukset, jotka puijasivat kaikkia tavallisesta kansasta asiantuntijoihin. Monessa kohtaa tekee mieli pyöritellä päätään ja sanoa: miten tämä voi olla mahdollista!?
Han van Meegeren
Han van Meegeren oli klassisen koulutuksen saanut hollantilainen taidemaalari, jota 1930-luvulla kritisoitiin omaperäisyyden puutteesta, vaikka hän oli itse asiasssa varsin taitava siinä, mitä teki. Kostaakseen arvostelijoilleen van Meegeren rupesi luomaan kokonaan uusia maalauksia Johannes Vermeerin nimellä. Vermeer on yksi tunnetuimmista alankomaalaisista taidemaalareista, jonka kuuluisin teos on Turbaanipäinen tyttö, joka myös Tyttö ja helmikorvakoru -nimellä tunnetaan.
Van Meegeren käytti samoja väriaineita ja kankaita, joita Vermeer oli 1600-luvulla käyttänyt. Hän myös käsitteli maalauksensa bakeliitilla, joka sai maalipinnan näyttämään satoja vuosia vanhalta. Huijaus onnistui täydellisesti ja muutaman vuoden aikana mies teki monta ”Vermeeriä” ja niiden lisäksi muidenkin hollantilaisten mestareiden maalauksia. Ne eivät siis olleet kopioita, vaan vanhojen taidemaalareiden ”uusia” teoksia, jotka menivät asiantuntijoille ja kriitikoille täydestä.
Lopulta van Meegeren jäi kuitenkin kiinni, melko ikävällä tavalla, sillä hänet pidätettiin syytettynä maanpetoksesta. Hän myi itse tekemäänsä Vermeeriä Saksan valtakunnanmarsalkka Hermann Göringille toisen maailmansodan aikana, mikä oli jyrkästi kiellettyä; Hollannin kansallisaarteita ei haluttu missään nimessä natsien haltuun.
Van Meegerenin ainoa keino puolustautua oli kertoa totuus: maalaukset olivat väärennöksiä. Oikeudessa hänen tuli todistaa sanansa maalaamalla vielä yksi Vermeer (kuvassa). Se riitti todistukseksi.
Kuuluisat huijaukset -listan aateliin kuuluva Han van Meegeren kuoli pian oikeudenkäynnin jälkeen, mutta hänen maalauksistaan tuli haluttua tavaraa ja häntä pidetäänkin 1900-luvun merkittävimpänä taideväärentäjänä.
Piltdownin ihminen
Siitä lähtien, kun Charles Darwin julkaisi Lajien synty -kirjansa vuonna 1859, yrittivät ihmiset kuumeisesti löytää puuttuvan lenkin, joka todistaisi ihmisen evoluution. Vuonna 1912 harrastelija-arkeologi Charles Dawson kaivoi Piltdownissa, Englannissa, sijainneesta soramontusta esiin pääkallon, joka ravisutti tiedeyhteisöä maailmanlaajuisesti: puuttuva lenkki oli löytynyt.
Joulukuussa samana vuonna Dawson esitteli 500 000 vuotta vanhan Piltdownin ihmisen Geological Society of London -tiedeseuran järjestämässä juhlallisessa seremoniassa siitäkin huolimatta (tai ehkä juuri siksi), että skeptikoiden joukko oli äänekäs. Epäilijöiden mielestä pääkallo oli kursittu kasaan apinan leukaluusta ja ihmisen pääkopasta – mitä se siis nimenomaan olikin. Ne, jotka uskoivat löydöksen olevan aito, vetosivat tähän samaan faktaan: tietysti puuttuvassa lenkissä on osia sekä apinasta että ihmisestä. Skeptikoille lyötiin luu kurkkuun vuonna 1917, kun Piltdownista löytyi toinenkin, rakenteeltaan samanlainen, pääkallo.
Seuraavien vuosikymmenten aikana Piltdownin ihmisen aitous alkoi hiljalleen kokea kolauksia, kun muita varhaisten ihmisten pääkalloja rupesi löytymään muun muassa Kiinasta ja ympäri Afrikkaa; niissä rakenne oli päinvastainen ja nimenomaan kallo oli apinamainen ja leuka ihmismäinen. Koko huijaus paljastui vuonna 1953, kun tutkijat tekivät pääkallolle yksityiskohtaisia testejä. Se oli itseasiassa rakennettu ihmisen pääkopasta ja orangin alaleuasta, ja saatu raudan ja kromihapon avulla näyttämään satoja tuhansia vuosia vanhalta.
Yksi erikoisimmista käänteistä koko jutussa, usko tai älä, on se, että huijaria ei ole koskaan saatu selville. Todennäköisesti se on Dawson, mutta moni syyttävä sormi on osoittanut myös Sherlock Holmesin luoneeseen Arthur Conan Doyleen. Doyle kuului samaan tiedeseuraan kuin Dawson ja vieraili usein Piltdownin ihmisen löytöpaikalla. Lisäksi hän tarinoi The Lost World -kirjassaan, että luiden jäljittely on yhtä helppoa kuin valokuvan väärentäminen. Antoiko Doyle kirjassaan vihjeen?
Piltdownin ihminen on yksi historian suurimmista tieteellisistä huijauksista, ja siihen liittyy siis edelleen ratkaisematon mysteeri. Nyt tarvittaisiin Sherlock Holmesia!
Mary Toft synnytti jäniksiä
Kuva: Wellcome Collection | CC BY 4.0 (kuvaa rajattu)
Siirrytään kuuluisat huijaukset -listalla englantilaiseen palvelusneitoon nimeltään Mary Toft. Vuonna 1726 Toft sai – ikuisesti selvittämättömästä syystä – ajatuksen vedättää kanssaihmisiä. Eräänä päivänä Toft rupesi kaikkien suureksi yllätykseksi synnyttämään ja avuksi kutsuttiin naapuri Mary Gill, joka löysi sängystä koko joukon erilaisia eläinten osia. Sekasotkua tutkimaan hälytettiin paikallinen kirurgi John Howard, joka totesi 24-vuotiaan Toftin synnyttäneen muun muassa kolme kissan jalkaa, sian virtsarakon, jäniksen käpälän ja ankeriaan selkärangan.
Lääketieteen ammattilaisena Howard epäili tapahtuneen aitoutta, mutta epäilykset kaikkosivat, kun Toft synnytti hänen silmiensä edessä kaniinin. Seuraavan kuukauden aikana Toft synnytti Howardin valvonnassa lisää kuolleita kaniineja. Ihmiset olivat täysin lumoutuneita Toftista ja tämän jälkikasvusta, vaikka yleisen reaktion olisi kuvitellut olevan aivan toisenlainen. Toisaalta 1700-luvun Englannissa ihmiset maksoivat sievoisia summia päästäkseen näkemään kaikenlaista outoa ja yliluonnollista. Mary Toft nousi julkkiksen asemaan ja sana kiiri Lontooseen kuninkaalliseen hoviin saakka.
Niinpä hänet vietiin kuningas Yrjö I:n lääkäreiden tutkittavaksi. Jänisten synnyttäminen loppui siihen. Hieman ennen joulua eräs vahtimestari jäi kiinni, kun hän yritti salakuljettaa kanin poikasia Toftin makuuhuoneeseen. Selvisi myös, että Toftin aviomies oli ostanut lukuisia kaneja ympäri kaupunkia. Mystisyys jäniksiä synnyttävän naisen ympärillä alkoi hälvetä ja kun todisteita rupesi kasaantumaan, myönsi Toft viimein keksineensä koko jutun. Hän kertoi tunkeneensa kuolleita kaniineja sisälleen, jotta ”synnytys” vaikuttaisi mahdollisimman aidolta. Toft heitettiin muutamaksi kuukaudeksi vankilaan, minkä jälkeen hän palasi kotikyläänsä eikä enää koskaan synnyttänyt eläimiä tai niiden osia.
Cardiffin jättiläinen
Cardiffin jättiläinen on yksi 1800-luvun legendaarisimmista huijauksista. Newyorkilaisen maanviljelijän William Newellin farmille tungeksi väkeä ihmettelemään yli kolmemetristä jättiläistä, jonka kaksi kaivoa kaivamassa ollutta miestä löysi lokakuun 16. päivänä vuonna 1869.
Maanomistaja Newell näki dollarin kuvat silmissään, pystytti jättiläisen suojaksi teltan ja alkoi veloittaa kaikilta uteliailta 25 senttiä – ja myöhemmin kovan kysynnän vuoksi 50 senttiä – vierailusta teltassa. Jotkut uskoivat jättiläisen olevan onondaga-alkuperäisheimon esi-isä, kun taas toisten mielestä se oli todiste Raamatussa mainituista jättiläisistä. Kansan kiinnostus ei laantunut millään lailla, vaikka useat asiantuntijat ilmoittivat kivettyneen jättiläisen olevan väärennös.
Kun Newell oli käärinyt jo sievoisen summan sisäänpääsymaksuilla, myi hän muumion joukolle liikemiehiä, jotka vuorostaan pääsivät rahastamisen makuun lähettämällä jättiläisen kiertueelle. Jopa maailman kuuluisin showmies P. T. Barnum tarjosi 50 000 dollaria saadakseen ainutlaatuisen muumion osaksi omaa omituisuuksien kokoelmaansa.
Hypetys jättiläisen ympärillä sai kolauksen joulukuussa, vain muutama kuukausi löydöksen jälkeen, kun muuan George Hull tuli julkisuuteen ja kertoi koko homman olleen yhtä suurta valhetta. Hän oli tehnyt suunnitelman äkkirikastumisesta ja ostanut suuren köntin kipsiä. Sitten hän palkkasi kivenveistäjän muotoilemaan kipsistä suuren ihmishahmon ja hautasi 1300 kilon painoisen jättiläisen serkkunsa William Newellin suostumuksella tämän maille Cardiffin kylässä.
Vaikka huijaus paljastuikin, pysyivät rahahanat auki, sillä ihmiset halusivat edelleen nähdä Cardiffin jättiläisen. Nykyään se on näytteillä museossa Cooperstownissa.
Pierre Brassau hurmasi ruotsalaiset taidekriitikot
Kuuluisat huijaukset -listalle päätyi van Meegerenin lisäksi myös toinen taidehuiputus. Mennään Ruotsiin ja helmikuuhun 1964. Silloin avantgardista tyylisuuntaa edustavan ranskalaisen taidemaalarin Pierre Brassaun neljä teosta tuotiin esitteille Gallerie Christinaeen, Göteborgiin. Näyttelyssä oli mukana teoksia myös monilta muilta eurooppalaisilta taiteilijoilta, mutta tuntemattoman Brassaun maalaukset varastivat huomion.
Kaikki opiskelijoista taidetoimittajiin ja -kriitikoihin ylistivät lähes yhteen ääneen Brassaun taidetta. Rolf Anderberg kirjoitti Göteborgs-Posten -sanomalehdessä, että suurin osa näyttelyn teoksista oli tylsiä ja kömpelöitä, mutta Brassau oli eri maata: ”Pierre Brassau maalaa voimakkain vedoin, mutta samalla hyvin määrätietoisesti. Hänen siveltimensä vedot kiertyvät raivoisalla tarkkuudella. Pierre on taiteilija, jonka työn jälki muistuttaa balettitanssijan hienostuneisuutta.”. Vain yksi kriitikko poikkesi valtavirrasta, kun hän arvioi Brassaun teoksia: ”Vain apina voisi maalata tällaista.”.
Tämä vähemmistöön kuulunut kriitikko oli oikeassa, sillä Pierre Brassau oli oikeasti nelivuotias simpanssi nimeltään Peter.
Pierre Brassau oli Göteborgs-Tidningen -lehden toimittajan Åke Axelssonin keksintö, jolla hän halusi testata taidekriitikkojen ammattitaitoa: osaisivatko nämä erottaa modernin taiteen simpanssin maalauksista. Axelsson sai varmasti odottamansa vastauksen.
Boråsin eläintarhassa elänyt Peter-simpanssi sai käyttöönsä siveltimiä ja öljyvärejä, ja vaikka se aluksi keskittyikin syömään maalia, alkoi se jossain vaiheessa levittämään väriä myös kankaalle. Koska koboltinsininen oli Peterin lempiväri – se siis maistui parhaalta – oli kyseinen väri voimakkaasti edustettuna sen taiteessa.
Rolf Anderberg, joka oli kehunut Brassaun eli Peterin maalaukset ja hienostuneen sivellintyöskentelyn maasta taivaaseen, pysyi kannassaan: hänen mielestään nuo neljä teosta olivat näyttelyn ehdottomasti parasta antia. Aivan sama, olivatko ne simpanssin tekemiä. Ainakin yksi Peterin tekemä maalaus myytiin yksityiselle keräilijälle 90 dollarin hintaan, joka nykyrahassa on reilut 600 euroa.
Fidžin merenneito
Fidžin merenneito teki pitkän matkan ennen kuin se päätyi ”kummajaisistaan” tunnetun sirkus- ja showmiehen P. T. Barnumin kokoelmaan. Tarinan mukaan Fidžiltä alunperin löydetty ”merenneidon muumio” tuli ensin näytteille lontoolaiseen museoon ja sitten Atlantin toiselle puolelle Bostoniin Moses Kimballille, joka vuonna 1842 esitteli sen Barnumille.
Ammattihuijari ei halunnut tulla huijatuksi, joten Barnum kutsui koko joukon asiantuntijoita tutkimaan muumiota ja varmentamaan sen merenneidoksi. Kukaan ei kuitenkaan kyennyt antamaan tyhjentävää vastausta, jolloin merenneidon mahdollisuutta ei voitu myöskään sulkea pois. Niinpä Barnum päätti, että kummajainen menee yleisölle täydestä, jos sen vain kerrotaan olevan merenneito. Hän vuokrasi muumion ja aloitti ankaran markkinoinnin. Hän lähetti sanomalehtiin julkaistavaksi kirjeitä, joissa kerrottiin tohtori J. Griffinistä joka säilytti hotellihuoneessaan merenneidon muumiota. Sitä pääsi maksua vastaan ihastelemaan.
Ihmiset olivat haltioituneita ja ryntäsivät sankoin joukoin katsomaan otusta, joka oli puoliksi ihminen ja puoliksi kala – ja suhteellisen kaukana siitä romanttisesta kaunottaresta, jollaiseksi merenneidot on yleensä kuvailtu.
Barnum esitteli sitä myös omassa show’ssaan ympäri maata. Huijaus meni niin pitkälle, että merenneito annettiin ja otettiin näytteille New Yorkissa sijaitsevaan American Museum of Natural History -museoon, jonka kävijämäärä kolminkertaistui uuden vetonaulan myötä. Pian sen jälkeen merenneito katosi mystisesti; todennäköisesti yhdessä Barnumin varastojen lukuisista tulipaloista.
Mitään tohtori Griffiniä ei kuitenkaan ollut; tätä esitti yksi Barnumin työntekijöistä. Myöskään merenneito ei – yllätys, yllätys – ollutkaan merenneito, vaan pitkät perinteet omaava uskonnollinen esine. Esimerkiksi indonesialaisten kalastajien tiedetään valmistaneen tällaisia omituisuuksia yhdistämällä pienen orangin yläruumiin suuren kalan pyrstöön.
Fidžin merenneito ei ole missään nimessä ainoa merenneito, jota on museoissa esitelty aitona. Niitä on edelleen näytteillä, kuten yllä olevan kuvan kauhistus Harvardin yliopiston kokoelmissa. Se on tehty paperimassasta, mutta mukailee elollisista olioista tehtyä versiota. Nykyisinhän tällaiset merenneitojutut eivät enää menisi läpi… Paitsi kun Animal Planet ja Discovery näyttivät vuonna 2012 dokumentin tyylisesti tehdyn fiktiivisen ohjelman merenneidoista, uskoivat tuhannet ihmiset kaiken kerrotun.
Yhdysvaltain liittovaltion sää- ja valtamerentutkimusorganisaatio, NOAA, joutui lukemattomien tiedustelujen jälkeen julkaisemaan lausunnon, jossa kerrottiin, että merenneitoja ei ole olemassa. Mutta tuho oli jo tapahtunut: ”Jos NOAA valehtelee meille merenneitojen olemassaolosta, niin se valehtelee meille varmasti myös ilmastonmuutoksesta.”. Valeuutiset toimivat 2010-luvulla yhtä tehokkaasti kuin yli 200 vuotta aiemmin.
Lue myös: 10 salaperäistä kryptidiä, jotka olivatkin totta
Konstantinuksen lahjakirja
Konstantinuksen lahjakirjaa on kutsuttu yhdeksi maailman merkittävimmistä väärennöksistä, joten sen paikka kuuluisat huijaukset -listalla on kiistaton. Se on myös yksi tunnetuimmista ja pitkäikäisimmistä huijauksista; kestihän se jopa 800 vuoden ajan.
Tarinan mukaan paavi Sylvester paransi vuonna 330 Rooman valtakunnan keisarin Konstantinus Suuren spitaalista ja siitä kiitollisena keisari siirsi laajoja alueita paavin vallan alaisuuteen. Paavi Sylvesterille lahjoitettiin muun muassa Aleksandria, Konstantinopoli ja Jerusalem sekä suurilta osin koko Länsi-Eurooppa. Näiden lisäksi Rooma annettiin kirkon ikuiseen hallintaan eli se tulisi siirtymään paavilta toiselle.
Kun frankkien kuningas Pipin Pieni luovutti vuonna 756 Rooman kaupungin katolisen kirkon haltuun, löytyi samassa rytäkässä jostain paavinistuimen kätköistä yli 400 vuotta vanha lahjakirja, joka vankisti ja todisti kirkon oikeuden kaupunkiin. Miten kätevää! Myöhemmät frankkikeisarit luovuttivat kirkolle alueita samaisen paperin vuoksi.
Vuonna 1049 paavi Leo IX kaivoi lahjakirjan esiin ja heilutteli sitä ympäri Eurooppaa aina kun hänellä vähänkin tuli erimielisyyksiä muiden hallitsijoiden kanssa. Erityisesti Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan johtajaa pidettiin tällä dokumentilla kirkon vietävissä. Samalla kirkko sai rakentaa Vatikaania rauhassa, ja paavi kasvatti valtaansa ja varallisuuttaan.
Ajassa täytyi tulla satoja vuosia eteenpäin, että joku alkoi kyseenalaistamaan dokumentin aitouden. Tuo joku oli katolinen pappi ja oppinut Lorenzo Valla, joka huomasi vuonna 1440, että lahjakirjassa käytetty latina ei ollut 300-luvulla käytettyä kieltä ja siinä oli mainittu kirkkoja, joita ei oltu tuolloin vielä rakennettu. Vähemmän yllättäen katolinen kirkko oli Vallan kanssa eri mieltä.
Vasta 1600-luvulla kirkko joutui myöntymään ja myöntämään, että dokumentti oli tekaistu joskus 700-luvun puolivälin tienoilla ja vihdoin Konstantinuksen lahjakirja todistettiin väärennökseksi. Historioitsijoiden mukaan Konstantinus Suuri ei koskaan edes sairastanut spitaalia.
Mitä luulet, kuinka paljon kirkko tiesi ja moniko paavi oli huijauksessa mukana?
Lue myös: 10 asiaa, joita Vatikaanin salainen arkisto huhujen mukaan piilottelee
Cottingleyn keijut
Cottingleyn keijut on yksi historian tunnetuimmista huijauksista. Ja kaiken lisäksi se oli kahden lapsen keksimä.
Englantilaiset Elsie Wright ja Frances Griffiths leikkivät usein Wrightin kotitalon läheisyydessä sijaitsevalla purolla. Vanhemmilleen he sanoivat menevänsä sinne nähdäkseen keijuja. Todistaakseen väitteensä 16-vuotias Wright lainasi eräänä päivänä vuonna 1917 isänsä kameraa.
Kun kuvat kehitettiin, näkyi niissä kaikkien yllätykseksi keijuja. Ensimmäisessä kuvassa oli 9-vuotias Griffiths neljän keijukaisen kanssa (yllä oleva kuva). Wrightin isä oli epäileväinen, mutta äiti uskoi keijutarinan ensinäkemältä ja tieto yliluonnollisista olennoista alkoi leviämään. Koko kansan tietoisuuteen Wright, Griffiths ja heidän keijunsa nousivat, kun Arthur Conan Doyle kirjoitti heistä vuonna 1919 artikkelin lehteen ja kertoi uskovansa ilman epäilyksen häivääkään valokuvien aitouteen. Artikkelin yhteydessä julkaistiin viisi tyttöjen ottamaa kuvaa. Tämän listan myötä on muuten tullut varsin selväksi, että Sherlock Holmesin luoja halusi aina olla pistämässä lusikkaansa soppaan, kun jotain järisyttävää ja kummallista tapahtui.
Vaikka epäilijöitäkin oli, uskoi iso osa Wrightin ja Grifftihsin kertomuksen ja olivathan kuvat kiistaton todiste keijuista. Kaiken lisäksi nuo tytöt, jotka kasvoivat aikuisiksi naisiksi, pitivät vankkumatta kiinni kuvien aitoudesta.
Kunnes eivät enää pitäneet. Vuonna 1983 kahdeksankymppiset naiset paljastivat The Unexplained -lehden haastattelussa, että kuvat olivat lavastettuja: he olivat leikanneet tanssivien tyttöjen kuvia lehdestä ja Wright oli piirtänyt niille siivet. Sitten he olivat tukeneet hahmot pahvilla ja pistäneet hattuneuloilla maahan pystyyn. Kukaan lukuisista kuvia tutkineista asiantuntijoista ei ollut huomannut lavastusta. Koko huijaus oli alkanut hauskana hullutteluna, eivätkä he olleet voineet kuvitellakaan, miten helposti ihmiset olivat tarinan uskoneet. Tytöistä myös tuntui, että he eivät voineet enää perääntyäkään, varsinkin kun monet nimekkäät miehet – Doyle etunenässä – puolustivat heitä niin voimakkaasti.
Cottingleyn keijujen omituinen tarina ei kuitenkaan loppunut tuohon haastatteluun, sillä Frances Griffiths väitti kuolemaansa saakka, että viidestä kuvasta viimeinen oli aito. Siis että siinä ei ollut lehdestä leikattuja kuvia kuten muissa, vaan kyseessä oli oikeita keijuja. Ja kummatkin naiset olivat yhtä mieltä siitä, että kokemus oli todellinen: kuvat he lavastivat, mutta he olivat oikeasti nähneet puron varressa keijuja.
Persialainen prinsessa
Nyt tullaankin kaikkein tuoreimpaan tapaukseen tällä kuuluisat huijaukset -listalla. Mennään lokakuun 26. päivään vuonna 2000, jolloin pakistanilainen arkeologi Ahmad Hasan Dani esitteli shokeeraavaa löydöstä. Islambadin Quaid-e-Azamin yliopistossa työskennellyt Dani oli yksi arvostetuimmista Keski- ja Etelä-Aasian arkeologian ja historian asiantuntijoista, joten kun hän kertoi Pakistanin vuoristosta löytyneestä muumiosta, ei monikaan osannut epäillä vilppiä. Eikä Dani ketään tietoisesti huijannutkaan. Joku muu niin kylläkin teki.
Muumioitu nainen oli löytynyt puisesta arkusta, joka puolestaan oli kivisessä sarkofagissa. Naisella oli kultainen kruunu ja rinnan päälle aseteltuna kultainen laatta, jonka mukaan hän oli prinsessa Rhodugune, Persian kuninkaan Kserkses I:n tytär. Kserkses hallitsi 400-luvulla ennen ajan laskun alkua. Toiset tutkijat olivat epäileväisiä, sillä Persiassa ei harjoitettu palsamointia, mutta ehkäpä Rhodugune oli naitettu jollekin korkea-arvoiselle egyptiläiselle.
Kuninkaallisen muumion tarina alkoi epäselvästä, Karachin vuoristossa kuvatusta videosta, jolla prinsessaa yritetään myydä mustassa pörssissä 11 miljoonan dollarin hinnalla. Pakistanin museoviranomaiset alkoivat selvitellä asiaa poliisin kanssa, ja johtolangat veivät heidät eristyksissä olevaan vuoristokylään, jonne muumio oli salakuljetettu Iranista. Tarinan mukaan se oli paljastunut maanjäristyksen jälkeen.
Kun Pakistanin poliisi oli takavarikoinut muumion, päästään vihdoin hetkeen, kun arkeologi Ahmad Hasan Dani toi prinsessan julkisuuteen. Pian sen jälkeen Iranin viranomaiset vaativat muumiota luovutettavaksi Iraniin sillä perusteella, että vainaja kuului Persian kuninkaalliseen perheeseen. Pakistanin ulkoministeri kieltäytyi jyrkästi lähettämättä arvokasta löydöstä mihinkään, ja kun Unesco ja Interpol alkoivat selvitellä kenelle muumio todella kuului, joutui ”Persian prinsessa” keskelle diplomaattista kriisiä.
Newyorkilaisen Metropolitanin taidemuseon työntekijä Oscar White Muscarella oli lopulta avain koko vyyhdin purkautumiseen. Muscarella oli maaliskuussa 2000 saanut yhdysvaltalaiselta taidevälittäjältä tarjouksen persialaisen prinsessan muumiosta. Sen verran Muscarella oli vaatinut todistusaineistoa, että myyjä lähetti hänelle näytteen arkusta. Radiohiiliajoituksessa selvisi, että puu oli noin 250 vuotta vanhaa, mikä ei käynyt yhteen yli 2000 vuotta sitten eläneen ja kuolleen prinsessan kanssa. Niinpä Muscarella oli jättänyt kommunikoinnin siihen ja nyt uutiset nähdessään otti yhteyttä Interpoliin.
Kansainvälistä poliisioperaatiota ei lopulta tarvittu, kun tarkemmat tutkimukset osoittivat prinsessan muumion olevan varsin uusi. Todisteet olivat yksiselitteiset: muumiosta löytyi pesuaineita, arkussa ollut matto oli vain viisi vuotta vanha, puisen arkun kirjailut oli tehty modernilla kynällä ja kultaisen laatan kirjoituksessa oli paljon virheitä eikä se ollut kunnollista muinaispersiaa. Lisäksi palsamointi oli tehty varsin huonosti, sillä muumio oli alkanut haista.
Persialaisen prinsessan muumio oli siis väärennös.
Kuka tuo mystinen ”prinsessa” sitten oli? Sen verran vainajasta saatiin selville, että hän on parikymppinen nainen, joka oli muutama vuosi aiemmin kuollut selkään tai lantioon osuneeseen iskuun – vammat viittasivat siihen, että häntä päin oli ajettu autolla. Vielä samana keväänä Pakistanin kansallismuseo ilmoitti, että kuninkaallinen muumio olikin todennäköisesti melko tuoreen murhan uhri. Hänet saatettiin haudan lepoon vasta vuonna 2008.
Kaikkien huijareiden isä: Gregor MacGregor
Gregor MacGregor on sellainen henkilö, jonka seikkailuista voisi tehdä aivan oman artikkelinsa, mutta kun listan aiheena on kuuluisat huijaukset, ei häntä voi jättää pois.
Gregor MacGregor keksi vuonna 1820 kokonaisen valtion.
Skotlannin ylämailta kotoisin olleen MacGregorin mielikuvitusvaltio sijaitsi Väli-Amerikassa lähellä Hondurasia. Se oli hieman Walesia suurempi ja täydellinen paratiisi täynnä rikkauksia. Hän oli luonut valtiolle lipun ja vaakunan sekä keksinyt ja painattanut rahaa. Skotti väitti olevansa maan prinssi ja kertoi varakkaille lontoolaisille ystävällisestä kansastaan. Hiljattain itsenäistynyt valtio oli nimeltään Poyais ja se kaipasi ulkopuolisia investoijia noustakseen täyteen loistoon. Ja tosiaan, koko Poyaisia ei ollut olemassakaan.
Huijaus tuli luonnostaan, sillä MacGregor oli jo aiemmin esiintynyt portugalilaisena aatelissuvun jäsenenä sekä Sir MacGregorina, oman klaaninsa päällikkönä. Avioliitto korkea-arvoisen amiraalin tyttären kanssa siivitti MacGregorin nousukiitoa Lontoon ylimystön parissa, mutta jotain oli keksittävä, kun Maria-vaimo yllättäen kuoli vuonna 1811. Tyhjän päälle jäänyt MacGregor listautui armeijaan ja pääsi tutustumaan Etelä-Amerikkaan, jossa valtio toisensa jälkeen itsenäistyi. Euroopassa oli vaikea pysyä kärryillä alati muuttuvista rajoista ja uusista maista. MacGregor näki hetkensä tulleen, kun Briteissäkin elettiin huimaa talouskasvun aikaa eivätkä rikkaat tienneet, mihin pistää rahojaan.
Niinpä kaikkien aikojen huijari palasi kotikonnuilleen ja alkoi markkinoimaan ainutlaatuista mahdollisuutta osallistua uuden kansakunnan rakentamiseen sijoittamalla Poyaisin joukkovelkakirjoihin. MacGregor keräsi noilla velkakirjoilla ja tonttikaupoilla 1,3 miljoonaa puntaa (nykyrahassa on noin 3,6 miljardia puntaa eli noin 4,2 miljardia euroa).
Kaikkien aikojen huijaus päättyi lopulta sen takia, että se oli niin uskottava. Britit innostuivat Poyaisista toden teolla ja monet halusivat muuttaa sinne. MacGregor seisoi satamassa vaihtamassa uuteen maailmaan lähtevien puntia Poyaisin dollareiksi ja toivotti hyvää matkaa lähettäessään hyväuskoisia maksajia olemattomaan maahan.
Tietenkään asiat eivät meren takana sujuneet muuttajien suunnitelmien mukaan ja vain kourallinen noin 250 uudisasukkaasta palasi hengissä takaisin Britanniaan. Monet heistä eivät siltikään suostuneet uskomaan, että MacGregor oli huijari, vaikka olivat sijoittaneet kaiken omaisuutensa ja nähneet omin silmin, että Poyaisia ei ollut. MacGregor ei jäänyt odottamaan mahdollisia seuraamuksia, vaan pakeni Ranskaan ja yritti siellä samaa huijausta uudelleen. Se toimi ranskalaisille yhtä loistavasti, kunnes viranomaisten hälytyskellot alkoivat soida kansalaisten hakiessa sankoin joukoin passeja tarkoituksenaan muuttaa olemattomaan Poyaisiin. MacGregor huomasi huijauksen tulleen tiensä päähän ja muutti loppuelämäkseen Venezuelaan.
Lue myös:
- 10 uskomatonta Wikipedia-huijausta, jotka ehtivät levitä kenenkään epäilemättä
- 10 huippukiinnostavaa totuutta valehtelusta
🤷♀️ Kerro kommenttikentässä ⬇️⬇️ tai somekanavissamme, olisivatko nämä kuuluisat huijaukset menneet millään lailla sinulle läpi. Mikä näistä oli mielestäsi kaikkein törkein vedätys?
Pystyt varmasti kuvittelemaan ja kuvailemaan useammankin parfyymin tuoksun ja tunnistat omat suosikkisi. Oletko kuitenkaan koskaan pohtinut, mistä parfyymi koostuu ja minkälaisia hajuvesien ainesosat ovat? Mitä olisikaan luksusparfyymi ilman muutamaa tippaa ulosteen hajua!?
Ihmiset ovat käyttäneet hajusteita kymmenien tuhansien vuosien ajan ja pitkään kaikki hajuvesien ainesosat olivat peräisin luonnosta; eläimistä ja kasveista. Mutta jo useamman vuosikymmenen ajan suurin osa hajuvesivalmistajista on käyttänyt pääasiassa synteettisiä kemikaaleja, jotka matkivat luonnollisia hajuja tai ovat täysin uudenlaisia tuoksuja.
Synteettisten aineiden ”vallankumous” ei kuitenkaan ole sysännyt luonnon raaka-aineita kokonaan sivuun, sillä tuoksun vahvistamiseksi mukaan lisätään monesti hieman luonnollisia öljyjä, jotka hienosäätävät tuoksut kohdilleen.
Monet näistä laboratoriossa valmistetuista sekä luonnollista alkuperää olevista raaka-aineista ovat hyvin erikoisia, osa suoraan sanottuna kuvottavia. Vaikka niiden hajut saattavat yksinään olla etovia, voivat ne laimennettuina ja yhdisteltyinä muihin aineisiin olla mitä ihastuttavimpia kukkaistuoksuja.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset omituiset hajuvesien ainesosat voit lukea tästä:
Parfyymit: Top 10 erikoiset tai etovat hajuvesien ainesosat – osa 1
Tiolit
Kuva: Ryan Hodnett | CC BY-SA 4.0 | Kuvaa rajattu
Moni lukijoista on varmaan kuullut merkaptaaneista. Se on vanhentunut nimitys tioleille, jotka ovat eräitä pahimmalta haisevia yhdisteitä, joita tunnetaan. Tiolit ovat syypää siihen, miksi muun muassa mätänevä liha, ulosteet ja haisunäädän ruiskuttama neste tuoksuvat niin viehättäviltä.
Tioleja lisätään myös luonnollisiin kaasuihin, jotka muuten hajuttomina ja värittöminä olisivat vuodon sattuessa lähes mahdottomia havaita. Näitä voimakkaan tuoksuisia yhdisteitä on myös ihmiskehon tuottamissa kaasuissa, joten siinä hieman kosketuspintaa sille, minkälaisesta hajuvesien ainesosasta on kyse.
Tioleissa hajun aiheuttaja on rikki, ja vaikka kaikissa kyseistä yhdistettä sisältämissä nesteissä on tuo pistävä aromi, voidaan niitä tyypistä riippuen käyttää tuomaan parfyymeihin erilaisia nuotteja. Valmistajat osaavat käsitellä ja sekoitella tioleja niin, että niistä saadaan esiin esimerkiksi mustaherukan hienoinen tuoksu, raikas sitruksen henkäys tai ripaus kahvin aromia, mutta rikki jää (onneksi) taka-alalle.
Skatoli
Kun skatolia sekoitellaan muiden yhdisteiden kanssa, muuntuu sen tuoksu heleän kukkaiseksi. Skatoli on indolin johdannainen, ja indoliinhan tutustuttiin jo listan ensimmäisessä osassa, joten arvaat ehkä minkälaisesta aromista on kyse.
Lievästi myrkyllistä skatolia saadaan kivihiilituotannon sivutuotteena, mutta sitä esiintyy myös elävissä olennoissa: skatoli on tunnettu semiokemikaali, jonka avulla eliöt kasveista eläimiin välittävät kemiallisia viestejä.
Miltä skatoli sitten sellaisenaan haisee? No, yksinkertaisesti ulosteelta. Se on se, mikä antaa jätöksille niiden tunnusomaisen tuoksun. Skatolin vuoksi myös aamuhengitys voi aiheuttaa nenän nyrpistelyä. Nisäkkäillä skatolia muodostuu ruoansulatuskanavan bakteerien suorittaman hajotustyön tuloksena.
Eli kun vessassa haisee pahalta, voi syyttävän sormen osoittaa tämän yhdisteen suuntaan. Ja heti perään herkullinen tietoisku: Skatolia (tietysti synteettisesti valmistettua) käytetään luontaisena aromina esimerkiksi jäätelöissä.
Laimennettunakin skatoli haisee järkyttävältä, joten ihastuttavat tuoksunuotit tulevat esiin vain sekoittamalla sitä muihin aineisiin. Yhdessä indolin kanssa skatoli muodostaa huumaavimman yhdistelmän, jonka tuoksuttelua on hankala lopettaa. Sekoituksen koukuttavuus on jäänne siltä ajalta, kun ihmisen esi-isät viestivät toisilleen eritteillä. Aivot tulkitsevat tuoksun houkuttelevaksi kakan hajuksi.
Lue myös: Miksi hengitys haisee kaikkein pahimmalta juuri aamuisin?
Labdanum
Labdanumia saadaan Etelä-Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa elävistä kistuksista, jotka ovat kallioisilla alueilla kasvavia ikivihreitä varpuja. Sitä on käytetty tuhansien vuosien ajan luonnollisena rohtona muun muassa flunssaan ja nivelreumaan, sekä tietenkin hajuvesien ainesosana. Labdanum ei tuoksu pahalta, vaan sen pihkainen ja nahkainen aromi on suurenakin pitoisuutena miellyttävä, mikä on melkoinen erikoisuus tällä listalla.
Mielenkiintoisen labdanumista tekee kuitenkin tapa, jolla sitä on aikoinaan kerätty. Koska kasvin luonnollinen elinympäristö on ihmiselle melko vaikeakulkuista maastoa, ovat aineksen keräämisestä vastanneet vuohet ja lampaat. Kun eläimet ovat laiduntaneet ja liikkuneet kivisillä kukkuloilla, ovat niiden jalat hankautuneet kasveihin, jolloin villaan on tarttunut varpuja ja niiden tuoksuvaa eritettä.
Tämä pihka on sitten kammattu eläinten jalkakarvoista erityisesti siihen tarkoitetuilla välineillä (kuvassa), ja paimenet ovat myyneet eristämäänsä hajustetta sitten eteenpäin. Nykyisin labdanumia eristetään suoraan kasveista, eikä laiduntajien villoja enää tarvita välikätenä. Tunnetuimpia parfyymeja, joissa labdanumia käytetään on miehille suunnattu Bleu de Chanel.
Labdanum muistuttaa tuoksultaan listan ensimmäisessä osassa esiteltyä ambraa, ja on siihen verrattuna huomattavasti edullisempi. Sitä käytetään ambran sijaan esimerkiksi Australiassa ja muissa maissa, joissa kaikki valaisiin liittyvät tuotteet ovat kiellettyjä, vaikka kaskelotteihin ambran kerääminen ei mitenkään vaikutakaan.
Hauste
Kuva: H. Zell | CC BY-SA 3.0 | Kuvaa rajattu
Tämä hajuvesien ainesosa -lista on saanut kyllä moneen kertaan miettimään, että kukahan on ensimmäisenä päättänyt, että koitanpas hieroa tuota ainetta itseeni, se tuoksuu varmasti hyvälle. Castoreum eli hauste on juuri sellainen erite, joka herättää kysymyksiä. Miksi kukaan on lähtenyt testaamaan majavan hännän alta löytyvien rauhasten eritettä? Majava itse käyttää kellertävää haustetta merkitäkseen reviiriään.
Hajuvesien ainesosaksi hauste päätyi sen vuoksi, että sen tuoksu muistuttaa puuta ja nahkaa, eikä noita tuoksuja saatu mistään muualta. Nykyisin tuoksunuotteja kyetään jäljittelemään synteettisesti, mutta ylellisissä parfyymeissa keinotekoista nahan tuoksua on valmistajien mukaan välttämätöntä kohentaa luonnollisella raaka-aineella.
Hausjärvi on muuten saanut nimensä hausteesta. Kunnan alueella metsästettiin paljon majavia ja kauppiaat kiersivät myymässä haustetta pitkin maamme etelärannikkoa. Parfyymina se Suomessa ollut niin suosittu, mutta sillä tiedettiin olevan parantavia voimia ja sen uskottiin hoitavan muun muassa kihtiä, hammassärkyä ja riisitautia. Apteekissa haustetta on myyty myös hermostuneisuuteen, mitä ikinä sillä onkaan tarkoitettu.
Hajusteena toimimisen lisäksi haustetta käytetään luontaisena aromina tuomaan esimerkiksi jäätelöihin vaniljan ja mansikan aromeja. Nam!
Monet hajuvesien valmistajat, jotka eivät halua käyttää ainoastaan synteettisiä ainesosia, käyttävät hausteen tilalla hyraceumia, jolla on sensuelli, hieman multainen tuoksu. Hajuvesien ainesosat -listan viimeisessä kohdassa selvitetään, että mitä se hyraceum oikein on.
Hyraceum
Hyraceum on tamaanien kiteytynyttä ulostetta ja virtsaa. Ja tamaanit ovat jäniksen kokoisia, Afrikassa eläviä eläimiä, joiden lähimpiä sukulaisia ovat ulkonäöstä huolimatta norsut ja manaatit.
Lähi-idässä ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa elävät kalliotamaanit (Procavia capensis) ovat järjestelmällisiä eläimiä, jotka käyvät toimittamassa tarpeensa monien sukupolvien ajan samassa paikassa, joka on usein vielä luonnonvoimilta suojassa luolassa. Aikojen kuluessa nämä lantakasat kivettyvät ja säilyvät siinä muodossa jopa kymmeniä tuhansia vuosia. Kivettyneet jätökset ovat antaneet tutkijoille arvokasta tietoa siitä, minkälaista alueen kasvillisuus ja ilmasto on joskus ennen muinoin ollut.
Ainutlaatuisena tietopankkina toimivat kiteytyneet tunkiot ovat haluttua tavaraa myös hajuvesivalmistajien keskuudessa. Hyraceumissa on syvä, käynyt tuoksu, joka on kuin sekoitus myskiä, haustetta, sivetonia, tupakkaa ja agarapuuta.
Koska aines on kuin kiveä, täytyy sen kerääminen suorittaa louhimalla. Hyraceumia ei ole käytetty vain hajuvesien ainesosana, vaan Etelä-Afrikassa myös perinteisenä rohtona hoitamaan muun muassa epilepsiaa ja naisen hormonitoiminnan häiriöitä.
Hyraceumia pidetään eettisenä vaihtoehtona muille eläimistä kerättäville hajusteille, sillä sitä saadaan kerättyä ilman että eläimiä tarvitsee satuttaa tai tappaa. Jätöksien keräys myös ajoitetaan yleensä niin, että toiminta ei häiritse tamaanien elämää.
Lue myös:
Oletko koskaan pohtinut, mistä parfyymi koostuu ja minkälaisia hajuvesien ainesosat ovat? Pystyt todennäköisesti kuvailemaan ja kuvittelemaan eri parfyymien tuoksuja ja tunnistat omat suosikkisi. Mutta mitä ne todellisuudessa ovatkaan?
Ihmiset ovat käyttäneet hajusteita kymmenien tuhansien vuosien ajan ja pitkään kaikki hajuvesien ainesosat olivat peräisin luonnosta; eläimistä ja kasveista. Mutta jo useamman vuosikymmenen ajan suurin osa hajuvesivalmistajista on käyttänyt pääasiassa synteettisiä kemikaaleja, jotka matkivat luonnollisia hajuja tai ovat täysin uudenlaisia tuoksuja.
Synteettisten aineiden ”vallankumous” ei kuitenkaan ole sysännyt luonnon raaka-aineita kokonaan sivuun, sillä tuoksun vahvistamiseksi mukaan lisätään monesti hieman luonnollisia öljyjä, jotka hienosäätävät tuoksut kohdilleen. Monet näistä laboratoriossa valmistetuista sekä luonnollista alkuperää olevista raaka-aineista ovat hyvin erikoisia, osa suoraan sanottuna kuvottavia. Vaikka niiden hajut saattavat yksinään olla etovia, voivat ne laimennettuina ja yhdisteltyinä muihin aineisiin olla mitä ihastuttavimpia kukkaistuoksuja. Mitä olisikaan luksusparfyymi ilman muutamaa tippaa ulosteen hajua!?
Tässä siis erikoisimmat hajuvesien ainesosat, löytyyköhän sinun iholtasi tänään jotain näistä?
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset kyseenalaiset parfyymien ainesosat ovat luvassa huomenna.
Ambra
Kuva: Peter Kaminski | CC BY 2.0 | Kuvaa rajattu
Maailman kallein hajuvesien ainesosa on ambra. Se on peräisin kaskelotin ruoansulatuselimistöstä, ja joidenkin tutkijoiden mukaan kyse on oksennuksesta ja toiset liputtavat vaihtoehtoisen ulostuloaukon puolesta.
Valaan sisällä oleva tuore ambra, jonka kanssa joutuu tekemisiin, jos sattuu suolistamaan kuolleen kaskelotin, on äärimmäisen ikävän hajuista tavaraa. Parfyymeissa käytetty ambra sen sijaan tuoksuu pehmeän kukkaiselta, kunhan se on ensin lillunut vuosikausia meressä kaukana valaan sisälmyksistä.
Ambraa syntyy kaskelotin suolistossa, kun sen ravinnoksi käyttämien mustekalojen vahva ja terävä kitiinileuka tarraa suolen seinämään ja sen ympärille alkaa muodostua tahmeaa ainetta. Ambran arvellaan suojelevan kaskelotin suolistoa haavoilta.
Ambraa on käytetty aikoinaan lähes poikkeuksetta kaikkien hajuvesien ainesosana; ei vain tuoksunsa vuoksi vaan enemmänkin lisäaineena, koska hyvin pieni määrä lisää huomattavasti parfyymin kestoa iholla. Nykyisin ambra on pitkälti korvattu synteettisillä aineilla, mutta ei sen takia, että kaskelotti on uhanalainen. Tällä listalla tutustutaan myöhemmin hajusteisiin, joiden eristäminen vaatii eläimen tappamista, mutta valaan elämään ambran kerääminen ei vaikuta mitenkään.
Syy vaihtoehtoisiin aineisiin on ambran erittäin korkea hinta: laadusta riippuen sen kilohinta voi nousta jopa satoihin tuhansiin euroihin. Arvokasta valaan suolistoeritteestä tekee se, että sitä ei niin vain keräillä meristä, vaan hajuvesivalmistajien käyttämää, koostumukseltaan kynttilävahaa muistuttavaa ambraa löydetään sattumalta rannoille huuhtoutuneena.
Miten ambra liittyy punahiuksisuuteen? Lue tästä:
Punahiuksisten päivä: 10 mielenkiintoista faktaa punapäistä
Avaruusruusu
Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallintovirasto, tuttavallisemmin NASA, on ulottanut lonkeronsa myös hajuvesien valmistukseen. Vuonna 1998 International Flavors & Fragrances, uusia tuoksuja ja makuja kehittävä yritys, sai luvan lähettää yksittäisen ruusun avaruussukkula Discoveryn mukana avaruuteen.
Tarkoituksena oli selvittää, olisiko painottomuudella jotain vaikutusta ruusun eteerisiin öljyihin, ja sitä kautta sen tuoksuun. Varsinaisesti tutkimuksessa oli kyse siitä, miten kasvien erittämät aineet reagoivat ympäristöön, jossa painovoima ei vaikuta, mutta samalla saatiin uusi tuoksu parfyymien valmistukseen.
Astronautit ottivat avaruusruususta kymmenen päivän aikana näytteitä, joista sitten eristettiin hajustetta, jonka tuoksua kuvaillaan ”kukkaiseksi, puiseksi ja henkeväksi (spiritual)”.
Tuoksuttelu ei jäänyt vain havainnoinnin tasolle, vaan kosmetiikkajätti Shiseido päätti käyttää synteettisesti valmistettua avaruusruusun tuoksua osana Zen-parfyymiaan. Silloinen pullokin oli suunniteltu aiheeseen sopivasti muistuttamaan avaruussukkulaa.
Indolit
Kuva: KENPEI | CC BY-SA 3.0 | Kuvaa rajattu
Uskotko, jos sanon, että valkoiset kukat haisevat ulosteelle? Usko pois!
Indoli on yhdiste, jota löytyy luonnostaan erityisesti valkoisista kukista. Se antaa voimakkaan makean tuoksun esimerkiksi appelsiinin kukalle, liljoille ja jasmiineille. Tätä kemikaalia lisätään hajuvesiin, jotta kukkaistuoksut tuoksuisivat luonnollisemmilta, sillä synteettiset aromit tarvitsevat avukseen muutaman tipan indolia.
Indolia ei kannata tuoksutella yksistään, sillä ilman sekoittumista muiden yhdisteiden kanssa, se tuoksuu lähinnä ihmisen ulosteelta. Mutta kuten mainittua, jos parfyymiin halutaan esimerkiksi kunnollinen jasmiinin tuoksu, on siihen lisättävä hieman tätä kakan hajua.
Indoli on heterosyklinen aromaattinen yhdiste, joka rakentuu bentseenirenkaasta ja pyrrolirenkaasta. Se on tärkeä osa aminohappoa nimeltään tryptofaani, josta hermosolut valmistavat serotoniinia.
Tryptofaanin tuotantoa lisäävät monet sokeripitoiset ja rasvaiset ruoat; se on syyllinen ajoittain vaivaavaan sokerikoukkuun. Kun elimistö alkaa suklaata syödessä tuottaa serotoniinia, haluaa se samaan hyvään olotilaan pian uudestaan. Myös joidenkin masennuslääkkeiden teho perustuu serotoniinin tuotannon vilkastuttamiseen. Joten kesällä jos kävelee jasmikepensaan ohi, niin kannattaa hengitellä syvään – siitä voi todistetusti tulla hyvälle mielelle!
Vielä mielenkiintoisempaa on se, että LSD sitoutuu aivoissa samoihin reseptoreihin kuin serotoniini, koska sen rakenteessa on samainen indoli. Miksi siis ottaa psykedeeliä, kun saman vaikutuksen voi saada tuoksuttelemalla kukkia? Käsitys todellisuudesta kuitenkin säilyy eikä aika pysähdy. Ei ole siis kumma, että joidenkin kukkien tuoksua sanotaan huumaavaksi.
Ja yritä unohtaa, mikä se pohjimmainen tuoksu kaiken hyvän olon ja huumaavuuden taustalla on.
Myski
Kuva: 乌拉跨氪 | CC BY-SA 3.0 | Kuvaa rajattu
Myski on tunnettu ja suosittu hajuste, jota erittyy joidenkin nisäkäsurosten peräaukon vieressä olevista rauhasista. Myski ei varsinaisesti ole samalla tavalla pahanhajuinen kuin tämän listan monet muut hajuvesien ainesosat, mutta voimakas se kyllä on. Yleisimmin myskiä eristetään Aasiassa asustavilta myskihirviltä, jotka itse ruiskivat sitä naaraita houkutellakseen.
Vaikka myskiä erittäviä rauhasia voidaan kerätä myös eläviltä myskihirviuroksilta, on irrottaminen huomattavasti helpompaa, jos eläin on kuollut. Myski on ollut niin haluttu ja arvotettu hajuste, että 1970-luvulle saakka sitä oli joissakin määrin oikeastaan jokaisessa parfyymissa.
Suosiota on nostanut se, että myski ei ainoastaan anna hajuvesiin eläimellisen sensuellia tuoksua, vaan sen todettiin jo satoja vuosia sitten pidentävän parfyymin kestoa iholla. Sittemmin myskin käyttöä on rajoitettu, koska myskihirvi on metsästetty lähes sukupuuton partaalle. Useimmat valmistajat käyttävätkin vaihtoehtoisia lähteitä tai sitten synteettistä myskiä; joskin aito tavarakin on edelleen käytössä.
Myskiä on kerätty hajuvesien ainesosaksi myös esimerkiksi piisameilta, myskisorsilta, myskijääriltä (hyönteinen), myskikilpikonnilta ja myskihäriltä, jotka kaikki erittävät rauhasistaan tuoksuvaa mönjää, mikä on helposti pääteltävissä eläinten nimistä. Piisami on englanniksi muskrat ja Suomessakin sitä on kutsuttu myskirotaksi.
Kaikkein voimakkaimminkin myskiltä tuoksuvissa hajuvesissä aine on laimennettu 3-prosenttiseksi, mutta historia tuntee myös poikkeuksia, kuten seuraavassa listan kohdassa selviää.
Sivetoni
Kuva: surtr | CC BY-SA 2.0 | Kuvaa rajattu
Sivetoni on paksua, voimakkaalta tuoksuvaa eritettä, jota saadaan sivettikissojen anaalirauhasista. Sivettikissoja elää Afrikassa ja Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa, mutta kaikkein arvokkain sivetoni tulee etiopialaisilta tiloilta, joissa sivettikissoja tarhataan epäinhimillisissä oloissa.
Sivettikissat eivät nimestään huolimatta ole kissoja. Tehdään nopea käynti taksonomian puolelle: Petoeläinten lahko jaetaan kahteen alalahkoon: Caniformia ja Feliformia (”koiramaiset ja kissamaiset”). Feliformiaan kuuluvia heimoja ovat muun muassa kissaeläimet, mangustit, hyeenat ja sivettieläimet.
Sivetoni on yksi maailman vanhimmista hajusteista ja ruokien lisäaineista, ja suurena määränä sen haju on pistävä. Aromista kertoo jotain se, että aikoinaan sivetonia on ”lantrattu” vauvojen ulosteella. Tällä kepulikeinolla kaupustelijat saivat paremman tuoton, sillä hajuste meni sekoituksineen täydestä.
Pienenä määränä ja alkoholilla laimennettuna sivetoni, kuten tämän listan muutkin tuoksut, on oiva lisä hajuvesiin. Sivetoni antaa hienoisen kukkaistuoksun, jota ovat käyttäneet kaikki suuret hajuvesivalmistajat. Nykyisin sivetoni valmistetaan synteettisesti, tai sitten sen käytöstä on luovuttu kokonaan, sillä monet valmistajat eivät käytä eläinperäisiä raaka-aineita enää ollenkaan. Toisaalta on olemassa arvokkaita luksushajuvesiä, joihin edelleen laitetaan pirskahdus sivettikissojen anaalirauhasten eritettä.
Ehkäpä maailman kuuluisimman parfyymin, Chanel No 5, alkuperäinen resepti sisälsi arvioiden mukaan käsittämättömät 15 prosenttia sivetonia ja 15 prosenttia aiemmin mainittua myskiä. Mukana oli myös ripaus jasmiinin tuoksua, jonka alkuperä selvisi myös aiemmin tällä listalla.
Chanel No 5 oli siis aikamoisen tuhti paketti eri aromeja. Kun Gabrielle ”Coco” Chanel pyysi parfymööri Ernest Beaux’ta luomaan ”naisen parfyymin naisen tuoksulla”, ei hän ehkä tiennyt mitä kaikkea Beaux pullottaisi. Vaikka Chanel No 5 on pitänyt ikonisen tuoksumaailmansa jo vuosisadan ajan, on nykyinen kukkainen suihkaisu huomattavasti alkuperäistä kevyempi.
Sivetoni ei hurmaa tuoksullaan ainoastaan ihmisiä, vaan se tehoaa myös eläimiin. Newyorkilaisen Bronxin eläintarhan työntekijät keksivät kokeilla erilaisia sivetonia sisältäviä parfyymeja houkuttelemaan jaguaareja. He huomasivat, että Calvin Kleinin Obsession for Men toimi parhaiten ja piti kissat pisimmän aikaa kiinnostuneina.
Guatemalan viidakoissa jaguaareja tutkivat biologit ovat ottaneet kyseisen tuoksun avukseen, jotta saisivat kuvattua arkoja petoja luonnossa – menetelmä on osoittautunut tehokkaaksi. Intian viranomaiset ovat myös koko 2010-luvun ajan käyttäneet samaista Calvin Kleinin parfyymia napatakseen ihmisiä tappaneita tiikereitä. Chanel No 5 oli myös kokeilussa, mutta Obsession oli tehokkain.
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tänään sen, että miksi linnut lentävät päin ikkunoita ja voiko tuolle ikävälle törmäilylle tehdä jotain.
Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:
https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miksi linnut lentävät päin ikkunoita?
Ikkunasta kuuluu kopsahdus. Voi ei! Lintu lensi lasia päin! Joskus ne tokenevat törmäyksestä, mutta toisinaan linnun matka päättyy siihen. Miksi linnut sitten niin usein lentävät päin ikkunoita?
Kirkas ikkuna on linnulle petollinen, sillä se näkee siitä heijastuvat puut ja pensaat, jotka vaikuttavat sen silmiin hyviltä suoja- ja lepopaikoilta. Toisaalta ne voivat nähdä ikkunan läpi sisäkasveja, jotka yhtälailla houkuttelevat luokseen. Linnut saattavat pyrkiä laskeutumaan oksalle, varsinkin jos kyseessä on iso huonekasvi.
Ja vaikka mitään kasvillisuutta ei olisi lähimaillakaan, voi ikkunasta heijastua yksinkertaisesti taivas, jota kohti lintu halajaa lentää. Petollisia ovat myös sellaiset talot, joissa ikkunoista näkee läpi rakennuksen – linnulle näyttää siltä, kuin maisema jatkuisi esteettä. Sen ajatuksena on vain lentää huoneen läpi.
Yöaikaan linnut lentävät rakennusten ikkunoihin aivan toisesta syystä. Silloin kyse on valosta, jota kohti lintu pyrkii lentämään. Valitettavasti ”valoa kohti” saa usein kohtalokkaan merkityksen.
Toisinaan ikkunaan törmääminen voi olla reviirin puolustamista. Näin käy varsinkin keväisin. Tällöin lintu lentää, tai paremminkin hyökkää, ikkunaan toistuvasti lyhyeltä etäisyydeltä. Lintu ei ymmärrä, että ikkunasta näkyy sen oma kuva, vaan se luulee heijastusta kilpakumppaniksi. Tällainen uhittelu ja hyökkiminen ei yleensä vahingoita lintua, sillä vauhti ei ole kova. Ärsyttävää toistuva kolahtelu toki voi olla – sekä linnulle että ikkunan toisella puolella oleville ihmisille.
Näin törmäämisriskiä voi vähentää
Koska erilaiset heijastukset ovat suurimpia syitä lintujen törmäilyyn, voi sitä vähentää esimerkiksi pitämällä ikkunoissa vaaleita päiväverhoja. Ne säästävät lintuhenkiä, mutta eivät kuitenkaan vähennä merkittävästi valoisuutta sisällä.
Jos lintujen törmäily ikkunoihin on toistuvaa, voi ikkunoihin liimata haukkatarroja. Petolinnun muotoinen kuva säikäyttää pienet linnut ajoissa. Haukkatarroja voi ostaa kaupoista tai sitten sellaisen voi taiteilla ihan itse ja kiinnittää ikkunaan vaikkapa sinitarralla. Suurehkon petolinnun siluetti ikkunassa ei välttämättä miellytä kaikkien silmää, mutta ainakaan ikkunan alta ei tarvi olla jatkuvasti keräämässä niskojaan taittaneita pikkulintuja.
Ja tässä tulee kaikkein yksinkertaisin vinkki: Jätä ikkunat pesemättä. Pölyiset ja likaiset ikkunat eivät heijasta samalla tavalla kuin putipuhtaat. Jos joku kehtaa päivitellä likaisia ikkunoitasi ja laiskuuttasi, niin nyt sinulla on antaa arvostelijoille erittäin pätevä syy.
Lue myös:
Yleistieto
Mistä keisarileikkaus on saanut nimensä? Yhteys Julius Caesarin syntymään on vain sitkeä myytti
Lukijoiden kysymyksissä selvitämme tänään sen, että mistä keisarileikkaus on saanut nimensä. Onko sillä jotain tekemistä keisarin kanssa ja jos on, niin kenen keisarin?
Nimen alkuperän lisäksi tiedossa on pari mielenkiintoista faktaa sektioon liittyen: kerromme itselleen keisarileikkauksen tehneestä naisesta sekä siitä, miten henkiä pelastava operaatio vaikuttaa ihmisen evoluutioon tulevaisuuden synnytyksiä hankaloittavasti.
Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:
https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Mistä keisarileikkaus on saanut nimensä?
Tarina siitä, että Rooman yksinvaltias ja suuri sotasankari Julius Caesar olisi ”syyllinen” keisarileikkauksen nimeen, on myytti. Ensimmäinen ongelma tässä sitkeässä urbaanilegendassa on se, että ensimmäisen kerran Caesarin syntymisestä leikkauksen avulla kirjoitettiin reippaasti ajanlaskun alun jälkeen. Caesar syntyi vuonna 100 eaa. Ehkäpä aiheesta olisi mahtavan valtiomiehen kohdalla kirjoitettu jo aiemmin!?
Toinen myytin todenpitävyyttä vastaan puhuva fakta on se, että Caesarin äiti Aurelia Cotta oli elossa, kun poika lähti ensimmäisille sotaretkilleen. Selviäminen leikkauksesta oli tuolloin hyvin epätodennäköistä. Tokikaan se ei ollut mahdotonta, sillä esimerkiksi juutalaisten Talmudissa ja monien muiden kulttuurien kirjoituksissa on paljon viittauksia onnistuneisiin keisarileikkauksiin. Mutta Rooman tasavallassa oli Caesarin syntymän aikaan tapana, että vauva leikattiin ulos vain siinä tapauksessa, että äiti oli joka tapauksessa kuolemassa tai jo kuollut.
Kun Caesar nousi valtaan, määräsi hän lain, jonka mukaan jokainen raskaana ollut nainen oli leikattava auki; oli hän elossa tai ei. Jos kohtalo oli määrännyt naisen saamaan lapsen, oli lapsi otettava ulos.
Todennäköisesti keisarileikkauksella ei siis suoranaisesti ole mitään tekemistä Julius Caesarin tai hänen jälkeensä Roomaa hallinneiden keisareiden kanssa. (Sivuhuomio: Julius Caesar ei koskaan ollut keisari, mutta keisarin arvonimi on johdettu hänen nimestään). Yksinkertaisin selitys sanan alkuperälle on se, että leikata on latinaksi caedere ja kuolleesta äidistä ulos leikattua lasta kutsuttiin termillä caesones. Keisarileikkaus lienee siis johdettu näistä sanoista.
Milloin tehtiin varmuudella ensimmäinen onnistunut keisarileikkaus?
Vaikka sekä äidin että lapsen selviämisestä on viittauksia jopa muutamia tuhansia vuosia vanhoissa kirjoituksissa, voidaan ensimmäisenä historiallisesti luotettavana operaationa pitää vuonna 1610 Saksan Wittenbergissä tehtyä keisarileikkausta. Sen suoritti kirurgi Jeremias Trautmann.
Tätä aiemminkin Keski-Euroopassa oli dokumentoitu onnistunut operaatio, mutta historiallisesta paikkansapitävyydestä ei voida olla varmoja, sillä tapahtumat kirjoitettiin muistiin vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Kertoman mukaan vuoden 1500 tienoilla sveitsiläinen Jakob Nufer suoritti leikkauksen vaimolleen, joka oli kärsinyt päiväkausia synnytystuskista eivätkä lääkärit osanneet auttaa. Ammatikseen sikoja kuohinut Nufer ei kuitenkaan jäänyt avuttomaksi vaan pelasti sekä vaimonsa että lapsensa.
Keisarileikkauksilla on vaikutus ihmisen evoluutioon
Keisarileikkaus on elämiä pelastava operaatio, mutta samanaikaisesti se hankaloittaa tulevaisuuden synnytyksiä. Sektio nimittäin pienentää naisten lantioita ja kasvattaa syntyvien lasten kokoa.
Vuosisatoja sitten oli tavallista, että pienikokoisen lantion omaavat naiset kuolivat synnytyksessä, kun lapsi ei mahtunut ulos alateitse – ja saman kohtalon koki syntyvä lapsi. Joten yksinkertaisesti sanottuna ne naisen geenit, jotka saavat aikaan pienen lantion, eivät päässeet siirtymään jälkikasvulle. Nykypäivänä kapean lantion omaavat naiset selviävät synnytyksestä keisarileikkauksen ansiosta. Näin ominaisuus pääsee siirtymään lapsille ja edelleen tuleville sukupolville.
Vuonna 2016 julkaistun tutkimuksen mukaan vielä 1960-luvulla 30:llä vastasyntyneellä tuhannesta oli sen verran kookas pää, että alatiesynnytys oli mahdoton. Nykyään tuo ominaisuus on 36:lla lapsella tuhannesta. Kasvu voi kuulostaa vähäiseltä, mutta se on 20 prosentin korotus. Tutkimusta johtanut tohtori Philipp Mitteröcker, joka työskentelee Wienin yliopiston teoreettisen biologian laitoksella, kertoo muutoksen johtuvan siitä, että nykyään suurikokoisetkin lapset selviävät keisarileikkauksen ansiosta hengissä.
Nämä kaksi edellä mainittua ominaisuutta eli syntyvän lapsen suuri koko ja naisen kapea lantio muodostavat ongelman. Fakta on karu: luonnonvalinta on aiemmin karsinut liian kookkaat vauvat. Ja sitä se tekisi nytkin – ilman keisarileikkausta. Mitteröcker haluaa kuitenkin muistuttaa, että hänen ja muun ryhmän tarkoitus ei missään nimessä ole arvostella keisarileikkausta ja muita lääketieteen keinoja, joilla ihmisiä pidetään hengissä. Hän vain toteaa, että evolutiiviset seuraukset on huomioitava; ne ovat jo olemassa ja nähtävissä.
Keisarileikkauksen voi tehdä myös itselle
Kyllä, ainakin yhden naisen tiedetään suorittaneen keisarileikkauksen onnistuneesti itselleen. Vuoden 2000 maaliskuussa meksikolainen Ines Ramírez huomasi synnytyksensä alkavan. Hän asui syrjäisessä, 500 asukkaan kylässä, jossa oli vain yksi puhelin. Ramírez oli seitsemän lapsen äiti, joten synnytyksen käynnistyminen ei aiheuttanut paniikkia.
Kaikki ei kuitenkaan sujunut odotetusti, sillä kovista kivuista kärsinyt Ramírez oli ponnistellut 12 tuntia yksin pienessä mökissään eikä synnytys ollut juurikaan edennyt. Koska 40-vuotiaan Ramírezin edellinen raskaus oli päättynyt ikävästi – lapsi syntyi kuolleena, sillä hän ei ehtinyt sairaalaan keisarileikkaukseen – eikä nainen halunnut käydä läpi samaa tuskaa uudelleen, päätti hän leikata itsensä auki.
Lähteestä riippuen Ramírez valmistautui operaatioon juomalla joko lähes 100-prosenttista puhdistukseen käytettävää alkoholia tai kolme lasillista tiukkaa viinaa – oli miten oli, nainen hörppäsi hieman kivunlievittäjää ja tarttui 15-senttiseen keittiöveitseen.
Hän leikkasi itseään tunnin verran ja veti lopulta ulos kohdustaan terveen pojan, joka hengitti ja itki välittömästi. Ramírez kertoo leikanneensa napanuoran saksilla ja menettäneensä sitten tajuntansa. Kun hän tokeni takaisin tajuihinsa, kääri hän leikellyn ja verta vuotavan vatsansa vaatteilla ja kehotti kuusivuotiasta poikaansa hakemaan apua. Useita tunteja myöhemmin kylän hoitaja saapui mökkiin ja löysi Ramírezin olosuhteisiin nähden hyvävoimaisena makoilemassa vastasyntyneen vauvansa vieressä.
Tuore äiti kuljetettiin lähimpään sairaalaan, joka sijaitsi kahdeksan tunnin ajomatkan päässä. Sairaalassa lääkärit korjasivat omatoimisessa keisarileikkauksessa tapahtuneita tuhoja ja nainen toipui täysin.
Ramírez on yksi hyvin harvoista naisista, jotka ovat suorittaneet onnistuneen keisarileikkauksen itselleen. Useimmiten äärimmäisessä tilanteessa suoritettu itseoperointi on johtanut joko äidin, lapsen tai molempien kuolemaan. Tapauksesta kirjoitettiin tieteellinen artikkeli, joka julkaistiin International Journal of Gynecology and Obstetrics -lehdessä joulukuussa 2003.
Vaikka kaikki päättyi onnellisesti, ei Ramírez suosittele kenenkään ottavan mallia hänen päätöksestään ja operaatiostaan.
Lue myös:
Yleistieto
Huhtikuun yltiöpositiiviset lapset ovat syntyneet menestymään – faktoja ja henkimaailman juttuja huhtikuusta
Huhtikuu on pyörähtänyt käyntiin, joten tällä listalla paneudutaan siihen liittyviin faktoihin. Tiedossa on syntymäkiviä ja henkieläimiä, sekä faktaa siitä, miten huhtikuussa syntyminen vaikuttaa ihmisen ominaisuuksiin.
Listafriikki selvittää myös muun muassa sen, mistä huhtikuu on saanut alunperin nimensä ja miksi se on suomeksi juuri huhtikuu. Luvassa on myös nippelitietoa horoskoopeista sekä syntymäkukista kiinnostuneille.
Ja loppuun vielä summaus siitä, milloin mitäkin kannattaa tehdä – vanhan maanviljelijöiden kalenterin mukaan. Kukapa uskaltaisi uhmata tuota opusta touhuilemalla omiaan ilman ohjeistusta!?
Horoskooppeja ja henkieläimiä
Huhtikuun 19. päivään saakka horoskooppimerkki on tulimerkkeihin kuuluva Oinas. Oinaat ovat kunnianhimoisia ja idealistisia maailmanparantajia, joiden seuraan muut luonnostaan hakeutuvat. Tulimerkin alla syntyneet myös nauttivat muiden ihailusta. Oinaiden henkieläin on omapäinen, päättäväinen, urhea ja impulsiivinen gepardi, joka on syntynyt johtajaksi.
Kuun lopussa syntyneiden horoskooppimerkki on Härkä. Härkä kuuluu maamerkkeihin, joiden edustajat ovat realisteja ja käytännönläheisiä. Maamerkki on asioita aikaansaava tekijä, joka tekee ympärillään olevien elämästä parempaa. Härkien henkieläin on luottava, käytännöllinen, taiteellinen ja lojaali jääkarhu. He ovat lempeitä, mutta jos jokin uhkaa heitä tai heidän läheisiään, niin tiedossa on tiukka taistelu.
Jos olet syntynyt tässä kuussa, niin osuivatko nämä kuvailut yhtään kohdalleen?
Lue myös: Psykologisia ilmiöitä, jotka huomaamatta vaikuttavat käyttäytymiseemme
Syntymäkukka ja syntymäkivi
Tässä vinkki kaikille huhtikuussa syntyneille: Jos joku kyselee lahjatoivetta, niin sano kirkkain silmin, että haluaisit synttärilahjaksi mitä tahansa, missä on syntymäkivesi. Huhtikuun syntymäkivi on nimittäin timantti!
Timantti symboloi pitkäikäisyyttä, voimaa, kauneutta ja onnellisuutta – jos nyt haluaa jotain lisäsyitä sille, miksi timantit ovat paras mahdollinen syntymäkivi.
Huhtikuussa syntyneiden syntymäkukkia ovat viattomuutta, uskollisuutta ja muutosta symboloiva päivänkakkara sekä autuaaseen nautintoon, ystävyyteen ja hyvästeihin liitettävä hajuherne (kuvassa). Hajuherne tunnetaan myös nimellä tuoksunätkelmä.
Huhtikuun lapset ovat syntyneet menestymään
Huhtikuussa syntynyt voi kiittää vanhempiaan, jos haluaa toimistonsa ovessa lukevan toimitusjohtaja, sillä keväällä syntymäpäiviään viettävistä tulee muuhun vuoden aikaan syntyneisiin verrattuna todennäköisemmin menestyneiden suuryhtiöiden johtajia.
Tämä on ihan tutkittua tietoa ja perustuu Economic Letters -lehdessä julkaistuun tutkimukseen. Siinä kerättiin toimitusjohtajien syntymäaikoja, ja erot vuodenaikojen välillä olivat tilastollisesti merkittäviä. Maaliskuussa ja huhtikuussa syntyneitä johtajia oli lähes kaksinkertainen määrä verrattuna kesällä syntyneisiin.
Mutta onneksi nämä ovat vain tilastoja! Tässä kuussa syntyneet eivät tokikaan voi vain odotella tittelin tulevan kohdalleen, eivätkä muulloin syntyneet voi heittää kirvestä kaivoon tekosyynä.
Huhtikuussa syntyneet hakeutuvat tasaisesti erilaisiin ammatteihin
Jos toimitusjohtajuus ei ole haaveena, niin huhtikuussa syntyneet voivat olla turvallisin mielin – vaihtoehtoja on loputtomasti.
Erään brittitutkimuksen mukaan tietyt syntymäkuukaudet ovat vahvasti linkittyneet tiettyihin ammatteihin; esimerkiksi lääkäreinä toimii tammikuussa syntyneitä prosentuaalisesti enemmän kuin muina kuukausina syntyneitä. Joulukuussa syntyneet taas hakeutuvat hammashoidon pariin, helmikuun lapsista tulee taiteilijoita ja lentäjien joukossa on eniten maaliskuussa syntyneitä.
Huhtikuussa syntyneet sen sijaan jakautuvat varsin tasaisesti jokaiseen 19 tutkittuun ammattiin, joten summa summarum: mahdollisuudet ovat rajattomat!
Huhtikuussa syntyneet ovat keskimääräistä positiivisempia
Huhtikuussa syntyneillä on aina lasi puoliksi täynnä. Positiivisuus on paikoittain jopa ylitsepursuavaa, mutta toisaalta tässä maailmassa se ei voi olla huono juttu. Sekä huhtikuussa että toukokuussa syntyneitä on yltiöpositiivisten joukossa kaikkein eniten.
Mistä nämä tässä ja muutamassa edeltävässä listan kohdassa mainitut erot sitten johtuvat? Eikö astrologia olekaan humpuukia?
Anteeksi kaikki horoskooppeihin uskovat, mutta tähtien asennolla ei ole mitään tekemistä elämän kannalta, mutta syntymäkuukaudella toki on. Ilmiötä on tutkittu paljon, mutta yhtä tyhjentävää syytä ei ole olemassa.
Erilaisten teorioiden mukaan vielä syntymättömän lapsen elämään vaikuttavat äidin raskaudenaikaiset infektiot, saatavilla oleva ruoka sekä auringonvalo ja sitä kautta saadun D-vitamiinin määrä. Nämä kaikki ovat enemmän tai vähemmän riippuvaisia vuodenajasta.
Huhtikuun suomenkielinen nimi
Monet suomenkieliset kuukausien nimet kuvaavat maaseudulla tiettynä ajankohtana tehtäviä töitä. Huhtikuu on vuoden ensimmäinen kuukausi, joka on nimetty näin. Keväthankien aikaan käytiin merkitsemässä ja kaatamassa havupuut, jotka sitten jätettiin kuivumaan ja odottamaan seuraavana kesänä tapahtuvaa kaskenpolttoa.
Havupuukaski eli huhta eroaa tavallisesta kaskesta siten, että siinä poltetaan nimenomaan havupuita. Huhtipuut olivat yleensä suurikokoisia ja sijaitsivat erämaassa kaukana asutuksesta. Enimmäkseen nuoresta koivusta koostuva tavallinen kaski sen sijaan poltettiin lähellä kyliä. Viron kielessä kask muuten tarkoittaa koivua. Huhtikuun nimi on johdettu huhdasta, joka yhdyssanoissa esiintyy muodossa huhti – samalla tavalla kuin lehmä ja lehmihaka.
Huhtikuuta on kutsuttu myös suvi-, sulama- ja kiimakuuksi. Kevät on jo hyvässä vauhdissa, kun lumet sulavat ja sää hiljalleen lämpenee. Pohjois- ja Itä-Suomessa suvi tarkoittaa talvista suojasäätä, mikä on siis lähes vastakohta suven länsisuomalaiselle merkitykselle. Ja tuo kiimakuu – kevät saa hormonit hyrräämään ja huhtikuu on metsäkanalintujen, kuten teeren ja metson, soidinaikaa.
On myös esitetty, että nimi tulisi huhtoa-sanasta, joka joissakin murteissa tarkoittaa samaa kuin ’huuhtoa’. Huhtikuussa maa huuhtoutuu tai huhtoutuu lumesta.
Mistä april erilaisine versioineen on peräisin?
Monessa muussa kielessä huhtikuu on jonkinlainen versio latinankielisestä Aprilis-sanasta. Aprilis oli aikoinaan johdettu aperio-sanasta, joka tarkoittaa avaamista; keväällä luonto ”avautuu” talven jäljiltä.
Mutta aivan yhtä mieltä Apriliksen alkuperästä ei kuitenkaan olla, sillä joidenkin mielestä se viittaa apricus-sanaan, joka tarkoittaa aurinkoista. Huhtikuu nähdään pohjoisella pallonpuoliskolla auringon ja keväisen kasvun kuukautena.
Ja vielä erään eriävän teorian mukaan huhtikuu sai latinankielisen nimensä kreikkalaiselta Afroditelta – kauneuden, rakkauden ja hedelmällisyyden jumalattarelta. Roomalaisessa mytologiassa Afroditen vastine on Venus ja huhtikuu oli Rooman valtakunnassa Venukselle pyhitetty kuukausi. Myös etruskit, Keski-Italiassa ennen Rooman laajentumista asunut kansa, juhlivat tässä kuussa samanlaista jumalatarta, joka tunnettiin nimellä Apru. Etruskien tavat ja kulttuuri sulautuivat roomalaiseen, joten ehkäpä nimi tuli sitä kautta.
The Old Farmer’s Almanac kertoo, mitä kannattaa tehdä ja koska
Sitten olemme saapuneet listan viimeiseen kohtaan – The Old Farmer’s Almanacin ohjeisiin.
The Old Farmer’s Almanac, suoraan ja kökösti suomeksi käännettynä ”Vanha maanviljelijän almanakka”, kertoo jokaisen kuukauden parhaat päivät erilaisten toimintojen suorittamiselle. Pohjois-Amerikassa vuodesta 1792 saakka julkaistuun almanakkaan voi turvautua, kun haluaa tietää, milloin on suotuisin päivä ruveta laihikselle, käydä kampaajalla tai vaikkapa lopettaa tupakointi.
Tähän pääsiäisviikonloppuun löytyy maanviljelijän almanakasta paljon kaikenlaista puuhaa. Suotuisia aktiviteetteja tähän ajankohtaan ovat oluen ja siiderin paneminen, vihannesten ja hedelmien säilöminen, hapankaalin valmistaminen, retkeily, sekä lasten opettaminen potalle. Siitä vain valitsemaan mieluista tekemistä!
Kuun 24. päivä on paras ajankohta aloittaa uusi ruokavalio, jos tarkoitus on lisätä elopainoa. Kun lautasmalli on rukattu uuteen uskoon, on syytä panna myös hammaskalusto kuntoon. Tähän huhtikuun paras hetki on 26.-27. päivä. Tällöin on syytä myös poimia hedelmät; joka ei ehkä meidän leveysasteilla ole toimiva neuvo!
Jos suunnittelet minkä tahansa projektin aloittamista, niin esityöhön on hyvin aikaa, sillä huhtikuun ainoa sopiva hetki siihen on aivan kuukauden lopussa, 18. päivä.
Ja jos se menee ohi, niin aina on toukokuu!
Lue myös:
Lukijoiden kysymyksissä Listafriikki selvittää tänään sen, että miksi kelloja siirretään. Kelloja siirretään EU-maissa aina lokakuun ja maaliskuun viimeisenä sunnuntaina – ja ensi yönähän koittaa jälleen tuo hetki.
Yhteyden meihin saat myös somekanavissamme, ota Listafriikki seurantaan:
https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Miksi kelloja siirretään?
Blah, kellojen siirtäminen! Miksi, milloin, miksi ja ennen kaikkea MIKSI?
No kelloja siirretään siksi, että Saksassa haluttiin ensimmäisen maailmansodan aikana säästää kivihiiltä ja sähköä sotimiseen. Saksan talous oli vuonna 1916 romahtamispisteessä, joten jostain oli säästettävä.
Isossa-Britanniassa oli jo vuonna 1907 heitetty ilmoille idea kesäajan käyttöönotosta, koska kevään ja kesän valoisat tunnit ”menevät hukkaan” ihmisten nukkuessa. Brittihallitus ei kuitenkaan hyväksynyt rakennuttaja William Willettin ehdotusta, sillä sen katsottiin rikkovan säännöllistä vuorokausirytmiä.
Jep, tästähän me kaikki voimme olla yhtä mieltä!
Willet perusteli kesäaikaan siirtymistä valoisan ajan tehokkaammalla käytöllä ja valoisuuden osumista paremmin aktiiviseen työskentely- ja opiskeluaikaan. Willettin mukaan valoisien tuntien hyödyntäminen säästi myös energiaa. Ja juuri se kiinnitti saksalaisten huomion.
”Ajateltiin, että jos aamulla on enemmän valoa, se säästää energiaa. Tuohon aikaan se tarkoitti hiiltä.”, kertoo Helsingin yliopiston yleisen historian dosentti Risto Marjomaa Ylen haastattelussa. Marjomaan mukaan kaikki sodassa mukana olleet suurvallat ottivat kesäajan käyttöön Saksan esimerkkiä seuraten, mutta siitä luovuttiin sodan loputtua. Toisen maailmansodan aikana sama ruljanssi toistui; tällä kertaa myös Suomessa. ”Kesäaikaa ajateltiin – – sellaisena asiana, johon voidaan ihmiset pakottaa sota-aikana”, jatkaa Marjomaa.
Kun öljykriisi iski 1970-luvulla, turvauduttiin kesäaikaan jälleen energian säästämiseksi, mutta sillä kertaa päätös piti. Pikkuhiljaa seuraavan vuosikymmenen aikana suurin osa maailman valtioista lähti leikkiin mukaan. Suomessa kesäaikaan on siirrytty säännöllisesti vuodesta 1981 lähtien.
Jo vuonna 2018 Euroopan komissio ehdotti, että EU:ssa jätettäisiin erillinen kesäaika historiaan. Seuraavana vuonna Euroopan parlamentti jopa äänesti siitä, että kellonajan siirrosta luovuttaisiin ja tulos oli lopettamista puoltava. Tavoitteena oli, että viimeinen kellojen siirtäminen tapahtuisi Euroopan unionissa vuonna 2021. Muutokseen tarvitaan sekä EU:n neuvoston että parlamentin päätös, mutta toistaiseksi asian käsittely on pysähtynyt neuvostossa.
Koskahan kelloja siirretään viimeisen kerran ja päästään vihdoin eroon tuosta sodanaikaisesta hätäkeinosta!?
Vielä ei ole sen aika, sillä jälleen ensi yönä siirrämme kelloja tunnilla eteenpäin. Siirto tapahtuu aamukolmelta.
Lue myös:
Yleistieto
Ensimmäisistä myyntiautomaateista ostettiin vihkivettä – 5 tuttua asiaa, joiden alkuperä voi yllättää
Arkisessa käytössä olevat asiat ja esineet eivät aiheuta suuria sykähdyksiä sisimmässä, sillä ne ovat niin tavallisia. Mutta tämä lista saa meidät katsomaan niitä tylsimpiäkin juttuja täysin uudelta kantilta.
Tutustumme muun muassa siihen, miten kuplamuovi keksittiin ja minkälainen on minigolfin syntytarina. Jälkimmäisenä mainitun historiaan liittyy olennaisesti se, että normaalin golfin pelaamista pidettiin liian irstaana touhuna naisille.
Tässä tulee viiden tutun asian yllättävää ja mielenkiintoista alkuperää!
Kuplamuovi
Kuplamuovia on käytetty 1960-luvulta lähtien pakkausmateriaalina, kun Frederick W. Bowels keksi kääriä IBM 1401 -tietokoneet kuljetuksen ajaksi tähän poksahtelevaan materiaaliin.
Kuplamuovi oli kuitenkin keksitty jo muutamia vuosia aiemmin, mutta täysin toiseen tarkoitukseen. Newjerseyläiset insinöörit Alfred Fielding ja Marc Chavannes liimasivat vuonna 1957 kaksi suihkuverhoa yhteen luodakseen tapettia, jossa oli muodin mukaisesti tekstuuria liimauskohtien väliin jäävän ilman ansiosta.
Se ei kuitenkaan herättänyt laajaa innostusta sisustajissa, joten miehet vaihtoivat käyttökohteeksi kasvihuoneet: kaksinkertaisella suihkuverholla voisi eristää kasvihuoneita. No, siitäkään ei tullut valtavaa hittiä.
Sen jälkeen, kun Bowels oli napannut idean IBM:n käyttöön, ja vihdoin oli löytynyt järkevä sovelluskohde, oli kuplamuovilla vielä selätettävänään yksi ongelma – miten ihmiset saataisiin maksamaan materiaalista, kun sanomalehdillä voitiin suojata esineitä ilmaiseksi?
Veikkaan, että kuplamuovi löi läpi siinä vaiheessa, kun ihmiset hoksasivat, miten hauskaa ja samalla rauhoittavaa kuplien poksauttaminen on. Aivan sama, että siitä pitää maksaa!
Säästöpossu
Nykyäänhän säästölippaita on lukemattomia erilaisia, mutta se perinteisin on tietenkin säästöpossu. Oletko kuitenkaan ikinä miettinyt, että miksi juuri ”possu”. Monet kutsuvat myös mitä tahansa säästölipasta possuksi.
Säästöpossun tarina juontaa juurensa keskiaikaiseen Englantiin. Metalli oli raaka-aineena kallista, joten kulhot, lautaset ja muut keittiövälineet tehtiin usein punasävyisestä pygg-savesta. Jos ihmisillä sattui olemaan ylimääräinen kolikko, tiputtivat he sen pygg-purkkiin myöhempää käyttöä varten.
Tuolloin englantia puhuttiin hieman eri tavalla kuin nykyään, joten lausuttuna pygg oli ”pug”. Kun kieli muuttui, vaihtui myös y-kirjaimen lausuminen u:sta i:ksi. Pygg sanottiinkin ”pig”, joka siis on suomeksi sika. Vanhassa englannin kielessä sika oli ”picga”, ja muutaman vuosisadan aikana ”pygg” ja ”picga” muuntuivat kuulostamaan lausuttuina samalta.
Pygg-savi jäi unholaan, mutta kaikki perinteet eivät unohtuneet. Kun englantilaisia savenvalajia pyydettiin 1800-luvulla valmistamaan ”pygg bank” -lippaita, alkoivat he tekemään niitä possun muotoisina, joka tietysti ilahdutti erityisesti nuorimpia säästäjiä.
Myyntiautomaatti
Myyntiautomaatteja on nykyään kaikkialla: kouluissa, kaduilla, kuntosaleilla ja työpaikoilla. Ne vaikuttavat suhteellisen moderneilta keksinnöiltä, sillä automaattiin laitetaan rahaa tai kortti, jolloin kone tiputtaa halutun tuotteen luukusta ulos. Myyntiautomaatin idea on kuitenkin hyvin vanha, sillä suuntaamme antiikin Kreikkaan.
Jokaisesta myyntiautomaatista tipahtavasta kokiksesta tai suklaapatukasta saamme kiittää kreikkalaista matemaatikkoa ja mekaanikkoa Heron Aleksandrialaista, joka eli ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla.
Hänen suunnittelemastaan automaatista ei kuitenkaan ostettu Snickersiä tai energiajuomaa, vaan vihkivettä. Kun kolikko työnnettiin sisään laitteeseen, aukesi venttiili väliaikaisesti ja sopiva määrä vihkivettä virtasi ostajan kerättäväksi. Tämä systeemi esti kuvaannollisesti kallisarvoisen vihkiveden varastamisen, mikä ilmeisesti oli tuohon aikaan yleinen juttu.
Paperiset nenäliinat
Pitkään nenäliinat olivat kankaisia, taskuun tai hihaan tungettavia rättejä. Ennen kuin paperiset nenäliinat tulivat käyttöön niistämis- tai suun pyyhkimistarkoituksessa, oli niillä täysin erilainen käyttökohde.
Kasvopaperit ja nenäliinat kehitettiin ensimmäisen maailmansodan aikana kaasunaamareiden suodattimiksi. Kimberly-Clark -yhtiö, joka keksi ohuet, biohajoavasta selluloosasta valmistetut paperit, kertoo niiden olleen puuvillaa huomattavasti parempi vaihtoehto sekä kaasunaamareihin virtaavan ilman suodattamiseen että haavojen sitomiseen.
Minigolf
Vaikka jonkinnäköistä golfia on pelattu jo ajanlaskumme alun tienoilla, löytyvät modernin golfin juuret 1400-luvun Skotlannista. Siitä täytyi tulla vielä jokunen vuosisata eteenpäin ennen kuin ensimmäinen minigolfrata näki päivänvalon; sekin toki Skotlannissa.
Golfin kehtona pidetään St. Andrewsin kaupungin vanhaa kenttää, jonka 18-reikäisellä radalla on varmuudella pelattu 1530-luvulla – todennäköisesti jo paljon aiemmin. 1800-luvun viktoriaanisessa Isossa-Britanniassa ei etenkään yläluokan naisille ollut tarjolla kovinkaan paljon urheilullisia vapaa-ajanviettotapoja – uskaliaimmat ehkä kokeilivat krokettia ja jousiammuntaa.
Moni nuori nainen kuitenkin vietti perheensä kanssa kesät St. Andrewsissa, jotta miesväki pääsi golfaamaan. Kun kentällä oli hiljaista, innostuivat jotkut naisista ja tytöistä itsekin kokeilemaan. Mutta tämä osoittautui riettauden huipuksi.
Oli täysin ennenkuulumatonta ja siveetöntä, että naiset nostivat julkisesti kätensä olkapäidensä yläpuolelle palloa lyödessään. Ilmeisesti tuohon aikaan käsien nostaminen oli täysin verrannollista siihen, että tänä päivänä juoksisi alasti kaupungin keskustassa.
Naiset olivat kuitenkin ehtineet innostua lajista, joten he löysivät porsaan reiän. Jos palloa vain puttaa, ei käsiä tarvitse nostaa, eikä kukaan voi siis pahoittaa irstailusta mieltään. Heille varattiin golfkentän laitamilta pieni kaninkolojen täyttämä alue, johon tehtiin 9-reiän minirata. Vuonna 1867 naiset perustivat St Andrews Ladies’ Putting Clubin, ja minigolf oli syntynyt.
Lue myös:
Lukijan kysymyksenä Listafriikki selvittää tällä kertaa sen, että onko leffoistakin tuttu paperipussiin hengittäminen tosiaan apukeino hyperventilaatioon vai onko kyseessä viihdeteollisuuden luoma myytti.
Yhteyden meihin saat somekanavissamme, ota Listafriikki myös seurantaan:
https://www.tiktok.com/@listafriikki
https://www.instagram.com/listafriikkicom/
https://twitter.com/listafriikki
https://www.facebook.com/listafriikki
Miksi käyttää itse aikaa päänsä puhki pohtimiseen ja netin loputtomaan pläräämiseen, kun voi panna asialle pari siihen erikoistunutta listafriikkiä?
Paperipussi hyperventiloivalle – Onko tämä toimiva ratkaisu?
Jos julkisella paikalla alkaa hyperventiloimaan, niin jollakin on varmasti tarjota ruskeaa paperipussia, johon ensiapuna voi hengitellä. Näin ainakin kaikissa televisio-ohjelmissa ja elokuvissa tapahtuu. Mutta onko kyseessä vain viihdeteollisuuden luoma myytti vai auttaako paperipussiin hengittäminen oikeasti?
Hyperventilaatio eli liikahengitys tarkoittaa nimensä mukaan liian tiheää ja/tai syvää hengitystä, jolla voi olla vakavia seurauksia. Luonnollinen hapen ja hiilidioksidin suhde veressä muuttuu, kun liian voimakkaan sisäänhengityksen takia veren happipitoisuus kasvaa ja hiilidioksidimäärä laskee. Hiilidioksidipitoisuuden lasku muuttaa veren tavallista emäksisemmäksi, mikä voi johtaa respiratoriseen alkaloosiin, joka voi aiheuttaa muun muassa huimausta, kouristuksia, hengenahdistusta sekä puutumista ja pistelyä.
Ihminen poistaa uloshengitysilman mukana aineenvaihdunnan lopputuotteena syntyneen ylimääräisen hiilidioksidin, joten paperipussiin hengittäminen ei ole mikään urbaanilegenda. Tässä on pointtinsa, koska pussiin hengitellessään ihminen vetää keuhkoihinsa takaisin hiilidioksidia, joka palauttaa veren pH-tasapainon ja siten helpottaa hyperventilaation oireita.
Hyperventilaatio on yksi yleisimmistä paniikkikohtauksen oireista: Sydän tykyttää, kädet tärisevät ja tuntuu siltä kuin ilma loppuisi. Paperipussiin hengittäminen rauhoittaa hengitystä ja on toimiva tapa päästä pahimmasta kohtauksesta yli. Sitä ei kuitenkaan enää suositella hyperventilaation hoidossa.
Mutta ihan kepein perustein paperipussia ei kuitenkaan kannata kaivaa esiin, sillä ensin täytyy olla täysin varma, että hyperventilaatio johtuu nimenomaan paniikkikohtauksesta. Liikahengittäminen voi olla myös merkki keuhkokuumeesta, keuhkoveritulpasta, astmakohtauksesta tai jopa sydänkohtauksesta. Näissä tapauksissa elimistön hapensaantia ei saa missään nimessä estää, minkä paperipussiin hengittäminen siis tekee.
Paperipussin kanssa on syytä olla varovainen myös siinä tapauksessa, että hyperventilaation tiedetään olevan paniikkikohtauksen oire. Lääkäreiden varovaisen ohjeistuksen mukaan pussiin on turvallista hengittää 6-12 kertaa, jonka jälkeen se on syytä poistaa kasvoilta. Kenenkään muun ei myöskään saisi antaa pidellä pussia, vaan hengittelijän on itse kontrolloitava sitä.
Lue myös:
-
Yleistieto1 viikko sittenMiksi linnut lentävät päin ikkunoita ja voiko törmäilyä mitenkään estää?
-
Yleistieto1 viikko sittenParfyymit: Top 10 erikoiset tai etovat hajuvesien ainesosat – osa 1
-
Yleistieto6 päivää sittenTop 10 erikoiset tai etovat hajuvesien ainesosat – osa 2
-
Elämäntapa4 päivää sitten10 kirjoittamatonta sääntöä, joita kaikkien tulisi noudattaa arkipäiväisessä elämässä