Yleistieto

Tähtien sota oli ensi-illassa ja Ranskassa teloitettiin vanki giljotiinilla – Uskoisitko, että nämä hetket historiassa ovat tapahtuneet yhtäaikaa?

Julkaistu

Jotkut tapahtumat historiassa tuntuvat olevan valovuosien (tai ainakin useiden vuosien) päässä toisistaan, mutta tämän listan samanaikaisuudet järjestävät aika- ja maailmankäsityksemme uudelleen.

Mitä tulee mieleesi, kun mainitaan kuningatar Elisabeth II ja Marilyn Monroe? Iäkäs monarkki ja parikymppinen näyttelijä, eikö vain. Molemmat naiset syntyivät vuonna 1926, vain muutaman kuukauden sisällä toisistaan, ja heistä on olemassa yhteiskuva, jossa kaksi kaunista 30-vuotiasta naista hymyilee toisilleen elokuvan ensi-illassa.

Entä olisitko ajatellut, että Martin Luther King ja Anne Frank olivat kummatkin syntyneet vuonna 1929?

Listafriikki otti nyt vertailuun historiassa tapahtuneita asioita, joiden ei ikimaailmassa ajattelisi sattuneen samaan aikaan. Joku muinainen tapahtuma onkin todellisuudessa paljon modernimpi kuin kuvittelimme, ja toisinpäin. 

Egyptin pyramideja rakennettiin, kun mammutit vielä laidunsivat aroilla

Mammutit kehittyivät lähes 5 miljoonaa vuotta sitten Afrikassa, josta ne levittäytyivät Euraasiaan ja sieltä, muinaisten jääkausien avittamana, Beringinsalmen maayhteyksien kautta Amerikan mantereelle. Tuolla nykyisen Venäjän ja Yhdysvaltojen välisellä merialueella sijaitsee Wrangelinsaari, johon pieni joukko jättiläismäisiä nisäkkäitä jäi asumaan.

Jäiden sulaessa ne eristäytyivät omaksi populaatiokseen ja elivät tietämättöminä muusta maailmasta. Kun tuorein jääkausi, Veiksel, veteli viimeisiään, kuolivat mammutit sukupuuttoon ilmastonmuutoksen, tautien ja ihmisten yhteisvaikutuksen vuoksi noin 12 000 vuotta sitten. Samoin kävi muulle megafaunalle eli suurikokoisille maaeläimille. Mutta Wrangelinsaarella mammutit jatkoivat eloaan muusta piittaamatta.

Advertisement

Muinaisessa Egyptissä alkoi ensimmäinen suuri kukoistuskausi kolmannen dynastian aikaan vuonna 2700 eaa., jolloin jumalina pidetyille faaraoille alettiin rakentaa koristeellisia ja mahtavan kokoisia pyramideja hautapaikoiksi. Se, miten massiiviset pyramidit on rakennettu, on jäänyt meille arvailujen varaan. Voiko olla, että egyptiläisten salaisuus oli mammutit???

No ei kai sentään, mutta samaan aikaan, kun Egyptissä rakennettiin Kheopsin pyramidia ja Gizan sfinksiä, vaelsivat mammutit tyytyväisinä Wrangelinsaarella. Ne katosivat maapallolta lopullisesti vasta noin 4000 vuotta sitten.

Nintendo perustettiin ja Viiltäjä-Jack piti Lontoota kauhun vallassa

Nintendo-yhtiö perustettiin Japanissa jo vuonna 1889, ensimmäisenä tuotteenaan kuvalliset pelikortit. Fusajiro Yamauchi ei varmasti osannut villeimmissä kuvitelmissaankaan arvata, mitä hänen yrityksensä tulee joskus tekemään. Super Mario Bros ja Pokemon -pelit saivat kuitenkin vielä odottaa konsoleitaan ja vähän muutakin videopeleihin oleellisesti liittyvää useita vuosikymmeniä.

Samaan aikaan, kun Yamauchi valloitti Japania uusilla korttikaupoillaan, terrorisoi pahamaineinen mysteeritappaja Lontoota.

Viiltäjä-Jack teki viisi ”varmaa” murhaa vuonna 1888, mahdollisesti lukuisia muitakin. Kovista etsinnöistä ja spekulaatioista huolimatta hänen henkilöllisyytensä ei ole ikinä selvinnyt. Murhaaja tappoi uhrinsa raa’alla tavalla, niin kuin kunnon psykopaatin kuuluukin: naisten sisäelimiä oli poistettu, kasvot oli hakattu, sukupuolielinten alue oli usein silvottu totaalisesti, ja murhat oli tehty sekä silmittömällä raivolla että kirurgintarkalla veitsen käytöllä.

Onneksi Nintendo ei ole ottanut aikalaisestaan mallia peleihinsä.

Advertisement

Kun ensimmäinen Tähtien sota -elokuva sai ensi-iltansa, teloitettiin Ranskassa giljotiinilla

George Lucasin ohjaama ensimmäinen Tähtien sota -elokuva sai ensi-iltansa toukokuun 25. päivänä vuonna 1977. Futuristinen scifi-elokuva villitsi katsojia ympäri maailman ja aloitti vuosikymmeniä kestävän huuman. Star Warsin lisäksi vuonna 1977 perustettiin Apple Computer, Inc., löydettiin Uranuksen renkaat ja Ranskassa teloitettiin vanki giljotiinissa.

Hamida Djandoubi oli tuomittu menettämään päänsä nuoren naisen kiduttamisesta ja murhasta. Syyskuun 10. päivänä vuonna 1977 Djandoubille ilmoitettiin, että hänen pyyntöään muuttaa tuomio ei oltu hyväksytty, joten teloitus tultaisiin suorittamaan pikimmiten.

Baumettes’n vankilassa Marseillessa oli edellisen vuoden aikana laitettu giljotiiniin kaksi muutakin vankia. Hallinto otti loppukirin, koska Djandoubin katkaistusta kaulasta tuli viimeinen ennen vuoden 1981 lakimuutosta. Silloin kuolemantuomio poistettiin maassa kokonaan käytöstä.

Ranskassa giljotiini oli ollut teloitusvälineenä 1700-luvun lopulta saakka. Silloin se nähtiin nopeana, kivuttomana (kunhan teroitettu terä) ja inhimillisenä tapana verrattuna hirttämiseen tai moniin keskiaikaisiin, kidutusta vastaaviin keinoihin. Mikä kaikki on varmasti ihan totta, jos tarkemmin ajattelee.

Lue myös: Top 10 historian julmimmat ja raaimmat teloitustavat

Advertisement

Oxfordin yliopisto oli olemassa ennen Inkojen ja Asteekkien valtakuntaa

Maya-kulttuurin juuret menevät pitkälle aikaan ennen ajan laskumme alkua. Se kukoisti koko komeudessaan vuotta 0 ympäröivinä vuosisatoina, mutta romahti loistonpäivistään 1000-luvulle tultaessa.

Vähän sen jälkeen alkoi pohjoisesta muuttaa Väli-Amerikan alueelle pienempiä Nahua-kansoja, jotka perustivat itsenäisesti kaupunkivaltioita, yhdistivät Meksikon laaksossa voimansa ja kasvattivat yhden alueen suurimmista valtakunnista, Asteekkien imperiumin. Samoihin aikoihin etelämmässä, Andien vuoristossa, Inkat levittivät valtakuntansa lähes koko Etelä-Amerikan itärannikon mitalle.

Nuo kaksi korkeakulttuuristaan tunnettua valtakuntaa ehtivät kukoistaa vain noin vuosisadan ajan; Asteekit 1428-1521 ja Inkat 1438-1533, toisin kuin tuhansia vuosia vallinneet Mayat. Kummankin kohtaloksi koitui eurooppalaiset konkistadorit sotineen ja kulkutauteineen.

Kun valtakunnat uudessa maailmassa tekivät nousuaan, oli englantilaisessa Oxfordin yliopistossa opiskeltu kolmisensataa vuotta. Virallista perustamispäivää ei tiedetä, mutta todisteita opetuksesta on niinkin kaukaa kuin vuodelta 1096. Se tarkoittaa sitä, että Oxfordissa istuttiin koulunpenkillä ehkä Mayojen, mutta varmasti Inkojen ja Asteekkien valtakuntien kanssa samaan aikaan. Korkeakulttuuria siis Atlantin molemmin puolin.

Lue myös: 10 mielenkiintoista faktaa Machu Picchusta ja inkoista

Lentokoneen keksijä oli elossa, kun ihminen lensi ääntä nopeammin

Orville ja Wilbur Wrightia pidetään nykyaikaisen lentokoneen keksijöinä. 1900-luvun alun lennokeista veljekset siirtyivät muutamassa vuodessa moottorikäyttöisiin lentokoneisiin, ensimmäinen kahdentoista sekunnin lento tehtiin joulukuussa 1903, eikä kehitys tosiaan loppunut siihen. Wilbur, joka menehtyi vuonna 1912 ei koskaan päässyt näkemään, mihin kaikkeen hänen ja veljensä elämäntyö johti. Niin positiivisessa kuin negatiivisessa mielessä.

Vuoteen 1948 elänyt Orville sanoi haastattelussa ennen kuolemaansa: ”Toivoimme keksineemme jotain, jolla saataisiin edistettyä rauhaa maailmassa. Mutta olimme väärässä… En kadu keksintöäni, mutta olen murheen murtama siitä, mihin lentokoneita on käytetty.”

Advertisement

Hän joutui todistamaan kansakunnan hyödyksi ja iloksi suunnittelemansa koneen käyttöä välineenä ihmiskunnan tuhoisimmassa yksittäisessä iskussa, kun Yhdysvaltojen lennosto vuonna 1945 tiputti ydinpommit Hiroshimaan ja Nagasakiin.

Wright pääsi kuitenkin todistamaan myös hienoja edistysaskelia lentokoneen historiassa, kun vuonna 1947 murrettiin virallisesti äänivalli, eli lennettiin hävittäjällä ääntä nopeampaa: 1235 km/h tai 343 m/s. Muutamassa vuosikymmenessä oltiin tultu aika pitkälle liitävistä lennokeista.

Ai niin, Neil Armstrong oli 17-vuotias, kun Orville Wright kuoli.

Lue myös: 10 yllättävää faktaa historian ensimmäisestä kuukävelystä: karanteenia ja erikoista tullattavaa

Toy Story 3 julkaistiin ja Utahissa teloitettiin vanki ampumalla 

Kesäkuun 18. päivä vuonna 2010 oli päivä, jolloin Toy Story -elokuvasarjan kolmas osa sai odotetun ensi-iltansa. Se voitti seuraavana vuonna parhaan animaatioelokuvan Oscar-palkinnon ja oli ehdolla myös Paras elokuva -kategoriassa. Pixarin ja Disneyn yhteistyönä syntynyt elokuva oli huikea osoitus siitä, miten pitkälle modernissa yhteiskunnassa ja digitaalisaatiossa on tultu. Toisaalla taas…

Advertisement

Samana päivänä Utahissa, Yhdysvalloissa, teloitettiin vanki toistaiseksi viimeistä kertaa ampumalla. Murhasta tuomittu Ronnie Lee Gardner oli itse pyytänyt kyseistä teloitustapaa uskonnollisista syistä ja koska ei halunnut ”pistoksen jälkeen kouristella ja sätkiä pöydällä”. Utahissa oli valmius toteuttaa toive. 

Teloitushuoneessa Gardner vyötettiin tuoliin huppu päässä. Viisi vapaaehtoista ampujaa ampuivat tähtäysaukoista samanaikaisesti, kohteenaan Gardnerin sydämen kohdassa ollut valkoinen täplä. Yhteen viidestä aseesta oli laitettu kumiluoti, jotta ei pystyttäisi sanomaan, kuka ampui kuolettavan laukauksen. Kaikki ampujat saivat muistomitalit.

Gardner vietti viimeisen vuorokautensa paastoten ja katsoen Taru sormusten herrasta -trilogian. Toy Story 3 ei kuulunut vielä vankilan valikoimaan.

Lue myös: Viimeiset ateriat – 10 kuolemaantuomitun ruokatoivetta

Ihminen lensi avaruudessa, vaikka ei tiedetty mitä Maassa tapahtuu 

Meteorologi ja geofyysikko Alfred Wegener oli kyllä jo vuonna 1912 tuonut esille teoriansa mannerten liikkumisesta, mutta kuten asiaan kuului, tiedeyhteisö vain nauroi hullulle ajatukselle. Eihän kukaan voinut tosissaan väittää, että mantereet liikkuisivat, nehän ovat kiinteänä levynä kaikki kiinni toisissaan. 

Advertisement

Asiaan vihkiytyneet alkoivat ymmärtää mannerlaattojen liikkeen mahdollisuuden 1950-luvulla, mutta vasta seuraavan vuosikymmenen lopulla teoria hyväksyttiin laajemmin. Ilmeisesti maapallon ihmeet eivät olleet tarpeeksi mediaseksikkäitä, koska paljon rahaa, aikaa ja uutisotsikoita annettiin avaruustutkimukselle.

NASAn Gemini-projekti oli tehnyt 1960-luvun alussa yli kymmenen miehitettyä avaruuslentoa, jotka olivat valmistautumista kohti seuraavaa askelta: Apollo-ohjelmaa ja Kuuta. 

Gemini-projektin päätyttyä vuonna 1966, tutkijat eivät olleet vieläkään päässeet yksimielisyyteen siitä, mitä jalkojemme alla tapahtuu.

Viimeinen konfederaation sotilaan leski kuoli, kun Obamasta tuli presidentti

Maudie Hopkins oli 19-vuotias, kun hän vuonna 1934 meni naimisiin William M. Cantrellin kanssa. Tuolloin 86-vuotias sotaveteraani oli taistellut Yhdysvaltojen sisällissodassa etelävaltioiden joukoissa, joihin hän oli liittynyt vuonna 1864, sodan loppuvaiheessa, ollessaan vain 16-vuotias. 

Hopkins on myöhemmin haastatteluissa kertonut menneensä naimisiin rahan takia, mutta jakoi aviomiehensä näkemykset orjuudesta ja rotujen eriarvoisuudesta. Hopkins oli jäsenenä ”Konfederaation Yhdistyneet Tyttäret” -järjestössä, joka rakennutti patsaita ja muistomerkkejä konfederaation sotilaille, kannatti valkoista ylivaltaa ja kaveerasi Ku Klux Klaanin kanssa.

Maudie Hopkins menehtyi 93-vuotiaana elokuussa 2008, mikä tarkoittaa sitä, että hän oli elossa samana vuonna, kun Barack Obama valittiin ensimmäisen kerran Yhdysvaltojen presidentiksi. Mitähän konfederaation sotilaan leski olisi ajatellut vaalien tuloksesta?

Advertisement

Kun Kuussa ajettiin mönkijöillä, saivat Sveitsin naiset luvan äänestää

Monet maat antoivat naisille äänioikeuden 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä; Suomi etujoukoissa vuonna 1906. Toisen maailmansodan jälkeen lähes kaikki länsimaat, ja aika moni muukin, olivat suoneet naisille tämän heille luonnollisesti kuuluvan oikeuden. Mutta ei Sveitsi.

Sveitsissä, jota pidetään modernina ja edistyksellisenä maana, järjestettiin vuonna 1959 kansanäänestys naisten oikeudesta äänestää, mutta suurin osa miehistä (muita äänestäjiä ei ollut), vastusti lakimuutosta. Naiset saavuttivat äänioikeuden vasta vuonna 1971 eli samana vuonna, kun Kuussa ajeltiin mönkijöillä.

Se tarkoittaa sitä, että kun mies otti ensimmäisiä askeleita Kuun pinnalla vuonna 1969, sveitsiläiset naiset eivät saaneet kävellä omalla planeetallaan äänestyskoppiin.

Sveitsiä ennen äänioikeuden naisille olivat antaneet esimerkiksi Kiina, Pakistan, Jemen ja Libya. 

Harriet-kilpikonna kaveerasi Charles Darwinin ja Steve Irwinin kanssa

Vuonna 1835 Galápagossaarilta Englantiin tuotu Harriet-kilpikonna tunsi evoluutioteorian kehittäjän Charles Darwinin.

Tarinan mukaan kuuluisa luonnontieteilijä olisi omin käsin ottanut viisivuotiaan Harrietin ja muutaman muun sen lajitoverin mukaansa, kun nämä olivat vain ruokalautasen kokoisia. 

Advertisement

Harrietin kyllä tiedetään matkanneen HMS Beaglella, jolla Darwin teki kuuluisia tutkimusmatkojaan, mutta todennäköisesti hän ei ollut se, joka tämän kyseisen kilpikonnan nappasi luontaisesta ympäristöstään. Darwin ei ikinä vieraillut Santa Cruzin saarella, johon Harrietin perimä on voitu geneettisillä testeillä sijoittaa. Kaksikko kuitenkin kohtasi Englannissa, siitä on kirjeitä todisteina. Australiaan Harriet saapui Beaglen eläköityneen kapteenin mukana, ja siellä kilpikonnan oikea sukupuolikin vihdoin selvisi. Siihen asti vanha leidi oli tunnettu nimellä Harry.

Monen mutkan kautta Harriet päätyi vuonna 1987 krokotiilimies Steve Irwinin eläintarhaan, jossa se viettikin elämänsä viimeiset vuosikymmenet. 175-vuotias Harriet kuoli sydänkohtaukseen vuoden 2006 kesäkuussa, vain reilua kuukautta ennen kuin keihäsrauskun pistin lävisti kohtalokkaasti Steve Irwinin sydämen. 

Lue myös:

Suosituimmat

Exit mobile version