Yleistieto
10 tavallista ruokaa, joiden et uskonut kasvavan näin
Tällä listalla tutustutaan siihen, miten tutut kasvikset ja mausteet kasvavat. Vaikka kyseessä on varsin tavallista ruokaa, on näiden kaikkien kasvutavassa jotain erikoista!
Ja koska Listafriikki ei vain voi vastustaa kiusausta eikä kykene pidättelemään itseään, niin tiedossa on myös mielenkiintoisia faktoja kustakin ruokakasvista. Koska kasveistahan tällä listalla tietenkin on kyse: eläinten tapa kasvaa lienee kaikille tuttu.
Ennen kuin mennään kunnolla listan pariin, niin otetaan tähän alkuun pieni arvausleikki. Älä vielä rullaa alaspäin katsomaan kuvia, vaan koita ensin itse miettiä, että miten nämä seuraavat ruoat kasvavat: Maapähkinä, banaani, ruusukaali, ananas, kiivi, kaneli, cashewpähkinä, parsa, kvinoa ja pippuri.
Kasvavatko ne esimerkiksi mullassa, maan tasossa, pensaassa vai puussa? Ja minkälaisessa muodossa ne kerätään?
Maapähkinä
Maapähkinä ei ole pähkinä. Maapähkinä kuuluu hernekasveihin, joiden siemenet kasvavat paloissa.
Meille tutulla herneellä palko roikkuu hennossa versossa ja palon sisällä kasvaa useita siemeniä eli niitä syötäviä herneitä. Maapähkinällä palko sen sijaan kasvaa maan alla ja se sisältää muutaman siemenen, joita me kutsumme pähkinöiksi. Sadonkorjuun aikaan koko kasvi nostetaan maasta ja siemenet kerätään talteen.
Maailmanlaajuisesti maapähkinä on kaikkein suosituin pähkinä. Vuonna 2018 maapähkinää syötiin 42,6 miljoonaa tonnia, mikä on muuten painoltaan yhtä paljon kuin Suomen ulkomaankaupan vienti kokonaisuudessaan vuonna 2020.
Yllä oleva video on kuuden minuutin mittainen, mutta muutama kymmenen sekuntia riittää, jotta saa hyvän kopin siitä, miten maapähkinöitä kasvatetaan ja sato korjataan isossa mittakaavassa.
Banaani
Kuva: Daniela Kloth | GFDL 1.2 (kuvaa rajattu)
Kyllähän kaikki varmasti ovat nähneet kuvia suurista banaanitertuista, joten sinänsä niiden kasvutavassa ei ole mitään erikoista. Banaanin sanotaan usein kasvavan puussa, mutta todellisuudessa kyseessä on ruoho – useita metrejä korkea sellainen.
Vähän tylsänäkin pidetty banaani on aivan mielettömän upea! Kun banaanin kukinto puskee lehtien seasta esiin, puhkeaa kukinnon varteen emikukkia (naaraita, joista hedelmät kehittyvät), kun taas hedekukat (koiraat) puhkeavat lähemmäs kukinnon kärkeä. Kukkarivien väleissä kasvaa näyttäviä ja värikkäitä suojuslehtiä, joita ei useinkaan banaaniterttujen kuvia katsellessa näy.
Harmi, sillä varsinkin pienempiä hedekukkia suojaavat lehdet muodostavat epätodellisen ilmestyksen banaaniterttujen alapuolelle.
Ruusukaali
Ruusukaali on varmaan yksi maailman epäseksikkäin kasvis, mutta huono maine ei ole sen oma vika. Vika on ruoanlaittajassa, sillä ruusukaali on herkkua – kunhan se on oikein valmistettu. Asiassa toki auttaa 1990-luvulla Alankomaissa tehdyt tutkimukset, joissa ruusukaalin epämiellyttävä haju ja kitkerä maku saatiin jäljitettyä tiettyihin yhdisteisiin ja jalostustyön tuloksena onnistuttiin kehittämään makoisampia lajikkeita.
Reseptejä ei nyt tässä ruveta jakamaan, sillä keskitytään siihen, miten ruusukaali kasvaa. Ruusukaalihan on samaa lajia (Brassica oleracea) esimerkiksi kukkakaalin, parsakaalin, kyssäkaalin, lehtikaalin ja keräkaalin kanssa; jokainen näistä on tuon vihanneskaalin muunnos.
Ruusukaali kasvaa kaikkein mielenkiintoisimmin, sillä syötävät, muutaman sentin halkasijaltaan olevat kaalikerät sijaitsevat pitkässä varressa. Suhteellisen korkeaksi kasvavan ruusukaalin varressa voi olla jopa 50 pientä kaalipalleroa.
Ananas
Kuva: Hiroo Yamagata | CC BY-SA 2.0 (kuvaa rajattu)
Ananas on syöpynyt minun mieleeni pysyvästi, sillä 20 vuotta sitten näin ensimmäisen kerran, miten kyseinen hedelmä kasvaa. Järkytys Australian ananasfarmilla oli suuri – miten niin ananas ei muka kasva puussa!? Silloin ei ollut netin ihmeellinen maailma näin vahvasti läsnä, joten olin autuaasti välttynyt siltä, miten ananas kasvaa.
Mutta siellä se hedelmä kasvaa kovien ja pitkien lehtien muodostaman lehtiruusukkeen keskellä. Tämä järkyttää edelleen.
Kiivi
Kiivi kasvaa köynnöksissä kuten viinirypäleet. Listafriikki olisi veikannut jotain appelsiinipuun tyyppistä, jossa hedelmiä roikkuu siellä täällä, mutta kiivi muistuttaa myös hedelmien kasvutavalta viiniköynnöstä.
Mistäs kiivi sitten on alunperin kotoisin? Monen (myös minun) vastaus tähän on varmasti Uusi-Seelanti, mutta pieleen meni! Kiivi on peräisin Kiinasta, jossa sitä on viljelty satojen vuosien ajan. Uuteen-Seelantiin tämä kasvi löysi tiensä vasta 1900-luvun alussa, jolloin sitä nimitettiin kiinankarviaiseksi, Chinese gooseberry.
Taimitarhan hoitaja Hayward Wright jalosti kasvista 1930-luvulla maukkaan ja suuren sadon tuottavan lajikkeen, joka taitaa edelleen olla lajikkeista tunnetuin – Kiivi Hayward. Vasta sen jälkeen kiiviä alettiin esittelemään ja viemään muualle maailmaan. Suosiota ja leviämistä avittivat Uudessa-Seelannissa toisen maailmansodan aikaan sijoitettuina olleet amerikkalais- ja brittisotilaat. Nimi vaihtui kiiviksi erään pakkausfirman aloitteesta vuonna 1959.
Ei siis ole lainkaan kummallista, että kiivin ajatellaan olevan kotoisin Uudesta-Seelannista. Kutsutaanhan uusiseelantilaisia leikkimielisesti lempinimellä Kiwi. Sekä ihmiset että hedelmät ovat saaneet nimensä maan kansallissymbolista eli lentokyvyttömistä kiivilinnuista. Kiivihedelmän munamainen muoto ja ruskea, karvainen pinta muistuttavat toki kiivejä, joten nimi on varsin osuva.
Kaneli
Kanelia saadaan kanelipuusta; Suomessa useimmiten käytetty mauste on peräisin kassiakanelista, jota viljellään laajasti Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa.
Verrattuna moneen muuhun viljelykasviin kaneli on varsin erityislaatuinen, sillä sato voidaan korjata milloin tahansa. Hedelmien kypsymistä ei tarvitse odotella, sillä kanelia saadaan puun sisäkaarnasta, joten puut voidaan kaataa vuodenajasta riippumatta. Päällimmäinen kerros kaarnasta kuoritaan pois, sisäkaarna hierotaan ja veistetään irti puusta ja laitetaan lopuksi kuivamaan. Kuivuessaan se kiertyy tutunnäköiseen muotoonsa tangoksi. Prosessia ei voi koneistaa, joten kaikki kaneli – tankona tai jauheena – on käsin kuorittu puista irti.
Kaneli ei kuitenkaan ole menetetty peli, kun puu on kerran kaadettu, sillä se kasvaa juurellisesta kannosta useampaan kertaan ja nopeasti. Yleensä sato korjataan kahdesti vuodessa.
Cashewpähkinä
Kuva: Vinayaraj | CC BY-SA 3.0 (kuvaa rajattu)
Samoin kuin aiemmin mainittu maapähkinä, myöskään cashewpähkinä ei ole pähkinä. Käytän tässä kuitenkin yksinkertaisuuden vuoksi pähkinä-sanaa. (Sivuhuomautus: Kasvitieteellisesti manteli tai saksan-, makadamia-, pistaasi-, pekaani- ja parapähkinä eivät myöskään ole pähkinöitä. Aitoja pähkinöitä sen sijaan ovat hasselpähkinä ja kastanja.)
Mutta mennään cashewpähkinään, sillä harva asia kasvaa yhtä mielettömällä tavalla kuin se. Pähkinä kasvaa alunperin Brasiliasta kotoisin olevassa munuaispuussa kuin hedelmän jatkeena. Värikäs ”hedelmä” on kuitenkin epähedelmä, jonka kärkeen kasvaa varsinainen munuaisen muotoinen hedelmä, jota kutsutaan pähkinäksi.
Kotoperäisenä Brasiliassa ja Venezuelassa kasvava munuaispuu on erittäin myrkyllinen tuota pähkinää myöten. Ainoat syötäväksi kelpaavat osat ovat mehevä epähedelmä sekä kovakuorisen hedelmän sisällä oleva siemen, jonka me tunnemme cashewpähkinänä. Myrkyllisen hedelmän kerääminen ja siemenen työläs käsitteleminen syötävään kuntoon on aivan viime vuosiin saakka ollut täysin käsipelillä tehtävää, minkä vuoksi cashewpähkinät olivat pitkään muita pähkinöitä huomattavasti kalliimpia. Pienviljelijät läpi Etelä-Aasian tekevät edelleen kaiken käsin, mutta massatuotantoa varten prosessi on kyetty nykyään koneistamaan.
Vuonna 2018 maailmassa syötiin 792 000 tonnia cashewpähkinöitä, joten manuaalisesti tuollaista määrää olisi lähes mahdoton tuottaa.
Parsa
Parsa on yksi kevään odotetuimmista satokausituotteista ja se on sinänsä erikoinen ruokakasvi, että se korjataan talteen, kun kasvu on vasta päässyt alkamaan. Parsan syötävä osa on nuoren verson pää, joka puskee vauhdilla suoraan ylöspäin mullasta.
Jos mieli tekee valkoista parsaa, on parasta olla kasvimaalla kaivamassa jo siinä vaiheessa, kun versosta näkyy pelkästään kärki. Valkoinen parsa kerätään siis mullan alta. Vihreä parsa taas korjataan talteen leikkaamalla maanrajasta, kun parsatanko on työntynyt esiin parikymmentä senttiä ja verson pää on vielä supussa. Valkoinen ja vihreä parsa ovat siis sama kasvi, mutta vihreä parsa on jo saanut väriä lehtivihreästä, jota tarvitaan auringonvalon avulla tapahtuvaan yhteyttämiseen; pimeässä kasvaneeseen valkoiseen parsaan ei lehtivihreää ole ehtinyt muodostumaan.
Parsasatoa saa olla korjaamassa muutaman päivän välein, sillä sinnikkäät versot kasvavat nopeasti. Toisaalta satokausi kestää maksimissaan kuukauden, jonka jälkeen parsan annetaan kasvaa ja kukkia kellertävine kukkineen. Loppukesästä parsaan kehittyy kauniita, mutta myrkyllisiä, punaisia marjoja. Sitten vain odottamaan uutta kevättä!
Kvinoa
Vaikka eteläamerikkalainen, jo 5000 vuoden ajan Andien vuoristossa viljelty kvinoa luetaan yleisesti viljoihin, on se kuitenkin useimpien muiden kanssa aivan eri luokkaa – kvinoa kuuluu kirjaimellisesti eri kasviluokkaan kuin vaikkapa ruis, vehnä, maissi, riisi ja hirssi.
Kvinoa on tärkeä ruokakasvi, jonka täyttämiä peltoja voisi katsella loputtomasti. Niin upeina punaiset tai violetit kvinoan siemenet hehkuvat. Kuivassa ilmastossa kasvi kasvaa reilun metrin mittaiseksi, mutta jos sadetta on tarjolla, saattaa korkeus tuplaantua. Kvinoan kukintoa kutsutaan röyhyksi, ja koska kukat kukkivat terttumaisesti, jäävät myös kuivat siemenet ryppäiksi. Siemenet ovat valmiita kerättäviksi, kun kasvi on pudottanut viimeisetkin vihreät lehtensä. Ja niitä siemeniä on yhdessä kasvissa todella paljon!
Pippuri
Viimeisenä listalle otetaan pippuri. Ja nyt varmaan kysyt, että musta-, valko- vai viherpippuri? Itse asiassa jokainen, sillä ne kaikki ovat yksi ja sama marja – vain eri aikaan kerättynä tai käsiteltynä.
Myös pippuri on köynnöskasvi, kuten viinirypäle tai kiivi, ja sitä täytyykin viljeltäessä tukea. Alunperin pippuri on kotoisin Intian lounaisrannikolla, mutta nykyisin sitä viljellään trooppisella vyöhykkeellä ympäri maailman.
Mustapippuria saadaan kasvin raaoista marjoista, kun pitkät tertut poimitaan niiden ollessa vielä vihreitä. Sitten marjat kuivataan, jolloin ne rypistyvät ja tummuvat. Samassa kasvuvaiheessa kerätään viherpippuriin tarvittavat marjat, mutta jälkikäsittely on erilainen: marjat pakastekuivataan tai säilötään etikkaliemeen.
Valkopippuri taas valmistetaan kypsistä, punaisista marjoista. Punainen kuori liotetaan irti tai poistetaan mekaanisesti sadonkorjuun jälkeen.
Lue myös:
- 10 ruokaa, joita sinun ei tule missään tapauksessa laittaa mikroaaltouuniin
- Maistaisitko? 10 kummallista säilyketölkkiruokaa
- Top 10 maailman kalleimmat kahvit – kaikkein hintavin kerätään norsun ulosteesta!
🤷♀️ Kerro kommenttikentissä ⬇️⬇️ tai somekanavissamme, olivatko nämä ihan tuttuja juttuja vai pääsikö joku yllättämään pahanpäiväisesti?