Yleistieto
Vedenalaiset kaupungit: 10 tosielämän Atlantista
Vedenalaiset kaupungit tuo ensimmäisenä mieleen mystisen Atlantiksen, mutta tiesitkö, että oikeasti uponneita kaupunkeja on vaikka miten paljon ympäri maailmaa?
Osaan paikoista pääsee tutustumaan kuka vain, mutta osa on vaikeasti tavoitettavissa tai paljaalla silmällä näkymättömissä. Itse en ole päässyt todistamaan näistä yhtäkään, mutta jos joku teistä on, niin haluamme ehdottomasti nähdä kuvia somessa.
Monet vedenalaiset kaupungit ovat kokeneet kohtalonsa satoja, jopa tuhansia, vuosia sitten, mutta Listafriikki löysi muutaman aivan hiljattain syvyyksiin painuneen paikan.
Nyt on aika uppoutua (kirjaimellisesti) vedenalaisiin valtakuntiin!
Olous, Kreikka
Lähellä Kreetan suosittua lomakohdetta, Eloundan kaupunkia, voi päästä tutustumaan ainutlaatuisiin vedenalaisiin maisemiin. Saaren pohjoisosan kirkasvetisellä rannalla oli aikoinaan 40 000 asukkaan Olous, joka toimi tärkeänä kauppasatamana jo 3000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Se oli yksi minolaisen kulttuurin kehtoja, jolla oli jopa oma valuuttansa.
Nykyään Olouksen voi nähdä vain snorklaamalla, koska jo pari tuhatta vuotta sitten se painui mereen. Joskus laskuveden aikaan kaupungin muuri nousee näkyviin muistuttamaan entisaikojen loistosta.
Kukaan ei tiedä, miten Olous päätyi veden alle. Ehkä tulivuorenpurkaus tai luonnollinen eroosio. Tänäkin päivänä Kreeta muuttuu jatkuvasti: sen itäosa painuu vähitellen mereen ja länsiosa nousee liikuttaen saarta hiljalleen lännemmäksi.
Legendan mukaan Olouksen asukkaat kaivoivat alueelle 100 kaivoa suojellakseen aarteitaan merirosvoilta. Kaikki kaivot, yhtä lukuunottamatta, sisälsivät vain vettä. Viimeiseen, jota ei tähän päivään mennessä ole löytynyt, oli kätkettynä kaupungin rikkaudet.
Lue myös: Kuuluisat kadonneet aarteet, joita ei ole etsinnöistä huolimatta VIELÄ löydetty
Villa Epecuén, Argentiina
Argentiinalaiselle suolajärvelle, 600 kilometriä Buenos Airesista lounaaseen, perustettiin 1920-luvulla lomakeskus turisteille. Villa Epecuéniksi nimettyyn kylään rakennettiin nopeasti rautatieyhteys ja se oli vuosikymmenien ajan suosittu lomakohde.
Parhaimmillaan keskus houkutteli kesäkautena kymmeniä tuhansia turisteja, jotka vyöryivät paikalle toiveenaan saada osansa järven parantavista ominaisuuksista.
Samaan aikaan, kun liiketoiminta kukoisti, oli 1970-luvulla säässä havaittavissa isoja muutoksia ja järveä ympäröivillä alueilla satoi vuosien ajan normaalia enemmän. Vuonna 1985 järvi oli paisunut äärimmilleen ja kylää suojellut pato murtui.
Tuho ei tapahtunut yhdessä yössä, mutta tulevien vuosien kuluessa veden pinta nousi niin, että lopulta Villa Epecuén kaupunki peittyi kymmenen metrin syvyyteen.
Yli kaksi vuosikymmentä tuo yksi Argentiinan tunnetuimmista lomakeskuksista pysyi veden alla. Lopulta pitkänajan säässä tapahtui muutos kohti entistä ja vesi kaupungin yltä alkoi vetäytyä. Vuonna 2009 pinnan alta paljastui rauniokylä, josta ei ikipäivänä olisi voinut päätellä sen hohdokasta menneisyyttä.
Villa Epecuén kulta-ajat sekä tuhon todistanut 93-vuotias Pablo Novak on koiransa kanssa aavemaisen kaupungin viimeinen ja ainoa asukas.
Shi Cheng, Kiina
Leijona-kaupungiksikin nimitetyn Shi Chengin kohdalla ei tarvi arvuutella uppoamisen syytä. Vuosisatoja vanha kiinalaiskaupunki peittyi veden alle vuonna 1959, koska läheiselle Xin’an joelle haluttiin rakentaa energiaa tuottava pato. Jopa 300 000 asukasta joutui jättämään kotinsa ja kaupunki painui kirjaimellisesti unholaan vuosikymmeniksi.
2000-luvun alussa Kiinan hallitus määräsi alueen tutkittavaksi, kun haluttiin selvittää, mitä kaupungista on jäljellä. Kaikkien yllätykseksi se oli säilynyt yllättävän hyvin; vedenalaista kaupunkia ei voi sanoa edes raunioiksi. Kuka vain ei kuitenkaan pääse Shi Chengiin tutustumaan, koska laaja alue on monin paikoin edelleen tutkimatonta.
Tarpeeksi kokemusta omaavat sukeltajat pääsevät kuitenkin matkanjärjestäjien sukelluksille, joilla voi 40 metrin syvyydessä päästä näkemään sadoittain upeasti säilyneitä kaariportteja sekä leijonia, lohikäärmeitä ja lintuja kuvaavia yksityiskohtaisia patsaita. Jopa puisia pilareita ja portaikkoja on säilynyt tuhoutumatta Qiandao-järven viileässä vedessä.
Wanaku, Bolivia
Paikallisten ihmisten keskuudessa oli vuosisatoja kerrottu legendoja Perun ja Bolivian rajalla sijaitsevasta Titicaca-järvestä. Tarinan mukaan järven pohjassa oli kadonnut, vedenalainen kaupunki – Wanaku.
Lisäksi sielä piti kertomusten mukaan olla Inkojen kulta-aarre, jonka espanjalaiset olivat ryöstöretkellään hukanneet. Inkat myös pitivät järveä kansansa syntypaikkanaan, josta he – ”auringon lapset” – olivat aikoinaan nousseet. Kulta-aarre houkutteli paikalle jopa kuuluisan ranskalaisen merentutkijan Jacques Cousteaun, joka kuitenkin löysi vain saviastioita.
Juuri vuosituhannen vaihteen alla kansainvälinen arkeologien ryhmä löysi korkealla Andien vuoristossa sijaitsevan järven pohjasta muinaisen tien, jota seuraamalla he kohtasivat tavallista jalkapallokenttää suuremman temppelin.
Veden alta paljastui myös melkein kilometrin pituinen seinä, tieverkosto, asutuksen jäänteitä ja viljelyyn rakennettuja terasseja. Vuosien mittaan 30 metrin syvyydessä oleville raunioille on tehty satoja sukelluksia, ja reilun 10 000 löydetyn esineen (veneitä, kultaa, keramiikkaa…) avulla on voitu päätellä kaupungin kuuluneen Tiwanaku-kansalle noin 2000 vuotta sitten. Tiwanakujen valtakunta oli inkoja edeltävä ja yksi Andien alueen merkittävimmistä sivilisaatioista.
Legendojen valtavaa kulta-aarretta ei kuitenkaan VIELÄ ole löytynyt.
Herakleion, Egypti
Herakleion on tunnettu siitä, että Spartan kuninkaan vaimo Helena ja tämän kidnappaaja/rakastaja Paris olivat pakomatkallaan vierailleet tuossa egyptiläisessä kaupungissa. Se on yksi versio.
Tarinat kuningas Menelauksesta, Helenasta ja Parisista vaihtelevat; epäselvää on ketkä ja millä kokoonpanolla Herakleionissa on oltu, mutta Troijan sodan aikaisissa kertomuksissa se mainitaan useaan otteeseen.
Yli 1200 vuotta sitten uponnut ja välittömästi kartalta pyyhkiytynyt kaupunki eli legendoissa ja tarinoissa, ja sen ajateltiinkin kauan aikaa olevan vain osa Kreikan mytologiaa. Tarusta tuli totta vuonna 1999, kun arkeologi Franck Goddio löysi sen rauniot.
Pehmeälle ja liejuisalle hiekalle rakennettu kaupunki upposi sijoilleen todennäköisesti tulvan vaikutuksesta, koska mikään suurempi tuho ei olisi jättänyt rakennelmia niin hyvään kuntoon.
Niilin suistoalueella sijaitsevassa vedenalaisessa kaupungissa on edelleen nähtävissä sen valtavia monimetrisiä patsaita sekä temppeleitä, jotka kertovat sen loiston päivistä. Pohjasta on nostettu pintaan sarkofageja, runsaasti kultaesineitä ja muun muassa kuvassa esiintyvä kylpyamme. Onkohan Helena itse kylpenyt siinä ja ottanut vähän omaa aikaa kaikista miessotkuista?
Voi olla, että kaupungin mahtavuus koitui sen omaksi kohtaloksi, eikä pehmeä maa-aines kestänyt sen rakennelmien painoa.
Dunwich, Yhdistynyt kuningaskunta
Suffolkin kreivikunnassa, Englannissa, sijaitsee alle 200 asukkaan rannikkokylä Dunwich. Tuhat vuotta sitten se oli yksi saarivaltion suurimmista kaupungeista ja Lontoon veroinen kauppasatama. Silloin rantaviiva oli kuitenkin satoja metrejä idempänä; siellä missä nykyään tyrskyävät Pohjanmeren aallot. Vain muutamia vanhojen rakennusten raunioita on säilynyt tuolta ajalta; ne ovat olleet tarpeeksi sisämaassa.
1200- ja 1300-luvulla rannikkoa piiskanneet jatkuvat myrskyt kuluttivat maa-ainesta niin, että vuosi vuodelta meri lähestyi asutusta. Ihmiset yrittivät pelastaa kotinsa rakentamalla kanavia ja ojia ohjaamaan vettä muualle, mutta luonnon voima oli musertava ja lopulta he joutuivat jättämään kotinsa.
Vaikka kaupungin rauniot ovat enimmilläänkin vain kymmenen metrin syvyydessä, ei 1970-luvulta lähtien tutkitusta alueesta ole saatu kunnollista kuvaa tumman veden ja minimaalisen näkyvyyden vuoksi. Tekniikoiden kehityttyä, alueella voitiin 2000-luvulla ruveta tekemään merenpohjan kaikukuvausta, joka avasi tutkijoille aivan uuden maailman.
Uusien menetelmien avulla on voitu kuvantaa satoja vuosia veden alla olleen kaupungin kartta hyvinkin yksityiskohtaisesti. Alueelta on löytynyt neljä kirkkoa, useita taloja, lukemattomia pieniä esineitä ja jopa laivan hylky.
Siitepölyanalyysin perusteella on voitu päätellä maanviljelyn loppuneen Dunwichissa vuonna 1338. Silloin viimeisetkin asukkaat ovat lähteneet vedenpaisumuksen tieltä.
Atlit Yam, Israel
Israelissa, lähellä Haifan kaupunkia, sijaitsee yksi vanhimmista ja suurimmista vedenalaisista raunioista. Atlit Yam löydettiin vuonna 1984, eikä kymmenen metrin syvyydessä olleen kaupungin ikimaailmassa uskottu olleen 9000 vuotta vanha.
Hiekkainen ja savinen merenpohja oli suojellut kaupunkia niin hyvin, että jopa kokonaisia ihmisten luurankoja on löydetty haudoistaan. Isoja taloja kivilattioineen, tulisijoja, ja jopa kaivoja on löydetty alueelta, samoin kuin ympyrän muotoon aseteltuja monoliittejä (Stonehengen tyylisesti). Merenpohjassa koskemattomina säilyneitä esineitä tai ihmisten jäänteitä ei uskalleta nostaa pintaan, koska niiden pelätään hapertuvan tullessaan kosketuksiin ilman kanssa.
Tutkimuksissa on saatu erinomainen kuva silloisten ihmisten elämästä, johon on kuulunut maanviljelyä ja lemmikkieläimiä, ja toisaalta on löydetty ihmisen luita, joissa on havaittu merkkejä tuberkuloosista.
Syytä Atlit Yamin uppoamiseen ei tiedetä, mutta tutkijoilla on erilaisia teorioita. Paljon suosiota on saanut ajatus valtavasta tsunamista, mutta sen teorian kumoaa edelleen pystyssä olevat kivipaasit.
On myös ajateltu, että ilmaston muuttuminen ja jäätiköiden sulaminen nosti merenpintaa niin, että kaupunki jäi lopulta peittoon. Hyvin säilyneet rakennelmat tukevat tätä teoriaa.
Shore Temple, Intia
Intian kaakkoisrannikolla, Mamallapuramin kaupungissa, sijaitsee Shore Temple (rannikkotemppeli), joka on rakennettu 700 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Nykyään tuo pagodi (buddhalaisten tornimainen rakennus) on ainutkertaisen arkkitehtuurinsa ansiosta suojeltu UNESCO:n maailmanperintökohde. Se on pitkään ollut turistien suosiossa eikä vähiten Bengalinlahden upeiden auringonnousujen vuoksi.
Temppelistä on aina kerrottu tarinoita, mutta näissä legendoissa se ei ole seissyt paikallaan yksin. Alueella oli kertomusten mukaan sijainnut vilkas satamakaupunki ja Shore Temple oli ollut vain yksi ”Seitsemästä Pagodista”. Tarinoissa puhuttiin jumalten olleen niin kateellisia seitsemän temppelin kauneudelle, että he peittivät tulvalla kaikki paitsi yhden.
Nuo seitsemän tornia ja eloisa kaupunki voitiin löytää jopa ensimmäisten eurooppalaisten tutkimusmatkailijoiden muistiinpanoista, mutta koska niistä ei myöhemmin löytynyt mitään arkeologisia merkkejä, oletettiin kirjoitusten perustuvan vain paikallisiin myytteihin.
Sitten tapahtui jotain hirvittävää. Vuonna 2004 Intian valtameren pohjassa tapahtui maanjäristys, jonka aikaansaama tsunami tuhosi laajoja alueita Kaakkois-Aasiassa ja tappoi yli 230 000 ihmistä. Ennen hirmuaallon iskemistä meri vetäytyi ja Mamallapuramin kaupungissa niin turistit kuin paikallisetkin tuijottivat edessään olevaa näkyä, joka todisti vuosisatojen ajan kiertäneet legendat todeksi.
Veden alta paljastui rakennelmia, kasoittain esineitä ja temppelien raunioita, vain peittyäkseen muutaman minuutin kuluttua uudelleen raivoavan vesimassan alle.
Lue myös: Maailman suurimmat aallot – viiden Vapaudenpatsaan korkuinen tsunami ja muut hirmuaallot
Port Royal, Jamaika
Kun puhutaan ”syntien kaupungista”, niin mieleen tulee Las Vegas. Mutta tuo Nevadan neonvaloilla täytetty kaupunki ei todellakaan pärjää mittelössä alkuperäiselle ”maailman syntisimmälle kaupungille”.
Soittaako Port Royal kelloja? Kuulostaako se jostain syystä tutulta? Jos olet Pirates of the Caribbean -elokuvien ystävä, niin on sen syytä olla tuttu. Todellisuudessakin Port Royal oli merirosvojen valtakuntaa, mutta elokuvien kuvauspaikaksi se ei soveltunut, sillä se seisoo 15 metrin syvyydessä Karibianmeren syleilyssä.
Port Royal oli 1600-luvulla englantilaisten tärkein kaupankäynnin paikka Karibialla, ja Bostonin jälkeen toiseksi suurin eurooppalainen kaupunki uudella mantereella. Sillä oli myös hieman huono maine merirosvojen, prostituoitujen ja orjakaupan keskuksena. Kaikki tuli kuitenkin päätökseensä vuonna 1692, kun massiivinen maanjäristys ravisteli saarta.
Port Royal oli suurelta osin rakennettu pehmeälle rantahiekalle, joka kuin silmänräpäyksessä suli pois ja imaisi mukanaan kaupungin rakennukset ja asukkaat. Sen, mikä ei painunut pinnan alle, huuhtoi valtava tsunami merelle.
Vielä 1800-luvulla kaupungin rakennuksia oli nähtävissä kirkkaan veden läpi, ja kertomusten mukaan veneessä ollessa tuntui kuin leijuisi aavekaupungin kattojen yllä. Nykyäänkin sukeltajille riittää nähtävää, koska kaupunki ei varsinaisesti tuhoutunut, se vain upposi niille sijoilleen.
Pavlopetri, Kreikka
Kukaan ei tiedä tämän 4000 vuotta sitten uponneen kaupungin oikeaa nimeä. Kreikassa sijaitseva Pavlopetri on nimetty vasta löytämisensä jälkeen, ja samoin kuin listan ensimmäinen kaupunki Olous, myös Pavlopetri on ollut minolaisen kulttuurin kaupunki.
Pavlopetrin kadut, hautakammiot ja asuinrakennusta ovat säilyneet lähes samanlaisina kuin ne olivat uppoamisensa aikaan. Alueella asui todennäköisesti varakkaita ihmisiä, koska kaikissa löydetyissä taloissa on ollut vähintään 12 huonetta.
Vuonna 2009 arkeologit pystyivät muodostamaan kaupungin alueesta kattavan kokonaiskuvan ja kaikkien yllätykseksi se kattoi lähes 20 hehtaarin alueen. Alueelta on kerätty sadoittain muinaisia esineitä, patsaita ja työkaluja, joista on voitu päätellä Pavlopetrin olleen minolaisen sivilisaation keskeinen kauppapaikka.
Vedenalainen kaupunki on nykyään suojeltu, mutta siitä huolimatta vain neljän metrin syvyydessä oleva Pavlopetri on jatkuvasti varkaiden, huolimattomien turistien ja veneiden ankkureiden pahoinpitelemänä.