Mielenkiintoisia faktoja ilmailulegenda Amelia Earhartista ja hänen katoamisestaan

Amelia Earhart. Nimi on tuttu ja tarina myös; ainakin osittain. Tässä tulee mielenkiintoisia faktoja tuosta ilmailualan pioneerista ja hänen katoamisestaan.

Maailmanympäryslennolla vain 39-vuotiaana kadonnut, ja myöhemmin kuolleeksi julistettu, yhdysvaltalainen lentäjä oli oman tiensä kulkija jo lapsesta asti. Hän taisteli vanhanaikaisia sukupuolirooleja vastaan ja löysi parikymppisenä suuren intohimonsa; lentämisen.

Heinäkuun 2. päivänä vuonna 1937 Earhart ja hänen suunnistajansa Fred Noonan katosivat koneineen jäljettömiin. Laajoista etsinnöistä huolimatta heistä tai koneesta ei ole löytynyt mitään merkkejä, ainakaan mitään varmaa. Vuosien aikana mystisen katoamisen ympärille on rakennettu ties minkälaisia salaliittoteorioita, niitäkin Listafriikki raapaisee. 

Tässä siis mielenkiintoisia faktoja legendaarisesta Amelia Earhartista, jonka tarina inspiroi ja kiehtoo vielä vuosikymmeniäkin myöhemmin.

Lentäjäuran alku

Ensimmäisen lentokoneen vuonna 1897 syntynyt Earhart näki iowalaisilla markkinoilla alle kymmenvuotiaana. Päiväkirjamerkintöjensä mukaan tyttö ei ollut innostunut ”kasasta ruosteisia johtoja ja puuta”. Mielipide muuttui vasta vuosia myöhemmin, kun hän työskenteli ensimmäisen maailmansodan aikana hoitajan apulaisena Kanadassa, torontolaisessa sotilassairaalassa. Tuolloin hän vietti paljon aikaa lentokonehalleissa, jutteli lentäjien kanssa ja seurasi näiden lentonäytöksiä. Palo sisällä syttyi.

Haaveet jäivät sodan jälkeen hetkeksi taka-alalle ja Earhart lähti opiskelemaan lääketiedettä Columbian yliopistoon. Opinnot sujuivat hyvin, mutta hän jätti ne kesken jo ensimmäisen vuoden jälkeen. Vuonna 1920 Earhart pääsi ensimmäistä kertaa lentokoneen kyytiin ja sen jälkeen hänellä oli elämässään vain yksi tavoite, lentäminen. Hän työskenteli hullun lailla monessa eri työpaikassa, muun muassa pikakirjoittajana, rekkakuskina ja valokuvaajana, säästääkseen rahaa lentotunteihin. Lopulta hän sai rahat kasaan ja opettajakseen Anita ”Neta” Snookin. Snook oli ensimmäinen nainen, joka pyöritti omaa ilmailualan yritystä ja kaupallista lentökenttää. Ylläolevassa kuvassa opettaja ja oppilas, kumpikin heistä ilmailualan pioneeri.

Vain puolen vuoden lentotuntien jälkeen Earhart osti ensimmäisen oman koneensa ja nimesi sen Canaryksi. Lennonopettaja Snookin mielestä kone oli 2000 dollaria maksaneena ylihintainen, matalatehoinen ja aloittelijalle liian vaikea laskeutua. Mutta juuri tuolla kirkkaan keltaisella koneellaan Earhart teki ensimmäisen ennätyksensä: hän oli ensimmäinen nainen, joka lensi koneella 4300 metrin korkeudessa.

Jyrkkä ei perinteisille sukupuolirooleille

Kuten jo alussa mainitsin, kapinoi Earhart jo pienestä pitäen perinteisiä sukupuolirooleja vastaan, mikä tietysti 1900-luvun alussa herätti ihmetystä ja varmaan närkästystäkin. Lapsena hän kiipeili puissa ja ampui rottia kiväärillä. Earhart myös kokosi leikekirjaa, johon hän keräsi lehtijuttuja naisista, jotka olivat menestyneet miesvaltaisilla aloilla. Artikkelit kertoivat elokuvaohjaajista ja -tuottajista, asianajajista, firmojen johtajista ja mekaanikoista.

Työskennellessään 1930-luvulla toimittajana Cosmopolitan-lehdelle (joka oli tuolloin hieman erityyppinen julkaisu kuin nykyään) hän usein kirjoitti artikkeleita, joissa rohkaisi tyttöjä ja nuoria naisia lentämään, ihan vaikka vain matkustajana, ja oli todellinen sukupuolten välisen tasa-arvon puolestapuhuja.

Earhartin isä piti tyttärensä elämäntyyliä outona ja itseasiassa pelkäsi lentämistä. Äiti taas kannusti sekä tuki tytärtään ja antoi tälle osan saamastaan perinnöstä, jotta tämä sai ostettua ensimmäisen lentokoneensa. Seikkailunjano taisi tulla verenperintönä, sillä Amy-äiti oli ensimmäinen nainen, joka kiipesi Coloradossa sijaitsevalle, yli 4 kilometrin korkuiselle, Pikes Peak -vuorelle.

Kun Earhart vuonna 1931 meni naimisiin George Putnamin kanssa, oli avioliiton solmimiselle yksi tiukka ehto. Earhart ei halunnut olla ”kenenkään vaimo”, vaan halusi pariskunnan kummankin osapuolen säilyttävän itsenäisyytensä ja olevan tasavertaisia kumppaneita. He jopa solmivat Earhartin pyynnöstä sopimuksen, jonka mukaan ensimmäinen avioliittovuosi olisi kokeilunomainen: Jos he eivät olisi vuoden päätteeksi enää onnellisia, voisivat he lähteä eri suuntiin täydessä yhteisymmärryksessä.

Earhart ja Putnam pysyivät onnellisina yhdessä Earhartin katoamiseen saakka.

Teki paljon asioita – monia niistä ”ensimmäisenä” 

Earhart teki ja saavutti paljon asioita ensimmäisenä maailmassa. Hän nousi suureen julkisuuteen vuonna 1928, kun hän oli ensimmäinen naismatkustaja lennolla Atlantin yli. Vaikka Earhart oli innoissaan lennosta, kismitti häntä hieman se, että pilottina toimi Wilmer Stultz. Earhartilla ei toki ollut kokemusta kyseisen koneen ohjauslaitteistosta, mutta ilmoitti onnistuneen ylityksen jälkeen, että ”ehkä jonain päivänä yritän sitä yksin”.

Se päivä koitti neljän vuoden kuluttua.

Tuossa välissä hän teki naisten nopeusennätyksen lentämällä 291 kilometrin tuntivauhtia, kirjoitti kirjoja, osallistui lentokilpailuihin, kiersi pitämässä puheita ympäri maata ja lanseerasi oman urheiluvaatemallistonsa yhtenä ensimmäisistä julkisuuden henkilöistä. Hän myös perusti ja toimi presidenttinä ensimmäisessä naislentäjille tarkoitetussa The Ninety-Nines -järjestössä.

Tunnettavuus ja mainoksissa esiintyminen mahdollistivat rahallisesti suuren haaveen toteutumisen: toukokuussa 1932 hän lensi ensimmäisenä naisena yksin Atlantin yli. Samana vuonna hän oli ensimmäinen Yhdysvaltojen halki itse lentänyt nainen.

Tammikuussa 1935 Earhartista tuli ensimmäinen Tyynenmeren halki Havaijilta manner-Yhdysvaltoihin lentänyt henkilö, ja samana keväänä hän lensi ensimmäisenä Los Angelesista Mexico Cityyn ja Mexico Citystä New Yorkiin. Earhart teki useita korkeus- ja etäisyysennätyksiä lukuisilla eri koneilla ja kaiken lentämisen välissä hän työskenteli naisille suunnatussa keskuksessa uraneuvojana.

Maailmanympäryslento

Vuonna 1936 Earthart alkoi suunnittelemaan maailmanympäryslentoa. Vaikka hän ei ollut ensimmäinen kyseisen matkan lentänyt henkilö, olisi hänen reittinsä kaikkien aikojen pisin, noin 47 000 kilometriä, sillä se kulkisi päiväntasaajaa mukaillen.

Kaksimoottorinen Lockheed Electra 10E -kone rakennettiin varta vasten Earhartille ja miehistössä oli hänen lisäkseen mukana kolme miestä. Matkaan lähdettiin Kaliforniasta maaliskuussa 1937, ja ensimmäinen etappi Havaijille sujui hyvin. Mutta sieltä noustessa kone pyörähti kiitotiellä ympäri ja vaurioitui pahasti.

Earhart ei kuitenkaan lannistunut ja halusi ehdottomasti saada Electran kuntoon, jotta voisi lähteä sillä uuteen yritykseen.

Kesäkuun ensimmäisenä päivänä Earhart ja alkuperäisestä miehistöstä ainoana mukaan kelpuutettu suunnistaja Fred Noonan lähtivät kahdestaan uudelle kierrokselle. He olivat jo lentäneet länsirannikolta Miamiin, Floridaan, jossa he vasta julkistivat suunnitelmansa. Matka kulki siis eri suuntaan kuin mihin ensimmäisellä yrityksellä oli lähdetty.

Menestyksekkäällä alkumatkalla he lensivät Etelä-Amerikan, Afrikan, Intian ja Kaakkois-Aasian kautta saapuen kesäkuun 29. päivänä Laeen, Uuteen-Guineaan. Siinä vaiheessa taivalta oli takana yli 35 000 kilometriä, ja enää oli jäljellä loppurutistus, Tyynenmeren ylitys.

Tuon ajan epätarkat kartat olivat aiheuttaneet Noonanille ongelmia navigoinnissa ja edessä oli ehdottomasti vaikein etappi. Suunnitelmissa oli laskeutua vain kolmen kilometrin pituiselle Howlandin saarelle, joka sijaitsi keskellä Tyyntämerta, 4113 kilometrin päässä Laesta. Koneesta tyhjättiin kaikki ylimääräinen tavara, jotta se saatiin tankattua täyteen polttoainetta; sen laskettiin riittävän 400 kilometriä kohdesaarta pidemmälle.

Kesäkuun 2. päivänä, paikallista aikaa kymmeneltä aamulla, Earhart ja Noonan lähtivät matkaan ja jättivät Uuden-Guinean taakseen.

Mystinen katoaminen

Koko matkan Uudesta-Guineasta lähdettyään Earhart oli radioyhteydessä USCGC Itascaan, Yhdysvaltojen rannikkovartioston yhteysveneeseen, jonka asemapaikka oli Howlandilla. Earhart oli halunnut kaiken mahdollisen avun 18 tuntiselle etapille, joten kaksi muuta laivaa oli reitillä näyttämässä valoillaan suuntaa.

Myöhemmin on spekuloitu, että huono sää hankaloitti kaksikon navigointia ja alkuvaiheessa Earhart raportoikin Itascalle pilvisyydestä. Hieman ennen kahdeksaa aamulla (Howlandin saarten aikaa) Itasca sai Earhartilta morsetetun sähkösanoman: ”Meidän on pakko olla yläpuolellanne, mutta emme näe saarta. Polttoaine on vähissä. En saa yhteyttä radiolla. Lennämme 300 metrissä.” Itasca yritti vastata, mutta viesti ei vaikuttanut menevän perille.

Varttia vaille yhdeksän Earhart raportoi ”lentävänsä pohjoiseen ja etelään”. Sen jälkeen hänestä ei enää kuulunut mitään.

Katoamista seurasi presidentti Franklin D. Rooseveltin määräämä, Yhdysvaltain laivaston historian mittavin meri- ja ilmaetsintä, jossa käytiin läpi noin 650 000 neliökilometrin kokoinen alue. Reilut kaksi viikkoa ja 4 miljoonaa dollaria myöhemmin etsinnät jouduttiin lopettamaan tuloksettomina.

Kummallista on se, että useita päiviä katoamisen jälkeen radioviestimet vastaanottivat hätäsignaalia. Jos Electra olisi päätynyt pinnan alle ei se olisi onnistunut välittämään signaalia, joten monet ajattelivat lentokoneen kelluvan vedessä. Siitä ei kuitenkaan näkynyt merkkiäkään, vaikka monet lentokoneet lensivät alueen yläpuolella.

Tuolloin ajateltiin, että Gardner-saaren viereinen koralliriutta olisi ollut laskuveden aikaan Earhartille helppo laskeutumispaikka. Nousuveden aikaan konetta olisi lähes mahdoton nähdä ilmasta käsin, mutta laskuveden aikaan hätäsignaalin lähettäminen onnistuisi.

Niin mikä tämä Gardner-saari oikein on?

Gardner-saari tunnetaan nykyään Nikumarorona ja se sijaitsee hieman yli 500 kilometrin päässä Howlandista. Kaiken lisäksi se on kaksi kertaa pikkuisen Howlandin kokoinen ja näin ollen paljon helpompi huomata ilmasta käsin. Jos Earhart ajautui epämääräisten karttojen ja pilvisyyden vuoksi vähänkin arvioitua reittiä etelämmäksi, olisi hän päätynyt hyvin lähelle Gardneria.

Kaikista lukuisista etsinnöissä mukana olleista laivoista ainoastaan yksi lähestyi asumatonta Gardnerin saarta, sillä perustuen viimeisiin koneesta saatuihin viesteihin Earhart ja Noonan olivat Howlandin lähellä, ja etsinnät keskitettiin sen ympäristöön. Mutta mitä jos kaksikko oli laskelmissaan väärässä, eivätkä he missään vaiheessa olleet lähellä Howlandia? Miksi Gardneria ei tutkittu paremmin?

Kun Gardneria alettiin asuttaa 1940-luvulla, löydettiin saarelta luuranko ja navigaatioon käytettävä sekstantti.

Mystinen katoaminen vol 2.

Luurangon löytänyt brittiupseeri Gerald Gallagher oli melko varma, että oli juuri löytänyt maailmankuulun lentäjän maalliset jäänteet. Hän pakkasi luut ja lähetti ne Fijille tohtori D.W. Hoodlessin tutkittavaksi. Tutkimuksissa todettiin, että luut kuuluivat miehelle. Sen jälkeen ne katosivat mystisesti kuin tuhkana tuuleen.

Onneksi luita tutkinut Hoodless oli tehnyt niistä yksityiskohtaisen kuvauksen mittoineen ja kuvineen, joita oikeusantropologit pääsivät tutkimaan 1990-luvulla. He syöttivät mitat ja muut muistiinpanojen tarjoamat tiedot FORDISC-tietokoneohjelmaan, joka pystyy tekemään niiden perusteella arvion henkilön iästä, sukupuolesta ja syntyperästä vertaamalla tuloksia laajaan tietokantaan.

Antropologien mukaan Hoodless oli ollut pahasti väärässä. Heidän ja FORDISC:in mukaan kyseessä oli eurooppalaista syntyperää oleva nainen.

Vuonna 2018 antropologi Richard L. Jantz teki uuden tutkimuksen vertaamalla alkuperäisiä muistiinpanoja lukuisiin Earhartin kuviin. Hänen laskelmiensa perusteella Nikumarorolta löytyneet luut muistuttivat enemmän Earhartia kuin 99 prosenttia vertaisryhmän ihmisiä. Hänen mukaansa luut olivat Amelia Earhartin.

Tarina näistä luista ei kuitenkaan pääty tähän. Palataan niihin aivan lopuksi.

TIGHAR – tutkimus- ja etsintämatkat

TIGHAR (The International Group for Historical Aircraft Recovery) on monitieteellinen järjestö, joka etsii lennoilla kadonneita lentokoneita ja niiden mukana hävinneitä ihmisiä. Yksi järjestön mittavista projekteista on suuntautunut Nikumarorolle, eli entiselle Gardner-saarelle. Yli kahdenkymmenen vuoden mittaisissa etsinnöissä saarelta on löytynyt merkittävä määrä esineitä, jotka kaikki ovat vaikuttaneet olevan peräisin 1930-luvulta. 

Arkeologisissa kaivauksissa saarelta on löytynyt itsetehtyjä työkaluja, merkkejä nuotiopaikoista sekä kypsennettyjen eläinten jäänteitä, naisen kenkä, lentopuvun vetoketju ja lentokoneen osia, jotka sopisivat Electraan. Saarelta on löytynyt myös tyhjä pullo Benedictine-yrttijuomaa, jota Earthartilla tiedetään usein olleen mukanaan.

Myös muutama saarelta löytynyt luunpala on lähetetty tutkittavaksi, mutta niin pienistä paloista on mahdoton erottaa ihmistä eläimestä, joten toiveissa on saada eristettyä niistä DNA:ta. TIGHAR ylläpitää laajaa tietokantaa, jolla se julkaisee kaiken löytämänsä. Jos aihe kiinnostaa ja englanti taipuu, niin sivustolle on helppo uppoutua tuntikausiksi.

Hulluimmat salaliittoteoriat

Randall Brinkin kirjoittaman kirjan mukaan Earhart olisi ollut Yhdysvaltain hallinnon vakooja, jonka japanilaiset ampuivat alas. Vakoojatarinasta on myös toinen versio, jonka mukaan hallitukselle työskennellyt Earhart palasi salaa Yhdysvaltoihin ja sai uuden henkilöllisyyden. Newjerseyläinen Irene Bolam haastoi, voitokkaasti, Amelia Earhart Lives -kirjan kirjoittajan Joe Klassin oikeuteen, koska tämä levitti ”varmaa tietoa”, jonka mukaan kotiäiti Bolam olisi kadonnut lentäjä. Naiset olivat kylläkin hyvin samannäköisiä.

Toiset sanovat Earhartin ja Noonanin lentäneen Japaniin Marshall-saarille ja aloittaneen siellä uuden elämän. Siitä on pidetty todisteena ylläolevaa kuvaa, joka on tarinan mukaan otettu katoamispäivää paljon myöhemmin Jatuilin atollilla. Noonanin väitetään seisovan kuvassa vasemmalla ja Earhart istuisi laiturilla. Electra-lentokone olisi vedessä, kuvan oikeassa reunassa.

Onpa Earhartin myös väitetty olleen yksi Tokion Ruusuista, japanilaista sotapropagandaa levittäneistä englanninkielisistä radioäänistä. Niin, ja tietenkin vielä se pakollinen salaliittoteoria, joka yhdistetään kaikkiin mystisiin katoamisiin: Earhart ja Noonan joutuivat avaruusolentojen sieppaamiksi.

Ratkeaako mysteeri milloinkaan?

Todennäköisesti ei.

Kuten jo mainittua, monet antropologit ovat sitä mieltä, että 1940-luvulla tehtyjen muistiinpanojen ja piirrosten perusteella voidaan lähes varmasti sanoa, että kyseessä ovat Earhartin luut. Se, yhdessä TIGHAR:in löydösten kanssa, tarkoittaisi sitä, että Earhart olisi laskeutunut Gardner-saarelle, elänyt ja kuollut siellä haaksirikkoutuneena.

Mutta vielä lukuisampi joukko asiantuntijoista on sitä mieltä, että tällaisia johtopäätöksiä ei voida vetää ”muutamasta esineestä” tai muistiinpanojen perusteella tehdyistä analyyseistä. Monien mielestä ei ole mitään syytä epäillä luita tutkinutta ja niitä käsissään pitänyttä Hoodlessia.

Hyvin mielenkiintoista on se, että vuonna 2018 kiribatilaisen Tarawan saaren museosta löytyi luita, jotka muistuttivat juuri noita 1940-luvulla kadonneita kiistanalaisia luita. Jos niistä saadaan eristettyä DNA:ta, verrataan sitä välittömästi Earhartin elossa olevien sukulaisten näytteisiin.

Lokakuussa 2019 luut olivat päätyneet Etelä-Floridan yliopistoon, oikeusantropologi Erin Kimmerlelle, joka on alansa ykkösnimiä. Sen jälkeen mysteeristä ei ole annettu päivitystä. Vaikka teknologia kehittyy hurjaa vauhtia, ei DNA-tutkimus edelleenkään tapahdu niin kuin televisiossa.

Vaikka eristys ja vertailu onnistuisivatkin, eivät tulokset välttämättä anna minkäänlaista lopullista vastausta Amelia Earhartin ja Fred Noonanin mysteeriin.