Kelloja siirretään ensimmäisen maailmansodan takia – 10 asiaa, joilla on perin erikoinen alkuperä

Kohta saadaan selvyys siihen ikuisuuskysymykseen: miksi kelloja siirretään? Listafriikki paljastaa nyt kymmenen asian tai esineen erikoiset alkuperät.

Brandy syntyi vahingossa, malarialääke muuttui väriaineeksi ja vuoristorata keksittiin kääntämään ihmisten ajatukset pois siveettömyyksistä. Hauskimpia ovat keksinnöt, jotka on alunperin kehitetty aivan eri tarkoitukseen, kuin minkälaisina me ne nykyään tunnemme.

Tässä siis 10 erikoista tarinaa tuttujen asioiden ja esineiden taustalla!

Idea Botoxiin tuli pettyneeltä silmäpotilaalta

Vuonna 1980 kalifornialainen lääkäri Alan Scott alkoi hoitaa karsastuksesta kärsiviä potilaitaan botuliini-hermomyrkyllä. Luonnossa botuliinia tuottaa Clostridium botulinum -bakteeri ja nykyään laboratoriossa tuotettavalla, lihaksen lamauttavalla hermomyrkyllä hoidetaan muun muassa tahdonalaisten lihasten kontrolloimatonta kouristelua, liikahikoilua ja aivoverenkiertohäiriön jälkeistä lihasjäykkyyttä.

Vancouverissa, Kanadassa, yhteistä praktiikkaa pitänyt pariskunta, ihotautilääkäri Alastair Carruthers ja silmälääkäri Jean Carruthers olivat ne, jotka keksivät botuliinin mahdollisuudet kosmeettisissa hoidoissa. Vuonna 1987 Jean käytti botuliinia rutiininomaisesti erilaisten silmänalueen lihasongelmiin. Eräänä päivänä hänen vastaanotolleen tuli vakiopotilas ottamaan pistoksia kontrolloimattomaan silmien räpyttelyyn. Kun Jean oli saanut hoidon valmiiksi, oli potilas pettynyt ja vähän suuttunut, kun lääkäri ei ollut pistänyt botuliinia hänen otsaansa. Hämmentynyt Jean oli kertonut syyksi sen, että otsassa ei ollut havaittavia lihaskouristuksia ja kysyi potilaalta, miksi tämä oli niin tuohtunut. Nainen vastasi: ”Kun pistät ainetta otsaani, rypyt katoavat.”

Vielä samana iltana Jean kertoi päivällispöydässä Alastairille potilaansa reaktiosta. Lamppu syttyi siinä hetkessä, illallista syödessä. Alastair oli pitkän aikaa yrittänyt löytää ratkaisua potilaidensa pyyntöön päästä eroon kulmakarvojen välissä olevista pystysuorista juonteista. Suomessa ne tunnetaan sibeliusryppyinä.

Heti seuraavana päivänä Jean suostutteli vastaanottovirkailijansa Cathy Bickertonin koekaniiniksi botuliinin ensimmäiseen kosmeettiseen pistokseen. Kun Alastair näki sileän lopputuloksen, oli homma selvä: hänellä oli potilaat, Jeanilla aine ja loppu on kauneudenhoidon historiaa. Kiitos pahastuneen potilaan.

Tiivistettyä viiniä ei laimennettukaan vedellä – niin syntyi brandy

Nimenä brandy tulee hollanninkielisestä brandewijn-sanasta, joka tarkoittaa kirjaimellisesti poltettua viiniä. Nimi viittaa tietenkin brandyn valmistamiseen: tislauksen aikana viiniä lämmitetään, minkä jälkeen se laitetaan kypsymään.

Brandyn kaupallinen tislaaminen aloitettiin 1500-luvulla, kun se oli keksitty periaatteessa vahingossa. Eurooppalaiset uudisraivaajat kuljettivat Amerikan mantereelle viiniä, mutta laivoissa ei kaiken muun tavaran ohella ollut paljon tilaa. Eräs hollantilainen merikapteeni päätti kokeilla viinin tislaamista väkevämmäksi ja siten tiivistettyä alkoholijuomaa sai mahdutettua enemmän laivaan. Satamaan tultaessa viinitisle oli tarkoitus laimentaa vedellä takaisin alkuperäiseen koostumukseensa, mutta joku päätti maistaa tynnyrin sisältöä ja totesi sen olevan oikeinkin mainiota tavaraa.

Laimentaminen jäi sikseen: tiiviste oli huomattavasti parempaa kuin vedellä lantrattu viini.

Serpentiinispray oli alunperin suihkutettavaa kipsiä

Suihkutettava serpentiini, englanniksi Silly String, on hauska tapa koristella kotia, itseä ja kaveria. Listan aiheesta voinee ehkä päätellä, että serpentiinisprayta ei oltu alunperin suunniteltu leikkeihin tai koristeluun. Sitä oli tarkoitus käyttää katkenneiden luiden hoidossa.

Vuonna 1972 keksijä Leonard A. Fish ja kemisti Robert P. Cox työstivät suihkutettavaa kipsiä, joka kovettuisi saman tien purkista ulos tullessaan. He onnistuivat kehittämään aineen, mutta sopivan suuttimen löytäminen olikin hankalampaa. Kokeillessaan satoja erilaisia malleja Fish huomasi yhden suihkuttavan tuotetta kapeana ja pitkänä nauhana jopa kymmenen metrin päähän. Se vaikutti hauskalta!

Fish ja Cox päättivät hylätä ajatuksen suihkutettavasta kipsistä ja päättivät alkaa kehittämään tuotteestaan lelua. Reseptiä muokattiin värikkäämmäksi ja vähemmän tahmeaksi, ja sitten kaksikko otti yhteyttä Wham-O -leluvalmistajaan. Ensimmäinen tapaaminen ei suoraan sanottuna sujunut loistavasti, sillä keksijät komennettiin ulos sen jälkeen, kun he olivat suihkuttanet markkinointipuolen toimiston täyteen värikästä tahmaa. Seuraavana päivänä Fish ja Cox kuitenkin saivat sähkeen, jossa Wham-O:n omistajat pyysivät parikymmentä purkkia testiin. He olivat löytäneet toimistolta siivouksesta huolimatta jäänteitä aineesta ja näkivät siinä suuren potentiaalin. Ja niin lääketieteelliseksi tuotteeksi suunnitellusta suihkeesta tuli kansainvälisesti suosittu lelu.

Malarialääke unohtui, kun ensimmäinen synteettinen väriaine keksittiin

Kuva: Henry Rzepa | CC BY-SA 2.5 | Kuvaa rajattu

Englantilainen William Perkin oli vain 18-vuotias kemianopiskelija, kun hän vuonna 1856 oli mukana työryhmässä, joka yritti keksiä keinoa kiniinin massatuotantoon. Kiniini oli tuohon aikaan ainoa oireita lievittävä hoitokeino tappavaan malariaan, mutta sitä saatiin vain kiinapuun kuoren tuottamista alkaloideista. Lääke oli äärimmäisen kallis.

Perkin etsi tapaa valmistaa kiniiniä synteettisesti kivihiilitervan avulla ja yksi hänen kokeistaan tuotti kirkkaanpunaista yhdistettä. Kun hän sekoitti pulloa uudelleen, muuttui aine mustaksi tahmaksi – seinä oli noussut jälleen kerran vastaan. Kun Perkin alkoi putsaamaan sotkua alkoholilla, liukeni mönjä loistavan violetiksi nesteeksi ja jotenkin nuorimies sai päähänsä värjätä sillä palan silkkiä (kuvassa säilytetty kangaspala). Se oli ensimmäinen kerta, kun kukaan käytti synteettistä väriainetta.

Tuohon hetkeen asti kaikki värit oli saatu luonnosta: hyönteisistä, kasveista ja mineraaleista. Ne olivat kalliita eivätkä kestäneet hyvin pesua. Siksi värikkäitä vaatteita nähtiin tuolloin ainoastaan rikkaiden yllä. Violetti oli ollut jo antiikin ajoista lähtien erityisen ylellinen väri, sillä sitä saatiin vain yhden tietyn merietanan erittämästä limasta; siksi sitä käyttivät lähinnä kuninkaalliset.

Perkin, joka oli tieteellisen uransa ohella innostunut taiteesta, jätti malarian parantamisen muille ja avasi tehtaan, jossa kehitettiin värjäystekniikoita erilaisille kankaille ja myöhemmin paperille. Hän nimesi kehittämänsä väriaineen mauveiiniksi, joka tunnetaan nykyisin myös Perkinin mauvena ja aniliini-purppurana. Kangasvalmistajat olivat epäileväisiä, tietenkin, mutta kuin lottovoittona Perkinille Ranskan keisarinna Eugénie alkoi vuonna 1857 suosimaan violetteja pukuja ja seuraavana vuonna Englannin kuningatar Viktoria pukeutui vaalean violettiin pukuun tyttärensä häissä. Yhtäkkiä kaikki halusivat ylleen jotain violettia.

Perkinin keksintö aloitti valtaisan synteettisten väriaineiden kehitysbuumin ja muokkasi maailmasta sellaisen kuin se nyt on: värikkään.

Malaria sen sijaan… Nykyisilläkin lääkkeillä sen hoito on aloitettava välittömästi infektion havaitsemisen jälkeen, muuten ei voi kuin toivoa parasta.

Listerinellä pestiin lattioita

Englantilainen kirurgi Joseph Lister oli ensimmäinen, joka osoitti ”karbolihapolla” eli fenolilla kasteltujen siteiden parantavan tehokkaasti leikkaushaavoja. Jo vuonna 1867 julkaistut havainnot eivät kuitenkaan saaneet lääkäreiden keskuudessa hyväksyntää.

Kemisti Joseph Lawrence kuitenkin inspiroitui tutkimustuloksista ja kehitti vuonna 1879 antiseptisen liuoksen, jonka hän nimesi Listerineksi inspiraation antaneen lääkärin mukaan. Koska kaikkea uutta piti vain periaatteen vuoksi vastustaa, ei Listerine saavuttanut suosiota. Niinpä sitä myytiin lattianpesuaineena ja lääkehoitona tippuriin.

Mutta lattioiden kuuraamiseenkaan Listerine ei kelvannut, ja sen myyntiluvut olivat surkeat. Lopulta liuosta alettiin mainostaa hammaslääkäreille ja lukuisten markkinointikampanjoiden ja aggressiivisen aivopesun jälkeen ihmisten mieliin saatiin istutettua ajatus siitä, että pahanhajuinen hengitys on kamalinta maailmassa. Niinpä Listerine löysi paikkansa kylpyhuoneen altaan reunalta.

NASCAR:in juuret ovat viinatrokauksessa

Yhdysvalloissa oli vuosien 1930 ja 1933 välillä voimassa kieltolaki. Alkoholin myymisen kieltäminen ei tietenkään lopettanut kyseisen aineen kuluttamista, joten pontikankeitto ja sen laiton levittäminen eli trokaaminen kukoistivat. Viinan salakuljettajat yrittivät hoitaa hommansa jäämättä kiinni poliisille ja muokkasivat autojaan nopeammiksi ja paremmin hallittaviksi.

Vaikka kieltolaki päättyi, eivät trokarit halunneet luopua kukoistavasta bisneksestään vaan jatkoivat laittoman pontikan myymistä, sillä etenkin etelävaltioissa kysyntää riitti. Tuolloin ei kuitenkaan enää tarvinnut pelätä poliisia: nyt pakoiltiin verottajaa. Kuljettajat jatkoivat autojensa tuunaamista, jotta niillä pystyi huristelemaan mutkaisilla sivuteillä.

Pontikkakuskit rupesivat 1940-luvulla järjestämään kilpailuja viritetyillä autoillaan, ja laittomalla viinanmyynnillä suuren omaisuuden tehneet trokarit alkoivat sijoittaa rahojaan näiden kisojen järjestämiseen ja autojen kehittämiseen.

Vuonna 1948 Bill France, yksi johtavista kilpa-ajajista ja viinan salakuljettajista, kutsui koolle mekaanikot, kuskit ja autojen omistajat, ja yhdessä he muodostivat rata-autoilun NASCAR-sarjan.

Kelloja siirretään ensimmäisen maailmansodan takia

Blah, kellojen siirtäminen! Miksi, koska, miksi ja ennen kaikkea MIKSI?

No kelloja siirretään siksi, että Saksassa haluttiin ensimmäisen maailmansodan aikana säästää kivihiiltä ja sähköä sotimiseen. Saksan talous oli vuonna 1916 romahtamispisteessä, joten jostain oli säästettävä.

Isossa-Britanniassa oli jo vuonna 1907 heitetty ilmoille idea kesäajan käyttöönotosta, koska kevään ja kesän valoisat tunnit ”menevät hukkaan” ihmisten nukkuessa. Brittihallitus ei kuitenkaan hyväksynyt rakennuttaja William Willettin ehdotusta, sillä sen katsottiin rikkovan säännöllistä vuorokausirytmiä. Jep! Willet perusteli kesäaikaan siirtymistä valoisan ajan tehokkaammalla käytöllä ja valoisuuden osumista paremmin aktiiviseen työskentely- ja opiskeluaikaan. Willettin mukaan valoisien tuntien hyödyntäminen säästi myös energiaa. Ja juuri se kiinnitti saksalaisten huomion.

Ajateltiin, että jos aamulla on enemmän valoa, se säästää energiaa. Tuohon aikaan se tarkoitti hiiltä.”, kertoo Helsingin yliopiston yleisen historian dosentti Risto Marjomaa Ylen haastattelussa. Marjomaan mukaan kaikki sodassa mukana olleet suurvallat ottivat kesäajan käyttöön Saksan esimerkkiä seuraten, mutta siitä luovuttiin sodan loputtua. Toisen maailmansodan aikana sama ruljanssi toistui; sillä kertaa myös Suomessa. ”Kesäaikaa ajateltiin – – sellaisena asiana, johon voidaan ihmiset pakottaa sota-aikana”, jatkaa Marjomaa.

Kun öljykriisi iski 1970-luvulla, turvauduttiin kesäaikaan jälleen energian säästämiseksi, mutta sillä kertaa päätös piti. Pikkuhiljaa seuraavan vuosikymmenen aikana suurin osa maailman valtioista lähti leikkiin mukaan. Suomessa kesäaikaan on siirrytty säännöllisesti vuodesta 1981 lähtien.

Koskahan kelloja siirretään viimeisen kerran ja päästään vihdoin eroon tuosta sodanaikaisesta hätäkeinosta!?

Idea takaluukun hätäkytkimestä syntyi kidnappauksen seurauksena

Jos sattuisi käymään niin ikävästi, että joutuisit kidnapatuksi ja lukituksi auton takakonttiin, niin toivo sydämesi pohjasta, että olet silloin 2000-luvulla valmistetussa autossa. Ja mieluiten Yhdysvalloissa.

Vuodesta 2002 lähtien Yhdysvalloissa myydyissä autoissa on lain mukaan oltava pimeässä loistava kahva, jolla takaluukun saa sisältäpäin auki. Laki säädettiin yhden naisen raivokkaan kampanjoinnin ja oman pelottavan kokemuksen jälkeen. Nykyisin kyseinen vipu löytyy kaikista uusista autoista, ei tokikaan yhtä näyttävänä kuin jenkkilässä.

Lokakuun 29. päivänä vuonna 1995 Janette ja Greig Fennell sekä heidän yhdeksän kuukauden ikäinen Alex-poikansa olivat palaamassa illalliselta kotiin. Omassa autotallissa heidät yllätti kaksi naamioitunutta miestä, jotka pakottivat Janetten ja Greigin aseella uhaten auton takakonttiin. Pian sen jälkeen kidnappaajat ajoivat – Fennellit kyydissä – syrjäiseen paikkaan San Franciscon eteläpuolella ja veivät pariskunnan korut, rahat ja pankkikortit tunnuslukuineen. Sen jälkeen luukku lyötiin kiinni ja Jannette ja Greig jätettiin sinne kuolemaan.

Janette ei kuitenkaan luovuttanut, vaan repi takakontin verhoilua ja sen alta paljastuneita johtoja ilman varsinaista suunnitelmaa. Niiden alta hän kuitenkin löysi vivun, jolla takaluukku aukesi. Tarina päättyi onnellisesti: Fennellit pääsivät turvallisesti kotiin ja selvisi, että kidnappaajat olivat jättäneet Alex-vauvan istuimessaan autotalliin.

Selvittyään läheltä piti -tilanteesta Janette Fennell alkoi tutustumaan takaluukkujen aukaisumekanismeihin ja totesi järkytyksekseen, miten monessa autossa hätäkytkin on erittäin hankalassa paikassa tai sitten sitä ei ole ollenkaan. Janette aloitti kampanjoinnin, jotta kaikkiin autoihin saataisiin turvallisuutta lisäävä muutos. Yhdysvalloissa kuolee auton takakontissa vuosittain noin 20 ihmistä lämpöhalvaukseen tai tukehtumisen seurauksena. Osa surmansa saaneista on kidnappauksen uhreja ja osa lapsia, jotka ovat leikkiessään jääneet vahingossa lukkojen taakse.

Lakialoite meni kongressissa läpi, ja muutokseen ensin nihkeästi suhtautuneet autovalmistajatkin olivat lopulta sitä mieltä, että hätäkytkin on loistava lisä! Ford oli etunenässä kehittämässä kytkintä ja laajojen testailujen jälkeen pimeässä hohtava ja helposti itseen päin vedettävä vempele oli paras: se kiinnostaa pieniäkin lapsia, jotka tarttuvat hyvin erottuvaan kapistukseen esimerkiksi laittaakseen sen suuhunsa. Voilà – takaluukku aukenee.

Vuoristorata keksittiin, koska ihmiset käyttäytyivät siveettömästi

Yhdysvaltalaista LaMarcus Thompsonia pidetään vuoristoratojen isänä, vaikka siinä vaiheessa, kun hänelle 1880-luvulla myönnettiin ensimmäinen patentti, oli Venäjällä, Ranskassa ja muualla Euroopassa hurviteltu samantyyppisissä rakennelmissa jo vuosisadan ajan.

Thompson teki mittavan omaisuutensa keksimällä tehokkaan tavan valmistaa saumattomia sukkahousuja, mutta menestyksestä huolimatta hänellä oli suuren suuri huolenaihe. Nimittäin syntiset amerikkalaiset. Hän ei pitänyt sisällissotaa seuranneen vaurastumisen ja kaupungistumisen aiheuttamista lieveilmiöistä, jollaisina hän näki esimerkiksi teatterit ja bordellit.

Syvästi uskovainen Thompson yritti keksiä sellaista vapaa-ajanvietettä, joka vetäisi moraalittomuuteen matkalla olleet maanmiehet ja -naiset pois kuppiloista, tanssisaleista ja uhkapelipöydistä. Eräänä päivänä Thompson oli kunnollisen kansalaisen tapaan ulkoilemassa ja vaeltamassa Pennsylvaniassa, kun hän kohtasi inspiroivan näyn: paikalliset käyttivät suljetun hiilikaivoksen kuljetusvaunuja huvitteluun. Ihmiset rakastivat lähes 200 metrin pudotusta, jonka aikana vaunu liikkui raiteilla nopeampaa kuin hevonen tai jopa juna. Perheet nauttivat yhdessäolosta ilman viinaa ja muita syntisiä houkutuksia, joten Thompson tiesi löytäneensä vastauksen räävittömän käytöksen vastapainoksi.

Hänen suunnittelemansa The Switchback Railway -vuoristorata otettiin käyttöön kesäkuun 16. päivänä vuonna 1884 New Yorkissa sijaitsevassa Coney Island -huvipuistossa. Mutta ei se ehkä kuitenkaan onnistunut pitämään ihmisiä pois teattereista ja pubeista…

Stetoskooppi oli häveliään lääkärin keksintö

Vuonna 1816 ranskalainen lääkäri René Laënnec yritti tutkia nuorta naista, jolla oli sydänsairauden oireita. Laënnec asetti kätensä tämän rinnalle, mutta tutkimus ei paljastanut juuri mitään sydämen toiminnasta. Jos diagnoosia ei käsikopelolla onnistuttu samaan, oli tuolloin tapana, että lääkäri laittaa korvansa potilaan rinnan päälle. Kyseessä oli kuitenkin muodokas nuori nainen, mikä sai 35-vuotiaan Laënnecin hämilleen ja arvelemaan, että naispotilaan tutkimista tähän tapaan pidettäisiin siveettömänä.

Tilanne oli varsin kiusaantunut, kunnes tohtori Laënnec muisti muutama kuukausi sitten nähneensä Louvren palatsin pihamaalla lapsia leikkimässä. Yksi lapsista oli raaputtanut pitkää puun palaa neulalla ja toinen kuunteli voimistunutta ääntä laittamalla kepin toisen pään korvalleen. Lasten leikeistä inspiroituneena Laënnec kääri vastaanotollaan paperiarkin rullalle ja kuunteli sillä naispotilaansa sydäntä, ja kuinka ollakaan, yksinkertainen väline auttoi yllättävän paljon vahvistamaan sydämenlyöntien ääntä. Tohtori jalosti paperirullaideaansa muutaman vuoden ajan testaillen erilaisia materiaaleja, ja niin stetoskooppi oli syntynyt.

Lue myös:
10 tavallisten asioiden ja esineiden mielenkiintoista alkuperää