Yleistieto

10 tapaa valmistautua koronaviruksen aiheuttamaan maailmanloppuun

Julkaistu

Koituuko koronavirus, SARS-CoV-2, meidän ihmisten kohtaloksi? Miten pitäisi valmistautua siihen, että yhteiskunta romahtaa ja valloillaan on maailmanlopun meininkiä?

Vastaukset: Ei, ja ei mitenkään juuri nyt. Mutta mitä jos niin kuitenkin käy? Eihän kukaan voi varmaksi sanoa, että koronavirus pysyy sellaisena kuin se nyt on eli ei erityisen vaarallisena. Ja entä kaikki muut uhat? Ydinsota, suuren asteroidin törmäys, zombi-apokalypsi, Ebola-pandemia, massiivinen tulivuorenpurkaus…

Miten sinä olet valmistautunut maailmanloppuun?

Koska ollaan Internetissä, niin on tullut tavaksi selittää omat tarkoitusperät, ettei kukaan ymmärrä väärin tai pahoita mieltään. Tiedän, että koronavirus leviää ihmisestä ja maasta toiseen, se voi oireilla vakavana keuhkokuumeena ja siihen voi myös kuolla. (Niin kuin muuten aika moneen muuhunkin tautiin.) Enkä halua vähätellä vakavia aiheita. Siksi osittain pilke silmäkulmassa tehdyltä listalta voi löytyä jotain järkevääkin.

Kaiken tämän selittelyn jälkeen, rakkaat lukijat, tässä on  Listafriikki.com:n tietopaketti siitä, miten selvitä koronaviruksen aiheuttamasta joukkohysteriasta. Ja miten varustautua siihen, jos (ja kun) maailma loppuu sellaisena kuin me sen tunnemme.

Advertisement

10. ÄLÄ usko hölynpölyä

Kun mikä tahansa pieni tai iso katastrofi iskee, on maalaisjärjen käyttö sallittua. Ei kannata uskoa kaikkea, mitä joku kertoo; koronaviruksen kohdalla erittäin luotettavinakin pidetyt lähteet ovat lietsoneet paniikkia aivan suotta vain saadakseen myyntiä lehdilleen ja klikkejä sivuilleen. Ja sitten on niitä sivustoja, jotka suoltavat täyttä kuraa.

Monet sairauksien luonnonmukaisia hoitokeinoja suosivat ryhmät sekä tietysti rokotteiden vastustajat ovat levittäneet täysin virheellistä tietoa siitä, miten koronavirusta (ja kaikkia muitakin tauteja) vastaan voisi suojautua. Tässä on korjauksia todellisille ”neuvoille”, joita on sosiaalisessa mediassa laajasti jaettu.

Kookosöljy tai seesaminsiemenöljy eivät tapa koronavirusta. Siihen eivät tehoa myöskään valkosipulin tai C-vitamiinin ylenmääräinen popsiminen, vaikka molemmat muuten edistävätkin ihmisten terveyttä. Ihmeparannusta ei saa marihuanasta tai kokaiinista, vaikka Facebookissa kuinka niin todisteltaisiin. Myöskään tupakanpoltto ei ehkäise virustartuntaa; taitaa olla kaikissa hengitystieinfektioissa toisin päin.

9. Täytä kaapit pullovedellä ja säilykkeillä

Jos sinä tai läheisesi sairastutte koronavirukseen ja suosituksena on parin viikon karanteeni töistä tai vaikka koulusta, niin on ihan hyvä olla jotain elintarvikkeita kaapissa. Aina tietysti parempi, jos saa jonkun toimittamaan kauppakassit kotiovelle!

Eikä tämä koske vain suurimmaksi osaksi lieviä oireita aiheuttavaa koronavirusta, vaan moni tauti vetää kenet tahansa kehnoon kuntoon. Kauppareissu mahataudissa tai pahan kausi-influenssan kourissa on suoranaista kidutusta.

Kiinan valtion määrämä karanteeni Wuhanin 11 miljoonan asukkaan kaupunkiin ei toimisi Euroopassa. Olemme niin tottuneita vapauteen ja itsenäisiin päätöksiin, että tuollaisten väkimäärien pidätteleminen ja käskyttäminen ei vain onnistuisi. Miettikää sitä mellakoiden ja paniikin määrää, jos esimerkiksi Lontoo määrättäisiin karanteeniin!!!

Jos oikeasti kävisi huonosti, olisi meillä kaikilla hyvä olla varastossa ainakin pariksi viikoksi, mieluiten kuukaudeksi, vettä, säilykkeitä ja kuivamuonaa. Erilaisia vedenpuhdistimia saa jo lähes kaupasta kuin kaupasta, joten ei ole ollenkaan huono idea hankkia kevyt retkisuodatin, jonka läpi voi juoda vaikka suoraan Aurajoesta.

Advertisement

Tällä pääsee alkuun maailmanlopun kynnyksellä.

8. Valmista kehosi taistelemaan

Vitamiinit eivät paranna lieviäkään tauteja; kuolemanporteilla heilumisesta puhumattakaan. Mutta kun katastrofi iskee, on syytä olla parhaassa mahdollisessa kunnossa. Siispä monivitamiinit käyttöön, jotta kehomme luonnollinen vastustuskyky on tiptop-kunnossa!

Oli kyseessä sitten minkälainen katastrofi tahansa (uusi virussairaus tai luonnonmullistus) ovat fyysisesti hyvässä kunnossa olevat vahvoilla. Kaikkeen ei voi varautua, mutta liikunnalla ja oikeanlaisella ruokavaliolla on helppo pidentää ja parantaa omaa elämäänsä, vaikka helvetin portit eivät aukeaisikaan.

Omia reseptilääkkeitä voi olla hankala hamstrata, mutta muuten lääkekaappi on hyvä pitää täynnä ja ajantasalla: flunssalääkkeitä, vitamiineja, antimikrobista voidetta, antibiootteja sekä haavanpuhdistus- ja sitomisvälineitä. Jos maailmanlaajuinen pakokauhu iskee, niin itse syöksyisin tyhjäämään läheisimmän apteekin.

7. Pakkaa laukku valmiiksi

Tällainen on varmaan jokaisen maailmanloppuun valmistautuvalla ovensuussa odottamassa. Selviytymisrepussa olisi hyvä olla tarvikkeet kolmeksi päiväksi.

Jos kotikaupunkiasi uhkaa maastopalo, hurrikaani tai ydinvoimalaonnettomuus, ja iskee välitön evakuointimääräys, ei ole aikaa alkaa keräilemään välttämättömiä tai rakkaita asioita kasaan, vaan kotoa on silloin lähdettävä ja vauhdilla.

Näin kävi tammikuun lopussa Kiinan Wuhanissa turisteille ja monille, kaupungissa asuville muiden maiden kansalaisille. Kun tieto koronavirusepidemiasta, karanteenista ja evakuoinnista tuli, joutui moni lähtemään lähes tyhjin käsin.

Advertisement

Nopeasti mukaan otettavassa repussa täytyy olla tietysti vettä, vähän ruokaa ja pieni ensiapupakkaus. Lisäksi sinne on pahan päivän varalle hyvä pakata kartta, hätäteltta, taskulamppu, vaatteita, narua, kunnollinen hengistysmaski ja monitoimiveitsi. Valmiiksi täytettyjä selviytymisreppuja voi myös ostaa, mutta kyllä kai tosielämän selviytyjä pakkaa oman laukkunsa omien tarpeidensa mukaan.

Televisiostakin tuttu survivalisti (henkilö, joka on valmistautunut pahimpaan) Creek Stewart vannoo kondomien nimeen. Kondomissa voi muun muassa säilyttää vettä, pitää sytykkeitä kuivana ja siitä voi tehdä jopa ritsan! Ja sillä ritsallahan voi sitten ”näppärästi” saalistaa oravia ja muita pikkueläimiä ravinnoksi. Kondomista voit myös tehdä itsellesi seuralaisen, jos olet tämän listan oppien ansiosta selvinnyt hengissä kauemmin kuin muut: Voit puhaltaa sen täyteen ja piirtää sille kasvot.

WILSON!!!

6. Käsityötaidot kunniaan

Jos tulisi maailmanlaajuinen katastrofi, eikä olisi sähköä, juoksevaa vettä tai (uskallanko edes kirjoittaa sitä) nettiä, niin kuinka avuton olisit?

Aika moni ihminen maailmassa elää nykyäänkin ilman noita meille itsestäänselvyyksiä, eikä tarvi mennä kuin muutama sukupolvi taaksepäin, niin kaikki pärjäsivät oikein mainiosti ilman niitä. Olemme tainneet ajaa itsemme umpikujaan!

Olisiko sinun ammatistasi tai koulutuksestasi mitään hyötyä, jos yhteiskunta romahtaisi? Silloin nimittäin kädentaidot nousevat arvoon arvaamattomaan. Tai ei sitä tarvi edes arvuutella: Jos osaat leipoa leipää, muotoilla savesta astioita, veistää puuta, takoa rautaa tai valmistaa kankaita ja ommella tulet olemaan haluttua seuraa.

Advertisement

Ei välttämättä olisi pahitteeksi hankkia joku harrastus, josta voisi olla hyötyä. Kuka tietää, se voi olla jopa mukavaa vaihtelua erilaisten ruutujen tuijottamiselle…

5. Opettele tekemään tulta

Olet varmaan katsonut Selviytyjiä? Maailmanlopun tilanne on vähän vastaava. Ymmärrän toki, että asteroidin iskiessä maahan, et ole ensimmäisenä varaamassa netistä lentoja ja rantabungalowia Filippiineiltä.

Ensimmäinen asia, mistä täytyy pitää huoli, on puhdas vesi ja ravinto. Hanasta ei enää tule vettä, joten sitä on otettava mistä löytyy; pöpöistä välittämättä. Vesi on tuolloin keitettävä ja siihen tarvitaan tulta. No, aluksihan tietysti hyvin valmistautunut survivalisti kaivaa selviytymisrepustaan vedenkestävät tulitikut ja/tai tulukset. Niillä ei ikuisuuksia pärjää, joten tulta on osattava tehdä jotenkin muuten.

Siksi mainitsin tuon Selviytyjät -tv-ohjelman, koska koen sielua raastavia hetkiä aina, kun uusi ryhmä alkaa tulentekohommiin ja monilla ei ole hajuakaan miten se tapahtuu. Toisaalta, en minäkään ole ikinä kokeillut, vaikka tiedän kyllä pari tapaa: puutikun pyörittäminen toista puuta vasten ja auringonvalon ohjaaminen lasin läpi.

Ilmeisesti kondomi toimii tulenteossakin oivana apuvälineenä. Sen voi täyttää vedellä ja käyttää suurennuslasin tapaan. Ensi joulun lahjapulmat on ratkaistu: Kaikille vain paketti Sultaneita ja selviytymisohjeet!

4. Pidä työkalupakissa moneen kelpaavia välineitä

Selviytymisrepussa on sveitsiläinen linkkuveitsi, mutta jos et ole joutunut kiireessä lähtemään kotoasi, voit luottaa laajempaan tavara-arsenaaliin. Työkaluja on hyvä olla muun muassa erilaisiin rakennustarpeisiin.

Minun valintani mukanakannettavaksi työkaluksi olisi sorkkarauta. Kuten jo aiemmin uhkailin, niin itse suuntaisin katastrofin keskellä apteekkeihin, joihin tunkeutuisin tuon sorkkaraudan avulla.

Advertisement

Valitettavasti suurten mullistusten alkaessa ja ihmisten kamppaillessa eloonjäämisestä, vain omalla itsellä on merkitystä. Yhteiskunnan normit unohtuvat nopeasti ja ollaan tilanteessa, jossa vain vahvimmat ja parhaiten sopeutuvat selviytyvät. Sorkkarauta toimisi siis myös puolustus- ja taisteluvälineenä, jos joutuisin kamppailemaan viimeisestä mustapaputölkistä jonkun kanssa. Mikä sinun asevalintasi olisi?

Ollaanko tässä vaiheessa samaa mieltä siitä, että listalla tähän mennessä olleet asiat ovat pienen mietinnän jälkeen ihan järkeviä? Suurimmaksi osaksi ainakin… Mutta nyt otetaan loppukiihdytys kohti maailmanloppua!

3. Valmistaudu oravannahkakauppaan

Jos maailma, sellaisena kuin sen nyt tunnemme, loppuu, ei statuksella tai omaisuudella ole mitään merkitystä. Kaikki alkaa alusta. Myös siis raha sellaisenaan on menettänyt merkityksensä. Hengissä selvinneiden on alettava rakentamaan uutta yhteiskuntaa, jossa talous toimii todennäköisesti vaihtokauppaperiaatteella.

Mikä olisi tuossa maailmassa arvokasta? Lääkkeet (sen takia olen jauhanut siitä apteekista), erilaiset kyvyt (siksi listalla oli kädentaidot), hygieniatuotteet, hyvät jalkineet? Voisiko joku luopua särkylääkkeestään saadakseen suklaapatukan?

Ovatko Facebookin tavaranvaihtoryhmät askel kohti tällaista taloutta? Huvikseen voi miettiä erilaisia skenaarioita mielessään: kannattaako maailmanlopun kynnyksellä kerätä itselle tärkeitä asioita vai jotain sellaista, joka voi olla kultaakin kalliimpaa jollekin toiselle.

Helmikuun lopussa koronaviruksen aikaansaama pörssikurssien historiallinen lasku kertoo kestämättömästä rahan ympärillä pyörivästä järjestelmästä, jossa haalitaan omaisuutta (jotkut ”pahan päivän varalle”), josta ei lopulta yhteiskunnan kaatuessa ole mitään iloa.

Advertisement

2. Suojaa kotisi

Mieti Mark Wahlbergin tähdittämää The Happening -elokuvaa. Siinä jokin kasvien tuottama myrkky leviää ilman mukana ja saa ihmiset tekemään itsemurhia. Sellaiselta ajattelisi olevansa suojassa sisätiloissa. Mutta jos kärpäset pääsevät sisään taloihin, niin se on varmaa, että ilman mukana sisään pääsevät myös myrkyt, virukset ja bakteerit. Jos ne ovat siis ilman välityksellä leviäviä.

Kunnon eristyksen omaan kotiin saa ilmastointiteipillä ja suurella määrällä suojamuovia. Karanteenin alkaessa peitä ikkunat ja ovet muovilla, ja tiivistä ilmastointiteipillä. Ei ihme, että se oli MacGyverin suosikkitavaraa; sehän voi pelastaa meidät täydelliseltä sukupuutolta. Kannattaa myös valita yksi huone, johon eristää ne, jotka osoittavat merkkejä tartunnasta. Jatkotoimenpiteisiin en ohjeista.

Toivottavasti kukaan ei nyt lähde muovittamaan kämppäänsä, koska koronavirus ei leviä ilman mukana!

1. Lähetä omaa DNA:ta avaruuteen

Koko ihmiskunta on tuhoutumassa katastrofin seurauksena ennemmin tai myöhemmin. Ne, jotka ovat hyvin valmistautuneet voivat kestää hieman pidempään, mutta tuho voi olla vääjämätön ja täydellinen.

Ihminen ei ole vielä saanut valittua seuraavaa tuhottavaa planeettaa, joten avaruuteen karkaaminen ei taida olla mahdollinen vaihtoehto maailmanlopun tullessa, ainakaan lähitulevaisuudessa.

Yhtiö nimeltään Celestis on jo pitkään tarjonnut mahdollisuutta lähettää kuolleen ihmisen tuhkat avaruuteen ja he tarjoavat tätä ”muistojen avaruuslentoa” 11 000 euron hintaan. Mutta heidän palveluihinsa on lisätty jotain, jolla voi jättää itsestään pysyvän jäljen maailmankaikkeuteen. Nimittäin ”geneettinen avaruuslento”. Se pitää sisällään henkilön DNA-näytteen (hiuksen tai posken sisäpinnan soluja), joka lähetetään päättymättömälle matkalle tuntemattomaan avaruuteen.

Ehkä tuon perintöaineksen löytää miljoonien vuosien kuluttua jokin älykäs olento kaukaisessa galaksissa. Ehkä he geneettisen koodin avulla luovat maapallolla maailmanlopun kohdanneen ihmislajin uudelleen.

Advertisement

Olisiko se sillä kertaa vähemmän itsetuhoinen?

Vielä lopuksi…

Älä panikoi! Monestikko olet nähnyt The Walking Dead -sarjan Daryl Dixonin paniikissa? Turhalla hysterialla ei kukaan tule selviämään maailmanlopusta.

Ja muista pestä kädet 😉

🤷‍♀️ Aiotko varustautua maailmanloppuun meidän ohjeillamme? Kerro kommenttikentässä ⬇⬇ tai somekanavissamme jäikö jotain selviytymisen kannalta elintärkeää mainitsematta.

Advertisement

Suosituimmat

Exit mobile version