Yleistieto
Pimeä keskiaika: Miksi se ei ollutkaan niin pimeä?
Pimeä keskiaika. Minkälaisia mielikuvia nuo sanat saavat aikaan? Ehkä synkkyyttä, kurjuutta, köyhyyttä ja taantumusta. Mutta mitä jos asia ei olekaan aivan niin.
Keskiajan katsotaan alkaneen Euroopassa Länsi-Rooman valtakunnan kaaduttua vuonna 476. Sitä seuraavat noin 500 vuotta on pitkään nähty olevan se ihmiskunnan synkin ajanjakso, pimeä keskiaika, jolloin olot olivat huonot ja kaikki sivistys sekä kulttuuri oli tipotiessään.
Meille on kuitenkin vain uskoteltu asian olevan noin; siitä kohta lisää. Modernin näkemyksen ja useimpien historioitsijoiden mukaan ajanjaksoa pitäisi nimittää varhaiseksi keskiajaksi, ja jättää pimeä kokonaan pois sanastosta, sillä se ei anna alkuunkaan oikeaa kuvaa.
Listafriikki vie nyt matkalle ajanlaskumme ensimmäisen vuosituhannen jälkimmäiselle puoliskolle, joka on huomattavasti mainettaan parempi!
Antiikin ihailijoiden propagandaa
Vuoden 476 jälkeen lukuisat germaaniset kansat alkoivat valloittaa Rooman valtakunnan läntisiä alueita, Eurooppaa ja Pohjois-Afrikkaa, sysäten tieltään antiikin aikaisia perinteitä.
Koska iso osa keskiajan kirjallisuudesta on Roomaa ihailleiden pappien tai historioitsijoiden tuotoksia, ovat opukset antaneet varsin negatiivisen kuvan uudesta aikakaudesta.
Pimeä keskiaika on Francesco Petrarcan, italialaisen kirjailijan 1330-luvulla keksimä termi. Petrarcan mielipaha johtui paljolti siitä, että latinankielistä kirjallisuutta oli varhaisella keskiajalla ilmestynyt niin kovin vähän. Hänen mielestään antiikin Rooman ja Kreikan kulttuurit olivat ihmiskunnan suurin saavutus, eikä niitä seurannut aikakausi tarjonnut merkittäviä tieteellisiä edistysaskelia tai varteenotettavaa taidetta. Se oli Petrarcan ja hänen kanssaan samanmielisten ajatuksissa vain synkkä ja kaoottinen ajanjakso. Vaikka eivät silloin olleet eläneetkään.
Käsitystä vain vahvistivat 1500-luvulla protestanttiset uskonpuhdistajat, jotka kritisoivat muutenkin keskiajalla hallitsevassa asemassa ollutta katolista kirkkoa, sekä 1700-luvulla valistusaatteen kannattajat, jotka ylenkatsoivat aiempien aikakausien saavutuksia.
Bysantin valtakunnan kulta-aika
Rooma oli jo aivan 300-luvun lopulla hajonnut läntiseen ja itäiseen osaan, joista jälkimmäinen muodosti kukoistavan Bysantin valtakunnan. Se eli kulta-aikojaan juuri pahamaineisella, pimeällä keskiajalla.
Keskiaikaisen Bysantin nähdään alkaneen 500-luvun alkupuolella, keisari Justinianuksen (kuvassa hovinsa kanssa) aikana, jolloin muun muassa Roomassa kehitetyn oikeusjärjestelmän lait koottiin ja kirjattiin suureksi Corpus Juris Civilis -lakikokoelmaksi. Justinianuksen aikana rakennettiin Konstantinopoliin (nykyisen Istanbulin alueelle) myös bysanttilaisen arkkitehtuurin suurin taidonnäyte, Hagia Sofia, joka on aikojen saatossa palvellut niin katolisena kuin ortodoksisena kirkkona, museona sekä moskeijana.
Lukutaitoisten osuus Bysantissa oli suuri, jopa maaseudulla oli tarjolla peruskoulutusta ja korkeampikin koulutus oli monien saatavilla. Valtakunnassa julkaistiin lukuisat määrät kirjoja, muun muassa runokokoelmia ja tietosanakirjoja.
Vaikka Bysantissa ei varsinaisesti tehty maailmaa mullistavia keksintöjä, pidettiin siellä huoli historian, kulttuurin ja jo olemassa olevan tiedon tallentamisesta ja suojelemisesta tulevia sukupolvia varten.
Karolinginen renessanssi
Karonlinginen renessanssi, jota ei sovi sekoittaa myöhempään renessanssin aikaan, oli frankkien kuninkaaksi vuonna 768 nousseen Kaarle Suuren aikakautena, ja hieman sen jälkeen, vallinnut kukoistuskausi. Tuolloin otettiin suuria edistysaskeleita muun muassa kirjallisuuden, oikeustieteen, taiteen ja arkkitehtuurin aloilla.
Kaarle Suuri kävi taisteluita muita kansoja vastaan Euroopan joka kolkassa kasvattaen valtakuntaansa. Frankit olivat ensimmäinen germaaninen kansa, joka harjoitti kristinuskoa, ja Kaarle Suuri otti erittäin vakavasti kirkon sanoman levittämisen. Vuonna 800 paavi Leo III kruunasi hänet kuvaannollisesti Rooman keisariksi ja myöhemmin kuningas on julistettu pyhimykseksi.
Kaarle Suuri ymmärsi kirkon merkityksen, mutta halusi pitää sen myös erillään valtiosta. Hän määräsi vanhoja latinankielisiä tekstejä säilytettäväksi, uudisti länsieurooppalaista koululaitosta ja edisti roomalaistyylisen arkkitehtuurin uutta tulemista.
Karonlingisen aikakauden ehkä suurin yksittäinen perintö on karolinginen minuskeli eli pienaakkoset. Uutta siinä olivat esimerkiksi välimerkit, sanavälit ja edeltäjiään pyöreämpi, lähes kursiivimainen muoto; se mullisti kirjoittamisen helppoudellaan ja nopeudellaan. Karonlinginen minuskeli on toiminut perustana niille pienille kirjaimille, joita mekin nykyään käytämme.
Suuria edistysaskeleita tieteessä ja matematiikassa
Yksi pimeään keskiaikaan liittyvistä suurimmista myyteistä on se, että kirkko teki kaikkensa estääkseen luonnontieteiden harjoittamisen. Opettavaisia ruumiinavauksia tai kudosten leikkelyä ei saanut suorittaa. Tieteen edistyminen tyssäsi totaalisesti vuoteen 476.
Näille väitteille ei kuitenkaan ole pitäviä todisteita, sillä vaikka tieteellinen kehitys varhaisen keskiajan aikana olisikin Länsi-Euroopassa ollut verkkaista, sitä kuitenkin tapahtui ja tutkimus loi pysyvän pohjan tulevaisuuden edistysaskelille. Ennemminkin oli niin, että tutkimusta (vaikkakin vähäistä) tehtiin nimenomaan kirkon alaisuudessa ja luostareissa.
Vaikka lännessä ei paahdettu täyttä höyryä eteenpäin, oli tilanne aivan toinen idässä. Islamilainen maailma otti valtavia harppauksia luonnontieteiden ja matematiikan saralla saaden pohjaa tutkimuksiinsa kreikkalaisista ja muista antiikin ajan teksteistä, joita suurissa määrin käännettiin arabiaksi.
Persialaista, 800-luvulla vaikuttanutta, tähtitieteilijää ja matemaatikkoa al-Khwarizmia pidetään algebran isänä. Hänen vuonna 1145 latinaksi käännetty Lyhyt algebran laskuoppi -kirjansa (Al-kitāb al-mukhtaṣar fī ḥisāb al-ğabr wa’l-muqābala) toimi 1500-luvulle saakka algebran perusoppikirjana Euroopassa. Ylläolevassa kuvassa on sivu kirjasta. Se sisälsi kokonaislukujen laskusääntöjä, ensimmäisen ja toisen asteen yhtälöitä, sekä neliöjuuria käsittelevää matematiikkaa että pinta-alalaskuja.
Yliopistot syntyivät
Historian ensimmäinen yliopisto perustettiin Bolognaan, Italiaan, vuonna 1088, juuri varhaisen keskiajan päättymisen vaiheille. Tämä kuitenkin ansaitsee paikan listalla, sillä perusta nykyaikaisellekin yliopistolaitokselle luotiin aiempien vuosisatojen aikana korkeakoulutusta tarjoavissa luostari- ja katedraalikouluissa.
Yliopistoissa opetettiin taiteita, lakia, lääketiedettä ja tietenkin teologiaa, sillä kirkko oli kaikessa läsnä. Opetuksen rakenne perustui tietenkin antiikin Kreikan sivistykseen, mutta sai vahvasti vaikutteita myös kukoistavasta islamilaisesta koululaitoksesta.
Vaikka kirkko oli tärkeässä roolissa yliopistojen perustamisessa, oli oppilaitosten tavoitteena vapautua kaikkea opetusta hallinneen katolisen kirkon kotrollista. Yliopistot olivat opiskelijoiden ja opettajien yhteisiä projekteja, ja muun muassa Bolognassa opiskelija etsivät ja palkkasivat mieleisensä opettajat.
Sää oli mitä mainioin
Kun puhutaan pimeästä keskiajasta, niin silloinhan ei varsinaisesti viitata säähän tai ajanjakson ”valoisuuteen”. Mutta viihdeteollisuuden ansiosta tai paremminkin syystä varhainen keskiaika nähdään usein sateisena, lumisena, myrskyisenä ja, noh, pimeänä.
Todellisuudessa varhaisella keskiajalla, noin 600-luvulta alkaen, koko Pohjois-Eurooppa oli lämpenemässä, joten olosuhteet olivat kaikkea muuta kuin ikävät. Ajanjakson loppupuolella myös pohjoisella Atlantilla alkoi olla suopeamman ilmaston vuoksi liikettä, kun meri pysyi sulana pidempiä aikoja, ja kukoistuskauttaan eläneet viikingit seilasivat Grönlantiin ja lopulta Kanadan rannikolle saakka.
Eteläisemmässä Euroopassa aurinkoisuus ja lämpö pidensivät satokautta, mikä osaltaan tarjosi mahdollisuuden maanviljelystekniikoiden kehittymiseen.
Valtavat edistysaskeleet maanviljelyksessä
Maa-alojen läänitykselle perustuvan feodaalijärjestelmän kehittyminen varhaisella keskiajalla johti viljelysmaiden parempaan ylläpitoon ja viljaa tuli niin ylenmäärin, että sitä jopa riitti syötettäväksi karjalle, jota oli siihen mennessä ruokittu pelkästään ruoholla.
Ennen keskiajan alkua Euroopan maanviljelys oli ollut tuottoisaa lähinnä etelässä, jossa hiekkaista ja kuivaa maaperää oli helppo käsitellä sen aikaisella auralla, joka hieman vain kuohkeutti peltojen pintoja. Kun varsinainen, syvälle maahan uppoava kääntöaura keksittiin, ja hedelmällinen savimaa nousi saataville, vei se pohjoisemmassakin maanviljelyksen aivan uudelle tasolle. Kääntöauran avulla pystyttiin kyntämään aiempaa suurempi peltoala lyhyemmässä ajassa.
Auran lisäksi toinen mullistava keksintö oli länget. Hevosen kaulan ympärille, lapoja ja rintaa vasten, asetettavat länget jakavat kuorman painon tasaisemmin ja eläin pystyy helpommin ja vahingoittumatta vetämään huomattavasti suurempia kuormia. Aiemmin peltotöitä oli tehty härkiä apuna käyttäen, mutta hevoset osoittautuvat paljon voimakkaammiksi ja tehokkaammiksi työeläimiksi, erityisesti länkien keksimisen jälkeen. Myös metalliset hevosenkengät ovat varhaisen keskiajan neronleimauksia.
🤷♀️ Kerro mielipiteesi joko alla olevassa kommenttikentässä ⬇️⬇️ tai Listafriikin sosiaalisen median kanavissa muuttuiko mielesi pahamaineisesta pimeästä keskiajasta.