Elämäntapa
Viimeiset ateriat – 10 kuolemaantuomitun ruokatoivetta
Kuolemaantuomittujen viimeiset ateriat ovat kummallisella tavalla kiehtova asia: Mitä ihminen haluaa syödä, kun hän tietää teloituksen odottavan muutaman tunnin päässä?
Länsimaista vain Yhdysvalloissa kuolemantuomio on edelleen voimassa 28 osavaltiossa ja nykyään kaikkien teloitettavien viimeiset ateriat julkaistaan selonteon yhteydessä. Kovin mahdollinen rangaistus on käytössä kymmenissä maissa, mutta tiedot niistä ovat hataria tai pidetään kokonaan salassa. Siksipä tämä lista koostuu suurimmaksi osaksi Yhdysvalloissa teloitettujen vankien annoksista.
Yleisimmät viimeiset ateriat ovat niin sanottua lohturuokaa: paistettua kanaa, pihviä, pizzaa, hampurilaisia ja makeita herkkuja. Harvemmin kukaan pyytää hedelmiä ja vihanneksia. Tutkijoiden mukaan toiveet saattavat heijastella kuolemaantuomittujen sosioekonomista asemaa ja toisaalta kaloripitoiset ruoat voivat tuoda helpotusta viimeisiin hetkiin. Onhan epäterveellinen lohtusyöminen varmasti tuttua lähes kaikille meistä.
Monessa yhdysvaltalaisessa vankilassa kuolemaantuomittu saa toivoa kyllä mitä tahansa, mutta aina pyyntöä ei voida täyttää. Useassa osavaltiossa aterian valmistukseen tarvittavien ainesten on löydyttävä valmiina vankilan keittiöstä – kukaan ei lähde erikseen ostoksille teloitettavan toiveiden mukaisesti. Joissakin osavaltioissa taas toiveet esimerkiksi tietyn pikaruokaravintolan annoksesta on toteutettavissa.
Listafriikki esittelee nyt pahamaineisten murhaajien erikoisimpia viimeisimpiä aterioita. Vaikka tämänkin listan teloitetuista useimmat ovat ilman epäilyksen häivääkään syyllisiä niihin rikoksiin, joista heidät on tuomittu, on järkyttävää, että yksi yhdeksästä kuolemaantuomitusta on uusien todisteiden valossa todettu myöhemmin syyttömiksi. Joidenkin kohdalla liian myöhään.
Lue myös:
10 syyttömänä tuomittua, jotka istuivat vuosikausia viattomine vankilassa
Jälkkäri säästettiin myöhemmin syötäväksi
Ricky Ray Rector ampui Arthur Criswellin maaliskuun 21. päivänä vuonna 1981 arkansasilaisessa ravintolassa. Rector oli tulistunut, kun hänen ystäväänsä ei oltu päästetty sisään. Muutaman päivän mies piilotteli virkavallalta, mutta lupautui siskonsa painostuksesta antautumaan poliisille. Rector suostui, kunhan kiinniottaja olisi Robert Martin, jonka hän oli tuntenut lapsuudesta saakka.
Kun Martin saapui pidättämään Rectoria, kaivoi tämä aseen esiin ja ampui tuttua poliisia kylmäverisesti kasvoihin ja kaulaan. Sen jälkeen murhaaja marssi ulos ja ampui itseään päähän. Virkavalta löysi Rectorin kuitenkin nopeasti ja kiireellisen leikkauksen ansiosta tämän henki saatiin pelastettua. Miehen aivojen otsalohko tuhoutui itsemurhayrityksessä ja monien mielestä hän oli kykenemätön oikeudenkäyntiin, mutta varmasti osaltaan poliisimurhan vuoksi hänet arvioitiin lobotomiasta huolimatta oikeustoimikelpoiseksi. Rector todettiin syylliseksi kahteen murhaan ja tuomittiin kuolemaan.
Rector teloitettiin myrkkyruiskeella tammikuussa 1992 ja sitä ennen hän oli syönyt hyvin klassisen viimeisen aterian – muutamalla erikoisella lisäyksellä. Hänen toivomuksensa oli pihvi ja friteerattu kana, jotka hän halusi huuhtoa alas kirsikanmakuisella, veteen sekoitettavasta jauheesta valmistetulla, Kool-Aid -juomalla. Jälkiruoaksi Rector oli toivonut palan pekaanipähkinäpiirakkaa. Pääruoan hän söikin, mutta jätti piirakan tarjottimelle.
Rector ilmoitti vanginvartijoille, jotka tulivat hakemaan häntä teloitushuoneeseen, että halusi säästää piirakan syödäkseen sen myöhemmin eli teloituksen jälkeen, mikä ehkä kertoi jotain hänen senhetkisestä mielenterveydestään.
Viimeinen ateria, jonka vuoksi viimeiset ateriat kiellettiin Teksasissa
Lawrence Russell Brewer, John King ja Shawn Berry tekivät äärimmäisen raa’an ja rasistisen murhan kesäkuun 7. päivänä vuonna 1998. James Byrd sai tuona iltana kolmikolta kyydin kotiinsa, tai niin hän luuli, sillä auto ajettiin teksasilaisessa Jasperin kaupungissa syrjäiselle tien pätkälle, jossa brutaali pahoinpitely alkoi. Nuo kolme valkoisen ylivallan kannattajaa hakkasivat Byrdin, virtsasivat ja ulostivat hänen päälleen ja sitoivat lopuksi nilkoista auton perään. Byrdiä vedettiin pitkin tietä noin viisi kilometriä, minkä aikana hän menehtyi käsivartensa ja päänsä leikauduttua irti siltarumpuun osumisen seurauksena.
Brewer, King ja Berry jäivät pian kiinni teostaan ja kaksi ensimmäistä tuomittiin kuolemaan, Berry sai elinkautisen. Miehet eivät osoittaneet katumusta, vaan nämä uusnatsit kertoivat ennemminkin olleensa ylpeitä, ja jo murhan tekohetkellä valmiita kuolemaan aatteensa vuoksi.
Kun Brewerin teloituksen aika tuli syyskuussa 2011, tilasi hän sellaisen annoksen ruokaa, että viimeiset ateriat Teksasin kuolemaantuomituilla päättyivät siihen. Hänen ruokatoiveeseensa kuului kaksi pihviä kastikkeella ja sipulilla, triplahampurilainen pekonilla, juustomunakas jauhelihalla ja kasviksilla, kulhollinen paistettua okraa ketsupilla, puoli kiloa grillattua lihaa ja puolikas leipä, kolme fajitasta, pizza lihatäytteellä, puoli litraa jäätelöä, maapähkinävoita rouhituilla pähkinöillä, sekä kolme inkivääriolutta.
Teksasissa oli vuodesta 1924 saakka ollut tapana toteuttaa teloitettavien vankien toive viimeisestä ateriasta, joten kaikki tuo ruokamäärä järjestettiin Brewerin nautittavaksi.
Hän ei kuitenkaan syönyt tuosta muruakaan ilmoittaen syyksi sen, että ei ollut nälkäinen.
Tempauksen jälkeen Teksasissa muutettiin käytäntöä eikä kukaan toiveistaan huolimatta saa erityistä ateriaa, vaan saman annoksen kuin muutkin vangit kyseisenä päivänä.
Israelilaista punaviiniä natsille
Ja näin kun päästiin ”mukavasti” aiheeseen, niin jatketaan alkuperäisillä natseilla ja yhdellä niistä pahimmista – nimittäin toisen maailmansodan aikaisen holokaustin toteutuksesta vastanneella Adolf Eichmannilla.
Eichmann toimi kapellimestarina ”juutalaiskysymyksen lopullisen ratkaisun” orkestroinnissa. Hänet napattiin kiinni pian toisen maailmansodan päättymisen jälkeen, mutta mies onnistui pariinkiin otteeseen pakenemaan vankeudesta. Vuonna 1950 Eichmann matkasi väärennetyn henkilöllisyyden ja passin turvin Argentiinaan, jonne hänen vaimonsa ja lapsensa seurasivat muutaman vuoden päästä perässä. Natsijohtaja perheineen asui suhteellisen mukavasti, eikä heidän lopulta tarvinnut pahemmin piilotellakaan. Eichmannin henkilöllisyys oli monella tiedossa, mutta erinäisistä poliittisista syistä hän sai elää melko vapaata elämää.
Lopulta Israelin tiedustelupalvelu sai vihiä Eichmannin olinpaikasta ja Mossadin joukot nappasivat hänet toukokuussa vuonna 1990. Sotarikollinen lennätettiin Jerusalemiin oikeudenkäyntiä varten ja todettiin syylliseksi muun muassa rikoksista ihmiskuntaa vastaan. Hänet tuomittiin kuolemaan.
Eichmann siirrettiin Ramlan vankilaan odottamaan teloitustaan, joka suoritettiin hirttämällä toukokuun 31. päivänä vuonna 1962. Ennen teloitusta hän ei halunnut mitään erityistä viimeistä ateriaa, vaan söi normaalin vankilaruoan, johon kuului leipää, juustoa, oliiveja ja teetä. Yksi toive kuitenkin oli.
Eichmann pyysi saada pullollisen israelilaisen Carmel-viinitilan punaviiniä. Hän joi pullosta noin puolet. L’Chaim!
Pizza kodittomalle
Elokuun 5. päivänä vuonna 1981 kokaiiniin pahasti koukussa ollut perheenisä Philip Workman teki Wendys’s -pikaruokaravintolaan aseellisen ryöstön Memphisissä, Tennesseessä. Ryöstön ollessa käynnissä, onnistui yksi työntekijä painamaan äänetöntä hälytysnappia, jonka seurauksena kolme poliisia saapui paikalle. Workman yritti paeta ja juostessaan parkkipaikan läpi hän avasi tulen poliiseja kohti ja ampui Ronald Oliveria kuolettavasti.
Workman todettiin syylliseksi poliisin murhaan ja valamiehistö puolsi kuolemantuomiota, joka miehelle lopulta langetettiin.
Workman oli määrä teloittaa jo vuonna 2001, mutta vain puolta tuntia ennen myrkkypistokselle määrättyä ajankohtaa Tennesseen korkein oikeus kumosi alkuperäisen päätöksen perustuen oikeudenkäynnissä tapahtuneisiin virheisiin. Seuraavina vuosina ampumistapausta käsiteltiin uudelleen ja esiin tuli valheellisia todistajanlausuntoja ja alkuperäisen tuomarin epäoikeudenmukainen ja puolueellinen näkökanta.
Lopulta Workmanin kuolemantuomio kuitenkin säilyi ja hänet teloitettiin toukokuun 9. päivänä vuonna 2007. Mies ei ollut halunnut mitään erityistä viimeistä ateriaa itselleen, vaan pyysi sen sijaan, että jollekin kodittomalle ihmiselle annettaisiin iso kasvispizza. Vankila ei suostunut pyyntöön ja Workman päätti olla syömättä mitään.
Seuraavana päivänä kodittomille tarkoitettuihin asuntoloihin ympäri Tennesseen tulvi kasvispizzoja, joita lahjoittivat niin yksityishenkilöt kuin yrityksetkin kunnioittaakseen Workmanin viimeistä pyyntöä.
Halusi multaa, sai jogurttia
Teksasilainen James Edward Smith ampui vakuutusvirkailija Larry Rohusin maaliskuussa 1983 ryöstön yhteydessä. Smith oli innostunut voodoosta ja mustasta magiasta ja oli ennen Teksasiin muuttoaan työskennellyt tarot-tulkitsijana New Orleansissa. Oikeudessa hänet todettiin syylliseksi murhaan ja tuomittiin kuolemaan.
Juuri ennen kesäkuun 26. päivänä vuonna 1990 tapahtunutta teloitusta Smithin äiti vetosi poikansa mielenterveyteen ja yritti kaikin keinoin estää myrkkyruiskeen. Smith oli kuitenkin itse toista mieltä ja ilmoitti olevansa valmis ja halukas kuolemaan; hän halusi jättää aineellisen elämän taakseen ja palata henkiseen maailmaan. Hän kertoi osallistuneensa ainakin kuuteen rituaalimurhaan ennen pidätystään, mutta näitä väitöksiä ei uskottu tai voitu todistaa paikkansapitäviksi. Väitteiden arveltiin olevan Smithin keino estää teloituksen mahdollinen peruuntuminen, sillä hän ei missään nimessä halunnut elää vankilassa.
Maailmankatsomuksensa mukaisesti Smith halusi viimeiseksi ateriakseen jotain aivan muuta kuin ruokaa. Hän halusi kokkareen multaa. Voodoossa rhaeakunda-multaa käytetään merkkaamaan kuolleen ruumis, jotta henki pääsee siirtymään eteenpäin eikä jää kummittelemaan maahan.
Kun multa ei hieman yllättäen kuulunutkaan Huntsvillen vankilassa hyväksyttyjen ruokien listalle, tarjottiin Smithille vaihtoehtoisesti jogurttia. Siitä tuli hänen viimeinen ateriansa.
Koska Smith ei saanut haluamaansa multakasaa, julisti hän vartijoille, että tulisi kummittelemaan vankilan alueella seuraavat 300 vuotta.
Pikaruokaa entisestä työpaikasta
Yksi yhdysvaltojen tunnetuimmista sarjamurhaajista on John Wayne Gacy, joka 1970-luvulla raiskasi ja murhasi vähintään 33 poikaa ja nuorta miestä. Joulukuussa 1978 virkavalta alkoi päästä Gacyn jäljille, kun tämä yhdistettiin hiljattain kadonneeseen teini-ikäiseen Robert Piestiin. Lopulta Gacy marssi itse poliisilaitokselle, tunnusti murhat ja osoitti 27 uhrinsa hautapaikan oman talonsa alta. Loput ruumiit Gacy kertoi heittäneensä jokeen.
Lastenjuhlissa klovninakin esiintynyt Gacy vetosi syyntakeettomuuteen, mutta vetoomus ei mennyt läpi. Helmikuussa 1980 alkaneessa oikeudenkäynnissä hänet todettiin syylliseksi 33 murhaan ja tuomittiin kuolemaan.
Teloitus tapahtui myrkkyruiskeella toukokuun 10. päivänä vuonna 1994. Gacy sai syödä viimeisen ateriansa perheensä kanssa vankilan sisäpihalla, mikä kertoo jotain kieroutuneesta systeemistä, jossa ihmisiä tuomitaan kuolemaan, mutta silti heitä kohtaan tunnetaan empatiaa ja annetaan etuoikeuksia muihin vankeihin verrattuna. Esimerkiksi juuri mahdollisuus valita viimeinen ateria.
Gacyn appiukko oli omistanut kolme Kentucky Fried Chicken -pikaruokaravintolaa, joissa murhaaja oli työskennellyt esimiestehtävissä. Tähän palaan historiaa liittyi myös toive viimeisestä ateriasta. Gacy tilasi kanansiipiä KFC:stä ja sen lisäksi uppopaistettuja katkarapuja, ranskalaisia ja sokeritonta Coca-Colaa. Ateria kruunattiin tuoreilla mansikoilla.
Katumusta Gacy ei osoittanut koskaan ja hänen kuuluisat viimeiset sanansa olivatkin: ”Kiss my ass”.
Viimeinen mahdollisuus valittaa ruoasta
Thomas J. Grasso teloitettiin myrkkyruiskeella maaliskuun 20. päivänä vuonna 1995. Hänet oli tuomittu kahdesta murhasta, joista molemmat olivat kohdistuneet ikäihmisiin.
Ensimmäinen uhri oli Tulsassa, Oklahomassa, asunut 87-vuotias Hilda Johnson, jonka Grasso kuristi jouluvaloilla jouluaattona vuonna 1990, jotta sai ryöstettyä 12 dollaria ja reilun satasen arvoisen television. Puoli vuotta myöhemmin Grasso varasti New Yorkissa 81-vuotiaan Leslie Holtzin sosiaalitukishekin ja tappoi miehen siinä samalla.
New Yorkissa Grasso sai 20 vuoden vankeustuomion, mutta Oklahomassa tilanne oli toinen: hänet tuomittiin kuolemaan. Mies toivoi viimeiseksi ateriakseen kaikkia suosikkiruokiaan: kymmenittäin simpukoita, tuplahampurilaisen Burger Kingistä, grillikylkeä, kaksi mansikkapirtelöä, puolikkaan kurpitsapiirakan kermavaahdolla sekä mansikoita. Ai niin, ja tölkillisen valmispastaa nimeltään SpaghettiO yhdessä lihapullien kanssa. SpaghettiO:n pasta on pieniä spaghettirinkuloita.
Grasso sai haluamansa viimeisen aterian, ainakin melkein. Hieman ennen teloitustaan vanki antoi kolme kirjallista lausuntoa, jotka annettiin hänen pyynnöstään julki medialle. Niissä oli hengellisiä viestejä ja pätkiä runoista.
Vain tunti ennen teloitusta Grasso antoi neljännen ja viimeisen lausuntonsa: ”En saanut SpaghettiO:ta, sain spaghettia. Haluan lehdistön tietävän sen”. Nämä olivat Thomas Grasson viimeiset sanat.
Ruokahalu ei ollut kadonnut
Düsseldorfin vampyyrina tunnetuksi tullut saksalainen Peter Kürten oli sarjamurhaaja ja raiskaaja. Vähemmän mairittelevan lempinimensä mies sai sen vuoksi, että yritti toisinaan juoda verta uhriensa vuotavista haavoista.
Kürten tappoi kahden vuosikymmenen aikana varmasti yhdeksän ihmistä, mutta todennäköisesti uhreja oli paljon enemmän. Murhanyrityksiäkin miehelle kertyi yli kolmekymmentä. Murhavälineeksi Kürten valikoi useimmiten teroitetut sakset ja kävi myös joskus paloittelemaan uhrinsa.
Kun Kürten viimein saatiin keväällä 1930 kiinni, tunnusti hän auliisti syyllisyytensä. Psykiatrit arvioivat miestä koko oikeudenkäynnin ja vankeuden ajan, ja raakojen rikosten taustalla todettiin olleen seksuaalisen mielihyvän tavoittelu. Jota Kürten siis sai tappamisesta ja veren näkemisestä.
Tämä tuli esille vielä senkin jälkeen, kun mies oli tuomittu kuolemaan ja teloitustavaksi oli määrätty mestaus. Kürten jutteli psykiatrilleen juuri ennen giljotiiniin joutumista heinäkuun 2. päivänä vuonna 1932: ”Kerrohan… Kun pääni on katkaistu, kykenenkö edelleen edes hetkellisesti kuulemaan oman vereni suihkuavan kaulan tyngästä? Se olisi nautinnollisin tapa päättää kaikki nautinto.”.
Mutta siihen viimeiseen ateriaan…
Toisin kuin voisi luulla, ei edessä siintävä teloitus ilmeisesti vie moniltakaan vangeilta ruokahaluja. Sen verran tuhteja annoksia viimeiset ateriat usein ovat. Kürten oli kuitenkin täysin omassa luokassaan. Hänen ruokatoiveensa – wieninleike, paistetut perunat ja pullollinen valkoviiniä – ei ollut mitenkään erikoinen pyyntö, mutta hän eroaa muista ”kollegoistaan” siinä, että pyysi saada lisää. Ja uskomatonta kyllä, pyyntöön suhtauduttiin myönteisesti ja Kürtenille tarjoiltiin viimeistä ateriaa vielä toinenkin annos.
Minttusuklaajäätelöä
Ennen syyskuun 11. päivää vuonna 2001, tuhoisin Yhdysvaltain maaperällä tehty terrori-isku oli kotimaista käsialaa. Entinen armeijan sotilas, Persianlahden sodassa palvellut, Timothy McVeigh jätti huhtikuun 19. päivänä vuonna 1995 räjähteillä täytetyn auton Oklahoma Cityssä sijainneen liittovaltion virastorakennuksen eteen. Hän sytytti kahden minuutin tulilangan ja poistui paikalta.
Räjähdyksessä kuoli 168 ihmistä, joista 19 oli rakennuksen päiväkodissa olleita lapsia. McVeigh’n motiivina oli taistelu liittovaltion tyranniaa vastaan ja hän halusi iskullaan aloittaa vallankumouksen. Iskun aikaan 26-vuotias mies tuomittiin kuolemaan vuonna 1997 ja hänet teloitettiin myrkkyruiskeella korkean turvatason vankilassa Indianassa vuonna 2001.
McVeigh’n toive viimeiseksi ateriaksi oli melko erikoinen: hän ei halunnut varsinaisesti ruokaa, vaan litran verran minttusuklaajäätelöä. Sen hän nautti pienessä sellissään teloitusta edeltäneenä iltana.
Yksi kivellinen oliivi
Edellisessä kohdassa mainittu McVeigh oli vuosikausiin ensimmäinen liittovaltion teloittama vanki. Edellinen liittovaltion toimesta täytäntöön pantu kuolemantuomio tapahtui maaliskuussa vuonna 1963, kun Victor Feguer teloitettiin Iowassa hirttämällä.
Feguer kidnappasi lääkäri Edward Bartelsin Iowassa kesällä 1960 motiivinaan oletettavasti tohtorin mukanaan kuljettamat lääkkeet ja pääsy käsiksi niihin. Hän kuljetti sieppaamansa miehen Illinoisiin ja tappoi tämän siellä. Koska Feguer oli ylittänyt vankinsa kanssa osavaltioiden rajan, oli liittovaltiolla oikeus nostaa syyte häntä kohtaan. Oikeusprosessi ei kestänyt kauaa, eikä Feguer ollut vuosikausia kuolemaantuomittujen jonossa.
Feguerin ruokatoive on ehkä kummallisin tällä viimeiset ateriat -listalla. Hän halusi yhden kivellisen oliivin. Tietojen mukaan Feguer oli toivonut, että jossain vaiheessa hänen haudastaan nousisi rauhaa symboloiva oliivipuu. Oliivin kivi, joka siis on tietenkin siemen, löytyi teloituksen jälkeen Feguerin puvun taskusta. Todennäköisesti häntä ei haudattu siemenen kanssa, sillä hirttämisen jälkeen mies puettiin uuteen pukuun hautaustoimistossa.
🤷♀️ Sitten otetaan loppuun hyvin filosofinen kysymys: Minkälainen olisi sinun viimeinen ateriasi, jos sellaisen saisit tai joutuisit päättää?
Nimetön
15.11.2023 at 00:00
Juustoautanen omilla valinnoilla ja voita, omavalintaista leipää litra rasvaista maitoa.