Oudoimmat

Kastematoja, maitoa ja rahaa: 10 kummallista asiaa, jotka ovat tippuneet taivaalta – osa 1

Julkaistu

Mitä kaikkea kummallista taivaalta voi tulla? Vastaukseksi Listafriikki ei luonnollisestikaan hyväksy suuria rakeita tai alijäähtynyttä vettä.

Eikä muuten kelpaa meteorit tai avaruusromukaan! Olemme vaativalla tuulella.

Siitäkin huolimatta kaikille listan oudoille sadekuuroille löytyy ainakin jollakin lailla järkevä selitys. Se ei tietysti helpota oloa siinä kohtaa, kun niskaan ropisee kakkaa, hämähäkkejä tai lihan paloja.

Pidä varasi ulkosalla (ja myös sisällä, kuten pian nähdään), sillä ikinä ei tiedä, mitä vitsaus on seuraavana vuorossa. 

Tässä siis Listafriikin tiukan seulan läpi käyneet 10 kummallista asiaa, jotka ovat tippuneet taivaalta.

Advertisement

Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäiset viisi omituisuutta ovat luvassa huomenna.

Hämähäkkejä

Varoitus kaikille araknofoobikoille! 

Erick Reis, 20-vuotias verkkosivujen suunnittelija, oli tammikuussa 2013 kuvaamassa ystäviensä kihlajaisia Santo Antonio da Platinassa, Brasiliassa. Kesken juhlien tuhansittain hämähäkkejä alkoi laskeutua taivaalta. Reis ja koko juhlakansa seurasivat näkyä hämmentyneenä; se oli kuin suoraan kauhuleffasta (ylläoleva video).

Biologi Marta Fischerin mukaan ilmiö ei ole mitenkään ainutlaatuinen; sitä on havaittu sekä Etelä-Amerikassa että Australiassa. Kymmenistä tuhansista hämähäkkilajeista vain kourallinen on sosiaalisia eli ne elävät yhdyskunnissa. Reisin kuvaamat hämähäkit olivat juuri tällaisia porukoissa eläjiä, jotka kutovat saalistaessaan jopa parikymmenmetrisiä seittejä. Kova tuuli voi napata seitit mukaansa – hämähäkit niihin tietysti kiinnittyneinä.

Advertisement

Jotkut hämähäkkilajit jopa odottavat suotuisia olosuhteita puissa tai kallioilla, nostavat peräpäänsä pystyyn, ja vapauttavat sopivan tuulen puuskan tullessa seittinsä päästäkseen liitämään uuteen elinympäristöön. Ilmeisesti se on kävelyä nopeampi tapa siirtyä paikasta A paikkaan B. Jos sosiaaliset hämähäkit päättävät lähteä tällaiselle matkalle, voi kertaheitolla ilmaan päätyä koko yhdyskunta, jossa saattaa olla jopa 50 000 yksilöä.

Jäiks! Kenestä vain tulee siinä kohtaa hämähäkkikammoinen.

Lue myös: Top 10 oudoimmat fobiat – Voivatko nämä olla edes totta?

Rahaa

”Raha ei kasva puissa” tai tässä kohtaa pitäisi kai sanoa, että sitä ei putoa taivaalta. Yleensä.

Sekin ihme on kuitenkin todistettu.

Helmikuun 11. päivänä vuonna 2015 Kuwaitin pääkaupungissa Kuwaitissa taivaalta satoi 2-3 miljoonaa Arabiemiirikuntien dirhamia, joka on noin 500 000 – 750 000 euroa. Maahan leijailleet rahat olivat enimmäkseen 500 dirhamin seteleitä (noin 120€), ja muutaman minuutin kestänyt ”sade” pysäytti vilkkaan liikenteen, kun ihmiset ryntäsivät autoistaan kadulle keräämään sylikaupalla käteistä. Rahojen alkuperä oli ja on edelleen mysteeri. Yksikään saudiprinssi tai öljypohatta ei ole kysellyt seteleiden perään.

Advertisement

Toinen tarina rahasateesta vie Yhdysvaltoihin. Eräänä tammikuisena tiistaiaamuna vuonna 2017 työmatkalaiset Indianapolisissa saivat todistaa satojen seteleiden ilmassa leijailemista. Kaikki kahiseva oli dollarin seteleissä, joten kukaan ei päässyt rikastumaan yllättävällä taivaan avautumisella. Ensi-ihmetyksen jälkeen setelien nähtiin lentävän viereisen, 10-kerroksisen talon katolta.

Poliisista raportoitiin myöhemmin, että katolta oli löytynyt muutama satanen yksittäisinä dollareina sekä setelikääreitä, joissa luki Yhdysvaltain keskuspankki. Rahojen alkuperä ja se, miten ne olivat katolle päätyneet, jäänee ikuiseksi mysteeriksi.

Golfpalloja

Tiedäthän, kun joskus uutisoidaan, että jossakin on satanut golfpallon kokoisia rakeita?

Syyskuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1969 Punta Gordassa, Floridassa, satoi kirjaimellisesti golfpalloja. Niitä oli ukkoskuuron jäljiltä pihoilla ja kaduilla sadoittain. Se oli varmaankin hyvä päivä lähteä kierrokselle; ehkä golfjumalat olivat suosiollisia!?

Meteorologien mukaan kyse oli todennäköisesti paikallisesta tornadosta, joka oli golfkentän läpi kulkiessaan napannut pallot pelaajien kiusana olleesta lammesta.

Maitoa, tavallaan

Yhdysvaltain Etelä-Carolinassa sijaitsevassa Chesterin kaupungissa oli vuosikymmenten ajan tarjolla ilmaista kahvimaitoa kaikille halukkaille. Ei muuta kuin kahvikuppien kanssa ulos sateeseen. Taivaalta nimittäin tuli juuri siihen tarkoitukseen kehitettyä tuotetta. Tokikin inhottavassa, tahmeassa muodossa.

Vuonna 1969 yhtiö nimeltään Borden oli alkanut valmistaa maissisiirappiin pohjautuvaa, maidotonta maitojauheen korviketta, Cremoraa. Tehtaan poistoilmasuodattimet eivät kuitenkaan toimineet aivan moitteettomasti, ja joka kerta, kun venttiilit menivät tukkoon, tuprahti ilmoille pilvi maitojauhetta. Kun jauhe sekoittui kostean ilman kanssa, satoi maahan vaaleaa mössöä, joka verhosi alleen talot, autot ja epäonniset ihmiset.

Advertisement

Vuonna 1991 Borden sai 4000 dollarin sakon ”Cremoran vapauttamisesta tehtaan rajojen ulkopuolelle”. Siihen mennessä tehtaassa oli kuitenkin onnistuttu jo vähentämään laktoosittomia päästöjä.

Kastematoja

Hämähäkit, ok. Kalat, ok. Mutta kastematoja!? Kiitos ei.

Niljakkaan kuuron saivat kuitenkin niskaansa liikuntatunnilla olleet koululaiset Selkirkshiressä, Skotlannissa. Keväällä 2011 oppilaat olivat juuri lopettelemassa alkuverryttelyä opettaja David Crichtonin johdolla, kun he alkoivat kuulla omituista mätkähtelyä. Äänestä vastasivat kymmenet maahan pudonneet kastemadot. Osa lapsista nauroi ja osa juoksi katokseen suojaan, kun madot syöksyivät maahan.

Crichton löysi nopeasti yli sata matoa, jotka olivat ”sataneet” jalkapallokentälle ja viereiselle tenniskentälle. Tutkijoiden mukaan taivaalta satavat eläimet eivät ole ennenkuulumattomia, esimerkiksi Norjassa juuri kastematoja on ripotellut tuhansittain lumisille vuorenrinteille. Useimmiten nämä selittyvät, kuten Norjankin tapauksessa, paikallisilla trombeilla ja muilla sääilmiöillä. 

Crichtonin mukaan ilma oli kuitenkin liikuntatunnin aikana tyyni ja selkeä; ei tuulta tai sadetta. Skotlannin matosade on jäänyt täydelliseksi mysteeriksi.

Advertisement

Lue myös:

Suosituimmat

Exit mobile version