Oudoimmat
10 naurettavaa veroa meiltä ja muualta, menneisyydestä nykypäivään – osa 2
Verot! Kyllähän niiden maksaminen harmittaa, vaikka kerätyillä rahoilla mahdollistetaankin paljon hyviä asioita. Mutta tällä listalla hypätäänkin sitten hieman erikoisempiin veroihin, jotka saavat tuloveron tuntumaan ihan järkevältä asialta.
Onneksi nykyään Suomen verotus on järjellä selitettävissä (vaikka moni voi olla asiasta eri mieltä), sillä vuosikymmeniä sitten suomalaiset ovat maksaneet melko mielenkiintoisista asioista. Eikä siitä muuten ole aikaa kuin muutama vuosi, kun kiistelty koiravero lakkautettiin.
Pitkään aikaan sitä ei toki oltu kerättykään kuin Tampereella ja Helsingissä, mutta huonolla menestyksellä näissäkin kaupungeissa. Katukuvaan verrattuna koiranomistajia oli huomattavasti enemmän kuin verottajan tietojen mukaan. Joskus on fiksua lopettaa tuulimyllyjä vastaan taistelu.
Listafriikki esittelee nyt naurettavia veroja sekä menneisyydestä että nykypäivästä, niin meiltä Suomesta kuin muualtakin maailmasta. Näihin tutustumisen jälkeen tuntuu ehkä vähemmän pahalta lohkaista joka kuukausi mojova siivu tuloistaan yhteiseen hyvään.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset erikoiset verot voi lukea tästä:
10 naurettavaa veroa meiltä ja muualta, menneisyydestä nykypäivään – osa 1
Pelikorttivero – Suomi
Kaikki huvitukset ovat tietenkin olleet Suomessa myös verotuksen alaisia. Vuonna 1842 autonomisessa Suomen suurruhtinaskunnassa syntynyt pelikorttivero tarkoitti sitä, että jokaisesta myydystä korttipakasta piti maksaa osuus valtiolle.
Lain vuoksi korteista tuli tietenkin kovin kalliita, joten köyhempi väestö (lue: tavallinen kansa) pelasi käytetyillä korteilla. Tästä oli myös ikäviä seuraamuksia, koska hygienia ei ollut huipussaan: taudit saattoivat kiertää pelaajasta ja perheestä toiseen korttien välityksellä. Viime vuonna tämä olisi ollut hankala ymmärtää, tänä vuonna se ei enää kuulostakaan niin omituiselta.
Lääninhallitus peri veron korttien valmistajalta tai maahantuojalta, ja todisteena suoritetusta maksusta jokaisen laillisen pakan ruutuässään painettiin Suomen pankin setelipainossa Valtion pelikonttorin leima.
Varjovero – Italia
Väärin kyllä sanoa, että Italia kokonaisuudessaan, sillä varjoveroa maksetaan ainoastaan Venetsian lähellä sijaitsevassa Coneglianon kaupungissa.
Jos muutaman kymmenentuhannen asukkaan Conegliano kuulostaa jostain syystä tutulta, niin taidat olla viinin ystävä. Kaupunki on nimittäin tunnettu Prosecco-viinistä.
Ilmeisesti Coneglianon viranomaisten mukaan Proseccoa sun muuta on paras nauttia suorassa auringonpaisteessa, sillä ravintolat, ja kaupat yhtälailla, joutuvat maksamaan 100 euron vuosittaisen maksun, jos heidän aurinkovarjonsa, markiisinsa tai edes kylttinsä heittävät varjon kadun julkiseen osioon. Vero on ollut itseasiassa maanlaajuisesti voimassa vuodesta 1993 lähtien, mutta Conegliano on ainoa kaupunki, jossa sitä on kerätty.
Yritysten omistajia naurettava maksu kismittää, ja vaikka summa on verrattain pieni ja useimmat sen maksavat mukisematta, on se monien mielestä periaatetasolla väärin.
Rasvavero: monet maat ja crème de la crème – Japani
Monessa maassa rasvaiset ruoat ovat kovemmin verotettuja kuin vähärasvaiset; on sokeri-, rasva- ja virvoitusjuomaveroa. Kaikilla näillä pyritään parantamaan kansalaisten terveyttä. Ja toisaalta keräämään valtion kassaan paljon tuloja, sillä lähes hinnasta riippumatta epäterveelliset ruoat ja herkut tekevät kauppansa.
Japanissa rasvaverotus on viety hieman pidemmälle. Vuonna 2008 maassa alettiin huolestua kansalaisten hälyttävästi lisääntyneestä ylipainosta.
Metabo-laki (jonka nimi viittaa liikalihavuuden aiheuttamaan metaboliseen oireyhtymään) velvoitti kaikki 40-75 vuotiaat aikuiset vyötärönympäryksen mittaukseen. Jos sallittu mitta – miehillä 90 senttiä ja naisille 88 senttiä – ylittyi, joutui henkilö terveydenhuollon järjestämään neuvontaan sekä puhelimen ja sähköpostien kautta tarkkailun alaiseksi.
Veroja ei yksityishenkilöiltä peritty, vaan maksajaksi joutuivat työnantajat tai paikallishallinto, jos kansalaisten senttimäärät eivät vuosittaisissa mittauksissa alentuneet tavoitteiden mukaisesti.
Sosiaalinen media – Uganda
Heinäkuun 1. päivänä vuonna 2018 Ugandan hallitus presidentti Yoweri Musevenin johdolla otti käyttöön veron, jota kaikkien sosiaalisen median sivustojen ja sovellusten käyttäjien tuli maksaa. Esimerkiksi Facebookin, Twitterin ja Whatsappin käytöstä täytyy pulittaa 200 shillinkiä eli noin 0,04 euroa päivässä. Niinä päivinä, kun somea ei käytä, ei mitään tarvi maksaakaan.
Musevenin mukaan vero oli välttämätön taistelussa juoruilua vastaan ja kerätyt varat käytettiin juuri kyseisen toiminnan aiheuttamien ”seuraamusten selvittämiseen”; mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.
Sanomattakin lienee selvää, että ugandalaiset eivät olleet järin innostuneita some-verosta, vaan syyttivät hallitusta sananvapauteen kajoamisesta ja monet lopettivat protestina täysin sosiaalisen median käyttämisen.
Vero ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta, kun vuodesta 1986 lähtien presidenttinä ollut Museveni sekaantui kansalaisten sosiaalisen median käyttöön: Vuoden 2016 vaalien aikaan pääsy kaikille some-kanaville estettiin, sillä Museveni väitti ihmisten käyttävän niitä valheiden levittämiseen.
Uusin somevero ei ollut pitkäikäinen, sillä protestien ansiosta valtion kassaan ei kilissytkään tarpeeksi pennosia. Ihmiset eivät käyttäneet veronalaisia sivustoja ja sovelluksia, mutta netissä kyllä surffattiin.
Niinpä Ugandan hallitus päätti ruveta verottamaan internetin käyttämistä kokonaisuudessaan. Vuonna 2021 voimaan tulleen verouudistuksen jälkeen jokaisen netinkäyttäjän on täytynyt maksaa datapakettinsa hinnasta 12 prosenttia veroa valtiolle.
Virtsavero – Rooman valtakunta
Rooman keisarina vuosina 69-79 toiminut Vespanius on tullut kuuluisaksi sanonnasta ”raha ei haise”. Pecunia non olet. Sanonnan kerrotaan saaneen alkunsa keskustelusta, jonka Vespanius kävi poikansa Tituksen kanssa. Palataan siihen aivan kohta.
Vespanius ja häntä ennen keisarina toiminut Nero keräsivät virtsaveroa. Sitä ei kuitenkaan yksittäisten kansalaisten tarvinnut maksaa, vaan maksu kerättiin niiltä, jotka kävivät virtsalla kauppaa. Alempiluokkaiset, eli siis aivan tavalliset ihmiset, suorittivat tarpeensa pottiin, jotka tyhjättiin likakaivoon, josta tavara edelleen kulkeutui julkisten käymälöiden ”altaisiin”.
Neste kerättiin talteen käymälöistä, sillä virtsan sisältämä ammoniakki oli arvokasta raaka-ainetta, jota myytiin ja käytettiin muun muassa nahan parkitsemiseen, siivoukseen ja toogien sekä HAMPAIDEN valkaisuun.
Virtsavero oli tuottoisa tulonlähde valtakunnalle tai paremminkin keisarille itselleen, mutta se oli myös aikalaisten mielestä hyvin kiistanalainen. Siitä päästäänkin takaisin keisarin poikaan Titukseen. Kun hän arvosteli isänsä ällöttävää verotusta, kaivoi Vespanius pissalla hohtavan puhtaaksi saadun toogansa taskusta kultakolikon ja vei sen poikansa nenän alle. ”Haiseeko?”, hän kysyi, johon poika vastasi, että eipä taida haista. ”Ja kuitenkin, se on saatu virtsasta”, lausui Vespanius keskustelun päätteeksi.
Colosseum muuten rakennettiin virtsaverosta saatujen tulojen avulla.