Tiede
10 ihmisten hylkäämää ja eläinten valtaamaa paikkaa
Mitä tapahtuu taloissa, kylissä ja kaupungeissa, kun ihmiset syystä tai toisesta lähtevät? Niistä tulee tietysti eläinten valtakuntia, jotka kukoistavat ennennäkemättömällä tavalla ilman meidän häirintäämme.
Eläimet eivät välitä rajoista, piikkilangoista, myrkyistä tai kielloista. Ne elävät siellä, missä niiden on paras olla. Ja monesti se tarkoittaa alueita, joissa ihminen ei pääse vaikuttamaan. Osa listan paikoista on vaarassa tuhoutua ja menettää koskemattomuutensa, mutta onneksi niitä yritetään kaikin keinoin suojella.
Listafriikki.com halusi tehdä vapaasti temmeltävien eläinten kunniaksi listan kymmenestä niiden valtakunnasta, joihin ihminen ei enää (tai vielä) ole päässyt koskemaan.
Pablo Escobarin virtahevot
Vuonna 2007, 14 vuotta huumeparoni Pablo Escobarin kuoleman jälkeen, alkoi Kolumbian ympäristöministeriöön tulla satunnaisia puheluja oudoista eläinhavainnoista.
Antioquian alueen maaseudullapaikalliset kalastajat olivat nähneet vedessä otuksia, joilla oli pienet korvat ja valtava suu. Kaikkien järkytykseksi ne osoittautuivat virtahevoiksi. Niitä ei elä luonnonvaraisena muuta kuin Afrikassa. Asiaa täytyi tietenkin alkaa selvittämään ja jäljet johtivat yhteen maailman kuuluisimpaan ja pahamaineisimpaan huumejohtajaa, Pablo Escobariin. Tämä salakuljetti Kolumbiaan 1980-luvulla eksoottisia eläimiä ja niiden joukossa oli ollut virtahepoja, kolme naarasta ja yksi uros.
Kun Escobarin vuonna 1993 murhattiin ja hänen kartellinsa kaatui, siirrettiin suurin osa hänen henkilökohtaisen eläintarhansa eläimistä muualle. Mutta ei virtahepoja. Ne jäivät tiluksille oman onnensa nojaan ja alkoivat lisääntymään, kuten niillä yleensä tapana on. Eläinten tiedetään levittäytyneen lähes kolmen vuosikymmenen aikana jopa satojen kilometrien päähän kotilammestaan, eikä kukaan tiedä paljonko niitä kaikkiaan on. Virtahevoilla ei ole Kolumbiassa luontaista vihollista, eikä Etelä-Amerikassa koskaan uhkaa kuivuus. Ne elävät yltäkylläisessä paratiisissa ja ovat kuin tehtyjä ympäristöönsä.
Paitsi. Niiden jätökset muuttavat vesien ekosysteemejä ja lisäksi ne vievät alueen endeemisten eläinten resursseja. Myöskään paikalliset ihmiset eivät osaa varoa tätä yhtä maailman vaarallisimmista eläimistä. Inhimilliset keinot virtahepojen leviämisen estämiseksi ovat vähissä. Ja kysymys kuuluu, paljonko ihmisen pitäisi asiaan enää edes sekaantua?
Pupujen paratiisi
Muutaman kilometrin päässä Japanin rannikolta on Ōkunoshiman saari, jossa Japanin keisarillinen armeija valmisti 1930-40 -luvulla kemiallisia aseita, kuten myrkyllistä sinappikaasua. Saari oli toisen maailmansodan aikaan niin salainen, että se pyyhittiin kaikista japanilaisista kartoista. Nykyään Ōkunoshimassa on hotelli ja museo, mutta muuten saari on kanien hallussa; niitä asustaa saaren joka kolkassa satoja, jopa tuhansia.
Se on hämärän peitossa, miten kanit aikoinaan 5 kilometrin pituiselle saarelle päätyivät, mutta nyt ne ovat sen lähes ainoita asukkaita. On arveltu, että kanit olisi aikoinaan tuotu saarelle koe-eläimiksi, mutta raportit kertovat amerikkalaisjoukkojen lopettaneen kaikki saaren testikohteet. Toisen teorian mukaan vuonna 1971 koululaisryhmä olisi vapauttanut retkellään 8 kania, jotka ovat sitten…lisääntyneet kuin kanit.
Kanit ovat eläneet saarella herroiksi ilman luontaisia vihollisia, ja turistimassat ruokkivat niitä erilaisilla herkuilla. Molemmat seikat kuitenkin vaikuttavat kanipopulaatioon negatiivisesti, koska niiden liiallinen määrä, ilman luonnollista kannanvaihtelua, on tuhonnut saaren ravintoa tarjoavan ekosysteemin, minkä takia kaneista on tullut täysin riippuvaisia turistien tuomasta ruoasta. Toisaalta turistien tarjoama ravinto ei sovi eläinten ruoansulatuselimistölle ja sen vuoksi niiden elinikä saarella on vain pari vuotta.
Ilman turisteja kanit saisivat populaationsa tasapainoon ja terveeksi, ja ne voisivat tulevaisuudessakin hallita Ōkunoshiman saarta mielin määrin.
Upotetut metrovaunut
2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä New Yorkin julkisen liikenteen virasto oli ongelmissa toiminnasta poistettujen metrovaunujen kanssa. Ratkaisu, johon päädyttiin, kuulostaa hurjalta: kymmenen vuoden aikana yli 2500 hylättyä vaunua upotettiin pitkin yhdysvaltojen itärannikkoa. Tuo on kuin suoraan ”Merien saastuttamisen ABC” -kirjasta, mutta totuus on päinvastainen.
Ruostumattomasta teräksestä valmistetut vaunut puunattiin ja niistä poistettiin kaikki irtaimisto, vain runko jäi jäljelle. Vaunujen upottamisen tarkoituksena oli luoda keinotekoisia riuttoja, jotka tarjoaisivat kasvualustan ja elinympäristön rannikoiden eliöille. Tavoitteessa onnistuttiin, koska vaunut toden totta ovat saaneet uuden elämän esimerkiksi merikilpikonnien, makrillien, tonnikalojen, simpukoiden, sienieläinten, siimajalkaisten ja korallieläinten koteina.
Keinotekoisten riuttojen luominen onnistui paremmin kuin kukaan olisi osannut odottaa, joten New Yorkin ympäristönsuojeluosasto päätti rakentaa myös kotikaupunkinsa ostereille tekoriutan. Brooklynin edustalla sijaitsevaan Jamaica Bay -lahteen upotettiin 5000 kouluista poisheitettyä posliinista wc-pönttöä, joista tuli elinympäristön tuhoutumisesta kärsiville simpukoille uusia kiinnittymisalustoja.
Elämä kukoistaa maailman tarkimmin vartioidulla rajalla
Sen jälkeen, kun sotilaat perääntyivät alueelta vuonna 1953 voimaan tulleen aselevon jälkeen, on 4 kilometriä leveä ja 250 kilometriä pitkä demilitarisoitu vyöhyke Pohjois- ja Etelä-Korean välillä ollut koskematon. Yli kuusikymmentä vuotta rajavyöhyke on ollu korkean piikkilanka-aidan ja miinojen reunustama sekä aseistettujen joukkojen ympärivuorokautisessa valvonnassa. Vyöhyke on ihmiselle yksi maailman vaarallisimmista paikoista, mutta eläimille aivan jotain muuta.
Alueelle on vuosikymmenten aikana ehtinyt muodostumaan aivan erityinen ympäristönsä ja eliölajistonsa. Koreoiden yhteistyön lisääntyessä biologit ovat tietenkin innoissaan ihmisten puolesta, mutta samalla surevat raja-alueen eläinten kohtaloa, jos ne joutuvat meidän vaikutuksen alaisuuteen. Jos raja maiden välillä ikinä avautuu, on puskurivyöhykkeen aika eristyksessä ohi eikä se varmasti saa jäädä suojelluksi ympäristöksi.
Rajavyöhykkeen kuuluisimpia eläimiä ovat erilaiset kurkilajit, jotka tulevat ja menevät raja-aidoista välittämättä. Suojellulla alueella elää myös sata kalalajia, kymmeniä sammakkoeläimiä ja matelijoita, tuhansia hyönteis- ja kasvilajeja, sadoittain sieniä ja jäkäliä. Alueella on nähty erittäin uhanalaisia kauriita, mustakarhuja ja hylkeitä.
Silminnäkijähavaintoja on jopa amurintiikereistä ja -leopardeista, jotka ovat hävinneet muualta Korean niemimaalta. Ainakin vielä ne saavat vaellella sydämensä kyllyydestä.
Tšernobylin valtaajat
Kun ukrainalaisessa Prypjatin kaupungissa sijaitseva Tšernobylin ydinvoimala räjähti huhtikuun 26. päivänä vuonna 1986, julistettiin kaupungin ympärille alunperin 30 kilometrin suojavyöhyke, mutta vaarallista aluetta on laajennettu myöhemmin. Suojavyöhykkeen sisällä on vielä tiukemmin valvottu, ja kaikkein vaarallisin, 10 kilometrin vyöhyke. Tšernobylin alue tulee olemaan asumiskelvoton seuraavat 20 000 vuotta. Ihmiseltä nimittäin. Eläimiä tuhoutuneen voimalan alueelle alkoi tulla pian onnettomuuden jälkeen, ja ne vaikuttavat voivan aivan hyvin.
Linnut saapuivat takaisin heti seuraavana päivänä. Tutkijat ovat päätelleet, että ilman metsästystä ja ihmisen aiheuttamia haittoja ympäristölle, eläimet menestyvät korkeasta säteilymäärästä huolimatta. Historian pahimman ydinonnettomuuden näyttämöstä on tullut turvapaikka muun muassa hirville, peuroille, susille, ketuille, villisioille ja jäniksille. Onpa alueella nähty susia ja ilveksiäkin.
Silti mikään eläin ei ole tainnut yllättää tutkijoita niin paljon, kuin jo kertaalleen luonnossa sukupuuttoon kuollut przewalskinhevonen. Se on maailman viimeinen oikea villihevonen, jonka luontaista elinympäristöä ovat Keski-Aasian arot. (Pohjois-Amerikan mustangit ja Australian brumbyt ovat aikoinaan karanneita kesyhevosia). 2000-luvun alussa suojavyöhykkeen ulkopuolelle vapautettiin 36 hevosta, joiden oli tarkoitus tuoda monimuotoisuutta alueen eläinten joukkoon. Ne menestyivätkin uskomattoman hyvin ja populaatio on sittemmin moninkertaistunut.
Hevoset ovat vaaroista huolimatta löytäneet tiensä tuhoutuneen kaupungin ytimeen. Liiketunnistimilla aktivoituvat kamerat kuvasivat uhanalaisen nisäkkään 11 000 kertaa vuoden 2019 aikana, jolloin ne kerääntyivät laumoissa hylättyihin rakennuksiin ja katosten alle suojaan. Nyt ne ovat kuitenkin salametsästyksen vuoksi jälleen kerran uhattuina.
Aavekaupungin kummitushevoset
Namibian eteläosissa sijaitseva Kolmanskop oli kukoistava kaivoskaupunki. Kulta-aikoinaan 1920-luvun lopulla (tai timanttiaikoinaan, koska niitä sieltä kaivettiin) Kolmanskopissa asui 300 eurooppalaista lapsineen sekä 800 paikallista työntekijää. Kun kaivokset kylän ympäriltä oli tyhjätty viimeistä timanttia myöten, siirtyivät toiminta ja asukkaat muualle. Vuonna 1956 Kolmanskop autioitui täysin, ja kodit, koulut ja kaupat jätettiin maailman vanhimman aavikon armoille.
Hylättyjen rakennusten varjoissa voi kuitenkin nähdä kaupungin valloittaneet asukkaat: Namibian villihevoset eli kummitushevoset. Niiden uskotaan polveutuvan Etelä-Afrikan ja Saksan sotilasjoukkojen hevosista, jotka jouduttiin hylkäämään ensimmäisen maailmansodan puskiessa päälle. Hevoset sopeutuivat kuiviin olosuhteisiin ja ankaraan ympäristöön, ja ne näyttäytyivät aluksi vain harvoin lähialueen ihmisille, minkä takia niihin viitattiin pitkään ”kummitushevosina”.
Vasta Kolmanskopin kaupungin autioiduttua on niitä nähty useammin, koska ne pitävät hylättyjen talojen suojasta. Houkuttimena 200 yksilön hevoslaumalle toimivat myös turistit, jotka tulevat lahjoineen ihastelemaan aavemaista kaupunkia ja sen aavemaisen lempinimen omaavia asukkaita.
Suomalainen autiotalo täynnä elämää
Suomalainen luontokuvaaja Kai Fagerström nousi maailmalla kaikkien tuntemaksi viimeistään 33-osaisella ”The House in the Woods” -kuvasarjallaan. Salon Suomusjärvellä, lähellä perheensä kesämökkiä, Fagerström löysi metsästä autioituneen talon pihapiireineen. Olivatko ihmisasukkaat kuolleet vai muuttaneet vain pois, sitä ei valokuvaaja tiedä.
Hylätty talo ei kuitenkaan ollut tyhjillään. Luonto ja eläimet ovat ottaneet se omakseen. Lattialankun alta pilkistää mäyrä, oven päällä keikkuu orava, hiiret ja myyrät vilistävät lattian poikki, supikoirat ja ketut kurkkivat nurkan takaa ja linnut lentävät sisään rikkoutuneista ikkunoista. Talo on kuin toisesta maailmasta. Ja niinhän se onkin; eläinten maailmasta. Sellaisesta, jossa ihminen ei enää häiritse.
Fagerström on arvostettu kuvaaja, joka on valittu sekä Suomen että Euroopan Vuoden luontokuvaajaksi. Kaapista löytyy myös lukuisia muita palkintoja ja hänen kuvansa ovat päässeet muun muassa National Geographic ja BBC Wildlife Magazine -lehtien sivuille.
Falklandinsaarten miinojen väistelijät
Etelä-Amerikan itärannikolla sijaitsevat Falklandinsaaret olivat Argentiinan ja Yhdistyneen kuningaskunnan sodan näyttämönä keväällä 1982, kun Argentiina vaati saaria itselleen, siinä kuitenkaan onnistumatta. Sota vaati lähes tuhat ihmisuhria ja jätti saarten kauniit rannat täyteen maamiinoja.
Neljänkymmenen vuoden aikana rannat eivät kuitenkaan ole olleet tyhjinä. Niistä ovat nauttineet täysin rinnoin erilaiset pingviinit, jotka selvästi ovat olleet liian kevyitä laukaisemaan räjähdyksiä. Koskemattomilla rannoilla menestyvät myös muut pienemmät eläimet ja kasvit.
Kuitenkin viimeisen vuosikymmenen aikana ryhmä zimbabwelaisia raivaajia on kaivanut 25 000 miinaa hiekasta. Ryhmä oli jo aiemmin raivannut oman maansa, joten heillä oli tarvittava kokemus. Paikalliset asukkaat eivät yllättäen olleet miinojen raivaamisen kannalla, koska heidän mielestään kaivaminen pilaisi ainutlaatuisen ympäristön, jonka eliöt olivat luoneet ilman ihmistä.
Työ on yritetty tehdä niin, että elämä hiekkadyyneillä voisi jatkua samanlaisena kuin ennenkin. Jää nähtäväksi…
Mikään yritys suojella ympäristöä tuskiin on yhtä tehokas kuin kyltti, jossa on pääkallo ja lukee: Vaara! Miinoja!
Kemiallisten jätteiden sijoituspaikasta villieläinten turvasatamaksi
Toisen maailmansodan aikaan Yhdysvallat avasi useita kemiallisia aseita valmistavia tehtaita. Yksi niistä rakentui Coloradoon, lähelle Denveriä, vuonna 1942. Rocky Mountain Arsenal -nimisessä laitoksessa oli aseiden kehitysohjelman lisäksi öljynjalostusta ja muuta kemiantekniikan tuotantoa. Kun Yhdysvallat luopui kemiallisten aseiden valmistuksesta Vietnamin sodan jälkeen vuonna 1975, päätettiin aseet ja niiden raaka-aineet hävittää niille sijoilleen. Sen jälkeen tuotantolaitoksessa valmistettiin hyönteismyrkkyjä.
Kun toiminta loppui 1980-luvun lopulla, nimettiin 6900 hehtaaria kattanut tehdasalue ”maailman saastuneimmaksi paikaksi”. Se julistettiin ihmisille vaaralliseksi ja kokonaan asumiskelvottomaksi. Myrkkyjen putsausoperaation alettua huomattiin kuitenkin, että paikka ei ollut jäänyt autioksi. Uhanalaiset valkopäämerikotkat vaikuttivat pesivän alueella, mikä lisäsi painetta maaperän ja vesistöjen nopeaan (ja kalliiseen) siivoukseen.
Tutkimuksissa todettiin, että alueella eleli yli 300 eläinlajia, muun muassa mustahäntäpeuroja, pelikaaneja, preeriakoiria ja kojootteja. Villieläinten suojelualueeksi julistettu ekosysteemi, pitkäheinäpreeria (engl. tallgrass prairie), on Yhdysvalloissa suurelta osin kadonnut, mutta Coloradossa se kukoistaa ihmiselle elinkelvottomalla kemiallisten jätteiden kaatopaikalla. Alue on toki saatu hyvin siivottua myrkyistä, ja vuonna 2007 sinne palautusistutettiin sukupuuton partaallakin käyneitä biisoneita. Ne ottivat luontaisen elinympäristönsä heti omakseen, ja viidessä vuodessa 16 biisonin lauman oli yli viisinkertaistunut.
Asein vartioitu puskurivyöhyke kuhisee elämää
Variseian vuoristokylä sijaitsee niin sanotulla ”ei-kenenkään” maalla. Se on kaistaleella, joka jakaa Kyproksen kreikkalaiseen ja turkkilaiseen osaan. Vuodesta 1974 Kyproksen, ja sen pääkaupungin Nikosian, on halkaissut YK:n tarkkaan valvoma demilitarisoitu vyöhyke, joka aivan viime vuosiin saakka on ollut täysin koskematon. Alueen leveys vaihtelee 20 metrin ja 7 kilometrin välillä, ja se on noin 180 kilometriä pitkä, joten sille mahtuu elämää vaikka millä mitalla.
Variseian kylässä ei ole asunut ketään yli 45 vuoteen. Ja sillä tarkoitan ihmisiä. Eläimiä ei paljon kiinnosta, saako jollekin alueelle astua vai ei. Aikaisemmin sukupuuton partaalla olleet villilampaat eli Kyproksen muflonit ovat ottaneet kylän ja sen ympäröivät alueet haltuunsa. Kyproksen kansalliseläinten pelastamiseksi järjestettiin aiemmin laajoja siitosohjelmia, mutta kanta alkoi elpyä vasta, kun eläimet löysivät uuden kodin asein vartioidulta ja maamiinoilla molemmin puolin rajatulta puskurivyöhykkeeltä.
Mufloni ei tokikaan ole ainut, joka käytti tilaisuuden hyväkseen: alueella elää lintuja, kettuja, käärmeitä ja useita muita lajeja, joiden oletettiin jo hävinneen ylimetsästyksen ja käsiin räjähtäneen turismin vuoksi. Ihmisiltä suojassa ovat saanet villiintyä myös koiralaumat, jotka ovat ottaneet oman paikkansa ravintoketjun huipulla.
🤷♀️ Herättikö lista minkälaisia ajatuksia eläinten kohtalosta? Surullisia, toiveikkaita, luottavaisia? Kerro kommenttikentässä ⬇⬇ tai somekanavissamme, mitä mielessä liikkuu.