Yhteiskunta

Top 10 maailmanhistorian julmimmat ihmiskokeet

Julkaistu

Kliiniset tutkimukset ovat välttämätön osa uusien lääkkeiden kehittämistä. Mutta tämän listan historian julmimmat ihmiskokeet olivat vain silkkaa kidutusta.

Lääketieteellisten läpimurtojen saavuttaminen ei saisi missään nimessä mennä eettisyyden ja inhimillisyyden edelle, mutta joissain tapauksissa raja on ylitetty reippaasti, jopa tarkoituksenmukaisesti. Tulevaisuuden kauhukuvia en halua edes maalailla, koska geeniteknologian viimeaikaiset mielettömän hienot ja huimat edistysaskeleet luovat valitettavasti mahdollisuuden myös väärinkäytölle ja ennennäkemättömille ihmiskokeille.

Tällä kertaa Listafriikki kokosi yhteen maailmanhistorian julmimmat ihmiskokeet; järkyttävien tutkimusten top 10 listan, joka on kieltämättä epämukavaa luettavaa, joten siitä varoitus jo etukäteen.

10. Stanfordin vankilakoe

Vuonna 1971 joukko vapaaehtoisia opiskelijoita osallistui Stanfordin yliopiston suorittamaan psykologiseen kokeeseen, jossa tutkittiin ihmisen käyttäytymistä ja suhtautumista vallankäyttöön vankilaympäristössä. Osallistujille sanottiin, että he voivat keskeyttää kokeen milloin tahansa.

Vapaaehtoiset jaettiin kahteen ryhmään: vankeihin ja vartijoihin, ja tarkoitus oli selvittää, miten koehenkilöt käyttäytyvät rooleissaan ja sopeutuvat vankilaolosuhteisiin, jotka oli lavastettu yliopiston kellarikerroksen tiloihin. Vartijoita neuvottiin pitämään yllä järjestystä, mutta väkivalta oli ehdottomasti kielletty.

Vartijat alkoivat nopeasti kohdella vankeja alistavasti: sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa käytettiin. Kolmasosa vartijoista käyttäytyi hyvinkin sadistisesti, ja aiheutti vangeille vahinkoa ja epäilemättä psykologisia traumoja.

Advertisement

Kaksi viikkoa kestäväksi suunniteltu koe jouduttiin keskeyttämään vain kuuden päivän jälkeen, koska tutkimuksen johtaja, psykologi Philip Zimbardo huomasi kokeen muuttuneen liian vaaralliseksi ja se oli johtanut käytökseen, jota tutkimusryhmä ei ikinä olisi osannut odottaa. Koetta arvosteltiin epäeettiseksi erityisesti siksi, että monet kokeeseen osallistujista olivat anoneet pois pääsyä, mutta Zimbardo ei ollut huomioinut pyyntöjä; toisin kuin alussa oli luvattu.

9. MK-ULTRA

MK-ULTRA oli Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu CIA:n 1950-luvun alkupuolella lanseeraama ohjelma, jossa tutkittiin muun muassa eri huumeiden vaikutuksia ihmismieleen ja minkälaisin eri keinoin aivojen toimintaan voidaan vaikuttaa. Kylmän sodan aikaisen ohjelman yhtenä tarkoituksena oli löytää CIA:lle aine, jolla pystyttäisiin rikkomaan neuvostoliittolaisten kuulusteltavien psyykettä ja saamaan helpommin tunnustuksia.

Kokeissa CIA käytti usein LSD:tä, jota ruiskutettiin omiin agentteihin, lääkäreihin, sotilaisiin, prostituoituihin, mielenterveyden ongelmista kärsiviin ja kehen tahansa, joka saatiin monesti laittomin keinoin mukaan. Useinkaan koehenkilöt eivät tienneet olevansa osa ihmiskoetta tai saaneensa LSD:tä suoneen.

Operaatio Keskiyön kliimaksissa CIA käytti useita bordelleja apunaan saadakseen koehenkilöiksi miehiä, jotka häpeäisivät tekemisiään niin etteivät kertoisi kenellekään. Epäonnisille koehenkilöille ruiskutettiin LSD:tä ja CIA:n tutkijat seurasivat bordellien akteja peililasin takaa muistiinpanoja tehden.

Virallisesti MK-ULTRA on lopetettu. Mutta uskooko joku oikeasti, ettei tällaisia kokeita tehtäisi enää?!?

Advertisement

8. Yhdysvaltojen hepatiittikokeet kehitysvammaisilla lapsilla

Staten Islandilla, New Yorkissa, sijainnut Willowbrook State School oli New Yorkin osavaltion omistama hoitokoti kehitysvammaisille lapsille. Laitos avattiin 1942, ja jo seuraavalla vuosikymmenellä olot olivat niin kurjat ja likaiset, että kouluun iski hepatiitti A -epidemia. Tämä kyseinen hepatiittivirus leviää, kun virusta sisältävää ulostetta on ruoassa tai vedessä. Willowbrookin epähygieeniset olosuhteet olivat omiaan tartunnan leviämiselle.

New Yorkin yliopistossa tutkijana työskennellyt Saul Krugman totesi (varmaankin), että nytpäs on oiva tilaisuus epäeettiselle ihmiskokeelle ja rupesi 1950-luvun lopulla ryhmänsä kanssa toteuttamaan hepatiittitutkimusta laitoksessa. Lapsiin tartutettiin hepatiitti tahallisesti, jotta voitiin nähdä, miten virusinfektio etenee.

Tutkijat yrittivät oikeuttaa epäinhimillistä koettaan sillä, että laitoksessa tartunta-aste oli jo muutenkin niin korkea, että lopulta kaikki 6000 lasta olisivat sairastuneet joka tapauksessa. Lapsiin testattiin myös erilaisia lääkkeitä ja rokotteita. Laitos suljettiin vasta vuosikymmenien päästä, kun paljastui, että työntekijät olivat laiminlyöneet hygieniamääräyksiä, ja lapsia oli sekä pahoinpidelty että käytetty seksuaalisesti hyväksi.

Saul Krugman on myöhemmin palkittu saavutuksistaan hepatiittitutkimuksen saralla ja vuonna 1972 hänet valittiin Amerikan lastenlääkärien liiton presidentiksi. Kokeet puolustuskyvyttömillä, kehitysvammaisilla lapsilla taisivat unohtua!

7. Tuskegeen epäinhimilliset kuppakokeet

Yhdysvaltojen julkisen terveydenhuollon laitos suoritti vuosina 1932-1972 Tuskegeen kaupungissa, Alabamassa, 600:lla köyhällä tummaihoisella miehellä ihmiskokeen, jossa oli tarkoitus tutkia kupan hoitokeinoja ja taudin kulkua. Koe tunnettiin nimellä ”The Tuskegee Study of Untreated Syphilis in the Negro Male”. Kokeeseen osallistuneista 399 sairasti kuppaa, mutta eivät olleet tartunnasta tietoisia. Loput 201 kuului terveeseen kontrolliryhmään. Tutkimuksen järjestäjät kertoivat osallistujille, että heissä oli ”huonoa verta”, ja että kaikki hoitoon liittyvä korvattaisiin – mukaan lukien hautajaiskulut mahdollisen kuolemantapauksen jälkeen.

Kokeen alkaessa kupan hoitamiseen käytettiin yleisesti myrkyllisiä ja suurimmaksi osaksi tehottomia keinoja. Osalle koehenkilöistä annettiin lumelääkettä, koska tutkijat halusivat vain seurata, miten tauti etenee ja kirjata vaiheita ylös ennen mahdollista kuolemaa. Osallistujat, jotka saivat lääkettä, toimivat esimerkkeinä siitä, oliko potilaalle vaarallisempaa saada hoitoa vai olla ilman. Kun penisilliini tuli laajemmin markkinoille 1940-luvun lopulla, ei koehenkilöille tarjottu tätä tehokasta, infektion parantavaa lääkettä. Kuppa on Treponema pallidum -bakteerin aiheuttama, ja olisi ollut helposti uudella lääkkeellä parannettavissa.

Advertisement

Kun tutkimus lopetettiin vuonna 1972, oli alkuperäisistä 399 sairastaneesta elossa 74. Koehenkilöistä 28 oli kuollut suoranaisesti kuppaan, 100 oli menehtynyt esimerkiksi lääkkeiden komplikaatioihin, 40 koehenkilöiden vaimoa oli saanut tartunnan ja 19:llä lapsella oli todettu synnynnäinen kuppa.

Tutkimuksen jälkipyykkiä pestään edelleen, niin kuin pitääkin. Valtio lupasi huolehtia kaikkien tutkimuksesta kärsineiden terveydenhuollosta koko loppuelämän ajan. Viimeinen elossa ollut kokeeseen osallistunut menehtyi vuonna 2004 ja tänä päivänä miesten jälkeläisistä 12 saa terveydenhoitoon valtion tukea.

6. Yhdysvaltojen kokeet sinappikaasulla

Saksan armeija käytti sinappikaasua ensimmäisessä maailmansodassa kemiallisena aseena. Sen jälkeen tuota myrkyllistä ainetta on käytetty monessa sodassa nykypäivään saakka. Sinappikaasu aiheuttaa vakavia iho-ongelmia sekä rakkuloita ja verenvuotoa hengityselimistössä; laaja altistus johtaa kuolemaan. Aineen on todettu myös aiheuttavan mutaatioita ja syöpää.

Toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen Yhdysvaltojen armeija testasi myrkyn vaikutuksia ja kaasunaamareidensa tehokkuutta omilla sotilaillaan. Tuhansia nuoria miehiä altistettiin sinappikaasun lisäksi muille kemiallisessa sodankäynnissä käytetyille myrkyille, eikä heille ennen kokeeseen osallistumista kerrottu mistä oli kyse. Tutkimuksissa yritettiin käyttää mahdollisimman paljon erilaisia sukujuuria omaavia sotilaita, koska haluttiin testata miten myrkyt reagoivat eri ihonvärin omaaviin ihmisiin.

Tutkimukseen osallistujat kärsivät pahoista sisäisistä ja ulkoisista palovammoista, mutta heidät pakotettiin pysymään hiljaa. Sotilaita uhkailtiin syytteillä ja vankeudella, perustuen vuoden 1917 Espionage Act -lakiin, joka muun muassa kieltää armeijassa niskoittelun. Myöskään mitään jälkihoitoa he eivät saaneet vammoihinsa.

Tutkimus luokiteltiin salaiseksi, mutta vuonna 1993 asiakirjat avattiin ja kokeisiin osallistuneille henkilöille haluttiin vahingonkorvauksia. Heistä vain vähän yli 600 pystyttiin paikantamaan, ja monet olivat vuosien mittaan sairastuneet ihosyöpään ja/tai kärsivät pahoista hengitysongelmista.

Advertisement

5. Odottavat äidit saivat vitamiinilisän sijaan radioaktiivisen pillerin

Kylmän sodan aikana maailmanlaajuisen ydinsodan uhka oli isompi kuin koskaan aiemmin (tai myöhemmin). Yhdysvalloissa haluttiin valmistautua ja tutkia mahdollisen radioaktiivisen säteilyn vaikutuksia raskaana oleviin naisiin ja heidän vauvoihinsa.

1940-luvun lopulla Nashvillessä, Vanderbiltin yliopiston omistamalla ilmaisklinikalla jaettiin vitamiineja odottaville äideille, jotka lupasivat osallistua raudan imeytymistä raskausaikana selvittävään tutkimukseen. Todellisuudessa he saivat radioaktiivista ainetta sisältävän pillerin! Pillerit sisälsivät normaalitasoon verrattuna 30-kertaisen määrän säteilyä, mutta sitä ei pidetty vaarallisen. (Miksi sitten piti tutkia?)

1960-luvulla erillinen tutkimusryhmä rupesi selvittämään aiemman kokeen seurauksia, ja kolme lasta oli menehtynyt säteilystä johtuvan syövän tai leukemian takia. Tutkimustulokset ja asiakirjat salattiin vuonna 1970. Vyyhti alkoi kuitenkin avautua vuonna 1993, kun hallitus määräsi kaikki kylmän sodan aikaiset, radioaktiivisilla aineilla tehdyt kokeet tutkittaviksi. Jep, niitä oli toki muitakin.

Tutkimukseen tietämättään osallistuneet äidit ovat paljastuksen jälkeen pohtineet omia ja lastensa terveysongelmia, ja epäilleet monien syöpiensä ja lastensa epämuodostumien johtuneen radioaktiivisista pillereistä. Vanderbiltin yliopisto ilmoitti välittömästi asian tultua julki, ettei Yhdysvaltojen hallitus ollut millään tavalla ollut mukana säteilytutkimuksissa…

4. Neuvostoliiton ihmiskokeet

Neuvostoliiton hajottua alkoivat monet sen salaisina pitämistä asioista tulla julki. Yhtenä näistä olivat Vladimir Leninin käskystä vuonna 1921 perustetut myrkkylaboratoriot: Laboratorio 1, Laboratorio 12 ja Kamera (suom. Kammio).

Vankileireiltä (gulageista) tuotuja poliittisia vankeja käytettiin erilaisten myrkyllisten aineiden testikohteina. Uhrit eivät tienneet myrkyistä, vaan ne ujutettiin heille ruokailujen yhteydessä. Ruokalistalla oli muun muassa syanidia ja sinappikaasua, jota Yhdysvallatkin oli tutkinut ihmiskokeilla. Tutkimuksen päämääränä oli löytää hajuton ja mauton kemikaali, jota ei voida havaita ruumiinavauksessa.

Viimein alettiin valmistaa toivotut ominaisuudet täyttävää C-2:ta, jonka tehoa piti testata erikuntoisilla ja -ikäisillä henkilöillä. C-2:n on kerrottu vaikuttaneen välittömästi ja aiheuttaneen uhrin kuoleman vartissa.

Advertisement

Neuvostoliiton kaaduttua nämä laboratoriot suljettiin ja KGB:stä kerrottiin, että tarkoituksena ei ollut ikinä kehittää ainetta käytettäväksi sodissa isoihin massoihin, vaan vain yksittäisiin henkilöihin. Venäjällä tällaisia laboratorioita ei virallisesti ole, mutta samoin kuin CIA:n kanssa, en itse usko tuohon pätkääkään. Samaa mieltä olisivat varmasti myös Sergei ja Yulia Skripal sekä Alexander Litvinenko.

3. Tehtävänä käännytys

Etelä-Afrikan puolustusvoimat oli apartheidin aikaisen valkoisen hallinnon armeija, jonka salaisessa ohjelmassa oli tarkoituksena kitkeä homoseksuaalisuus pois sotilaiden joukosta.

Pretorian lähellä sijainneessa Voortrekkerhoogten sotilassairaalassa työskenteli psykiatri nimeltään Aubrey Levin, joka uskoi pystyvänsä sähköhoidolla ”parantamaan” homoseksuaalisuuden. Jos sähkö ja lääkitys eivät ”tehonneet”, määräsi Levin varusmiehet kemialliseen kastraation tai pahimmassa tapauksessa sukupuolenmuutosleikkauksiin. Eräs entinen armeijan kirurgi on arvioinut turhia ja turmelevia leikkauksia tehtäneen jopa 900. Suurin osa uhreista oli parikymppisiä valkoihoisia miehiä, mutta mukaan oli mahtunut myös joitakin naisia.

Apartheidin päättyessä 1994, alkoi Etelä-Afrikan totuus- ja sovintokomissio tutkia armeijan ihmisoikeusrikkomuksia ja käännytysprojektia. Kun Levin pelkäsi jäävänsä päävastuullisena kiinni, muutti hän Kanadaan ja hankki paikallisen lääkäriluvan. Hän työskenteli kliinisen psykiatrian professorina Calgaryn yliopistossa vuoteen 2010 asti.

Tuolloin tuli julki, videomateriaalin kera, että hän oli seksuaalisesti ahdistellut potilaitaan ja kosketellut näiden sukuelimiä. Yli kaksikymmentä potilasta todisti Leviniä vastaan oikeudenkäynnissä, jossa hän oli syytettynä yhdeksästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Levin tuomittiin kolmesta tapauksesta viiden vuoden vankeustuomioon, eikä hän saa enää harjoittaa lääkärinammattiaan; mikä on valitettavan pieni hinta tuhansien elämien pilaamisesta.

Advertisement

Kaikki 21 tohtori Aubrey Levinin seksuaalisesti ahdistelemaa potilasta olivat miehiä.

2. Yksikkö 731

Yksikkö 731:ssä suoritetut julmuudet ovat yksi pahimpia japanilaisten tekemiä sotarikoksia. Yksikössä kauheuksia johti kenraaliluutnantti Shirō Ishii, joka oli biologiseen sodankäyntiin erikoistunut mikrobiologi.

Japani oli jo ennen toisen maailmansodan levittäytymistä Tyynellemerelle sotinut Kiinan kanssa, ja hirmutekojen uhreina kuoli kymmeniä tuhansia kiinalaisia siviilejä ja myös sotavankeja. Ishii joukkoineen testasi muun muassa miten kranaatit ja liekinheittimet tehoavat eläviin kohteisiin. Lisäksi ihmisiltä leikattiin ruumiinosia ja sisäelimiä, jotka liitettiin uudelleen eri puolille kehoa; kirurgiset toimenpiteet tehtiin ilman puudutusta, koska se olisi johtanut epätarkkoihin tutkimustuloksiin.

Vankien raajoja myös jäädytettiin ja sulatettiin, kun haluttiin selvittää paleltumien vaikutusta. Myös erilaisia sairauksia levitettiin ruiskuttamalla uhreihin taudin kantajia, ja sukupuolitauteja levitettiin raiskausten kautta, minkä jälkeen niitä voitiin laajemmin tutkia.

Kun Japani ymmärsi häviävänsä sodan, tuhottiin yksikkö 731 ja muut samanlaiset kidutuslaitokset sekä niissä jäljellä olleet vangit polttamalla. Ishii ei ikinä joutunut sotarikoksistaan vastuuseen, vaan muutti Yhdysvaltoihin ja sai maalta immuniteetin vastineena ihmiskokeista keräämistään tiedoista.

Advertisement

1. Natsi-Saksan ihmiskokeet keskitysleireillä

Maailmanhistorian julmimmat ihmiskokeet -listaa ei voi olla päättämättä niistä tunnetuimpaan: natsi-Saksan ja lääkäri Josef Mengelen ihmiskokeet keskitysleireillä.

Mengele työskenteli ennen toista maailmansotaa Frankfurtissa, Kolmannen valtakunnan perinnöllisyystieteen ja rotupuhtauden laitoksella, joten ajatukset valkoisen rodun ylivallasta olivat läsnä jo ennen keskitysleireillä työskentelyä.

Auschwitzin päälääkärinä toiminut Eduard Wirths nimesi Mengelen vastuuseen Birkenaun tuhoamisleiristä, jossa Mengele jatkoi jo aiemmin tekemäänsä kaksostutkimusta. Kokeiden kohteena oli usein lapsia. Näihin hirveyksiin kuului muun muassa väriaineiden piikittäminen silmiin, millä tutkittiin voitaisiinko ”väärärotuisten” silmien väriä muuttaa. Kaksosia myös ommeltiin yhteen, kun haluttiin nähdä voiko siamilaiset kaksoset luoda keinotekoisesti. Mengele myös valitsi vankien joukosta teloitettavat ja aloitti Zyklon-B:n käytön kaasukammioissa.

Mengele ei ollut läheskään ainut, joka suoritti natsi-Saksan ihmiskokeita. Samoin kuin japanilaisten ihmiskokeissa myös Saksassa tutkittiin hypotermian ja paleltumisten vaikutuksia pitämällä koehenkilöitä tuntikausia jäävedessä. Muilla leireillä vangeilta leikeltiin lihaksia, luita ja hermoja ilman puudutusta, ja leikatut osat siirrettiin muihin potilaisiin. Myös erilaisia tauteja malariasta tuberkuloosiin tartutettiin vain sairauksien etenemisen seuraamiseksi. Ihmisiä steriloitiin väkivaltaisin keinoin tuhansittain, kun etsittiin ratkaisua kokonaisten kansojen poispyyhkimiseen.

Mengele ei ikinä joutunut vastuuseen sotarikoksistaan vaan asui Etelä-Amerikassa kuolemaansa saakka.

Lue myös:

Advertisement

Lista on julkaistu ensimmäisen kerran 21.1.2020 ja nyt uudelleen muutamien lukijoiden toiveesta. Vinkkinä muuten kaikille: Jos etsit sivuiltamme jotain vanhempaa listaa, niin käytä aivan sivun oikeassa yläreunassa olevaa hakukenttää hyväksi! Esimerkiksi syöttämällä kenttään sanan murhaaja, saat luettavaksi kaikki kyseiseen, mieltäylentävään, aihepiirin liittyvät listat.

Suosituimmat

Exit mobile version