Tiede

Top 10 kalleimmat ikinä myydyt eläimet

Julkaistu

Minkälaisissa hinnoissa arvelisit liikuttavan, kun kyseessä ovat maailman kalleimmat eläimet? Ja mitä eläimiä oletat listalle nousevan?

Listafriikki teki päätöksen, että eksoottisia ja monessa maassa laittomasti lemmikeiksi myytäviä eläimiä ei oteta mukaan. Joten vaikka valkoinen leijonan pentu maksaisi miten paljon tahansa, ei sitä tulla listalla näkemään.

Osa listan eläimistä on ostettu puhtaasti lemmikeiksi ja osa on lunastettu dollarinkuvat silmissä. Listalle pääsee melko yllättäviä tapauksia! Tässä siis top 10 kalleimmat eläimet.

10. Tamminkainen

Yleensä ihmiset avaavat lompakkojaan päästäkseen eroon kotinsa vallanneista tuholaishyönteisistä. Mutta erimerkiksi Japanissa kovakuoriaisia ja erilaisia sirkkoja on pidetty jo vuosisatojen ajan lemmikkeinä. 

Eräs kovakuoriaislaji, tamminkainen, on lähellä hyönteisfanien sydäntä. Urokset voivat punaruskeine yläleukoineen kasvaa jopa 10 sentin mittaisiksi ja niitä elää luontaisesti Etelä- ja Keski-Euroopassa. Ennen kuin niiden kasvatuksesta tuli Japanissa yleistä, saatettiin suurimmista yksilöistä maksaa keräilijöiden keskuudessa tuhansia euroja. 

 Vuonna 1999 varakas liikemies maksoi ennätysmäiset 76 000 euroa ”mustaksi timantiksi” kutsutusta tamminkaisesta. Ostaja ei varkaiden pelossa halunnut nimeään julki, sillä hyönteisbuumi oli tuohon aikaan niin suuri, että monet ötököihin erikoistuneet lemmikkikaupat joutuivat jatkuvasti ryöstöjen uhreiksi.

Advertisement

Pitkäikäistä lemmikkiä niistä ei saa, sillä parhaimmillaankin täysikasvuiset tamminkaiset elävät vankeudessa korkeintaan pari vuotta, luonnossa vain muutamia viikkoja.

9. Sir Lancelot Encore

Vuonna 2008 floridalaiset Nina ja Edgar Otto menettivät rakkaan koiransa Sir Lancelotin. Jo vuosia aiemmin syöpädiagnoosin saaneelta lemmikiltä oli otettu talteen ja pakastettu DNA:ta, jotta pariskunta voisi tämän menehtymisen jälkeen mahdollisesti saada uuden, samanlaisen hauvan. He olivat seuranneet kloonausteknologian kehittymistä, ja toivoivat sen jonain päivänä voivan tuottaa kopion Sir Lancelotista.

Tuo päivä koitti pian lemmikin poismenon jälkeen, kun eteläkorealainen bioteknologian yritys huutokauppasi mahdollisuutta maailman ensimmäiseen kaupalliseen koiran kloonaamiseen. Edgar Otto voitti tarjouskisan 130 000 euron huudollaan. Omien sanojensa mukaan hän olisi ollut valmis maksamaan vieläkin enemmän.

Sir Lancelotin, joka oli kultaisen- ja labradorinnoutajan sekoitus, DNA-näyte lähetettiin Etelä-Koreaan, jossa perimäaines ruiskutettiin sijaisäidin munasoluun. Onnistuneen prosessin jälkeen saapui vuonna 2009 Miamin kansainväliselle lentokentälle terve, 10-viikkoinen koiranpentu, joka nimettiin osuvasti Sir Lancelot Encoreksi.

Advertisement

Ottojen mukaan uusi pentu muistutti hyvin paljon sekä ulkonäöltään että käytökseltään aiempaa lemmikkiä. Eikä ihme, sillä Sir Lancelot ja Sir Lancelot Encore olivat geneettisesti täysin identtisiä.

8. Double Diamond

Listan tuorein tulokas on texel-rotuinen lammas nimeltään Double Diamond. Rotu on alunperin kotoisin Alankomaiden Texel-saarelta ja lampaat ovat arvokkaita lihaksikkuutensa ja vähärasvaisuutensa vuoksi. Texelien villa on myös erityisen laadukasta.

Double Diamond oli jo ennen tämän vuoden huhtikuussa järjestettyjä skotlantilaisia texel-markkinoita aiheuttanut kasvattajien keskuudessa liikettä ja puhetta. Sen kuva ja ominaisuudet alan lehdessä saivat monet kaivamaan kuvettaan. 

Huutokaupassa lähdettiin liikkeelle maltillisesti noin 10 000 eurosta, mutta mitä vielä: kaikki halusivat palan tästä erityislaatuisesta pässistä. Lähes sodaksi yltynyt tarjouskilpailu päättyi lopulta siihen, että kolmen eri maatilan edustajat yhdistivät varansa ja ostivat Double Diamondin 414 000 eurolla.

Lihoiksi sitä ei tietenkään laiteta, vaan pässin on tarkoitus siirtää huippuominaisuutensa mahdollisimman monelle jälkeläiselle.

7. Missy

Kanadassa, torontolaisessa huutokaupassa, myytiin syksyllä 2009 ainutlaatuinen lypsylehmä, Missy nimeltään. Tämä maailman käytetyimmän lypsykarjarodun, holsteinin, edustaja vaihtoi omistajaa miljoonalla eurolla.

Mustavalkoinen Missy ei ulospäin näytä sen erikoisemmalta kuin lajitoverinsa, mutta sen tiedettiin tuottavan noin 50 prosenttia enemmän maitoa kuin muiden. Parhaimmillaan jopa 50 kiloa päivässä.

Advertisement

Albertan provinssissa Morsan Farms -maatilalla elänyttä Missyä ei kuitenkaan suinkaan myyty tuottamaan runsaasti maitoa. Morsan Farms mainostaa tarjoavansa ”valioluokan lypsygenetiikkaa”, joten ostajat, joukko kansainvälisiä sijoittajia, satsasivat rahansa Missyn jälkeläisiin. He tuskin koskaan ovat nähneet tai tulevat näkemään lehmäänsä ja Missy saikin jäädä kotifarmilleen tuottamaan vasikoita.

Jo ennen huutokauppaa sen hedelmöittyneitä munasoluja oli myyty kymmenien tuhansien eurojen kappalehinnalla. Lisäksi Missyllä oli valmiina kuusi puolen miljoonan euron sopimusta, jotka takaavat omistajille rojalteja, jos sen sonnivasikoista tulee menestyneitä siittäjiä.

On se aikamoista bisnestä!

6. Armando

Monen mielestä pulut ovat vain kaupunkien toreilla häiritsevän lähelle hiippailevia ruoankerjääjiä, mutta vuosituhansien ajan kyyhkyt ovat olleet erittäin tärkeitä lintuja erinäisissä aktiviteeteissa.

Kyyhkyt ovat yksiä maailman vanhimpia kesytettyjä lintuja, jotka ovat välittäneet viestejä ja tarjonneet viihdykettä kilpalentojen muodossa. Parhaimmat kilpakyyhkyt ovat omistajilleen kultaakin kalliimpia ja 2010-luvulla monia yksilöitä on myyty sadoilla tuhansilla euroilla. Parhaat linnut tulevat Belgiasta, josta ne usein ostetaan kyyhkykisailusta hullaantuneeseen Kiinaan. 

Advertisement

Vuoden 2019 maaliskuussa Armando-niminen kyyhky oli kiivaan, kahden varakkaan kiinalaiskasvattajan välisen tarjouskilvan kohteena. Armando ei enää itse osallistunut lentokilpailuihin, mutta oli kyyhkypiireissä tullut tunnetuksi kyvystään tuottaa nopeita jälkeläisiä, joten sen myyntihinta kohosi lopulta 1,18 miljoonaan euroon

Kiinassa tähän perinteiseen urheilulajiin ei tosiaankaan suhtauduta kevyesti, sillä vuosien saatossa menestyneitä kyyhkyjä on muun muassa Taiwanissa kidnapattu järjestäytyneiden rikollisjengien toimesta ja niistä on vaadittu (ja saatu) valtavia lunnaita. 

5. Hong Dong

Mitä rotukoiran pennusta täytyy parhaimmillaan pulittaa? Tuhansia, ehkä kymmeniä tuhansia euroja? Riippuu tietysti koirasta, mutta mikään ei vedä vertoja tiibetinmastiffille, joka on yksi maailman vanhimmista roduista.

Tiibetin ylängöillä karjaa ja kyliä jo yli 5000 vuoden ajan vartioineita koiria pidetään Kiinassa statussymboleina. Niiden ajatellaan olevan jumalallisia olentoja, vuoristoluostareissa eläneiden munkkien reinkarnaatioita ja niiden suonissa uskotaan virtaavan leijonan verta. 

Puhdasrotuiset tiibetinmastiffit ovat nykyään harvinaisia ja erityisesti punaruskeat yksilöt ovat Kiinassa statussymboleita juuri tähtitieteellisen hintansa vuoksi.

Vuonna 2011 omistajaa vaihtoi hieman alle vuoden ikäinen Hong Dong, suomeksi Suuri loiskahdus, jota pidettiin ”täydellisenä yksilönä”. Kiinalainen hiiliparoni osti Hong Dongin 1,27 miljoonalla eurolla ja aikoi tarjota lemmikilleen tämän ansaitsemat ”kuninkaalliset oltavat”. Raha ei ainakaan tule esteeksi.

Advertisement

4. America

Japanilainen wagyu-naudan liha on maailman kalleinta, ja kyseisen rodun yksilöitä, erityisesti palkittuja siitossonneja myydään huimilla summilla. Siksi on yllättävää, että maailman kallein härkä ei ole wagyu-rotuinen, vaan angus.

America-niminen angus-sonni myytiin vuotuisilla yhdysvaltalaisilla lihakarjamarkkinoilla, vuoden 2019 helmikuussa, 1,28 miljoonan euron hinnalla. Edellisenä vuonna saman pohjoisdakotalaisen kasvattajan myymä sonni oli tehnyt 675 000 euron hinnallaan uuden maailmanennätyksen, mutta kun America marssi huutokauppa-aitaukseen, löi se edeltäjänsä kuuden minuutin tarjouskilvassa lähes tuplahinnalla.

Americaa ei kuitenkaan ostettu lihoiksi, vaan tuottamaan vertaisiaan jälkeläisiä. Satsi sonnin siemennestettä maksaa kevyet 50 000 euroa, joten sijoitus kääntyy uudelle omistajalleen melko nopeasti voittoisaksi.

3. Koristekarppi

Jos japanilaiset hullaantuvat kovakuoriaisista, niin vieläkin lähempänä sydämiä ovat koi- eli koristekarpit. Kaloja jalostetaan kuin koiria ja hevosia, ja sukulinjat määrittävät niiden arvon. Japanissa koikarppien sukutauluja voidaan seurata satoja vuosia taaksepäin, ja esivanhemmista riippuen kalojen hinta voi nousta useisiin tuhansiin euroihin. 

Näyttelyissä kaloja arvioidaan muun muassa sulavan uimisen, virheettömän suomupeitteen, koon, ruumiin mallin sekä tärkeimpänä, värityksen ja kuvioinnin perusteella.

Vuoden 2017 kansallisessa koirkarppishow’ssa järjestettiin huutokauppa, jossa yhdeksänvuotias, monesti palkittu naaras myytiin 1,5 miljoonalla eurolla. Koska koikarpit elävät jopa 40-vuotiaiksi, on tällä kyseisellä kalalla aikaa tienata omistajalleen tuo summa moninkertaisesti takaisin niin näyttelyissä kuin arvokkaita sukusolujaan luovuttamalla.

2. Sinievätonnikala

Kuvakaappaus: YouTube

Mennään vielä kerran Japaniin. Alkuvuodesta 2019 maailmankuuluilla kalamarkkinoilla myytiin harvinainen, 278 kiloa painanut sinievätonnikala. Toisin kuin listan muut eläimet, tämä kala ei polskutellut huutokaupassa, vaan päätyi sushiketjun omistajan Kiyoshi Kimuran leikkuulaudalle hurjalla 2,7 miljoonan euron hinnalla.

Sinievätonnikala on maailman kalleinta kalaa, joten sitä ei löydy kauppojen säilyketölkeistä vaan viiden tähden sushiravintoloista. 

Advertisement

Kimura oli jo kuusi vuotta aiemmin ostanut siihen mennessä kalleimman, saman kalalajin edustajan, mutta löi tuplasti edellisen ennätyksen. Viime vuotisessa huutokaupassa Kimura oli odottanut tonnikalan hinnan nousevan enimmillään muutamiin satoihin tuhansiin euroihin, mutta huutokauppa etenikin vauhdilla moninkertaiseen summaan.

Vaikka kyseinen sinievätonnikala oli Kimuran mielestä harvinainen valioyksilö tuoreutensa ja rasvaisuutensa vuoksi, arveli hän itsekin, että maksoi siitä todennäköisesti ”hieman liikaa”.

1. Fusaichi Pegasus

Ei liene yllätys, että listan kärkipäässä on englannintäysverinen hevonen. Jos totta puhutaan, niin tämän top 10 kalleimmat eläimet -listan jokainen kohta olisi kuulunut mennä hevosille. Listafriikki teki kuitenkin itsenäisen päätöksen ja otti mukaan vain yhden, Fusaichi Pegasuksen.

Yhden Yhdysvaltojen kuuluisimmista laukkakisoista, Kentucky Derbyn, vuonna 2000 voittanut Fusaichi Pegasus myytiin hyvin pian mestarillisen juoksunsa jälkeen. Vaikka myyntihintaa ei ole virallisesti koskaan julkistettu, oli se tietojen mukaan noin 50 miljoonaa euroa

Orin siemennesteestä piti pulittaa aikoinaan jopa 200 000 euroa laakista, mutta koska sen jälkeläiset eivät lopulta osoittautuneetkaan isänsä veroisiksi laukkamestareiksi, laski hinta nopeasti alaspäin. Tänä päivänä maailman kalleimman hevosen, ja eläimen, siitospalvelut irtoavat reilulla 6000 eurolla. Ehkä Fusaichi Pegasus saa viettää leppoisia eläkepäiviä!

Advertisement

Suosituimmat

Exit mobile version