Yhteiskunta
10 syyttömänä tuomittua, jotka istuivat vuosikausia viattomina vankilassa – osa 2
Syyttömänä tuomittujen tarinat ovat jäätävää luettavaa. Rikoksiin syyllistyneet on saatava telkien taakse, mutta aina silloin tällöin käy niin, niin ihmisiä tuomitaan viattomina vankilaan tai jopa kuolemaan.
Onneksi on järjestöjä, kuten Innocence Project, jotka ajavat väärin tuomittujen asioita ja yrittävät saada todistusaineistoa uudelleen tutkittavaksi. Monestihan kyse on siitä, että vuosikymmeniä sitten ei ole ollut vielä välineitä, joilla tutkia esimerkiksi äärimmäisen pieniä DNA-määriä.
Nyt siihen pystytään ja viattomien vapautus vankilasta on karmaisevaa katsottavaa. Tietysti on hienoa, että he vapautuvat, mutta voiko elämä olla vuosien vankeuden jälkeen enää samanlaista kuin ennen?
Innocence Projectin tutkijoiden mukaan jopa 5 % Yhdysvaltojen vankiloiden vangeista on syyttömiä. Se on hurja määrä; kymmeniä tuhansia ihmisiä, jotka eivät ole tehneet rikosta, josta heidät on tuomittu. Ja ongelma ei ole vain rapakon takana; meillä Suomessakin näitä tulee silloin tällöin esiin.
Tässä siis 10 syyttömänä tuomittua, jotka myöhempien todisteiden nojalla pääsivät vankilatuomioistaan vapaaksi. Jotkut heistä vapautuivat melkoisen korvauksen kanssa, vaikka kaikki varmasti antaisivat miljoonansa pois, jos saisivat sillä kokonaan pyyhittyä pois tuomionsa ja vankila-aikansa.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi syyttömänä tuomitun tarinaa voit käydä lukemassa tästä:
10 syyttömänä tuomittua, jotka istuivat vuosikausia viattomina vankilassa – osa 1
Anthony Porter
Elokuun 15. päivänä vuonna 1982 Chicagon esikaupunkialueella ammuskeltiin. Uhrit olivat 19-vuotias Marilyn Greene ja 18-vuotias Jerry Hillard. Poliisi haastatteli lähistöllä uimassa ollutta William Tayloria, joka kielsi ensin nähneensä mitään, mutta kertoi myöhemmin tunnistaneensa erään Anthony Porterin juoksemassa pakoon heti laukausten ampumisen jälkeen. Lähes vuorokauden kestäneiden kuulustelujen lopulla Taylor myönsi, että oli nähnyt Porterin ampuvan uhrit.
Toisen uhrin, Marilyn Greenen, äiti oli varma, että tappaja olisi Alstory Simon, jonka kanssa Jerry Hillard oli käynyt huumekauppaa. Sekä Simonia että tämän tyttöystävää kuulusteltiin pikaisesti, minkä jälkeen he muuttivat toiseen osavaltioon.
Anthony Porter oli kuullut, että hänet oli liitetty kaksoismurhaan, joten hän meni poliisilaitokselle selvittämään asiaa. Vaikka hän kuinka todisti syyttömyyttään eikä poliisilla ollut minkäänlaisia todisteita, pidätettiin Porter syytettynä kahdesta murhasta, aseellisesta ryöstöstä ja laittoman aseen käytöstä.
Porterille määrättiin oikeuteen surkea asianajaja, joka nukahteli istunnoissa eikä esittänyt mitään todistusaineistoa. Porter tuomittiin kuolemaan William Taylorin todistuksen perusteella.
Vuonna 1998 Porter oli jo 50 tunnin päässä teloituksesta, mutta yllättävässä juonenkäänteessä Northwesternin yliopiston journalismin professori ja opiskelijat olivat yhdessä yksityisetsivän kanssa saaneet lykkäystä toimeenpanolle.
Opiskelijoiden tutkinnassa William Taylor myönsi poliisin painostaneen häntä nimeämään Porterin syylliseksi. Yllättäen myös Alstory Simon tunnusti murhat. Salapoliisityön seurauksena Porter vapautui istuttuaan 16 vuotta syyttömänä.
Clarence Elkins
Kesäkuun 7. päivänä vuonna 1998 tapahtui Barbertonin kaupungissa, Yhdysvaltojen Ohion osavaltiossa, kauheita. 58-vuotias isoäiti Judith Johnson hakattiin, raiskattiin ja tapettiin. Kohtalo oli lähes sama hänen kuusivuotiaalle lapsenlapselleen, paitsi että sisukas Brooke Sutton selvisi hengissä.
Tunteja myöhemmin Sutton tuli tajuihinsa ja käveli naapuriin. Poliisien tultua paikalle hän kertoi, että tappaja ”näytti Clarence-sedältä”. Clarence-sedällä hän tarkoitti äitinsä siskon aviomiestä Clarence Elkinsiä.
Tutkimuksissa Johnsonin ruumiista löydettiin hiuksia, jotka sen ajan puutteellisella DNA-testauksella eivät vaikuttaneet kuuluvan Elkinsille. Lisäksi miehellä oli surmayölle alibi eikä häntä vastaan ollut muita todisteita kuin 6-vuotiaan arvio yhdennäköisyydestä. Oikeudessa Sutton todisti tappajan olleen setänsä.
Elkins tuomittiin elinkautiseen vankeuteen anoppinsa murhasta, murhan yrityksestä ja raiskauksesta.
Vuonna 2002 Sutton muutti lausuntoaan, ja hieman tuon jälkeen Elkins vaati DNA-testausta. Sitä ei kuitenkaan hyväksytty; perusteluna oli se, että tulokset eivät todistaisi hänen viattomuuttaan. Mies ei kuitenkaan luovuttanut, vaan sai kasaan oman rahoituksen, jolla tutkimus pystyttiin suorittamaan Innocence Project -järjestön avustuksella.
Sekä Johnsonin ruumiista että Suttonin alusvaatteista kerätyistä näytteistä saatiin eristettyä miehen DNA:ta. Se ei kuulunut Elkinsille. Uutta oikeudenkäyntiä ei edelleenkään myönnetty.
Vuonna 2005 Elkinsin vaimon kanssa vuosia työskennellyt yksityisetsivä tuli siihen lopputulokseen, että Elkinsin kanssa samassa vankilassa ollut Earl Mann olisi mahdollinen tappaja. Elkins sai napattua talteen Mannin heittämän tupakantumpin ja lähetti sen testattavaksi. Kuin suoraan elokuvista!
DNA sopi yhteen uhreista otettujen näytteiden kanssa, Mann tuomittiin murhasta ja Clarence Elkins vapautui reilun kuuden vuoden vankeuden jälkeen. Hän sai 6,5 miljoonan euron korvauksen.
Glenn Ford
Vuonna 2014 Glenn Ford oli viettänyt lähes 30 vuotta, melkein puolet elämästään, vankilassa odottamassa kuolemantuomionsa toimeenpanoa.
Ford työskenteli marraskuussa 1983 kultaseppä Isadore Newmanin apuna pitäen tämän pihaa kunnossa. Eräänä iltana Newman löytyi ammuttuna liikkeestään, ja Ford oli jo muutaman päivän kuluttua syytettynä, kahden muun miehen kanssa, murhasta ja aseellisesta ryöstöstä.
Vähävaraiselle Fordille nimettiin osavaltion puolesta kaksi puolustusasianajajaa, joilla ei kummallakaan ollut minkäänlaista aiempaa kokemusta henkirikoksista. Shreveportissa, Louisianassa, jossa vähintään puolet kaupungin asukkaista oli tummaihoisia, määrättiin Fordin oikeuskäsittelyyn valkoihoinen tuomari ja täysin valkoihoinen valamiehistö. Ampumiselle ei ollut silminnäkijöitä, murha-asetta ei koskaan löytynyt, mutta Fordia vastaan oli todistajanlausunto, joka toki tuli yhden syytettynä olleen miehen tyttöystävältä.
Lisäksi kuolemansyyntutkijan mukaan kuolettavan laukauksen oli ampunut vasenkätinen ihminen.
Ford oli vasenkätinen, joten hänet tuomittiin kuolemaan ilman kunnon todisteita. Syytteet kahta muuta, veljeksiä Jake ja Henry Robinsonia, vastaan hylättiin.
Uudelle vuosituhannelle tultaessa Ford oli valittanut tuomiostaan useita kertoja, mutta vasta Innocence Project -järjestön tultua apuun alkoi tapahtua. Selvisi myös, että täysin toisen rikostutkinnan yhteydessä oli saatu todistajanlausunto siitä, että Jake Robinson on sanonut ampuneensa Newmanin, eikä Fordilla ollut asiaan osaa eikä arpaa.
Vuonna 2014 vankilasta vapauduttuaan Fordille annettiin pankkikortti tilille, jolla oli vajaa 20 euroa rahaa. Mitään korvauksia Ford ei saanut, koska oikeudessa hänen uskottiin edelleen olevan osallisena surmatyöhön. Alkuperäisen jutun syyttäjä A.M. Stroud III pyysi julkisesti Fordilta anteeksi vuosikymmenien takaista hutiloitua tutkintaa ja virheellistä syytöstä, ja kutsui osavaltion päätöstä korvausasiassa häpeälliseksi. Ford menehtyi syöpään vain vuosi vapautumisensa jälkeen.
Cathy Woods
Cathy Woods on Yhdysvaltain historiassa pisimpään vankilassa ollut nainen, joka on syyttömänä tuomittu.
Vuonna 1979 mielenterveysongelmien vuoksi sairaalahoidossa ollut Cathy Woods oli kertonut eräälle hoitajalla tappaneensa nevadalaisessa Renon kaupungissa tytön nimeltä Michelle.
Poliisit saapuivat kuulustelemaan Woodsia, koska Renossa oli kolme vuotta aiemmin löydetty 19-vuotias Michelle Mitchell kädet sidottuna ja kurkku auki viillettynä, eikä tekijää oltu ikinä saatu kiinni. Vaikka useampi silminnäkijä kertoi nähneensä oudosti käyttäytyvän miehen surmapaikan läheisyydessä.
Woods, jolla oli jo 12-vuotiaana diagnosoitu skitsofrenia, ei osannut kertoa murhasta muuta kuin sen, mitä mediassa oli paljastettu, eikä hän pystynyt sanomaan, mistä voisi löytyä puuttuvia todisteita. Woods sanoi myös työskentelevänsä FBI:lle ja väitti äitinsä yrittävän myrkyttää hänet. Mutta koska Woods tunnusti tappaneensa Mitchellin ja hän oli vuonna 1976 asunut Renossa, oli homma poliisille, syyttäjille ja valamiehille päivänselvä. Woods tuomittiin elinkautiseen vankeuteen.
Vuonna 2013 lähes luku- ja kirjoitustaidoton Woods otti sellikaverinsa avulla yhteyttä Innocence Project -järjestöön pyytäen DNA-tutkimuksia todistusaineistosta. Tutkinnassa selvisi, että Mitchellin ruumiin vieressä olleesta tupakantumpista löytyi tuntemattoman miehen DNA:ta, mutta mikään löydöksissä ei viitannut Woodsiin.
Meni vielä vuosi, kunnes FBI:n tietokannoissa putkahti eteen yhteensopivuus raiskauksista ja murhan yrityksistä vangitun Rodney Halbowerin DNA:han. Woods vapautettiin 35 vuoden syyttömänä istumisen jälkeen, kun paljastui, että Halbower voitiin DNA:n avulla yhdistää kolmeen muuhunkin murhaan.
Vuonna 2019 Woods sai 2,7 miljoonan euron korvauksen hänet tuominneelta Washoen piirikunnalta. Saman verran korvauksia hän sai myös Nevadan osavaltiolta sekä kolmannen samansuuruisen korvauksen Renon kaupungilta.
Miljoonistaan nainen ei kuitenkaan ehtinyt kauaa nauttia, sillä hän kuoli rauhallisesti kotonaan kesällä 2021. Vankilassa vietetyt vuosikymmenet olivat tuoneet monenlaisia vakavia terveysongelmia.
Vahingonkorvauskäsittelyissä asianajajana toimineen Elizabeth Wangin mukaan Woods ei ollut koskaan katkera kohtalostaan. Aika moni muu varmasti olisi ollut.
Steven Avery
Steven Avery tuomittiin vuonna 1985 vankilaan Penny Beerntsenin raiskauksesta ja murhan yrityksestä Manitowocin piirikunnassa Wisconsinissa. Beerntsen tunnisti Averyn ensin valokuvasta ja myöhemmin myös rivistä miehiä.
Averylla oli pitävä alibi pahoinpitelyn ajalle: hän oli rikoshetkellä 60 kilometrin päässä olevassa kaupassa. Tästä huolimatta hänet tuomittiin 32 vuoden vankeusrangaistukseen. Tuomioistuimelle tehdyt valitukset eivät menneet läpi ja Averyn tulevaisuus näytti synkältä.
Vuonna 1995 toisessa vankilassa ollut henkilö kuitenkin tunnusti rikoksen ja kertoi Averyn olevan syyttömänä istumassa tuomiota. Averyn kiinni ottanut paikallinen sheriffi ei uskonut tunnustusta, vaan sanoi heillä jo olevan oikea mies kaltereiden takana.
Innocence Project teki raiskauksen todistusaineistolle vuonna 2005 DNA-testin, joka totesi kuin totesikin Averyn syyttömäksi. Syyllinen taas oli juuri se mies, Gregory Allen, joka oli seitsemän vuotta aiemmin jo tunnustanut rikoksen. Allen ja Avery olivat rikoksenteko aikaan hyvin samannäköisiä, eikä Avery ole ikinä syyttänyt uhria väärästä tunnustuksesta.
Avery pääsi vapaaksi, mutta huono julkisuus ja häpeä, jotka Manitowocin piirikunnan virkamiehille aiheutuivat virheellisestä syytöksestä ja tuomiosta, tulisivat vielä pilaamaan Steven Averyn ja hänen koko perheensä elämän.
Tunnet varmasti tämän täysin käsittämättömän tarinan, jolle ei vieläkään ole päätöstä näkyvissä. Ja jos et tiedä tapausta, niin nyt jätät kaiken muun tällä sekunnilla ja suuntaat Netflixiin katsomaan Making A Murderer -dokumenttisarjan. Lupaan, ettet tule pettymään!