Yhteiskunta
Turvavyön patentin yksityiskohdat paljastettiin kaikkien käyttöön: 10 epäitsekästä päätöstä, jotka pelastivat ihmishenkiä
Joulun yhteisöllisyyden ja lämmön hengessä esittelemme henkilöitä, jotka ovat päätöksillään ja uhrauksillaan pelastaneet ihmishenkiä. Nämä tarinat muistuttavat, että oma napa ei ole koko maailman keskus.
Epäitsekkyys. Urheus. Muiden hyvinvoinnin asettaminen oman hyvinvoinnin edelle.
Nämä ominaisuudet tuntuvat valitettavasti olevan nykyaikana katoava luonnonvara. Kun jotain pahaa tapahtuu, ihmisillä tuntuu olevan ikävän tapahtuman estämisen sijaan tapana ottaa puhelin kouraan ja kuvata tilanne.
Tämän listan sankarit ovat omilla toimillaan – tavalla tai toisella – pelastaneet yhteensä vähintään satoja miljoonia ihmishenkiä. Meistä jokaisen tulisi kiittää heitä, joskin historiankirjoja lukuun ottamatta heistä monenkaan nimet eivät ole koskaan tulleet vastaan – ainakaan ennen tätä listaa.
Lista julkaistaan kahdessa osassa, joista tämä on jälkimmäinen. Ensimmäiset viisi sankaritarinaa voit lukea tästä:
Kun oma napa ei ole tärkein: 10 epäitsekästä päätöstä, jotka pelastivat ihmishenkiä – osa 1
Nils Bohlin
Parhaassa tapauksessa keksintö voi pelastaa ihmishenkiä. Ruotsalainen koneinsinööri Nils Bohlin kuuluu sellaisten ihmisten joukkoon, jotka ovat keksinnöllään ja epäitsekkyydellään – kiitos myös hänen työnantajansa Volvon – pelastanut ties miten monta henkeä: hän saattaa hyvinkin olla yksi maailman eniten ihmishenkiä pelastaneista henkilöistä, näin ainakin uskotaan Volvolla ja täysin perustellusti.
Volvo palkkasi vuonna 1958 Bohlinin insinöörikseen. Hän oli vuotta aiemmin kehittänyt Saabin valmistamiin sotalentokoneisiin heittoistuimet ja vuotta myöhemmin Volvolla päästiin nauttimaan hänen nerokkuudestaan, kun hän keksi kolmipisteturvavyön.
Olemassa oli jo kaksipisteturvavyö, joka meni lantion kohdalta puolelta toiselle ja itse asiassa aiheutti etenkin kovassa vauhdissa tapahtuneisiin kolareihin joutuneille erittäin herkästi lukuisia sisäisiä vammoja; siitä siis puuttui ristiin menevä toinen vyö.
Tuolloin Volvon toimitusjohtajana toimineen Gunnar Engelaun sukulainen oli menehtynyt liikenneonnettomuudessa, mikä oli yksi motivoiva tekijä Bohlinin palkkauksen takana, sillä tämän tiedettiin voivan parantaa autojen turvallisuutta – olihan hän kehittänyt myös niin sanotun nelipisteturvavyön lentäjille.
Kun Bohlin oli saanut keksintönsä valmiiksi, patentoi Volvo idean. Tällaisessa tilanteessa lähes poikkeuksetta jokainen yritys lähtisi tekemään valtavat summat rahaa patentillaan, mutta ruotsalaisyrityksessä tästä oltiin turvavyön kohdalla eri mieltä: he eivät halunneet aiheuttaa yhtään ylimääräistä kuolemaa tehdäkseen rahaa, vaan patentin yksityiskohdat paljastettiin välittömästi maailmalle ja siten myös muut autonvalmistajat pystyivät tuomaan kolmipisteturvavyön autoihinsa.
Lue myös: Synnytyslinko ja talutussysteemi käärmeelle – 10 ihastuttavan erikoista patenttihakemusta
Lento 93:n matkustajat
Syyskuun 11. päivä ja vuosi 2001 ovat painuneet karmaisevine kuvineen ikuisesti meidän jokaisen mieliin. Tuona päivänä jouduttiin todistamaan Yhdysvalloissa tapahtuneita, al-Qaidan suorittamia, terrori-iskuja. Kaiken kaikkiaan 2 977 ihmistä menetti henkensä tuona karmaisevana päivänä: nämä ihmiset menehtyivät New Yorkissa, Washington DC:ssä ja Pennsylvaniassa tapahtuneissa terrori-iskuissa. Tuolla päivällä on ollut todella kauaskantoiset vaikutukset monella tapaa, etenkin yhdysvaltalaisille.
Tuona päivänä yksi neljästä kaapatusta lennosta oli United Airlinesin lento 93, josta on sittemmin tehty dokumentteja ja elokuvia. Kyseinen lento oli matkalla kohti San Franciscoa. Koneessa oli 44 matkustajaa, ja kun he huomasivat koneen joutuneen terroristien kaappaamiksi, tekivät nämä matkustajat eittämättä yhden ihmishistorian epäitsekkäimmistä teoista uhraten oman henkensä lukuisten muiden puolesta.
Tuon lennon matkustajat olivat kuulleet sukulaistensa kanssa käytyjen puheluiden myötä, että New Yorkissa terroristit olivat lentäneet kaksi lentokonetta päin World Trade Centerin kaksoistorneja. Sen myötä he tajusivat, että heitä odottaa sama kohtalo ja niinpä he päättivät yhteistuumin toteuttaa nopeasti rakentamansa suunnitelman. Matkustajat rynnivät lentokoneen ohjaamoon porukalla, äänestettyään ensiksi suunnitelmastaan. Sen seurauksena terroristit joutuivat toteamaan, etteivät he pysty lentämään konetta kohteeseensa, Washingtoniin, vaan se päätyi syöksymään alas pellolle Pennsylvaniassa.
Ilman näiden 44 matkustajan urheutta uhriluku olisi ollut eittämättä paljon korkeampi. He siis uhrasivat yhteistuumin suoritetun äänestyksen myötä itsensä säästääkseen lukuisten muiden heille tuntemattomien ihmisten hengen.
Sir Frederick Banting
”Diabetes. Sido koiran haimatiehyet. Pidä koirat elossa niin pitkään, kunnes rauhanen hajottaa vapaat haimasaarekkeet. Yritä eristää näiden keskeinen erite ja vähentää glukoosin erittymistä virtsaan.”
Nämä edellä olevat sanat kirjoitti ylös kanadalainen lääkäri, Sir Frederick Banting, lokakuussa 1920. Sanoja oli yhteensä 25, mutta ne ovat pelastaneet sittemmin useat miljoonakertaiset määrät ihmishenkiä. Kyseessä oli nimittäin suunnitelma kehittää insuliinia, joka on diabeetikoille kriittinen aine heidän selviytymisen kannalta. Lopulta tuo suunnitelma konkretisoituikin insuliiniksi.
Banting olisi voinut halutessaan luoda itselleen valtaisat rikkaudet, mutta hän päätti tehdä toisin ja myydä patenttinsa yhden dollarin hinnalla Toronton yliopistolle. Sitä kautta insuliini ei päätynyt sellaisten ihmisten käsiin, jotka olisivat vain pyrkineet tekemään toisten ihmisten terveydellä rahaa, vaan se saatiin nopeasti massatuotantoon auttamaan diabeetikkoja.
Bantingin teko oli äärimmäisen epäitsekäs ja hänen perustelunsa tekemälleen ratkaisulle patentin luovuttamisen suhteen kuuluivat seuraavasti: ”Insuliini ei kuulu minulle, vaan se kuuluu maailmalle.”
Maximilian Kolbe
Maximilian Kolbe oli puolalainen pappi, joka lähetettiin vuonna 1941 yhteen maailman pahamaineisimmista paikoista, Auschwitzin keskitysleirille. Kolbe oli yksi niistä lukuisista ihmisistä, joiden epäitsekkyys holokaustin aikana pelasti lukuisia muita.
Kuolemanleirin natsit näännyttivät vankeja hiljalleen nälkään tarjoten ruoka-annoksia, joilla edes pienet lapset eivät selvinneet. Aamuisin jaettiin kahvinkorviketta, ja työpäivän jälkeen laimeaa keittoa ja pala leipää. Vangit kamppailivat saadakseen oman osansa vähästä ruoasta, mutta Kolbe odotti joka päivä, että muut olivat saaneet ensin syödäkseen, ja tyytyi jäljelle jääneisiin murusiin. Monesti hänelle ei jäänyt mitään.
Auschwitzista ei myöskään kannattanut yrittää paeta, sillä säännön mukaan yhden henkilön pakoyritystä seurasi kymmenen miehen tappaminen. Heinäkuussa 1941 eräs Kolben kanssa samassa parakissa ollut mies onnistui lähtemään lipettiin, joten muille oli tiedossa entistä ikävämpi kohtalo. Kymmenen henkilöä valittiin sattumanvaraisesti, ja heidän joukossaan oli Franciszek Gajowniczek, joka huusi ja itki tuskissaan vaimonsa ja lastensa perään.
Siinä vaiheessa Kolbe astui esiin ja pyysi vartijalta lupaa ottaa nuoren Gajowniczekin paikan. Pyyntö hyväksyttiin, joten Kolbe lukittiin muiden valittujen kanssa näännytysbunkkeriin ilman ruokaa ja vettä, odottamaan väistämätöntä kuolemaa.
Kahden viikon jälkeen enää neljä miestä oli hengissä ja Kolbe ainoa tajuissaan pysynyt. Bunkkeri tarvittiin uudelle vankilastille, joten elokuun 14. päivänä Kolbe lausui hiljaa rukouksen ja nosti rauhallisena vasemman kätensä teloittajan myrkkyruisketta varten.
Auschwitzista hengissä selvinnyt Gajowniczek pyhitti koko loppuelämänsä Kolben uhrautumisesta kertomiseen. Gajowniczek oli vuonna 1971 Vatikaanissa paavi Paavali VI:n erikoisvieraana, kun Kolbe julistettiin marttyyriksi. Vuonna 1982 paavi Johannes Paavali II kutsui Gajowniczekin paikalle, kun Kolbe julistettiin pyhimykseksi.
Keskitysleirien kauhuista selvinnyt mies menehtyi 93-vuotiaana vuonna 1995 ja piti loppuun saakka lupauksensa: niin kauan kuin henki pihisi, hän levitti sanomaa Kolben sankarillisesta uhrautumisesta.
Lue myös: 10 Auschwitzin keskitysleiriltä selvinneen tarinaa
Jesús García
Kun Meksikossa puhutaan henkilöstä nimeltä Jesús García, tuolloin puhutaan todellisessa kansallissankarin asemassa olevasta miehestä, joka uhrautui itse vuonna 1907 pelastaakseen kokonaisen kaivoskaupungin, Nacozarin, ja sen myötä valtaosan kaupungissa asuneista ihmisistä.
Täynnä dynamiittia ollut juna pysähtyi Nacozarissa ja 23-vuotias rautatien jarrumies García huomasi, että erään junan vaunun katolla ollut heinä oli syttynyt tuleen, minkä lisäksi veturin tulipesä oli pettänyt syösten kipinöitä savupiipun kautta kohti vaunuja.
García tajusi välittömästi tilanteen vakavuuden ja väistämättä edessä olleen räjähdyksen. Niinpä hän hyppäsi veturiin, lähti peruuttamaan junan pois kaupungista, ja kun hän oli päässyt kuuden kilometrin päähän Nacozarista, kaikki junassa olleet dynamiitit räjähtivät. Koko juna tuhoutui ja García menetti henkensä.
Hiljattain kihlautuneesta ja omia häitään odottaneesta Garcíasta jäi jäljelle ainoastaan hänen toinen kenkänsä, joka on sittemmin liitetty oleelliseksi osaksi hänen hautakiveään.
Nacozarin kaupungissa Garcían vertaansa vailla oleva urheus tunnustettiin välittömästi. Hänen kunniakseen pystytettiin patsas ja kaupungin nimi muutettiin muotoon Nacozari de García. Mutta Garcían tarina ei ole tiedossa pelkästään Nacozari de Garcíassa, vaan tarina on tuttu ympäri Meksikon. Hyvä esimerkki tästä on se, että rautatietyöläisten päivää vietetään maassa kansallisesti aina marraskuun 7. päivänä, joka on Garcían kuolinpäivä.
Jos palavaan ja täynnä dynamiittia olevaan junaan hyppääminen, sekä sen ohjaaminen pois kaupungista, ei ole sankaruutta, niin sitten tässä on vaikea sanoa, että mikä on.