Elämäntapa
Miehet imettävät lapsia afrikkalaisessa heimossa: 10 erikoista kasvatustapaa eri puolilta maailmaa
Lastenkasvatus ei hoidu joka puolella maailmaa samalla tavalla. Tapoja ja perinteitä on yhtä paljon kuin maailmassa on erilaisia kulttuureita, ja nyt tutustutaan 10 erikoiseen kasvatustapaan, jotka saattavat aiheuttaa muissa hämmenystä.
Meille suomalaisille tuttu ja toimivaksi todettu kasvatustyyli tai menetelmä voi muille vaikuttaa erikoiselta, hauskalta tai mahdollisesti jopa julmalta. Mutta samalla me kohotamme kulmia muiden kulttuurien toimintatavoille.
Pidetään siis mieli avoimena, kun listalla kerrotaan vauvojen jääkylvyistä, yömyöhään valvomisesta, tai että vauvat rauhoittuvat isän nänniä imiessä. Puhumattakaan siitä, että pientä vauvaa nukutettaisiin ulkona rattaissa talvipakkasella 😉
Jääkylvyt Guatemalassa
Koska vauvoilla ei ole täysin kehittyneitä hikirauhasia, eivät ne kykene hikoilemaan ja säätelemään oman kehonsa lämpötilaa samalla tavalla kuin aikuiset. Siksi pikkulapsille tulee kuumissa ja kosteissa olosuhteissa herkästi lämpöihottumaa. Hikinäpyt tuskastuttavat pienokaisia.
Näppyjä voi tulla lapsille ihan missä päin maailmaa tahansa, ja oireita voi lievittää hengittävillä vaatteilla sekä ilmakylvyillä. Trooppisissa maissa lämpöihottuma on tietenkin yleisempää ilmaston vuoksi.
Muun muassa Guatelemassa elävän mayakansan perinteeseen kuuluvat pienten lasten jääkylvyt. Vauvaa ei tokikaan uiteta jäisessä vedessä, mutta vesi on kylmää. Ei ihan samanlainen ohjeistus lasten kylvettämiseen kuin länsimaissa!
Ja totta kai järkyttynyt vauva kiljuu sydämensä kyllyydestä, kun se kastetaan hyiseen veteen. Sama kaava toistuu joka ilta lapsesta ja sukupolvesta toiseen: vauvan hätähuuto ei äitejä hetkauta. Näin on tehty aina, ja menetelmä toimii.
Kylvyn jälkeen uni tulee nopeasti, kun keho ei ole nihkeän kuuma ja ihottuman punaisuuskin rauhoittuu.
Ulkona nukuttaminen hyytävässä Pohjolassa
Pihalla paukkuu pakkanen, mutta vauva nukkuu päiväunia tyytyväisenä rattaissa. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa asuville tämä on arkipäiväinen asia. Näin on tehty aina ja lapset voivat oikein hyvin – monesti ulkona nukutut päikkärit ovat levollisemmat kuin sisällä.
Mutta muualta tuleville tämä tapa voi vaikuttaa kauhealta, vaikka nähtävissä on erittäin hyvin, että vauva on lämpimästi puettu ja sullottu makuupussiin sekä peittoihin. Meille tätä ei tarvitse selitellä: vaunun kuomu, harsolla peitetty aukko ja vauvan itse tuottama lämpö pitävät vaunun mikroilmaston täydellisenä torkkujen ajan.
Balilla vauvaa ei laiteta maahan
Indonesian Balilla lapsi ei saa koskettaa maata ensimmäisten reilun kolmen kuukauden aikana. Uskomuksen mukaan vastasyntyneet ovat vielä lähellä jumalallista valtakuntaa, joten heitä on kohdeltava asiaan kuuluvalla kunnioituksella. Vastasyntyneen sielun uskotaan edelleen kuuluvan korkeammille voimille, ja henget pitävät hänestä huolta tuona aikana. Vauva ei vielä kuulu kuolevaisten maailmaan.
Tämän vuoksi vauvan jalat eivät saa olla kosketuksissa epäpuhtaaseen maahan. Eikä siis ole kyse vain pihalla olevasta maaperästä, vaan sääntö koskee myös lattiaa. Vaikka maakosketuksen välttämisestä ovat yleensä vastuussa äiti ja muut naispuoliset sukulaiset, osallistuu pyhän vauvan sielun säästämiseen usein koko yhteisö. Toisille lapsille tätä tärkeää tehtävää ei kuitenkaan tyypillisesti ole sysätty. Koska vauvaa ei ole käytännön syistä mahdollista pitää koko ajan sylissä, lasketaan hänet kotona sängylle tai varta vasten lattialta irti olevaan leikkikehään.
Kun vauva on 105 päivää (tai joissakin yhteisöissä 210 päivää) vanha, pidetään perheessä tärkeä nyabutan-seremonia lapsen ensimmäisen maakosketuksen ja varsinaisen elämän alun kunniaksi. Silloin suojelevat henget saavat luvan lähteä ja lapsi toivotetaan tervetulleeksi maailmaan.
Jos kuitenkin käy niin köpelösti, että vauvan varpaat pääsevät ensimmäisten kuukausien aikana viistämään maata, ei se ole maailmanloppu. Nyabutan-seremonia poistaa kaiken negatiivisen ja varmistaa, että lapsi siirtyy meidän maailmaamme puhtoisena sieluna.
Aka-kansan miehet imettävät lapsia
Keski-Afrikassa elävän aka-kansan perheissä ei pidetä kynsin ja hampain kiinni perinteisistä sukupuolirooleista. Kyllä, naiset ovat lasten pääasiallisia hoitajia, mutta tämä ei ole kiveen hakattua.
Toisinaan aka-naiset lähtevät metsästämään, jolloin isät huolehtivat lapsista. Akat elävät vaeltavaa elämää, ja silloin tällöin naiset kokoontuvat etsimään ja päättämään uudesta leiripaikasta, jolloin miehet hoitavat ruoanlaiton.
Tämä ei ole kenenkään mielestä kummallista, eikä aiheesta tarvitse keskustella. Roolien vaihtuminen on akoille täysin luonnollista.
Lapsia pidetään akojen keskuudessa suuressa arvossa ja jokainen pienokainen on lahja. Akat eivät ikinä pitäisi lapsiaan riippakivinä. Läheisyys ja fyysinen kosketus ovat äärimmäisen tärkeitä, eikä vauvaa koskaan jätetä makoilemaan yksikseen; hän on aina joko isän tai äidin sylissä.
Ja kun aka-isä pitää huolta vauvasta, näkee lapsen usein imemässä nänniä. Maitoa näistä nänneistä ei tokikaan tule, sillä miehiltä puuttuvat oikeanlaiset hormonit. Akoilla ei ole tutteja, ja muutenkin voisi ajatella, että luonnollinen äidin rinnan vastine on tehokkaampi rauhoittaja.
Usein iltaisin aka-miehet istuvat nuotion ääressä jutellen ja palmuviiniä nauttien, ja monella on pienokainen mukanaan – rinnalla nänniä imemässä.
Aikainen vessakoulutus Vietnamissa
Vietnamilaiset vanhemmat opettavat vauvansa potalle vihellyksen avulla. Koulutus alkaa usein jo kuukauden ikäisten lasten kanssa. Menetelmä on ilmeisen toimiva, sillä lapset oppivat kuivaksi noin yhdeksän kuukauden ikäisinä eli ennen ensimmäisiä askelia. Tämä on vähintään vuotta aiemmin kuin länsimaiset taaperot.
Kun vauva alkaa tuhista ja näyttää merkkejä vessahädästä, viedään hänet potan tai pytyn päälle ilman housuja, ja vihelletään. Tämä tehdään jopa 12 kertaa päivässä. Jos pissa ja/tai kakka tulee, vauvaa palkitaan kehuilla, halauksilla ja suukoilla. Jos mitään ei tule, ei vauvaa kuitenkaan toruta tai rangaista. Tässä toimii ainoastaan porkkana. Hiljalleen vauva oppii pissaamaan, kun hänelle vihelletään vessassa.
Tällä menetelmällä lapsi kykenee kontrolliin, kun hän ehdollistuu yhdistämään vihellyksen ja vessakäynnin jo ennen kuin hän ymmärtää varsinaisesta pidättämisestä mitään.
Lasta ei katsota silmiin kenialaisessa yhteisössä
Lounais-Keniassa asuvan kisii-yhteisön naiset kantavat vauvoja mukanaan kaikkialle. Töitä tehdään ja lapsi on rinnalla tai selässä koko ajan. Tässä ei tietenkään ole mitään erikoista.
Mutta kun kisii-vauva alkaa jokeltaa iloisena tai itkeä vollottaa erinäisistä syistä, ei äiti ota lapseen katsekontaktia. Ja tämä kuulostaa länsimaiseen korvaan erikoiselta.
Kisii-kulttuurissa vauvoja ei kuitenkaan koskaan katsota silmiin, koska suoralla katseella on yhteisössä suuri merkitys: se osoittaa valta-asemaa. Silmiin katsominen on sama asia kuin sanoisi ääneen, että ”sinä olet pomo”.
Vanhemmat eivät halua antaa lapsilleen sellaista viestiä, että nämä olisivat jollain tavalla johtavassa tai päättävässä asemassa. Vanhempi määrää perheessä, joten väärinymmärrysten välttämiseksi on syytä olla ottamatta katsekontakstia jälkikasvuun.
Lapset kasvattavat toisiaan Polynesiassa
Tyynellämerellä sijaitseva Polynesia on suuri saariryhmä, johon kuuluvat muun muassa Uusi-Seelanti, Samoa, Havaiji ja Pääsiäissaari. Saariryhmä levittyy siis hyvin laajalle alueelle, mutta koska asutuksen leviäminen saarille on nykytiedon valossa alkanut aikaisintaan 3000 vuotta sitten, on niiden alkuperäiskansoilla paljon geneettisiä, kielellisiä ja kulttuurillisia yhtäläisyyksiä.
Perinteisesti aikuisilla ei polynesialaisissa yhteisöissä ole ollut aikaa katsoa lastensa perään, joten apukäsiä on löydettävä, jotta vanhemmat voivat hoitaa viljelyksiä ja käydä kalastamassa. Hommaan on valjastettu muut lapset.
Vanhemmat pitävät tietenkin huolen vauvoista, mutta heti kun lapsi oppii kävelemään, on hän Polynesiassa tarpeeksi vanha muiden lasten vahdittavaksi. Eikä kaitsijan iällä tai mahdollisella sukulaisuussuhteella ole merkitystä: kuka tahansa yhteisön vanhempi lapsi kelpaa hoitajaksi.
On siis hyvin tavallista, että alle viisivuotias huolehtii nuoremmasta sisaruksestaan ja ottaa tämän mukaan kylän lasten touhuihin. Länsimaiseen korvaan tuo voi kuulostaa heitteillejätöltä, mutta Tyynenmeren kulttuureissa täysin arkipäiväistä. Lapsista kasvaa oma-aloitteisia, itsenäisiä ja vastuuntuntoisia, mitkä kaikki ovat tietenkin positiivisia ominaisuuksia.
Espanjalaiset lapset valvovat myöhään
Espanjassa ei ole lainkaan epätavallista, että pienetkin lapset ovat valvovat erityisesti kesäisin iltamyöhään. Ruokakauppaan mennään seitsemältä ja päivällinen valmistuu nautittavaksi aikaisintaan iltayhdeksältä. Silloin koko perhe syö yhdessä. Ja valvomisessa on nimenomaan kyse siitä, että perheen kanssa vietetään yhteistä aikaa.
Eikä tämä rajoitu vain kotiin, sillä lapset tulevat mukaan, jos aikuiset lähtevät illalliselle. Toki välillä hankitaan lapsenvahti, mutta yleensä ulkona käydään koko perheen voimin. Ei ole lainkaan erikoista nähdä kouluikäisiä lapsia ravintolassa vielä kello 23 lopettelemassa pitkän kaavan kautta syötyä päivällistä.
Tämä on myös ystäville normaalia: Espanjassa ollaan erittäin perhekeskeisiä, joten kun kavereita pyydetään illanviettoon, kattaa kutsu tietenkin automaattisesti koko perheen. Oltiin sitten kotona tai ravintolassa.
Japanilaiset lapset opetetaan itsenäisiksi
Japanilaiseen kulttuuriin kuuluu, että vanhemmat opettavat lapset itsenäisiksi jo hyvin nuoresta lähtien. Ei ole lainkaan erikoinen näky, että 7-vuotias lapsi kulkee metrolla yksin kouluun. Tai vaihtoehtoisesti käymään vaikkapa kaupassa tai hoitamassa muita juoksevia asioita.
Koulumatkat voivat olla hyvinkin pitkiä, eikä vanhemmilla ole töiden vuoksi mahdollisuutta kuljettaa lapsia kouluun tai matkustaa junassa viedäkseen heidät perille. Monet koulut myös kieltävät vanhemmilta tuomisen ja hakemisen, sillä lasten on opittava itsenäisiksi ja vastuullisiksi kansalaisiksi.
Toki reitti kouluun opetellaan ensimmäisen lapsen kanssa yhdessä, mutta arkipäiväinen kulkeminen on sen jälkeen tehtävä yksin. Samalta asemalta saattaa tulla matkaan mukaan muita koululaisia, mutta ei välttämättä. Jos perheessä on nuorempia lapsia, on koulumatkan opettelu vanhempien sisarusten vastuulla.
Monessakaan maassa ei samanlainen onnistuisi, mutta Japani on erittäin turvallinen maa. Yhteisössä on myös voimaa, sillä kaikki tietävät, että lapset kulkevat yksin metrolla. Maailman suurimman kaupungin, Tokion, junassa istuvaa lasta ei katsota kummastellen, vaan hieman vain positiivisella tavalla silmällä pitäen. Vanhemmat voivat luottaa muihin aikuisiin, että lapset jätetään rauhaan, mutta heitä autetaan, jos tilanne sitä vaatisi.
Ranskalaiset pöytätavat
Ranskalaiset lapset eivät nyrpistele nenäänsä uusien ruokien edessä. Tai jos nyrpistelevät, niin kaikkea on silti maistettava. Ja jos jotain maistaa tarpeeksi monta kertaa, niin siitä rupeaa pitämään – oli se sitten hanhenmaksaa tai vaikkapa voimakkaan hajuista sinihomejuustoa. Tämä on osa ranskalaista ruokafilosofiaa.
Erilaisiin makuihin totutellaan pienestä pitäen ja kansallisella ohjeistuksella: kun lapsi on valmis kiinteään ruokaan noin 4 kuukauden iässä, tutustutaan uuteen makuun aina neljän päivän välein.
Ranskalaiset vanhemmat aloittavat maistelun vihanneksilla, mieluummin ensin sieltä happamasta päästä, jotta lapset eivät heti tule persoiksi makealle. Vihannesten jälkeen vasta tutustutaan hedelmiin; juuri sen saman makeuden vuoksi. Uudet ruoat soseutetaan aina, jotta koostumus ei pilaa kokemusta; tärkeintä on tottua uusiin makuihin.
Ruokakulttuuria pidetään myös yllä kouluissa. Koulupäivät ovat alaluokilta asti pitkiä, mutta välissä on jopa kaksi tuntia kestävä lounas. Omia eväitä kouluun ei saa tuoda (paitsi allergikot), mutta kotona saa käydä syömässä. Koulun ruokalassa nautitaan kolmen ruokalajin lounas. Alkuruoaksi on usein raikas salaatti, pääruokana perinteistä ranskalaista keittiötä tai tutustumista muiden maiden makuihin, ja jälkiruokana on hedelmä tai jogurtti. Joissakin kouluissa tarjoillaan vielä juustolautanen ennen jälkiruokaa.
Lounaalla keskustellaan muiden kanssa, opetellaan pöytätapoja ja nautitaan ruoasta. Pikainen lounas on ranskalaiskouluissa tuntematon käsitys.
Lue myös: