Elämäntapa
Manteli puuroon ja pusuja mistelinoksan alla: Mistä joulun perinteet ovat tulleet?
Joulu on täynnä perinteitä, joiden alkuperää harva miettii sen kummemmin. Tällä listalla paneudumme perinteisten joulukoristeiden ja tapojen historiaan.
Miksi laitamme joulupöydän koristeeksi joulutähden tai piilotamme riisipuuroon mantelin? Ehkä tämän listan jälkeen katsot joulukranssia hieman erilaisin silmin ja maistelet jouluista karkkikeppiä pilke silmäkulmassa. Entäs se tuskallinen piparkakkutalon kokoaminen? Siihen saadaankin varsin karu taustatarina suoraan saksalaisesta lastensadusta.
Joulukranssi
Ulko-oveen kiinnitetty joulukranssi nostattaa juhlatunnelmaa heti kotiin tai vierailulle tultaessa. Ja mikä parasta: Jokainen voi halutessaan taiteilla ja koristella juuri sellaisen kranssin kuin itse halajaa.
Kristittyjen joulukranssissa pyöreä muoto ja syvän vihreä väri symboloivat ikuista elämää. Mutta tämänkin koristeen juuret menevät historiassa paljon kauemmaksi – aikaan, jolloin kristinusko ei vielä ollut valloittanut Pohjolaa.
Viikingit uskoivat, että Aurinko oli pyörä, joka pyörii talvisin poispäin Maasta. He koristelivat talvipäivänseisauksen aikaan kotinsa havuilla ja kynttilöillä somistetuilla pyörillä houkutellakseen Aurinkoa takaisin. Pyöreä muoto ja ikivihreät havut olivat lupaus uuden elämän puhkeamisesta ja luonnon ikuisesta kiertokulusta.
Lue myös: 10 kiehtovaa faktaa viikinkien elämästä ja kulttuurista
Joulusukka
Joulusukan ripustaminen on aivan viime vuosiin saakka ollut meille suomalaisille tuttu lähinnä elokuvista. Nimetyt joulusukat laitetaan takan eteen roikkumaan, ja joulupukki sitten täyttää ne herkuilla ja pienillä lahjoilla. Mutta kuten monet muutkin, niin tämäkin perinne on jo rantautunut meille.
Tämä erikoinen tapa on hyvin vanha ja sen alkuperää saa hakea joulupukin esikuvana toimineesta pyhästä Nikolaoksesta, joka eli ja vaikutti 300-luvulla nykyisen Turkin alueella. Pyhä Nikolaos auttoi huono-osaisia ja ongelmissa olevia, ja teki salaa hyviä tekoja – hän ei tarvinnut ylistystä ja kunniaa muiden auttamisesta.
Erään kerran Nikolaos kuuli miehestä, joka suri sitä, ettei hänellä ollut rahaa tyttäriensä naittamiseen. Vaikka mies oli murheen murtama, oli hän kuitenkin ylpeä, eikä huolinut keneltäkään armopaloja. Nikolaos oli kuitenkin päättänyt auttaa tuskaista isä-parkaa, joten hän kiipesi perheen taloon savupiipun kautta.
Sisälle päästyään Nikolaos keksi loistavan tavan: tytärten sukat olivat kuivumassa takan edessä, joten hän täytti ne kultakolikoilla.
Lue myös: Onko joulupukki olemassa? Nämä 8 syytä kertovat, että se on mahdollista!
Manteli riisipuurossa
Meillä joulupuuron sekaan piilotetaan manteli, jonka löytäjälle on vanhan kansan uskomusten mukaan luvassa naimaonnea, tai jos löytäjä on jo aviossa, niin lähitulevaisuudessa on odotettavissa jälkikasvua. Nykyisin mantelin löytäminen omalta puurolautaselta tietää hyvää onnea – siviilisääty tai perheen koko ei liity asiaan mitenkään.
Mutta aika monen mutkan kautta meillä on päädytty laittamaan manteli riisipuuroon.
Antiikin Roomassa vietettiin keskitalvella suurta juhlaa Saturnus-jumalan kunniaksi. Saturnalia-juhla käänsi maailman viikoksi päälaelleen: kruunun sai väärä kuningas ja isännät rupesivat palvelemaan orjiaan. Tällöin ei kuitenkaan vielä piiloteltu mitään.
Hieman myöhemmin myös Kreikassa huviteltiin hieman samalla tyylillä, mutta siellä ruokaan, esimerkiksi leipään, piilotettiin papu. Pavun löytäjästä kruunattiin asemastaan riippumatta illan kuningas tai kuningatar. Hänellä oli etuoikeus keksiä muulle juhlaväelle erilaisia leikkimielisiä tehtäviä, joista ei ollut lupa kieltäytyä. Siinä saattoivat roolit kääntyä täysin yhdeksi illaksi: palvelija sai luvan kanssa käskyttää ylhäisöä, kunhan vain oli löytänyt pavun.
Pavun piilottaminen ja siihen liittyvä leikkimielinen roolien vaihtuminen oli varsin yleinen perinne muun muassa Ranskassa ja Englannissa 1600-luvulla.
Kun tämä perinne tuli meille todennäköisesti Ruotsin kautta, oli papu jo matkalla vaihtunut manteliksi ja leipä puuroksi. Leikit olivat niin ikään vaihtuneet hyväksi onneksi.
Itse riisipuuro on varsin tuore, vain reippaat sata vuotta vanha jouluruoka jokaisessa suomalaisessa kodissa, sillä aiemmin vain rikkailla oli varaa valkoiseen riisipuuroon. Niin sanotun rahvaan joulupöydässä puuro oli valmistettu joko kaurasta tai ohrasta.
Mistelinoksan alla
Mistelinoksa on varma näky siirappisissa amerikkalaisissa joululeffoissa, joita tuutataan ulos useita kymmeniä joka vuosi. Oviaukossa roikkuvan mistelin alla suudellaan ja elämä on ihanaa.
Tämä perinne ei kuitenkaan ole peräisin Yhdysvalloista, vaan paljon lähempää: täältä meiltä Pohjolasta. Skandinaavisessa mytologiassa ylijumala Odinin poika Baldr tapettiin mistelinoksalla. Baldrin äiti, rakkauden jumalatar Frigg, sai muut jumalat kuitenkin vakuutettua, että poika oli herätettävä henkiin. Samalla jumalat kävivät keskustelun mistelin kanssa, että se ei enää milloinkaan voisi vahingoittaa ketään. Misteli myöntyi ehtoon, joten Baldr herätettiin henkiin.
Ylijumalatar Frigg oli niin kiitollinen, että nimesi mistelin rakkauden symboliksi ja vannoi suutelevansa jokaista, joka kulkee sen alta.
Tästä syntyi tapa suudella mistelinoksan alla, ja tokihan rakkauden jumalattaren siunaaman kasvin uskottiin myös edistävän hedelmällisyyttä.
Pohjolan mytologian lisäksi mistelinoksalla on paikkansa myös muun muassa kelttiläisissä ja roomalaisissa perinteissä. Mistelin uskottiin suojelevan kotia pahoilta hengiltä, ja tuovan sekä rauhaa että hyvää onnea.
Englannissa perinne mistelinoksasta muokkautui 1700-luvulla sellaiseksi, että miehillä oli lupa suudella ketä tahansa naista, jos tämä sattui seisomaan mistelin alla. Jos nainen kieltäytyi, tiesi se epäonnea. Onneksi tämä perinne ei taida enää olla yleisessä käytössä!
Joulutähti
Kun puhutaan kasveista, niin kyllähän punainen joulutähti on ehdoton joulupöydän kruunu.
Jouluiseen maailmanvalloitukseen kukka on lähtenyt Yhdysvalloista, mutta alun perin se on kotoisin Meksikosta. Yhdysvaltain ensimmäinen Meksikon-suurlähettiläs Joel Roberts Poinsett ihastui joulutähteen vuonna 1830 heti sellaisen nähtyään ja lähetti kotimaahansa pistokkaita viljeltäväksi.
Kasvilla oli kuitenkin pitkät perinteet Meksikossa ennen kaupallistamista. Jo asteekit käyttivät tätä upeaa kukkaa lääkekasvina. Jouluun tämä kukka liittyy meksikolaisen kansantarun kautta.
Tarinan mukaan kaksi köyhistä oloista tullutta lasta, Maria ja Pablo, halusivat viedä kotikaupunkinsa jouluseimiasetelmalle lahjoja, kuten tapoihin kuului. Heillä ei kuitenkaan ollut rahaa ostaa mitään, joten he keräsivät maasta kauniita kasvin lehtiä.
Muut ihmiset pilkkasivat heitä ja nauroivat vaatimattomalle lahjalle, mutta lapset laskivat lehdet seimen ympärille. Taianomaisesti noista lehdistä versosi kokonaisia kasveja, joista puhkesi punaisia, tähdenmuotoisia kukkia.
Himmeli
Okikoristeet, kuten katosta roikkuva himmeli, ovat varmasti viittaus betlehemiläiseen talliin, jossa Jeesus-lapsi makasi seimessä olkien päällä. Kuinka kivasti taas kävikään, että kirkko sai ujutettua omaan tarinaansa tällaisen perinteisen pakanallisen keskitalven koristeen.
Himmeli, kuten muutkin olkikoristeet, ovat kuitenkin koristaneet pohjoismaisia koteja jo paljon ennen kristinuskoa. Sadonkorjuun jälkeen valmistetut himmelit ripustettiin kattoon roikkumaan ja ne saivat olla siellä seuraavaan juhannukseen saakka, minkä jälkeen ne poltettiin.
Kaunis himmeli ei kuitenkaan ollut vain koriste, vaan onnea tuova esine. Katossa riippuvan himmelin uskottiin takaavan viljan riittävyys seuraavaan satokauteen asti ja tietenkin lupaavan hyvää tulevaa satoa. Ja mitä isompi, sen parempi: suurikokoinen himmeli lupasi parempaa viljasatoa.
Piparkakkutalo
Piparkakkuja tehtiin jo useita tuhansia vuosia sitten Indusvirran laaksossa, josta ne Egyptin kautta levisivät aikojen kuluessa Eurooppaan. Taito valmistaa itämaisilla mausteilla höystettyjä pipareita kulki aina vain pohjoisempaan luostareiden välityksellä, ja Suomeen piparkakkujen uskotaan tulleen joskus 1600-luvulla.
Piparkakkutalot ovat paljon myöhempi ”keksintö”. Suomessa ensimmäiset piparkakkutalot pystytettiin Lucian päivän kunniaksi vuonna 1919. Kuten niin monen muunkin tutun jouluperinteen, niin piparkakkutalojenkin alkujuuret ovat Saksassa.
Tarina on varsin julma.
Nürnbergissä 1600-luvulla asustanut Katarina Schrader oli pidetty leipuri, mutta hänellä oli riitaa kilpailevan leipurin Hans Metzlerin kanssa. Metzleriä otti päähän, että Schraderin leipomukset olivat paljon suositumpia.
Schrader oli lopen kyllästynyt turhanpäiväiseen kinasteluun, joten hän muutti pois kaupungista. Ura kuitenkin jatkui, sillä hän perusti pieneen metsämökkiinsä leipomon, jossa hän kehitteli omia piparkakkuja, jotka menivät kuin kuumille kiville läheisiin kartanoihin ja luostareihin.
Sanomattakin lienee selvää, että Hans Metzler ei ollut mielissään. Niinpä hän keksi loistavan koston: Metzler väitti, että Schrader on noita, joka ottaa vangikseen lapsia, lihottaa heitä ja lopuksi pistelee poskeensa.
Käräjäoikeus päätti pidättää Schraderin, mutta leppoisalta kuulostavan peukaloruuvikokeen jälkeen nainen todettiin syyttömäksi noituuteen. Kidutusväline oli tuottanut Schraderille tuskaa.
Metzler oli raivoissaan ja päätti ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Hän lähti yhdessä sisarensa Gretelin kanssa kilpailijan mökille. Siellä sisarukset surmasivat Katarina Schraderin ja polttivat ruumiin hänen omassa uunissaan.
Pelottava tarina kulki sukupolvelta toiselle ja muokkautui matkan varrella kertomukseksi Hannusta ja Kertusta, jonka Grimmin veljekset sitten sanailivat kirjalliseen muotoon vuonna 1812.
Tämän ”mukavan” tarinan ansiosta väsäämme hikihatussa noita-akkojen taloja joulun iloksi.
Lue myös: Top 10 pahimmat kidutusmenetelmät piinapenkistä Juudaksen tuoliin
Karkkikeppi
Jouluinen karkkikeppi on juhlavan näköinen ja tietenkin makea maiskuteltava. Mutta miksi tämä makeinen yhdistyy niin voimakkaasti jouluun?
Tarinan mukaan karkkikepin liitti jouluun kirkkokuoronjohtaja Saksan Kölnissä 1670-luvulla. Kuoronjohtajalla oli ongelmia pitää kuoropojat aisoissa ja keskittyneenä pitkän joulumessun aikaan.
Niinpä hän pyysi paikallisesta leipomosta sokerisia karkkitikkuja, mutta pyysi leipuria taittamaan karkkeja paimenen sauvan muotoon. Tuo muoto symboloi paimenia, jotka tulivat tapaamaan Jeesus-lasta seimen äärelle. Näin hän oikeutti karkkien syömisen kirkossa.
Karkkikeppejään maiskutellessaan kuoropojat jaksoivat sitten pysyä hiljaa kirkonmenojen aikana.
Lue myös: