Elämäntapa

Pelén ennätykset: Luvut, numerot ja uskomattomat tarinat niiden takana

Julkaistu

Kaikkien aikojen parhaana jalkapalloilijana pidetty Pelé, oikealta nimeltään Edson Arantes do Nascimento, menehtyi pitkän sairauden jälkeen torstaina 29.12.2022.

Tämä lista on kunnianosoitus brasilialaiselle legendalle.

Pelé oli siitäkin erityislaatuinen pelaaja, että hän pelasi urallaan vain kolmessa joukkueessa: brasilialaisessa Santosissa, yhdysvaltalaisessa New York Cosmosissa ja Brasilian maajoukkueessa. Hän ei koskaan pelannut Euroopassa, mitä joskus on pidetty myös saavutuksia himmentävänä, vertailussa muihin kaikkien aikojen parhaisiin lukeutuviin pelaajiin.

Pelén huippuvuosina ajat olivat kuitenkin täysin toiset, eikä Eurooppaan siirtyminen ollut missään nimessä yhtä yleistä kuin se on tänä päivänä. Niinpä brasilialaislegenda mätti maaleja kotimaassaan ja Yhdysvalloissa, joskin oiva osoitus hänen kyvyistään, ja tietynlainen osoitus siitä mitä myös Euroopassa olisi ollut luvassa, koettiin esimerkiksi Santosin harjoitusottelussa FC Barcelonaa vastaan; Barcelona voitti ottelun 4-3 ja Pelé iski ottelussa kaksi maalia.

Pelaajaurallaan yli 1 000 maalia iskenyt Pelé kuuluu ehdottomasti keskusteluun kaikkien aikojen parhaan jalkapalloilijan tittelistä, ja lopulta näissä keskusteluissa on enemmän tai vähemmän kyse myös makuasioista. Lisäksi eri aikakausia on todella vaikea vertailla keskenään.

Advertisement

Mutta nyt ei ole GOAT-keskustelun (Greatest of all time) aika, vaan seuraavassa Listafriikki keskittyy Pelén pelaajauran uskomattomiin saavutuksiin.

RIP Pelé.

Eniten hattutemppuja


Vaikka jotkut Pelén ennätykset ovat mahdottomia vahvistaa, kuten esimerkiksi eniten puskumaaleja tehnyt pelaaja, hänen tekemien hattutemppujen määrä on varmistettu virallisten tahojen toimesta. Sekä kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA että Etelä-Amerikan jalkapalloliitto Conmebol ovat vahvistaneet, että Pelé teki urallaan käsittämättömät 92 hattutemppua. Mukaan on laskettu vain virallisissa otteluissa tehdyt hattutemput, joten juhla- ja ystävyysotteluissa nähdyt maali-ilottelut eivät ole osa ennätystä.

Pelkästään nuo 92 hattutemppua tarkoittavat 276 maalia, joka on enemmän kuin monen hyökkääjän koko urallaan tekemä maalimäärä. Tätä ennätystä tuskin tullaan lähiaikoina, jos koskaan, rikkomaan. Lähimpänä ovat portugalilainen Cristiano Ronaldo (60) ja argentiinalainen Lionel Messi (56), mutta vaikka nämä nykypäivän supertähdet ovat monia Pelén ennätyksiä laittaneetkin uusiksi, niin hattutemppujen määrä lienee saavuttamaton.

Jos kohokohtia noiden hattutemppujen joukosta haluaa etsiä, niin sellaisia voisivat olla 17-vuotiaana Ranskaa vastaan vuoden 1958 MM-välierässä tehty hattutemppu, joka siivitti Brasilian 5-2-voittoon. Aikaa kolmen maalin tekemiseen meni vaivaiset 23 minuuttia ja tällä suorituksella Pelé on edelleen nuorin MM-lopputurnauksessa hattutempun tehnyt pelaaja.

Advertisement

Muita erikoismaininnan ansaitsevia hattutemppuja olivat Argentiinan häkkiin vuoden 1963 Roca Cupissa upotetut kolme maalia sekä vuoden 1962 Intercontinental Cupissa portugalilaista Benficaa vastaan tehty hattutemppu.

Intercontinental Cup oli tuolloin kaksiosainen kilpailu, jossa pelasivat vastakkain Copa Libertadoresin ja Euroopan Cupin voittajat eli Etelä-Amerikan ja Euroopan parhaat seurajoukkueet. Jalkapallomaailma seurasi innoissaan, sillä kentällä nähtiin jotain erittäin harvinaista: 1960-luvun suurimmat jalkapallotähdet Pelé ja Benfican Eusébio vastakkain.

Aikakautensa parhaat kohtasivat toisensa vain kolmesti: vuoden 1962 Intercontinental Cupissa, vuoden 1966 MM-kisoissa Brasilian ja Portugalin välisessä ottelussa, sekä vuonna 1975 North American Soccer Leaguen sarjaottelussa, kun molemmat pelasivat amerikkalaisseuroissa – Pelé NY Cosmosissa ja Eusébio Boston Minutemenissä.

Intercontinental Cupissa todistettua ensimmäistä kaksintaistelua hehkutettiin Atlantin molemmin puolin, mutta lopulta yksi oli ylitse muiden. Santos voitti Rio de Janeirossa pelatun ensimmäisen osan 3-2, ja Pelé teki kaksi maalia. Lissabonissa pelattu toinen osa päättyi Santosin 5-2-vierasvoittoon – Eusébio pääsi maalin makuun kertaalleen, mutta Pelé taiteili hattutempun ja sitä pidetään yhtenä jalkapallohistorian merkittävimmistä hetkistä.

Lue myös: Mistä tulee urheilutermi hattutemppu ja miten se liittyy kolmen maalin tekemiseen?

Advertisement

Reippaasti yli tuhat maalia

Yli kaksikymmenvuotisella urallaan Pelé pelasi 1363 ottelua ja teki niissä yhteensä 1283 maalia (lukumäärä vaihtelee lähteestä riippuen, mutta erot ovat pari maalia kumpaankin suuntaan). Kaikki nuo eivät tosin ole virallisia pelejä, vaan mukaan on laskettu myös muun muassa ystävyys- ja näytösottelut sekä amatöörijoukkueissa tehdyt maalit. Pelé on kuitenkin sekä Guinness World Recordsin että FIFA:n mukaan urallaan kaikkein eniten maaleja tehnyt jalkapalloilija.

Jos lasketaan ainoastaan Santosissa, NY Cosmosissa ja Brasilian maajoukkueessa tehdyt maalit, niin niitä Pelélle kertyi 767. Kunnioitettava määrä sekin ja sillä ollaan kaikkien aikojen tilastoissa viidennellä sijalla.

Pitkään Pelé piti hallussaan myös Brasilian maajoukkueen maalikuninkuutta. Hän teki 77 maalia niissä 92 virallisessa maajoukkuepelissä, jotka pitkällä urallaan pelasi. Tuo ennätys säilyi rikkomattomana 50 vuoden ajan, eikä kukaan ollut vuosikymmeniin edes lähellä.

Mutta nyt valta on näiltä osin vaihtunut: Qatarin vuoden 2022 MM-turnauksessa Neymar nousi Pelén rinnalle 77 maalilla ja tulee mitä todennäköisimmin tulevaisuudessa ottamaan Brasilian maajoukkueen maalikuninkuuden omiin nimiinsä. Erona on toki se, Neymarilta otti 124 maajoukkueottelua päästä samaan maalimäärään, jonka Pelé saavutti vain 92 pelissä.

Vuosikymmenten ajan Pelé piti hallussaan myös sellaista ennätystä, että oli eniten maaleja yhdessä seurassa tehnyt pelaaja. Santosissa Pelé pelasi yhteensä 757 ottelua ja teki niissä 643 maalia. Lionel Messi kiilasi edelle joulukuussa 2020, kun hän teki Barcelonan paidassa 644. maalinsa.

Ronaldo, Messi, Neymar ja ranskalainen Kylian Mbappe ovat kaikki viime vuosina rikkoneet monia Pelén ennätyksiä. Mutta Pelén saavutukset ovat niin ainutlaatuisia, että niiden lyöminen on ottanut lähes puoli vuosisataa ja yhden miehen ennätyksiä ovat rikkoneet useat eri pelaajat; ei kukaan yksittäinen tähti.

Advertisement

Eniten maalisyöttöjä MM-kilpailuissa ja finaaliotteluissa

Peléllä on hallussaan myös muutama ennätys World Cupeissa nähtyjen maalisyöttöjen saralta. Brassi antoi MM-lopputurnauksissa yhteensä kahdeksan maalisyöttöä, mutta tuon ennätyksen hän jakaa yhdessä muutaman argentiinalaisen kanssa; sekä Diego Maradona että Lionel Messi ovat tarjoilleet kumpikin kahdeksan passia.

Yksittäisen turnauksen osalta Peléllä on niin ikään jaettu ennätys, mitä tulee maalisyöttöihin. Hänellä, Maradonalla ja kolmella muulla pelaajalla on taskussaan viisi maalisyöttöä yhdestä MM-lopputurnauksesta.

Ja ne finaalipelit. Pelé syötti kahdessa pelaamassaan MM-finaalissa kolme maalia: yhden vuonna 1958 ja kaksi vuonna 1970. Tämä ennätys on yksinomaan hänen nimissään.

Pelé teki sen ensin

Advertisement

Qatarissa järjestettyjen jalkapallon maailmanmestaruuskisojen aikaan sosiaalisessa mediassa kiersi video vuodelta 2021. Siinä esitellään monen jalkapallolegendan uskomattomia taitoja ja kikkoja, joista monia pidetään juuri näiden futareiden kehittäminä. Pelaajia ylistetään hienoista harhautuksista ja joillakin on ihan nimikkokikkoja. Pelé on kuitenkin tehnyt ne ensin, kuten upea ja suurella vaivalla koottu video todistaa.

Kyseessä ei tietenkään ole mikään ennätys, mutta korostaa Pelén ainutlaatuista lahjakkuutta sekä suurta merkitystä häntä seuranneille jalkapalloilijoille.

Nuorin maailmanmestaruuden voittanut pelaaja

Kun Pelé valittiin Brasilian maajoukkueeseen Ruotsissa 1958 järjestettyihin maailmanmestaruuskilpailuihin, oli hän vain 17-vuotias. Tuossa turnauksessa brassilegenda otti nimiinsä roppakaupalla ennätyksiä, joista osa on edelleen rikkomatta.

Loukkaantumisensa vuoksi Pelé pääsi pelaamaan vasta Brasilian kolmannessa ottelussa, mutta nuoren miehen otteet olivat sen verran vakuuttavat, että hän varmisti esiintymisellään paikkansa avauskokoonpanossa myös tulevien otteluiden osalta.

Hänestä tuli Ruotsissa nuorin maailmanmestaruuskilpailuissa pelannut jalkapalloilija, mutta sittemmin tämä ennätys on lyöty neljään eri otteeseen. Nuorin koskaan MM-miehistöön mukaan valittu pelaaja on 16-vuotiaana Brasilian matkassa vuonna 1966 ollut Edu, joka ei kuitenkaan päässyt turnauksessa tositoimiin. Pohjoisirlantilainen Norman Whiteside on puolestaan nuorin koskaan MM-kisoissa viheriölle päässyt pelaaja – vuoden 1982 debyytissään hän oli Pelén tapaan 17-vuotias, mutta puolisen vuotta tätä nuorempi.

Yksikään näistä neljästä Peléä nuoremmasta pelaajasta ei kuitenkaan ole päässyt finaaliin, eikä edes välieriin, saakka, joten Pelé on edelleen nuorin MM-finaalissa pelannut jalkapalloilija – finaalipäivänä ikää oli tarkalleen 17 vuotta ja 249 päivää.

Advertisement

Peléstä tuli myös nuorin MM-finaalissa maalin tehnyt pelaaja, kun hän pussitti pallon verkkoon kahdesti Brasilian voittaessa isäntämaa Ruotsin tuossa samaisessa vuoden 1958 World Cupissa luvuin 5–2. Myös tuo ennätys on luonnollisesti edelleen hänen nimissään.

Ja tietenkin hän on kaikkien aikojen nuorin jalkapallon maailmanmestari.

Pelé palasi Ruotsista takaisin Brasiliaan juhlittuna sankarina ja joukkueensa maalikuninkaana. Legenda oli syntynyt.

Mitä jalkapalloilija voi saavuttaa?

Monet jalkapallon nykyisistä supertähdistä tekevät merkittävää hyväntekeväisyystyötä ja miljoonien lahjoitukset eri kohteille eivät ole harvinaisia. Vaikuttaa voi monella tavalla, sillä yleisönä on kirjaimellisesti koko maailma: urheilijat ovat maailman tunnetuimpia ja seuratuimpia henkilöitä.

Mutta miten oli tilanne 60- ja 70-luvulla, kun internetistä tai sosiaalisesta mediasta ei osattu edes haaveilla? Joka kodissa ei ollut edes televisiota.

Se ei himmentänyt Pelén suosiota tai tunnettuvuutta. Yksi urheiluhistorian merkittävimmistä tapauksista on peräisin vuodelta 1969, jolloin Pelé vieraili Santosin kanssa Nigeriassa. Raakaa sisällissotaa käyneet osapuolet sopivat täysin ennenkuulumattoman 48 tunnin mittaisen tulitauon, jotta kaikki halukkaat saisivat rauhassa katsoa Pelén pelaamista. Lagoslaista Stationery Stores FC:tä vastaan pelattu ystävyysottelu päättyi lukemiin 2-2. Jalkapallo yhdistää, mutta toisinaan vain hetkeksi. Tulitauon jälkeen sisällissota jatkui vielä vuoden ajan.

Advertisement

Ainoa pelaaja maailmassa, joka on voittanut kolme maailmanmestaruutta

Jalkapallon maailmanmestaruus on monelle pelaajalle suurin haave, mutta usein se myös jää sellaiseksi. Mahdollisuuksia ei ole liikaa: kisat järjestetään neljän vuoden välein, joten kovinkaan moni pelaaja ei kykene pysymään sellaisella tasolla, että mahtuisi pelaamaan monessa turnauksessa.

Kahden maailmanmestaruuden voittaminen alkaakin olla jo lähes utopistista. Tällaisia pelaajia on ainoastaan 21 ja vain kolme heistä on voittanut tuplamestaruuden vuoden 1970 jälkeen. Tuplamestareista 13 pelasi Pelén kanssa Brasilian vuosien 1958 ja 1962 mestaruusjoukkueissa. Harvinaista herkkua siis.

Kolmen maailmanmestaruuden kerhossa on kuitenkin vain yksi nimi: Pelé. Koska kuka siihen nyt pystyisi!?

Kuten jo aiemmin mainittua, niin Pelén ensimmäinen maailmanmestaruus tuli Ruotsin kisoissa vuonna 1958. Neljä vuotta myöhemmin Chilessä Brasilia uusi mestaruutensa, kun Tšekkoslovakia kaatui luvuin 4-1. Pelé ei loukkaantumisen vuoksi pystynyt pelaamaan finaalissa.

Englannissa vuonna 1966 järjestetty World Cup oli sen sijaan mahalasku koko Brasilian joukkueelta ja Pelé vannoi epäonnistuneen turnauksen jälkeen, ettei häntä tulla enää koskaan näkemään MM-viheriöllä. Syynä ei ollut penkin alle menneet kisat vaan Pelén vastustajien käytös. Brassitähden vaarallisuus oli kaikkien tiedossa, joten häntä potkittiin ja taklattiin surutta läpi alkulohkon pelien. Siihen kahden edellisen World Cupin mestarin tie sitten tyssäsikin.

Onneksi aika paransi haavat eikä Pelé halunnut päättää maajoukkueuraansa tappioon, joten hän päätti vielä kerran lähteä hakemaan varsin värikkäitä vaiheita nähnyttä ja sittemmin lopullisesti kadonnutta Jules Rimet -pokaalia Meksikon vuoden 1970 MM-kilpailuista. Brasilia voitti Italian maalein 4-1 ja kuin pisteenä i:n päälle Pelé iski finaalissa maalin. Hänet valittiin myös turnauksen parhaaksi pelaajaksi.

Advertisement

Italialaiselle Tarcisio Burgnichille oli annettu finaaliin yksi ainoa tehtävä – vartioi Peléä. Kisojen jälkeen Burgnich kertoi kamppailusta: ”Sanoin itselleni, että hän on lihaa ja luuta aivan kuten me kaikki muutkin. Olin väärässä.”.

Ei ihme, että Pelé sai lempinimen O Rei – Kuningas. Kolme maailmanmestaruutta. Siinä on nykyisille ja kaikille tuleville jalkapalloilijoille haastetta!

Suosituimmat

Exit mobile version