Oudoimmat

10 erikoista tapahtumaa, jotka koettiin vuonna 2020!

Julkaistu

Vuonna 2020 positiiviset puheenaiheet ovat olleet vähissä: nyt Listafriikki tarjoilee teille 10 erikoista, huvittavaa ja merkittävää tapahtumaa, jotka koettiin vuonna 2020.

Vuosi 2020 on ollut jotain täysin poikkeuksellista. Se on kohdellut meitä ihmisiä niin monilla tavoin kaltoin, ettei pahemmasta väliä. Itse asiassa läpi vuoden me olemme nähneet sosiaalisessa mediassa meemejä, joissa ovat pyörineet suomennettuna sanat ”vuosi 2020 sen kuin jatkaa antamistaan”, ja eiköhän meistä enemmän tai vähemmän jokainen haluaisi pyyhkiä tämän koko kyseisen kalenterivuoden historiankirjoista, mikäli se olisi mahdollista.

Tällä listalla me emme tule keskittymään siihen ”vitsaukseen”, joka pyörii joukossamme edelleen. Sen sijaan Listafriikki tekee katsauksen sekä nauruhermoja koetteleviin tapahtumiin, ja niiden ohella myös asioihin, jotka olisivat minä tahansa muuna aikana olleet vuoden merkittävimpiä uutisia.

Tässä tulee siis 10 erikoista vuonna 2020 koettua tapahtumaa, näin ajanlaskullisesti vuosikymmenen vaihtumisen kunniaksi.

Apinat valtasivat kaupungin Thaimaassa

Se, että apinat valtaavat kaupungin, on vain ja ainoastaan mahdollista vuonna 2020.

Kun maaliskuussa koko maapallo meni enemmän tai vähemmän lockdowniin, muilla eläinlajeilla ei ollut mitään hajua siitä, mitä planeetallamme tapahtui. Se tarjosi kuitenkin eläimille mahdollisuuden ottaa heille kuuluvan asemansa takaisin maapallolla, kun ihmiset vetäytyivät koteihinsa. Vedessä elävät eläimet palasivat Venetsian kanaaleihin ja hirvieläimet saapuivat tutkimusmatkoille japanilaisten kaupunkien keskustoihin.

Ja sitten on Lobpurin kaupunki, jossa apinat valtasivat kyseisen kaupungin keskustan – eivätkä niin hirveän rauhallisella tavalla, vaan lähinnä täyttä mellakkaa muistuttavalla tavalla. Noin 4 500 makaki-apinan tekemä vallankaappaus oli sitä tasoa, että paikallinen poliisi totesi avoimesti ääneen olevansa täysin voimaton tämän kaiken edessä: apinat, jotka normaalisti ovat olleet nimenomaan se turisteja houkuttava tekijä, alkoivat muun muassa vandalisoida autoja ja sotkea kaupunkia.

Advertisement

Paikalliset ihmiset joutuivat vetäytymään tämän vallankaappauksen seurauksena sisätiloihin, kun toinen toistaan vastaan asettuneet makaki-apinoiden jengit alkoivat taistella valta-asemasta; kyllä, tässä muinaisessa thaikaupungissa on jouduttu merkitsemään erilaisin tauluin alueita, joihin ihmisten ei ole turvallista mennä. Ennen kaikkea apinat taistelevat keskenään roskiksista löytyvästä ruoasta, kun turistit eivät ole olleet enää syöttämässä niille banaaneja, ja roskaruoasta saadun energian myötä apinoiden lisääntyminen on lähtenyt räjähdysmäiseen kasvuun.

Kesäkuussa viranomaistahot ilmoittivat suunnittelevansa sterilointikampanjaa, juuri tämän äkillisen makaki-apinoiden käyttäytymisessä nähdyn muutoksen myötä. Lisäksi paikalliset ovat ottaneet käyttöönsä ritsoja, joilla he saavat peloteltua varastelevat apinat tiehensä, eikä heidän ole edes todellisuudessa tarvinnut ampua apinoita näillä ritsoilla, vaan pelkkä latausliike on riittänyt.

Macaulay Culkin täytti 40 vuotta

Advertisement

Erityisesti meille 1980-luvulla ja 1990-luvun alkupuolella syntyneille Yksin kotona -elokuvat ovat erittäin tuttuja. Ne kuuluvat ennen kaikkea jouluklassikoiden joukkoon ja myös tänä vuonna niitä esitettiin joulun aikana televisiossa; itse ainakin myönnän katsoneeni toisen niistä, jälleen kerran.

Kahden ensimmäisen Yksin kotona -elokuvan pääosissa häärii näyttelijä nimeltä Macaulay Culkin, jolla oli ensimmäisen elokuvan tullessa ulos ikää vain kymmenen vuotta. Tuo Culkinin näyttelemä pikkupoika, Kevin McCallister, on enemmän tai vähemmän painunut meidän jokaisen mieliin, kun hän kerta toisensa jälkeen kykenee nujertamaan rosvokaksikon ja tekemään heidät naurunalaisiksi.

Mitä enemmän sitä itselle tulee ikää, sitä nopeammin aika tuntuu juoksevan.

Culkin päättikin leikkiä meidän jokaisen kustannuksella tuohon ajanjuoksuun liittyen. Hän julkaisi yllä olevat twiitit omalla Twitter-tilillään, kun hän täytti elokuussa 40 vuotta ja kieltämättä se sai ainakin allekirjoittaneen miettimään, että mihin ihmeeseen tämä kaikki aika on kadonnut ja katoaa.

Twiiteistä ensimmäinen kuului suomennettuna muodossa ”Hei tyypit, haluatteko tuntea olonne vanhaksi? Olen 40-vuotias. Olkaa hyvät” ja jälkimmäinen ”Tämä on lahjani maailmalle: saan ihmiset tuntemaan itsensä vanhoiksi. En ole enää lapsi, joten se on minun tehtäväni”.

Advertisement

Wembleyn lasagne

Onhan se nyt melkoisen pelottavaa, mitä sosiaalinen media voi saada aikaiseksi ja miten helposti täysin käsittämätönkin valheellinen tieto, joita ihmisten ei kuvittelisi uskovan, lähtee leviämään vuonna 2020.

Tästä saatiin ”oiva” esimerkki, kun Englannissa asuva Billy McLean päätti piristää ystäviään tämän kaiken ikävän keskellä vitsailemalla WhatsAppissa heille lähettämässään ääniviestissä. Hän kertoi tarinan siitä, miten maan puolustusministeriö, jossa hänen siskonsa mies työskentelee, tulee käyttämään erilaisiin urheilu- ja musiikkitapahtumiin käytettävää Wembleyn stadionia jättimäisenä uunina lasagnen valmistamiselle. Stadionin katto suljetaan, kentän alla oleva lämmitys laitetaan päälle ja puolustusministeriö alkaa kuljettaa jättimäisiä lasagnelevyjä stadionille, jota käytetään uunina ruoan valmistukselle.

McLean kertoo ääniviestissä, että näin tehdään, koska maan puolustusministeriö pelkää ruoan loppumista.

Advertisement

Viesti lähti leviämään ja moni sen kuulleista uskoi aidosti koko tarinan olevan totta. Samaan aikaan toki osa kuulijoista ymmärsi sen olevan ikävää tunnelmaa keventämään tarkoitettu vitsi, mutta se ei toden totta ihan jokaiselle mennyt perille. McLean kommentoi itse asiaa ITV Newsin haastattelussa seuraavasti:

”Alun perin se oli vain vitsi ystävieni keskuudessa, mutta nopeasti huomasimme, miten huolestuttavaa on, että jokin olohuoneen lattialta ystävien kesken puhelimella jaettu asia voi alkaa levitä näin nopeasti. Tietenkään tämä vitsi ei aiheuta huolta, mutta tietynlainen informaatio, jonka ihmiset uskovat, saattaa olla hyvinkin vaarallista. Tämä on kuitenkin samaan aikaan osoittanut sen, että ihmisiltä löytyy huumorintajua myös vaikeina aikoina. On hyvä asia, että ihmiset pystyvät nauramaan tälle ja vitsailemaan asian kanssa. Kaiken kaikkiaan tällä on siis ollut positiivinen vaikutus.”

The Rock laittoi portin palasiksi

Advertisement

Mikäli et tiedä heti nimen perusteella, kuka on Dwayne ”The Rock” Johnson, kannattaa hänen nimensä syöttää Googleen, niin saat käryn siitä kenestä ja ennen kaikkea minkä kokoisesta kaverista tässä puhutaan. Nopeana yhteenvetona voidaan todeta, että kyseessä on entinen showpainija ja nykyinen näyttelijä, jolla on pituutta 196 senttimetriä ja painoa noin 120 kiloa; tämä muun muassa Jumanji- ja Fast & Furious -elokuvista tuttu näyttelijä on pelkkää lihasta. Vuonna 2020 Johnson on ollut yksi suosituimmista Hollywood-näyttelijöistä, kuten myös ylipäätään viimeisten reippaan kymmenen vuoden aikana.

Nyt, kun olet edellä olevan kuvailun perusteella luonut ainakin jonkinlaisen kuvan mieleesi Johnsonista, mikäli siis päätit jättää googlailun väliin ja nimi ei sano mitään, ymmärrät varmasti, että tässä ei ole kyse ihan mistään kaikkein pienimmästä kaverista.

Syyskuussa Johnson oli lähdössä kuvauksiin. Häntä odotti kuvauspaikalla valtaisa määrä ihmisiä. Hänen kotinsa edessä ollut suojaportti oli jumiutunut yöllä tapahtuneen sähkökatkoksen seurauksena. Hän oli ollut ennenkin vastaavanlaisessa tilanteessa ja aiemmin portin hydraulisen järjestelmän ohittaminen oli toiminut ratkaisuna portin avaamiseen, vaan ei tällä kertaa. Niinpä Johnson päätti, että hänen on revittävä portti irti, koska ei voi jättää kuvauspaikalla olleita kymmeniä ihmisiä odottamaan niin pitkäksi aikaa, että hän saa tilattua korjausmiehet kotiinsa.

Tuntia myöhemmin portin asentaja saapui paikalle, kuten saapuivat myös hitsarit:

”En ole kovinkaan ylpeä, mutta minä tein mitä minun oli tehtävä, koska en voinut antaa satojen kuvausryhmän jäsenten odottaa minua 45 minuutin ajan. Niinpä nostin, työnsin ja revin portin pois paikoiltaan täysin omatoimisesti. Revin sen irti tiilimuurista, katkaisin teräksestä valmistetun hydrauliikan ja heitin portin nurmikentälle. Turvatiimini tapasi paikalle tulleen portin asentajan ja hitsarit tuntia myöhemmin ja he olivat samanaikaisesti sekä epäluuloisia että peloissaan. Ei siis mikään ylpeilyn aihe, mutta minun täytyi mennä töihin.”

Advertisement

Aurinkoa suurempi tähti katosi omituisella ja poikkeuksellisella tavalla

Pieni tähti saattaa viimeiset päivät nähdessään vain himmentyä ja lopulta hiipua pois kokonaisuudessaan, kun sen fuusioreaktio ei saa enää polttoainetta. Sen sijaan isompikokoisten tähtien kohdalla, ilman poikkeuksia, niiden kuoleman kohdalla nähdään supernovaräjähdys, mutta nähtävästi vuonna 2020 tarina on toinen.

Edellä olevasta vuoden 2020 poikkeuksesta saatiin konkreettinen esimerkki, kun 75 miljoonan valovuoden päässä maapallosta sijaitseva tähti nimeltä Kirkas sininen muuttuja (Luminous Blue Variable) kirjaimellisesti katosi kartalta. Astronomit olivat huomanneet tämän kyseisen tähden ensimmäisen kerran taivaalta vuonna 2001 ja kuin salama kirkkaalta taivaalta (pun intended) tuo massiivinen tähti, joka oli 2,5 miljoonaa kertaa kirkkaampi kuin meidän aurinkomme, oli poissa.

Kirkkaan sinisen muuttujan katoaminen taivaalta sai kaikkein arvostetuimmatkin astronomit täysin hämilleen, sillä kukaan ei ole koskaan todistanut tällaista tilannetta paitsi nyt, vuonna 2020, tänä kaikki kaavat rikkoneena vuotena.

”On äärimmäisen epätavallista, että näin massiivisen kokoinen tähti vain katoaa tuottamatta kirkasta supernovaräjähdystä. Olimme siis yllättyneitä, kun huomasimme tähden vain kadonneen. Jos siis asian laita on tämä, kyseessä olisi ensimmäinen suora havainto, kun tuollaisen monsteritähden elämä päättyy tällä tavalla”, Euroopan eteläisen observatorion Andrew Allan hämmästeli kyseisen tahon tiedotteessa.

Käsittämättömät sääilmiöt: käänteiset vesiputoukset ja tulitornado

Advertisement

Vuonna 2020 tällä planeetalla koettiin todella vakavat Australian ja Kalifornian maastopalot. Itse asiassa Australiassa maastopalot käynnistyivät jo kesällä 2019, mutta ne ulottuivat aina maaliskuuhun 2020 saakka. Tuho oli valtaisaa, sillä yli 11 miljoonaa hehtaaria maa-aluetta paloi poroksi, ja palot vaikuttivat suoranaisesti 143 miljoonaan nisäkkääseen, 2,46 miljardiin matelijaan ja 51 miljoonaan sammakkoon.

Australian kohdalla puhetta vuonna 2020 aiheutti kuitenkin voimakkaan, peräti 70 kilometriä tunnissa puhaltaneen, tuulen aiheuttama ilmiö. Sydneyn lähellä sijaitsevassa kansallispuistossa olevat vesiputoukset nimittäin kääntyivät ylösalaisiksi. Toisin sanoen kyse oli siitä, että vesi ei valunut alaspäin, vaan tuuli oli niin voimakas, että se puhalsi kaiken veden suoraan yläilmoihin, muuttaen tavalliset vesiputoukset tilapäisesti ylöspäin suuntautuneiksi.

Advertisement

Kaliforniassa koettujen vakavien maastopalojen yhteydessä, jotka aiheuttivat valtavaa tuhoa, nähtiin puolestaan harvinainen ilmiö, joka kulkee nimellä tulitornado, englanniksi firenado, kuten paikallinen meteorologi asiaa kuvaili. Tällainen ilmiö nähdään normaalisti tulivuoren purkauksien yhteydessä, joten se kertoo kaiken oleellisen siitä, miten vaikeat Kalifornian maastopalot vuonna 2020 olivat. Valtavasta kuumuudesta koostuu pilvi, ja kun tuon pilven sisään pääsee savua, liekkejä ja roskaa, muodostuu roihun yläpuolelle pyörre ja lopputuloksena on tulitornado. Tällaisia tulitornadoja, jotka ovat äärimmäisen vaarallisia, kiitos niiden noin 100 kilometrin tuntivauhdin tuulennopeuden, on saatu dokumentoitua vain hyvin harvoin.

Vuonna 2020 nähtiin siis myös muita vitsauksia kuin vain meneillään oleva pandemia.

Draamaa hollantilaisessa LGBTQ-pingviiniyhteisössä

Tämä menee ehdottomasti vain vuonna 2020 -juttujen kategoriaan.

Hollannissa, tarkalleen ottaen Amersfoortissa, sijaitsevassa eläintarhassa nähtiin kesän aikana melkoista draamaa. Eläintarhassa asustelee pingviinipariskunta, jossa molemmat osapuolet ovat naaraita. Samaisesta eläintarhasta löytyy niin ikään pingviinipariskunta, jossa molemmat osapuolet ovat uroksia.

Vuonna 2020 tämä naaraspariskunta muni ja hautoi muniaan. Urospariskunta näki tilaisuutensa koittaneen ja niinpä he päättivät ryöstää naaraskaksikolta kaikki näiden hautomat munat. Urosparin tavoitteena oli mitä ilmeisimmin unelma yhteisestä pingviinilapsesta, sillä biologisesti sen toteuttaminen oli mahdotonta, mutta niin se oli myös tässäkin tapauksessa. On nimittäin niin, että myöskään kaksi naarasta eivät voi saada poikasia munimistaan munista, sillä munia ei ole hedelmöitetty uroksen toimesta. Näin ollen kaikki neljä pingviiniä joutuivat tyytymään kohtaloonsa ja nielemään pettymyksensä.

Nämä urospariskunnan pingviinit tunnetaan nimillä Tux ja Flipper. He ovat aiemminkin olleet liikenteessä samalla asialla, sillä vuonna 2019 tämä tutkapari ryösti itselleen yhden munan, josta ei kuitenkaan koskaan kuoriutunut poikasta. Tällä kertaa kaksikko ei kaikki munat ryövätessään jättänyt niin sanotusti mitään sattuman varaan, mutta siitäkin huolimatta lopputulos oli sama, edellä olevassa kappaleessa mainitusta syystä johtuen.

Advertisement

Merkittävä hetki: Kuun ”valoistalta puolelta” löytyi vettä

Vuonna 2020 tapahtui myös hienoja asioita ja yksi niistä liittyy oleellisesti aurinkokuntaamme ja antaa meille taas ainakin hieman lisäinformaatiota tämän meitä ympäröivän maailman osalta.

Ennen vuotta 2020 tiedossa oli se, että Kuun pimeällä puolella, jossa siis lämpötilat ovat todella kylmiä, on vettä. Sen sijaan kuun valoisalla puolella eli niissä osissa, jotka auringonvalo tavoittaa, ei ole aiemmin huomattu vettä ja näin ollen tutkijat ovat olettaneet, ettei se ole mahdollista. NASA rakensi löydöksensä ympärille melkoisen hypen lokakuussa, saaden ihmisten mielikuvituksen lentämään avaruusolioista kuun juustoiseen koostumukseen, mutta lopulta kyse oli siis tästä vesilöydöksestä. Tuo vesi löydettiin yhdestä niistä kraatereista, jotka näkyvät kaikkein parhaimmin maahan.

Vielä muutaman viikon ajan Yhdysvaltain presidenttinä toimiva Donald Trump on perustanut presidenttikautensa aikana erilliset avaruusvoimat, joiden hän on halunnut lentävän kuuhun vuonna 2024 – ikään kuin kruunajaisena toiselle presidenttikaudelleen, joka jää nyt ainakin tässä vaiheessa toteutumatta. Yhdysvaltain kongressi ei ole kuitenkaan suostunut rahoittamaan tällaista jopa miljardeja dollareita maksavaa kuukävelyä, jonka myötä kuussa oltaisiin nähty historian ensimmäinen nainen, mutta tämän uuden löydöksen myötä NASA:lla on paremmat perusteet tuon rahoituksen vaatimiseen.

Advertisement

Pentagon myönsi esineen, joka ei ole tältä planeetalta, ja julkaisi videon

Niinhän se Salaiset kansiot -televisio-ohjelma väitti aikanaan, että ”totuus on tuolla jossain” ja väite pysyi samana, kun tämä kulttisarjan asemaan noussut televisiosarja julkaisi yli 13 vuoden mittaisen tauon jälkeen uusia jaksoja vuodesta 2016 alkaen; lopulta uusia tuotantokausia tuli yhteensä kaksi, joista jälkimmäisen kauden viimeinen jakso esitettiin keväällä 2018.

Mutta onko totuus todella tuolla jossain? Puheet maapallon ulkopuolisesta elämästä ovat kiehtoneet ihmiskuntaa aina ja ne ovat jakaneet mielipiteitä voimakkaasti kahtia. Kovinkaan moni ei kiellä sitä, etteikö jossain muualla olisi elämää, mutta sen samankaltaisuutta meidän elämämme kanssa (lue: vihreät ukot), saatikka vierailuja maapallolle, eivät suinkaan kaikki ole allekirjoittaneet.

Advertisement

Kenties vuonna 2020 tähän kysymykseen, joka normaalin kalenterivuoden kohdalla olisi noussut kenties koko vuoden ykkösuutiseksi, saatiin vastaus, kun Pentagon eli Yhdysvaltain puolustusministeriö julkaisi kolme maan merivoimien kuvaamaa videota, joissa on nähtävillä ”tunnistamaton ilmassa tapahtuva ilmiö”. Vastaavanlaisia videoita on nähty ennenkin, mutta se, että ne tulivat suoraan Yhdysvaltain puolustusministeriöltä oli melkoisen ennenkuulumatonta.

Videoiden julkaisun myötä Yhdysvaltain puolustusministeriö päätti perustaa oman työryhmänsä, jonka tehtävänä on tutkia UFO-havaintoja; UFO on lyhenne sanoista ”unidentified flying object” eli suomeksi se kuuluu ”tunnistamaton lentävä esine”. Työryhmän perustamista kommentoitiin seuraavasti: ”Meidän armeijan tukikohtien ja armeijan harjoituspaikkojemme ylitse lentää asioita, joista me tiedämme, että ne eivät ole meidän, mutta samaan aikaan me emme tiedä mitä ne ovat, joten asiaa on aiheellista tutkia”, Yhdysvaltain senaatin tiedustelukomiteaan kuuluva Marco Rubio kommentoi aihetta WFOR-TV:n haastattelussa.

Nancy Pelosi repi Donald Trumpin puheen paloiksi

Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemiehenä toimiva Nancy Pelosi, joka on yksi Demokraattisen puolueen johtohahmoista, ja Yhdysvaltain presidenttinä vielä toistaiseksi toimiva republikaanipoliitikko Donald Trump eivät yksinkertaisesti voi sietää toinen toistaan. Tämä on käynyt ilmi lukuisia ja taas lukuisia kertoja, kun he ovat puhuneet toinen toisistaan ja ottaneet myös sanallisesti yhteen keskenään.

Advertisement

Vuonna 2020, tarkalleen ottaen helmikuussa, presidentti Trump piti perinteistä presidentin puhetta, jossa hän käy läpi kansakunnan tilaa. Kun hän oli saanut puheensa päätökseen, hänestä katsottuna takavasemmalla seissyt Pelosi päätti repiä Trumpin puheen kappaleiksi; niin kiukustuneeksi presidentin puhe hänet sai.

Trumpin puheen katsottiin lukuisten asiantuntijoiden toimesta olleen niin vahvasti kansakuntaa kahtiajakava, että tästä syystä Pelosi ei pystynyt sulattamaan presidentin puhetta. Puhetta ei katsottu monienkaan mielissä hyvällä, sillä Yhdysvallat on tällä hetkellä esimerkiksi presidentinvaalin äänestystuloksen mukaan voimakkaammin kahtiajakautunut kuin koskaan aiemmin eli kansalaiset ovat jakautuneet kahteen eri ryhmään.

Ennen puhetta Trump kieltäytyi kättelemästä Pelosia ja puheen jälkeen Pelosi kertoi puheen repimisen olleen välttämätöntä ja sisältäneen voimakasta symboliikkaa: ”Revin kappaleiksi valheiden manifestin, koska oli tärkeää saada kansalaisten huomio ja osoittaa, että puhe oli valheellinen ja miten se vaikuttaa heihin.”

🤷‍♂️ Mistä asioista sinä tulet muistamaan vuoden 2020? Mikä oli kaikkein mieleenpainuvin asia vuonna 2020, mikäli ilmiselvä pandemia jätetään pois laskuista? Kerro sinun näkemyksesi alla olevassa kommenttikentissä ⬇️ ⬇️  tai somekanavissamme!

Advertisement

Suosituimmat

Exit mobile version