Oudoimmat

8 uskomatonta turvallisuusohjetta, jotka ovat olemassa ihmisten typeryyden takia

Julkaistu

Nyt tutustutaan erilaisten tuotteiden kummallisiin turvallisuusohjeisiin. Tai paremminkin kyse taitaa olla ihmisen typeryydestä, sillä tuskin näitä varoituksia tarvitsisi, ellei joku valopää olisi kyseiseen aktiviteettiin ryhtynyt.

Tällä listalla käy nopeasti selväksi, ettei maalaisjärki ole aina voittanut. Yritykset eivät lisää käyttöohjeisiin itsestäänselviä varoituksia huvikseen, vaan siksi, että kuluttajien erikoiset tempaukset ovat aiheuttaneet tapaturmia ja jopa oikeusjuttuja. Ihmisillä on taipumus kokeilla mitä erikoisimpia asioita ”eihän tässä nyt kuinkaan käy” -mentaliteetilla, joten ei ole ihme, että valmistajat haluavat suojella itseään.

Jos joku esimerkiksi taittaa vauvansa rattaiden sisään, nappaa kiinni käynnissä olevan moottorisahan terästä tai hoitaa kotikutoisesti omia hampaitaan porakoneella, niin luonnollisesti tuotteita valmistavat yritykset eivät halua olla vastuussa kuluttajien vammoista.

Tässä siis 8 tuotteiden turvallisuusohjetta ja varoitusta, jotka kuulostavat täysin tarpeettomilta. Valitettavasti ne eivät sitä ole. Turvallisuusohjeet eivät synny yritysten kokoushuoneissa, vaan sairaaloiden ensiavuissa.

Älä silitä vaatteita niiden ollessa päälläsi

Silitysrauta on polttavan kuuma – sehän on sanomattakin selvää. Mutta jostain syystä kaikki silitysrautoja valmistavat yritykset panevat käyttöohjeisiinsa varoitusmerkin siitä, että vaatteita ei saa silittää niiden ollessa päällä. Koska joku on tietenkin joskus tehnyt niin.

Sosiaalisessa mediassa kiertää tarina miehestä, joka yritti kiireessä ennen työhaastattelua silittää ryppyisen kauluspaitansa, vaikka paita oli jo päällä. Vaikka mies venytti paitaa irti iholta, lipsahti rauta kankaalta ja painui rintakehään aiheuttaen vakavan palovamman. Vaikka juuri tämä tarina olisikin urbaanilegenda, on tällaisia silitystapaturmia sattunut lukematon määrä.

Advertisement

Monet ovat haastaneet valmistajia oikeuteen sillä verukkeella, että eivät ymmärtäneet toiminnan olevan vaarallista, koska silitysraudassa ei ollut varoitusta. No nyt on.

Älä koske pyörivään moottorisahan terään

Moottorisahojen käyttöohjeissa on varoituksia, jotka kuulostavat suorastaan vitseiltä ja itsestäänselvyyksiltä. Yksi niistä kehottaa pitämään käpälät pois pyörivän teräketjun läheisyydestä. Ensikuulemalta ohje tuntuu itsestään selvältä – kuka tarttuisi käynnissä olevan moottorisahan terään?

Valitettavasti yllättävän moni, ja siinä vaiheessa on jo myöhäistä todeta, että käyttöohje oli sittenkin oikeassa.

Vakavia tapaturmia on sattunut esimerkiksi silloin, kun käyttäjä on luullut ketjun jo pysähtyneen, yrittänyt poistaa oksia tai sahanpurua sammuttamatta sahaa tai käsitellyt moottorisahaa muuten väärällä tavalla.

Juuri tällaisten onnettomuuksien vuoksi valmistajat muistuttavat käyttöohjeissaan pitämään kaikki kehonosat turvallisen etäisyyden päässä teräketjusta.

Esimerkiksi Husqvarnan moottorisahojen monisivuisissa turvallisuusohjeissa lukee näin: ”Älä koske pyörivään teräketjuun. Se voi aiheuttaa vakavia vammoja tai johtaa kuolemaan.”

Advertisement

Ota lapsi pois rattaista ennen niiden taittamista

Mukava kävelylenkki muuttuu äkkiä painajaiseksi jos pienokainen on solmussa kokoontaitettujen rattaiden sisällä. Yllättävää kyllä (tai ehkä ei niin yllättävää), juuri näin on tapahtunut. Muun muassa kiire ja väsymys ovat johtaneet tilanteisiin, joissa rattaat on taitettu kokoon ennen kuin lapsi on otettu pois kyydistä.

Erityisen riskialttiita ovat sellaiset kevyet rattaat, jotka saa taitettua nopeasti yhdellä kädellä. Se on vinha heilautus ja rattaat sekä lapsi ovat kaksinkerroin. Seurauksena on ollut muun muassa vääntyneitä sormia, mustelmia ja muita lieviä vammoja – ei onneksi mitään sen vakavampaa.

Mutta silti tällaisten tapausten vuoksi useimmat valmistajat ovat lisänneet rattaisiin ja käyttöohjeisiin näkyvän varoituksen: ”Poista lapsi ennen rattaiden taittamista.”.

Älä syö kalastusviehettä

Pehmeät ja värikkäät kalastusvieheet muistuttavat hedelmäkarkkeja, joten ei ole lainkaan kummallista, että niitä on päätynyt lasten suuhun. Jotkut vieheet ovat myös hajustettu houkuttelemaan kaloja, joten lemmikkien tiedetään pistelleen niitä poskeensa.

Siksipä viehepakkauksissa on nykyisin varoitusmerkki: ”Haitallista nieltynä” tai ”Ei syötäväksi”. Toki eri asia onkin, miten paljon tuo kirjoitettu turvallisuusohje hidastaa taaperoita tai karvaisia perheenjäseniä, mutta ainakin se ehkäisee oikeusjuttuja.

Muovinen viehe voi aiheuttaa tukoksia ruoansulatuskanavassa, mutta sanomattakin lienee selvää, että koukullisen vieheen nielemisestä seuraukset saattavat olla paljon pahempia.

Älä käytä avotulta polttoaineen määrän tarkistamiseen

Bensakanistereissa, ruohonleikkureissa ja muissa polttomoottorilaitteissa on uskomattomalta kuulostava varoitus: ”Älä käytä palavaa tulitikkua tai avotulta polttoaineen määrän tarkistamiseen.”

Ensimmäinen ajatus on tietenkin: Kenelle tällainen tulisi edes mieleen? Monilla on tullut mieleen, sillä vuosien varrella on sattunut useita onnettomuuksia, joissa polttoainesäiliöön on kurkisteltu tulitikun tai sytkärin valossa. Vaikka itse bensiini ei räjähdä, sen höyryt ovat erittäin helposti syttyviä. Pienikin liekki voi sytyttää höyryt hetkessä ja aiheuttaa rajun leimahduksen.

Advertisement

Näiden tapausten vuoksi varoitus on nykyään painettu lähes kaikkiin bensakanistereihin, polttoainesäiliöihin ja niiden käyttöohjeisiin. Tarkoitus on muistuttaa siitä, että polttoaineen määrää kannattaa tarkistaa taskulampulla tai laitteen omalla mittarilla – ei avotulen avulla.

Tämä on jälleen yksi esimerkki turvallisuusohjeesta, joka kuulostaa naurettavan itsestään selvältä, mutta on päätynyt tuotteisiin siksi, että joku on joskus tehnyt juuri niin kuin varoituksessa kielletään.

Älä käytä työkalua hammasporana

Dremel on maailman tunnetuin pienoisporakoneiden valmistaja ja sen monitoimityökalut sopivat muun muassa puun veistämiseen, metallin hiomiseen, muovin leikkaamiseen ja lukuisiin muihin askartelu- ja korjaustöihin. Mutta yksi asia, johon ne eivät sovellu, on hampaiden hoito.

Dremelin työkaluissa on varoitus: ”Tätä tuotetta ei ole tarkoitettu hammasporaksi ihmisten tai eläinten lääketieteellisiin toimenpiteisiin. Seurauksena voi olla vakava loukkaantuminen.”

Varoitus lisättiin käyttöohjeisiin sen jälkeen, kun jotkut olivat yrittäneet korjata hampaitaan itse. Netistä tee se itse -videot ovat houkutelleet esimerkiksi hiomaan lohjenneen hampaan reunaa tai muokkaamaan kruunuja ja paikkoja pyörivällä työkalulla. Miksi mennä hammaslääkärille, kun operaation voi suorittaa kätevästi itse.

Mielikuvitusta ei tarvitse käyttää, kun voi nopeasti päätellä, miten äärimmäisen huono ja vaarallinen idea kotikutoinen hampaiden poraaminen on. Työkaluksi tarkoitettu minipora pyörii huomattavasti hallitsemattomammin kuin hammaslääkärin käyttämät välineet; puhumattakaan siitä, että monitoimityökalussa ei ole jäähdytystä tai sterilointia. Seurauksena voi olla pysyviä hermovaurioita, vakavia tulehduksia tai koko hampaan menetys.

Advertisement

Älä käytä suussa kuumemittaria, jolla on mitattu peräaukosta

Kuumemittareiden käyttöohjeissa lukee yllättävän suorasukainen varoitus: ”Älä käytä suussa kuumemittaria, jolla on aiemmin mitattu lämpötila peräaukosta.”

Pitääkö tällaista ohjetta edes kirjoittaa? Todellisuudessa samaa kuumemittaria käytetään monissa lapsiperheissä sekä suusta että peräsuolesta mitattaessa. Vaikka mittari desinfioitaisiin huolellisesti, valmistajat suosittelevat käyttämään eri mittareita eri ruumiinaukkoihin.

Varoituksen taustalla on ennen kaikkea hygienia. Peräsuolessa käytettyyn mittariin voi jäädä bakteereja, jotka voivat puutteellisen puhdistuksen seurauksena siirtyä suuhun ja aiheuttaa tulehduksia. Siksi useiden kuumemittareiden mukana toimitetaan jopa värilliset suojukset tai merkinnät, joiden avulla eri käyttötarkoituksiin varatut mittarit on helppo erottaa toisistaan.

Älä käytä hiustenkuivaajaa nukkuessa

Hiustenkuivaajan käyttöohjeissa saattaa olla varoitus, joka kuulostaa lähes vitsiltä: ”Älä käytä laitetta nukkuessasi.” Kuka muka föönaisi hiuksiaan unissaan?

Varoitus ei kuitenkaan ole tuulesta temmattu. Usko tai älä, mutta ei ole kerta eikä toinenkaan, kun käyttäjä on nukahtanut kesken hiustenkuivauksen, ja hiustenkuivaaja on jäänyt päälle. Erityisen vaarallisia tilanteet ovat olleet silloin, kun hiuksia on kuivattu makuuasennossa esimerkiksi television ääressä tai sängyssä juuri ennen nukkumaanmenoa.

Fööni tuottaa runsaasti lämpöä, ja jos sen ilmanotto- tai puhallusaukko jää esimerkiksi peiton alle, voi laite ylikuumentua ja aiheuttaa tulipalon.

Jos kaikki tai jokin tämän listan kohdista tuntui sinulle täysin naurettavalta ja turhalta varoitukselta, niin onnittelut: Et kuulu siihen onnettomaan ihmisryhmään, jolle nämä turvallisuusohjeet on suunnattu.

Advertisement

Lue myös:

Suosituimmat

Exit mobile version