Oudoimmat

Maapallo ei ole pyöreä – 10 uskomatonta väitettä Litteän Maan yhdistykseltä

Julkaistu

Mikä on maailman vanhin salaliittoteoria? Vaikka ihmiskunta on jo vuosituhansia tiennyt, että maapallo on pyöreä, on joukossamme pieni, mutta äänekäs ryhmä, joka ajattelee sen olevan litteä levy.

Litteän Maan yhdistys on perustettu nykymuodossaan vuonna 1956, mutta kuuluisuuteen se nousi kunnolla vuonna 1964, kun perustaja Samuel Shenton äänekkäästi väitti avaruuslentoja ja -kuvia lavastetuiksi. Vuosittain yhdistykseen liittyy pari sataa uutta jäsentä, joista suurin osa Yhdysvalloissa (käsi ylös, ketkä yllättyivät). Heidän mukaansa tiede ja filosofia tarjoavat runsaasti todisteita litteästä Maasta.

On vuosi 2020. Miten osa ihmisistä ajattelee näin? Kreikkalaiset filosofit Parmenides ja Pythagoras päättelivät (ilman satelliittikuvia tai matkoja avaruuteen) jo 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, että Maa on pyöreä.

Miten tämä on mahdollista? Listafriikki päätti selvittää Litteän Maan seuran näkemyksiä, ja tässä siis ajatuksia herättävä lista kannattajien väitteistä. Yritän suhtautua aiheeseen asiallisesti ja objektiivisesti; siinä todennäköisesti onnistumatta.

10. Tutkimus todistaa: Maanpinta ei kaareudu

Tällä 6 mailin (9,7 km) mittaisella joen osalla on tehty useampia kokeita, joilla on kumottu maapallon pyöreys. Itäisessä Englannissa sijaitseva Bedfordin kanaali sopi hyvin tehtävään, koska se oli keinotekoinen, kapea joki, jonka pinta pysyi hyvin tasaisena olosuhteista huolimatta.

Muuan Samuel Rowbotham asui 1800-luvun lopulla Bedfordin joen lähettyvillä ja oli kokeidensa perusteella niin vakuuttunut Maan litteydestä, että kirjoitti aiheesta, edelleen tietyissä piireissä paljon siteeratun, kirjan Earth Not a Globe (suom. Maa ei ole pallo).

Advertisement

Kuuluisin Rowbothamin koe on kuuden lipun testi. Siinä jokeen pystytettiin kuusi lippua jonoon, kukin mailin päähän edellisestä ja niin, että jokaisen lipun yläosa oli 5 jalkaa (152 cm) veden pinnan yläpuolella. Sitten kaukoputkella tarkasteltiin, miltä lippujono näyttää. No sehän näytti siltä, että kaikki liput olivat kauniisti jonossa samassa tasossa. Tästä luonnollisesti voitiin päätellä, että Maa on litteä. Koska jos Maa olisi pyöreä, olisihan kukin lippu edellistä alempana, ja viimeiset olisivat kadonneet kokonaan näkyvistä. Asiasta käytiin aikoinaan kiistelyä ja koe toistettiin useampaan kertaan. Epäilijöitä kuitenkin riitti.

Asiaan saatiin lopullinen vastaus, kun Litteän Maan kannattajat palkkasivat ammattivalokuvaajan töihin Bedfordin joelle vuonna 1904. Kuvauspaikasta kuuden mailin päähän (jep, se sama joenpätkä) laitettiin iso valkoinen lakana, joka tuli toden totta näkymään kuvissa. Näin oli saatu vedenpitävä todiste siitä, että maanpinta ei kaareudu!

9. Maa on ympyränmuotoinen levy

Kuvittele CD-levy. (Ymmärrän, jos ei heti muistu mieleen.) Siltä näyttää litteä maa. Keskellä on pohjoisnapa, puolessa välissä kiertää päiväntasaaja ja levyä reunustaa koko matkalta ikijäinen Etelämanner.

Etelämantereesta sen verran (Litteän Maan kannattajien näkökulmasta), että kukaan ei ole selvittänyt, miten pitkälle se jatkuu, koska lämpötila alkaa lähestyä absoluuttista nollapistettä mitä ulommas jäisellä tundralla mennään. On myös mahdollista, että se jatkuu äärettömästi joka suuntaan. Litteän Maan seura pitää humpuukina sellaista, että etelänapa olisi olemassa, saati että joku olisi kävellyt Etelämantereen halki (mitä tehdään jatkuvasti).

Kuten Samuel Rowbotham (joella lippujonoja tutkinut herra) on sanonut; se, miten laaja Maa on, jäänee ihmiskunnalle ikuiseksi arvoitukseksi.

8. Aurinko kiertää ympyrää Maan yläpuolella

Jo pariin kertaan aiemmin mainittu, kirjailija ja Litteän Maan kansanliikkeen uranuurtaja, Samuel Rowbotham laski aikoinaan, että Aurinko on vain reilun tuhannen kilometrin päässä Maasta. Onneksi tekniikka on noista päivistä kehittynyt ja nykyään yhdistyksessä ”tiedetään”, että Aurinko on 51 km halkaisijaltaan ja kulkee 4800 km:n päässä Maan yläpuolella. Ja tähdet ovat Aurinkoa 160 kilometriä ylempänä.

*puristaa silmät kiinni ja hengittää kymmenen kertaa syvään*

Advertisement

Siis olisivathan nuo luvut paljon helpompia käsittää kuin se tosiasia, että avaruus on ääretön, ja Maa kiertää halkaisijaltaan 1 390 000 kilometrin kokoista Aurinkoa, joka sijaitsee 147 miljoonan kilometrin päässä.

Litteän Maan kannattajien mukaan muut taivaankappaleet ovat palloja, koska niiden muoto on pystytty havainnoimaan Maasta käsin. Aurinko kiertää omaa, kooltaan vaihtelevaa, kehäänsä Maan yläpuolella, ja valaisee maata kuin majakka ympäristöään. Auringon liikerata Maa-levyn yllä myös selittää vuorokaudenaikojen vaihtelun. Pimeä tulee vähitellen, koska mitä kauemmas Aurinko liikkuu havainnointipisteestä, sitä enemmän on molekyylejä estämässä valonsäteiden läpi pääsyn.

Sitten tullaankin ongelmaan. Aurinko vaikuttaa nousevan ja laskevan, vaikka se on koko ajan Maan yläpuolella. Tässä on yhdistyksen mukaan kyse vain perspektiivistä.

7. Avaruudessa ei ole koskaan käyty

Litteän Maan kannattajien suurin vihollinen, kaiken pahan alku ja juuri: NASA.

Kun seuraavan kerran tapaat jonkun, joka uskoo Maan olevan litteä, kysy häneltä kysymys. Miten selittyvät pyöreästä maapallosta olemassa olevat kuvat ja videot, joita astronautit ovat ottaneet vuosikymmenien aikana? Tässä kohtaa voin vannoa henkilön kertovan, ettei kukaan ole käynyt avaruudessa. Kaikki on ollut lavastettua.

Litteän Maan yhdistykselle avaruuslennot ovat maailmanhistorian isoin salaliittoteoria. Heidän mukaansa kylmän sodan aikainen, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välinen, kilpajuoksu avaruuteen oli lähtölaukaus kaikelle huijaukselle. Heidän mukaansa ainoa syy NASA:n olemassaoloon on valheellisen kuvan luominen Yhdysvaltojen mahdista avaruudessa. Koska NASA:lla, tai millään muullakaan virastolla, ei ole oikeaa avaruusohjelmaa, ei kukaan voi tietää miltä Maa oikeasti näyttää.

Advertisement

Lainaus ja vapaa käännös Litteän Maan yhdistyksen verkkosivuilta: ”Me emme yhdistyksenä väitä, että kansainväliset avaruustutkimuslaitokset systemaattisesti yrittäisivät peitellä Maan litteyttä; ne eivät vain yksinkertaisesti ole tietoisia siitä. Maa esitetään lavastetuissa otoksissa olevan pallo, koska kaikki olettavat sen olevan sellainen.”

Suosittelen käymään ihailemassa Kansainvälisen avaruusaseman, ISS:n, meille tarjoilemaa kuvaa maapallosta:

https://www.youtube.com/watch?v=21X5lGlDOfg

6. Kuu, ja miten varjokappale sen pimentää

Kuunpimennys tapahtuu, kun Maa, Aurinko ja Kuu ovat samassa linjassa, jolloin Kuu jää Maan varjoon. Kuu ei kuitenkaan peity kokonaan näkyvistä, koska ilmakehä taittaa osan Auringon valosta sen pintaan. Kuu näyttää punaruskealta, koska näkyvän valon spektrin lyhyemmät aallonpituudet (violetti, sininen, vihreä..) vähenevät siroamisen seurauksena ja pisimmät (punaisen sävyt) jatkavat matkaa ilmakehässä.

Unohdetaan kaikki tuo, koska nyt yritetään pysyä teoriassa, että Maa on litteä ja muut taivaankappaleet kiertävät levyn päällä kehää. Kuunpimennyksen aiheuttaa yhdistyksen mukaan salaperäinen varjokappale (toiselta nimeltään antikuu 🤭) Pimennyksen aikana varjokappale on Kuun ja Auringon välissä himmentämässä valoa. Tätä kappaletta ei ikinä nähdä taivaalla, koska se kiertää Aurinkoa AINA päivänpuolella, ja valoisalla nyt harvoin näkee muitakaan taivaankappaleita.

Se, miksi Kuu on punertava, johtuu siitä, että varjokappale ei ole tarpeeksi tiheä ja päästää osan valosta läpi. Voit testata tätä laittamalla taskulampun kämmentä vasten ja katsoa miltä näyttää.

Advertisement

Muuten, Kuu kiertää omaa rataansa samalla korkeudella (4800 kilometriä Maan yläpuolella) kuin Aurinko ja nämä pallurat ovat myös samankokoisia (51 km halkaisijaltaan).

Varjokappaleen koosta Listafriikki ei valitettavasti löytänyt dataa.

5. Vuodenajat selittyvät Auringon kulkemisella

Kuvitellaan hetken maailmankaikkeus pienoiskoossa: Laitetaan tikku menemään läpi pohjoisnavasta etelänapaan. Maapallo pyörii tämän akselin ympäri yhden vuorokauden aikana. Nyt mietitään maapalloa radallaan kiertämässä Aurinkoa. Tuo navat lävistävä tikku ei ole kohtisuorassa kiertorataa vasten, vaan hiukan (23,5 astetta) kallellaan. Maapallon kallistuman ansiosta pohjoinen pallonpuolisko on vaikkapa heinäkuussa ”kohti” Aurinkoa. Joulukuussa taas eniten Aurinkoa saa eteläinen pallonpuolisko. Kallistuman ansiosta saamme nauttia vaihtuvista vuodenajoista!

Ja sitten siirrytään sulavasti siihen, miksi litteässä Maassa vuodenajat vaihtelevat…

Muistat varmasti sen, että Aurinko kiertää kehää Maan yläpuolella? Tämä rata ei ole aina samankokoinen, vaan välillä suurempi ja välillä pienempi. Kun Auringon rata on pienimmillään, se kiertää kehää lähempänä pohjoisnapaa eli pannukakkumaisen Maan sisäosaa. Tuolloin esimerkiksi meillä Suomessa on kesä. Auringon radan ollessa laajimmillaan, on levyn uloimmissa osissa, mikä meillä harhaoppisten keskuudessa tunnetaan eteläisenä pallonpuoliskona, kesä. Tässä on myös syy sille, että mystistä Etelämannerta ei ole voitu tutkia. Auringonvalo ei vain yllä niin laajalle. Siksi loputon manner on saavuttamaton, kylmä ja pimeä.

4. Painovoima ei ole totta

Painovoima (=vetovoima) saa kaikki kappaleet, joilla on massa, vetämään toisiaan puoleensa. Tuon voiman ansiosta me pysymme maan pinnalla, ja planeetat pysyvät kiertoradoillaan. Maan keskuksen painovoima vetää reunoja tasaisesti joka puolelta, mistä tuloksena on pyöreä muoto. Sama ilmiö tapahtuu jokaisessa, tarpeeksi isossa taivaankappaleessa.

Painovoima on vähän jakanut mielipiteitä Litteän Maan seurassa. Osa on sitä mieltä, että siinä voisikin olla perää, mutta löytyy yhdistykseltä aivan omakin teoriansa sille, miksei kaikki leijaile yläilmoihin.

Advertisement

Universaali kiihtyvyys on yhdistyksen ratkaisu. Ideana on, että Maa kiihdyttää jatkuvasti ylöspäin tietyllä nopeudella. Kun hyppäät, et suinkaan laskeudu takaisin maahan, vaan tuo massiivinen lätty tulee perässä ja ottaa sinut kiinni. Jos tuo ei ole tarpeeksi pelottava ajatus, niin parempaa on luvassa.

Maan jatkuvan liikkeen ja kiihtyvyyden saa aikaan tuntematon pimeä energia, joka nostaa levyä alapuolelta. Energian alkuperästä ei kellään ole harmainta aavistusta.

3. Kaarevat sillat eivät tarkoita, että maanpinta olisi kaareva

Sillat, niin isot kuin pienetkin, ovat usein kaarevia. Onko ne siis tehty mukailemaan maapallon pyöreyttä? Onko tässä todiste siitä, että maanpinta kaareutuu? Nyt kyllä jo vähän naurattaa, mutta tämä on totisinta totta.

Yhdenkään sillan rakennuksessa en ole ollut mukana, mutta uskallan väittää, että suunnittelijat ja insinöörit tuskin tekevät laskelmiaan perustuen maan kaarevuuteen. Tässä olen siis samaa mieltä Litteän Maan yhdistyksen kanssa!

Yhdistyksessä on haluttu hiljentää kaikki, jotka uskaltavat väittää kaarevien siltojen olevan maanpinnan muodon seurausta.

He ovat keränneet insinöörien lausuntoja, joissa todetaan, että siltojen kaarevaan rakentamiseen on syynä muun muassa veden valuminen ja tukevampi rakenne; ei missään nimessä pyöreä maapallo. Siltojen päiden on kuitenkin oltava samalla tasolla merenpintaan verrattuna, muuten suunnitelma ei toimi.

Advertisement

Samalla tasolla. Suora linja. Yksi plus yksi on litteä Maa. Logiikka ei petä koskaan.

2. Maan päällä on kupu

Tämä on sieltä absurdeimmasta päästä. Jos näitä voi järjestykseen laittaa.

Tämä ei ole Litteän Maan yhdistyksen virallinen kanta, mutta teoriaan uskovien joukossa on tuhansittain henkilöitä, jotka ajattelevat Maa-pannukakun olevan suojassa massiivisen lasikuvun alla. Kupu on niin suuri, että lentokoneet voivat vaivatta lentää se alla, eikä kukaan huomaa mitään. Tässä kohtaa melkein kysyin, että miten selitetään matkat avaruuteen…

Asiaan vihkiytyneet toivovat, että jonain päivänä ihmisten silmät aukeavat, totuus paljastuu ja maailma muuttuu. Kupu-teorian maailmanvalloitusta on viime aikoina kovasti ajanut, Netflixin Behind the Curve -dokumentista tuttu, Mark Sargent. Sargent alkoi jokunen vuosi sitten tutustumaan ”epäilemättä historian naurettavimpaan salaliittoteoriaan, litteään Maahan”. Tutkimuksensa jälkeen hän oli vakuuttunut; ei kuitenkaan siitä, minkä takia alunperin kiinnostui asiasta, vaan hänestä tulikin käännynnäinen ja yksi teorian suurimmista kannattajista.

Toivottavasti meille ei käy tämän listan jälkeen samoin.

1. Mitä omat silmäsi kertovat?

Jos tähän mennessä mikään ei vielä ole vakuuttanut sinua Maan litteydestä, niin nyt lopuksi otetaan raskauttavin todiste. Se on yksinkertaisuudessaan niin loistava, että sitä vastaan on hankala väittää mitään.

Tee kuten Tom Bishop ja mene ulos. Huomaat, että maailma ympärilläsi näyttää ja tuntuu litteältä, ei tippaakaan pallomaiselta.

Advertisement

Tom Bishop on yksi Litteän Maan yhdistyksen johtohahmoista, joka asuu Californiassa Montereynlahden rannalla, ja kertoo hyvissä olosuhteissa näkevänsä kaukoputkella lahden toisella puolella, 37 kilometrin päässä, olevalle majakalle. Hän on laskenut paljonko tuolla matkalla maanpinnan tulisi kaareutua, JOS Maa olisi sen kokoinen pallo, joka sen sanotaan olevan. Laskelmien perusteella vastakkaisen rannan pitäisi olla parin sadan metrin korkuisen vesiseinämän peittämä. Mitä se ei siis tietenkään ole, ja Bishopin mielestä tämä, jos mikä, kertoo litteästä Maasta.

Tässä vielä suomennos Bishopin suorasta lainauksesta: ”Aina, kun minulla on epäilyksiä Maan muodosta, kävelen kotoani rannalle ja teen tämän yksinkertaisen testin. Kunhan ei ole sumua ja sää on muutenkin selkeä, tulos on sama jokaikinen kerta vuodenajasta riippumatta.”

Nyt… Hetkinen, siis… Et kai sinä, Tom, joskus mieti, että maapallo voisikin olla pyöreä?? Huh, onneksi tuon ajatuksen saa noinkin helposti ohitettua!

🤷‍♀️ Miten on, naurattiko vai itkettikö? Kerro kommenttikentässä tai somekanavissamme mitä ajatuksia sanapari litteä Maa sinussa herättää ⬇⬇

Advertisement

Suosituimmat

Exit mobile version