Yhteiskunta

Pilkka osui omaan nilkkaan: 10 ”loistavaa” ideaa, joiden toteutus ei sujunut suunnitelman mukaan – osa 1

Julkaistu

Hyvä suunnitelma on puoli voittoa. Näin tavataan sanoa, mutta tämän listan tapaukset kumoavat tuo toteamuksen kertaheitolla.

Idea ja suunnitelma voi olla vaikka kuinka loistava, mutta takeita onnistumisesta ei ole: toteutus voi silti kurahtaa eeppisellä tavalla.

Listafriikki keräsi kymmenen erilaista pilkka osui omaan nilkkaan ja älä nuolaise ennen kuin tipahtaa -tapausta. Skaala on laaja, sillä osa niistä liikuttaa, osa naurattaa ja osa päättyy hyvin ikävästi.

Lista on jaettu kahteen osaa, joista tämä on ensimmäinen. Jälkimmäisen osan voit lukea tästä: 10 ”loistavaa” ideaa, joiden toteutus ei sujunut suunnitelmien mukaan – osa 2

Nainen vitsillä pormestariksi

Vuonna 1887 Yhdysvaltain Kansasin osavaltiossa tuli voimaan laki, jonka mukaan myös naiset saivat äänioikeuden. Sehän ei kaikkia tietenkään miellyttänyt, joten kun Argoniassa järjestettiin pormestarivaali vain kaksi viikkoa lakimuutoksen jälkeen, päättivät kaupungin silmäätekevät herrat vähän vitsailla.

He nimesivät yhdistysaktiivi Susanna M. Salterin kieltolakipuolueen ehdokkaaksi. Salter itse ei tiennyt asiasta mitään.

Advertisement

Herrojen suunnitelmana oli nöyryyttää naisia ja todistaa, naisten on aivan turha yrittää lähteä mukaan politiikkaan, sillä eihän kukaan nyt oikeasti äänestäisi naista pormestariksi. Salterin julkinen nolaaminen estäisi tulevaisuudessa muita naisia edes miettimästä ehdokkuuksia.

Salteri ei ollut yllätysehdokkuudestaan moksiskaan, vaikka sai kuulla siitä vasta äänestyspäivänä. Hän ilmoitti, että jos tulee valituksi, niin ottaa viran luonnollisesti vastaan.

No, suunnitelma kääntyi ”nerokkaita” miehiä vastaan, sillä 27-vuotias Salter oli vaalien äänirohmu. Esimerkiksi Naisten kristillinen raittiusliitto, joka nykyään tunnetaan Valkonauhaliittona, hylkäsi oman ehdokkaansa ja asettui Salterin taakse. Lisäksi Argonian republikaanit antoivat tukensa Salterille.

Niinpä huhtikuun 4. päivänä vuonna 1887 Susanna M. Salterista tuli Yhdysvaltain ensimmäinen naispormestari ja – kuin pisteenä i:n päällä – hän oli hyvin pidetty ja äärimmäisen pätevä virassaan.

Pahoinpitelijästä pahoinpidellyksi

Väkivalta ei ole hyväksyttävää, mutta tässä kohtaa tekisi mieli sanoa, että walesilaiset Dean Gardener ja Jason Fender saivat juuri sitä, mitä tilasivat. Eli kunnon selkäsaunan.

19-vuotias Gardener ja 22-vuotias Fender olivat lokakuussa 2009 viettämässä railakasta ryyppyiltaa Swansean kaduilla. Nuorten miesten idea hauskanpidosta oli se, että he huutelivat törkeyksiä kaikille tuntemattomille vastaantulijoille. Se ei kuitenkaan riittänyt, vaan Fender ja Gardener etsivät sopivia uhreja, joiden kimppuun olisi mukava käydä. Ihan vain siksi, että voi ja koska niinhän ”tosimies” tekee.

Advertisement

Aikansa haahuiltuaan he näkivät kaksi omien sanojensa mukaan ”transvestiittia”. Idioottien mielestä tämä oli loistava kohde: mekkoihin pukeutuneita miehiä.

Hyökkäys kuitenkin päättyi lyhyeen, sillä roolit kääntyivät päälaelleen. Gardenerin ja Fenderin uhreiksi valikoimat miehet olivat vapaaottelijoita. He olivat matkalla ystävänsä kihlajaisiin, jotka järjestettiin naamiasteemalla.

Gardener ja Fender jäivät maahan keräilemään itseään, kun ”uhrit” kipittivät korkkareissaan kohti omia bileitään kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Valvontakamerat ikuistivat koko komeuden, joten myöhemmin virkavalta yhytti huonosti käyttäytyneen kaksikon eli Gardenerin ja Fenderin. Swansean katujen kamerat osoittivat heidän haastaneen riitaa koko illan ja käyneen täysin sattumanvaraisesti monien muidenkin kimppuun, ennen kuin valitsivat uhreikseen vapaaottelijat.

Gardener ja Fender todettiin syyllisiksi loukkaaviin puheisiin ja käytökseen, ja heidät tuomittiin neljän kuukauden yhdyskuntapalvelukseen ja ulkonaliikkumiskieltoon ilta- ja aamuseitsemän välillä.

Advertisement

Espanjalainen siipeilijä

Vuonna 2011 eräs espanjalainen nuorimies oli raivoissaan. Hän oli pyytänyt vanhemmiltaan korotusta kuukausittaiseen taskurahaansa, mutta nämä eivät olleet suostuneet, koska kuukausirahan lisäksi he lyhensivät poikansa autolainaa. Vanhemmat olivat pistäneet rahahanat kiinni, koska mies ei suostunut etsimään töitä.

Niinpä tämä nimettömänä pysyttelevä mies päätti viedä asian pidemmälle ja haastoi vanhempansa oikeuteen vaatien 400 euron kuukausittaista avustusta.

Ja nyt ei puhuta alaikäisestä koululaisesta, vaan kyseessä oli 25-vuotias, yliopistosta lakimieheksi valmistunut herra. Espanjassa on varsin yleistä asua pitkään kotona; usein omilleen muutetaan vasta kolmenkympin tietämillä, kun oman perheen perustaminen on ajankohtaista. Siksipä tämä vanhempansa oikeuteen vienyt mies oli varma, että saa tuomarin sympatiat puolelleen. Ja korotusta taskurahaan.

Toisin kävi ja suunnitelma kostautui pahemman kerran. Tuomari antoi miehelle 30 päivää aikaa ottaa itseään niskasta kiinni ja muuttaa pois vanhempiensa talosta. Lisäksi hänet määrättiin etsimään töitä, koska oli työntekoon täysin kykeneväinen ja korkeakoulututkintokin oli jo hankittu.

Pohjois-Korean propagandaelokuva ei saanut odotettua vastaanottoa

Vuonna 1985 pohjoiskorealaisille oli tarjolla harvinaista herkkua, kun valtio kannusti kansalaisia viihteen pariin. Tuo ”viihde” oli elokuvia, jotka tietenkin olivat valtion tuottamia.

Elokuvat oli kuvattu Japanissa ja niiden tarkoituksena oli kuvata sitä sortoa, jota korealaiset kokivat Japanissa. Tällä haluttiin estää mahdollisia loikkauksia ja alleviivata sitä, miten paljon korealaiset halusivat palata takaisin kotimaahansa.

Propagandalla oli kuitenkin päinvastainen vaikutus: pohjoiskorealaiset katsoivat huuli pyöreänä sitä omiin elinolosuhteisiin verrattuna ylellistä elämää, jota Japanissa elettiin.

Advertisement

Elokuvat, joiden tarkoitus oli juurruttaa isänmaallisuutta, saivatkin pohjoiskorealaiset haaveilemaan paremmasta elämästä Japanissa. ”Sorretut” korealaiset saavat vapaasti matkustaa ympäri Japania, kun Pohjois-Koreassa kansalaiset tarvitsevat luvan reissaamiseen. Elokuvissa ostellaan ja käytetään näyttäviä koruja, ajellaan uusilla moottoripyörillä, vietetään ystävien kanssa aikaa pubeissa, tanssitaan diskoissa ja pukeudutaan muodikkaisiin vaatteisiin.

Kapitalismin piti näyttäytyä pohjoiskorealaiselle yleisölle paholaisena, mutta viesti välittyikin ihan toisenlaisena.

Sähkötuolista baaritappelun kautta jokeen

Vuonna 1972 Yhdysvaltain korkein oikeus katsoi, että osavaltioissa ei ollut yhtenäistä linjaa kuolemantuomion suhteen. Osavaltioiden lait eivät antaneet valamiehistöille tarpeeksi ohjeita siitä, minkälaisissa tapauksissa tuomitulle voidaan antaa kuolemanrangaistus, joten korkein oikeus päätti lakkauttaa sen.

Mutta osavaltiot eivät hyväksyneet päätöstä ja tiedossa oli lakimuutoksia, joilla korkeimman oikeuden päätös saataisiin kierrettyä. Georgia oli ensimmäinen osavaltio, jossa uudistettua lakia testattiin – onnistuneesti.

Vuonna 1976 Troy Leon Gregg varmisti paikkansa historian kirjoissa olemassa Yhdysvaltojen ensimmäinen kuolemanrangaistuksen saanut henkilö neljän vuoden tauon jälkeen. Gregg oli murhannut kaksi henkilöä, joiden kyytiin hän oli hetkeä aiemmin liftaamalla päässyt. Tämän takia Gregg ei kuitenkaan ole tällä listalla.

Neljä vuotta kuolemaantuomittujen osastolla sähkötuolia odottanut Gregg onnistui pakenemaan muutaman vankikaverinsa kanssa heinäkuussa 1980. Karkumatka ei kestänyt kauaa. Jo samana iltana Gregg oli baarissa ottamassa kuppia ja päätyi tappelemaan. Seuraavana päivänä miehen ruumis löytyi läheisestä joesta. Hänen murhansa ei ole koskaan selvinnyt.

Advertisement

Lue myös:

Suosituimmat

Exit mobile version